Suomen lämmin ja vähäluminen kesä

Tervetuloa vaan Suomeen. Keskikesä on aivan nurkan takana ja lämpömittari näyttää kahdeksaa astetta. Vettä sataa vaakasuorassa ja sääennusteissa povataan lunta Suomen suven suurinta juhlaa koristamaan. Säiden herra on ilmeisesti päättänyt korvata lumettoman joulun. Sehän ei meitä haittaa, koska on kesä!

Itse aloitin kesätyöt pari viikkoa sitten ja oikeastaan siitä lähtien olen juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Aamulla herätys ennen seitsemää, töihin, töistä suoraan tallille, tallilta kotiin puoli kymmenen, iltapala, C-ohjelmoinnin kesäkurssin tehtäviä lähemmäs puoltayötä ja sitten nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä ennen seitsemää. Pikku hiljaa kaikki asiat ovat räjähtäneet käsiin. Huone on täynnä tavaraa, tekemättömien asioiden lista vain kasvaa ja väsymys alkaa kohta vaatia veronsa. Odotan juhannusta, jotta voin nukkua pidempään kuin kuusi tuntia ja ehtisin vihdoin siivota kaaoksen huoneeni lattialta.

Hevosetkin lähtevät juhannuksena kesälaitumelle, joten en joudu, tai saa, käydä tallilla ihan joka päivä. Ajattelin käyttää kesäiltoja hyväksi, nauttia läppärin ihanista eduista ja yrittää kaiken muun kasautuneen lisäksi saada blogin ajantasalle. Saatte sitten lukea, mitä kaikkea kevään aikana on tapahtunut ;)

Sen verran vaan sanon, että elokuun alussa Takkulassa pidettäviin tuntiratsastajien mestaruuksiin ollaan kyllä menossa, mutta lähteekö mukaan Simo vai Lassi, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Tässä pikku maistiainen vielä siitä, mitä postauksia esimerkiksi on tulossa.

Wappu 2014

Wappu 2014 oli ikimuistoinen, ainoa phuksivappuni elämässä ja ensimmäinen Otaniemessä. En ole enää virallisesti phuksi vaan teekkari. Vappu on yksi opiskelijoiden vuoden suurista juhlista ja teekkarifuksit saavat vappuna lakkinsa ja heistä tulee teekkareita.

Meillä vappua alettiin valmisella oikeastaan jo huhtikuun alkupuolella, kun matkamme phuksista teekkariksi alkoi saada loppuhuipennustaan. Yö jossain Nummi-Pusulassa sai jatkoa erilaisilla tapahtumilla. Vapun juhlinta taisi virallisesti alkaa kaksi viikkoa ennen kuun vaihdetta. Viikkoa ennen vappua meillä oli phuksitappo, koska phuksin on kuoltava, jotta teekkari voi syntyä. Viikko zombina oli aivan käsittämättömän hieno ja 1.5 keskiyöllä lakin painaminen päähän oli varmasti vuoden kohokohta. Teekkarit suhtautuvat erittäin tiukasti vanhoihin perinteisiin, koskien mm. lakinkäyttäaikaa.

Vappuun kuului mm. fuksispeksi, joka oli osa fuksipeijaisia, jolla määrättiin lakkienjakojärjestys. Itse olin näyttelemässä kiltamme speksissä ja jälkeenpäin tuli kehuja siitä osasta. Vappuaatto alkoi zombiaamiaisella ja sen jälkeen lakkien jaolla amfilla. Kuva on otettu n. vartti sen jälkeen, kun sain lakin ja olen juuri saanut sen kiinni. Teekkarit pitävät lakkia olkapäällä tosiaan vappupäivään asti, koska vasta toukokuussa lakkia saa käyttää. Lakkien jaon jälkeen suuntasimme muutaman kiertotien kautta Mantalle katsomaan lakitusta. Olimme paikalla niin aikaisin, että pääsimme tosi läheltä katsomaan. En koskaan aikaisemmin ole tykännyt Mantan lakituksesta, koska väkijoukko on ollut pienempänä minusta ahdistava, mutta tänä vuonna tunnelma oli 10+. Mantalta jatkoimme Tuomiokirkon portaille, jossa törmäsin lukiokavereihini ja lähdettiin sillä porukalla syömään ja etkoille, ennen suuntaamista Dipolin Wappuun, jossa tosiaan juhla huipentui keskiyöllä lakkien laittamisella päähän. Joskus aamuyöllä eksyin kämpälleni ja pienten unien jälkeen vapun juhlinta päättyi Ullanlinnanmäellä, jossa törmäsin suurinpiirtein kaikkiin opiskeleviin kavereihini. Mutta en onnistunut aina löytämään ihmisiä jota etsin.

Illalla meillä oli vielä viimeinen tapaaminen koskien viikonloppuna järjestettäviä Poni-Haan 40-vuotis juhlia. Niiden jälkeen päädyin vielä yllättäen maastokävelylle ja täytyy sanoa, että kaiken väenpaljouden, musiikin, metelin ja riehumisen jälkeen oli ihanan rentouttavaa kävellä hiljaisilla teillä ja metsässä. Hieno vappu, ei voi muuta sanoa.

Pomppufiilis

Tänään pääsin pitkästä aikaa oikeasti hyppäämään Simolla. Täytyy sanoa, että olen joka kerta ihan innoissani. Nytkin tunnin alussa maltoin tuskin odottaa. Simppa saattaa olla vaikea ratsastettava, se saattaa vaatia kärsivällisyyttä sileällä, mutta esteillä meillä on aina synkannut tosi hyvin.
Aloitettiin tunti nopealla sileän verkalla, joka sisälsi ravia ja laukkaa itsenäisesti molempiin suuntiin. Simo oli tosi hyvä ratsastaa, joten vähän fiilistelemällä menin. Tein muutamia temponvaihteluita ja laukassa vaihtoja. Niiden kanssa oli vähän töitä, koska Simppa ei vaihtanutkaan yhtä helposti kuin Leia. Kun muistin tehdä sekä puolipidätteen että käyttää vaihtavaa uutta ulkopohjetta, Simo teki ihan ok vaihtoja.

Tykkäättekö muuten tästä vai vanhasta mustavalkoisesta viivatyöstä enemmän?

Hyppääminen aloitettiin sitten suoraan ihan esteillä ja pienellä radalla. Ensimmäisenä oli pinkki-harmaa kaarevalla tiellä oikealta kohti tallia (kuvassa vasemmalla), sitten punainen pysty ja valkoinen okseri - sini-harmaa pysty linja. Okseri tosin oli pystynä ja kaikki esteet muutenkin pieniä verkkaesteitä. Simppa oli vähän pohkeen takana alkuradasta ja tuli ihan juureen ekalle, myös tokalle askeleen kanssa oli vähän ongelmia, mutta linja meni hyvin.

Sitten tultiinkin jo koko rata, joka alkoi samalla tavalla ja sini-harmaan pystyn jälkeen jatkui pinkille pystylle ja siitä kulta-pinkille (kuvassa oranssihtava) ja lopuksi vielä keltainen okseri. Okseri - pysty linjalla oli välissä 13m ja pysty - pysty välissä 16m. Ensimmäisellä kierroksella rata oli ehkä 60-70cm, joten aika pieni edelleen. Tällä kertaa meni vähän paremmin kuin verkkakierroksella, askeleet löytyi paremmin ja rytmi muutenkin oli alusta asti parempi. Simo laukkasi sen verran enemmän eteen, että molemmat välit oli vähän ahtaita.

Tultiin sitten rata vielä kaikki "isona". Eli jokainen ratsukolle sopivalla korkeudella uudestaan. Tultiin Simpan kanssa vikoina ja meillä rata oli 80-90cm. Hyppään kuitenkin melkein joka viikko, joten mulla on vähän enemmän esterutiinia kuin muilla meidän ryhmästä. Olen kyllä iloinen, että mulle myös välillä nostetaan esteitä, jotta tehtävissä on vähän haastettakin ja että rutiini säilyisi myös isommilla esteillä. Simpastakin (kuten myös Lassisa) huomaa, että se hyppää paljon pieniä esteitä, koska se syttyy isommilla esteillä aina. Kisoissakin mitä isompi rata, sitä kovempaa Simo menee.

