Vähän taukoa

Maanantain ja kaiken liikkumisen ja ratsastuksen jälkeen nilkka oli tiistaina aamulla niin kipeä, että meinasin alkaa itkeä, kun nousin sängystä. Liikuttaminen sattui, oleminen sattui. Astumista ei voinut edes ajatella. Jollain ilveellä onnistuin koikkelehtimaan suihkuun, jossa veden osuminen jalkaan sattui. Oli pakko mennä lääkäriin. Röntgenin jälkeen helpottava tieto: murtumaa ei ole. Paraneminen voi viedä pari viikkoa ja senkin jälkeen voi liikunnan jälkeen kipeytyä.

Minua tietysti kiinnostaa vain, milloin pääsen ratsastamaan. Kouluratsastusta odottaisin jalan kestävän jo maanantaina (pakko), mutta voi olla, että esteiden kanssa pitää vielä odottaa. Jätin tämän päivän estetunnin välistä, koska en ole ihan varma, oisiko nilkka kestänyt. Parempi varmaan parannella rauhassa niin paranee nopeammin. Tänä viikonloppuna on kuitenkin Ainossa SM:t, joissa minun pitäisi olla töissä. Jätin nyt kaksi ekaa päivää välistä, mutta lauantaina ja sunnuntaina menen sinne tekemään minkä pystyn. Ei musta juoksemaan ole, mutta käveleminen sujuu päivä päivältä paremmin.

Eipä näitä oikeasti ongelmia aiheuttavia vammoja niin kovin usein ole tullut. Jostain syystä en laske aivotärähdyksiä tähän kategoriaan, vaikka ne oikeasti toki vakavimmasta päästä ovatkin. Mutta muuten ei hevosen selästä pudotessa ole juuri sattunut. Kerran Ginet potkaisi takareiteen, Helinältä tulin kerran voltilla alas ja siitä tuli hieno lihasvamma jalkaan. Ja sitten nuo putoamiset, mistä on seurannut aivotärähdys. Mutta olen lennellyt niin paljon, että aika vähällä kuitenkin olen päässyt. Tämä on ensimmäinen kerta, kun satutan jalkani.

Nytkään en tiedä, miten se edes tapahtui. Mielestäni en jäänyt kiinni jalustimeen, eikä jalka osunut hevoseen. Vahvin veikkaus on, että jalka osui aitaan, mutta videolta katsoessa sekin näyttää jotenkin epäilyttävältä. Toinen mahdollinen vaihtoehto on, että se on vain pudotessa vääntynyt maahan osuessaan. Sekin kyllä on vähän huono veikkaus, kun videolta katsoo. Jalka kun ei juuri osu maahan. No, joka tapauksessa olen onnellinen, ettei se mennyt tämän pahemmin ja paranee melko lailla entiselleen nopeasti. Harmittaa vaan, kun en pääse ratsastamaan kunnolla.

Leipomisharjoituksia

Sanoin tuossa vähän aikaa sitten, että koulupuolella hevostenvaihdoviikot päättyivät ainakin väliaikaisesti. Estepuolella ne vasta alkoivat. Näihin kauden toisiin kilpailuihin reilun viikon päästä jaetaan hevoset, joilla ei oltu viime kisoissa. Minä tietysti elättelin toiveita, että saisin mennä Oskulla, kun en viimeksi ollut kisoissa, mutta ilmeisesti se tarkoittikin edellistä kertaa, jolloin oli ollut kisoissa. Niinpä ilmeisesti mulle sitten osuu Dino. Ainakin sen perusteella, että menin sillä myös tunnilla eilen.

Meillä oli kunnon junnutunti, kaikki tallin vähemmän hyppäävät hevoset tunnilla ja lopuilla sitten vaikeampia tapauksia. Dino nyt tietysti on kokenut hyppääjä ja olen sillä ollut Piiankin valmennuksessa, joten tunti olisi voinut olla meille tosi helppo. Mutta kun hevonen ei ole millään tasolla helppo, eihän se tuntikaan sitten ollut.

