Matkalla Lappeenrantaan

Mä olen aina ollut ihminen, joka tekee asiat joko täysillä tai ei ollenkaan. Tarvitsen tavoitteita ja haaveita päästäkseni eteenpäin, kuten kaikki meistä. Viime vuonna toteutin monta vuosien takaista unelmaa. Mutta ne eivät enää olleet unelmia tai haaveita, ne olivat tavoitteita. Niinpä mä toivon, että jonain päivänä mun haave ratsastamisesta maailman huipulla toteutuu. Sitä odotellessa pitää tähdätä vähän realistisempiin tavoiteisiin.

Tämän kauden tähtäin, pääkisa ja ykköstavoite on Lappeenrannassa, tuntiratsastajien valtakunnallisissa mestaruuskilpailuissa. Viime vuonna starttasin vain koulua ja tänä vuonna olisi tarkoitus mennä molempia lajeja. Ja toivottavasti päästä valmistautumaan pidempään ja ehjemmin kuin viime kesänä.

Koska DreamTeam keskittyy enimmäkseen mun hevosharrastukseen, tuntseihin valmistautuminen tulee olemaan isossa osassa. Se kuitenkin heijastelee mun koko kevään ratsastuksiin, hevosiin, kilpailemiseen ja oikeastaan kaikkeen. Vaikka asiat ei suoraan tuntseihin liittyisikään, ne on jatkuvasti taustalla ja kaikki päätökset peilataan niiden kautta.

Tällä hetkellä tilanne on se, etten tiedä millä hevosella olen lähdössä. Vaihtoehtoja on kolme: Lassi, Simppa ja Antti. Lähinnä Lassi ja Antti on koulupuolen vaihtoehtoja ja Antti ja Simppa esteille. Jokaista hevosta puoltaa muutama asia ja joku vähän arveluttaa, joten tehtiin opettajan kanssa päätös, että mennään kevääseen kaikilla kolmella ja katsotaan sitten, kuka kulkee parhaiten. Lassi on varma ja tasainen, mutta ei mitenkään erityisen näyttävä. Esteillä se on kiltti ja rehellinen, muttei mitenkään älykäs ja vähän huolimaton toisinaan. Antti on ihan tykki molemmissa lajeissa, mutta en ole sillä koskaan hypännyt, mikä on itselleni aika suuri asia ja koulussa se on tosi epätasainen. Hyvänä päivänä ihan lyömätön, mutta huonona päivänä se ei ota mitään kontaktia mihinkään suuntaan. Simppaa ei kouluun kannata edes harkita, en ole koskaan saanut siitä ratsastettua keskiravia irti. Esteillä se on hyvä ja olen hypännyt sillä niin paljon, että mä tunnen täsmälleen, mitä mun pitää tehdä. Se vaan on vähän huolimaton sekin ja lisäksi arvaamaton uusissa tilanteissa. Joten tältä pohjalta pitäisi nyt sitten lähteä päättämään parin kuukauden kuluessa sitä, mikä tai mitkä hevosista on kesän treenissä.

Muuten kisasuunnittelu on tosi hyvällä mallilla. Meillä on majoitus varattuna viime kesän porukalle, ollaan suunniteltu hankkivamme tiimipaidat ja -lippikset kisoihin ja muutenkin odottavissa fiiliksissä eletään jo nyt.

Tervetuloa siis mukaan matkalle Lappeenrantaan, elämään mukana onnistumisissa, epäonnistumisissa, pettymyksissä ja toivottavasti lopulta saadaan palkaksi hyvä viikonloppu elokuun alussa.

Viime kesän tunnelmia.
(c) Linda Henriksson

Monipuolista harrastamista

Alkuviikko on ollut aika erikoinen. Joka päivä olen ollut tallilla, mutta ei taas ole ollut kahta samanlaista päivää, joten ei ole aika käynyt pitkäksi.

