Takkulan viikonloppu: perjantain lähtö

Kuten aiemmin kerroin, tänä(kin) vuonna meiltä jäi tuntsit välistä kaukaisen kisapaikan takia. Takkulassa järkättiin ratsastuskoululaisten kesäkisat, jonne suuntasi aika iso osa Etelä-Suomen ratsastuskouluista. Mulla oli ratsuina ihanat Unski ja Osku.

Koko viikko meni treenatessa, siitä lisää joskus myöhemmin. Perjantaina oli sitten lähtö kisapaikalle. Ei haluttu lähteä lauantaina aamuyöllä ajamaan, vaan rauhassa lähteä jo perjantaina. Päästiin niin vähän tutustumaan paikkoihin hevosten kanssa ja ajoissa nukkumaan.

Itse olin tallilla jo aamupäivällä. Yhteiset tavarat oli aika pitkälti pakattu jo torstaina, ja olin tuonut myös omat kisakamani sun muut härpäkkeet tallille. Perjantaille oli jäljellä hevosten pesu, kamojen pesu sekä ihan viimeiset tavarat mukaan. Alunperin olin ajatellut ratsastaa molemmat hevoset jo kotona, koska Takkulassa oli estekisat perjantaina. Kisat kuitenkin loppuivat jo alkuiltapäivästä, joten ohjeeksi tuli ratsastaa hevoset vasta illalla paikanpäällä. Koska mulla oli kaksi hevosta hoidettavana (Unskin ratsastaja pääsi paikalle vasta lauantaina ja Oskun ratsastajan kanssa sovittiin, että tulee vasta sunnuntaina, kun ratsasti itse vasta silloin) ja Oskun kanssa on välillä vähän vaikeuksia, päätin ratsastaa sen kotona varmuuden vuoksi. Tai oikeastaan tiesin, että pääsisin tekemään kotona paljon paremmin sellaisen hyvänmielen eteenratsastuksen kuin halusin. Osku lähti kisapaikalle jo perjantaina, koska kuljetuspaikkojen takia yksi estehevosista haluttiin viedä jo perjantaina ja Oskun on paras matkustaa rekassa, joten sen lähtö sopi hyvin, kun olin itsekin kuitenkin joka tapauksessa paikalla.

Hevosilla oli satulansovitukset menossa, kun tulin. Unskille oli siinä kohtaa satula jo sovitettu, joten aloitin pesemällä sen ja sen suitset. Siinä kohtaa myös Oskulle oli saatu satula, joten lähdin sen jälkeen ratsastamaan sen. Siinä kohtaa alkoi tulla myös kello vastaan, kun hevonen piti vielä pestä ja mielellään vähän ehtiä kuivaakin ennen kuljetusta. Ripeän kuntoonlaiton jälkeen laskin, että puolen tunnin liikutuksen jälkeen ehdin vielä hyvin pestä Oskun. Lähdin isolle kentälle ulos, vaikka ulkona tuulikin ja oltiin kentällä yksin. Siellä on kuitenkin kaikkein eniten tilaa ja se oli juuri sitä mitä halusin.

