Kevättä rinnassa

Tänään olin taas "pitkästä aikaa" käymässä hoitelemassa muutamia yksäreitä. Edellisestä kerrasta on pari viikkoa aikaa, joten onhan tässä siinä mielessä ollut väliä.

Tänään olin tunnilla H:lla, joka oli aika pirteällä tuulella. Kuntoonlaitto oli hermoja raastavaa, koska hevonen yritti syödä kaiken mahdollisen ja vähän mahdottomiakin asioita. Se on vaan ihan mahdoton häseltäjä ja hevonen, jolla pitäisi olla koko ajan jotain tekemistä. Sain sen lopulta kuntoon ja tänään H jopa malttoi seistä ja pääsin selkäänkin ekalla kerralla. Alkuun se oli jopa yllättävän rauhallinen ja rentouduin itse ehkä jopa liikaa. Kävelin kentällä alkukäyntejä edellisen tunnin seassa ja yhtäkkiä H hyppäsi suoraksi pystyyn. Tunsin, kuinka painopiste oli tosi takana ja pelkäsin jo putoavani. Tosin pitkästä aikaa tuli sellainen "en tasan tipu, en tipu!" Viime aikoina musta tuntuu, että olen luovuttanut "liian helposti" ja suostunut putoamaan. Taisteluhenki alkaa siis taas heräillä, se lupaa hyvää. Joka tapauksessa ehdin myös ajatella, että H menettää tasapainonsa ja kaatuu, mutta siinä vaiheessa se jo laskeutui alas ja sain sen käännettyä ympyrälle. Alan selvästi oppia, hyvä minä. Kun H sitten rauhoittui neljälle jalalle, huomasin iskeneeni huuleni sen kaulaan. Ainakaan tällä kertaa en siis itse ollut liian takakenossa, päinvastoin.

Tunnilla H oli sitten ihan rauhallinen. Lukuunottamatta sitä, että toinen tunnilla ollut hevonen oli sen mielestä kamala uhkaaja. Tammat on vuorotellen kiimassa ja H luulee olevansa ori, joten sen mielestä tämä toinen hevonen oli suurikin haastaja ja sen piti joka välissä yrittää uhitella ja näyttää, kuka on pomo. Sainkin koko tunnin varoa, etten mennyt liian lähelle, sillä samalla H:n kaikki keskittyminen katosi kuin tuhka tuuleen.

Kun pysyimme tarpeeksi kaukana toisesta ratsukosta, H toimi hienosti. Se pysyi hyvin tasaisena ja kuulolla ja liikkui myös paremmin eteen, kuin viimeksi sillä mennessäni. Vasen kierros on edelleen paljon oikeaa helpompi, mutta sain taas ratsastettua sitä pyöreämmäksi ja pehmeämmäksi myös oikealle. Tunti oli taivuttelupainotteinen ja tehtiin kolmikaarisia, ympyröitä ja loivia kiemuroita. Lisäksi niihin yhdistettiin siirtymisiä sekä askellajien välillä että askellajien sisällä. H toimi tänään siirtymisissä kuin ajatus. Vaikka tein siirtymiset aina melkein pelkästään istunnalla, jopa se tuntui ajoittain liian voimakkaalta ja H esimerkiksi ravista käyntiin siirryttäessä meinasi pysähtyä useamman kerran. Erityisesti laukkaan olin tänään tyytyväinen. Laukattiin vain muutamia pitkiä sivuja, mutta H nosti laukat hienosti, laukkasi hyvin ja siirtyi takaisin raviin helposti. Se säilytti saman muodon ja tuntuman läpi tehtävän ja itse vain istuin kyydissä ja nautin. Muutenkin musta tuntui, että istuin tänään harvinaisen hyvin. Varmaan yhdistelmä koulusatula, tarpeeksi pitkät jalustimet ja rehellisesti pyöreä hevonen sai mut istumaan itse ryhdikkäänä ja tarpeeksi pystyssä.

Joka tapauksessa olin tuntiin tosi tyytyväinen. Sekä hevoseen että pitkästä aikaa myös itseeni. Onnistuin kaiken lisäksi pysymään itse rauhallisena, vaikka H vähän kävikin ylikierroksilla. Se selkeästi kaipaa ratsastaessakin vain tekemistä ja tylsistyy ilman ajateltavaa. Ja onhan se ihan mahtavaa ratsastaa hevosella, joka oikeasti haluaa tehdä töitä ja miellyttää ratsastajaansa.

Tunnin jälkeen hoidin hevosen ja kamat ja siistittiin vielä H:n ylikasvaneet karvat. Se palailee taas treeniin, joten pitäähän sen näyttääkin sitten urheiluhevoselta eikä puskaponilta.

Tavallisia hoitopäiviä

Olen tässä pari päivää käynyt ihan vain hoitelemassa tallilla. Tosi outoa pitkästä aikaa olla niin, etten ratsasta joka päivä tai melkein joka päivä. Ihan terveellistä varmaan näin, ettei pidä kaikkea itsestään selvyytenä. Mun piti mennä hoitamaan myös maanantaina, mutta erinäisten tapahtumien takia se jäi välistä ja olin vain tänään ja eilen. Kumpanakaan päivänä ei tosin tapahtunut mitään sen erikoisempaa.

Eilen hoidin vain Simpan, Dellan ja Lillin. Päivään kuului kaikkien hevosten harjaus ja kamojen putsaus. Lillillä on varmaan alkamassa uhmaikä tai jotain, koska se jaksaa osoittaa mieltään joka asiasta. Omaa ja hevosen mielenrauhaa säästääkseni harjaankin sitä nykyisin enimmäkseen käytävällä. Karsinassa sitä joutuu vahtimaan joka sekunti, mikä on aika rasittavaa. Della taas oli eilen harvinaisen hyvällä tuulella. Usein se näyttää happamalta ja käyn vain harjaamassa sen ilman sen suurempia paijailuita. Eilen se olikin sitten suorastaan iloinen ja olisi tykännyt seurustella. Ikävä vaan, että muutaman väärinkäsityksen takia mulle jäi kovin vähän aikaa harjata se. Simppa sen sijaan oli oma iloinen itsensä ja harjaamisesta ei meinannut tulla mitään, koska herra olisi vain halunnut halia.

Tänään hoidettavien listalla oli lisäksi Ami. Simppaa ja Dellaa hoidan itsekseni, joten käytännössä se tarkoittaa sitä, että hoidan ne joka päivä. Lillillä on toinenkin hoitaja, jonka kanssa sovitaan hoitamiset tosi joustavasti sen mukaan, miten kummallakin on aikaa ja miltä tyttösen viikkosuunnitelma näyttää. Amilla mulla on sitten vakipäivät keskiviikko, perjantai ja lauantai. Olen hoitanut niitä päivä niin kauan kuin muistan, perjantaita ja lauantaita itse asiassa koko yhdeksän vuotisen hoitourani ajan.

Mutta takaisin asiaan. Ami oli päättänyt nukkua lantakasassa, koska sen toinen lautanen ja reisi oli ihan ruskea. Onneksi se oli eilen hinkattu oikein puhtaaksi ja sain uudenkin läiskän irti melko helposti. Mutta kyllä noissa valkoisissa poneissa on vain hirveästi enemmän työtä. En ikinä osta itselleni valkoista hevosta, en ikinä. Muistakaa se sitten, kun alan hehkuttaa sitä, kuinka ihanan kimon olen löytänyt ja tulkaa kertomaan, etten osta sitä, ikinä. Mutta ainakin kimot on aina tallin puhtaimpia, koska niissä näkyy niin hyvin kaikki lika. Ami on vielä aivan valkoinen, joten joka ikinen läiskä suorastaan hohtaa siitä, toisin kuin harmahtavamilla kimoilla.