Tiistaina menin tallille ajoissa. Koska Della oli viikonloppuna vähän kummallinen, päätin juoksuttaa sen tänään. Siinä vaiheessa kun hevonen oli valmis, maneesiin oli jo kannettu puomeja tuntia varten, joten tilaa juoksuttamiselle ei ollut paljoa. Della hakeutui vähän pienelle ympyrälle, mutta liikkui muuten ihan hyvin. Laukka olisi saanut pyöriä varsinkin oikealle paremmin, mutta en päässyt pyytämään sitä niin paljon eteen, kuin olisin halunnut, koska ympyrä oli niin pieni. Tein ravi-laukka-ravi siirtymisiä ja hevonen oli hyvin hereillä. Nostot olisi saanut olla terävämpiä, mutta ainakin se nosti laukan, eikä ajautunut laukkaan. Della on kyllä ihan mahtava hevonen juoksuttaa, koska se on niin helppo ja toimiva. Loppuravit annoin Dellan taas ravata ilman sivuohjia, juoksutan sitä siis juoksutusvyöllä ja sivuohjilla, koska champon saa sen liian etupainoiseksi. Parhaitenhan hevosesta näkee ilman mitään apuohjia, miten se liikkuu. Della oli tosi hyvä. Sen selkä liikkui koko matkalta, lanne keinui ja se venytti kaulaa pitkäksi alaspäin, pysyen kuitenkin säästä hyvin ylhäällä. Opettaja ratsasti samaan aikaan toisessa päässä ja kehui välissä, miten hyvin Della liikkui. Se oli kiva kuulla. Loppukäynnit käytiin kävelemässä pihalla pienellä lenkillä.

Illalla hoitelin sitten Amin, Simpan ja Dellan. Ami on kyllä ihan kammottavan näköinen, koska se on pitkässä talvikarvassa hankala saada puhtaaksi keltaisista läiskistä. Ei viitsistä sitä pestä kovin paljoa, koska sillä oli kuun alussa joku kummallinen kuumeilu, jolle ei koskaan keksitty selitystä ja ollaan yritetty välttää kaikkea, mikä sen olisi voinut aiheuttaa. Myös siis turhaa kastelemista. Simppa oli oikein suloinen taas vaihteeksi, se nauttii harjaamisesta. Tai no pääasiassa rapsuttelusta ja haluaisi vain torkkua nojaten olkapäähän. Harmillista, että sen pitää mennä myös tunneille. Muuten se varmaan voisi olla halittavana tunteja.

Keskiviikkona ehdin tallille vasta aika myöhään. Kävelin Dellalla tauolla, menin vähän ravia, mutta se tuntui jotenkin hassulta, joten en viitsinyt laukata ollenkaan. Se oli jotenkin epävakaa takapäästä. Ei siis ontunut, mutta jotenkin hassu. Ehkä se oli vain liian hidas, se nimittäin tapahtuu tosi helposti. Käynnissä kuitenkin taivuttelin sitä paljon ja täytyy sanoa, että on sillä parempiakin päiviä ollut.

Hoitelin sitten vielä Dellan ja Amin loppuun sekä Simpan tunneille ennen kuin lähdin takaisin kotiin.

P muutama vuosi sitten

Torstaina suuntasin vaihteeksi taas Sipooseen hoitamaan muutamia yksityihevosia. Se on aina mukavaa vaihtelua käydä rauhallisella yksityistallilla kiireisen ratsastuskoulun sijaan. Tänään mulle ei ollut sen enempää ihmeellistä tekemistä. Lähdettiin maastoon kävelemään parin hevosen kanssa. Lenkki meni ihan hyvin. P pari kertaa säpsähti ja kerran viereisellä pellolla myllännyt traktori sai sen loikkimaan. Olin itse vaan vähän hermostunut, koska kilpahevosina nämä on niin paljon tuntihevosia herkempiä ja ratsastan niin harvoin talvella ulkona, että pohjan pitävyys arveluttaa mua suuresti. Mentiin vielä hetki pellolla sitten. Alkuun P oli ihan nätisti ja pysyi käsissä. Vähän se heitteli pikkupukkeja, mutta niissä ei ollut ollenkaan hankala pysyä mukana. Sitten vaihdettiin suuntaa ja oikealle ekassa laukannostossa P sitten onnistui heittämään sellaiset pukit, että luminen maa kutsui. En onnistunut pitämään ohjistakaan kiinni ja hevonen laukkasi tallipihalle, joka on siis ihan vieressä. Rämmin sen perässä sitä hakemaan ja tietysti takaisin selkään ja pellolle. Ei enää muuta kuin kävelty, mutta otus yritti silti vielä keksiä draamaa. Tällä kertaa en antanut sen pelleillä ja loppuverkkasin sitten vähän ravissa kentällä.