Aloitin kävelemällä pitkin ohjin ja Osku katseli ympärilleen. Se oli paljon rauhallisempi kuin vuosi sitten vähän vastaavassa tilanteessa. Ympärillä tapahtui vaikka mitä, mutta se ei hirveästi Oskua häirinnyt, mitä se nyt uteliaana katseli. Alkukäyntien jälkeen otin ohjat ja lähdin ratsastamaan tavoitettani kohti. Tavoitteena oli siis saada hevonen liikkumaan eteen kahdella ohjalla ja rennosti. Käynti on ehdottomasti vaikein askellaji, mutta vähän siinäkin pitää päästä ratsastamaan eteen, jotta ravia kannattaa edes yrittää. Ravissa aloitin vain antamalla hevosen ravata omaa vauhtia ja löytää vähän tasapainoa sekä vertyä. En ratsastanut kulmiin ollenkaan, vaan mahdollisimman isolla ja pyöreällä reitillä yritin saada hommasta helppoa ja mukavaa Oskullekin. Kun toinen kierros sujui, vaihdoin suuntaa ja halusin siinäkin vain hevosen kahdelle ohjalle. Pikkuhiljaa lähdin pyytämään vähän enemmän ja enemmän ravia, jotta pääsimme edes normaaliin raviin. Laukannoston tein mahdollisimman helposta paikasta kaarteesta pitkälle sivulle. Vähän yllättäenkin Osku nosti todella nätisti heti ensimmäisenkin laukan eikä ollut siinä yhtään pohjetta vasten. Laukkasin ensin alasistuen samaa isoa ja pyöreää tietä aidan vieressä kuin mitä olin ravannutkin. Kun muutaman kierroksen jälkeen Osku ei yrittänyt missään kohtaa hidastella, nousin kevyeen istuntaan ja annoin hevosen vain laukata. Alkuun se oli vähän jäykkä ja jännittynyt, mutta ei mennyt kauaa, kun se jo alkoi rentoutua ja laskea päätään pärskien. Vaihdoin suuntaa laukanvaihdolla ja sekin meni sujuvasti, joten pääsin toiseen suuntaan jatkamaan vain kevyessä istunnassa. En halunnut hevosen kiihdyttävän, kuten olimme tehneet tunneilla viikolla, vaan antaa sen laukata selkä ylhäällä ja avata paikkoja. Tarkoitus ei myöskään ollut väsyttää hevosta vaan juurikin liikuttaa sen verran, ettei se jäykisty. Tämän takia siirsin tyytyväisesti laukkaavan hevosen jo muutaman kierroksen jälkeen raviin. Tässä kohti täytyy toki huomioida, että ison kentän muutama kierros vastaa aika montaa "normaalin" kentän kierrosta. Ravailin vielä eteen ja alas molemiin suuntiin ja Osku oli niin hyvä, että olisin voinut hihkua riemusta. Melkein viikonlopun onnistumiseksi olisi riittänyt ihan vain se fiilis, mikä ratsastuksesta jäi tuon puolituntisen jälkeen. Loppuravien jälkeen ulkona alkoi vihmoa vähän vettä, ja koska en halunnut kastua, lähdin maneesiin kävelemään loppukäynnit. Osku oli tosi fiksu, vaikka vähän epäilikin ohjatessani sen tallin viertä maneesille. Totesin myös, ettei puolen tunnin keventelyn aikafiilis ollut kadonnut mihinkään, kun maneesiin päästessäni lähdöstäni oli 35 minuuttia.

Loppukäyntien jälkeen Osku pääsi pesulle. Se suhtautui asiaan huomattavasti rennommin kuin Unski, joka jännitti operaatiota suhteellisen paljon. Oskua lähinnä ärsytti, että kaikki kaverit saivat ruuat ja sen piti seistä kasteltavana. Yritin olla nopea, paitsi siksi, että Osku pääsisi syömään, myös siksi, että minun piti yllättäen jakaa hevosille myös väkirehut. Näiden ja muutaman muun loppuhetken kiireellisen asian takia en sitten ehtinyt pestä Oskun suitsia ennen kuin rekka oli jo pihassa. Ei siis muuta kuin kuljetuskamat kasaan molemmille hevosille, loput varusteet mukaan ja hevoset valmiiksi. Osku meni rekkaan ja Unski traikulla. Ensin lastattiin rekka, johon hevoset meni oikein nätisti. Pienen säätämisen jälkeen oltiin tyytyväisiä rekan pakkaukseen. Sen jälkeen Unski traikkuun, omat kamat kaverin autoon ja matkaan.

Saatiin rekka matkalla kiinni, mutta kahvipysähdyksen jälkeen ajettiin sen perässä kisapaikalle. Etukäteen jännitetty tilanne, onko meillä riittävästi porukkaa ottamaan hevoset alas, ei ollut ollenkaan ongelmallinen. Lopulta otin kaikki hevoset alas ja ojentelin niitä maassa muille talutettavaksi. Lyhyen lenkin jälkeen vietiin hevoset karsioihin ja liityttiin muiden avuksi purkamaan rekasta heinät. Onneksi meillä oli tyhjä karsina, johon heinät ja muut varusteet saatiin, ympäristö kun oli suht märkää. Tässä kohtaa traikkukin oli saapunut paikalle, joten mentiin sen jälkeen ottamaan sieltä hevoset alas ja karsinoihin. Unskin ratsastin vielä illalla kisapaikalla, joten kun olin riisunut Oskulta kuljetuskamat, aloin kerätä Unskin kamoja kasaan. Nopean harjauksen jälkeen pintelöinti ja kamat päälle. Olin vähän myöhässä muista, mutta en antanut sen häiritä.