Joka tapauksessa olin innoissani, kun näin, että opettaja oikeasti nosti esteitä. Simppakin oli niin innoissaan, etten saanut ohjia lyhennettyä kun se jo ravaili. Sellaista pientä, innokasta ravia paikallaan, höpsö. Nostin sitten varovasti laukan, kun en tiennyt, miten Simppa räjähtäisi. Ei se räjähtänyt, mutta laukkasi reippaasti eteen. Ekalle esteelle tuli taas huono lähestyminen, kun en nähnyt askelta ja jäin sitten pitämään sen sijaan, että olisin ratsastanut eteen. Tokallekin tultiin vähän lähelle, mutta sen jälkeen rata sujui tosi hyvin. Eka suhteutettu meinasi jäädä tosi lyhyeksi, koska Simo hyppäsi niin isosti sisään. Toinen meni vähän paremmin, vaikka väli oli siinäkin lyhyt. Jäin itse vain nauttimaan hyvin sujuvista hypyistä ja unohdin ratsastaa väleissä kunnolla. Vika okseri tultiin kahdesti, koska menin ensimmäisellä kerralla menin opettajan mielestä liikaa hyppyyn mukaan. Toisella kerralla askel ei osunut, koska Simppa pääsi vähän veltostumaan maneesin ympäri laukatessa ja laukka kuoli kaarteessa. Ratsastin siinä eteen ja tultiin sitten jo liian pitkää laukkaa esteelle. Ylävartalo oli kuitenkin kai parempi toisella kerralla.



Simppa oli joka tapauksessa ihan superhyvä ja oltiin kyllä molemmat ihan liekeissä. Vitsi mä vaan tykkään hypätä sillä hevosella. Totesin taas, että Simpan kanssa homma vaan toimii. Ei tarvitse pahemmin säätää tai arvailla, riittää että hyppää kyytiin. Joidenkin hevosten kanssa vaan ajatukset kohtaa ja olen tajunnut jo aikoja sitten, että Simppa on siinä(kin) suhteessa mulle hyvin erikoinen hevonen.

Illalla hoidin sitten nopeasti Simpan ja Amin ja lähdin kotiin niin aikaisn kuin mahdollista, koska olin jo aamulla tekemässä aamutallia. Huomasi muuten myös, etten ole pitkään aikaan tehnyt tallia, koska olin viimeisen karsinan jälkeen aivan kuollut. Pitäisi ehkä harrastaa jotain muutakin liikunta...

Lasken matkaan leijan kauneimman

Monet hevoset tulevat ja menevät elämässämme, mutta vain harvat koskettavat ja jättävät ikuisen jäljen sydämeemme. Sinä olet yksi niistä.

En ymmärrä, miten kahdessa viikossa jostain hevosesta voi tulla niin tärkeä. Tapasin Leian ensimmäistä kertaa vasta kaksi viikkoa sitten. Ihastuin täysin sen luonteeseen saman tien. Kahdessa viikossa tapahtui paljon ja tiedän, etten tule unohtamaan Leiaa koskaan.

Leia saapui tallille kaksi viikkoa sitten torstaina. Se ehti olla täällä tasan kaksi viikkoa, ennen kuin se palautui omistajalleen. Niin ihana kuin tamma olikin, se ei läpäissyt eläinlääkärin tarkastusta. Koko henkilökunta olisi pitänyt maailmankaikeuden herttaisimman otuksen ilomielin, mutta hevosta ei pidä koskaan ostaa tunteella. Ei ikinä, oli hevonen kuinka ihana tahansa. Leian pitämiseen yritettiin löytää järkisyitä, mutta se ei onnistunut.

Sain olla se onnekas, joka Leian selkään kiipesi ensimmäisenä. Alku oli lähes katastrofi. Leia oli jotain sellaista, mihin en ollut koskaan törmännyt. Se oli herkkä, koulutettu ja oikea opetusmestari. Se antoi anteeksi lähes kaiken, mutta toimi vain oikeista avuista. En osannut ratsastaa sitä sen haluamalla tavalla ja emme olleet yhteistymmärryksessä mistään. Tiesin kuitenkin, että siinä oli hevonen, jolta voisin oppia paljon. Minun pitäisi vain opetella ratsastamaan sillä.

Onnekseni sain jatkaa töitä Leian kanssa. Käytännössä sain pitää sitä kaksi viikkoa kuin omaani. Ensimmäisen viikonlopun ja kolmen ratsastuskerran jälkeen sain sen jo laukkaamaan ympyrällä ilman laukanvaihtoja. Seuraavalla viikolla muutaman lomapäivän jälkeen aloin löytää vähän nappuloita ja tamma toimikin kivasti. Pääsin kokeilemaan leijailevaa ravia, kun Leiaa jännitti aurinkoläikät maneesin seinällä. Kehitys jatkui positiivisena ja uskalsin jo kokeilla muutamaa vaihtoakin.

Lopullinen läpimurto tapahtui lauantaina, kun sain tehokkaan vartin valmennuksen kouluhevosen ratsastamiseen. Pääsin kokeilemaan sarjavaihtoja, passagea ja oikeaa keskiravia. Leijailin seitsemännessä taivaassa ja hevonen oli parempi kuin koskaan. Näillä opeilla jatkoin viikonlopun yli ja tamma oli päivä päivältä parempi. Se liikkui perusratsastuksessakin paremmin, kun olin löytänyt oikean tavan ratsastaa sitä. Lauantaina ja sitä seuranneina kolmena päivänä Leia opetti minulle enemmän kuin mikään muu hevonen samassa ajassa. Se teki juuri sen mitä pyysin, ei enempää eikä vähempää. Kun sain avut ajoitettua ja istuttua itse kunnolla, se teki passagea tai vaihdot joka toisella askeleella. Jos ratsastin itse huonosti, se ei laukannut.

Viimeisen kerran ratsastin Leialla tiistaina. Se oli parempi kuin koskaan. Sain sen pohkeen eteen, sain sen kantamaan itsensä ja liikkumaan kevyesti. Se toimi melkein ajatuksella ja tiesin oppineeni jotain. Ratsastuksen jälkeen kävin taluttamassa tammaa pihalla hetken ja se oli maailman viisain. Yksin, pimeässä ja vieraassa paikassakin se oli luottavainen ja kulki nätisti vierellä. Tiesin, että minun olisi pakko alkaa hoitaa sitä, mikäli se jäisi. Leia näytti siltä, että se jo vähän tunnisti minua, se tavallaan valitsi minut hoitamaan. Niinpä keskiviikkonakin minun oli pakko käydä se harjaamassa, vaikken sillä ratsastanutkaan.

Perjantaina opettajani mainitsi sitten ohimennen, että omistaja oli hakenut Leian pois torstaina. Olin yllättynyt siitä, kuinka surulliseksi tulin. Olin toki tietoinen siitä, että Leiasta oli kuin salaa tullut minulle tärkeä, mutta en ollut arvannut, että sen lähdö tuntuisi niin ikävältä. Olin koko ajan tiennyt, että se ei oikeasti ollut jäämässä. Olisin halunnut sanoa sille heippa ja kertoa, etten unohtaisi sitä koskaan. Kiittää sitä siitä, mitä se oli minulle näyttänyt ja opettanut.

Leia näytti minulle palan oikeaa kouluratsastusta, palan sitä, mihin haluaisin pyrkiä. Se oli palkitseva hevonen ratsastaa, mutta näytti myös karusti ne virheet, mitä tein. Olen kuitenkin sanomattoman kiitollinen siitä, että pääsin kokeilemaan tämän tason hevosta ja sain viettää nämä kaksi viikkoa Leian kanssa. Polkumme kohtasivat vain hetkeksi, mutta Leia on hevonen, jota en unohda koskaan. Toivon sille kaikkea hyvää, sillä yhtä ystävällistä ja herttaista hevosta en ole tavannut koskaan.

Kiitos pikku prinsessa! ♥

Uusi lelu

Taas vaihteeksi ollut melko kiireistä pari viikkoa. Tai oikeammin opiskelujen jatkumisesta asti. Tänään on taas ensimmäinen päivä yli viikkoon, kun en ole ollut tallilla. Olisin varmaan tänäänkin ollut muuten, mutta matematiikan välikoe vähän esti sitä.