Se on jännä, miten paljon ehtii miettiä niissä muutamassa sekunnin sadasosassa, kun tajuaa, että putoaa, mutta ei ole osunut vielä maahan. Nytkin ehdin pohtia, että tällä kertaa ei satu, lumi on pehmeää. Mutta sen sijaan kastun, koska keli oli nollassa. Ihan kuin sillä kastumisella oikeasti olisi väliä, mutta kaikenlaista sitä voi pohtia. Lisäksi mulle jää aina putoamisesta yksi still-kuva mieleen. Tällä kertaa se on se ihana hetki, kun tajusin, etten enää pysty roikkumaan selässä.

Ennen kotiinlähtöä siivosin vielä pari karsinaa ja hoidin muutaman hevosen, sekä putsailin vähän kamoja. Tykkään oikeasti tehdä kaikenlaista silloin kun on aikaa ja varsinkin silloin, kun saa olla yksin ja omien ajatusten kanssa, samalla kun touhuaa jotain mukavaa. Se on hyvä hetki rauhoittumiselle ja rentoutumiselle. Samasta syystä tykkään kyllä ajaa autollakin yksikseni. Sillä hetkellä on yksin, omien ajatusten kanssa, ei ole kiire mihinkään, eikä kukaan voi häiritä. Vaikka mulla on ihan mahtavia kavereita, joskus vaan kaipaan niitä hetkiä, että saan olla täysin rauhassa.

Tervetuloa takaisin!

Hei kaikille lukijoille ja muille, jotka edelleen tänne eksyvät. Olen aina vierastanut bloggaajien pahoittelua milloin mistäkin, mutta on nyt on pakko itsekin se tehdä. Pahoittelut siis kaikille kiinnostuneille, että tässä on ollut näin pitkä tauko. Voisin selittää ummet ja lammet syistä, mutta tosi asia on, että aikaa on liian vähän ja tekemistä liian paljon.

Nyt päätin pienellä lukutauolla, että on aika herättää blogi henkiin. Ruotsissahan en ole ollut enää kahteen kuukauteen, ja olen sen ajan käyttänyt pohtimalla uutta nimeä. Voin sanoa, että kaikkia hyviä ja vähemmän hyviä ideoita on ollut, mutta lopulta päädyin siihen, mistä ajatusleikin aloitinkin. Se on klisee, pahemman luokan. Ja varmasti erittäin käytetty, joten tulee olemaan ongelma erottua, mikäli jollakin oikeasti on juuri samanniminen blogi. Mutta en valinnut nimeä sen kliseisyyden takia. Monet ihmiset nimeävät talleja, seuroja ja milloin mitäkin ensimmäisen hevosensa mukaan. Mä päätin antaa blogilleni nimen, joka on johdettu ensimmäisen hoitohevoseni nimestä. Unelma suoraan ei kuitenkaan oikein istunut, koska Unelmaa ei ole enää olemassa kuin muistoissa. Enkä halunnut sillä liian selkeää viitettä Unelmaan, joten päätin kääntää sen. Dream's Team on jotenkin kömpelö, joten varmaan arvaattekin mihin päädyin.

DreamTeam kertoo elämästäni, pääasiassa hevosten parissa. Ajatuksista, tavoitteista, onnistumisista ja vastoinkäymisistä. En aio ottaa kirjoittamisesta paineita, mutta aloittaminenhan se on aina vaikeinta, joten eiköhän tämän uuden alun jälkeen tekstejä tule taas vähän enemmänkin.