Alkuverkkana mentiin ihan vaan puomeja. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Dino tavoilleen uskollisena kysyi jo käyntipuomeilla, onko sen pakko mennä yli. Ei onneksi sentään tehnyt siitä sen isompaa numeroa. Ravissa ja laukassa oli sen tuntuinen ekoilla kerroilla, että olisi varmasti pysähtynyt, jos olisi saanut mahdollisuuden, mutta kun en antanut sille mahdollisuutta, se meni kiltisti yli. Sen sijaan jouduttiin sakkokierroksille, koska en osannut pitää kättä oikeassa paikassa. Tai vaihtoehtoisesti en saanut laukkaa ylläpidettyä kaarteessa, milloin mistäkin syystä, ja sain huomautuksia liiasta työntämisestä. Sanotaanko vaikka niin, ettei Dino ollut ihan energisimmällä tuulellaan.

Kun kaikkia esteitä oli tultu puomeina, siirryttiin hyppäämään. Aloitettiin ravihypyillä ja Dino oli yllättävän pirteästi menossa. Sen sijaan käteni ei ollut oikeassa paikassa ja olin vähän hidas esteen jälkeen. Yritin kovasti parantaa sitä, mutta on todella vaikea keskittyä moneen asiaan ja kun hevonen on itsessään jo suuri haaste, kaikki muu on vielä vaikeampaa. Lisäksi Dino ei taaskaan ollut reippaimmalla mahdollisella tuulella. Selvittiin kuitenkin ihan kohtuullisesti tehtävistä eikä Dino juurikaan kysellyt esteiden ylittämisestä. Itse yritin keskittyä ohjeiden mukaisesti istumaan hiljaa ennen estettä ja kantamaan käden, sekä esteen jälkeen olemaan nopeammin takaisin tasapainossa. Täytyy kyllä myöntää, että olin harvinaisen hidas esteen jälkeen, noilla reaktionopeuksilla olisin ollut keväällä esimerkiksi alhaalla monta kertaa, kun Dino pukitteli esteiden jälkeen. Onneksi se nyt oli nätisti, vaikka muutaman kerran esteen jälkeen ehti käydä mielessä, että olen alhaalla jos se nyt keksii jotain.

Viimeinen rata tultiin sitten viimeisinä, jotta meille voitiin vähän nostaa esteitä sieltä 50cm ja lisäksi tultiin vähän pidempi rata, kisatreenin takia. Dino ei varsinaisesti ollut hyytynyt odotellessa, mutta olisi se saanut mennä jalasta enemmän eteen. Ensimmäinen este meni vielä ihan kivasti, mutta toiselle, joka oli alkutunnin hinkattu sarja, se jäi taas pohkeen taakse kaarteessa. Yritin ratsastaa eteen, mutta linjalle käännettäessa hevonen hyytyi. Raippa oikeastaan pahensi tilannetta ja tiesin kyllä, että Dino tulee tökkäämään. Siitä huolimatta olin itse liikkeestä edellä ja eipä siinä kohtaa sitten ollut enää mitään tehtävissä, kun hevonen pysähtyi. Pidin jälleen tyhmästi ohjista kiinni, mutta eipähän tarvinnut metsästää ratsua. Ei muuta kuin takaisin selkään, huomautus ratsulleni sopimattomasta käytöksestä ja uusiksi. Tällä kertaa Dino meni kyselemättä yli koko sarjasta, mutta seuraavalle esteelle se taas hyytyi ja tökkäsi. Tässä kohtaa meinasi iskeä epätoivo, koska muistin ne kaikki tunnit, kun olin nähnyt sen kieltäytyvän menemästä lähellekään edes puomeja. Vähän turhankin epätoivoisesti ja ilman ajatusta yritin korjata sitä seuraavassa lähestymisessä, mutta eipä siitä mitään tietenkään tullut. Joten sitten vaan syvään hengitys, homma pakettiin ja päästiin yli sekä siitä, että seuraavasta esteestä. Näillä kahdella esteellä pystyi ratsastamaan kahdeksikkoa, joten saatiin jäädä siihen sakkokierroksille, kunnes homma alkoi sujua.