Se ei kuitenkaan ollut mun asia, saatte tallipäivityksiä myöhemmin. Mun on vaan pakko hehkuttaa, kun vihdoin sain ostettua uuden koneen ja tässä parasta aikaa alan "ajaa sitä sisään", joten täytyihän sitä tulla blogiinkin kirjoittamaan.

Ostin Asuksen UX302LA:n. Halusin kevyen 13" koneen, jossa on hyvä akunkesto, tehokas prosessori ja mielellään SSD kiintolevy. Siis sellaisen koneen, jota on helppo kantaa mukana, nopea ja miellyttävä käyttää ja akku kestää mielellään koko päivän, jotta sitä voi käyttää opiskelussa myös muualla kuin kotona. Olisihan noita koneita ollut vaikka minkälaisia, mutta en ollut kovin halukas maksamaan koneesta kauheasti yli tuhatta euroa, joten se vähän karsi vaihtoehtoja. Lopulta pitkän harkinnan ja useiden keskustelujen jälkeen päädyin tähän koneeseen. Viimeisen sysäyksen päätökselle antoi parin sadan euron alennus, jonka sattumalta huomasin.

Suoraan paketista

Kyseessä on siis Asuksen Zenbook, kevyt, tyylikäs ja toivottavasti hyvä kone. Asukseen päädyin kavereiden suosituksesta, yliopistolla on onneksi paljon ihmisiä, jotka ymmärtää minua paljon enemmän tietokoneista. Tässä on Intel Core i5-4200U suorittimena, ei siis nopein, mutta ei hitainkaan vaihtoehto. SSD on vain 16Gt:n cachena, mutta hyvänä puolena tässä on noin 250Gt enemmän tallennustilaa kuin kokonaan SSD koneissa yleensä. Neljännen sukupolven suorittimessa on myös Haswell, mikä lisää akunkestoa huomattavasti. Ja onhan tässä muitakin kivoja ominaisuuksia, kuten kosketusnäyttö ja Bang&Olufsenin äänentoisto.

Lähes ikivanhaan HP:seen verrattuna tämä on kevyt ja ihana. Seuraavaksi pitäisi sitten opetella käyttämään Windows 8:a, joka oli lähes shokki Vistan jälkeen. Onneksi on ollut edes tuo Windows Phone, jossa on sama pohja käyttiksellä. En ole ihan varma, tykkäänkö siitä, että kone ja puhelin synkronoivat keskenään. Toisaalta se on kätevää, mutta toisaalta Microsoftilla on samalla aika paljon tietoa kaikesta mitä teen. Suurin urakka lienee vielä edessä, kun pitäisi siirtää vanhalta koneelta tarvittavat tiedostot tähän ja/tai kotiverkkoon ja muutenkin muokata koneen asetukset pikku hiljaa omiksi. Ensimmäisenä saisi lähteä nämä pinkit korostusvärit...

Toistaiseksi olen ollut pääasiassa tyytyväinen, katsellaan miten sitten, kun kone on oikeasti käytössä ollut vähän aikaa. Ihan varmasti kuulette siitä vielä, kyllä tämä vähän sellainen helmi on.

Kisakauden avaus

Jälleen kerran on käynnissä arpominen ensi kesän tuntiratsastajien mestaruuskilpailuiden hevosista. Tänä vuonna vaihtoehtoina ovat olleet Simppa ja Lassi, joista oltiin jo melkein valittu Simppa. Mutta viime hetkellä vetäydyin itse, koska en tiedä, riittävätkö taitoni Simon ratsastamiseen siihen malliin, missä sen pitäisi kisoissa olla. Niinpä päätös ei ole yhtään lähempänä kuin se oli viime syksynä ja kauden avauskisoihin valitsin tutun ja turvallisen Lassin. Halusin lähteä hakemaan onnistunutta rataa ja toisaalta helppona A:na ratsastettu A:0 houkutteli myös.

Aamu alkoi jälleen kisajärjestelyillä. Meillä on edelleen yrityksistä huolimatta vähän vajaa miehitys kisajärjestelyissä ja joudutaan kaverini kanssa tekemään vähän enemmän kuin haluttaisiin. Onneksi rutiini on jo sen verran hyvä, että suurin osa asioista hoituu helposti. Melkein helpommin kuin, että alkaisi opettaa niitä jollekin. A ratsastettiin jälleen viimeisenä, joten mulla oli aikaa rauhassa keskittyä kisajärjestelyihin kun Lassikin oli valmiina. Tosin meinasi taas oma keskittyminen suoritukseen jäädä vähän vähiin.

Lassi tosiaan oli mennyt jo yhden radan, joten selkään päästyäni annoin sen kävellä hetken ja ravasin ja laukkasin sen jälkeen lähes pitkin ohjin molempiin suuntiin, tavoitteena saada hevonen liikkumaan pyöreästi ja ilmavasti sekä rentoutumaan. Se toimikin aika hyvin ja Lassi oli tämän jälkeen hyvän tuntuinen ratsastaa. Olin taas valmistautunut verryttelyyn vähän huonosti, eikä tämän rentouttavan alun jälkeen ollut mitään järkevää suunnitelmaa. Niinpä tein vähän keskiraveja, takaosakäännöksiä, pysähdyksiä laukasta, käynnin kautta vaihtoja ja tietysti työstin ravia ja laukkaa. Olisin voinut edetä jotenkin suunnitelmallisemmin, nyt verkka meni vähän sellaiseksi "teenpä tässä tämän kun kivalta tuntuu". Tosin kyllä sekin tuntuu toimivan ihan ok, tai ainakin Lassi on radalla yleensä ihan hyvä. Voisi tietysti joskus kokeilla, miten hyvä se olisi suunnitelmallisen verkan jälkeen.

Lähdin verkkaryhmän toisena, joten annoin Lassin kävellä hetken ja tein sen jälkeen vielä vähän käynnin kautta vaihtoja ja työstin ravia paremmaksi. Lassi oli yllättävän hyvä, varsinkin siihen nähden etten taas pitkään aikaan ole mennyt sillä. Myös rataa kiertäessä ja lähtömerkkiä odottaessa Lassi tuntui tosi hyvältä. Fiilistelin ihan tosi kivan tuntuista ravia ja olin jo ajatuksissani lähdössä radalle, kun muistin, että alkutervehdykseenhän tullaan laukasta. Joten laukannosto ja sitten aloitus.

Rata alkoi hyvin. Laukasta seis olisi toki voinut olla napakampikin, mutta ainakaan siinä ei ollut metreittäin ravia välissä. Nelikaarinen meni hyvin, tosin ratsastin melkein kulmaan alussa, koska aloin ajatella seuraavaa tehtävää vasta lyhyellä sivulla. Ensimmäinen keskiravi oli vähän vaatimaton, toinen oli sitten sitäkin parempi. Pysähdys ja peruutus siinä välissä oli hätäinen. Lassi ei seissyt paikallaan tarpeeksi pitkään, koska se ennakoi peruutusta ja itse hätäisesti ratkaisin tekeväni peruutuksen sen sijaan, että olisin pysäyttänyt Lassin uudelleen. Takareista eka oli tosi huono, toka vähän parempi. Ensimmäinen oli liian laaja ja Lassi vähän juoksi sen läpi. Laukkaohjelma oli ihan ok. Se näyttää videolla paremmalta kuin miltä se tuntui. Lassi ei oikein pyörittänyt laukkaa ja olin koko ajan varma, että seuraavaksi se putoaa raviin. Niinpä laukasta tulikin kommenttia, että se oli voimatonta. Keskilaukat oli turhan vaatimattomia. Olisi pitänyt ratsataa enemmän painetta ennen lävistäjää ja ratsastaa sitten heti alusta asti rohkeasti eteenpäin, nyt tuli vähän kiire siirtyä harjoituslaukkaan lävistäjän lopussa. Kolmikaarinen käynnin kautta vaihdoilla meni yllättävän hyvin, joskin ensimmäisessä vaihdossa Lassi poikitti pahasti. Lopputervehdykseen tulo ei sujunut ihan nappiin. Aloin kyllä ajoissa koota Lassia, mutta olin liian hidas pohkeen kanssa ja Lassi ehti pudota raviin ennen pysähdystä. Siinä kyllä näkyi se laukan voimattomuus.