Lisäksi harjasin tänään kaikki kolme hevosta. Della oli taas happamalla tuulella, tänään tietysti olisi ollut aikaa seurustella sen kanssa. Simppa sen sijaan olisi halunnut seurustella vähän liikaakin ja lopulta keskitti energiansa harjoilla leikkimiseen samalla, kun yritin saada sitä harjatuksi. Se saattaa olla tosi raivostuttava toisinaan, mutta en vain osaa komentaa sitä, kun toinen on aina niin iloinen. Ja onhan se kieltämättä söpöä, että se jaksaa aina ilahtua siitä, että tulen karsinaan.

Mun on kyllä myös vielä mainostettava, että talutin tänään alkeiskurssilla, tätä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Okei, vaihdettiin toisen hoitajan kanssa niin, että hän talutti Amin tenavatunnilla ja mä talutin sitten Meten alkeiskurssilla. Mette oli tosi helppo avustettava. Ensinkin se ei kuntoonlaitoissa yrittänyt mitään poneille ominaisia konnankoukkuja, vaan seisoi hipihiljaa ja suorastaan haukkasi kuolaimet suuhun. Eikä se muutenkaan ole urautunut alkeisratsu, joten se teki juuri mitä käskettiin. Laukkaaminen tosin oli vähän jännittävää mullekin, koska Mette on aika reipas ja tyypillisenä suomenhevosena sillä on taipumus vähän juosta yli. Tosin opettaja rauhoitteli ratsastajaa sillä, että taluttaja on "erittäin kokenut ja hyvä", mikä kieltämättä sai mut hymyilemään. Onhan se kiva saada pieni kehu silloin tällöin. Mutta eipä siinä laukassa sitten mitään tapahtunut. Sain kyllä juosta vieressä, mutta Mette oli oikein kiltisti joka kerta. Ikävää oli vain se, että poneilla oli huomattavasti paremmat jarrut ja ne hidasti käyntiin muutamassa metrissä. Mette ei ihan pysähtynyt yhtä nopeasti, joten laukan jälkeen oli pieni paniikkijarrutuksen paikka.

Kehuista tuli muuten mieleen, että meidän sunnuntain sijainen oli sitten kehunut kaikille muille opettajille, kuinka hyvin Kola oli mennyt. Toisaalta tosi kiva kuulla, mutta samalla jotenkin vaivaannuttavaa, koska en mä nyt niin hyvä ratsastaja ole. Dellakin sai kyllä kehuja lauantaista useammalta ihmiseltä. Myös monet Dellalla viime viikolla menneet ratsastajat ovat sanoneet, että se on mukava ratsastaa. Se mua lämmittää, koska sen kanssa on kuitenkin useampi kuukausi tehty töitä.

Della leikki kukkulan kuningasta.

Tästä tuli nyt tällainen ajatusten tilkkutäkki, koittakaa kestää. Ja tietysti tervetuloa kaikille uusille lukijoille. Eikö sekin ole parempi toivottaa myöhään kuin ei milloinkaan? Loppuun vielä muutama mainoslinkki. Ensin Kisateamin arvontaan, palkinnot on tosi hyvät, käytää kurkkaamassa. Ja kiitän kaikkia, jotka käy katsomassa mun asun Hööksin kisassa. Mielellään saa äänestää, jos tykkää :)

Äänestäkää asukokonaisuutta

Hööksin kevään kilpailussa pitää suunnitella oma asu ja eniten ääniä saanut asu voittaa tekijälleen 300€ lahjakortin. Tietysti pitää kokeilla, joten suunnittelin itsekin oman asuni. Äänestäkää ihmeessä, jos asu miellyttää silmää.

Tästä pääset katsomaan kilpailuasua ja äänestämään.
Kilpailu löytyy siis Facebookista.

Melkein poniratsastaja

Sunnuntaina olin jälleen ihan innoissani ratsusta. Satuin näkemään tuntilistan jo lauantaina ja mulle oli jaettu Kola, tallin "uusi" (kohtahan se on jo kuukauden ollut) pikkuheppa. Meidän oma ope oli poissa ja toinen opettaja oli sijaisena. Mainitsinkin jo lauantaina sijaiselle, että kokeilen mielelläni Kolaa, koska tiesin, että mä olisin ensimmäinen, jolta muuten vaihdettaisiin hevonen, jos jotain muutoksia tulisi.

Kola on siis 12-vuotias kimo arabiristeytysruuna. Se on vain muutaman sentin yli ponirajan, mutta lopulta kuitenkin yllättävän iso. Siinä on aika paljon arabimaisuutta, mutta samalla siitä näkee, että se on vain puoliksi arabi.

Sunnuntaina mulle oli jo vaihdettu hevosta useampaan kertaan, mutta lopulta menin Kolalla, kuten toivoinkin. Menin kuulema Dellalla niin hyvin lauantaina, että pääsin kokeilemaan jotain muutakin. Kuinka huomaavaista, ei voi muuta sanoa. Ei vaan, olisin mä Dellallakin voinut mennä, mutta toisaalta tykkään kokeilla erilaisia hevosia ja mennä joskus jollain muullakin. Dellalla on kuitenkin tässä viimeisinä kuukausina tullut muutaman kerran mentyä.

Sain Kolan valmiina maneesiin tunnin alkaessa. Se oli vähän jännittynyt, kuten yleensäkin, mutta malttoi silti ihan kiltisti kävellä, kun talutettiin alkukäyntejä ennen tunnin alkua. Selkään päästyäni en oikein voinut kuin nauraa. Ensinnäkin toisesta jalustinremmistä meinasi loppua pituus ja toisekseen mun jalat roikkui ehkä 20cm ponin kylkien alapuolella. Mutta muuten se ei tuntunut kovinkaan pieneltä. Mä vaan olen henkisesti niin poniratsastaja, että nautin aina, kun pääsen jonkun pikkuotuksen selkään. Harmi vaan, että olen noin 20cm liian pitkä menemään poneilla. Mutta onneksi sitä aina joskus voi päästä vähän kokeilemaan.

Alkuverkka oli aika simppeli, käyntiä ja ravia ympyröillä siihen tahtiin kuin itse halusi. Aloitin kävelemällä ihan rauhassa ja yritin saada Kolaa rentoutumaan ja pidentämään kaulaansa. Se kyllä kiltisti laittaa turpansa luotiviivalle, mutta samalla se on tosi jännittynyt ja lukossa kaulastaan. Pikku hiljaa ruuna alkoikin pidentää askeltaan ja avata kaulaansa. Samalla sen selkä nousi ylös ja sen tunsi tosi selkeästi. Se oli aika kiva tunne. Ravissa raukka alkoi taas jännittää, mutta samalla tasaisen tappavan tylsällä ympyrällä ravaaminen sai sen vähän rauhoittumaan ja rentoutumaan. Samalla sen ravi myös piteni ja muoto parani myös. Kunnes vaihdettiin suuntaa ja päätin mennä toiseen päähän maneesia ravaamaan ympyrälle. Siellä olikin sitten laidan ovi auki ja sekös oli ponista pelottavaa. Oven kohdalla oli aina ihmeellisiä sivuloikkia, mutta muun ympyrän Kola liikkui tosi kivasti. Sen positiivinen puoli on ehdottomasti se, että vaikka se kyttää, se silti kuuntelee ratsastajaa ja toisaalta sille ei jää kyttääminen päälle, vaan kun pelottava asia on ohitettu, se on taas ratsastettavissa.