Aluksi työnsin istunnalla liikaa ja yritin siten varmistella eteenpäinpyrkimystä. Tuloshan tästä on tietysti täysin päinvastainen. Ensimmäisellä sakkokierroksella Dino tökkäsi vielä samalle esteelle kuin viimeksikin, mutta sen jälkeen alkoi löytyä rytmi ja laukka. Minun pitää keskittyä pitämään käsi ylhäällä, lähettämään jalalla eteen ja sen jälkeen istumaan hiljaa. Työntäminen ja puskeminen on kiellettyä. Jos Dino alkaa hyytyä, ratkaisu on hyvä tuntuma, laukka takajaloille, paino liikkeen taakse ja yhdellä napakalla käskyllä jalasta yli.

Tiedän itse myös toisen asian, mikä pitää seuraavalla kerralla parantaa. Se on hevosen verrytteleminen. Kevään tunneilla kylmästi ratsastin sitä niin paljon eteen, että se käytännössä vei minua. Nyt olen joutunut molemmilla tunneilla ratsastamaan sitä eteen. Tuohon aitoon eteenpäinpyrkimykseen tarvitaan pokkaa laittaa hevoseen hyvin paljon painetta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Dinon pitää ensin vähän ärsyyntyä. Se on hyvä merkki, jos se pukittelee ja alkaa sitten mennä eteen. Keväällä uskalsin pukeista välittämättä ratsastaa sitä vain isoa laukkaa eteen, minkä jälkeen se aina toimi. Nyt olen vähän ollut nössömpi ja jäänyt sille rajalle, että se ei vielä ihan tarjoa pukkeja. Mutta nähtävästi se on paljon huonompi ratkaisu, koska silloin se ei ole jalan edessä ja silloin tulee näitä tökkimisiä. Joten seuraavalle tunnille huomiona: käsi ylös, istunta hiljaa ja se poni sinne jalan eteen.

Mennään nyt sitten kisoissa 70cm ja 80cm. Olisin halunnut mennä 80cm ja 90cm, mutta ehkä näiden parin tunnin perusteella on parempi tyytyä noihin pienempiin luokkiin. Toisaalta Dino on hyvin on-off. Jos sitä ei huvita, se ei mene yli puomistakaan, mutta jos sitä huvittaa, ei ole mitään väliä mitä sinne eteen työnnetään. Viimeksi Piian tunnilla osa esteistä kuitenkin oli siellä metrissä, eivätkä ne olleet mitenkään ongelmia. Mutta mennään nyt hakemaan kaksi (toivottavasti) kivaa rataa noista luokista, saan olla iloinen, että ylipäätään saan mennä kaksi luokkaa, koska kisoihin oli tosi paljon halukkaita. Toisaalta, jostain jännittävästä syystä, Dinolla ei halunnut mennä kukaan muu.

Näistä vaikeuksista huolimatta tykkään Dinosta. Se on vähän jätkä, mutta ei se haittaa. Olen esimerkiksi ajatellut aina, että joskus ostan suomenhevosen, joka on vähän jätkä. Sopivalla tavalla omapäinen, mutta kuitenkin toimiva. Dino on ehkä ajoittain vähän liiankin omapäinen, mutta toisaalta onnistumiset tuntuu sitten sitäkin paremmilta. Tällaisissa hevosissa on kuitenkin se, että kun ne sitten lopulta saa menemään, ne tekee aika paljon enemmän ratsastajalleen, kuin sellaiset kiltit ja nöyrät hevoset, joiden kanssa toki on helppoa, mutta ne tekee aina sitten sen mitä on pyydetty, ei juurikaan enempää. Toisaalta niiden kanssa saa niitä onnistumisia aika paljon useammin. Minulla on ollut tuuria hevosten kanssa ja olen saanut noita kilttejä luottohevosia alleni aina sopivasti, joten ehkä tässä välissä voi vähän hakea erilaista kokemusta. Sitten kun Dinon saa menemään hyvin, tietää ainakin tehneensä jotain oikein. Enkä minä ole luovuttaja. Nyt kun tähän on ryhdytty niin viedään sitten loppuun asti. Olkoonkin, että Dino on ainoa hevonen, joka on onnistunut saamaan minut alas sitten vuoden 2014 ja Lillin. Kolmesti.

