Eka hoitopäivä

Olipa kummallista olla taas tallilla ihan hoitamassa pitkästä aikaa. Kaikki oli kovin samanlaista kuin ennenkin, mutta toisaalta ihan erilaista, koska talli on remontoitu kesän aikana ja moni vanha hevonen on lähtenyt ja hirveästi uusia tullu tilalle. Mutta ehkä se tästä...

Aamupäivän vietin kotona pesemässä pyykkiä ja katsomassa televisiota. Piti lähteä käymään vähän kaupoissa, mutta en vain saanut itseäni lähtemään. Tallille menin pitkästä pitkästä aikaa bussilla ja sekin lähtö vähän viivästyi. Pääasiassa siksi, että jouduin taas kaivelemaan tavaroita jostain kätköistä. Täällä satoi ihan lunta, eikä noi kesävermeet oikein enää riitä.

Tallilla ei ollut mitään ihmeellistä. Simppa tykkää selvästi, että se saa taas paljon huomiota ja rapsutuksia. Harjaaminen oli hetkittäin vähän hankalaa kun ruuna niin kovasti halusi vain halia. Mutta on se vaan suloinen, ja kyllä mulla oli sitä ikävä. Della oli sitten huomattavasti happamampi, mutta rauhoittui taas, kun harjailin vain kaikessa rauhassa. Sen kanssa ei ollutkaan mikään kiire, koska se on kipeän selkänsä takia poissa tunneilta. Joten puunailin sitten useamman kerran edestä ja käytiin vähän pesemässä jalkoja ja häntääkin. Aminkin kanssa päädyin pesulle, tosin vain karsinassa. Ponilla on järkyttävän paksu talvikarva ja valkoisena siitä näkyy kaikki lika. Yritin pahimpia likoja saada irti, mutta en tiedä miten paljon mun peseminen oikeasti auttoi.

Lisäksi kävin kävelyttämässä Lillin. On huomattavasti mielenkiintoisempaa taluttaa hevosia ulkona, kuin maneesissa ympyrää. Mutta oli hauska huomata, ettei Lillin pieni loikkiminen häirinnyt yhtään. Se on kuitenkin asiallinen, eikä tosiaan tule päälle, joten mitäpä se pieni hyppiminen ketään haittaisi. Simpan kanssa ihan sama, se vähän sinkoili kun hain sitä sisään tarhasta iltapäivällä ja oli aika kiva tunne, kun pystyi luottamaan siihen, ettei hevonen tule päälle. Ainakaan ihan ensimmäisenä. Toki vahinkoja aina sattuu toisinaan, eikä sillä tavalla 100% kannata koskaan luottaa hevoseen, mutta 99% sentään voi ja sen verran luotan siihen, ettei Simo päälle tule. Mitä nyt vähän vieressä hyppii.

Nyt täällä tuleekin lunta sitten astetta enemmän ja ulkona on oikein talvinen ilma. Tämä päiväkin on mennyt makoillessa ja laiskotellessa, mutta sen verran sain hoidettua, että huomiselle on varattu tunti. Eli pitäisi päästä ennen kymmentä tallille. Saa nähdä miten käy.

Ja kävin mä tänään kuuntelemassa vanhalla koululla oppilaiden konserttiakin. Hienoja esityksiä ja oli kiva nähdä kavereita :) Huominen vielä ja sitten alkaa joulukuu!

PS. Kertokaa nyt, haluatteko tavalliset postaukset erikseen vai joulukalenterin luukkuihin!

What's up right now?

Yritän parasta aikaa keksiä kivaa nimeä blogille, jotta saisin tehtyä Suomeen bannerin. Muutama ajatus on, mutta yritän hioa sitä parasta timanttia.

Ruotsista jäi toteuttamatta muutama postaus. Ajattelin tehdä tallista ja mun huoneesta esittelyn vielä tällä viikolla, parempi kai se on myöhään kuin ei milloinkaan. Sen sijaan kuvapostausta en saa tehtyä. Sen suhteen kävi vähän hassusti, koska aamuisin aina unohdin alkaa sitä postausta kuvailla. Sen sijaan voisin ehkä kaivaa julkaisemattomia kuvia sekä Irlannista että Ruotsista ja koota niistä jotain kivaa.

Se liittyykin sitten seuraavaan isompaan tulevaan, nimittäin joulukalenteriin. Sinne on tulossa erikoispostauksia, esittelyitä, mielipiteitä ja joitain haasteita. Pohdin vielä, kirjoitanko "tavallisetkin" postaukset joulukalenterin luukkuihin vai teenkö ne joulukalenterin lisäksi. Mielipiteitä kaivataan!

Muutenkin olisi kiva kuulla, mitä te haluaisitte lukea. Pääasiassa ajattelin keskittyä hevoselämään ja eniten tekstiä varmasti tulee ratsastamisesta. Mutta mitä muuta? Mitä haluatte tietää mun hevosenhoitajan päivistä? Kiinnostaako muut eteen tulevat asiat? Toisinaan jotain mielipidepostauksenkin tynkää voisin kirjoittaa, mikäli lukijoita kiinnostaa. Sana on vapaa, toivon jokaista kertomaan edes jonkun toiveen. Se voi olla pienikin, eikä haittaa vaikka se tuntuisi tyhmältä. Mikäli idea ei suoraan ole toteutettava, otan mielelläni myös "raakaversioita", joista voi keksiä ajatuksia ja postauksia.

Omat suunnitelmat on, jos mahdollista, entistä sekalaisemmat, joten en yhtään tiedä mitä on luvassa. Mutta joulukuu nyt menee vielä ainakin tuntihevosia hoidellessa. Hevosista voi lukea omalta välilehdeltään. Tällä hetkellä mukana ovat Simppa, Ami ja Della sekä säännöllisen epäsäännöllisesti muutama yksäri.

Simppa

Oma koti kullan kallis

Eilinen oli melkoisen tapahtumarikas päivä ja sen vastapainoksi olen tänään vain maannut sohvalla ja katsonut televisiota.

Aamu oli lopulta tosi kiireinen ja päästiin lähtemään matkaan 20 minuuttia myöhässä. Vähän oli hermostuttava ajomatka, mutta kentällä olin kuitenkin tarpeeksi ajoissa. En niin ajoissa, kuin olisin halunnut, mutta niin ajoissa, että pääsin lennolle mukaan. Ja en joutunut kovin paljoa odottelemaan. Norrköpingin kenttä on niin pieni, ettei siellä mitään erikoista olisi ollut tehtävänäkään. Myös lentokone oli pieni, ehkä 40 paikkainen potkurikone. Oli aika jännittävää lentää sillä ja kuuntelin sydän kurkussa kaikkia kolahduksia. Mutta pääsimme kuitekin turvallisesti laskeutumaan Helsinki-Vantaalle. Laukut tuli myös nopeasti ja sen jälkeen ajettiin äidin kanssa kotiin.

Vähän ruokaa, kuulumisten vaihtoa, laukkujen purkamista ja tavaroiden etsimistä ja olin valmis lähtemään tallille. Oli vähän hankalaa, koska yllättäen tavarat eivät löytyneetkään yhtä helposti kuin ennen.

Tallilla oli kavereita vastassa ja jatkettiin kuulumisten vaihtoa. Oli tosi kiva nähdä ihmisiä ja päästä taas puhumaan suomea. Eniten odotin kuitenkin Amin ja Simpan näkemistä. Ami oli kuin jääkarhu ja karva aivan järkyttävän paksu. Se oli ensin vähän sen oloinen, että jaa, pitäisikö mun tunnistaa sut (se joskus mököttää, kun olen ollut pidempään poissa), mutta sen jälkeen se tuli sitten kuitenkin ihan iloisesti katsomaan ja hakemaan rapsutuksia. Simppa sen sijaan oli suorastaan liikuttavan iloinen siitä, että tulin takaisin. Ihan alkuun se vähän arasteli, mutta nopeasti oli taas sama halinalle kuin ennenkin.

Harjasin myös Simpan ja Dellan, kun nyt tallille asti oli tullut. Simppa nautti paljon ja rentoutui harjaamisen aikana ihan silmin nähden. Oli kyllä ihana huomata, ettei se ollut unohtanut ja että se luottaa edelleen. Della sen sijaan on muuttunut aika paljon, sillä on selkä kipeänä ja todennäköisesti sen takia siitä on tullut aika hapan. Rauhassa rapsuttelemalla ja harjaamalla sain senkin vähän rauhoittumaan. Ei se iloinen ollut, mutta ei myöskään yrittänyt purra. Katsotaan, mitä sille saa tehtyä ihan vain kuuntelemalla.

Illalla kotona katsottiin 007 ja kultasormi ja kaikki tuntui ihan samalta kuin kolme kuukautta sittenkin.

Tänään tosiaan jatkoin tätä ihanaa rentoutumista ja tyhjensin digiboksilta mua varten tallennettuja ohjelmia. Tai no lähinnä NCIS:ää. Tarkoitus oli käydä vähän kaupoista tekemässä hankintoja mm. joulua varten, mutta en saanut itseäni lähtemään. Pesin kuitenkin pyykkiä monta koneellista ja puolet matkalaukuista onkin jo tyhjiä. Olen ylpeä itsestäni. Mutta pakko se on, jos haluaa noita vaatteita käyttää. Varsinkin tallivaatteet on ihan ehdottomasti pestävä, kun tulee maasta toiseen. Vähän on vielä pohdinnassa, mitä teen mm. kypärälle ja kengille, mutta tällä hetkellä ne on tuolla pakkasessa odottamassa.

Kotia kohti

Nyt on kamat kasassa ja tarttee enää nostella ne autoon. Sen jälkeen imurointi huoneelle ja kaikki on valmista kotimatkaa varten. Kyllä jännittää, mutta hyvällä tavalla. Illalla olen taas jo tallilla ja näen vihdoin mun pojat <3

Ruotsi kuittaa viimeistä kertaa. Mutta pysykää kuulolla, luvassa on mm. joulukalenteri :)

Viimeistä viedään

Tässä sitä ollaan, viimeinen ilta Ruotsissa. Tuntuu tosi kummalliselta. Tavallaan ei ole yhtään haikea olo, pikemminkin helpottunut. Pakatessakin vain mitein, miten saan kaiken mukaan, en ollenkaan sitä, että olen lähdössä täältä. Mutta samalla Suomeen paluu jännittää, sitä arkea, mistä lähdin ei enää ole, joten nyt mun täytyy keksiä jotain uutta. Talli toki on ja se varmasti tulee täyttämään päivät alkuun, mutta sitä ei voi kestää ikuisesti. Eikä edes kuukautta pidempään. Mutta en tosiaan tiedä, mitä teen uuden vuoden jälkeen. Sen näkee sitten. Suunnitelmia kyllä on, useampiakin, mutta en tiedä minkä niistä toteuttaisin.

Tänään nukuin jopa yhdeksään ja sen jälkeen aloitin pakkaamisen. Olin pakannut jo toisen laukun maanantaina, mutta kuten arvelin jo silloin, jouduin purkamaan sen tänään. Niinpä käytännössä aloitin pakkaamisen alusta. Ensin tehtävä näytti toivottomalta, mutta kun tavaroita alkoi olla laukuissa, aloin myös uskoa siihen, että saan edelleen kaiken mahtumaan mukaan, vaikka uusia tavaroita on tullutkin taas lisää. En kyllä tiedä, miten tavarat pienenevät ajan kuluessa, mutta en keksi muutakaan selitystä sille, että täyteen matkalaukkuun saa lisää tavaraa. Ei sitä ylimääräistä tilaa ollut Irlannistakaan tullessa yhtään.

Aamupäivä hurahtikin hyvin tavaroita sumpliessa ja huonetta siivotessa. Lounaaksi syötiin hirveä ja jälkiruokana oli mansikoita ja jäätelöä. Oli hyvää ja hirvenliha oli ihan tajuttoman mureaa, kun se oli päivän verran hautunut.

Sen jälkeen pakkasin kaiken, mitä en enää tarvitse ja lähdin sitten viimeistä kertaa tallille. Olin niin taitava hakkaamaan Pilotia viimeksi, että pääsin jatkamaan kurinpalautusta tänään. Tavallaan se oli kivaa päästä ratsastamaan, mutta tavallaan olin niin väsynyt, ettei olisi yhtään huvittanut. Lähdin kuitenkin ja onneksi lähdin, Pilot oli tosi hyvä tänään.