Alkuverkan jälkeen alettiin ratsastaa päätyihin ensin ympyröitä ja sitten muutettiin ne neliöiksi niin, että kulmat oli ympyrän kääntöpisteissä pitkillä sivuilla ja keskihalkaisijaa ylittäessä. Kulmissa hevonen piti kääntää pääasiassa ulkopohkeella, eli ajatuksena vähän sama kuin puolikkaassa takaosakäännöksessä. Tässä Kola oli yllättävän hyvä ja se pysyi jopa rentona. Tosin olin myös itse koko ajan korostetun rauhallinen ja kiitin hevosta jokaisesta pienestäkin onnistumisesta. Sillä se saa enemmän itseluottamusta ja alkaa oppia, että kaiken ei ole pakko olla pelottavaa. Ravissa sama kuvio ei enää sitten sujunut, koska Kola alkoi jännittää ulkopohjetta ja hukkasi myös sisäohjan tuntuman. Niinpä tein vain ympyrää ja yritin saada hevosta taas rentoutumaan. Harjoitusravia kokeilin pätkän, mutta totesin sen aika turhaksi, koska saman tien Kola pudotti selän alas ja nosti pään ylös ja yritti juosta pois alta. Kevyessä ravissa ympyrä sujui ihan kivasti ja pääsin taas asettamaan ja taivuttamaan hevosta, mikä sai sen sitten vähitellen vähän kuulolle.

Laukka sujuikin sitten paljon odotettua paremmin. Olin ihan varma, että olen pulassa ja Kola menee miljoonaa muiden perässä, mutta yllättäen se kuuntelikin tosi hyvin, asettui sisälle ja pääsin jopa tekemään neliötä ympyrän sijasta. Oikeastaan neliö sujui paremmin, koska sain pidettyä sen avulla ulko-ohjan tuntumalla ja ratsastettua muutenkin ruunaa vähän suoremmaksi. Vasen laukka, joka on Kolalle vahvempi, sujui oikeinkin hyvin ja hevonen malttoi jopa odottaa laukassa. Sieltä tuli muutamia tosi kivoja pätkiä, joissa sain asetuksen läpi sisälle, hevosen odottamaan ja itseni suoraan. Ei ne pitkiä olleet, mutta kertoo, että mahdollisuuksia on. Oikealle, joka on siis Kolalle paljon vaikeampi suunta, eikä se oikein edes laukannut oikeaa laukkaa tullessaan, Kola oli myös hyvä. Se asettui paljon helpommin ja esitti näinkin päin oikein hienoa laukkaa. Ehkä itse vaan löysin vasemmassa laukassa nappulat, mutta oikeaan Kola toimi paljon nopeammin. Ennen oikeaa laukkaa pystyin myös istumaan harjoitusravissa, ilman että hevonen juoksi alta. Se tuntui siinä hetkessä aika isolta saavutukselta.

Loppuravissa Kola taas vähän hermostui, kun maneesissa alkoi olla hälinää ja muutenkin se kyllä kuumeni laukasta vähän. Joka tapauksessa olin tosi tyytyväinen hevoseen ja tuntiin. En päässyt keskittymään itseeni kovin paljon, mutta sen verran, että onnistuin pitämään ohjat lyhyenä koko tunnin. Tarkistin aina välillä peilistä, että kädet ihan oikeasti on siellä satulan edessä, eikä ohjat vain tunnu lyhyiltä. Oli tosi kiva mennä pitkästä aikaa jollain vähän pienemmällä kaverilla ja leikkiä vähän poniratsastajaa. Ehkä mä saan vielä uudestaankin mennä Kolalla joku kerta.

Ilta menikin sitten pitäessa ponitunteja. Niistä täytyy vaan todeta sen verran, että aika kiva tunne tulee, kun osaa neuvoa ratsastajaa niin, että ratsastaja saa ponin toimimaan ja sekä poni että ratsastaja ovat tyytyväisiä. Opettajaa unohtamatta. Ehdin myös hoitaa Dellan ja Simpan. Dellan harjasin jo ennen tunteja ja Simpan sitten illalla tuntien jälkeen. Oli taas vaihteeksi aika tehokas päivä. Kuvia ei valitettavasti tällä kertaa ole, ei aiheeseen liittyviä eikä liittymättömiä.

Leiki kouluratsastajaa!

 

Kaikki postauksen kuvat on helmikuun alusta.
(c) Jatta

Palasin perjantaina illalla Helsinkiin, loppuviikko meni myös ihan kivasti. En käynyt enää uudestaan maastossa, koska ilma oli jatkuvasti tosi tuulinen. Keskellä peltoja viima oli suorastaan hyytävä. Hevoset oli ihan nätisti, mitä nyt ori kävi torstaina vähän ylikierroksilla. Perjantaina aamulla kaikki hevoset oli tosi nätisti sitten, vastapainoksi viikon keskusteluista.

Eilen eli lauantaina pääsin hoitamaan pitkästä aikaa. Teki mieli lähteä tallille jo perjantaina, mutta ei siinä olisi ollut mitään järkeä. Lauantaina menin jo kahdeksaksi, jotta olin hyvä hoitaja ja ehdin hoitaa myös ennen tunteja. Muutenkin ehdin hoitaa varsinkin Simpan ja Amin hyvin. Della ja Lilli oli koko päivän ulkona ja niiden kanssa tuli vähän kiire, koska laitoin ensin Lillin kuntoon ratsastukseen ja sitten oli enää vajaa puoli tuntia ennen kuin mun piti olla Dellan selässä maneesissa.

(c) Jatta

Meillä oli siis ylimääräinen valmennustunti ja menin Dellalla. Lassi oli toisella ratsastajalla, joten en voinut saada sitä ja toisaalta halusin kokeilla, millainen Della on oltuaan viikon tunneilla, joten olin tyytyväinen hevosvalintaan. Kerrankin. Laitoin opettajan kehotuksesta Dellalle kanget ja tajusin sitten, etten koskaan ollut sillä mennyt kangilla aikaisemmin.

Tunti aloitettiin ratsastamalla hevosia pyöreiksi eteen-alas, eli juuri samalla tavalla, mitä olin Dellaa ratsastanut koko ajan. Se onkin mun mielestä paras tapa aloittaa tamman kanssa. Jos sen yrittää saada heti lyhyeksi ja korkeaksi, se vain hermostuu kovia apuja. Pikku hiljaa nostamalla se pysyy helpommin pyöreänä ja rentona.

(c) Jatta

Kankien kanssa lyhentäminenkin oli helpompi juttu. Tosin multa koko ajan luisui nivelohja kädestä ja vähän väliä kanki oli liian voimakkaana. Jouduin keskittymään tosi paljon siihen, että lyhennän nivelohjaa ja pidennän kankiohjaa säännöllisesti. Pyöreänä Della meni hyvin ja tosiaan lyhenikin ihan ok, mutta se oli taas ihan tyhjä vasemmalle ja kaatui oikeaa pohjetta päin. En saanut sitä korjattua kovin hyvin, koska pidin itse liikaa kiinni oikeasta ohjasta. Jotenkin luonnotonta päästää irti sisäohjasta ja pitää ulko-ohja tuntumalla niin, ettei hevonen kuitenkaan ole sisäpohkeen ympärillä, koska se silloin asettuu ulospäin. Pikku hiljaa Della tosin alkoi sitten ottaa tuntumaa vasemmallekin ohjalle ja samalla se alkoi suoristua ja parantua muutenkin.

Ravi olikin sitten ihan hyvää, mutta laukasta Deltsu veti herneet nenään ja yritti vähän hyppiä pystyyn. Kun lopulta sain sen laukkaamaan eteen, se laukkasi aivan liikaa ylös ja aivan liian vähän eteen ja oli yritti jatkuvasti jäädä pomppimaan paikalleen. Jouduin päästämään sen pidemmäksi ennen kuin se tasoittui ja alkoi laukata paremmin. Tosin ei se kovin pitkäksi mennyt, joten laukka oli kuitenkin ihan hyvää. Laukan jälkeinen ravi oli myös tosi hyvää, joskin Dellalla oli melkein liiankin hidas tahti ja se meinasi jäädä vähän ponnettomaksi takaa ajoittain. Suunnan vaihto ja laukka vasemmalle sai tamman ajattelemaan enemmän eteen ja sekä laukka että ravi sujuivatkin näin päin paremmin.

