Arkea opettelemassa

Jotenkin jännä tunne kun kaikki on uutta, mutta silti tuntee olon tietyllä tapaa rauhalliseksi ja kotoisaksi. Osaan jopa puhua ruotsia niin, että mua ymmärretään. Yhdeksän vuoden ruotsin opiskelut ei ole siis mennyt hukkaan! Jeij! Ehkä se on vaan se, että Terhi on täällä ja tietää miten asiat toimii. Mä varmaan oon aika pulassa aluksi kun jään yksin. Mutta toisaalta kaikki täällä tuntuu tosi mutkattomilta ja ystävällisiltä, eli toivon, että kaikki sujuu hyvin. Toki mun pitää nyt vaan itse olla aktiivinen, puhua, kuunnella ja ottaa kiinni arjesta ja asioista. Mulle on hyvin pedattu kaikki, mutta mun on tosi helppo mokata tää, jos en uskalla tarttua kiinni ja mennä omien mukavuusrajojen yli. Mutta jos saan sen tehtyä, luultavasti täällä sujuu kaikki tosi hyvin.

Aamu oli melkoisen villi, kuulema ei ole aina samanlainen, joten ehkä ilmassa oli vähän esittämistä ja toisaalta väsymystä eilisten synttärijuhlien jäljiltä. Mutta periaatteessa helppo homma. Herätä lapset, katso että ne pukee päälle, syö aamiaista, pakkaa reppuun kirjat ja välipalan ja lähtee ajoissa ovesta päällään asialliset ulkovaatteet. No, käytäntö on sitten eri asia ja kyllä lapset osaa testata. Luulen, että selvisin tän aamun testeistä ihan kunnialla, koska pelkkä katse riitti nostamaan takit lattialta naulakkoon ja aloittamaan hampaiden pesun. Hyvä niin, koska vähän ne ruotsinkieliset sanat katosi päästä.

Maisema huoneen ikkunasta.

 Loikoiltiin sitten hetki ennen kuin lähdettiin tallille. Ensin laitettiin tallissa karsinat valmiiksi. Kotitallissa on siis viisi karsinaa. Ihana, pieni ja siisti talli, jossa kaikki toimii. Oljesta en pääse eroon, koska nääkin käyttää olkea. Mutta täällä sitä käytetään oikein, joten karsinat on puhtaita. Ihanaa. Olki on kyllä tosi helppo kuivike oikeasti. Sitä on vaan niin ärsyttävä liikutella...

Sitten lähdettiin hakemaan kaksi varsaa laitumelta. Ne on kaksi vuotiaita. Jackson ja Dura. Terhi sano, että varmaan me tunnissa saadaan ne kotiin laitumelta. Mä olin vähän että ei siihen nyt varmaan tuntia mene. No, kävelymatka laitumelle olikin pitkähkö ja tietysti peltoja pitkin, eli ei ihan kevyintä mahdollista maastoa. Ymmärsin sitten, miksi reissuun menee melkein tunti. Hevoset onneksi tuli nätisti luokse, mutta riimujen laitto oli vähän toinen juttu. Molemmat häsäsi ympäriinsä ja kun ne on varsoja ja ollut huhtikuusta laitumella, niitä ei ehkä kauheasti kiinnostanut, mitä me yritettiin tehdä. Mutta kun riimut saatiin päähän, molemmat käyttäytyi tosi asiallisesti ja talutus takaisin kotiin sujui hyvin. Ihmeen hyvin. No, en muutenkaan olisi uskonut että ne on kaksi. Molemmat on pyöreitä ja hyvässä lihaskunnossa. Ne näyttää paremmalta kuin nelivuotiaat Irlannissa. Nyt mun hommaa päivisin olisi opettaa noita riimun laittoon, harjaukseen, talutukseen jne. Odotan kyllä. Noi on molemmat selväpäisen oloisia, hyvin hoidettuja hevosia. Ne on tarpeeksi nuoria ja koska ne on täysin kouluttamattomia, voin aloittaa niiden kanssa oikeasti alusta. Toivottavasti osaan toimia oikein!

Edessa Jackson ja takana Dura.

Syötiin vähän ja datailtiin hetki ennen kuin lähdettiin hakemaan poikia iltapäiväkerhosta koululta. Päädyin ajamaan, mikä oli tietysti hyvä, koska mun pitää osata ajaa sinne itse ensi viikolla. Mutta auto oli aika mielenkiintoinen ajettava. Tai siis et oon tottunut ihan erilaiseen autoon. Ensinkin toi on diesel ja toisekseen vanha. Kytkimen kanssa oli vähän hankaluuksia ja kiihtyi muuten ihan toodella hitaasti. Mutta ehkä mä totun tähän. Tää on sentään pieni, muut autot on isoja automaattivaihteisia voimanpesiä, että en sitten tiedä mikä olisi se paras vaihtoehto.