Nopean harjauksen jälkeen laitoin hevosen kuntoon ja suuntasin maneesiin. Aluksi kävelin taas puolipitkällä ohjalla ja sen jälkeen otin ohjat ja aloin taivutella käynnissä. Pilot oli paljon suorempi kuin torsaina, mutta samalla se puri vahvasti kiinni vasempaan ohjaan. Ongelma siinäkin on se, ettei Pilot kuuntele pohkeita, joten irroittaminen on vähän hankalaa. Lopulta hevonen kuitenkin vähän asettui vasemmallekin. Sitä ennen Pilot ehti kuitenkin jo tarjota pukkejakin. Se ei halunnut kävellä eteenpäin ja jouduin huomauttamaan asiasta raipalla. Sehän ei tietenkään sopinut, mutta kyllä ponin paksuun kalloon jotain on uponnut, koska pukittelu loppui yhden pukin jälkeen. Ilmeisesti ei ole niin kivaa saada raipasta. Ravi sujui ongelmitta, vaikka ei ollutkaan yhtä energistä kuin torstaina. Selvästi se pukittelu ja raippa yhdistelmä lisäsi energiaa hevoseen. Laukatkin meni hyvin. Jopa oikea laukka nousi tänään todella helposti ja siitä olin iloinen ja kehuin Pilotia. Kerran oikeassa laukassa jouduin huomauttamaan raipalla ja se sai Pilotin pukittamaan kerran, mutta sekin jäi kertaan kun muistutin raipalla uudestaan. Olisi kieltämättä ollut kiva päästä vähän pidempään tekemään töitä Pilotin kanssa, kun se selvästi tulee kerta kerralta paremmaksi. Mutta pitää olla tyytyväinen näihinkin kertoihin. Ainakin tällä reissulla olen osoittanut itselleni, että osaan joitain asioita tehdä ratsastaessa oikeinkin. Ja samalla huomannut se, miten paljon oikeasti pitää keskittyä siihen ratsastamiseen. Noilla kokeneilla voi humppailla menemään ajatukset jossain muualla, mutta varsojen tai raakojen hevosen kanssa pitää keskittyä koko ajan ihan kaikkeen. Itseen ja hevoseen. Ei ole ihan helppoa. Mutta palkitsevaa toisaalta, kun hevonen sitten alkaa toimia ja näkee ne työnsä tulokset. Olen ehkä vähän tykästynyt nuorten ratsastamiseen tässä muutamassa kuukaudessa. Hassua sinäänsä, että tähän asti olen aina halunnut koulutetun opetusmestarin, kun ostan hevosen, mutta nyt olen alkanut oikeasti miettiä, että olisi kiva kouluttaa se oma hevonen itse. Mutta onneksi kysymys ei ole ihan ajankohtainen, ehtii vielä miettiä.

Juoksutin vielä Atlaksen nopeasti sen jälkeen kun olin hoitanut Pilotin. Atlas ontuu edelleen ja nytkin pyöritin sitä liinassa vähän aikaa vain, jotta se ei vallan jäykisty. Sen jälkeen sanoin heippa Atlakselle ja lähdin ajamaan takaisin kotiin, viimeistä kertaa. Kävin vielä kotimatkalla putsaamassa Lantanin varusteet, kun en ehtinyt tai jaksanut sitä tänään ratsastaa enää. Huomenna Lantan muuttaa ratsastuskoululle.

Nyt olen saanut laukut pakattua loppuun. Ihme, että molemmat menee kiinni ja melkein jää tilaakin. En tiedä, mitä olen unohtanut. Mutta ehkä olen vain oppinut pakkaamaan todella hyvin. Toivottavasti niin... Mutta en usko unohtaneeni mitään, koska missään ei ole mun tavaroita enää. Joten kai ne on tuolla laukuissa. Toivottavasti ne vaan ei paina liikaa.

Mutta tämä reissu alkaa olla tässä. Huomenna lähdetään aamulla ja pudotetaan Lantan ratsastuskoululle ja sen jälkeen Cissi ajaa mut Norrköpingiin kentälle. Huomenna pitäisi ennen yhtä olla Suomessa. En malta odottaa. Illalla olen menossa jo tallille, mihinkä sitä kissa karvoistaan pääsisi. No ei vaan, pitää mennä moikkamaan rakkaat, en sentään ole koko illaksi jäämässä. Ruotsi kuittaa viimeistä iltaa, kirjoitan vielä aamulla nopeasti ennen lähtöä.

PS. Vettel voitti F1:sten maailmanmestaruuden :)

Mysig kväll

Ja viimeinen semmoinenkin. Tuntuu hassulta koko ajan ajatella, että tämänkin teen viimeistä kertaa, tämänkin teen viimeistä kertaa. Toisaalta sen on helpottavaa, toisaalta outoa. Ja jännä, miten tutuiksi ja arkisiksi kaikki asiat ovat jo ehtineet muodostua, vaikka olen ollut täällä vain kaksi kuukautta.

Aamulla nukuin melkein kahdeksaan ja hetken loikoiltuani suuntasin aamiaiselle. Jens ja Cissi lähti hakemaan lihaa heti aamusta. Heidän palatessaan aloitettiin lihan pakkaaminen. Kyseessä oli siis 160kg hirven lihaa. Jauhelihana ja erilaisina palasina. Pussitettiin kaikki liha pakastamista varten. Aluksi mua vähän epäilytti, varsinkin ne isot lihapalat. Mutta varmasti teki hyvää tällaiselle luonnosta vieraantuneelle kaupunkilaiselle nähdä lihaa muutenkin kuin valmiiksi laitettuna kaupan pakastealtaassa.

Pojat lähti välissä synttäreille, joten lounas syötiin kolmisin Cissin ja Jensin kanssa. Oli muuten ihanan rauhallinen lounas... Ja maittavakin, syötiin sitä tuoretta hirvenlihaa. Sitä tosiaan on ihan riittävästi vähäksi aikaa.

Lounaan jälkeen lähdettiin Cissin kanssa siivoamaan tallia. Nyt karsinoihin aletaan tehdä olkipatjaa, varmaan koska se on helpompi siivota. Niinpä tänään siivottiin tosi huolellisesti ja tyhjennettiin kaikki likaisen oljet pois. Se käytännössä tarkoitti kaikkia olkia, koska kaikki karsinat oli niin tyhjiä. Jens ajoi lisää olkea, joten kuivitettiin sitten karsinat kunnolla ja Cissi joutui sen jälkeen lähteämään. Laitoin ruuat ja vedet ja lakaisin käytävän vielä. Sen jälkeen hain Lantanin. Olen valitellut sitä, ettei hevoset enää tule portille. No nyt tuli, en nähnyt ketään missään, mutta vihelsin muutaman kerran ja yhtäkkiä kaikki neljä hevosta tulee laukassa portille. En tiedä, mitä oli tapahtunut, ne oli kaikki kovin kiihtyneen oloisia. Mutta pääsinpä kerrankin helpolla.

Tallissa harjasin piehtaroineen Lantanin. Kyllä toi magic brush vaan on kätevä. Taas sain hevosen nopeasti ja helposti puhtaaksi. Ehkä muta on jotenkin erilaista kuin Suomessa, en tiedä... Mutta hyvä, että tuli nopeasti puhtaaksi, koska ei mulla ollut mitenkään liikaa aikaa. Niinpä kamppeet niskaan ja suunta kohti kenttää.

Päätin tuupata tänään, koska ulkona alkoi jo hämärtää ja olen pääasiassa viikolla maastoillut. Otin jopa omat 20mm sporrat mukaan, joten tänään ei ollut niiden kanssa ongelmia. Aloitin taas alkukäyntien jälkeen väistöillä ja sulkutaivutuksilla diagonaalilinjoilla. Oikealle ne sujuu, mutta vasemmalle se on aina yhtä tuskaa. Lantan on kyllä tosi vino ja arvelen keskiviikonkin protestoinnin johtuneen osittain siitä, että vaadin hevosta taipumaan laukassa, mikä oli sille tosi hankalaa. Tänään tosin Lantan oli vähän laiska ja ravikin oli aluksi työlästä. Pelkkä eteen ravaaminen tuntui jo olevan liikaa, mutta sitten vielä vaadin taipumistakin ja siitä Lantan ei oikein pitänyt. Nyt en kuitenkaan antanut periksi ja niinpä hevonenkin tyytyi vain yrittämään parhaansa. Mentiin aika nopea treeni, joten sen jälkeen oli jo laukka vuorossa. Nostot oli hyviä, mutta ympyrällä Lantan rikkoi aina keskihalkaisijaa ylittäessä. Varmaan se ennakoi niitä käynnin kautta vaihtoja, mutta ei se silti selitä sitä, miksi se ei ylläpidä laukkaa, vaikka potkin sitä kannuksilla. Oikealle se uskoi kahden kierroksen jälkeen, etten halua siirtyä keskellä käyntiin, mutta vasen kierros oli yhtä tuskaa. Hevonen tökkäsi joka kerta, eikä pohje tai raippa vaikuttanut mitään. Vähän alkoi valkenemaan, miksi se kieltää rataesteillä niin helposti. Sehän ei kuuntele minkäänlaista pohjetta laukassa, vaan tekee juuri sen verran kuin sitä huvittaa. Sehän ei tietysti käynyt mulle ollenkaan, joten hanattelin sillä sitten ympäri kenttää ja sain kuin sainkin myös yhden ympyrän tehtyä. Siitä isot kehut ja loppuravit. Kävelin vielä loppuun ja vein sen jälkeen Lantanin sisään. Ulkona oli ihan pimeää ja muutkin oli tulossa pian sisään, joten jätin Lantanin syömään ja lähdin sitten sisälle.

Jens ja Cissi lähti johonkin juhliin ja me jäätiin poikien kanssa keskenämme. Vanhempien lähdettyä kävin ottamassa loput otukset sisään ja lakaisin käytävän vielä. Sen jälkeen palasin kotiin viettämään iltaa poikien kanssa. Syötiin tortilloja ja sen jälkeen katsottiin Asterixia nauttien jäätelöstä. Se oli viimeinen mysik kväll sitten mulle. Laitoin pojat yhdeksältä nukkumaan ja siivosin sitten itse vielä vähän ennen kuin tulin omaan huoneeseen. Enää huominen ja sitten onkin jo suunta kohti kotimaata.

Juhlistin viimeistä iltaa smoothiella.

Kilpaa tuulen kanssa

Melkein viimeinen arkiaamu. Maanantaina pitää vielä laittaa lapset kouluun, mutta toisaalta, varmaan se aamu ei ole ihan tavallinen, että siinä mielessä viimeinen arkiaamu oli tänään.

Eli kuten tavallista, pojat kouluun, huomattavasti sujuvammin kuin eilen. Sen jälkeen loikoilin vielä hetken. Cissi ruokki hevoset ja kävin laittamassa ne ulos sen jälkeen. Päätin olla tänään ahkera ja siivosin osan karsinoista samalla. Niin kamala laiskotus edelleen päällä, että arvelin selviäväni paremmin jakamalla työt useampaan osaan.

Seuraavaksi vaihdoin vaatteet ja hyppäsin autoon. Suuntasin kohti Borensbergiä kauppaan, sillä tarvitsin vielä vähän viemisiä Suomeen. En löytänyt ihan kaikkea, mitä olin toivonut löytäväni. Mutta löysin aika hyviä korvaavia asioita. Ei niistä sen enempää, ettei mene yllätyksen pilalle. Nyt on kuitenkin kaikki tuliaiset hommattu. Mitään kauhean isoa ei ole kenellekään, koska matkalaukkuun ei mahdu...

Kotona söin nopean lounaan ja vaihdoin taas vaatteet palatakseni tallille. Siivosin loppuun, mikä ei ollut kovin iso homma, koska olkea ei ole vieläkään, eli kuivittaminen jäi taas välistä. En sitten laittanut heiniäkään, koska ajattelin, että illalla Jens saattaisi ehtiä tuoda olkia, eikä ole kiva kuivittaa, jos karsinassa on jo heinät.