Postailen myös aloitetut ja puoliksi kirjoitetut tekstit tuonne joulu- ja tammikuulle, joten jos kiinnostaa, käykää katsomassa. Toinen projekti on tehdä blogille uusi ulkoasu, mutta ehkä saan senkin tällä viikolla laitettua. Ainakin jonkun väliaikaisen. Onhan mulla taas Photoshop käytössä <3 br=""> Sitten vielä yksi kysymys, johon oikeasti toivon vastauksia. Blogin osoitehan ei millään tavalla liity nimeen, koska en tätä perustaessani keksinyt mitään kivaa nimeä. Nyt vain mietin, pitäisikö muuttaa osoite jotenkin nimeen liittyväksi, vai pitää se samana vanhana? Mielipiteitä kaivataan!

Mutta muuten, tervetuloa mukaan DreamTeamiin!

Pelot on tehty voitettaviksi

Tänään kävin tallilla harvinaisen nopeasti. Varasin rästin illaksi hyppytunnille ja menin tallille vain sen verran aikaisemmin, että ehdin harjata Simpan ennen kuin se meni tunnille. Yritys oli ehtiä ennen taukoa, jotta olisin voinut taluttaa Dellaa puoli tuntia maneesissa, mutta en ehtinyt niin aikaisin ja tamma sai sitten vapaapäivän, jonka se kyllä oli ansainnutkin.

Tunnille mulle oli jaettu Atte, enkä ollut kovin innoissani. Ruuna on kyllä ihan kiva, 8-vuotias Viron tuonti, hyvännäköinen ja näppärä paketti. Mutta vähän ratsastettu. Käynti ja ravi on tosi hyviä, mutta laukka on iso ja raaka, eikä Atella vielä riitä voima sen lyhentämiseen. Koulua tykkään sillä mennä, mutta hyppääminen on vähän toinen juttu. Olen sen verran kontrollifriikki, että esteen jälkeen kaahaava hevonen ei oikein ole omaan makuuni. Ja toisaalta, viimeksi kun hyppäsin Atella, se oli muutaman kerran jo melkein nenällään kaarteissa. Mutta eipä siinä mikään auttanut, muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut, joten oli vaan pakko koota itsensä ja mennä tunnille. Vaikka kävi kyllä mielessä myös lähteä kotiin. En vaan ole tottunut luovuttamaan ja toisaalta, kai ne pelot on joskus pakko kohdata.

Rata ei tosin yhtään ainakaan auttanut rauhoittumaan. Tai no rata ja rata, tehtävät. Toisella pitkällä sivulla oli pysty, pysty, pysty suhteutettu, väleissä 12m ja 16m. Toisella puolen oli kolmoissarja pysty, okseri, pysty, jossa ensimmäiseen väliin tuli kaksi askelta ja toiseen yksi. Atelle ne yksittäisetkin esteet tuntuu olevan liikaa ja laukkaa ei tosiaan säädetä mihinkään suuntaan (koska ei ole järkevää ratsastaa eteen), joten lievällä kauhulla odotin noita linjoja.

Aloitettiin verkassa taivuttelulla käynnissä ja ravissa. Atte oli aika raivostuttava taas asettaa vasemmalle, kun se käänsi vaan niskaa sisään ja piti turvan paikallaan. Oikealle se sitten oli tyhjä, mutta asettui kuitenkin paremmin. Laukassa verkattiin pääty-ympyrällä ja Atte oli yllättävän rauhallinen. Laukattiin myös sen verran pitkään, että poni sai myös pahimmat höyryt purettua. Aloin jo olla ihan luottavainen, mutta sitten alettiin verkata esteillä ja ensimmäinen tehtävä oli, kiltisti sanottuna, vaikea. Suhteutetun linjan ensimmäinen este piti hypätä ympyrällä, sitten uudestaan vinottain, kiertää keskimmäinen este loivalla kaarteella, hypätä viimeinen este vinottain ja tehdä ympyrä ja hypätä vika este uudestaan. En tiennyt, mikä ongelmista oli suurin. Se, etten tiennyt millä sovitan askeleet (olin hypännyt Atella vain ravista) vai se, etten tiennyt millä ihmellä käännän sen ympyrälle (Atte ei oikein käänny laukassa) vai se, miten saan sen pysymään suorassa ja hyppäämään vinottain (se menee helposti ohi suoraankin tullessa). Yksinkertainen ratkaisu oli päätös siirtää hevonen raviin, mikäli tulisi mitään ongelmia ja näillä eväin lähdin sitten ratsastamaan.

