Leipomisharjoituksia

Sanoin tuossa vähän aikaa sitten, että koulupuolella hevostenvaihdoviikot päättyivät ainakin väliaikaisesti. Estepuolella ne vasta alkoivat. Näihin kauden toisiin kilpailuihin reilun viikon päästä jaetaan hevoset, joilla ei oltu viime kisoissa. Minä tietysti elättelin toiveita, että saisin mennä Oskulla, kun en viimeksi ollut kisoissa, mutta ilmeisesti se tarkoittikin edellistä kertaa, jolloin oli ollut kisoissa. Niinpä ilmeisesti mulle sitten osuu Dino. Ainakin sen perusteella, että menin sillä myös tunnilla eilen.

Meillä oli kunnon junnutunti, kaikki tallin vähemmän hyppäävät hevoset tunnilla ja lopuilla sitten vaikeampia tapauksia. Dino nyt tietysti on kokenut hyppääjä ja olen sillä ollut Piiankin valmennuksessa, joten tunti olisi voinut olla meille tosi helppo. Mutta kun hevonen ei ole millään tasolla helppo, eihän se tuntikaan sitten ollut.

Alkuverkkana mentiin ihan vaan puomeja. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Dino tavoilleen uskollisena kysyi jo käyntipuomeilla, onko sen pakko mennä yli. Ei onneksi sentään tehnyt siitä sen isompaa numeroa. Ravissa ja laukassa oli sen tuntuinen ekoilla kerroilla, että olisi varmasti pysähtynyt, jos olisi saanut mahdollisuuden, mutta kun en antanut sille mahdollisuutta, se meni kiltisti yli. Sen sijaan jouduttiin sakkokierroksille, koska en osannut pitää kättä oikeassa paikassa. Tai vaihtoehtoisesti en saanut laukkaa ylläpidettyä kaarteessa, milloin mistäkin syystä, ja sain huomautuksia liiasta työntämisestä. Sanotaanko vaikka niin, ettei Dino ollut ihan energisimmällä tuulellaan.

Kun kaikkia esteitä oli tultu puomeina, siirryttiin hyppäämään. Aloitettiin ravihypyillä ja Dino oli yllättävän pirteästi menossa. Sen sijaan käteni ei ollut oikeassa paikassa ja olin vähän hidas esteen jälkeen. Yritin kovasti parantaa sitä, mutta on todella vaikea keskittyä moneen asiaan ja kun hevonen on itsessään jo suuri haaste, kaikki muu on vielä vaikeampaa. Lisäksi Dino ei taaskaan ollut reippaimmalla mahdollisella tuulella. Selvittiin kuitenkin ihan kohtuullisesti tehtävistä eikä Dino juurikaan kysellyt esteiden ylittämisestä. Itse yritin keskittyä ohjeiden mukaisesti istumaan hiljaa ennen estettä ja kantamaan käden, sekä esteen jälkeen olemaan nopeammin takaisin tasapainossa. Täytyy kyllä myöntää, että olin harvinaisen hidas esteen jälkeen, noilla reaktionopeuksilla olisin ollut keväällä esimerkiksi alhaalla monta kertaa, kun Dino pukitteli esteiden jälkeen. Onneksi se nyt oli nätisti, vaikka muutaman kerran esteen jälkeen ehti käydä mielessä, että olen alhaalla jos se nyt keksii jotain.

Viimeinen rata tultiin sitten viimeisinä, jotta meille voitiin vähän nostaa esteitä sieltä 50cm ja lisäksi tultiin vähän pidempi rata, kisatreenin takia. Dino ei varsinaisesti ollut hyytynyt odotellessa, mutta olisi se saanut mennä jalasta enemmän eteen. Ensimmäinen este meni vielä ihan kivasti, mutta toiselle, joka oli alkutunnin hinkattu sarja, se jäi taas pohkeen taakse kaarteessa. Yritin ratsastaa eteen, mutta linjalle käännettäessa hevonen hyytyi. Raippa oikeastaan pahensi tilannetta ja tiesin kyllä, että Dino tulee tökkäämään. Siitä huolimatta olin itse liikkeestä edellä ja eipä siinä kohtaa sitten ollut enää mitään tehtävissä, kun hevonen pysähtyi. Pidin jälleen tyhmästi ohjista kiinni, mutta eipähän tarvinnut metsästää ratsua. Ei muuta kuin takaisin selkään, huomautus ratsulleni sopimattomasta käytöksestä ja uusiksi. Tällä kertaa Dino meni kyselemättä yli koko sarjasta, mutta seuraavalle esteelle se taas hyytyi ja tökkäsi. Tässä kohtaa meinasi iskeä epätoivo, koska muistin ne kaikki tunnit, kun olin nähnyt sen kieltäytyvän menemästä lähellekään edes puomeja. Vähän turhankin epätoivoisesti ja ilman ajatusta yritin korjata sitä seuraavassa lähestymisessä, mutta eipä siitä mitään tietenkään tullut. Joten sitten vaan syvään hengitys, homma pakettiin ja päästiin yli sekä siitä, että seuraavasta esteestä. Näillä kahdella esteellä pystyi ratsastamaan kahdeksikkoa, joten saatiin jäädä siihen sakkokierroksille, kunnes homma alkoi sujua.