Poikien tuloon oli sen verran aikaa, että ehdin tehdä pienen maastolenkin Lantanin kanssa. Kävin hakemassa hevosen tarhasta, se ei onneksi ollut piehtaroinut. Sen sijaan sain taas kävellä hakemaan sitä. Mutta kauraämpäriä en enää käytä, mielummin kävelen. Pikaisen harjauksen jälkeen heitin kamat niskaan ja hyppäsin kyytiin. Lähdettiin taas peltotielle. Sinne päästyämme ravasin melkein koko ensimmäisen suoran. Sen jälkeen tein vähän laukannostoja, koska ei ehditty niitä kentälle treenaamaan. Tai ajatus oli tehdä muutama nosto ja kääntyä sitten takaisin. Mutta Lantan oli oikea muuli. Ensimmäiset nostot meni ihan hyvin, mutta sen jälkeen se alkoi tökkiä. En tietenkään voinut luovuttaa ennen kuin hevonen laukkaa juuri niin pitkään kun minä haluan ja juuri sitä laukkaa kuin minä haluan, joten päädyttiin melkein tien päähän asti. Takaisin päinkin tein vielä muutaman noston ja ravasin sitten sinne, mistä pääsin nostamaan laukan ensimmäiselle suoralle. Tällä kertaa pyysin Lantania heti alusta asti laukkaamaan enemmän ja ruuna painelikin korvat hörössä melkoista vauhtia. Se kiihtyi itsestään melko paljon lisää ja jossain vaiheessa laukka muuttui neliksi. Se on jotain niin mahtavaa, kun tuntee sen kaiken voiman alla. Sitä ei voi kuvailla, se pitää kokea itse. On hienoa hypätä isoja esteitä tai suorittaa hankalia koululiikkeitä. Mutta laukkaaminen täyttä vauhtia. Se on puhdasta vapautta.

Pian tämän hetken jälkeen tuli tunne, ettei hevonen ole ihan hanskassa enää. Ihmettelen itse, miten tyynesti suhtauduin asiaan. Ensin tuli sellainen, apua! Mutta sitten aloin nauraa. Tiesin, ettei Lantan tee mitään. Se korkeintaan pysähtyy, mutta edes se ei voi pysähtyä suoraan täydestä nelistä. Niinpä nousin vain pystympään asentoon ja aloin varovasti pyytää Lantania hidastamaan. Alkuun ei tapahtunut mitään ja aloin jo pohtia, millä voimakeinolla sen pysäytän, mutta sitten hevonen alkoi pikku hiljaa vastata apuihin ja hidastaa vauhtia. Se ei tietysti tapahtunut ihan sekunnissa, koska mentiin tosiaan kovaa, mutta jo kuunteleminen oli hyvä alku. Lopulta sain Lantanin raviin yllättävän nopeasti ja ravasin tien loppuun rauhoitellen hevosta. Sen jälkeen käveltiin kotiin ja Lantan oli ihan innoissaan. Itsekin nautin retksestä, näitä hetkiä ei lopulta kuitenkaan ole liikaa.

Hoidin sitten hevosen tarhaan juuri samaan aikaan kun koulubussi ajoi ohitse, joten suuntasin sitten sisälle poika vahtimaan. Varauduin jo parin tunnin tylsyyteen, kun Jens tulikin kotiin. Ehdin jo ajatella, että ehtisin harjaamaan Skarletin ja varsat, mutta ei. Jens oli lähdössä kaupunkiin poikien kanssa ja halusi mut mukaan lastenvahdiksi. Eli pikasuihku ja taas vaatteiden vaihto ja autoon. Ensimmäiseksi päädyttiin poikien kanssa kahvilaan herkuttelemaan sillä aikaa kun Jens hoiti asioitaan. En oikein osannut kahvilassa rentoutua, kun vahdin lapsia koko ajan, vaikka molemmat olikin nätisti ja pelasi vain Nintendoillaan. Melkein kävi aika pitkäksi ennen kuin Jens tuli ja pakkauduttiin takaisin autoon. Ajettiin vähän matkaa sellaiseen kauppakeskittymään, josta käytiin hakemassa pojille kengät ja sen jälkeen suunnattiin takaisin kotiin.

Syötiin illalla ihanaa cesar-salaattia ja sen jälkeen katsottiin X-factoria, ennen kuin nyt alkaisi olla aika mennä nukkumaan. Enää viikonloppu ja sitten pääsen kotiin.

Viimeinen valssi

Näiden imurin ja mopin kanssa on nyt tanssittu viimeinen tanssi. Tänään tein vielä kerran viikkosiivouksen ja täytyy sanoa, että ihan heti uudestaan mua ei saa siivoamaan toisten ihmisten asuntoja. On oikeasti aika ahdistavaa, kun ei tiedä, mitkä tavarat on jätetty tarkoituksella, mitkä unohtuneet ja mitä niille unohtuneille mahdollisesti pitäisi tehdä. Kotona sentään tietää, mihin tavarat pitää laittaa ja koska perhe nyt on melko tuttu, osaa jonkin verran päätelläkin, mitkä tavarat on jätetty ja mitkä unohdettu. Joten sovitaan, että tästä eteenpäin siivoan vain omia sotkujani (tai kotona).

Aamupäivä meni siis siivotessa, se on alkanut viikko viikolta sujua joutuisammin ja tänään oli jo melko sujuvaa puuhaa. Ehkä tieto siitä, että tein sitä viimeistä kertaa, vauhditti myös imuria ja moppia. Olin ajatellut, että siivoamiseen menisi niin kauan, etten ehtisi ratsastaa Lantanilla tänään, joten oli oikein positiivinen yllätys huomata puoli kahdelta, että olen valmis talossa.

Niinpä pikaisen lounaan jälkeen vaihdoin ratsastusvaatteet ja suuntasin tallille. Ensin siivosin tallissa, sekin kävi tänään nopeasti. Olki on loppu heinävintiltä, sitä piti tulla jo eilen lisää, mutta ei ole tullut, joten siivosin karsinoista vaan kakat pois, jotta hevoset eivät seiso betonilla. Sitten kaavin tyhjästä karsinasta kaikkiin päälle vähän kuivaa olkea. Toivottavasti huomenna olkea olisi jo lisää, koska muuten ollaan vähän pulassa. Täytyy varmaan muistuttaa Cissiä.

Sen jälkeen hain Lantanin tarhasta. Se ei onneksi ollut piehtaroinut, joten pikaisen harjauksen jälkeen hevoselle varusteet niskaan ja suunta kohti dinosaurusmetsää. Ilma oli kostea ja vähän alkoi jo hämärtääkin, mutta itse en voinut kuin hymyillä. En mä jaksaisi vain maastoilla päivä toisensa jälkeen, ilman mitään tavoitteita ja treenaamista. Mutta toisinaan on ihanaa käydä maastossa tuulettamassa aivoja. Ja kun alla on vielä hevonen, joka myös nauttii, mikään ei oikeasti saa paremmin hyvälle tuulelle. Kun päästiin peltotielle, ravattiin ensin vähän verryttelyksi ja sen jälkeen nostin laukan. Lantan oli vähän haluton ja tyssäsi laukasta aina parin askeleen jälkeen. Meinasin jo hermostua, on se kumma, ettei voi laukata asiallisesti. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että Lantanin ravi on erittäin hankala, jos se ravaa pää ylhäällä ja selkä alhaalla, kuten se mielellään menee maastossa. Ei ole toivoakaan, että voisin istua siinä alas, kevyestä ravista laukka nousee vielä huonommin, joten jouduin aina siirtämään käyntiin ja nostamaan siitä uuden laukan. Juuri niin kuin ei pitäisi tehdä. Mutta ei ollut vaihtoehtoja, ei sekään ole kovin hyvä, että istun maassa ja hevonen laukkaa kotiin. Kotiinpäin Lantan nimittäin kyllä laukkaa. Tehtiin se tänään kuitenkin yhdessä. Aluksi tein laukannostoja, jotta sain niihin jonkun tolkun. Lantan ei tosin olisi malttanut kuunnella ollenkaan ja oli aika vahva, mutta nostot olikin sitten myös tosi hyviä, kun hevosessa oli niin paljon kierroksia. Lopulta päästin raukan sitten pälkähästä ja annoin sen laukata vapaasti. Ensin onnistuin pitämään sen rauhallisessa laukassa, mutta pikkuhiljaa se kiihdytti ja kiihdytti ja lopulta mentiin aika kovaa. En tosin enää hirveästi estellyt, antaa toisen mennä, jos se tykkää. Tykkään itsekin. Iso hevonen ja pitkä laukka, joten mentiin melkoista vauhtia. Enkä edes pyytänyt yhtään. En voinut, hidastusmatkaa ei ollut tarpeeksi. Mutta veikkaisin, että aika kovaa Lantan menee, jos siltä pyytää vauhtia. Käveltiin sitten takaisin kotiin.

Hoidin hevosen nopeasti ja suuntasin sen jälkeen hakemaan pojat (viimeistä kertaa) koululta. Sekin on aina oma operaationsa, koska kumpikaan ei koskaan halua kotiin. Tämä päivä ei ollut poikkeus ja sainkin laskeskella itsekseni kymmeneen. Huoh. Lopulta päästiin lähtemään, käytiin piipahtamassa kotona ja sen jälkeen ajoin pojat kartanolle Jensin siskon hoiviin ja lähdin itse tallille.

Luvassa oli lisää viimeisiä asioita, nimittäin viimeinen ratsastustunti. Toivoin, että saisin Biancan tai Shaunin. En saanut, vaan jälleen kerran menin Goliatilla. Se ei ole ollenkaan mun tyyppinen hevonen, enkä oikeasti erikoisemmin pidä siitä. Mielummin menisin jollain muulla, mutta ei voi mitään. Ehdin taas vaihteeksi niukun naukin harjata Goliatin. Sillä oli jalat lisäksi märässä mudassa polviin asti ja päätin, etten vie sitä sen näköisenä tunnille. Niinpä kävin pesemässä jalat. Tuntilaisten ilmeet oli aika hauskoja, kun ne tajusi, että vien sen vielä vesariin kymmenen minuuttia ennen tunnin alkua. Ensin ne katsoi mua, sitten kelloa ja sitten uudestaan mua. No, selvisin vesarista alle viidessä minuutissa ja hevonenkin oli kunnossa aivan samaan aikaan kuin muillakin. Niinpä suunta maneesiin ja radan rakennukseen. Tehtävä oli tänään simppeli.

Rakennuksen jälkeen verkattiin alkuun itsenäisesti. Yritin vaan saada Goliattia taipumaan ja kuuntelemaan sisäpohjetta. Se oli kovin hankalaa ja sain tehdä aika paljon töitä, että rautakanki vähän pehmeni. Sitten, ihan yllättäen, pohje meni yhtäkkiä läpi ja hevonen oli pehmeä ja pyöreä. Ajoituskin oli aika passeli, koska sen jälkeen alettiin tehdä tehtäviä. Alkuun tultiin sarjan puolen pitkällä sivulla pohkeenväistöä uralta keskihalkaisijalle ja takaisin uralle. Sitten laukannosto ja suhteutettu. Tätä tultiin molempiin suuntiin. Esteet meni ihan hyvin, vähän oli paikoissa muutamalla kerralla hakemista. Tai itse asiassa, en osannut päättää, ratkaisenko kaukaa vai läheltä ja kun lopulta päätin, se oli liian myöhään ja hypystä tuli erikoinen. Tosin esteet oli n. 40cm korkeita, että ei sen niin väliäkään. Lisäksi laukattiin molempiin suuntiin ympyrällä kavalettien yli. Vasemmalle paikat löytyi tosi hyvin, oikealle oli vähän hakemista ja monta kertaa lähetin Goliatin kaukaa yli. Paikka alkoi olla koko ajan kauempana ja kauempana, joten jouduin sitten ratkaisemaan lähelle, ja se tietysti hämmensi Goliatia. Mutta muutama vika kerta oli ihan hyvä.

Lopuksi tultiin rata kaksi kertaa. Ensin vähän pienempänä ja sitten nostettuna. Ei se huiman iso ollut sittenkään, okserit oli jotain 80-90cm ja muut pienempiä. Rata oli siis kavaletit ympyrällä oikealle, suhteutettu, suunnan vaihto keskikavaletin yli, kavaletit ympyrällä vasemmalle, raviin siirtyminen ja sarja. Ensimmäinen kerta oli ihan kiva ja sujuva. Paikat löytyi ja hevonen oli hyvä. Ainoa virhe tuli suunnan vaihdossa, kun Goliat vaihtoi vaan etupään. En saanut uutta sisäpohjetta kaarteen jälkeen tarpeeksi läpi. Tie kavaletille oli tosi hankala, ja se oli oikeastaan suurin syy ongelmaan. Kuvassa puomit on aivan oikeassa paikassa, joten voitte siitä miettiä, miten tuosta kääntää sujuvasti ja vielä valmistelee hevosen vaihtoon. Vastaus: ei mitenkään. Kukaan ei onnistunut kertaakaan vaihtamaan laukkaa esteellä. Toka rata meni myös ihan hyvin. Nyt ympyrällä tuli kerran sekä oikealle että vasemmalle yksi huono hyppy, koska en taaskaan osannut ratkaista tarpeeksi aikaisin. Muuten hevonen oli hyvä ja rata sujui. Sitä vaihtoa lukuunottamatta. Lopuksi tultiin sarja vielä kertaalleen. Laitoin Goliatiin vähän enemmän painetta ja lähestymisessä se tuntui ensimmäistä kertaa tarpeeksi herkältä pohkeelle. No, se olikin sitten niin herkkä, että pidätteet ei menneet ollenkaan läpi ja hevonen rikkoi laukalle juuri ennen ravipuomeja. Eipä siinä voinut kuin pitää kiinni. Onneksi Goliat selvitti tämän itse aiheuttamansa ongelman ja hyppäsi ihan hyvin. Ihme kaveri, iskee laukka-askeleet ravipuomeille oikein. Eikä kyseessä ole mikään ihan pieni hevonen.