Ensimmäinen paikka löytyi yllättävän hyvin, mutta olin itse myöhässä kääntämisessä ja kaarre meni vähän pitkäksi, joten tultiin uudestaan ja tällä kertaa menikin tosi hyvin. Toin Aten vinohyppyynkin aika suoraan, jotta se olisi mahdollisimman helppo. Sekin meni hyvin, yllättävän hyvin, eikä Atte edes ihmetellyt asiaa. Välissä otin raviin, koska meno alkoi tuntua vähän villiltä ja niin toinen vinohyppy oli suoritettu. Ympyrä tultiin taas kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla askel ei sopinut ja lähdin itse ennakoimaan hyppyä ihan liikaa kun taas hevonen tuli pohjaan. Toisella kerralla suoriuduttiin siitäkin hyvin. Ensimmäinen osa siis selvitetty, mutta se oli vasta alkuverkka.

Seuraavaksi tultiin suhteutettua linjaa niin, että ensimmäiseen väliin (16m) tuli neljä ja toiseen (12m) kolme. Esteet oli tosi pieniä, joten siinä mielessä ei edelleenkään ollut mitään hätää. Tulin ravista, koska sillä seuraavaan väliin olisi helpompi sovittaa askeleet. Eka este meni hyvin, mutta tokalle luotin vähän liikaa ja Atte meni ohi. Joten ei muuta kuin uusiksi ja tällä kertaa tokastakin yli, mutta kolmannesta taas ohi. Olin itse ihan liian hidas reagoimaan, kun hevonen veti niin vahvasti oikealle. Joten kolmas kerta, joka ei kylläkään ollut vielä totuus, sillä Atte meni taas oikealta ohi. Opettaja laittoi puomin johteeksi ja mä keräsin kaiken päättäväisyyteni ja päätin, että yli mennään tällä kertaa kaikista kolmesta. Ja niin me mentiin, ei ehkä tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla, mutta mentiinpä kuitenkin. Saatiin jopa oikeat askelmäärät, vaikka viimeinen väli jäikin lyhyeksi ja olin varma, että kolmas askel ei mahdu millään.

Sitten esteitä nostettiin ja sain aloittaa saman tappelun uudestaan. Eka este meni hyvin, mutta seuraavasta Atte meni taas ohi. Kun päästiin siitä tokalla kerralla yli, tajusin, että viimeinen este oli niin iso, etten ikinä uskaltaisi pakottaa hevosta siitä yli, en tällä kokemuksella ja kapasiteetilla. Niinpä viimeistä estettä laskettiin alas ja sen jälkeen Atte hyppäsi kaikki kolme. Tyylipisteitä ei edelleenkään olisi jaettu mairittelevia määriä, mutta selvittiin sentään hengissä. Sen jälkeen piti jatkaa toisen pitkän sivun sarjalle. Se oli pieni, mutta en ollut kovin luottavainen. Tosin tiesin myös, että Atte voisi vallan mainiosti mennä niistä yli paikaltaan. A-osa meni hyvin, mutta b:lle se tökkäsi ja siinä vaiheessa c-osa otettiin myös alas, koska Attea selvästi jännitti. Ja niin kyllä jännitti muakin. Mutta näistä kahdesta päästiin hyvin yli ja tultiin vielä saman tien uudestaan, jotta saatiin hevosen itseluottamusta vähän nousemaan. Toinenkin kerta meni mallikkaasti ja poni sai isot kehut.