Radan jälkeen olin kuitenkin pääasiassa tyytyväinen. Toki Lassi voisi aina olla suorempi ja nimenomaan laukka oli tänään jopa yllättävän huonoa. Raviohjelma, joka on tässä ohjelmassa harmittavasti lyhyt, oli tänään aika vahva ja varsinkin toinen keskiravi tuntui hyvältä. Kerrankin onnistuin istumaan edes puolittain ja Lassi venytti eikä vaan kipittänyt. Laukkaohjelmassa jouduin käyttämään kannusta aika paljon, sen voi huomata videoltakin. Teknisestihän se oli suht puhdas, mitä nyt unohdin itse ensimmäisen käynnin kautta vaihdon ja se meni vähän pitkäksi. Prosentteja saimme 60,200%, mihin olin vähän pettynyt. Ohjelma tuntui sen verran hyvältä, että jopa 62% olisi ollut mahdollinen. Laukkaohjelmasta kyllä lähti pisteitä, koska Lassi aukoi suutaan ja toisaalta monessa kohti oli pieniä ratsastusvirheitä. Hevonen oli joka tapauksessa hyvä ja tuntuu jotenkin hassulta vaihtaa (ehkä) hevosta, kun Lassin kanssa tulee sinivalkoinen ruusuke toisensa jälkeen seuran kisoista. Niin tälläkin kertaa.

Tärkein tavoite kuitenkin saavutettiin: onnistunut rata kauden avaukseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tavoite numero yksi: istunta, vaikka se onkin jo parempi kuin esim. kesällä.

"Mä oon vähän leija"

"Kaikkein vaikeimmilla hevosilla on sinulle eniten annettavaa." - Lendon Gray

Niin monenlaisia hevosia voi sanoa vaikeiksi. Minulla on ollut etuoikeus päästä tutustumaan monenlaisiin hevosiin. Osa niistä on ollut helpompia ja osa vaikeampia. Uusin tuttavuuteni on ollut yksi vaikeimmista kohdalleni osuneista hevosista ratsastaa. Ei siksi, että se olisi hankala, päinvastoin. Se on niin koulutettu, herkkä ja osaava, että en kykene itse olemaan tarpeeksi tarkka ja kevyt.

Olen jo pitkään toivonut pääseväni kokeilemaan jotain todella pitkälle koulutettua hevosta, ja kuin vahingossa toiveeni, joka oli melkein salainen haave, toteutui. Eräänä päivänä tallissa seisoikin PSG:tä startannut tumma koulutamma. Se oli kaunis ja ystävällinen. Olin myyty. Toivoin vain pääseväni tamman selkään mahdollisimman pian, koska se tuli vain kokeeksi ja tosiaankin halusin sillä päästä menemään.

Toiveeni toteutui nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Pääsin kokeilemaan tammaa heti samana päivänä. Harjatessani sitä totesin sen maailmankaikkeuden kilteimmäksi ja herttaisimmaksi otukseksi ja olin rakastunut ennen kuin edes pääsin selkään asti. Tamma ei malttanut seistä paikallaan, kun nousin selkään ja mietin jo, minkä ruutitynnyrin selkään olin oikein kiipeämässä. Se ei kuitenkaan ollut läheskään niin herkkä, kuin olin aluksi luullut. Oikeammin se oli melkeinpä kaikkea muuta. En saanut sitä liikkumaan eteenpäin, sen saanut siihen mitään tuntumaa ja toden sanoakseni olin oikeastaan epätoivoinen matkustaja tamman tehdessä vähän mitä sitä huvitti. Eli ei mitään. Lopulta epätoivoinen ratsastukseni päättyi laukkakatastrofiin. En saanut hevosta aluksi laukkaamaan ja kun lopulta sain sen nostamaan laukan, se laukkasi yhden askeleen. Onneksi opettajani oli katsomassa ratsastusta (en sen selkään olisi kyllä päässytkään ilman valvontaa) ja lopulta hänen neuvoillaan sain tamman laukkaamaan useammankin askeleen. Se kyllä tarjosi sarjavaihtoja ja kaikkea mahdollista, mutta sain kuin sainkin sen myös laukkaamaan molempiin suuntiin ehjän kierroksen ympyrällä. Siihen sitten lopetettiin ja en tiennyt olisiko minun pitänyt itkeä vai nauraa. Jostain käsittämättömästä syystä lupauduin ratsastamaan tamman myös kahtena seuraavana päivänä. Tämä tapahtui viikko sitten perjantaina.

Lauantaina jatkoimme Leiaksi kutsumani tamman kanssa harjoituksia. Painoin mieleen tarkasti kaikki opettajani neuvot alkaen kevyistä pohkeista ja päättyen laukannostoon lantion liikkeellä. Leia liikkui vähän paremmin eteen, mutta ei se edelleenkään mitenkään herkkä ollut. Laukat sain nousemaan vähän paremmin, vaikka tamma tarjosi kaikkea passagesta sarjavaihtoihin ympyrällä. Onneksi toinen opettajani jäi katsomaan uteliaana uutta hevosta, joten sain apua, kun ei se laukka vieläkään ollut läpihuutojuttu. Se nousi ja sain jopa hevosen pysymään laukassa, tosin en siinä laukassa, missä halusin. Leia vaihteli laukkoja miten sattui, koska en saanut omaa painoani pysymään keskellä. Tosin tamma myös palkitsi, kun lopulta sain istuntani pysymään vakaana. Kokonaisuutena ratsastus sujui kuitenkin paremmin kuin perjantaina ja olin täysin ihastunut Leiaan.

Sunnuntaina tamma oli jo paljon parempi. Ei se mikään superherkkä ollut edelleenkään, mutta olin saanut jotain paloja omasta istunnastani loksahtamaan oikein, koska eteenpäin meno ei ollut enää läheskään niin työlästä. Luultavasti osasyynä Leian hitauteen oli jokin pieni häiritsevä puristus istunnassani. Ainakin laukassa se vaikutti siltä. Heti kun istuin rentona satulassa ja lantio oikein päin, tamma laukkasi ihan reippaasti eteenpäin. Sunnuntaina onnistuimme laukkaamaan ympyrällä molempiin ilman ylimääräisiä vaihtoja ja olisin voinut tanssia ilosta. Nostoissa sitten oli vähän enemmän ongelmia, koska en onnistunut ajoittamaan apujani täydellisesti. Hevonen kyllä teki parhaansa ja täsmälleen sen mitä pyysin, jos vain osasin pyytää oikein.

Totesin vain, että näin pitkälle koulutetun hevosen ratsastaminen on oikeasti todella vaikeaa ja ihan oma taiteen lajinsa. Pärjään kyllä noilla juuri ja juuri peruskoulutetuilla idän tuonneilla, koska niille jokainen pikkuvarpaan kynnen kääntö ei tarkoita jotain. Kun hevosen pitää tehdä sata ja yksi temppua, sille todellakin ihan jokainen asia merkitsee jotain. Niinpä selässä pitäisi istua aivan hiljaa ja tehdä vain sen verran, että hevonen suorittaa halutut asiat.

Pääsin tamman selkään taas keskiviikkona. Ajattelin kevennellä sen kevyesti, mutta pääsinkin kokeilemaan, miltä tuntuu oikeasti tanssiva hevonen. Samalla voisin ehkä selittää, miksi kutsun tammaa Leiaksi. Leia viittaa Star Warsiin ja prinsessa Leiaan, sillä se on niin kaunis. Lausuttuna i:n ja a:n väliin tulee aavistus j:tä ja lausuminen kuulostaa vähän leijalta. Ja sitä tamma todella on, leija. Ainakin verrattuna muihin tallin hevosiin. Keskiviikkona tamma oli oikea leija, sillä ensin se kyttäsi maneesin seinälle heijastuneita aurinkoläikkiä ja sitten laumat päästettiin sisään ja Leia nousi noin 20cm ylöspäin ja jäi tanssimaan paikalleen. En voinut kuin nauraa ja annoin tamman tanssia, jatkoin itse ratsastamista täysin normaalisti ja kyllähän Leiakin sitten rauhoittui. Aina hetkeksi. Mutta aika hienoa ravia se esitti. Nyt laukat sujui jo tosi hyvin, vaikka edelleenkään en saa ravista nostettua laukkaa. Yhtäkään ylimääräistä vaihtoa ei tullut ja vain yksi rikko ja sekin johtuen omasta väärin ajoitetusta puolipidätteestä. Joko Leia on alkanut turtua epämääräisiin apuihini tai sitten olen saanut jotain palikoita paikoilleen. Toivottavasti jälkimmäinen, sillä viimeinen asia, mitä haluaisin tehdä on pilata tamma ratsastuksellani.