Talutin Shaunia ja Goliatia, jotta saatiin rata purettua samaan aikaan. Sen jälkeen hevonen karsinaan ja sen ja varusteiden hoito ja sitten uutta hevosta peliin. Cissi kysyi päivällä, haluaisinko ratsastaa Pilotilla tänään. En valita, jos saan ratsastaa, joten tietysti. Pilot on vähän ep, se on varmaan saanut tarhassa köniin. Ja lisäksi se oli kuulema ollut eilen vähän possu. Joten kurinpalautusta pitämään.

Harjasin ensin Pilotin, joka oli yllättävän puhdas. Tosin se tarhaa yksin tällä hetkellä, joten se selittää sitä vähän. Kavioita putsatessa Pilot tosin päätti aloittaa porsastelun ja potkaisi toisella takasella ihanasti sivuun. Se osui mua jotenkin polvitaipeeseen, tosin seisoin kymmenen senttiä sen jalasta, joten mitään vahinkoa ei käynyt, mutta hevonen sai kyllä suoraan sanottuna turpaansa sen jälkeen. Eipä yrittänyt uudestaan. Potkiminen vain on asia, jota hevoselta ei voi suvaita. Ei varsinkaan, jos hevosesta olisi tarkoitus tulla tätien opetushevonen. Niinpä paras kaikkien kannalta kitkeä moinen ikävä tapa pois heti alkuunsa. Tämän pienen episodin jälkeen Pilot käyttäytyikin kuin enkeli myös satuloidessa, vaikka se yleensä siinä esittää vähän kiukkuista.

Maneesissa totesin, että hevosella oli aavistuksen enemmän ylimääräsitä virtaa ja pelkästään selkään pääseminen oli operaatio. Parkkeerasin Pilotin lopulta nenä nurkkaan ja loikkasin kyytiin, ennen kuin se ehti syödä kaikkea mahdollista kulmasta. Aloitin vain kävelemällä eteenpäin ohjat puolipitkinä. Se onnistuikin yllättävän hyvin, pääasiassa varmaankin sen takia, että hevonen oli niin virkeä. Sen jälkeen asettelin käynnissä molempiin suuntiin. Aluksi Pilot ei ollenkaan pysynyt suorana, mutta aika nopeasti sain sen ulko-ohjan tuelle ja asettumaan rehellisesti. Sen jälkeen se oli pyöreä ja kiva. Ensimmäinen raviin siirtyminen oli vähän hidas ja huomautin heti raipalla, koska Pilotia pitää ratsastaa paljon eteen. Hevonen tarjosi saman tien pukkeja, joihin vastasin tietysti raipalla, kunnes Pilot lopetti pukittamisen ja laukkasi eteen. Taputuksen jälkeen siirsin sen ravin kautta käyntiin ja pyysin uudestaan ravia. Tällä kertaa se tapahtui moitteetta. Jessica talutti omaa hevostaan maneesissa ja näki pukkisarjan. Kommenttina oli: "Hyvä, juuri noin, juuri noin." Ravissa Pilot oli energinen ja polki yllättävän hyvin takaa. Ilmeisesti raipattaminen sai siihen vähän liikettä. Ravasin vähän aikaa molempiin suuntiin ja annoin ruunan sitten kävellä hetken ennen laukkoja. Aloitettiin vasemmassa laukassa. Nosto oli vähän hidas ja jouduin käyttämään kannusta, mistä Pilot ei pitänyt ja tarjosi taas pukkeja. Mun vastaus oli sama kuin viimeksi, eli raippa. Jälleen niin kauan, kunnes Pilot lopetti pukittelun. Sen jälkeen mentiin vauhdilla eteen, ennen kuin hidastin takaisin raviin ja tein uuden noston. Kyllä Pilot selvästi oppii, koska ei se kahta kertaa peräkkäin tarjoa pukkeja samasta tilanteesta. Oikeakin laukka meni hyvin ja Pilot nosti molemmilla kerroilla heti oikean laukan ja olin siitä tosi iloinen. Lopetettiin sitten siihen ja kevensin loppuun. Ajattelin jo, että Pilot uskoi kerrasta, ettei raippaa eikä pohjetta/kannusta vastaan pukiteta, mutta sen piti vielä loppuravissa kokeilla. Siitäkin lähdettiin raipan avittamana reippaasti eteenpäin ja sen jälkeen Pilot uskoi ja ravasi erittäin nätisti ja lopetin siihen. Kävelin loppukäynnit ja vein Pilotin sitten talliin. Harjasin hevosen ja laitoin sille lämppärit takajalkoihin. Varusteiden hoidon jälkeen kävin sanomassa hyvästit muutamalle ihmiselle. Oli tosi hassua, että olen ollut täällä kaksi kuukautta ja silti tuli jotenkin haikea fiilis kun sanoi heippa. Ja ihanan lämpimästi kaikki ovat ottaneet vastaan, koska harvalla tallilla varmaan kahden kuukauden (eli alle kahdenkymmenen käynnin) jälkeen oikeasti kiinnostaa, kuka lähtee.

Kotiin ajellessa oli aika haikea olo ja tuli jo hetki, että harmitti lähteä näin pian. Mutta se kyllä vaihtui matkan aikana jo taas odotukseen siitä, että pääsen vihdoin kotiin. Kolme kuukautta on lyhyt aika, mutta silti siitä tuntuu olevan ikuisuus kun lähdin.

Laiskottaa

En ole saanut inspiraatiotani takaisin, kuten ehkä huomaatte. Tällä hetkellä olen kaiken tekemisen suhteen tilassa, jossa suunnittelen vaikka mitä, mutta kun pitäisi alkaa toteuttaa, tulee totaalinen väsymys.

Tänään aloittelin poikien lähdettyä vähän viikkosiivousta sen lisäksi, että tein perus arkirutiinit, eli astian- ja pyykinpesukoneille tarvittavat toimet (täyttö/tyhjennys). Päivällä lisäksi siivosin Pajeron. Olisin erittäin mielelläni tehnyt sen viime viikolla, kun muutenkin istuin kotona ilman tekemistä, enkä tällä viikolla, kun olisin voinut tehdä jotain muutakin. Mutta minkäs teet, kun tehtävä annetaan vasta nyt. Tuli autoa siivotessa mieleen, että ymmärrän miksei me siskon kanssa saatu syödä autossa pieninä. Ja muutenkin piti nätisti istua, eikä esimerkiksi kattoon saanut koskea. Ei ollut tuo auto ihan puhtaimmasta päästä.

Kun auto oli puhdas, siirryin siivoamaan tallille. Olki alkaa olla loppu, joten en kääntänyt karsinoita ja lisäsin vain kuivaa päälle, jotta olkea olisi edelleen tarpeeksi. Ihanan helppoa vain poimia kakat pois. Vaikka sekä Dura että Skarlet harrastaa kasojen hautaamista. Se ei ole kovin kivaa. Ja Jacksonin karsina on joka ikinen päivä aivan läpimärkä. Tiedän, että se kaataa (jollain ihmeen konstilla) vesiämpärinsä joka yö. (Se siis roikkuu yhden vuoristosoljen varassa seinältä, sellainen puolipyöreä ämpäri.) Mutta silti en ymmärrä, miten se saa koko karsinan kasteltua litiseväksi. Siivoaminen kyllä on helppoa, lappaa vain kaiken joka päivä ulos. Mutta kyllä se vähän turhauttavaa on, pakko myöntää.

Tallin siivoamisen jälkeen hain Lantanin. Se ihan selvästi yritti piilotella puun takana. Vähän strutsin logiikkaa, kun minä en näe sitä, se ei näe minua. Niin, kyllähän täysikokoinen hevonen hyvin mahtuu puun taakse piiloon. Lantanin suruksi mulla kuitenkin on röntgenkatse ja näin tämän piilottelijan.

Päätin mennä kentällä. Käytiin kartanon puiston kautta kävelemässä alkukäynnit ja sitten tulin kentälle. Otin tallista kannukset, vaihtoehdot oli 15mm pallopäät ja 30mm tylpät. Mulla on mukana itsellä 20mm pallopäät, jotka olisi olleet juuri passelit, mutta en jaksanut lähteä hakemaan sisältä. Niinpä otin ne 30mm tylpät, jotka vielä fiksusti laitoin aika ylös, koska en jaksanut alkaa säätää remmejä. Käynti meni tosi hyvin ja Lantan oli ihan huippuherkkä. Tein ensin pohkeenväistöjä ja sitten sulkutaivutuksia diagonaalilinjoilla. Ravi oli myös hyvä ja hevonen liikkui itse eteen ja kulki hyvin pyöreänä. Taipuminen oli vähän hankalaa aluksi, mutta ei siitäkään jouduttu tappelemaan. Mutta laukka. Puoli kierrosta meni ympyrällä ihan hyvin, sitten Lantanilla alkoi häntä pyöriä ja se kokosi todella paljon. Alkuun en tajunnut, mitä se touhusi, mutta sitten päädyin siihen, että ilmeisesti kannus häiritsi sitä. En ole tottunut ratsastamaan noin pitkillä kannuksilla, enkä yleensä pidä kannuksia noin ylhäällä, joten ihan varmasti tökin sillä myös tahattomasti, vaikka yritinkin pitää jalat ihan hiljaa ja varpaat melkein sisään päin. Lantan ei silti lopettanut protestointia. Niinpä yritin siirtää kannusta alaspäin, ei apua. Tilanne vain paheni, koska hevonen tyssäsi laukasta käyntiin, joka kerta kun sitä alkoi kiukuttaa, enkä saanut sitä potkaistua kunnolla, koska se kannus oli alkuperäinen syykin protestointiin. Niinpä otin kannukset pois, mutta sekään ei ratkaissut tilannetta. Lantan ilmeisesti tajusi, että näin toimimalla se pääsee eroon laukkaamisesta. Kun en voinut potkaista hevosta, raippa ei auttanut ja Lantan vain juoksee selkä alhaalla kuuntelematta pohjetta ollenkaan, en voinut mitään muuta kuin siirtää käyntiin, kun ei puolipidätteetkään menneet läpi, enkä pysynyt siinä ihmeellisessä ravissa mukana ollenkaan. Ärsytti. Mutta en siedä hevoselta mitään sikailua, joksi tuokin käytös menee helposti, joten sinnikkäästi jatkoin, kunnes Lantan lopulta laukkasi ympyrällä muutaman kierroksen. Sitten suunnan vaihto ja oikealle menikin paljon kivuttomammin. Yritin tehdä ravissa väistöjä ja sulkuja, mutta niihin Lantan oli kovin jäykkä ja ravi hiipui aina. Ilman kannuksia ei ollut paljoa tehtävissä, koska pohkeet tai raippa ei juuri reaktiota saanut aikaan. Lopuksi tehtiin vähän laukanvaihtoja käynnin kautta. Tosin en saanut Lantania siirtymään laukasta käyntiin, vaan se ravasi aina välissä, vaikka toistojen myötä siirtymiset paranikin paljon. Ja kun itse valmistelin huolellisesti, sekin auttoi. Pitäisi vaan aina muistaa tehdä se heti eikä vasta kymmenennen toiston jälkeen.