Illalla oli liikuttamisen lisäksi tärkeä homma Unskin uuden satulan kokeileminen. Minun on ollut niin helppo istua sen vanhassa satulassa, että pelkäsin uuden satulan hajottavan koko paletin. Sovittiinkin jo kotona opettajien kanssa, että otan sekä uuden että vanhan mukaan ja jos uusi on ihan mahdoton, menen vanhalla vielä nämä kisat ja sen jälkeen opettelen istumaan uudessa. Alkuun uusi satula tuntui ihan hyvältä istua, vaikka se olikin hyvin erilainen kuin Unskilla aiemmin ollut esteflättäri. Uusi kun on koulupainotteinen yleissatula huomattavasti paksummin toppauksin ja syvemmällä istuimella. Unski oli alusta asti todella hyvän tuntuinen ja sitä kehuivat niin opettaja kuin muut kisaajatkin. Ensimmäisen laukan jälkeen ehdin jo ilmoittaa, että en kyllä voi uudella satulalla ratsastaa, koska seilasin istuimessa edes takas kuin soutulaitteessa. Opettaja kehotti ratsastamaan loppuun, koska kuulemma istuin satulassa todella hyvin ja hevonenkin liikkui hyvin. Siirtyessäni raviin ja istuessani alas hämmästyin sitä, miten paljon vaikeampi siinä oli istua kuin aiemmin, vaikka hevonen liikkui rehellisesti selästä läpi. Siinä vaiheessa tajusin, että se oli alkanut liikkua niin paljon enemmän uudella satulalla, että istuiminen oli siksi vaikeaa. Tämän havainnon jälkeen en olisi vanhaa satulaa enää ottanut vaikka olisi käsketty. Unski liikkuikin todella hyvin. Menin silläkin hyvin kevyesti, askellajit läpi ja vähän harjoitusravissa fiilistelyä sen uudesta liikkumisesta. En olisi millään halunnut lopettaa, mutta toki tiesin, mitä olin hakemassa ja en halunnut rasittaa Unskia liikaa. Pois oli kuitenkin pyyhitty se alkuviikon juokseva ja vastusteleva hevonen. Hevonen, jolle ei mennyt pidätteet läpi ja jonka kanssa jo mietin, mitä ihmettä oli mennyt vikaan niin lähellä kisoja. Sen sijaan allani oli tyytyväinen, rento ja yhteistyöhaluinen hevonen, joka teki juuri sen, mitä pyysin. Loppukäynnit käytiin kävelemässä kisakentän laidalla, johon Unski ei uskaltanut mennä yksin ja saatiin sitten opettaja saattamaan.

Osku iltakävelyllä

Ratsastuksen jälkeen hoidin Unskin iltapuulle, tarkistin, että kaikki oli yleisesti hevosten yöpymistä varten kunnossa. Eli vedet oli, nimilaput laitettu kaikille, tavarat paikoillaan ja muuta yleistä. Opettajatkin oli toki paikalla, mutta tiesin, ettei heillä olisi hirveästi aikaa mitään alkaa järjestellä, jos jotain puuttuisi. Kun olin vielä laittanut omatkin kamat paikoilleen ja toinen porukka oli lähtenyt ratsastamaan, otin Oskun vielä iltakävelylle. Haettiin kentältä seuraksi muut kävelemään loppukäyntejä ja lähdettiin maastoon lyhyelle kävelylle. Hirveän pitkään ei voitu mennä, kun metsässä hyökkäsi miljoona ötökkää ja Osku hermostui tosi pahasti niihin. Joten takaisin ja kävelytin vielä hetken Oskua kisakentän vieressä, kun muut lähtivät karsinoille. Sitten oli vielä Oskun hoito iltapuulle, viimeisten kamojen putsaus ja sen jälkeen ruokittiin vielä hevoset opettajan kanssa ennen kuin lähdettiin majapaikkaan. Eksymisen jälkeen löydettiin Vierumäelle, jossa meillä oli huoneisto viikonlopuksi vuokrattuna. Nopean iltapalan jälkeen mentiin kaikki nukkumaan, kun seuraavana aamuna oli aikainen herätys.