Tänäänkin pääsin fiilistelemään Leian kanssa. Kerta kerralta olen myös itse uskaltanut ratsastaa enemmän ja sen huomasi myös tänään. Tamma oli alusta asti melko hyvä ja loppua kohden jo tosi hyvä. Se selvästi vaatii vähän tuntumaa toimiakseen parhaiten. Lisäksi yritän itse keskittyä omaan istuntaani, jotta en mene liikkeen edelle. Ratsastan niin paljon itsekseni, että istun kunnon estekönötyksessä ja ainakin Leiaa se tuntuu häiritsevän. Heti, kun istun suorassa ja kevennän tarpeeksi pystyssä, tamma liikkuu kevyesti eteen. Tähän asti olen keskittynyt ratsastaessa vain saamaan Leian eteen, joten nyt kun se vihdoin on alkanut toteutua, kokeilin muutaman laukanvaihdon. Niitä mun pitäisi harjoitella muutenkin todella paljon, joten hyvin vaihtava hevonen on ehkä parasta mitä voin nyt saada alleni. Leiassa parasta on vielä se, että se vaihtaa vain täsmälleen silloin, kun onnistun itse ajoittamaan avut oikein. Esimerkiksi Antti vaihtelee laukkoja vähän oman päänsä mukaan ja myös jos se vain arvelee ratsastajan haluavan vaihtoa. Leia taas menee vastalaukkaa niin kauan, että se saa oikein ajoitetun avun. Vaihdot saivat hevoseen vähän lisää lennokkutta ja tamma olikin toistaiseksi paras tänään loppuverkassa. Lopuksi pääsimme vielä näyttämään vähän takaosakäännösten mallia tuntilaisille. Pääsin ratsastamaan tunnin aikana maneesiin, joten vähintä mitä saatoin tehdä, oli toimia esimerkkinä. Ensin tein muutaman hyvän käännöksen. Leia tekee kyllä erittäin helposti hyviä takaosakäännöksiä, minun pitää vaan keskittyä pitämään paino oikealla puolella koko käännöksen läpi. Sitten opettaja halusi muutaman esimerkin huonoista käännöksistä. Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Leia varoi tarkasti astumasta ristiin takajaloillaan, mutta yhden askeleen se ruuvasi, kun valmistelematta vedin sen ohjalla käännökseen. Sen sijaan mikään poikitus mihinkään suuntaan ei toteutunut yrityksistä huolimatta. Napaosakäännös näytettiin, mutta sekin vain ratsastamalla käännöksestä napakäännös. Leiaa kyllä selkeästi hämmensi tämä ja se yritti tehdä hienoja käännöksiä parhaansa mukaan. Lopuksi sitten näytettiin vielä muutama esimerkillinen suoritus (ainoastaan taivutusta olisi voinut olla enemmän) ja kehuin Leiaa ihan tosi paljon siitä, miten fiksu se oli.

Tällä haavaa jatkan Leian kanssa työskentelyä ainakin viikonlopun yli, katsotaan missä vaiheessa tilanteeseen tulee jotain muutosta suuntaan tai toiseen. Mutta jokainen hetki Leian kanssa opettaa minulle tosi paljon, sillä tamma vastaa pienimpiinkin apuihini, olivat ne sitten tarkoituksellisia tai vahinkoja. Olen tästä mahdollisuudesta ihan valtavan kiitollinen, sillä en olisi ikinä uskonut saavani tämän tason hevosella ratsastaa vielä.

Ryhtiliike

Jotain historiallista on tapahtunut. Tai no ei oikeastaan edes ole. Tällaista tapahtui ihan koko ajan vielä pari vuotta sitten. Nykyisin vain ei enää tapahdu. Mutta ehkäpä voisi taas alkaa tapahtua, ja sitten mun ei tarvitsisi kirjoittaa siitä, miten panostin kun pesin suitset.

Olin siis vielä muutama vuosi sitten täydellinen malliesimerkki omistautuvasta ja tunnollisesta hoitajasta. Kaikki alkoi oikeastaan silloin, kun Kallisto vielä eli. Olin sen ainoa hoitaja puolisen vuotta ja kävin tallilla sen viisi kertaa viikossa. Ginetiä hoidin neljästä viiteen kertaa viikossa, Mayaa vähän harvemmin. Mutta Ransun tullessa kuvioihin aloin taas aika nopeasti käydä neljä kertaa viikossa tallilla. Siihen aikaan, nelisen vuotta sitten, pesin suitset, satulat, suojat ja harjat kolmelta hevoselta kerran viikossa. Harjasin hevoset joka päivä kahdesti hyvin, autoin kaikille mahdollisille tunneille, pesin jalkoja ja häntiä, hoidin haavoja ja kylmäämisiä, talutin ja autoin tallissa. Tätä jatkui melkein kolme vuotta, välissä vaan aloin käydä tallilla useammin. Simon tulon jälkeen vakio on ollut vähintään viisi kertaa viikossa, sillä kun ei ole koskaan ollut muita hoitajia. Useammin tallilla käyminen ja lopulta Unelman lähtö aloitti alamäen. Aluksi sitä ei oikeastaan huomannut. Jätin suitset pyyhkimättä jonain päivänä, pesin satulat harvemmin, en enää ollut laittamassa hevosia joka tunnille. Sitten se paheni pikku hiljaa ja lopullisen niitin iski remontti vuosi sitten kesällä. Kun kaikki vanha vietiin ja olosuhteet oli hetkellisesti hyvin alkeelliset, jäi kaikki ylimääräinen. Sitten lähdinkin itse Irlantiin. Irlannissa ja Ruotsissa tuli ikävä tapa harjata hevoset pölärillä pikaisesti, putsata kamat vain käytön jälkeen pikaisesti, ilman säännöllistä kunnollista pesua ja muutenkin ne vanhat tavat unohtui tehokkaasti. Ennen tunsin itseni todella huonoksi hoitajaksi, jos en ehtinyt pestä kaikkia kolmia suitsia viikonloppuna. Nykyään sellaista ei enää ole. Viimeisen vuoden olen toki käynyt tallilla melkein päivittäin, mutta se on myös syönyt kaiken innon tehdä mitään ylimääräistä. Olen viime aikoina lähinnä harjannut hevoset ja tehnyt kamoille sen mitä on ollut pakko.

Mutta nyt. Nyt meni niin sanotusti hermot. Tiedän, etten voi jatkaa hoitamista näin. Joko mun on lopetettava ja annettava joidenkin ahkerampien hoitaa hevoset tai parannettava tapani. Lopettaminenkin oli jo ajateltavissa oleva vaihtoehto marraskuussa, kun ehdin tallille pari kertaa viikossa. Mutta joulukuussa, kun mulla vihdoin oli aikaa käydä tallilla joka päivä, aikaa harjata Ami ja Simppa kunnolla, aikaa vain olla hevosten kanssa ja energiaa tehdä asioita, kaikki muuttui. Tiesin, etten voisi lopettaa kummankaan hoitamista. Molemmat on mulle liian tärkeitä, jotta voisin luopua niistä. Vaihtoehdoksi siis jäi hoitaa paremmin.