Aluksi työnsin istunnalla liikaa ja yritin siten varmistella eteenpäinpyrkimystä. Tuloshan tästä on tietysti täysin päinvastainen. Ensimmäisellä sakkokierroksella Dino tökkäsi vielä samalle esteelle kuin viimeksikin, mutta sen jälkeen alkoi löytyä rytmi ja laukka. Minun pitää keskittyä pitämään käsi ylhäällä, lähettämään jalalla eteen ja sen jälkeen istumaan hiljaa. Työntäminen ja puskeminen on kiellettyä. Jos Dino alkaa hyytyä, ratkaisu on hyvä tuntuma, laukka takajaloille, paino liikkeen taakse ja yhdellä napakalla käskyllä jalasta yli.

Tiedän itse myös toisen asian, mikä pitää seuraavalla kerralla parantaa. Se on hevosen verrytteleminen. Kevään tunneilla kylmästi ratsastin sitä niin paljon eteen, että se käytännössä vei minua. Nyt olen joutunut molemmilla tunneilla ratsastamaan sitä eteen. Tuohon aitoon eteenpäinpyrkimykseen tarvitaan pokkaa laittaa hevoseen hyvin paljon painetta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Dinon pitää ensin vähän ärsyyntyä. Se on hyvä merkki, jos se pukittelee ja alkaa sitten mennä eteen. Keväällä uskalsin pukeista välittämättä ratsastaa sitä vain isoa laukkaa eteen, minkä jälkeen se aina toimi. Nyt olen vähän ollut nössömpi ja jäänyt sille rajalle, että se ei vielä ihan tarjoa pukkeja. Mutta nähtävästi se on paljon huonompi ratkaisu, koska silloin se ei ole jalan edessä ja silloin tulee näitä tökkimisiä. Joten seuraavalle tunnille huomiona: käsi ylös, istunta hiljaa ja se poni sinne jalan eteen.

Mennään nyt sitten kisoissa 70cm ja 80cm. Olisin halunnut mennä 80cm ja 90cm, mutta ehkä näiden parin tunnin perusteella on parempi tyytyä noihin pienempiin luokkiin. Toisaalta Dino on hyvin on-off. Jos sitä ei huvita, se ei mene yli puomistakaan, mutta jos sitä huvittaa, ei ole mitään väliä mitä sinne eteen työnnetään. Viimeksi Piian tunnilla osa esteistä kuitenkin oli siellä metrissä, eivätkä ne olleet mitenkään ongelmia. Mutta mennään nyt hakemaan kaksi (toivottavasti) kivaa rataa noista luokista, saan olla iloinen, että ylipäätään saan mennä kaksi luokkaa, koska kisoihin oli tosi paljon halukkaita. Toisaalta, jostain jännittävästä syystä, Dinolla ei halunnut mennä kukaan muu.

Näistä vaikeuksista huolimatta tykkään Dinosta. Se on vähän jätkä, mutta ei se haittaa. Olen esimerkiksi ajatellut aina, että joskus ostan suomenhevosen, joka on vähän jätkä. Sopivalla tavalla omapäinen, mutta kuitenkin toimiva. Dino on ehkä ajoittain vähän liiankin omapäinen, mutta toisaalta onnistumiset tuntuu sitten sitäkin paremmilta. Tällaisissa hevosissa on kuitenkin se, että kun ne sitten lopulta saa menemään, ne tekee aika paljon enemmän ratsastajalleen, kuin sellaiset kiltit ja nöyrät hevoset, joiden kanssa toki on helppoa, mutta ne tekee aina sitten sen mitä on pyydetty, ei juurikaan enempää. Toisaalta niiden kanssa saa niitä onnistumisia aika paljon useammin. Minulla on ollut tuuria hevosten kanssa ja olen saanut noita kilttejä luottohevosia alleni aina sopivasti, joten ehkä tässä välissä voi vähän hakea erilaista kokemusta. Sitten kun Dinon saa menemään hyvin, tietää ainakin tehneensä jotain oikein. Enkä minä ole luovuttaja. Nyt kun tähän on ryhdytty niin viedään sitten loppuun asti. Olkoonkin, että Dino on ainoa hevonen, joka on onnistunut saamaan minut alas sitten vuoden 2014 ja Lillin. Kolmesti.