Tässä kuvassa en leiki kouluratsastajaa.
(c) Jatta

Välikäyntien jälkeen jatkettiin siirtymisillä käynnin ja ravin välillä. Muutamat ensimmäiset siirtymiset meni vähän haparoiden, mutta sen jälkeen alkoi sujua. Sain itse istuttua paremmin, sen jälkeen kun opettaja käski leikkiä kouluratsastajaa ja hevonen ravasi ihan huippu hyvin. Se oli kevyt edestä ja kuunteli ihan pienimpiäkin apuja. Kun sain itseni pidettyä hiljaa ja vaikutettua istunnalla tai pohkeella vain tarvittaessa, Della oikeasti teki tosi hyviä siirtymisiä, joissa se oli pyöreänä ja takajalkojensa päällä. Loppuraveissa sitten annoin sen olla pyöreä ja matala, koska se oli kyllä ylittänyt itsensä ja hionnutkin tunnilla. Lopuksi teimme loivia kiemurauria pitkille sivuilla ja Della oli sen tuntuinen, että se odotti jokaista apua. Jos olisin vain istunut tekemättä mitään, se olisi ravannut päin seinää ja kysynyt sitten, mitä pitää tehdä.

(c) Jatta

Opettaja kehui tunnin jälkeen sekä hevosta että ratsastajaa. Hevonen olikin tosi hyvä ja ratsastajakin parani kyllä. Tuo kouluratsastajan leikkiminen selvästi toimi ja se liittyy samaan, kuin mistä sain Ultran kanssa oivalluksen. Eli pitää istua tarpeeksi takana (eli pystyssä) ja sitä kautta ratsastaa hevonen takajalkojensa päälle ja pohkeella ratsastaa se niskasta ylös. Mutta jos itse ei ole ryhdikäs, ei hevonenkaan voi olla. Näillä eväin on kyllä hyvä jatkaa taas eteenpäin. Mietin vain, milloin putoan maanpinnalle (mielellään kuvainnollisesti), koska ei hevoset vaan voi olla näin hyviä loputtomasti.

Ultrabra ♥

Tänään oli kauan odotettu päivä ja pääsin pitkästä aikaa katsomaan Ultraa. Teki mieli hehkuttaa sitä jo alkuviikosta, mutta en viitsinyt, kun pelkäsin että jotain tapahtuu. Perjantaina tullessa ajettiin tallin kautta ja pääsin nopeasti rapsuttamaan Ultraa, joka oli tunnilla, mutta eihän se ollut sama asia.

Aamulla laitoin siis hevose tulos ja söin pikaisesti aamiaista ennen kuin lähdin ajamaan tallille, jossa Ultra nykyisin asuu. Lähdin vähän myöhemmin kuin olin ajatellut ja koko matkan toivoin vain, etten eksyisi. En eksynytkään ja olin ihan ajoissa paikalla.

Sain ratsuksi Ultran, kuten olin toivonut ja siinä vaiheessa uskalsin jo vähän hengähtää. Pääsisin kuin pääsisinkin fiilistelemään tamman kanssa. Mulle oli kehuttu tosi paljon sen parantunutta ratsastettavuutta ja kaikkea ja muutenkin kyllä kaipaan sitä yllättävän paljon.

Tallityöntekijä näytti kamoja ja samalla huomasi satulavyössä vähän verta. Hän sivutti sen erittäin pienieleisesti ja jotenkin en osannut huolestua, ajattelin, että se oli vanhakin juttu. Mutta kun pääsin karsinaan, siellä odotti ikävämpi yllätys loimien alla. Ultralla oli kainalossa kipeä hiertymä ja oli selvää, ettei sille voisi satulaa laittaa. Mulle ehdotettiin hevosen vaihtoa. Meinasin jo sanoa, että mielummin vaikka rapsuttelen Ultraa karsinassa sen tunnin, sen hevosen takiahan mä siellä olin. Sitten kysyin, voiko sillä mennä ilman satulaa. Tallityöntekijä ei tietenkään sitä olisi tarjonnut ja oli vähän yllättynyt, mutta kysyi opettajalta, jolle asia oli ok, mikäli vain kestäisin Ultran selkää tunnin. Sehän ei ollut mulle mikään este. Olenhan mä sillä mennyt monta kertaa ilman satulaa ja olisin ollut valmis vaikka kävelemään tunnin, kunhan vain sain olla Ultran kanssa.

Niinpä sitten pienen positiivisen "kohun" saattelemana laitoin Ultran kuntoon harjauksen jälkeen. Tamma kyllä taisi tunnistaa ja oli tulossa rapsuttelemaan heti, kun astuin karsinaan. Se ei koskaan ole sen enempää näyttänyt tuntevansa eikä ole maailman seurallisin hevonen, joten en odottanutkaan mitään ylitsevuotavaa innostusta. Oikeastaan Ultra reagoi vahvemmin kun olin odottanut. Maneesissa talutettiin toisen tuntilaisen kanssa hevosia kunnes opettaja tuli ja pääsin Ultran selkään.

Sen selkä oli pahempi kuin muistin, mutta alkujärkytyksestä toivuttuani löysin hyvän kohdan istua, eikä selkäranka pahemmin haitannut tunnin aikana. Tosin olin niin fiiliksissä, että olisin varmaan voinut istua vaikka nastojen päällä huomaamatta mitään. Hymyilin vain typerän onnellisena koko tunnin. Ultra oli vielä ihan mahtava. Turhaan sitä ei ollut kehuttu. Toki sillä on edelleen samat ongelmat kuin viime kesänäkin, se on kiinni oikeassa ohjassa ja se ei tahdo kääntyä vasemmalle. Mutta se on paljon paljon kevyempi ja herkempi istunnalle ja ohjalle kuin aikaisemmin.

Ultra tunnin jälkeen.

Sekä opettajan että tallityöntekijän mielestä Ultra oli tyytyväisen näköinen tunnin aluksi. En tiedä onko sillä menty ilman satulaa sen jälkeen kun menin sillä itse viime elokuussa. Mutta ei sillä montaa kertaa ole ilman satulaa menty ja yleensä se on tarkoittanut jotain hauskaa, joten en yhtään ihmettele.

Aloitettiin tunti verryttelemällä hevoset rauhassa ja Ultra oli heti tosi hyvä. Se hakeutui pyöreäksi ja oli melko kevyt ohjalle. Vähän se oli epätasainen edestä, mutta pistetään se oman ratsastuksen piikkiin. Keventäminen ilman satulaa ei ainakaan edesauta tasaisen ohjas- tai pohjetuntuman pitämistä. Verryttelyn edetessä aloin lyhentää ohjia ja hevosta ja se nousi yllättävän kiltisti korkeampaan muotoon ja pysyi edelleen kevyenä. Mulle tuli käsky istua enemmän takaosalle ja käyttää vatsalihaksia hevosen hillitsemiseen, samalla kun käytän pohkeita. Kun sain sitten kaikki palat kohdalleen, Ultra nousi ylös, kokosi takajalkojensa päälle ja oli ihan uskomattoman kevyt ratsastaa.