Olin jo ajattelemassa lopettamista, jotta voisin hakea pojat ja lähteä sitten tallille, kun Jens tuli kentälle ja sanoi, että tunnilla on taas juoksutusta. Itse asiassa tiesin sen, koska satuin näkemään maneesivarauslistan. Silloin jo pohdin, miten saisin luistettua tunnilta, ilman, että suoraan sanoisin aiheen olevan tylsä. Olen ollut kahdella liinatunnilla ja ne on hyödyllisiä, en kiellä sitä. Mutta keskiviikon tunti on sen verran heikompi, etten oikein viimeksi saanut siitä mitään irti. Niinpä olin vain iloinen, kun Cissi oli sanonut, että voin jättää tunnin väliin niin halutessani. Jens lupasi vielä hakea lapset, eli jäin sitten hinkkaamaan Lantanin kanssa vielä laukannostoja. En tiedä testaako se vai mikä siinä on... Tein kahdeksikkoa ja keskellä aina käynnin kautta vaihto. Lopulta olin melkein tyytyväinen, kevensin ja kävelin Lantanin loppuun ja vein sen sitten sisään. Kerrankin oli kunnolla aikaa, joten harjasin ruunan sitten vielä hyvin, setvin jopa hännän. Kun hevonen oli ulkona, putsasin myös kaikki kamat. Tuli todella hyvä fiilis, kun sai hoidettua asiat niin kuin halusi, eikä niin kuin ehti.

Ilta menikin sitten laiskotellessa. En jaksanut tehdä mitään, en yhtään mitään. Istuin koneella ja chattailin kavereiden kanssa, koska mihinkään muuhun ei riittänyt energiaa eikä inspiraatiota. Päädyin jopa ajoissa nukkumaan, kerrankin. Ehkä laiskuus johtuu juurikin liian vähästä nukkumisesta. En tiedä... Kotona pitäisi varmaan nukkua vähän enemmän. Enää neljä päivää!

Ponitäti II

Tänään taas vietin pari tuntia istumalla kylmässä maneesissa katsomassa nappulatuntia, koska olin kuskina. Oikeasti maailman oudoin tunne mennä tallille niin, ettei ole mitään tekemistä. Onneksi olen melko varma, ettei sellaista tilannetta tule Suomessa eteen. Pikemminkin päinvastoin: en koskaan voi vain mennä piipahtamaan tallilla, koska joka kerta astuessani ovesta sisään, tulee noin tusina asiaa hoidettavaksi.

Aamu meni tänään melko sujuvasti. Poikien lähdettyä kuorittiin Cissin kanssa loput omenat. Osasta keitettiin lisää äpplekrämiä ja loput laitettiin piirakkaan. Muuten oli vain tylsää kuoria omenia, mutta ne oli ihan sairaan kylmiä oltuaan ulkona koko yön. Meinasi sormet paleltua ja piti välillä lämmitellä käsiä. Kummallinen ongelma varmaankin. Lisäksi ihmettelin eilen illalla, mistä olin saanut pienen nirhauman käteen. Tänä aamuna tajusin, että kuorimaveitsestä. En okein tule näiden ruotsalaisten kuorimaveisten kanssa toimeen. Eilinen varsinkin oli hankala.

Cissin lähdettyä töihin siivosin vähän aikaa sisällä ja pienen lounaan jälkeen suuntasin tallille. Siivosin ensin tallissa ja hain sitten Lantanin sisään. Kehuin jossain vaiheessa, miten hyvin hevoset tulee portille kun viheltää. No, ilmeisesti ne totesi, etten ole kovin mielenkiintoinen, joten nykyisin ne ei enää tule ja saan aina rämpiä hakemaan niitä. Tänään päätin kokeilla sitten ottaa kauraämpärin mukaan, koska farfar tekee aina niin. Kaikkia muita kauraämpäri kiinnostikin, mutta Lantania ei. Sen sijaan kolme muuta juoksi ympyrällä mun ympärillä, oikein hienossa muodostelmassa, samalla kun kävelin hakemaan Lantania. Ei siinä muuten mitään, mutta Skarlet alkoi pukitella ja sitä sai vähän vahtia, ettei pääse tulemaan liian lähelle. Sama karuselli pyöri ympärillä myös, kun käveltiin Lantanin kanssa takaisin portille. Lantan oli vähän sen oloinen, että miten noi jaksaa. Täytyy kyllä todeta, että ihan turhaan ei varoitella viemästä ruokaa hevoslaumaan. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, mielummin kävelen hakemaan sen hevosen ihan rauhassa.

Lantan oli käynyt myös piehtaroimassa, joten sain hinkata sen mudan alta. Olen nyt päässyt kokeilemaan noita magic brusheja, joita Suomessa myy ainakin Hööks. Olen ollut vähän epäilevä niiden suhteen, mutta nyt olen kyllä todennut ne ihan hyviksi. Ei riko muttaa samalla tavalla pölyksi karvaan, kuin mitä esim. kumisuka tekee. Ja tuollaiseen nallekarvaan, kun mikä Lantanillakin on, ne toimii tosi hyvin. Mikäli Amia ei ole klipattu ennen kuin palaan Suomeen, tuollainen päätyy kyllä meidänkin harjaämpäriin.

Muut tuli katsomaan, löytyisikö lisää kauraa, kun vein Lantanin ulos.

Ehdittiin käydä Lantanin kanssa vain maastossa tänään, koska pojat piti hakea aikaisemmin. Mentiin samalle metsätielle kuin eilenkin ja tänään uskalsin jo olla rennompi. Ravattiin menomatkalla ja laukattiin takaisin päin. Annoin Lantanin mennä vähän reippaammin ja sehän suorastaan innostui. Tähän asti se on joka kerta pidätteistä tyssännyt melkein pysähdykseen, mutta tänään sai jo vähän pitää, ettei hevonen vallan villiintynyt. Ajattelin ravata pikkupätkän lopuksi, mutta Lantan kovasti innoissaan lähti laukkaamaan, välittämättä pidätteistä. Annoin sen laukata pikkuisen ja siirsin sitten raviin ja vähän ajan päästä käyntiin ja käveltiin sitten takaisin. Tiedän, etten jaksaisi vain maastoilla, mutta olen päässyt kunnolla maastoon viimeksi heinäkuussa, joten on ihan kiva nyt muutaman kerran taas päästä nauttimaan luonnosta. Ja maastossa ratsastus tietyllä tapaa tuo lisää varmuutta, koska siellä hevonen on pakko hallita ilman seinää tai aitaa. Jotenkin kun aina ratsastaa vain maneesissa tai kentällä, alkaa hakea turvaa niistä aidoista.

Tallilla hoidin hevosen nopeasti ja lähdin sitten sisään. Pikaisen auton pakkaamisen jälkeen ajoin koululle ja poimin pojat kyytiin. Tai no, suunnittelin poimivani. Olin ottanut mukaan väärät ratsastushousut Jacobille, koska en löytänyt mitään muita. Siitähän syntyikin sitten sen luokan haloo, etten olisi osannut arvata. Lopulta päästiin sitten lähtemään tallille yli puoli tuntia suunniteltua myöhemmin.

Tallilla laitettiin Oscarin kanssa Mercedes nopeasti kuntoon ja lähdettiin maneesiin. Pojat ratsasti hetken, Jacob vähän Oscaria pidempään, koska Mercedes meni tunnille. Sen jälkeen hoidettiin yhdessä Calle pois ja odoteltiin teorian alkua. Istuin siis maneesissa pari tuntia odottamassa ja katselin samalla tuntia. Oli harvinaisen tylsää, pakko sanoa. Olin aivan umpijäässä siinä vaiheessa, kun poikien teoria loppui ja päästiin vihdoin lähtemään kotiin. Nopea ruokailu ja sitten suunta kohti sänkyä.

Mulla oli hetken lämpöpatteri

Viimeinen viikko

starttasi tänään. Tosi kummallinen fiilis. Haluan jo kotiin, se on selvää. Haluan sinne koko ajan enemmän. Mutta samalla tuntuu, että kaksi kuukautta on mennyt todella nopeasti. Vastahan mä tulin tänne. Ja olen nähnyt ja kokenut vielä niin vähän. Mutta silti päällimmäinen tunne on helpostus siitä, että kohta, kohta olen selvinnyt. Kyllä tämä ulkomaan reissu oli kuitenkin iso päätös, eikä ihan helppo. En ole ihminen, joka normaalisti äkkiseltään päättää tempaista jotain yllättävää. Ylipäätään inhoan rikkoa rutiineita. Siinä mielessä olen ylpeä siitä, että uskalsin lähteä.

Tämä päivä alkoi hevosten ruokkimisella sen jälkeen, kun pojat olivat lähteneet kouluun. Aurinko oli vasta nousemassa (kello kahdeksalta) ja ulkona oli todella kaunista. Odottelin tallissa, että hevoset saivat syötyä kauransa ja sen jälkeen koko konkkaronkka pääsi pihalle jatkamaan heinillä. Itse suuntasin sisään.

Päätin toteuttaa suuren hinkuni pakata toinen laukuista. En tiedä, oliko se viisasta vai ei. Voi olla, että joudun sen purkamaan, jos en saa molempia saappaita (kumi ja ratsastus) mahtumaan toiseen laukkuun. Mutta sainpa toteutettua tämän mieliteon. Positiivista on se, että laukku painoi vain 21kg ja pakkaamatta on vain muutama huppari, parit housut, vähän paitoja, takki, toppaliivi, kahdet saappaat, tallikengät ja tennarit. Niin ja meikkilaukku plus vähän epämääräistä pikkusälää. Mutta näille tavaroille mulla on siis matkalaukku ja  käsimatkatavarassakin on tilaa, sen jälkeen kun olen pakannut sinne kaiken elektroniikan. Toiveissa on siis päästä kotiin.

Pakkaamisen jälkeen suuntasin takaisin tallille siivoamaan ja sen jälkeen oli vuorossa Lantanin ratsastus. Ajattelin alunperin mennä tänään kentällä, koska alla oli vieras hevonen, mutta Cissi neuvoi yhden maastoreitin ja kehotti menemään kentällä ja maastossa, joten päätin sitten verkata maastossa ja tulla sitten hetkeksi kentälle. Lantan nyt kuitenkin maastoilee paljon, joten siinä mielessä tilanne oli ihan ok. Aluksi jouduttiin ohittamaan pelottavia tiekoneita, mutta Lantan vain mulkoili niitä pahasti hiipiessään ohi. Metsätielle päästyämme heppa oli pirteä ja itse nautin kauniista luonnosta, hyvästä säästä ja hevosesta. Jonkin ajan kuluttua lyhensin ohjat ja aloin tehdä pohkeenväistöjä tien laidasta laitaan. Lantan ei halunnut pysyä suorana ja asettui yleensä väärään suuntaan. Tai ennemminkin väänsi päänsä väärään suuntaan katsellessaan jotain kantoja. Mutta tuli sieltä muutamia ihan kivojakin pätkiä. Sitten aukeni mukava suora, jossa uskalsin kokeilla ravia. Ja meinasin lentää alas pelkästä järkytyksestä. Ravi oli iso. Se heitti sekä ylös että eteen ja Lantan kävi vielä ylikierroksilla, mikä lisäsi tätä tunnetta. Otin parin askeleen jälkeen käyntiin (ja meinasin pudota myös siirtymisessä, koska hevonen lähes pysähtyi) ihan vaan, koska en ollut alkuunkaan mukana. Järkyttävä tunne. On Lantan iso hevonen, maasta se ei näytä niin isolta, mutta selkään tuntee, että kyllä sillä kokoa on. Se tuntuu melkein isommalta kuin se onkaan. Mutta silti, ravi oli järkytys. Tietysti vielä, kun olen tottunut nyt noihin ratsastuskoulun tasaisiin puksuttajiin. Lyhensin jalustimia reiän ja yritin sitten uudestaan. Ei se helppoa ollut vieläkään, mutta nyt sentään vähän jo tuntui siltä, että pysyn kyydissä. Mentiin pikku pätkissä ravia, aina kun eteen aukesi tarpeeksi pitkä suora. Kun reitti oli ihan vieras, en uskaltanut ravata, mikäli en tiennyt mitä edessä odottaa. Alunperin ajattelin vain kävellä, sitten päätin kokeilla ravia, mutta vain vähän. Lopulta, kun päästiin vähän pidemmälle suoralle, päädyin vielä laukkaamaankin. Todella viisasta: vieras hevonen, vieras maasto, yksin. Mutta Lantan pääasiassa maastoilee ja ainoa mitä se tekee, on äkkipysähdykset. Toki sellainen on vähän ikävä laukasta, mutta onneksi se laukkaa pää ylhäällä. Niinpä mentiin pikku pätkä laukkaa. Lantan oli vähän jännittynyt ja itse en uskaltanut rentoutua yhtään enempää. Mutta hyvin meni ja jatkettiin sitten käynnissä. Käytiin kääntymässä tien päässä ja takaisin tullessa uskalsin laukata vähän rennommin. Ei me kovaa tultu, mutta sellaista mukavaa, rentoa ja pitkää laukkaa. Sitten vähän ravia ja sen jälkeen käynnissä takaisin kotiin.