Tällä viikolla olen hoitanut Simon joka päivä. Olen harjannut sen hyvin, pessyt suojat, suitset ja satulavyön. Sain myös aikaiseksi rasvata suitset. Amin hoidin vain tänään, senkin harjasin hyvin, mutta sen tuntien takia en ehtinyt tehdä muuta. Huomenna en mene tallille, perjantaina olen illan töissä, mutta viikonloppuna voin taas panostaa oikein kunnolla. Mun pitää näyttää kaikille ja ennen kaikkea itselleni, että pystyn edelleen hoitamaan hevoset hyvin. Se tarkoittaa sitä, että joka päivä harjaan hevoset hyvin, pyyhin suitset ja satulavyöt ja harjaan suojat, huovat ja vyöt. Lisäksi pesen joka viikko suitset, vyöt ja suojat. Tarvittaessa satulan, kupit, jalat, hännät yms. Autan, laitan ja talutan aina kun vaan mahdollista. Tästä alkaa siis oikeasti matka kohti parempaa. Matka kohti sellaista hoitamista, että voin sanoa taas ylpeästi olevani hyvä hoitaja.

(c) Sanna

Torilla tavataan!

On vuosi 2011, Suomen jääkiekkomaajoukkue matkaa Bratislavaan. Kukaan ei odota mitään, joukkue on täysin nimetön, NHL-pelaajat on laskettavissa yhden käden sormilla. Välieriin pääsyä pidetään ihmeenä. 13. päivä perjantai ei osoittaudu epäonnenpäiväksi. Pieni Punahilkka syö Ison Pahan Suden ilmaveivillä ja kaikkien suureksi ihmeeksi Leijonat pelaa finaalissa rakasta vihollistamme Ruotsia vastaan. Maailmanmestaruus on pedattu Tre Kronorille ja ruotsalainen media hehkuttaa mestaruutta villinä. Ruotsi tekee ensimmäisen maalin. Se jää myös viimeiseksi, Ruotsin viimeiseksi maaliksi. Suomi tasoittaa, erätauon jälkeen se menee johtoon yhdellä maalilla, sitten kahdella, kolmella, neljällä... Jokainen veto uppoaa ja loppu on historiaa, 6-1. Aftonbladetin kannessa vauvaleijona on heittänyt tuttinsa menemään ja syö kruunuja välipalaksi.

Vuonna 2014 ollaan Ruotsissa, Malmössä. Kukaan ei odota mitään, nuorten maajoukkue on nimetön, NHL:stä on yksi pelaaja. Välieriin pääsy on ihme. Kanada aikoo marssia finaaliin. Kanadalla ei pitänyt olla mitään hävittävää, mutta se lähtee kotiin ilman mitalia. Pikkuleijonat kaataa Vaahteralehtiset näytöstyyliin ja asetelma unelmafinaaliin on valmis. Juniorkronorna uhkuu itsevarmuutta, voittojuhlat ovat valmiina alkamaan ja shampanja odottaa vain laseihin kaatamista. Kiekko putoaa jäähän ja 28 sekuntia myöhemmin täpötäysi Malmö Arena hiljenee. Suomi menee johtoon. Ruotsin tasoitus saa juhlat alkamaan uudestaan, mutta ne päättyvät 31 sekuntia myöhemmin, kun kiekko on jälleen Ruotsin maalissa. Tuomarit-Suomi 1-0, peli 2-2 ja juhlat alkavat jälleen. Kotikatsomoissa kuohuu, kun peli venyy jatkoerään. Molemmissa päädyissä painostetaan, kunnes Pikkuleijonien puolustus päättää ratkaista tilanteen. Koko keltainen katsomo vaikenee ja Suomen juhlat voivat alkaa. "Perkele!" kirjoittaa Expressen.

1995 Ruotsi, täysi Globen. Edessä on unelmafinaali Suomi-Ruotsi. Ruotsalaisilla on maailmanmestari-lippalakit valmiina ja voittolaulu sävellettynä. Kaiken piti olla varmaa. Ja sitten. Suomi hiljentää Globenin, vie voittolaulun ja lainaa toria juhlaansa. Det glider in on ruotsalaisten painajainen. 1998 pelataan nuorten MM:iä Helsingissä. Finaalissa Pikkuleijonat voittaa jatkoajalla Venäjän punakoneen.

1995-2011, 16 pitkää vuotta. 1998-2014, 16 yhtä pitkää vuotta. Sattumaa? Laitetaanko Kauppatorille varmuuden vuoksi varaus toukokuulle 2027 ja vuodenvaihteeseen 2030? Mestaruuksien uusineilla joukkueilla on muutakin yhteistä. Molemmat olivat nimettömiä, ilman ennakko-odotuksia pelanneita joukkueita. Nimenoman joukkueita. Suomi ei voi voittaa Kanadaa, USA:ta, Ruotsia tai Venäjää yksilötaidoilla. Suomen ase on tinkimätön joukkuepeli ja uhrautuvuus. Tarvittaessa kiekko vaikka syödään. Tasaisen taitava ryhmä pelaa hyvin yhteen, se pelaa joukkueena. Joukkueena sen on mahdollista voittaa suurten kiekkomaiden yksilötaiturit. Tiukka pelikuri, sooloilijoiden puuttuminen ja usko itseen ovat avaimet voittoon. Pitää myös muistaa, ettei voi voittaa, jos tavoitteena on mitali. Sekä 2011 Leijonat että 2014 Pikkuleijonat ovat pitäneet välierävoittoa yhtenä askeleena kohti mestaruutta, finaali on lähdetty voittamaan. Loppu on historiaa.

Suomen jääkiekolla on jälleen tulevaisuus. Nyt Leijonat voisi ottaa vähän mallia pikkuveljistään ja näyttää Sotšissa, mistä suomalaiset on tehty. Joukkueena taistelevat Leijonat voivat itseensä uskomalla tuoda Suomeen sen kauan kaivatun jääkiekon olympiakullan. Ja kun vauhti nyt olisi sopivasti päällä, kyllä sen Kauppatorin varmasti saa varattua juhlille myös tänä keväänä. Mutta nyt, torilla tavataan!

Vuoden ensimmäinen tunti

Päivittelen vanhempia postauksia tänne pikkuhiljaa, siinä välissä yritän kirjoittaa vähän useammin uusia.

Tänään oli vuoden ensimmäinen tunti, jatkan samoilla tunneilla kuin viime syksynä eli perjantaiaamuna estepainotteisella tunnilla ja sunnuntain kisavalmennuksessa. Mietin kyllä pitkään kevään ratsastuksia, mutta en löytänyt parempaakaan vaihtoehtoa mahdollisuuksista, joten tällä mennään.

Tänään menin pitkästä aikaa Ginalla. Tai no "pitkästä aikaa", ei siitä ole kuin kolme viikkoa, kun viimeksi sillä menin. Mutta joka tapauksessa. Olin varautunut koulutuntiin, mutta aloitettiinkin heti puomitunnilla. Tosin mentiin aika pitkään aluksi sileällä, että sellainen koulu-/puomitunti oli kyseessä.

Aloitettiin käyntityöskentelyllä itsenäisesti. Gina oli rento, mutta takoi tosi paljon. Sillä on aika jännä "keinukäynti" ja etujalkojen liike suhteessa takasiin on liian hidasta. Niinpä pienessäkin ylitempossa se takoo heti. Aloitin ratsastamalla vähän liian hitaassa tempossa, jotta sain tahdin rauhoittumaan ja sitä kautta takomisen loppumaan. Kun Gina näin käveli ihan hyvin, aloin varovasti kasvattaa käyntiä isommaksi, varoen kuitenkin ratsastamasta liikaa painetta, jotta käynti pysyi puhtaana. Samalla tein pysähdyksiä, jotka sujui ihan hyvin. Ginalla oli vaikeuksia malttaa seisoa, mutta se pysähtyi hyvin. Sillä on ollut tapa vetää pidätettä vasten ja pysähdykset on aina tulleet liikaa kädellä. Nyt sain muutamia tosi kivoja pysähdyksiä tehtyä, vaikka tamma ei kauaa malttanutkaan seistä.