Vakavaa kouluratsastusta

Takkulan jälkeen meillä on ollut ns. hevostenvaihtoviikot. Kaikki ovat päässeet kokeilemaan vähän eri ratsuja. Osa on ollut tyytyväisempiä kuin toiset, mutta aikalailla kaikki olivat ihan iloisia, kun maanantaina päästiin tutumpien ratsujen selkään.

Itselleni tähän iloon oli vielä extra syy, kun sain ratsukseni Waden. Harmittelin jo tuntseja ennen, että yhteistyö varmaan loppuu juuri, kun se oli alkanut löytyä. Joten nyt, kun kaikilla oli kisahevoset ja minä sain Waden, olin iloinen. Ei Wade ole hevonen, jonka ostaisin itselleni. Se on vähän turhan hidas reagoimaan, mutta se on ystävällinen, yrittelijäs, osaava ja se antaa todella makeita fiiliksiä, kun itse vaan osaan ratsastaa.

Eilen tunti ei mennyt ihan niin hyvin, kuin viimeiset treenit ennen Takkulaa tai Takkulan rata. Hevonen kyllä meni eteen ja teki mitä pyysin, mutta ihan viimeinen puolipidäte ei mennyt läpi, enkä saanut Wadea täysin rehellisesti läpi ja kantamaan. Se taas aiheutti sitten ongelmia ohjastuntuman tasaisuuteen ja muodon tasaisuuteen.

Aloitimme tunnin käyntityöskentelyllä ja volteilla. Wade oli vähän hidas jalalle, mutta muuten meni ihan ok. Raviin lähtiessä selvisi, kuinka pahasti se oikeasti oli pohkeen takana ja sainkin käskyn herätellä hevosen ennen uutta yritystä. Pienellä virittelyllä Wade sitten alkoikin reagoida ja päästiin tekemään kevyessä ravissa verryttelyä. Wade oli yllättävän hyvä mielestäni, mutta kommenttien perusteella liian hidas. Keskityin sitten ratsastamaan eteenpäin, johon hevonen ihan kiitettävästi alkoikin vastata, mutta jo tässä vaiheessa tunsin, ettei energia suuntaudu täysin oikein takajaloista selän kautta eteen vaan hevonen vähän juoksi, vaikkei varsinaisesti juossutkaan alta. Onneksi verkkasimme myös laukassa, jossa Wade on aina vähän parempi. En saanut sitä ihan niin hyvin takajalkojen päälle kuin yleensä, mutta laukka oli kuitenkin helpompi. Siihen asti, että vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin vastalaukassa. Siinä huomasin oikeasti takaosan voimattomuuden ja hitauden. Sain kommenttia liiasta kädestä ja epätasaisesta muodosta, mutta jouduin koko ajan vähän varmistamaan kädellä, kun Wade ei ollut rehellisesti tuntumalla. Myötälaukkaan vaihdon jälkeen yritin laukan kokoamisella saada hevosta vähän takaosalleen, mutta käytin ilmeisesti liian vähän jalkaa kuitenkin, kun en saanut ihan samaa fiilistä kuin kesällä. Vaikka Wade paljon verkan aikana paranikin.