Vakavaa kouluratsastusta

Takkulan jälkeen meillä on ollut ns. hevostenvaihtoviikot. Kaikki ovat päässeet kokeilemaan vähän eri ratsuja. Osa on ollut tyytyväisempiä kuin toiset, mutta aikalailla kaikki olivat ihan iloisia, kun maanantaina päästiin tutumpien ratsujen selkään.

Itselleni tähän iloon oli vielä extra syy, kun sain ratsukseni Waden. Harmittelin jo tuntseja ennen, että yhteistyö varmaan loppuu juuri, kun se oli alkanut löytyä. Joten nyt, kun kaikilla oli kisahevoset ja minä sain Waden, olin iloinen. Ei Wade ole hevonen, jonka ostaisin itselleni. Se on vähän turhan hidas reagoimaan, mutta se on ystävällinen, yrittelijäs, osaava ja se antaa todella makeita fiiliksiä, kun itse vaan osaan ratsastaa.

Eilen tunti ei mennyt ihan niin hyvin, kuin viimeiset treenit ennen Takkulaa tai Takkulan rata. Hevonen kyllä meni eteen ja teki mitä pyysin, mutta ihan viimeinen puolipidäte ei mennyt läpi, enkä saanut Wadea täysin rehellisesti läpi ja kantamaan. Se taas aiheutti sitten ongelmia ohjastuntuman tasaisuuteen ja muodon tasaisuuteen.

Aloitimme tunnin käyntityöskentelyllä ja volteilla. Wade oli vähän hidas jalalle, mutta muuten meni ihan ok. Raviin lähtiessä selvisi, kuinka pahasti se oikeasti oli pohkeen takana ja sainkin käskyn herätellä hevosen ennen uutta yritystä. Pienellä virittelyllä Wade sitten alkoikin reagoida ja päästiin tekemään kevyessä ravissa verryttelyä. Wade oli yllättävän hyvä mielestäni, mutta kommenttien perusteella liian hidas. Keskityin sitten ratsastamaan eteenpäin, johon hevonen ihan kiitettävästi alkoikin vastata, mutta jo tässä vaiheessa tunsin, ettei energia suuntaudu täysin oikein takajaloista selän kautta eteen vaan hevonen vähän juoksi, vaikkei varsinaisesti juossutkaan alta. Onneksi verkkasimme myös laukassa, jossa Wade on aina vähän parempi. En saanut sitä ihan niin hyvin takajalkojen päälle kuin yleensä, mutta laukka oli kuitenkin helpompi. Siihen asti, että vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin vastalaukassa. Siinä huomasin oikeasti takaosan voimattomuuden ja hitauden. Sain kommenttia liiasta kädestä ja epätasaisesta muodosta, mutta jouduin koko ajan vähän varmistamaan kädellä, kun Wade ei ollut rehellisesti tuntumalla. Myötälaukkaan vaihdon jälkeen yritin laukan kokoamisella saada hevosta vähän takaosalleen, mutta käytin ilmeisesti liian vähän jalkaa kuitenkin, kun en saanut ihan samaa fiilistä kuin kesällä. Vaikka Wade paljon verkan aikana paranikin.

Verkan jälkeen jatkettiin volteilla ravissa ilman jalustimia. Tässä huomasin erityisen hyvin sen, ettei Wade ollut täysin rehellisesti läpi. Se kyllä kulki nätisti kaula kaarella ja erittäin hyvin eteen. Ajoittain jopa vähän liian hyvin. Mutta se ei kantanut selkäänsä eikä kaulaansa kunnolla, vaan vähän juoksi ryntäät edellä. Selkään ainakin tuntui siltä, että takajalat jäivät rungon taakse ja suurin vaikutus sillä oli siihen moneen kertaan mainittuun muotoon. Kun hevonen ei ollut rehellisesti ohjalla, muoto oli epätasainen ja jouduin ratsastamaan sitä kädellä aika paljon. Ongelman alkuhan on eteenpäinpyrkimyksessä ja seuraava kohta on sitten siinä puolipidätteessä, joka jostain syystä ei tänään mennyt ihan läpi. Jos Wade vastasi pidätteeseen, se hidasti ja hyytyi, tai sitten se juoksi vähän liian lennokkaasti menemään. Tähän soppaan kun vielä lisäsi sitten minun liian pitkät ohjat, joiden korjaaminen on erityisen vaikeaa, jos en saa hevosta liikkumaan niin hyvin, että se pysyy tasaisella tuella pyöreänä. Kuten esimerkiksi tällä tunnilla. Saan oman käden pysymään paljon paremmin paikallaan, jos se on vähän lähempänä vartaloani, joten turvaudun siihen aina, jos on vaikeaa.