Uusi Unski ja vanha Osku

Taas on kiireinen elämä vienyt mennessään, mutta se ei ole mitään uutta auringon alla. Kaiken keskellä blogi on taas jäänyt. Tiedän, että joskus luopuminen voisi olla hyvä ratkaisu, mutta samaan aikaan tykkään lukea vanhoja postauksiani. Kun olen tätä aina ensisijaisesti kirjoittanut itselleni, en näe mitään syytä poistaa blogia tai vastaavaa.

Joka tapauksessa vuosi on taas siinä pisteessä, että juuri käytiin arpajaiset tuntiratsastajien vuoden suurimpiin kisoihin. Tänä vuonna valtakunnalliset mestaruudet ratsastetaan Power Parkissa Härmässä ja Ainosta ei lähde sinne edustajia. Sen sijaan Takkulassa kesä-heinäkuun vaihteessa järkättäviin eteläisen Suomen tuntiratsastajien epävirallisiin mestaruuksiin lähdetään. Olen Waden viime syksyisestä loukkaantumisesta asti kisannut koulu Dinolla, mutta sillä kierrätettiin talven aikana kolmea ratsastajaa, joista kaksi pääsi lähtemään EsRan tuntiratsastajien mestaruuksiin ja sitä kautta valikoitui myös Takkulaan. Menin Wadella huhtikuussa yhdet kisat sen palattua kisoihin ja ehdin jo toivoa, että saisin sillä mennä Takkulassa, kun sen toinen EsRan ratsastaja ei lähde sinne. Mutta kun yksi hevosista loukkaantui, tilanne sai uusia käänteitä ja sain ratsukseni täysin uuden tuttavuuden. Ensimmäinen tunti meni ilmeisesti sen verran hyvin, että sen kanssa sitten lähdetään yrittämään. Kyseessä on 13-vuotias virolainen ruuna Unique, jota kutsutaan tutummin Unskiksi. Koska sattuneista syistä musta on toisinaan vaikea kutsua sitä Unskiksi, kutsun sitä myös Untoksi. Unski on näin nopean tutustumisen perusteella oikeinkin kiltti ja yritteliäs, joskin aavistuksen arka kaveri. Se on melko mutkaton ratsastettava, mutta suustaan samaan aikaan sekä herkkä että vahva. Kovalla kädellä sitä ei voi ratsastaa ollenkaan, ei sillä että mitään hevosta kannattaisi, mutta kun se on tuntumalla, se sietää ja jossain määrin vaikuttaa jopa haluavan aika vahvan tuntuman. Katsotaan, mitä tästä tulee. Ei nyt ainakaan varsinaisesti ole menestyspaineita tämän ratsuvalinnan jälkeen.

Viime syksyisen hevosten vaihdon jälkeen hyppäsin pitkään pelkästään Dinolla. Kevään puolella välillä on ollut kokeiluissa muitakin. Mutta kun sekä Dinon että näiden muiden kanssa on ollut ongelmia, ne ovat syöneet itseluottamusta ja arvoin jo pitkään, haluanko tai uskallanko edes lähteä hyppäämään Takkulaan. Lopulta kuitenkin esteet on mulle se juttu, joten halusin lähteä. Onneksi oli mahdollista saada tuttu ratsu, joten esteitä treenataan seuraavaksi ihanan Oskun kanssa. Oskulla menin ensimmäisen vuoden tosi paljon ja kisasinkin molemmissa lajeissa, ennen kuin ensin koulupuolelle vaihtui Wade ja sitten esteille Dino. Täytyy sanoa, että olin suhteellisen helpottunut, kun sain Oskun. Sen kanssa selviydyttänee radasta. Osku on 10-vuotias hollantilainen puoliverinen, oikealta nimeltään Dolympia.

Joten näiden kanssa pitäisi sitten pari kuukautta treenata ja sitten onkin luvassa hevosten osalta vähän rauhallisempi kesä. Muuten tekemistä ja tapahtumia riittääkin sitten vaikka muille jakaa.

Osku viime vuonna Takkulassa