Verkan jälkeen jatkettiin volteilla ravissa ilman jalustimia. Tässä huomasin erityisen hyvin sen, ettei Wade ollut täysin rehellisesti läpi. Se kyllä kulki nätisti kaula kaarella ja erittäin hyvin eteen. Ajoittain jopa vähän liian hyvin. Mutta se ei kantanut selkäänsä eikä kaulaansa kunnolla, vaan vähän juoksi ryntäät edellä. Selkään ainakin tuntui siltä, että takajalat jäivät rungon taakse ja suurin vaikutus sillä oli siihen moneen kertaan mainittuun muotoon. Kun hevonen ei ollut rehellisesti ohjalla, muoto oli epätasainen ja jouduin ratsastamaan sitä kädellä aika paljon. Ongelman alkuhan on eteenpäinpyrkimyksessä ja seuraava kohta on sitten siinä puolipidätteessä, joka jostain syystä ei tänään mennyt ihan läpi. Jos Wade vastasi pidätteeseen, se hidasti ja hyytyi, tai sitten se juoksi vähän liian lennokkaasti menemään. Tähän soppaan kun vielä lisäsi sitten minun liian pitkät ohjat, joiden korjaaminen on erityisen vaikeaa, jos en saa hevosta liikkumaan niin hyvin, että se pysyy tasaisella tuella pyöreänä. Kuten esimerkiksi tällä tunnilla. Saan oman käden pysymään paljon paremmin paikallaan, jos se on vähän lähempänä vartaloani, joten turvaudun siihen aina, jos on vaikeaa.

Tehtiin vielä väistöjä ravissa ja niissä Wade pyrki vähän kieroksi, mutta väisti varsinkin oikealle yllättävän hyvin ja lennokkaasti. Väistöt ovat sen ehdoton heikko lenkki, eikä niitä voi läheskään aina edes hyvällä mielikuvituksella kutsua lennokkaiksi. Ei ne tänäänkään mitään kasin väistöjä olleet ja jouduin väistöissäkin ratsastamaan ihan liikaa kädellä, mutta oli siellä hyviäkin pätkiä.

Laukka ilman jalustimia oli taas helpompaa, laukka on aina Waden kanssa helpompaa. Alkoi se ravikin sitten sujua vähän paremmin, kun keskityin tasaiseen käteen ja menin vaan eteen, vaikkei se ihan täydelliseltä tuntunutkaan. Ainakin kerrankin tuli positiivisempi kommentti mun selästä, ei niitä vatsalihaksia ole ihan turhaan tehty kesällä. Tiedostan myös, että osa käden ongelmista johtuu pohjimmiltaan varmasti myös heikoista vatsalihaksista, koska en saa pakettia pidettyä kasassa, kun osat ovat kaukana toisistaan. Joten kuntoilua, kuntoilua. Eipä tässä muu auta. Vatsalihaksista olisi apua myös puolipidätteiden kanssa, kun ei tarvitsisi tehdä niin paljoa kädellä.

Mutta jos nyt tällä esityksellä saisi luvan mennä seuraavissa koulukisoissa A:ta niin olisin todella iloinen. Lisäksi olen iloinen siitä, että sain kommentin: "käsi on parempi, mutta vielä kehitetään." Mutta se on parempi! En tiedä, mitä ihmettä sille pitäisi tehdä, kun monta vuotta on ohjien pituutta korjattu. Se tosin oli väärä tapa, koska oikea virhe oli käden paikka. No nyt sitten ollaan tilanteessa että oikeastikin ohjat ovat liian pitkät ja lisäksi käden paikka on väärä, mutta se on joka tapauksessa parempi kuin mitä se on ollut. Pienin askelin, pienin askelin.

Kaikki kuvat (c) Hanna Mäntynen - hanskin.kuvat.fi, kiitos!

Treenit jatkuu

Syyskausi alkoi eilen. Olikin ihan mukavaa pitää viikonlopun jälkeen yksi vapaapäivä ja luultavasti myös opettajat ja hevoset oli samaa mieltä. Tänään jatkettiin sitten treenien parissa, kun Suski tuli taas Ainoon valmentamaan ja halusin tietysti mukaan. Ratsuksi mulle olisi kelvannut kuka vaan, mutta vähän jopa yllättäen sainkin Oskun. En valita. Onhan se kiva päästä Oskun kanssa treenaamaan, nyt kun asiat sujuu ja voidaan siirtyä eteenpäin.

Olin tallilla poikkeuksellisen aikaisin. Osku oli ollut jo tunnilla, joten sille riitti vielä vähän kosteiden karvojen harjaaminen suoraksi. Ennen tuntia oli siis hyvin aikaa jutella vielä viikonlopun kisoista kavereiden kanssa. Sitä juttua riittikin, kun ei tietysti sunnuntai-iltana enää päästy kokoamaan fiiliksiä yhteen. Laittelin siinä sitten Oskun kuntoon samalla ja suunnattiin kohti isoa kenttää.

Kentällä oli vähän siirreltynä edellisten kisojen rata, josta piirros on alla. Tuosta puuttuu muutamia yksittäisiä esteitä, joita me ei hypätty radalla. Mittasuhteetkin on vähän pielessä, mutta älkää antako sen häiritä. Kaikissa väleissä oli hyvin aikaa, koska Ainon kenttä tosiaan on iso.