Tehtiin vielä väistöjä ravissa ja niissä Wade pyrki vähän kieroksi, mutta väisti varsinkin oikealle yllättävän hyvin ja lennokkaasti. Väistöt ovat sen ehdoton heikko lenkki, eikä niitä voi läheskään aina edes hyvällä mielikuvituksella kutsua lennokkaiksi. Ei ne tänäänkään mitään kasin väistöjä olleet ja jouduin väistöissäkin ratsastamaan ihan liikaa kädellä, mutta oli siellä hyviäkin pätkiä.

Laukka ilman jalustimia oli taas helpompaa, laukka on aina Waden kanssa helpompaa. Alkoi se ravikin sitten sujua vähän paremmin, kun keskityin tasaiseen käteen ja menin vaan eteen, vaikkei se ihan täydelliseltä tuntunutkaan. Ainakin kerrankin tuli positiivisempi kommentti mun selästä, ei niitä vatsalihaksia ole ihan turhaan tehty kesällä. Tiedostan myös, että osa käden ongelmista johtuu pohjimmiltaan varmasti myös heikoista vatsalihaksista, koska en saa pakettia pidettyä kasassa, kun osat ovat kaukana toisistaan. Joten kuntoilua, kuntoilua. Eipä tässä muu auta. Vatsalihaksista olisi apua myös puolipidätteiden kanssa, kun ei tarvitsisi tehdä niin paljoa kädellä.

Mutta jos nyt tällä esityksellä saisi luvan mennä seuraavissa koulukisoissa A:ta niin olisin todella iloinen. Lisäksi olen iloinen siitä, että sain kommentin: "käsi on parempi, mutta vielä kehitetään." Mutta se on parempi! En tiedä, mitä ihmettä sille pitäisi tehdä, kun monta vuotta on ohjien pituutta korjattu. Se tosin oli väärä tapa, koska oikea virhe oli käden paikka. No nyt sitten ollaan tilanteessa että oikeastikin ohjat ovat liian pitkät ja lisäksi käden paikka on väärä, mutta se on joka tapauksessa parempi kuin mitä se on ollut. Pienin askelin, pienin askelin.

Kaikki kuvat (c) Hanna Mäntynen - hanskin.kuvat.fi, kiitos!

Treenit jatkuu

Syyskausi alkoi eilen. Olikin ihan mukavaa pitää viikonlopun jälkeen yksi vapaapäivä ja luultavasti myös opettajat ja hevoset oli samaa mieltä. Tänään jatkettiin sitten treenien parissa, kun Suski tuli taas Ainoon valmentamaan ja halusin tietysti mukaan. Ratsuksi mulle olisi kelvannut kuka vaan, mutta vähän jopa yllättäen sainkin Oskun. En valita. Onhan se kiva päästä Oskun kanssa treenaamaan, nyt kun asiat sujuu ja voidaan siirtyä eteenpäin.

Olin tallilla poikkeuksellisen aikaisin. Osku oli ollut jo tunnilla, joten sille riitti vielä vähän kosteiden karvojen harjaaminen suoraksi. Ennen tuntia oli siis hyvin aikaa jutella vielä viikonlopun kisoista kavereiden kanssa. Sitä juttua riittikin, kun ei tietysti sunnuntai-iltana enää päästy kokoamaan fiiliksiä yhteen. Laittelin siinä sitten Oskun kuntoon samalla ja suunnattiin kohti isoa kenttää.

Kentällä oli vähän siirreltynä edellisten kisojen rata, josta piirros on alla. Tuosta puuttuu muutamia yksittäisiä esteitä, joita me ei hypätty radalla. Mittasuhteetkin on vähän pielessä, mutta älkää antako sen häiritä. Kaikissa väleissä oli hyvin aikaa, koska Ainon kenttä tosiaan on iso.