Tunti päätettiin vielä hyppäämällä suhteutettu linja toisesta suunnasta, eli ensin kolmen askeleen väli ja sitten neljän askeleen väli. Tulin Aten kanssa viimeisenä, koska halusin vähän pienemmät esteet. Meitä edellisellekin laskettiin esteitä ja tultiin sitten samaa, niin että kaksi ensimmäistä oli ristikoina ja viimeisenä ehkä 70cm pysty. Tällä kertaa päätin, että nyt on mentävä yli, esteet oli oikeasti pieniä ja niitä oli jo hypätty. Silti Atte meni taas toisesta esteestä oikealta ohi, mutta sen jälkeen vain ratsastin sen yli kaikista kolmesta. Ensimmäinen kerta ei ollut tyylikäs, jäin viimeisellä osalla jälkeen, kun Atte hyppäsi kolmen askeleen jälkeen. Saatiin sitten vielä korjata ja tällä kertaa olikin sitten melkein nappisuoritus. Kaksi ensimmäistä estettä Atte hyppäsi ilman mitään ongelmaa ja kolmannellekaan ei tarvinnut käskeä, vain vähän kannustaa ja saatiin jopa ne neljä askeltakin väliin.

Lopulta olin ihan tyytyväinen hevoseen, joka oli huomattavasti parempi tänään kuin edellisellä kerralla. Tehtävä ei tälläkään kertaa ollut sille mitenkään suotuisa, koska raakana ja pitkälaukkaisena hevosena sen on vaikea mahtua väleihin, mikä tuo yhden epävarmuustekijän lisää. Omaan ratsastukseen en ollut niin tyytyväinen tänään, koska annoin muutaman kerran vähän liian helpolla periksi tai olin tilanteesta myöhässä. Olen hypännyt niin paljon noilla kokeneemmilla hevosilla, että jään vain matkustamaan väleissä. Mutta se ei tietenkään tällaisen kokemattoman hyppääjän kanssa toimi, joten siinä kohtaa on vielä paljon kehitettävää. Mutta siinä mielessä olen ylpeä itsestäni, että uskalsin kohdata pelon. Uskalsin myöntää, että pelottaa ja siitä huolimatta päätin kohdata pelon. Eipä niistä muuten pääse eroon. En sano, että seuraavan kerran kun listassa lukee Atte estetunnilla, hyppisin riemusta. Mutta ehkä en joudu psyykkaamaan itseäni ratsastamaan kuten tällä kertaa.

Kisakauden avaus

Eilen meni taas koko päivä tallilla, koska meillä oli seuran tämän vuoden ensimmäiset kisat ja se tarkoitti samalla kisakauden avausta mullekin. Siitä onkin jo aikaa, kun olin viimeksi koulukisoissa. Viime keväänä mulla oli hyvä kisarutiini, koska menin keskimäärin kaksi kisarataa joka toinen viikonloppu. Nyt olin edellisen kerran ollut kouluradalla elokuussa tuntseissa ja syyskauden startit rajoittui kahteen esterataan joulukuun alussa. Niinpä jännitin aika paljon ennen kisoja. Olihan mulla myös uusi hevonen alla.

Ratsuna oli siis Antti, josta olisi kova yritys tehdä mulle uusi kisahevonen. Ei aloitettu mitenkään vaatimattomasti vaan suoraan A-merkistä. Tosin siis koulutetulla hevosella ei pitäisi olla mitään ongelmaa ratsastaa Helppo A -rataa. Eikä oikeastaan ollutkaan, varsinkaan kun laitoin Antille kanget. Se on aika vahva nivelillä.