Tehtävinä oli ensin ravissa pohkeenväistö keskihalkaisijalta uralle. Tässä Ultra on ihan automaatti, mun piti vain vähän säädellä poikitusta. Ja niinä hetkinä kun itse istuin vinossa, hevonenkaan ei tietenkään väistänyt. Mutta saatiin esitettyä myös hienoa väistöä korkeassa muodossa. Toinen tehtävä oli tehdä laukkaympyrä kootussa laukassa, laukata pitkällä sivulla vähän eteen ja ottaa sitten taas kiinni ja ympyrä kootussa laukassa päätyyn. Tässä täytyy sanoa, että ensimmäinen kerta oli ehdottomasti paras. Ultra esitti aivan uskomattoman koottua laukka, en siitä ikinä ole aikaisemmin saanut ratsastettua sellaista ulos. Se pidensi hyvin hyvin ylämäkeen ja tuli kahdesta pidätteestä lopussa takaisin. Se tunne vain oli ihan uskomaton, pystyin ratsastamaan jokaisen askeleen, Ultra odotti koko ajan seuraavaa merkkiä ja oikeastaan se toimi kuin ajatus. Muutkin kerrat oli hyviä, mutta ei yltänyt ihan samalle tasolle.

Ultra viime syksynä, viimeisiä kertoja kun menin sillä ennen lähtö Irlantiin.
(c) Netta

En voinut lakata hymyilemästä. Ultra oli ihan super huippu. Ja pelkästään se, että pääsin rapsuttamaan sitä ja jopa ratsastamaan, olisi saanut mut pilviin loppupäiväksi. Kun siihen lisää tuon tunnin niin ei, fiilis ei latistu ihan heti. Kaikista iloisimmaksi mut kuitenkin teki se, että Ultra on selkeästi onnellinen uudessa kodissaan. Eipä paljoa enempää voisi toivoa.

Ultra on ennenkin antanut mulle näitä ahaa-elämyksiä ja tänään koin niitä kaksi. Ensinkin sen, miten takana mun pitää istua, että saan hevosen nousemaan edestä ja että mun pitää tosiaan auttaa sitä istunnalla. Ja toinen tuo keskilaukan ratsastaminen ylöspäin. Olen aina ratsastanut sen vain matalaksi ja pitkäksi. Nyt on Lassilla tekemistä, että se saa mulle samanlaisen fiiliksen ratsastamisesta kuin mitä Ultra antoi. Ei vaan, mutta sain tunnista tosi paljon irti ja oikeasti ihan varmasti tämä vaikuttaa paljon mun ratsastamiseen. Toinen mikä toivottavasti vaikuttaa, on mun kuntokuuri keskivartalon lihaksille. Sain sen kotiläksyksi, kun meillä oli se kuntotesti, josta mun piti itse asiassa kertoa, mutta enpä ole sitä tehnyt.

Tunnin jälkeen rapsuttelin vielä Ultraa ja hoidin sen hyvin loppuun. En tiedä, milloin seuraavan kerran pääsen sitä katsomaan, joten pitihän sitä vähän halia. Tallilta lähtiessä kävi vielä ikävästi, koska en saanut autoa peruuttamaan. Ajoin laina-autolla, josta en etsinnästä huolimatta löytänyt mitään keinoa saada pakkia päälle. Lopulta soitin epätoivoisena molemmille vanhemmille, joista kumpikaan ei alkuun edes vastannut. Onneksi isi sitten vastasi ennen kuin ehdin panikoida enempää. Lopulta juju oli painaa vaihdekeppiä, mutta enpä ollut sellaiseen ennen törmännyt.

Illalla vielä siivosin tallin ja hoidin hevoset. Hevoset oli kaikki vähän villeinä ja tammat, varsinkin vanhempi, otti pukkilaukkaspurtteja tarhoissaan. Ori tietysti provosoitui siitä ja mulla oli täysi työ pidellä sitä jäisellä pihalla. Muutenkaan se ei ole rauhallisin talutettava, eikä pitkään jatkunut kova tuuli ainakaan auttanut asiaa. Tytöt tuli sitten ihan nätisti sisään, nuorin kaikkein parhaassa järjestyksessä, vaikka se tulee viimeisenä. Ei voi kuin ihmetellä täyssisarusten erilaisia luonteita.

Maalaiselämää leikkimässä

Sain tänään vihdoin "taskunetin" toimimaan, joten pääsen koneellakin nettiin. Olen siis perjantaista asti ollut leikkimässä elämistä maalla. Täältä palailen Helsinkiin perjantaina, eli viikko tällaista mukavaa maalaiselämää. Tosin, mun pitäisi täällä lukea oikein tosissani, kun kerrankin ei ole mitään muuta tekemistä.

Syy, miksi mä olen täällä saattaa kiinnostaa. Olen hoitamassa ratsastuksenopettajani hevosia tämän loman aikana. Hevosia on kolme, suokkeja kaikki. Kaksi tammaa ja ori, ihan kivoja tapauksia, kilttejä, mutta vähän suokkijuntteja.

En ole tehnyt mitään erikoista tänne tulon jälkeen. Joka päivä laitan hevoset aamulla ulos, annan niille ruuat sinne. Tallin siivoan päivällä tai iltapäivällä ja hevoset tulee sitten hämärän aikaan sisään. Yhteensä aikaa niiden kanssa menee vajaa pari tuntia. Loppu ajan olen sitten lukenut, lukenut ja lukenut.

Toivottavasti ne oli oikein jalassa :D

Tänään päätin pitää pienen tauon lukemisesta ja lähdin vanhimmalla hevosella maastoon. Se on entinen ravuri, 9 vuotias ja se tietää, mikä on satula. Eli sen selässä on matkustettu, mutta ei sillä ole ratsastettu. Eipä se haittaa maastossa, ei siellä mitään tarvitsekaan tehdä.

Harjailin siis tamman ja laitoin sen kuntoon. Satulan vielä sain selkään, mutta suojien kanssa meinasi mennä sormi suuhun. Ne ei olleet mitään ratsusuojia, vaan ihka aitoja vanhan ajan ravisuojia. Onneksi olen joskus polvisuojat nähnyt hevosilla, niin osasin ne laittaa edes oikein päin.

Pihalla hyppäsin kyytiin ja epäilykseni siitä, ettei hevonen malttaisi seistä, osui oikeaan. Tamma pyöri ympyrää samalla, kun vedin satulavyötä kiinni ja lähti reippaasti matkaan, kun lopulta päästin sen menemään. Käynti oli melko erikoinen, vahva ja pitkä. Ja hevosella oli kamala kiire. Maastoreitti oli metsätietä pätkä ja sitten takaisin samaa tietä pitkin. Aikaa meni tunti ja vähän ravattiin ja laukattiinkin matkalla. Pohja ei vaan ollut kovin pitkiä pätkiä hyvä, joten vauhdikkaammat pätkät jäi aika lyhyiksi. Ravi oli, kuten mua oli ennalta varoitettu, tasainen ja keventäminen oli tosi hankalaa. En meinannut saada tahtia pidettyä, koska sitä oli tosi vaikea tuntea. Satulasta irti nousemiseenkin sai käyttää jalkalihaksia. Laukkaaminen oli vähän päähänpisto, ajattelin ensin vain ravata, mutta sitten hevonen tuntui siltä, että se siirtyy laukkaan, joten päätin siinä sitten antaa sen mennä. Ja sehän meni, ihan miljoonaa, raakaa ravurin laukkaa. Onneksi se sitten antoi myös ihan nätisti kiinni, vaikka painoikin alkuun ohjalle tosi paljon. Kokeilin myös vähän reippaampaa ravia ja siinä suosiolla istuin kevyessä istunnassa, koska keventäminen vain sekoitti hevosta. Kotiin päin tamma tuli taas hirveällä kiireellä ja olin pätkittäin ihan varma, että kohta se tölttää. Siis ex-ravuri suokki. No ei se töltännyt, mutta en sitä ihan käynniksikään kutsuisi.