Aloitettiin verkkaamalla hevosia ravissa ympyrällä ja tekemällä siirtymisiä niin käyntiin kuin reippaampaan raviinkin. Sain kommentteja siitä, että Osku valuu oikeaa pohjetta päin. Vasemmassa kierroksessa se siis kulki lapa ulkona ja oikeassa kaatui sisälle. Lisäksi se saattoi olla vielä vähän väsynyt viikonlopusta, koska jalkaa sai käyttää aluksi kyllä. Toisaalta se on toisinaan muuten vain hidas pohkeelle, että vaikea sanoa. Otettiin myös laukka alkuun ympyrällä. Se oli tänään vähän hankalampaa ja Osku jäi taas pohkeen taakse pomppimaan paikalleen. Tällä kertaa kuitenkin ilman suurta taistelua sain sen eteenpäin, mihin se sitten nopeasti asettuikin. Hetken ympyrällä laukkaamisen jälkeen tultiin vasemmasta kierroksesta yhtä puomia ja suunnan vaihdon jälkeen oikeasta kerroksesta kahta puomia. Meillä osui askeleet joka kerta nappiin ja Osku malttoi hyvin odotaa, vaikka puomien väli oli lyhyt.

Esteverkkana tultiin ensin pystynä toisesta suunnasta numeroa neljä ja sen jälkeen piti siirtyä käyntiin suoralla linjalla. Tämä oli tehtävä, mitä Osku ei alkuun ymmärtänyt ollenkaan. Sille sai tehdä ison pidätteen, jotta se ylipäätään hidasti ja sen jälkeen se ei olisi malttanut kävellä. Ensimmäiset pari kertaa kuumensi hevosta enemmän kuin rauhoitti. Sen jälkeen siirryttiin kuvasta puuttuvalle kolmen innarin sarjalle, jonka Osku selvitti ongelmitta, mutta käyntiin siirtymiset linjalla tuotti edelleen ongelmia, joskaan ei niin suuria. Pidätteeksi riitti pienempikin, mutta siirtymismatka oli edelleen yhtä suuri, koska en halunnut istuttaa hevosta vaan tehdä siirtymisen pehmeästi. Osku alkoi kuitenkin selvästi ymmärtää, ettei tässä ollut mitään ihmeellistä, koska se malttoi jo kävellä tehtävästä pois ilman ongelmia. Viimeisenä verkkatehtävänä tultiin sitten vielä alareunan linja, jossa katkoviiva kuvastaa puomia, jonka jälkeen oli askel, hyppy, askel, hyppy, kuusi askelta ja hyppy. Väli viimeiselle esteelle oli vähän lyhyt, joten saatiin tulla aika koottua laukkaa sisään. Osku odotti yllättävän nätisti, eikä tultu sitten tämä kuin kerran.

Rata tultiin ensin kahdessa osassa. Ensimmäisellä kerralla esteelle viisi asti ja seuraavalla kerralla esteestä kuusi eteenpäin. Meille tässä suurin ongelma oli, etten saanut kahdelle okserille sopimaan askeleita. Se oikeastaan alkoi jo, kun jouduin vähän päästämään kolmoselle, ja Osku otti siitä vähän kierroksia. Neloselle piti sitten ratsastaa eteen, mikä aiheuttaa aina sen, että Osku yrittää rynnätä seuraaville esteille. Tämä sitten kävi taas, varsinkin kun olin itse nelosen jälkeen hidas pidätteen kanssa. Tultiin tuo nelonen - vitonen linja kolmesti, ennen kuin sain pidätteen menemään läpi ennen nelosta ja olin riittävän nopea sen jälkeen tasapainotuksessa ennen vitosta. Seuraavalla pätkällä ei ollut niin suuria ongelmia. Vähän Osku yritti taas lähteä pidentämään ennen estettä, mutta sain pidätteet sen verran läpi, että tultiin niistä paikoista mistä itse halusin. Tultiin kuitenkin kutonen ja seiska uudestaan, koska ensimmäsellä kerralla tultiin se ristilaukassa, mikä aiheutti seiskalle pudotuksen.