Yhteinen osa aloitettiin sulkutaivutuksilla ympyrällä molempiin suuntiin. Gina ei ole kovin montaa kertaa sulkuja tehnyt ja se oli aluksi vähän hukassa siitä, mitä siltä halusin. Aika nopeasti se sitten ymmärsi, kun olin itse selkeä, rauhallinen ja kiitin aina kun se teki jotain oikeaan suuntaan. Saatiinkiin molempiin suuntiin muutama tosi kiva pätkä. Jatkettiin sitten ravissa volttikahdeksikolla. Gina aloitti ravissa tosi hyvin. Sillä oli hyvä muoto, hyvä poljenta ja aktiivisuus, hyvä tahti ja se oli kuulolla ja taipui. Opettajalta tuli vain kehuja ja olin itsekin tyytyväinen. Oli tosi helppo ratsastaa, kun hevonen odotti apuja ja oli kevyt sekä pohkeelle että ohjalle. Gina on kyllä saanut lisää lihaksia ja se jaksaa kantaa paljon paremmin kuin aikaisemmin. Sen huomaa varsinkin ravissa, jossa tamma ei pyri enää niin matalaan muotoon. Laukka sille on edelleen vaikeaa, mutta iso, vähän raaka ja honkkeli 6-vuotias harvoin kykenee mihinkään kovin ihmeelliseen laukassa.

Tosin tänään Gina yllätti sekä minut että opettajan positiivisesti. Aloitettiin laukka oikeassa kierroksessa, joka on Ginalle vaikeampi suunta. Tehtävänä oli laukata aina yksi neljäsosa kierros lyhyttä laukkaa ja muualla sitten vähän isompaa laukkaa. Muutamia pieniä pätkiä sain Ginan lyhentämään, mutta oikea kierros on sille paljon vaikeampi ja olimme menneet jo aika pitkään tässä kohdassa, joten Gina alkoi myös väsyä ja purra kiinni kuolaimeen. Harjoitus meni kuitenkin ihan ok, koska Gina lyhensi aina vähän laukkaa. Suunnan vaihdon ajaksi annoin sitten pitkät ohjat, jotta Gina sai hetken levätä. Itse annan varsinkin nuorille mielummin liian usein pitkät ohjat, jos tehdään jotain rankempaa juttua, jotta ainakaan väsymyksen takia tehtävä ei mene huonosti. Vasemmalle piti nostaa laukka ympyrällä keskihalkaisijaa ylittäessa, laukata lyhyttä laukkaa puoli kierrosta ja siirtyä käyntiin. Laukka-käynti on monestakin syystä Ginan kanssa utopiaa, joten tein siirtymisen aina ravin kautta. Käynnistä nostot sen sijaan onnistuu ja onnistui tänään harvinaisen hyvin. Onnistuin myös olemaan tarpeeksi nopea noston jälkeen ja sain laukan pidettyä lyhyenä. Tajuttuaan idean Gina esitti muutamia kertoja ihan huippuhienoa laukkaa. Olisin voinut heittää ohjat pois ja tamma olisi pysynyt lyhyessä laukassa. Se saikin sitten opettajalta paljon kehuja ja olin itsekin todella tyytyväinen.

Välikäyntien jälkeen siirryttiin sitten puomeille. Pitkällä sivulla oli kaksi puomia ja välissä taisi olla 24m, jos en väärin muista. Tehtävänä oli tulla sisään suht normaalia laukkaa, mutta kuulolla olevalla ja odottavalla hevosella. Sitten lyhentää laukkaa välissä mahdollisimman paljon. Toisen puomin jälkeen piti ratsastaa takaisin normaaliin laukkaan ja tehdä ympyrä kahden puomin yli. Ekalla kerralla Ginalta hävisi jarrut ja lähinnä ohjailin miten pystyin. Tamma taisi olla vähän innoissaan, kun ei se ole tainnut pariin viikkoon mennä kuin sileällä. Toisella kerralla Ginakin malttoi jo odottaa ja pääsin vaikuttamaan hevoseen puomien välissä. Kyllähän meillä oli ongelmia askelten sovittamisen kanssa, mutta kokonaisuudessa tehtävä meni ihan hyvin ja olen tyytyväinen varsinkin siihen, että Gina lyhensi välissä askelta, kuten pyysin. Suunnan vaihdon jälkeen tultiin samaa tehtävää toisin päin. Oikea kierros on Ginalle vaikeampi ja ympyrä alkuun vaikeutti lyhentämistä entisestään, joten saatiin väliin aina yksi askel vähemmän kuin vasemmalle. Gina oli silti hyvä ja paikat löytyi melkein paremmin näin päin. Kyllä Ginalla jonkin verran on esteälyä, koska muutaman kerran se itsekin oli ratkaisemassa huonoa paikkaa. Lopuksi tultiin pelkkä suora linja niin monella askeleella kuin mahdollista. Gina lyhensi ihan tosi hyvin ja saatiin seitsemän askelta väliin. Olisi saatu kahdeksan, mutta kerran jäätiin ekalta puomilta kauas ja jouduin vähän ratsastamaan eteen ja toisella kertaa Gina putosi raviin välissä. Sitten se alkoi väsyä, enkä saanut laukkaa enää yhtä lyhyeksi. Joka tapauksessa tamma oli ihan super koko tunnin, tehtävät ei olleet sille mitenkään helppoja. Loppuverkkana tultiin ravissa neljää ravipuomia pitkällä myötäämisellä toisella pitkällä sivulla ja toisella kahden puomin linjaa, niin että väliin tehtiin käyntisiirtyminen kevyestä ravista. Gina jaksoi hyvin keskittyä loppuun asti ja olin tosi tyytyväinen. Kuten oli myös opettaja. Vitsi siitä hevosesta tulee vielä hieno. Ihan paras puoli Ginassa on sen mahtava asenne. Se ei protestoi mitään, vaan yrittää aina parhaansa.

Lisäksi ratsastin tunnin jälkeen pikaisesti Kamun. Maneesissa oli alkamassa hyppäri, joten siellä oli aika paljon tapahtumaa ympärillä, eikä Kamu oikein malttanut keskittyä. Kun minulla vielä lisäksi oli vähän kiire, yhdistelmä ei ollut kovin hyvä. Ärsytystä nosti vielä verkkaavat ratsukot, joiden oli aina pakko änkeytyä samaan nurkkaan, missä me olimme. Yhden hevonen potki, toisen ei ohjautunut ja molemmat ratsastaa ihan vierestä vaikka sanoin, että Kamu voi potkia ja sen ohjaus on täysi nolla. Toki jokainen saa ratsastaa missä haluaa, mutta olin koko ajan samassa päädyssä ympyrällä, maneesi on 65m pitkä ja siellä oli neljä hevosta. Tila ei vaan voi loppua niin kesken, että olisi pakko ratsastaa melkein kiinni toisessa. Oli ihan tosi kiva olla siellä seinän ja potkivan hevosen välissä kapeassa tilassa, kun en voinut olla varma ettei Kamu heittäytyisi sisäpohjetta päin ja toisen päälle. Joka tapauksessa tän päivän ratsastus oli ihan pohjanoteeraus minulta ja tosiaan harmittaa, että tuli nyt tähän väliin tällainen, kun viimeksi meni niin hyvin. Itseänihän voin tästä vain syyttää, olisi pitänyt vain hengittää syvään ja olla välittämättä muista. En vain luota Kamuun niin paljoa, että olisin voinut vain ratsastaa. Varsinkin kun se tänään aloitti hienolla pukkisarjalla vastauksena raippaan. Muutenkin se heittäytyi koko ratsastuksen vasenta pohjetta päin, puri kiinni kuolaimeen ja katseli muita ratsukoita kiinnittämättä minuun mitään huomiota. Pikainen askellajien läpikäynti ja pätkät väistöä molempiin suuntiin. Onneksi se on nyt oppinut ne väistöt, siitä voin olla iloinen. Laukannostotkin oli ihan hyviä, jos jotain positiivista on pakko mainita. Huomenna lähdetään maastoon, yritetään unohtaa tän päiväinen ja jatketaan sunnuntaina vähän paremmin fiiliksin. Minun on ihan pakko oppia nollaamaan oma ärsytys ratsastaessa, siitä ei ole mitään hyötyä, pelkästään haittaa. Minua hävettää, että taas kerran ratsastin huonosti, koska en osaa hillitä omaa ärsytystäni. Tää ei vaan voi jatkua näin, joudun tekemään asian kanssa töitä, mutta muutos parempaan on vain pakko saada aikaan. Ensimmäinen askel lienee se, että tunnistan tilanteet jo, joten nyt vain sitten jatketaan asian työstämistä.