Aloitettiin verkkaamalla hevosia ravissa ympyrällä ja tekemällä siirtymisiä niin käyntiin kuin reippaampaan raviinkin. Sain kommentteja siitä, että Osku valuu oikeaa pohjetta päin. Vasemmassa kierroksessa se siis kulki lapa ulkona ja oikeassa kaatui sisälle. Lisäksi se saattoi olla vielä vähän väsynyt viikonlopusta, koska jalkaa sai käyttää aluksi kyllä. Toisaalta se on toisinaan muuten vain hidas pohkeelle, että vaikea sanoa. Otettiin myös laukka alkuun ympyrällä. Se oli tänään vähän hankalampaa ja Osku jäi taas pohkeen taakse pomppimaan paikalleen. Tällä kertaa kuitenkin ilman suurta taistelua sain sen eteenpäin, mihin se sitten nopeasti asettuikin. Hetken ympyrällä laukkaamisen jälkeen tultiin vasemmasta kierroksesta yhtä puomia ja suunnan vaihdon jälkeen oikeasta kerroksesta kahta puomia. Meillä osui askeleet joka kerta nappiin ja Osku malttoi hyvin odotaa, vaikka puomien väli oli lyhyt.

Esteverkkana tultiin ensin pystynä toisesta suunnasta numeroa neljä ja sen jälkeen piti siirtyä käyntiin suoralla linjalla. Tämä oli tehtävä, mitä Osku ei alkuun ymmärtänyt ollenkaan. Sille sai tehdä ison pidätteen, jotta se ylipäätään hidasti ja sen jälkeen se ei olisi malttanut kävellä. Ensimmäiset pari kertaa kuumensi hevosta enemmän kuin rauhoitti. Sen jälkeen siirryttiin kuvasta puuttuvalle kolmen innarin sarjalle, jonka Osku selvitti ongelmitta, mutta käyntiin siirtymiset linjalla tuotti edelleen ongelmia, joskaan ei niin suuria. Pidätteeksi riitti pienempikin, mutta siirtymismatka oli edelleen yhtä suuri, koska en halunnut istuttaa hevosta vaan tehdä siirtymisen pehmeästi. Osku alkoi kuitenkin selvästi ymmärtää, ettei tässä ollut mitään ihmeellistä, koska se malttoi jo kävellä tehtävästä pois ilman ongelmia. Viimeisenä verkkatehtävänä tultiin sitten vielä alareunan linja, jossa katkoviiva kuvastaa puomia, jonka jälkeen oli askel, hyppy, askel, hyppy, kuusi askelta ja hyppy. Väli viimeiselle esteelle oli vähän lyhyt, joten saatiin tulla aika koottua laukkaa sisään. Osku odotti yllättävän nätisti, eikä tultu sitten tämä kuin kerran.

Rata tultiin ensin kahdessa osassa. Ensimmäisellä kerralla esteelle viisi asti ja seuraavalla kerralla esteestä kuusi eteenpäin. Meille tässä suurin ongelma oli, etten saanut kahdelle okserille sopimaan askeleita. Se oikeastaan alkoi jo, kun jouduin vähän päästämään kolmoselle, ja Osku otti siitä vähän kierroksia. Neloselle piti sitten ratsastaa eteen, mikä aiheuttaa aina sen, että Osku yrittää rynnätä seuraaville esteille. Tämä sitten kävi taas, varsinkin kun olin itse nelosen jälkeen hidas pidätteen kanssa. Tultiin tuo nelonen - vitonen linja kolmesti, ennen kuin sain pidätteen menemään läpi ennen nelosta ja olin riittävän nopea sen jälkeen tasapainotuksessa ennen vitosta. Seuraavalla pätkällä ei ollut niin suuria ongelmia. Vähän Osku yritti taas lähteä pidentämään ennen estettä, mutta sain pidätteet sen verran läpi, että tultiin niistä paikoista mistä itse halusin. Tultiin kuitenkin kutonen ja seiska uudestaan, koska ensimmäsellä kerralla tultiin se ristilaukassa, mikä aiheutti seiskalle pudotuksen.