Näidän jälkeen hypättiin koko paketti vielä ratana. Korkeutta oli jälleen sen metrin verran ja vaikka aluksi katselin, että esteet näyttää isoilta, ne ei sitten lopulta tuntuneet siltä ja maltoin vielä itse pysyä rauhallisena enkä lähtenyt estekorkeuden takia tuuppimaan mitään. Tuo aloituslinja sujui jälleen mallikkaasti ja olin riittävän nopea sarjan jälkeen ja pystyin ajattelemaan jopa eteenpäin ennen okseria. Kolmoselle meinasin alkaa tuupata, kun askel ei täysin osunut. Onnistuin kuitenkin pitämään oman pään kylmänä ja odottamaan estettä, joskin hevonen sitten päätti pidentää, mihin en reagoinut. Tuloksena vähän pohjasta yli ja nootti pitää seuraavalle linjalle rytmi. Se sujuikin vähän paremmin, kun sain taas pidätteen tehtyä ajoissa ennen toista okseria, mutta Osku kyllä myös yritti rynnätä kättä päin välissä. Sen verran iso hyppy tuli vitoselle, että kun jäin muutamaksi askeleeksi ihmettelemään, oltiin sitten kutosen linjalta jo pitkälti ohi. Luovuttaminen ei kuitenkaan suju, joten käänsin Oskun vinosti esteelle ja kyllähän se suoristuksen kanssa meni siitä yli. Loput radasta meni sujuvasti ja sain viimeiseen väliin pidätteetkin läpi. Saatiin tulla sitten vielä kolmosesta kutoseen uudestaan. Tällä kertaa tein pidätteen ennen pystyä ja hyppy lähti järkevästi. Samoin linja oli parempi, vaikka Osku vähän ryysäsikin sisään, eikä se ehkä siistein mahdollinen ratsastus ollut. Olin kuitenkin vitosen jälkeen hereillä ja päästiin sujuvasti kutoselle.

Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen tuntiin. Sain taas hyviä ohjeita. Käsien paikan etsimisen lisäksi Suski huomautti, että ratsastan ajoittain löysällä ohjalla. Se on selvästi ratkaisuni liian kovaan ohjastuntumaan, mutta tietenkään niin ei pitäisi ratsastaa. Tasaisen tuntuman löytyminen varmasti auttaa moneen muuhunkin ongelmaan, joten yritän keksittyä siihen. Lisäksi Suski totesi, kuten itsekin tiesin, että tuosta esteille ryntäämisestä pitäisi päästä eroon. Mitään ongelmia ei ole, jos pääsee tulemaan rauhallisessa rytmissä ja odottamaan, mutta jos kerrankin joutuu ratsastamaan vähän eteen esteelle, Osku tarjoaa samaa ratkaisua vähintään seuraavat viisi kertaa. Mutta Suski myös kehui sitä, miltä meidän meno näytti ja sanoi, että jo tässä parissa kuukaudessa on tullut kehitystä. Toki Osku oli aika villi viimeksi ja oli tänään paljon enemmän oma itsensä, mutta siitä huolimatta. Tänään minullakin oli tasapainoinen olo ja myös tunne siitä, että olin koko ajan tilanteen tasalla ja esimerkiksi näin askeleet todella hyvin. Toiveet metristä tämän vuoden puolella eivät ehkä ole täysin utopistisia. Muistelen parin vuoden takaisia 90cm ratoja ja sitä, kuinka olin hevosesta irti joka hypyssä. Nyt isommillakin esteillä on tasapainoinen olo läpi hypyn. Tähän on suuresti auttaneet omilla paikoillaan pysyvät jalat, joiden varaan painon saa. Toinen iso kehitys on tapahtunut siinä, etten enää niin paljoa lähde kaulalle koko vartalon kanssa hypyssä. Edelleen toisinaan menen ylävartalolla liikaa mukaan ja se aiheuttaa omat ongelmansa, mutta aikoinaan olen mennyt jalat suorina koko vartalolla mukaan, mistä on sitten seurannut jalkojen heilumista ja epätasapainoista oloa. En tiedä, onko jalat vai ylävartalo korjautuneet ensin, mutta nyt molemmat alkavat olla kohdallaan ja hyvä niin. Nyt kun asento on kunnossa niin esteiden nostaminen ei ole mikään ongelma. Kisoissa tietysti tehtävien vaikeustaso nousee luokkien mukana, joten kisoissa pitää edetä rauhassa teknisen puolen takia, mutta ehkä kotona voisi joskus hypätä vähän isompaakin. Katsellaan kunhan syyskausi tästä lähtee käyntiin.