Tänään oli lyhyt tallipäivä, koska lähdimme isovanhemmille perheen kanssa ratsastettuani Kamun. Huomenna heti aamusta tallille ja nauttimaan niistä harvoista joululoman päivistä, jolloin en ole töissä. Mulla ei valitettavasti ole Kamusta eikä Ginasta ollenkaan kuvia.

Paras tapa lopettaa vuosi

Uusi vuosi, uudet kujeet. Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille! Itse lopetin vuoden 2013 samalla tavalla kuin olin aloittanut sen: hevostelemalla. No toki, uutta vuotta olin vastaanottamassa Otaniemessä kavereiden kanssa.

Koska uudenvuodenaattooni kuului yksäritallin siivoaminen ja Simon ratsastus, lähdin tallille jo aamupäivällä. Ensin 11 karsinan mahdollisimman nopea siivoaminen, koska olin laskenut aikataulun vähän väärin. Onneksi meillä on ihania hoitajia, jotka tuli auttamaan lakaisemisessa pienellä vinkillä FB:ssä. Kiitos kaikille! Sitten päivätallissa auttamista ja sen jälkeen oli vuorossa vuoden viimeinen ratsastus.

 Menin siis Simpalla ilman satulaa, kuten joulunakin. Simo oli vähän sen oloinen, että ei kai taas. Mutta kiltisti se lähti jälleen leikkimään tunniksi. Pääsin jopa hyppäämällä sen selkään, jouluna se ei onnistunut. Olin ilmeisesti ratsastanut liikaa. Simppa tosin ei oikein meinannut arvostaa mun hyppäämistä, mutta pienellä lepertelyllä se suostui seisomaan aloillaan sen aikaa.

Pääasiassahan tunti meni epämääräiseen haahuiluun ja hölkkäilyyn, kuten tavallisestikin hoitajien jouluratsastuksissa. Muutaman pätkän vähän yritin tuuppailla, mutta en itsekään jaksanut kovin kauaa olla vakava. Otettiin pari keskiravikisaa kavereiden kanssa. Ultran ja Unelman kanssa oltiin aina ihan huippuja. Simpukkakin on alkanut väläytellä keskiraveja, mutta jouluna se laukkasi joka kerta. Nyt meni vähän paremmin, kun pysyttiin jopa ravissa, mutta Mette antoi silti vähän kovan vastuksen. Ei se mitään, eihän se voitto ole tärkeintä, kai. Lisäksi vähän hyppelin sokeripaloja ja Simppa oli ihan mukana siinä hommassa. Joskus olisi kiva hypätä sillä vähän isompia ilman satulaa, Simo nimittäin hyppää ilman satulaa yllättävän hyvin.

Lopuksi tietysti oli perinteiset viestit. Isot hoitajat oli hyvässä voittokannassa jouluna, mutta uutena vuotena se vähän loppui. Meilläkään ei ollut mikään kovin voittava joukkue, koska Simo nyt voi tehdä mitä vaan, joukkueessa oli yksi nuori hevonen, joka myös vähän innostui jouluna ja loputkin meni ilman satulaa (kuten pitääkin!). Eka viesti hävittiin vähän reilummin, toinen vain turvan mitalla. Mutta ei se mitään, kaikki pysyi selässä ja hauskaa oli.

Päätin siis itse olla vielä vähän hullumpi ja sen lisäksi, että menin viestin Simpalla ilman satulaa (mitä edes opettajat ei suositelleet), päätin myös hypätä viestissä. Ekalla kerralla Simo meni ihan sekaisin esteestä ja meinasi tehdä samanlaisen show'n kuin viime vuonna. Niinpä tehtiin tötterölle käyntivoltti (ei kierretty sitä ekalla yrityksellä) ja sitten sellaista melko rauhallista laukkaa takaisin. Ei sentään tarvinnut koko viestiä pysäyttää, kuten viime vuonna, kun Simo alkoi hyppiä pystyyn. Toisella kierroksella Simppa oli saanut itsensä järjestykseen ja (yllättävän nopeasti) keksinyt, että este keskellä viestiä voi olla ihan ok. Niinpä rauhallisesti esteen yli, rauhallisesti tötterön ympäri ja melkolailla reippaasti takaisin. Uskalsin vihdoin päästää Simban tulemaan takaisin kovempaa. Hidastaminen olikin sitten vähän toinen juttu, mutta olin niin iloinen. Mulla on ihan täydellinen hoitohevonen, jonka kanssa ei vaan voi olla tylsää. Tällä hetkellä luottamuskin on ihan kymppi, joten mikä olisi ollut parempi tapa päättää vuosi?

Ihan ollaan yhteisymmärryksessä ;)

viestiponi ♥

No, jotta uudenvuodenaatto ei olisi ollut liian tylsä, tämähän ei päättynyt tähän. Olin sulkemassa tallia reippaasti ratsastuksen päätyttyä. Kiireesti vaihdettiin viimeisiä huopia hevosille uutta vuotta varten ja tytöt tekivät lähtöä. Jo päivällä Ametist oli vähän oireillut ähkyisesti, yksi tytöistä oli taluttanut sitä reilun puoli tuntia ja hevonen vaikutti jo paremmalle. Olin alkamassa laittaa paikkoja kiinni, kun yksi hoitajista tuli sanomaan, että Ametist meni piehtaroimaan. Onneksi hoitajia oli paikalla vielä muutamia, joten yksi taluttamaan hevosta maneesiin ja itse soitin sitten omistajille. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin jäädä odottamaan. Viikkiä yritettiin saada kiinni, mutta siitä huolimatta että siellä oli päivystys, vastausta ei saatu. Ametistkin alkoi mennä paremmaksi ja lopulta soitettiin omalle eläinlääkärille, joka onneksi vastasi. Oltiin jo varauduttu viemään Ametist klinikalle, mutta lopulta se jätettiin kipulääkkeen kanssa kotiin seurattavaksi. Kipulääkkeen pistäminenkin oli sitten oma juttunsa. Onneksi mun ei tarvinnut sitä laittaa, vaan toinen omistajista oli paikalla siinä vaiheessa sen laittamaan. Ametist yllättäen ei arvostanut yrityksiämme auttaa sitä. Parin yrityksen ja muutaman loikan jälkeen kipulääke saatiin annettua ja hevonen jäi syömään pientä heinätukkoa tyytyväisenä. Jäin itse miettimään, että olisiko hevonen pitänyt vain viedä klinikalle, koska mahdollinen tilan huonontuminen illalla tarkottaisi lastausta ja kuljetusta rakettien paukkeessa.

Päästiin sitten siskon kanssa lopulta kotiin ja lähdin itse pikaisen valmistautumisen jälkeen kohti Otaniemeä. Luvassa oli hupaisa vuodenvaihde kaveriporukalla. Hauskaa meillä olikin. Pelattiin ilta PS3:lla ja muuten vain pidettiin hauskaa. Puolen yön aikaan käytiin niemen kärjessä ampumassa muutama raketti ja katsomassa muutama raketti enemmän. Ilma onneksi suosi ja ulkona oli ihan mukavaa. Yksi sydämenlyönti tosin saattoi jäädä väliin siinä vaiheessa, kun yksi ampumistamme raketeista ei lähtenytkään lentoon. Ne muutamat sekunnit, mitkä meni asian tajuamiseen, tuntui tosi pitkiltä ja sitten kaikki ehti juuri ja juuri kumartua, ennen kuin raketti räjähti maassa. Saatiinpahan muistutus, miksi kaikilla pitää olla suojalasit ja miksi raketit kannattaa ampua reilun matkan päässä ihmisistä. Onneksi mitään ei käynyt. Loppuyö alkoi olla jo melko riehakas, mutta oli hauskaa nähdä kavereita pitkästä aikaa. Olin kotona ihanasti kuudelta ja kohta pitäisi lähteä töihin.

edit// Ametist oli viety yöllä klinikalle. Omat aavistukset kävi siis toteen, kun mietin, että ähky saattaa myös mennä paremmaksi ennen kuin hevosen tila radikaalisti huonontuu. Asia kävi ilmi autonrenkaanjäljistä maneesissa, lastaus rakettien paukkeessa ei varmasti ole ollut mukavin homma.