Oli kyllä kiva lenkki ja oikeasti säälin ihmisiä, jotka ei halua lähteä maastoon. Ei sitä tajua menettävänsä jotain, ennen kuin sen on itse kokenut. Toki isoissa ryhmissä maastoilu on ihan eri asia kuin muutaman ratsukon porukka, en itsekään niistä pitkistä letkoista nauti. Mutta kyllä jokaisen pitäisi päästä kokeilemaan rauhallinen (tai vähemmän rauhallinen) maastolenkki edes kerran vuodessa. Tai mielellään kaksi, kerran kesällä ja kerran talvella.

Mulle tuli muuten villi ajatus (sarjassamme Titan villit ajatukset koskien hevosia): mitä jos unohtaisinkin ratsut, lähtisin Ypäjälle, suuntautuisin ravipuolelle ja alkaisin monteratsastajaksi ja koska sillä ei Suomessa elä, myös ohjastajaksi. No, ehkä mä harkitsen sitä vielä uudestaan. Mutta ei sekään varmaan hullumpi idea olisi.

Haaste - 11 faktaa, 11 kysymystä

Ohjeet:

Tämän pienen haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää ekrtoa, kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista

Minulle haaste tuli Sonjalta.
Ja sitten itse haasteeseen.


11 faktaa minusta:

1. Olen tallilla lähes päivittäin, vaikka omaa hevosta ei olekaan.
2. Minulla on ollut hamsteri Hampsu ja gerbiilit Nöpö ja Nappi vuosia sitten. Toisinaan kaipaan edelleen jotain pikku jyrsiää huoneeseeni, mutta ajatus häkin siivoamisesta saa tunteen yleensä katoamaan.
3. Lempivärini on sininen. Melkein kaikki tavarani, vaatteeni jne. on sinisiä.
4. Rakastan HV Polon, Animon ja Equilinen tavaroita. En silti myönnä juoksevani merkkien perässä.
5. Ostelen usein alennusmyynneistä tavaroita myös hevoselle, vaikka oma hevonen ei ole ihan lähiajan suunnitelmissa. Kohta ollaan tilanteessa "enää hevonen puuttuu".
6. Tykkään suunnitella asioita ja ahdistun, mikäli suunnitelmaa ei ole tai sitä ei voi noudattaa. Myöskin liian pitkä "to do" -lista aiheuttaa ahdistusta, varsinkin, jos se ei ole paperille kirjoitettu lista.
7. Muistan liikaa pieniä yksityiskohtia ja liian vähän tärkeitä asioita.
8. Olen laiska tekemään mitään ja saan usein asiat tehtyä vasta, kun on pakko. Ei ehkä uskoisi tallilla.
9. Farkut ja huppari on vakioasuni, tallilla farkkuratsastushousut ja huppari ja viileillä ilmoilla KL:n toppaliivi, joka on ihana.
10. En ole koskaan värjännyt hiuksiani
11. Kansallisissa kilpaileminen on salainen haaveeni, unelmani ja tavoitteeni. En tosin ole kovin lähellä sitä vielä.


Haastajan 11 kysymystä:

1. Miten juot teesi, vai juotko ollenkaan?
Juon teetä aika vähän, mutta kun juon, juon sen joko sokerilla tai hunajalla.

2. Mitä tekisit sadalla avokadolla?
Varmaan myisin, koska en oikein perusta avokadoista.

3. Mieluisin alkoholiton virvoitusjuoma?
7up, joka on parempaa kuin Sprite.

4. Lempiasiasi/asioitasi kesässä?
Lämpö ja hevosten uittaminen

5. Onko teillä mökkiä?
On, itse asiassa kaksi mökkiä ja yksi tontti.

6. Milloin yleensä heität talviturkin?
Viime kesänä en heittänyt ollenkaan... Ja sitä edellisinä kesinä aina hevosten kanssa... Kesäkuussa aikaisintaan.

7. Mitä luulet tekevästi 10 vuoden kuluttua ja missä?
Joko olen jossain isossa firmassa tekemässä jotain haastavaa papereiden pyörittelyä tai sitten pidän omaa tallilla jossain päin Suomea.

8. Lempieläimesi?
Hevonen

9. Moneltako menet nukkumaan?
Tavoite on 22.30, yleensä vasta 23...

10. Jos olisit siili ja tulisi talvi, mitä tekisit?
Olisin nukkumassa talviunta.

11. Mikä näistä olisit mieluiten: kalja, sieppo vai kaljasieppo?
Sieppo varmaan


11 kysymystä haastetuille:
1. Koira vai kissa? Perustele
2. Elämäsi tähän asti tärkein hevonen?
3. Miksi ratsastat?
4. Jos et harrastaisi ratsastusta, mitä lajia harrastaisit?
5. Lempivärisi?
6. Mämmi vai kalakukko?
7. Yksi asia, jonka haluat tehdä elämässäsi.
8. Yksi paikka, jossa haluat käydä.
9. Onko musta väri?
10. Kuvaile suomalaisuus kolmella sanalla.
11. Paras muistosi veteen liittyen.


Haastan:
1. Iltapäiväpulla
2. Yhdessä polun loppuun asti
3. Team Happy Children
4. Cavaliére
5. Terhi Suanto
6. Elli's horselife, elämää tuntiratsastajana
7. Tavoitteena GP
8. Inka's life
9. Nappi päivässä riittää
10. Täynnä elämää
11. Marpun hevoskuvaus

Luen liian massablogeja selvästi, koska oli tosi vaikea keksiä yhtätoista blogia, joilla olisi alle 200 lukijaa ja joissa tätä haastetta ei vielä olisi. Näitä on siis bongailtu vähän sieltä sun täältä, toivottavasti kirjoittajia ei haittaa :)

Haaste - kesä 2012

Seuraamistani blogeista tosi monissa on ollut kyseinen haaste ja ainakin Veera, Dera ja Aada ovat haastaneet kaikki lukijansa, joten päätin sitten itsekin toteuttaa kyseisen haasteen. Tämä onkin vähän erilainen ja oikeastaan tosi kiva, joten miksi ei.

Tarkoituksena on siis kerätä viisi kesäistä kuvaa viime vuodelta ja kommeintoida jokaista niistä yhdellä sanalla. Sen jälkeen haastetaan viisi ihmistä tekemään haaste. Koska itsekin teen tämän haastettuna kaikille lukijoille, jatketaan samalla linjalla ja haastan teistä jokaisen keräämään viisi parasta kuvaa viime kesältä.

Simppa

kaverit
(c) Linda Henriksson

kouluratsastus
(c) Linda Henriksson

esteratsastus
(c) Jatta

(kisa)tunnelma

Aika hevospainotteinen näyttää viimekin kesä olleen. Jotenkin se ei yllätä. Pahoittelut, että osa kuvista on varmaan ollut täällä ennenkin.

Matkalla Lappeenrantaan osa 2

En tiedä pitäisikö sanoa vihdoin vai jo, mutta perjantaina päätettiin sitten hevonen Lappeenrantaan. Teksisi mieli sanoa viimein, koska olen sitä asiaa pyöritellyt ja stressannut enemmän ja vähemmän viimeisen kuukauden. Päätöshän piti tehdä vasta loppukeväästä, mutta kun Antti ei ole juurikaan parantunut ja toisaalta en sillä itse yhtään tykkää ratsastaa ja turhaudun siihen liian nopeasti, opettajat päätti, ettei se ole oikea vaihtoehto. Eli tästä elokuuhun treenaan siis enemmän ja vähemmän Lassilla, joka mulle päätettiin hevoseksi.