Kentällä tein muutaman ympyrän kevyessä ravissa, ja totesin, että Lantan on hyvin ratsastettu. Se haki heti pyöreään ja hyvään muotoon. Niinpä tein harjoitusravissa ihan perustyöskentelyä hetken. Taivuttelin, vaadin aktiivista takapäätä, vähän kokosin yms. Hevonen oli oikein mukava. Sitten laukattiin molempiin suuntiin vähän aikaa. Laukka oli huomattavasti pyöreämpi kentällä kuin maastossa. Olin yllättynyt, miten hyvin Lantan sitä pyöritti, koska maastossa laukka tuntui paljon kulmikkaammalta. Tavallaan se myös lyhensi ihan kivasti, mutta samalla sen oli tosi vaikea pitää yllä lyhyttä ja pyörivää laukkaa. Mutta aina muutama askel kerrallaan se onnistui. Yritin tehdä (tosi fiksusti) muutaman laukanvaihdon, mutta siinä me ei ymmärretty toisiamme alkuunkaan. En tiedä, eikö Lantan osaa laukanvaihtoja vai olinko itse oikeasti niin pihalla, ettei se vain ymmärtänyt. En sitäkään tosin ihmettelisi, kun tietää mun laukanvaihtotaidot.

Kevensin sitten vielä loppuun ja käytiin kävelemässä pikku lenkki kartanon pihatien kautta takaisin tallille. Sitten hevosen hoito, Lantan tarhaan ja Skarlet mukaan. Alunperin ajattelin juoksuttaa Skarletin, mutta kello oli niin paljon, ettei siihen ollut enää aikaa, joten harjasin sen vain ja laitoin sitten takaisin ulos. Ei siitä mitään huippupuhdasta tullut, mutta onpahan edes näytetty harjaa välilllä.

Siinä vaiheessa olikin jo aika suunnata takaisin sisälle ja sitten hakemaan poikia koululta. Ilta meni suht rauhassa, kuorittiin Cissin kanssa vaan omenoita. Niitä on nyt paljon, morfarilta saatuja ja ne pitäisi pikku hiljaa saada syötyä. Niinpä niistä on nyt keitetty äpplekrämiä. En tiedä oikein, mitä se on. Mulle tulee siitä mieleen paksu kiisseli tai löysä hillo. Mutta se on ihan hyvää ja sitä me saadaan nyt syödä, jotta omenoista päästään eroon.

Suunnittelua

Tänään piristin itseäni suunnittelemalla ensi viikon aikataulun oikein huolellisesti. Olen jo monta päivää ollut ihan täpinöissäni aloittamassa pakkausta, mutta joka kerta tajuan, ettei vielä kannata. Ei ole mitään järkeä pakata jotain yksittäisiä tavaroita laukkuun, kun ne pitää sitten kuitenkin purkaa, jotta sinne saa noita isoja tavaroita, kuten kengät, saappaat jne. Näitä tarvitsen vielä ensi viikollakin joka päivä, joten se siitä pakkaamisesta. Ajattelin kyllä vähän aloittaa alkuviikosta ja katsoa ne tavarat, mitä en enää tarvitse ja pakata ne toiseen laukkuun. Tällä kertaa ei tarvitse olla niin huolissaan painon menemisestä tasan, koska laukut yhteensä saavat painaa 40kg ja maksimi taisi toiselle olla 25kg tai jotain, enkä ole vielä onnistunut saamaan isompaa Samsoniteakaan siihen painoon, vaikka se olisi täynnä muutakin kuin höyheniä.

Lisäksi tajusin, että tässä huoneessakin on aika paljon siivottavaa. Mun lähdön jälkeenhän tämä jää tyhjäksi ja ehkä vierashuoneeksi tai jotain. Niinpä pitää varmaan hävittää täältä kaikki ylimääräiset kertyneet lehdet, laatikot ja monen au pair polven läpi kulkeneet perinnöt, kuten eräs käsirasva. Että siinäkin riittää tekemistä. Kun lisäksi ensi viikolla pitää tietysti tehdä huolellinen viikkosiivous ja kaiken päälle mulla on Lantan ratsastettavana koko viikon. En valita, älkää käsittäkö väärin. Odotan ihan innoissani. Mutta se tekee kyllä päivistä kiireisempiä muutenkin ja siihen kun lisää tämän pakkaus- ja siivousruljanssin. No, ehkä en ehdi istua enää kuutta tuntia päivässä koneella, mikä on vain positiivinen asia.

Olen huomannut, etten keksi useinkaan mitään tekemistä ja se päättyy sitten aina siihen, että avaan koneen ja alan surffailla netissä päättömästi. Olisi kaikenlaista tekemistäkin netissä toisinaan, mutta yleensä jään silti päivittelemään jotain hevostalli.nettiä tai vastaavaa. Ei kovinkaan kehittävää tekemistä ja toivon todella, että pääsen tästä eroon. Siinä on osasyy myös mun pakkausintoon, koska se olisi tekemistä ja pääsisin tästä tietokoneesta hetkeksi eroon. No puolustukseksi täytyy sanoa, että käytän myös paljon aikaa chattailemalla kavereiden kanssa, tärkeää sosiaalisten suhteiden ylläpitoa.

Tänään pojat tuli yökylästä vähän kymmenen jälkeen. Itsehän heräsin vasta yhdeksältä, joten aamu oli mun mielestä vielä nuori. Päivä meni ihan leppoisasti ja tehtiin päivällä pizzaa. Se oli joku valmispakkaus, missä oli rullattu pizzapohja ja tomaattisose, piti vaan lisätä täytteet. Oli muuten hyvää. Sen jälkeen pojat malttoi vielä hetken olla rauhassa, ennen kuin alkoi nahistelu milloin mistäkin. Tänään onneksi se loppui myös melko nopeasti, koska molemmat oli tosi väsyneitä.

Mä hipsin sitten tallille siivoamaan, taas yksi pikainen siivous takana. Karsinat varmasti huomenna näyttääkin siltä. Tänään en ollut ihan pilkkopimeässä, mutta kyllä pimeä tulee mun mielestä liian aikaisin ja täällä oikeasti on pimeää. Kaupungissa on aina joku katulamppu jossain, ja on täälläkin muutama pihavalo, mutta esim. matka kotoa tallille on täysin pimeä, ellei kuu satu sitä valaisemaan. Siinä pitää sitten ulkomuistista kävellä. Mutta tällaiselle paljasjalkaiselle kaupunkilaiselle siinä on kieltämättä ollut totuttelemista. Toisaalta, mä olen varmaan ainoa, joka lähtee ulos ilman otsalamppua illalla. En vaan osaa ottaa sellaista mukaan. Eikä mua sillä tavalla ahdista pimeys, täällä ainakaan kun on sen verran rauhallista. Eri asia jossain Helsingissä, jossa saattaa olla ihan mitä vain piileskelemässä pimeyden keskellä. Täällä on korkeintaan hirviä.

Illalla syötiin vielä lihapullia ja perunamuussia ja laitoin sitten pojat nukkumaan. Jens ja Cissi tuli myöhään kotiin, mutta onneksi sain silti olla illan rauhassa ja pohtia, miten hoidan ensi viikon.

Pieni lauantailoma

Mulla siis piti olla edessä rankka viikonloppu yksin lasten kanssa, mutta se sitten matkan varrella vähän muuttui ja tuloksena olikin ihana rento ilta ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon.

Aamu meni kaikilla vähän pitkäksi, koska pojatkin olivat eilisestä aika väsyneitä. Nukutiin melkein yhdeksään ja jatkettiin siitä aamiaisella rauhallisissa merkeissä. Jacob lähti kaverin synttäreille puolilta päivin ja jäin Oscarin kanssa kahdestaan. Syötiin lettuja lounaaksi (olen löytänyt tosi hyvän reseptin amerikkalaisten pannareiden tekoon, sillä saa myös hyviä lettuja) ja sen jälkeen pelattiin muutamaa lautapeliä. Tykkään kyllä lautapeleistä, mutta nämä +3v pelit on vähän tylsiä, joten en kovin innoissani ole pelaamassa, varsinkin kun Oscar tykkää muuttaa sääntöjä kesken pelin. Ei taida oikein kiinnostus riittää.

Alkuillasta pojat sitten lähti kaverille yökylään. Olin jo ihan asennoitunut aloittamaan rentoutumisen, kun farfar sanoi, ettei tallia oltu vielä siivottu. Joten jouduin keräämään voimat ja lähtemään pimeään iltaan siivoamaan.

Ei pimeys mua sillä tavalla haittaa, en pelkää että siellä olisi jotain kummituksia. Ja jos siellä sattuisikin olemaan, luultavasti mulle olisi kerrottu jos ne olisi vaarallisia. Mutta jokaikinen kummallinen ääni saa mut silti varovaiseksi, koska pelkään, että jostain ilmestyy joku hiippari. Ei ole kovin todennäköistä, että tänne eksyisi joku ulkopuolinen, mutta silti heinävintille mennessä pelkään eniten, että jostain pimeästä nurkasta tulee joku hullu. Mutta se pimeydessä on ikävää, ettei näe eteensä. Esim. hevosia hakiessa saa arvailla, kuka on kuka. Duran ja Lantanin merkit loistaa sen verran, että ne tunnistaa, Jackson ja Skarlet multa menee aina sekaisin.

Kun olin saanut hevoset sisään, tulin itsekin sisälle ja aloin nauttia hiljaisuudesta. Söin vähän ja sen jälkeen paistoin samoja lettuja kuin päivällä, mutta päivällä niissä oli vähän sokeria ja osa vehnäjauhosta korvattu grahamjauholla. Nyt laitoin pelkkiä vehnäjauhoja ja enemmän sokeria. Lisäksi paistoin ne amerikkalaisittain paksuiksi ja päälle siirappia. Sitten suunntasin yläkertaan katsomaan Pirates of the Caribbeania, ykkösosa eli Mustan helmen kirous oli päivän elokuvana. Siinä oli jopa suomenkieliset tekstit, olisi ehkä pitänyt katsoa ruotsiksi tekstitettynä, mutta yhdistelmä puhuttu englanniksi ja tekstitetty ruotsiksi saa mut sekoamaan aika hyvin, enkä lopulta ymmärrä juuri mitään.

Rallikin tuli mun seuraksi ja siinä sohvalla istuessani mietin, että siinä voi olla mun tulevaisuuden lauantait. Koira seurana katsomassa elokuvaa. Ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa. Viihdyn kyllä itseksenikin ja osaan arvostaa hyvää seuraa ;) Tosin hyvää seuraa voi olla muutenkin, ja kohta pääsen hyvään seuraan Suomeen!

Tässä pari taidekuvaa, kun innostuin uuden huovan inspiroimana leikkimään kameralla pitkästä aikaa.

Shopping

Jes, tänään vihdoin (!) pääsin käymään Sharpmanilla. Mun siis oli pakko ostaa sieltä KL:n saapassukkia. Saa niitä Suomestakin, mutta ne oli tuolla vähän halvempia ja lisäksi rakastan niin paljon hiplata ratsastuskamoja, että halusin lähteä sinne käymään itsekseni. Olin käynyt siellä silloin lokakuun alussa, kun käytiin Cissin kanssa.

Cissin ja Jensin piti lähteä jo aamulla ajamaan mökille, mutta kukaan ei jaksanut herätä aamulla, joten päivä alkoi tavallistakin myöhemmin. Molemmat pojat jäi tänään kipeinä kotiin, tai no farmorille. Mä lähdin nimittäin jo aamulla ajamaan Sharpmanille.

Sinne ajaa tästä tunnin verran ja löysin jopa perille, ihme. Sain kaupassa kulumaan aikaa melkein puolitoista tuntia, ihan käsittämätöntä. Mutta sovittelin kaikkia kivoja vaatteita ja hiplasin muita kivoja kamoja. Nyt ainakin tiedän, minkäkokoisia vaatteita HV Pololta tarvitsee tilata. Olen löytänyt yhden ihanan toppaliivin ja yhden hupparin, kumpaakin oli tuolla, mutta väärän värisenä. Lisäksi sovitin yksiä John Whitakerin ratsastushousuja, jotka oli ihan kivat, mutta kaikki koristeet oli niin korkealla, että jäisi aina paidan alle. Himoitsin myös yhtä Animon kisapaitaa, yhtä 40€:n plastrongia, paria satulahuopaa, yhtä loimea, suojia, suitsia jne. Onneksi ei ole omaa hevosta ja onneksi lennän kotiin, joten en voinut ostaa kovin paljoa.

Ostin kuitenkin jotain, tässä vähän kuvia.