Koululla Terhi esitteli mua ihmisille ja ymmärsin jopa mitä ruotsiksi puhutiin. Vastailu oli sitten toinen juttu. Muta oon englanninkin kanssa ollut samassa tilanteessa ja silloin puhuminen lähti sujumaan tosi nopeasti, kun vaan oli pakko käyttää kieltä. Tämä oli siis pari vuotta sitten kielimatkalla. Uskon, että ruotsin kanssa käy samoin. Tai ainakin toivon. Pitäisi tosin vähän ehkä kerrata ruosin kielioppia, koska oon puolitoista vuotta sitten kirjoittanut ruotsin ja sen jälkeen ainut kosketus kieleen on ollut muutamat Stockholm-Arlandan jaksot.

Tultiin sitten kotiin ja opin lisää arkea. Pojat tekee läksyt, niissä pitää auttaa (toivottavasti ymmärrän jotain niistä!) ja syö välipalaa. Sen jälkeen ne kuulema yleensä leikkii itsekseen iltaruokaan asti. Tänään perheen äiti Cissi oli myöhään poissa, joten tehtiin Terhin kanssa ruoka: maissia ja kananmunia. En ole koskaan keittänyt maisseja, joten oli mielenkiintoista oppia. Ei ollut mitenkään rakettitiedettä :D Kananmunien paisto onnistui sen sijaan kyllä. Sen jälkeen pojat kävi iltapesulla, katottiin vähän aikaa Scoopy Doota ja sitten oli nukkumaanmenoaika. Kello oli puoli kahdeksan ja musta tuntui, että se oli paljon enemmän. Ulkona oli ihan pimeää.

Kartano ja hevosten laidun

Käytiin Terhin kanssa ottamassa hevoset sisälle. Kotona on siis neljä hevosta nyt kun varsat tuli talliin. Isoisän Lantan on iso ruunikko. Kiltti kuulema ja hyvä lajissa nimeltä team chasing. Siinä kolme ratsukkoa hyppää kenttäesterataa yhtä aikaa. Aika hurja laji... Sitten on Cissin pikkutamma Skarlet, joka on kouluhevonen ja pikkuisen hapan. Ja tosiaan varsat Jackson ja Dura. Jackon on estevanhemmista, mutta kovin suuria odotuksia sille ei ole, koska se on melko raskasrakenteinen. Durasta toivottiin hyvää kouluhevosta, mutta se on pahasti suppuvarpainen ja yritys olisi kuulema saada jalat sellaiseen kuntoon, että se kestäisi harrastehevosena.

Illalla sitten istuttiin huoneessa juttelemassa ja surffailemassa. Käytiin viekä kymmeneltä viemässä perheen isälle Jensille ruokaa pellolle, koska hän joutui ajamaan läpi yön. Oli aika jännittävää ajaa keskellä pimeyttä. Me saattiin kyllä ohjeet, mutta vähän oli hankala yrittää seurata niitä, kun pimeys oli kaiken nielevää. Sen näki mitä auton valot valaisi. Löydettiin onneksi perille ja päästiin kotiinkin. Ulkona oli oikeasti jo kylmä, täällä syksy on paljon pidemmällä kuin Irlannissa. Tai no Irlannissa oli vielä oikeastaan kesä, täällä on selvästi jo tulossa syksy, vaikka puissa onkin vielä vihreät lehdet. Äkkiä ne muuttuu keltaisiksi ja putoaa alas.

Mä oon saamassa flunssan. Ei sitä voi ehkä syysflunssaksi kutsua, koska se johtuu varmaan kaiken stressin laukeamisesta. Normaalisi en sairastu stressin purkautumiseen, mutta ehkä toi Irlanti sitten oli rankempi kokemus kun mitä arvasin. Tänään nimittäin särki aluksi vähän päätä ja nyt iltaa kohti kurkkukipu on pahentunut. Tyypillinen flunssan eteneminen, mutta en vaan haluaisi tulla kipeäksi. Nuha nyt vielä menee, mutta kurkkukipu on niin kamalaa... Onneksi mulla on hyviä lääkkeitä mukana, eli eiköhän tästä selvitä.

Ralli

Sellainen vielä, että huomasin jättäneeni mun puhelimen piuhan johonkin Dubliniin. Todennäköisesti se on pudonnut lentokentällä kun pakkasin tavaroita. Se joka tapauksessa tarkoittaa sitä, että en saa vanhasta puhelimesta pakkauskuvia koneelle ja uudesta puhelimesta (jota nyt taas käytän) täytyy katsoa kuinka paljon jaksan siirtää Facebookin kautta tänne. Joten älkää odottako liikaa kuvia hetkeen. Laitan niitä sitten, kun saan postissa uuden piuhan kotoa :)