Lassi viime kesänä finaalissa Takkulassa.
(c) Linda Henriksson

Olin itse koko ajan enemmän Lassin kannalla, koska Antilla ratsastaminen sai mut aina turhautumaan. Silti, kun päätös sitten tehtiin, tuli olo, etten ole tarpeeksi hyvä ratsastaja. Tiedän, ettei kyse ole siitä. Kyllä mä jo ennen tätä päätöstä olin miettinyt mm. sitä, että Lassin kanssa voin mennä radalle näyttämään, mitä me osataan. Tiedän, että ratsastamalla hyvin, se liikkuu hyvin. Pystyn korjaamaan sitä ja toisaalta se myös antaa anteeksi mun virheitä. Antin kanssa radalle olisi pitänyt mennä toivoen, ettei se sinkoa, että se jaksaa keskittyä, että se toivottavasti kuuntelee eikä sulkeudu omaan maailmaansa. Kaverini sanoi siitä niin hyvin: välillä se sulkeutuu omaan kuplaansa, eikä päästä ketään sisään. Yritä siinä sitten ratsastaa. Tiesin senkin, että Antin kanssa olisi pitänyt mennä verryttelyyn toivoen, että sillä on hyvä päivä. Jos ei olisi ollut, olisi voinut saman tien todeta, että tämä on tässä. Lassi on huonompanakin päivänä ratsastettavissa jopa hyväksi. Hyvinä päivinä se on sitten loistava. Ei se toki Antille pärjää liikkeillään tai muodollaan, mutta Lassista pystyn itse ratsastamaan kaiken liikkeen ulos ja saan sen pysymään tasaisessa muodossa. Antti on muotonsa kanssa niin epävakaa ja työläs, ettei sen paremmasta kokoamisasteesta oikein olisi hyötyä.

Eniten mua vain arveluttaa se estepuoli. Olin vielä kuukausi sitten sitä mieltä, että joo joo, Lassi hyppää ihan hyvin, kun vain ratsastaa sen ponnistuspaikkoihin. Mitään esteälyä sillä hevosella ei ole omasta takaa. Mutta estekisoissa meinasi tulla epätoivo, koska en nähnyt askeleita enkä saanut niitä sovitettua. Helpommin sanottu kuin tehty siis. Tosin mua lohdutettiin, että Lassi hyppää paremmin kun esteet nousee. Eikä tässä kohtaa treenistäkään varmaan haittaa ole. Hyppykertoja Lassin kanssa ennen kisoja oli tainnut olla yksi, puolitoista vuotta aikaisemmin. Sekin saattaa vaikuttaa.

Kyllä mulla kuitenkin päällimmäisenä on helpotus, koska hevonen on nyt päätetty. Ja se on vielä hevonen, johon voin itse luottaa eikä mun tarvitse pelätä koko aikaa sen uusia metkuja. Antissa olisi varmasti ollut haastetta, mutta Lassin kanssa voin pitää hauskaa. Siitähän tässä lopulta on kysymys.

Viime kesänä oli hauskaa, tänä kesänä tähdätään samaan.
(c) Linda Henriksson

Onko väärin jos väsyttää?

Olipa taas sunnuntai ja voin sanoa, että ihan aavistuksen väsyttää.

Aamulla aikaisin suunnattiin tallille. Olin tallin lähellä asuvalla kaverilla yötä, joten sain nukkua melkein inhimilliseen aikaan asti, seitsemään. Tosin kun menee nukkumaan puolilta öin, se on aika aikaisin. Aamupäivällä oli merkkisuoritukset, joissa itse olin järjestäjänä mukana. Onneksi ei tarvinnut ratsastaa. Suunnitelmat meni toimihenkilöisen osalta uusiksi, koska verkkavalvojaksi lupautunut henkilö olikin kipeä. Niinpä itse seisoin kolme tuntia maneesissa kysymässä "Oletko laukannut molempiin suuntiin?"

Ihmeellisesti oltiin valmiita jo puolilta päivin, joten ehdin hetken hengähtää ennen kuin hevoset tuli sisään ja pääsin ratsastamaan Dellan. Tamma oli ihan hyvä tänään. Vaadin siltä vähän korkeampaa muotoa ja alkuun se olisi mielummin vain roikkunut ohjalla, mutta alkoi sitten hyväksyä työnteon ja tuli vähitellen kevyemmäksi. Muutamia tosi kivoja askeleitakin tuli, enkä siltä sen enempää sitten vaatinutkaan, vaan kiitin jokaisesta pikku pätkästä. Ei viitsi liian nopeasti vaatia liikaa, kun mikään kiire ei ole. Itseäni ärsyttää vaan tällä hetkellä Dellalla ratsastamisessa se, että tunnen istuvani vinossa, enkä tiedä miten sen korjaisin. Luultavasti samasta vinoudesta johtuen Della on oikeassa kierroksessa tyhjä vasemmalle ohjalle, mikä taas estää rehellisen asettumisen ja tamma kaatuu sisäpohjetta päin. Se tekee sen itse asiassa vielä työntämällä sisälapaa sisään, koska en saa ratsastettua sitä ulko-ohjan tuelle. Näinä hetkinä toivoisi, että maneesissa olisi koko ajan joku, jolta kysyä neuvoa. Nyt yritän vain saada ratkottua ongelmat itsekseni. Joskus saan, joskus en. Usein alan pitää itselleni tuntia, jos asiat ei toimi ja se auttaa aika usein.

Della
(c) Jatta

 

Sitten oli vielä tunti Antilla. Meillä oli ensi viikonlopun kisoja silmällä pitäen rataharjoitus ja itse ratsastin helppo A:2:sen. En ole varmaan kahteen vuoteen ratsastanut pitkällä radalla ja se oli kyllä ihan mukavaa pitkästä aikaa. Mutta Antti ei ollut ollenkaan mukava. Verkassa se meni vielä ihan ok, mutta radalla se oli taas täysin poissa avuilta, teki mitä sitä huvitti ja oli täysin ratsastamaton. Enkä edelleenkään pysty istumaan sen keskiravissa. Siitä lähtisi niin paljon enemmänkin keskiravia, mutta joudun himmailemaan, etten itse lennä alas. Radan ehdoton kohokohta oli ensimmäinen laukannosto, joka oli C:ssä. Varoitin vielä opettajaa, että Antti usein juuri siinä nostossa keksii jotain idioottimaista ja niinhän se nytkin hyppäsi nostossa ulos ja melkein opettajan päälle. Yritin nostaa laukkaa tosi varovasti ja täysin paineistamatta, mutta eipä auttanut. Kiva hevonen. Meni kyllä täysin fiilikset startata sillä ensi viikonloppuna ja iltapäivä menikin sitten pyöritellessä eri hevosvaihtoehtoja. Lopulta niitä ei kovin montaa ollut, mutta ei siihen kyllä mitään selvyyttäkään tullut. Pitää nyt katsoa.

Antti
(c) Jatta

Ajatus oli lähteä ajoissa kotiin, mutta kuten niin usein muutenkin, eihän siitä mitään tullut. Kavereiden kanssa jutellessa meni mukavasti useampi tunti. Sain välissä harjattua Simpan, Dellan ja Lillinkin sekä laskettua seuran ruusukevaraston. Mutta siinä olikin sitten kaikki järkevä, mitä sain aikaan. Suurin osa illasta meni vain juttelemiseen.

Pelto, pimeys ja pitkä päivä

Perjantait on jostain syystä tosi usein aika erikoisia. Ehkä se on vaan se, että olen koko päivän liikkeellä, enkä selvästi osaa olla täyttämättä jokaista minuuttia jollain tekemisellä.

Tänäänkin ensin aamulla oli ratsastustunti. Mulle oli merkattu Bambi, mutta tällä viikolla vaihdettiin sitten toisin päin ja menin Antilla. Tunnilla oli puomeja ja teemana laukanvaihdot puomeilla. No ihan suunnitelmien mukaan ei päästy menemään, koska yksi hevosista villiityi ja toinen kieltäytyi tekemästä mitään. Mulle sitten annettiin vähän vaikeampia tehtäviä lopuksi, koska Antti oli ihan ok.