Kahden Equipagen hanskat, tummansiniset ja mustat. Toivon, että ne olisi melkein yhtä hyvät kuin Tattinin
vastaavat, joita en ole löytänyt mistään kun Idän Ratsu ei oikein enää toimi. Lisäksi luonnonharjaksinen
harja, ei siis näitähuippupehmeitä marsunkarvaharjoja vaan jotain kuitua, juuri sopivan napakka ja tiivis.
Ja KL:n saapassukat, parhaat mitä toistaiseksi olen löytänyt markkinoilta.

HV Polon huippuihana huopa ♥ En voinut vastustaa. Ja tietysi mätsäävät pintelit.

Olin etukäteen päättänyt, kuinka paljolla voin ostaa ja budjetti meni yli vain kolme kruunua. Olen ylpeä itsestäni. Lisäksi näistä sukat ja hanskat on tarpeellisia (hanskoja on hajonnut reissussa jo kahdet ja sukat nyt kuluu muuten vaan) ja kaikki muu oli alennuksessa. Lisäksi noita HV Polon kamoja katselin jo viimeksi ja kun ne edelleen oli tuolla, en voinut olla ostamatta. Kohtahan se hevonenkin olisi hyvä ostaa, kun kaikki muu löytyy jo valmiina. Ainoa mitä ei löydy, on suitset ja suojat, koska niiden pitää sopia satulan väriin ja satula tietysti pitää valita hevosen mukaan.

Lapset olikin sitten koko päivän farmorin kanssa, iltapäivällä he lähtivät kaupunkiin käymään, joten sain ihanan rauhallisen päivän. Jouduin aika paljon motivoimaan itseäni, että jaksoin raahautua tallille siivoamaan. Kuten eilen aavistelin, karsinat oli aika kamalassa kunnossa tänään ja tallin siivoamiseen meni vain puolitoista tuntia. Meni vähän hermot taas lantalan ja sen lankkujen kanssa ja muutenkaan ei oikein olisi huvittanut. Olki ei ole ollenkaan kivaa siivota, varsinkaan, jos siihen on sotkeutunut heinää lisäksi. Yksi iso klöntti koko karsina, yritä nyt sitä sitten siivota. Enkä ymmärrä sitä, miten Jackson onnistuu kastelemaan koko karsinan joka yö. Se on ihan sama kärrääkö sinne kuinka paljon olkea, kun karsina on joka tapauksessa läpimärkä seuraavana päivänä. Huokaus.

Syötiin lasten tultua kotiin, Cissi oli tehnyt jauhelihakastikkeen valmiiksi, keitin vain spagetin. Sen jälkeen vietettiin mukavaa iltaa ja katsottiin Smurffeja ja dipattiin porkkanoita ja kurkkuja. Tuli ihanan kotoisa olo niistä. Rallinkin söi kurkkua ja porkkanaa. Se syö myös mm. omenaa ja mandariinia. Hassu koira, en ole ennen tavannut koiraa, joka oikeasti haluaisi ja kerjäisi vihanneksia tai hedelmiä. Mutta Ralli pitää niistä, toisinaan. Aina se ei tykkää.

Herkkukurkku

joka pitää ahmia heti.

Enkö saisi vielä vähän lisää?

Iloinen yllätys

Tänään aamulla sain kuulla iloisen yllätyksen, kun Cissi sanoi, että voisin halutessani mennä illalla ratsastamaan Pilotilla. Olin jo varautunut, ettei tällä viikolla tarvitsisi toivoa pääsevänsä hevosen selkään, mutta toisin kävi. Toki Pilot viime sunnuntain temppuiluiden jälkeen ei ole mun ykkössuosikkini täältä, mutta mikä tahansa hevonen kelpaa. Ja sainpa taas muistutuksen siitä, ettei mikään hevosen selässä vietetty minuutti mene hukkaan.

Aamulla siis ensin näytti hetken siltä, että molemmat pojat jää kotiin, koska Oscarkin vaikutti vähän kipeältä. Lopulta Oscar lähti kuitenkin kouluun ja Jacob jäi kotiin. Itse aloitin viikkosiivousta ja täytyy sanoa, että oli harvinaisen hankalaa. Ensinkin, mitään motivaatioon viittaavaakaan ei löytynyt ja toisekseen mua on aina ahdistanut, jos joku katselee, kun teen jotain. Hevosten kanssa ongelma ei ole läheskään niin suuri, eikä varsinkaan omia hoitohevosia hoitaessa, mutta muuten se on todella ahdistavaa. Kai se liittyy jotenkin siihen, että pelkään tekeväni jotain väärin tai toinen haluaisi mun tekevän asian toisella tavalla ja en halua arvostelua, kun teen töitäni, en äänetöntä enkä ääneen sanottua. Tärkeintä kun monissa asioissa kuitenkin on lopputulos, ei niinkään se, miten siihen on päästy (jos kuitenkin asiallisesti toimitaan).

Olin siis helpottunut, kun Jens otti Jacobin iltapäivällä mukaan kaupunkiin ja sain siivota rauhassa loppuun, sekä pääsin myös siivoamaan tallin. Siihen ei ollut aikaa yhtäkään minuuttia ylimääräistä ja tein varmaan oman ennätykseni. Sen todennäköisesti saan myös huomata huomenna. Ajelin sitten pikaisesti hakemaan Oscarin. Vihdoin muuten kaikissa autoissa on talvirenkaat. Vähän helpottaa, eikä tarvitse kytätä lämpömittaria koko aikaa.

Pääsin vasta seitsemän aikaan lähtemään tallille, joten meni aika myöhäiseksi, mutta ei se mitään. Oikeastaan olen ajanut niin paljon pimeässä tallille, että viikonloppuna valoisalla reitti tuntui ihan vieraalta. Ainakin on tullut harjoiteltua tuota pimeän ajoa ja valojen käyttöä, vaikka niiden kanssa kyllä välillä vieläkin huomaan olevani pulassa. Lähinnä säälittää ne vastaantulijat, jos en tajua vaihtaa pitkiä pois tarpeeksi aikaisin. Yritän aina ajatuksen voimalla pahoitella heille omia virheitäni. Tosin olen itsekin muutaman kerran päässyt kokeilemaan tätä ihanuutta, että ajetaan vastaan pitkät päällä. Se tekee erittäin tehokkaasti sokeaksi, ei voi muuta sanoa.

Tallilla odotti Pilot, joka oli mahaansa myöten kurassa. Onneksi kuivassa sellaisessa. Se selvästi halusi muistuttaa, minkälaista on harjata likaisia hevosia. Tietenkään harjapussista ei sitten löytynyt muuta kuin piikkisuka ja kaksi juuriharjaa. Onneksi Pilotin karva on kunnon nalleturkki, joten juuriharjakaan ei ollut liian kova. Harjauksen jälkeen laitoin hevosen kuntoon ja tulin myös yllätetyksi. En ollut ollenkaan varautunut, että Pilot voisi yrittää purra, vaikka se kyllä ensimmäisellä kerralla sitä laittaessani oli aika hapan. Yritin saada huopaa suoraksi vyön kiinnityksen jälkeen ja se oli ilmeisesti niin epämiellyttävää, että Pilot yritti iskeä kiinni jalkaan. Se osui hampaillaan, mutta ei ehtiny purra, ennenkuin ehdin itse reagoida ja ilmaa huitaisemalla Pilot väistikin seinälle. Sen jälkeen se irvisteli mulle nurkasta kun jatkoin huovan suoristamista. Kehuin sitä sitten, kun se ei enää yrittänyt uudelleen purra.

Lisää teinikuvia

Maneesissa oli kaksi yksäriä meidän lisäksi, joten ei mikään kamala ruuhka onneksi. Aloitin ensin taluttamalla maneesin ympäri ja sitten kävelemällä hetken pitkin ohjin. Pilot ei ollut sunnuntain jälkeen tehnyt mitään, mutta se oli silti laiska. Odotin erittäin työlästä tuntia, mutta yllättäen kun otin ohjat, Pilot olikin parempi kuin lauantaina. Ei se mikään maailman tasaisin ollut edelleenkään, mutta kehitystä oli tapahtunut ja sain hevosen jopa asettumaan molempiin suuntiin rehellisesti. Samalla oli kiva huomata, että hetki kun kaula pysyi suorassa ja asetus meni läpi, hevonen pyöristyi ja alkoi kuunnella paremmin. Yllättäen se alkoi samalla myös kävellä reippaammin eteen. Ravi ei sitten ollut ollenkaan yhtä hyvä ja alkuun oma energia menikin eteen ratsastamiseen. Laukkasin myös molempiin suuntiin isoa laukkaa ja pyysin Pilotia eteenpäin. Cissi varoitti aamulla pukeista, mutta niitä Pilot ei tarjonnut kertaakaan. Kerran se oikean laukan nostossa yritti, jouduin käyttämään silloin raippaa. Mutta olin itse sen verran nopea, ettei se saanut edes päätään alas ja se jäi koko tunnin osalta sitten siihen.

Alkuverryttelyn jälkeen annoin Pilotin kävellä ja jatkoin sitten harjoitusravissa samalla ajatuksella kuin käynnissä. Eli hevonen suorana ja kun se onnistuu, asetus sisään. Pilot ei todellakaan ymmärrä mitään ohjastuntumasta ja sitä on tosi hankala korjata, koska se ei mene pohkeesta eteen. Niinpä se usein kulkee pää vinossa yhteen ja niska vinossa toiseen suuntaan. Se on asia, johon turhauduin jo Irlannissa. En nimittäin tiedä, mitä silloin pitäisi tehdä, hevosen niskaa ei voi hallita millään, varsinkaan jos se ei ole edes kuolaintuntumalla. Pilotin kanssa paras ratkaisu oli ratsastaa eteen, suoristaa ulko-ohjalla ja sen jälkeen pitää ulko-ohjalla reilu tuntuma ja asettaa sisään. Avainasemassa oli sisäpohje, siinä vaiheessa kun se meni läpi, myös rehellinen asetus löytyi. Pilot esittikin sitten ihan kivaa ravia molempiin suuntiin. Sen ravi vaan on täysin maahan sidottua ja tiedän, että se on yksi asioista, joista en pidä hevosissa. Askelten tulisi olla irtonaisia ja nousta maasta, Pilotin tyyppisellä hevosella sitä on vielä hankala korjata. Mutta kyllä ravi muuttui vähän paremmaksi, kun Pilot alkoi nostaa selkää. Tosin muuten se oli kunnon mummoravia. Sitten pitää vaan muistaa, ettei voi vaatia kaikkea, nuorella tai vähän ratsastetulla hevosella ei ole kuntoa ja koordinaatiota kaikkeen. Niinpä en edes olettanut, että Pilot olisi kyennyt ravaamaan hyvässä muodossa, selkä ylhäällä, vähän polkien ja lisäksi vielä isoa ravia. Se ei mene isoa ravia muutenkaan.

Pienen käyntipätkän jälkeen tein vielä laukannostoja molempiin suuntiin. Vasen laukka nousee tosi nätisti ja siinä Pilot liikkuikin tosi kivasti. Oli oikein ilo tuntea, kun se laukassakin nosti vähän selkäänsä ja samalla pyöristi niskaansa ja tuli tosi kevyeksi kädelle, ollen kuitenkin ohjastuntumalla. Oikea laukka oli vähän hankalampi ja jouduin tekemään tosi paljon valmisteluja, jotta nosto onnistui. Oli hauska huomata, että tunsin jo nostossa, nostiko hevonen oikean vai väärän laukan. En ole koskaan aikaisemmin niin kiinnittänyt siihen huomiota, mutta Pilotin kanssa halusin väärän laukan pois heti ja uutta yritystä, jotta se joskus oppisi nostamaan oikean laukan. Tosin oikeankin laukan nostot onnistuu vallan mainiosti, kun vaan saa ratsastettua ulkolavan sisään, ulko-ohjan tuelle ja ulkopohkeen läpi. Sitten kun siitä saa sisäpohkeen läpi (eli hevonen viitsii liikkua eteenpäin), nousee oikea laukka. Se vaan on helpommin sanottu kuin tehty. Musta tuntui, että mun kannukset oli suurinpiirtein maksassa, kun yritin saada Pilotia kuuntelemaan. Ja sai siinä vähän raipallakin auttaa, että se laukka löytyi oikealle. Toinen hauska tunne oli, kun selkeästi huomasi, miten Pilotin takapää keveni ja tuntui, että se seuraavaksi tarjoaa pukkeja. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten ehkä Pilot alkaa oppia, ettei pukittelu ole sallittua. Näillä kerroilla lopetin hetkeksi sekä pohkeiden että raipan käytön palkinnoksi siitä, ettei pukkeja tullut ja jatkoin sitten. Lopulta Pilot esitti muutamia kivoja askelia myös oikeassa laukassa ja siirsin sen raviin. Loppuravissa se olikin jo melko tasaisesti ohjalla ja sitä pääsi jopa asettamaan ilman viiden minuutin taistelua. Käynnissä tein vielä vähän pohkeenväistöjä molempiin suuntiin. Oli välissä ihan kivojakin askelia, mutta enimmäkseen musta tuntui, ettei Pilot tajunnut asiasta hölkäsen pöläystä.