Näidän jälkeen hypättiin koko paketti vielä ratana. Korkeutta oli jälleen sen metrin verran ja vaikka aluksi katselin, että esteet näyttää isoilta, ne ei sitten lopulta tuntuneet siltä ja maltoin vielä itse pysyä rauhallisena enkä lähtenyt estekorkeuden takia tuuppimaan mitään. Tuo aloituslinja sujui jälleen mallikkaasti ja olin riittävän nopea sarjan jälkeen ja pystyin ajattelemaan jopa eteenpäin ennen okseria. Kolmoselle meinasin alkaa tuupata, kun askel ei täysin osunut. Onnistuin kuitenkin pitämään oman pään kylmänä ja odottamaan estettä, joskin hevonen sitten päätti pidentää, mihin en reagoinut. Tuloksena vähän pohjasta yli ja nootti pitää seuraavalle linjalle rytmi. Se sujuikin vähän paremmin, kun sain taas pidätteen tehtyä ajoissa ennen toista okseria, mutta Osku kyllä myös yritti rynnätä kättä päin välissä. Sen verran iso hyppy tuli vitoselle, että kun jäin muutamaksi askeleeksi ihmettelemään, oltiin sitten kutosen linjalta jo pitkälti ohi. Luovuttaminen ei kuitenkaan suju, joten käänsin Oskun vinosti esteelle ja kyllähän se suoristuksen kanssa meni siitä yli. Loput radasta meni sujuvasti ja sain viimeiseen väliin pidätteetkin läpi. Saatiin tulla sitten vielä kolmosesta kutoseen uudestaan. Tällä kertaa tein pidätteen ennen pystyä ja hyppy lähti järkevästi. Samoin linja oli parempi, vaikka Osku vähän ryysäsikin sisään, eikä se ehkä siistein mahdollinen ratsastus ollut. Olin kuitenkin vitosen jälkeen hereillä ja päästiin sujuvasti kutoselle.

Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen tuntiin. Sain taas hyviä ohjeita. Käsien paikan etsimisen lisäksi Suski huomautti, että ratsastan ajoittain löysällä ohjalla. Se on selvästi ratkaisuni liian kovaan ohjastuntumaan, mutta tietenkään niin ei pitäisi ratsastaa. Tasaisen tuntuman löytyminen varmasti auttaa moneen muuhunkin ongelmaan, joten yritän keksittyä siihen. Lisäksi Suski totesi, kuten itsekin tiesin, että tuosta esteille ryntäämisestä pitäisi päästä eroon. Mitään ongelmia ei ole, jos pääsee tulemaan rauhallisessa rytmissä ja odottamaan, mutta jos kerrankin joutuu ratsastamaan vähän eteen esteelle, Osku tarjoaa samaa ratkaisua vähintään seuraavat viisi kertaa. Mutta Suski myös kehui sitä, miltä meidän meno näytti ja sanoi, että jo tässä parissa kuukaudessa on tullut kehitystä. Toki Osku oli aika villi viimeksi ja oli tänään paljon enemmän oma itsensä, mutta siitä huolimatta. Tänään minullakin oli tasapainoinen olo ja myös tunne siitä, että olin koko ajan tilanteen tasalla ja esimerkiksi näin askeleet todella hyvin. Toiveet metristä tämän vuoden puolella eivät ehkä ole täysin utopistisia. Muistelen parin vuoden takaisia 90cm ratoja ja sitä, kuinka olin hevosesta irti joka hypyssä. Nyt isommillakin esteillä on tasapainoinen olo läpi hypyn. Tähän on suuresti auttaneet omilla paikoillaan pysyvät jalat, joiden varaan painon saa. Toinen iso kehitys on tapahtunut siinä, etten enää niin paljoa lähde kaulalle koko vartalon kanssa hypyssä. Edelleen toisinaan menen ylävartalolla liikaa mukaan ja se aiheuttaa omat ongelmansa, mutta aikoinaan olen mennyt jalat suorina koko vartalolla mukaan, mistä on sitten seurannut jalkojen heilumista ja epätasapainoista oloa. En tiedä, onko jalat vai ylävartalo korjautuneet ensin, mutta nyt molemmat alkavat olla kohdallaan ja hyvä niin. Nyt kun asento on kunnossa niin esteiden nostaminen ei ole mikään ongelma. Kisoissa tietysti tehtävien vaikeustaso nousee luokkien mukana, joten kisoissa pitää edetä rauhassa teknisen puolen takia, mutta ehkä kotona voisi joskus hypätä vähän isompaakin. Katsellaan kunhan syyskausi tästä lähtee käyntiin.

Postauksen kuvat ovat viikonlopulta Takkulasta (c) Sonja Raahka-Kuhna ja Josefiina Heininen, kiitos!