Kaksi ensimmäistä luokkaa yritin olla useammassa paikassa samaan aikaan, koska olen myös seuran kisatiimissä ja järjestämässä kisoja. Lopulta olin C-merkin valvomassa verryttelyä ja B-merkin aikana vaihdoin omat kamat ja laskin pisteitä. Mulla oli kisahoitaja paikalla, joten hevosen laittamisesta ei onneksi tarvinnut stressata. Hevonen ja minä oltiin molemmat oikeaan aikaan maneesissa ja päästiin aloittamaan verkka.

Antti ihmetteli aluksi kaikkea ja oli huomattavasti kevyempi ratsastaa kuin tunnilla. Verkka-alue ei ollut mitenkään kovin iso, n. 20m x 20m maneesin päässä. Olisin halunnut aloittaa ratsastamalla melko reipasta ravia ympyrällä, mutta nyt piti vaan tyytyä tähän ja menin vähän rauhallisempaa ravia ja aloitin kootummassa muodossa. Verkassa Antti oli ihan hyvä ja lähdin radalle melko luottavaisena, vaikka en mitään ihmeellistä odottanutkaan.

Radasta on turha selittää mitään erikoisempaa, näette videolta sen varmaan parhaiten. Luokkana siis A-merkin kouluohjelma ja tulos oli 60% tasan, ei siis ihan huonosti. Muutamia isompia virheitä mahtui mukaan ja ne vähän ärsyttää, mutta onnistuneet pätkät olikin sitten oikeasti onnistuneita. Ja saatinhan me yksi kasikin, keskiravista. Se kyllä näytti varmaan paljon paremmalta takaa kuin sivusta. Jouduin lopussa ottamaan liian rajusti kiinni, koska meinasin pudota. Antilla on vähän enemmän tuota keskiraviakin.

Ensimmäisessä myötälaukan nostossa käytin varmaan liian paljon kannusta ja Antti vähän protestoi sitä. Videolta ei sitä niin näe, mutta se meinasi pysähtyä vastalaukan jälkeen kulmaan ja jouduin jo siinä käskemään. Laukannostossa Antti sitten huomautti vähän. Sain sen yllättävän hyvin kiinni ja jatkettiin ihan hyvässä järjestyksessä, vaikka keskilaukkaa ratsastin aika varovasti sen jälkeen. Keskiravirikko ärsyttää ehkä eniten, koska Antti teki sen pari kertaa verkassakin ja tiesin, että mun pitää ratsastaa tosi tarkasti ne keskiravit. Silti ohja pääsi löystymään ja hevonen laukkasi heti. Eipä paljoa anna virheitä anteeksi. Ennen Anttia kaikki mun kisahevoset on menneet keskiravit ilman sen suurempaa pelkoa laukasta, joten olen tottunut ratsastamaan ne vähän liian huolettomasti. Toinen tosi pahasti ärsyttävä virhe oli se laukanvaihto laukkalävistäjän päätteeksi. Harjoiteltiin sitä perjantaina tunnilla monta kertaa ja tiesin, että mun pitää ratsastaa se tosi huolellisesti. Luulinkin tehneeni niin, mutta ilmeisesti raviin siirtymisessä herpaannuin sen verran, että Antti vaihtoi laukan vikassa askeleessa.

Mutta kun ottaa huomioon nuo aika monet virheet, tulos itsessään on ihan rohkaiseva. Ikävää vaan, että Antti on noin 100% helpompi ratsastaa kangilla kuin nivelillä ja tuntiratsastajien mestaruudet mennään nivelillä. Eli pitäisi ehkä opetella ratsastamaan sitä nivelilläkin ennen kesää.


Isi on kuvannut videon, historiallisesti molemmat vanhemmat oli katsomassa, koska startattiin siskon kanssa peräkkäin.

Ratsastin sitten kisojen jälkeen Dellan pikaisesti läpi kaikissa askellajeissa. Tamma oli hyvä ja ansaitsi kevyemmän päivänsä. Olen mä jotain tehnyt oikein sen kanssa, kun se on tällä hetkellä taas tosi helppo ratsastaa. Lisäksi juoksutin Lillin, joka oli aika laiska ja lisäksi huonolla tuulella, koska se puri mua erittäin ikävästi jalasta. Tällä hetkellä se on täysin kosketusarka ja siinä on kämmenen kokoinen mustelma. Tilanne itsessään oli vähän tyhmä, koska varoitin Lilliä jo kaksi kertaa ja sitten se iski kiinni. No, olenpa ensi kerralla varovaisempi.