Aloitettiin kuitenkin alkuverkalla ravissa ja tehtiin nelikaarista, ilman puomeja. Pitkällä sivulla piti mennä avotaivutusta ja vaihtaa taivutuksen suunta puolessa välissä. Nelikaarinen oli ok ja Antti jopa taipui molempiin suuntiin. Avoissa ensimmäinen pätkä meni aina hyvin (eli taivutus sisälle), mutta ulospäin taivutusta Antti ei oikein tajunnut ja siitä ei sitten tullutkaan mitään. Tultiin vielä muutama kolmikaarinen ravissa puomien yli molempiin suuntiin ennen laukkaamista. Laukassa oltiin keskiympyrällä vasemmassa kierroksessa ja tehtävänä oli ratsastaa kymmenen onnistunutta lähestymistä puomeille (2. ja 4.) sen jälkeen, kun oltiin tultu muutama kierros verryttelyä. Antilla oli tosi helppo sovittaa askeleet ja viisi ensimmäistä onnistuikin hyvin. Sitten tuli yksi huono lähestyminen. En oikein tiedä, mitä siinä tapahtui, todennäköisesti Antti jäi vähän pohkeen taakse ja sen takia askel ei osunut. Loput viisi sujui taas sitten täysin ongelmitta.

Puomit oli siis pituushalkaisijalla. Kuvasta poiketen 1. ja 2. sekä 4. ja 5. välissä oli enemmän tilaa.

Oikeassa kierroksessa jatkettiin sen jälkeen kolmikaariselle niin, että pitkältä sivulta nostettiin laukka, laukattiin ensimmäisen puomin yli, raviin siirtyminen, toisen puomin yli, neljännen puomin yli ja laukannosto ja vielä viides puomi. Tässä Antti vähän kuumui ja laukannostot oli turhankin räjähtäviä. Pidätteet sen sijaan ei menneet läpi ja siirtymiset raviin oli huonoja.

Viimeinen yhteinen tehtävä oli tulla vasemmasta kierroksesta kolmikaarista, ensin ilman puomeja ja tehdä käynnin kautta vaihdot keskihalkaisijalla. Ensimmäisellä kerralla tulin liian vinosti toiselta kaarelta kolmennelle ja en ehtinyt siksi valmistella siirtymistä. Toinen kerta onnistui paremmin. Sen jälkeen tultiin 2. ja 4. yli kolmikaarista ja puomeilla vaihdot. Alkuun Antti ryysäsi puomille pidätteitä päin ja teki sitten mitä ihmeellisempiä loikkia puomien yli. Kun sain sitten pidätteet läpi, olin itse liikkeen edellä. Kakkos puomille onnistuttiin melkein joka kerta, neljäs oli paljon hankalampi. Lopulta sain sille tien kuntoon (tulin aina liian vinosti), pidätteet läpi ja odotin itse ylävartalolla ja Antti oli paljon parempi.

Lopuksi sain tulla vielä vähän monimutkaisemman tehtävän. Ensin 1., 2., 1. pääty-ympyrällä (vasen kierros), sitten 2. ja suunnan vaihto ja keskiympyrällä 4. ja 2. ja sen jälkeen 4.:n yli suunnan vaihto ja pääty-ympyrällä 5., 4., 5., jonka jälkeen ratapoikkisuuntaanleikkaa 3.:n yli. Jouduin aika tarkasti ratsastamaan ympyrät, koska Antti tarjosi itse vain vaihtoja. Se tykkää vaihtaa. Askeleet sopi aika hyvin, joskin loppua kohden huomasin, että kädet alkoi väsyä pitämiseen. Radan jälkeen jouduin vielä ratsastamaan laukan kasaan ja hevosen avuille ja sitten sama toiseen suuntaan, ilman pääty-ympyröitä alussa ja lopussa. Eli vasemmalta 1., 2.:n yli suunanvaihto, 3., 4., 3. keskiympyrällä, 4.:n yli suunnanvaihto, 5. ja vielä loppuun ratapoikkisuuntaan leikkaa 3.:n yli. Radan loppua kohden alkoi oikeasti olla aika epätoivoinen fiilis, koska Antti ignorasi puolet pidätteistä ja jouduin pitämään sitä ihan liikaa. Onneksi se loppuraveissa oli melko kevyt ja pyöreä. Muutenkin se kyllä esitti muutamia ihan kivoja pätkiä alkuverkassa. En edelleenkään tiedä, mitä olen tehnyt silloin kun se toimii. Jotenkin Antti on tosi ailahtelevainen. Jonain päivänä se kulkee ilman mitään ongelmaa ja seuraavana tuntuu kuin istuisi kivihevosen selässä.

Kunnon estekönötys
(c) Jatta

Tunnin jälkeen lähdin taas käymään Sipoossa auttelemassa. Ehdin siivota muutaman karsinan ennen kuin otettiin hevoset sisään. Menin tänään T:llä, mikä vähän yllätti mut, koska oltiin aikaisemmin puhuttu, etten ihan heti sen selkään välttämättä halua, koska se osaa olla aikamoinen katapultti. Suunnitelma oli tosin hankitreeni pellolla käynnissä, joten siinä mielessä mitään suurempaa ongelmaa ei ollut. T oli ihan asiallisesti ja uskalsin itsekin pikku hiljaa rentoutua. Muutaman kerran tamma yritti vähän loikkia, mutta rauhoittui itse asiassa paljon P:tä helpommin. En tosin silti ole ihan varma, että sillä uskaltaisin ravata tai laukata, sen verran olen niitä sen tempauksia katsellut ja kuunnellut. Oli muuten tosi kiva ratsastaa hangessa, eipä tule sitäkään liikaa tehtyä. Kummallisista asioista tulee iloiseksi.

Ajelin sitten takaisin ja vaatteiden vaihdon jälkeen hoidin Amin, Simpan, Dellan ja Lillin, talutin alkeiskurssilla Amia tunnin, ratsastin Veeralla tauolla ilman satulaa ja hengailin muuten vain odotellessa tuntien päättymistä. Ratsastin sitten vielä Dellan illalla tuntien jälkeen ja tamma oli jälleen tosi hyvä. Se liikkui pyöreänä ja hyvänä ihan alusta asti ja lopulta ravailin sillä pitkin ohjin ja Della oli tosi tyytyväisen tuntuinen. En olisi ikinä vuosi sitten uskonut joskus ratsastavani Dellaa näin, mutta niin vain sillä voi mennä pitkin ohjin ilman, että se häipyy paikalta. Vuosi sitten se pysyi mulla hädin tuskin käsissä lyhyinkään ohjin. Valtavasti on tyttö kehittynyt ja varmaan sitä itsellekin on tullut jotain taitoa lisää. En olisi T:lläkään kuvitellutkaan ratsastavani viime vuonna. Ja Dellasta pitää sanoa vielä se, että ihan viimeisten viikkojen aikana olen huomannut, että tamma on alkanut luottaa. Tänäänkin maneesissa oli vain yksi valorivi päällä, joten siellä oli pimeitä reunoja. Kerran Della kysyi, olenko varma, että se on turvallista. Sen jälkeen se meni siitä ilman epäröintiä. En tiedä, mitä on tapahtunut, että juuri nyt olen sen huomannut, olenhan mä Dellaa kohta vuoden hoitanut. Mutta samalla, kun Della on alkanut osoittaa luottamusta, olen itse alkanut luottaa siihen enemmän ja enemmän ja sehän vain ruokkii positiivisesti itseään. Tällä hetkellä mä nautin Dellan kanssa touhuamisesta enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Ilta meni sitten vähän myöhäiseksi, kun jäin maneesiin fiilistelemään Deltsun kanssa ja sen jälkeen sisko tulikin hakemaan, kun oli myöhään liikkeellä. Nyt olisi aika mennä nukkumaan, koska huomenna on taas herätys aamulla tallille.