Mutta muuten se oli tosi hieno ja olin tyytyväinen. Ja se oivallus, että jokainen hevosen selässä oltu minuutti on hyödyllinen? Harjoitusravissa istuin ensin huonosti ja jossain vaiheessa tajusin korjata istuntaa tiiviimmäksi. En muuttanut mitään muuta kuin lantiota pystympään, jotta pääsin istumaan tiiviimmin ja yllättäen Pilot alkoi heti toimia paremmin. Kyllä mä toki tiedän, että istunta on kaiken a ja o ja vaikuttaa hevoseen tosi paljon. Mutta harvoin pienellä muutoksella saa noin isoa eroa aikaan. Pilot sai muuten kehuja myös toiselta yksäriratsastajalta. Se kuulema liikkui tosi nätisti. Se sai kyllä mut hymyilemään, oma ratsastus ei tosiaan ollut kauneinta mahdollista, muttta oli kiva kuulla, että hevonen näytti ihan hyvälle. Pilot ei todellakaan ole helpoin mahdollinen hevonen saada liikkumaan ja kulkemaan oikein.

Hevosen hoitamisen jälkeen ajelin takaisin kotiin. Kyllä osaa olla väsynyt, sekä henkisesti että fyysisesti. Enimmäkseen kuitenkin henkisesti. Tajusin viikolla, miten iso henkireikä noi tunnit on mulle olleet. Olen päässyt hetkeksi pois niin, ettei kukaan odota mun tekevän jotain ja päässyt tekemään jotain kivaa. Senkin takia olin tosi iloinen, että pääsin ratsastamaan. Nyt kun vielä pääsisi vähän shoppailemaan, niin olisi aika kiva. Viikonloppu menee taas lasten kanssa keskenään ja ensi viikonloppuna myös lauantai-ilta. Joten viimeisen viikon puristus vielä ja sitten pääsen kotiin. Ei ehkä voi sanoa lepäämään, kun kalenteri näyttää nyt jo melko täydeltä varsinkin ensimmäisen viikon osalta. Olen jostain syystä todella taitava järjestämään itselleni menoja. Enkä edes ole Suomessa vielä! Mutta kymmenen päivän päästä olen.

Harmaa päivä

Tänään oli taas vaihteeksi päivä, jolloin kaikki suunnitelmat meni uusiksi. Olen niin väsynyt ja turhautunut, että saan käyttää kaiken tahdonvoimani pysyäkseni tyynenä, rauhallisena ja hymyilevänä. Tuntuu, etten ole saanut oikeasti levätä kunnolla viikkoon. Tajusin vasta tänään, miten iso henkireikä mulle on olleet ratsastustunnit tähän asti. Olen päässyt hetkeksi pois täältä, saanut olla rauhassa, omien ajatusten kanssa. Ei ole tarvinnut tuntea olevansa töissä eikä puoliksi koko ajan kuunnella, pitäisikö mennä tekemään jotain.

Molemmat pojat lähtivät jo aamulla kouluun, mutta Cissi soitti yhdentoista aikaan, että Jacob on kipeä, hänet pitäisi hakea kotiin. Olin juuri lähdössä tallille siivoamaan, jotta pääsisin sitten lähtemään Sharpmanille, mutta tämä tietysti kumosi sen suunnitelman ja lähdinkin hakemaan Jacobia. Se oli sitten helpommin sanottu kuin tehty, koska ensin sain jännätä, löydänkö auton ja avaimet ja kun pääsin koululle, käytin kaksikymmentä minuuttia Jacobin etsimiseen. Sen jälkeen suuntasin kipeän lapsen kanssa kotiin.

Se tietysti tarkoitti taas sitä, että istuin illan kotona. Kävin nopeasti siivoamassa tallin, olen nyt niin monena päivänä tehnyt sen vähän liian nopeasti, että karsinat alkaa olla aika likaisia. Sen jälkeen ajelin hakemaan Oscarin koulusta. Oscar halusi jäädä hetkeksi farmorin kanssa, joten tulin itsekseni takaisin kotiin. Jens oli myös jo tullut kotiin, joten sain illan olla rauhassa, yhtä omenankuorintakeikkaa lukuunottamatta.

Se omenankuorinta jotenkin kärjisti kaikki mun tunteet. Ei oikeasti ollut iso asia, meni ehkä vartti, mutta siitä huolimatta se todella ärsytti. En osaa edes selittää miksi, jotenkin vain tuli sellainen olo, että haluaisin johonkin rauhalliseen paikkaan, jossa voisin edes hetken rentoutua ja oikeasti olla oma itseni, en jatkuvasti hymyilevä ja palvelualtis työntekijä.

Loppuillan sain onneksi olla rauhassa ja vähän tasoitella ärtymystä. Aiheetonhan se oli, en sitä kiellä. Ei mun pitäisi hermostua jostain vartin omenoiden kuorimisesta. Mutta toistaiseksi sentään olen onnistunut olemaan näyttämättä sitä. Enää yksitoista päivää! Sitten pääsen kotiin.

Kävin tänään tarhaamassa hevoset aamulla ja otin taas kameran mukaan. Tällä kertaa se toimi, mutta sää oli ikävän harmaa ja sateinen, joten kuvatkin olivat sen näköisiä.

Töitä ympäri päivän

Mua vähän väsyttää... Olen ollut käytännössä töissä koko ajan heräämisestä asti, lukuun ottamatta pientä tunnin pätkää illalla. Lisäksi mua on nyt pari päivää vaivannut paha inspiraation puute tehdä yhtään mitään. Kaikkein vähiten kirjoittaa, joku on ehkä huomannutkin. Tai väärin sanottu, kirjoittaa mun päivistä. Sen sijaan haluaisin jo kirjoittaa kaikki joulukalenterin tekstit valmiiksi, mulla on kohta ideat valmiina joka päivälle. Joten sitä kannattaa odottaa ;)

Mutta takaisin tähän päivään. Aamulla laitoin Oscarin kouluun ja jäin sitten Jacobin kanssa kotiin, se on edelleen kipeänä. Tunnin verran sain olla rauhassa, mutta sen jälkeen ensin siivottiin Jacobin huone ja sen jälkeen pelattiin pöytälätkää (onko se sen nimi, sellainen muovikaukalo, jossa pelaajat liikkuu tikkujen päissä). Täytyy kyllä sanoa, että oli harvinaisen hauskaa. Meillä ei koskaan ole sellaista ollut, joten en ole lapsena päässyt sitä pelaamaan. Nyt pääsin ja voitin sitten muuten 3-1 ;) Aloittelijan tuuria selvästi. Ja muuten, Suomessahan ne on aina Suomi-Ruotsi. Täällä peli on Ruotsi-Norja, mä tietysti pelasin Ruotsilla.

Kävin sitten siivoamassa tallin, farmor haki Oscarin ja sen jälkeen molemmat pojat lähti kartanolle ja mulla oli tunnin rauha. Kuinka ihanaa, osaa arvostaa niitä pieniäkin hetkiä, kun ensin on pitkään koko ajan kiinni. Toki eilen olin paljon itseksenikin, mutta kuitenkin piti koko ajan olla valmis tekemään jotain. Nyt kuuntelin joululauluja ja rentouduin. Sen jälkeen hain pojat ja tein ruuan, nyt lapsukaiset on nukkumassa ja mulla on päivän toinen vapaa hetki.

Farfar muuten sanoi, että ensi viikolla voin ratsastaa Lantanilla joka päivä, joten siitä tuleekin sitten kiva viikko. Tällä viikolla tuskin pääsen kertaakaan hevosen selkään, koska ratsastuskoululla on teoriaviikko ja Jens ja Cissi on viikonlopun pois, eli olen silloinkin lasten kanssa. Mutta onneksi viime viikolla oli ratsastusta sitten senkin edestä. Ja ehkä on hyvä, että vähän saa pudotusta maanpinnalle ratsastusmäärissäkin, koska en yhtään tiedä, miten paljon pääsen Suomessa hevosen selkään. Jonkin verran joo, mutta kerran vai kaksi viikossa, sitä en tiedä.

Yritin muuten ottaa teille tänään kuvia ihan kameralla, mutta ulkona kamera jostain syystä alkoi kiukutella, eikä suostunut tekemään mitään. En tosiaan tiedä mikä ongelma sillä oli. Todennäköisesti patterit oli loppu, koska niiden vaihtamisen jälkeen se taas toimi. Mutta ei se yleensä pattereiden loppumista noin näytä, niin että en tosiaan tiedä. Olisin saanut tosi kivoja kuvia, koska aamulla maa oli kuurassa ja ilma oli kirkas. Mutta ei väkisin, yritetään huomenna uudestaan.

... ihan varmasti on!

Kaapissa on hiiri ...

Ralli muuten rakastaa jahdata hiiriä ja tallissa se aina kaivelee niitä kaikista koloista. Tänään talliin jopa tuli hiiri ja mäkin näin sen. Hiiri pääsi kuitenkin karkuun, koska Ralli ei tajunnut, että se voi kääntyä ympäri ja juosta pois.

Tavallistakin tavallisempi maanantai

Tänään meni vähän suunnitelmat uusiksi sen takia, että Jacob on kipeänä. Olin toivonut, että olisin tänään ehtinyt käydä Linköpingissä, mutta ei mitään toivoa. Cissin oli pakko lähteä töihin ja Jens lähti Saksaan. Ja ymmärrettävästi, lasten hoitamisestahan mulle palkka maksetaan, joten tietysti mun tehtävä on hoitaa lapsia.

Aurinko alkaa laskea jo ennen kolmea, se tietää talven tuloa.

Niinpä istuin sitten kotona. Sain onneksi olla rauhassa, koska Jacob katsoi telkkaria. Tein vaan lounaaksi lettuja. Farfar tuli iltapäivällä Jacobin seuraksi ja mä lähdin siivoamaan tallin. Sen jälkeen hain Oscarin ja tultiin vain ihan hetki ennen Cissiä takaisin kotiin. Ilta oli siis vapaa ja ihanan rauhallinen.

Tänään on tasan kaksi viikkoa siihen, että oon takaisin Suomessa. En enää jaksa odottaa, totean sen varmaan joka päivä. Suomesta kuuluu koko ajan enemmän asioita, joiden takia haluaisin olla jo kotona. Haluaisin koko ajan pakaa tavaroita matkalaukkuun, mutta sitten muistutan aina itselleni, että turhan niitä vielä on pakata, tarvitsen varmaan lähes kaikkea tässä kahden viikon aikana. Eikä pakkaamisessa ole mitään järkeä, jos en saa laukkua pakattua kokonaan.

Toinen muuten mikä on tosi jännittävää on, että yllätän itseni välillä pohtimassa sitä, miten selviän Suomessa. Mun ongelma on se, etten tiedä ymmärtääkö mua kukaan. Kuvittelen itseni johonkin tilanteeseen Suomessa ja tulee sama tunne kuin täällä: en saa asiaani sanottua. Sitten olen aina tajunnut, ettei mun tarvitse Suomessa puhua ruotsia tai englantia. Voin puhua suomea, ihan varmasti mua ymmärretään. Olenhan mä koko ajan kirjoittanut ja puhunut suomea, mutta samalla tuntuu tosi hassulta, että joku puhuisi mulle suomea ja mä voisin vastata suomeksi. Pelkäsin jo, etten osaa sitä (kyllä, olen ollut kolme kuukautta pois Suomesta), mutta onneksi ainakin eilen puhelimessa se onnistui hyvin. Joten ehkä mä edelleen osaan puhua suomea :D Ihan hassuja ajatuksia on tullut. Jotenkin tästä on kuitenkin ehtinyt tulla arki ja se "normaalitila".

Ja kiitos vielä kaikille ystävilleni, jotka olette aloittaneet mun kanssa päivien laskemisen. Vuorotellen vakuutetaan toisillemme, että kaksi viikkoa on lyhyt aika. Ja sitten sen onkin jo ohi, pian nähdään!