Tunnilla menin Lempillä, joka on iso, yli 180cm puoliveritamma. Ratsastin sillä muutamia kertoja kun se tuli viime keväänä tallille. Silloin se oli herkkä, reipas ja kiva ratsastaa. Nyt se oli vähemmän herkkä ja vähemmän reipas, mutta edelleen kiva. Tunnilla kaikilla oli vähän vieraammat ratsut ja tehtiin ihan perusratsastusta. Alkuverkka oli itsenäinen ja testasin lähinnä, että Lempi reagoi pohkeeseen ja pidätteisiin ja sen jälkeen taivuttelin sitä. Se vähän roikkui kädellä, mutta parani kun sai takajalkoihinsa vähän liikettä.

Alkuverkan jälkeen tehtiin voltteja ja avotaivutuksia, joissa Lempi oli vähän liian hidas ja lisäksi vastusteli taipumista. Jätin raipan pois jo alkutunnista, koska Lempiä ärsytti pelkkä sen mukanaolo niin paljon. Tammalla on melko ikävä tapa alkaa pukitella, mikäli raippa on mukana eikä se tykkää siitä. Joten olisin kaivannut vähän lisää terävyyttä pohkeeseen, mutta alkoi Lempi sitten pikkuhiljaa uskoa, että sen pitää tehdä töitäkin. Ja sen jälkeen oli ratsastajan vuoro tehdä töitä, koska ravattiin ympyrällä ilman jalustimia. Lempillä on aika iso ravi ja mun oli vähän vaikea istua siellä. Lisäksi sain tehtävän keskittyä käsiin ja siihen, ettei ne heilu ylös-alas vaan enemmän myötää hevosen suuta kohti. En muista milloin viimeksi olisin oikeasti keskittynyt noin paljon hevosen selässä. Piti istua suorassa, pysyä mukana Lempin isossa liikkeessä ja sitten vielä käyttää kaikki loppu energia siihen, että kädet pysyi hiljaa suhteessa hevosen suuhun. Kyllä se onnistuikin, mutta vähän siinä sai jo purra hammasta.

Loppuverkassa Lempi olikin sitten oikein kiva, kyllä kannatti tehdä töitä tunti sitä varten. Olisi ihanaa joskus ratsastaa kaksi tuntia putkeen, niin että ensin saisi hevosen toimimaan ja sitten voisi poimia työnsä hedelmät ja nauttia toimivasta hevosesta ja tehdä vähän temppuja. Mutta ratsastuskoululla pitää yleensä aina aloittaa alusta ja siitä, että hevonen kuuntelee apuja ja liikkuu eteen. Sen jälkeen vasta kannattaa ylipäätään alkaa tehdä mitään, joten yleensä suurin osa tunneista menee siihen hevosten ratsastamiseen avuille. Mutta toiselta kannalta ajateltuna: oppii ratsastamaan monenlaisia hevosia ja perusratsastus on kunnossa. Mutta onhan sitä välillä kiva leikkiä kouluratsastajaa ja tehdä lennokkaita väistöjä tai muuta vastaavaa hyvin toimivalla hevosella.

Olin vielä koko illan tallilla, niin että päivän saldoksi tuli kevyet 14 tuntia. Hoidin Simpan kunnolla ja Dellan ja Lillin vielä loppuun. Pääasiassa kyllä juttelin kavereiden kanssa. Sunnuntaisin tallilla on paljon vanhoja hoitajia, joita en muuten juuri näe ja on aina yhtä mukava vaihtaa kuulumisia. Mutta täytyy sanoa, että tuon 14 tunnin jälkeen oli ihan kiva lähteä kotiinkin.