Postauksen kuvat ovat viikonlopulta Takkulasta (c) Sonja Raahka-Kuhna ja Josefiina Heininen, kiitos!

Takkulaa kohti

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna on taas perinteiset tuntiratsastajien mestaruuskilpailut luvassa ja tänäkin vuonna osallistun molempiin lajeihin. Viime vuonna Sorsasalossa järjestettyihin kisoihin me ei lähdetty viemään hevosia, mutta tänä vuonna Takkulaan taas mennään. Toki tässä välissä on tallikin vaihtunut. Ihan jännää mennä ensimmäistä kertaa uudelta tallilta tuntseihin. Vaikka toki EsRassa oltiinkin jo. Useamman päivän reissu on kuitenkin vähän eri asia ja vielä ei ole rutiinia siihen, miten asiat hoituu. Lisäksi hevosista toinen on minulle melko uusi tuttavuus ja toinen on vasta toista kertaa kotitallin ulkopuolella, joten saa nähdä. Molemmat ovat kyllä fiksuja poikia.

Kouluhevosena minulla on 14-vuotias hollantilainen ruuna Watamu, jota kutsutaan Wadeksi. Wade itse on hypännyt Hollannissa 130-luokkia, mutta on myös taitava koulupuolella. Sen isä on GP-luokkia hypännyt Tangelo van de Zuuthoeve. Wade on rehellinen ja tasainen hevonen, ei mikään maailman eteenpäinpyrkivin yleensä, mutta hyvin liikkuva ja teknisesti osaava. Waden kanssa treenit ovat olleet aika lyhyet, koska kesäkuun alussa meidän "hevoslotto" oli valmis ja minulle osui sieltä se voitto, eli Wade. En kuitenkaan ollut ratsastanut Wadella kuin kerran ja pienen paineen alla yritin ehkä sitten ensimmäiset tunnit itse liikaa ja kesäkuu ei ollut mikään suuri menestys. Onneksi kesäkuussa oli sitten useampia rästejä yms. niin pääsin Wadella treenaamaan. Tärkeintähän oli vaan saada kilometrejä alle ja päästä kiinni hevosen sielunelämään. Vikalla tunnilla ennen kesätaukoa homma sitten naksahti kohdalleen ja löytyi sitä fiilistä, että kyllä tästä voi jotain tullakin. Loman jälkeen treenit jatkuu ja toivottavasti sama tunne löytyy vielä uudestaan. Wadessa ei sinäänsä ole mitään kovin ihmeellistä, se on suoraviivainen ratsastettava, hyvin samantyyppinen kuin Simo itse asiassa: tyhjä edestä ja pohkeen takana. En ole vielä täysin keksinyt, miten saan se liikkumana pohkeen edessä. Lisäksi minulla on suuria vaikeuksia saada se suoraksi, koska Wade on melko hidas erityisesti vasemmalle pohkeelle ja mielellään liikkuu vähän vasen lapa ulkona. Itse taas meinaan saada hermoromahduksen, kun hevonen on niin kiero. Heinäkuun treeneissä ensisijainen tavoite on saada hevonen liikkumaan rehellisesti eteen ja sitten kaikki muu kyllä pitäisi sujua. 

Estehevosena on vähän tutumpi tapaus. Dolympia eli Osku on 9-vuotias ja niin ikään hollantilainen ruuna. Osku on varsin estesukuinen. Sen isä on estesukuinen ja itsekin hyvin suorittanut Colandro ja emä Tolympia, jonka isä on kuuluisa Voltaire. Tolympialla on useita varsoja, joista korkeimmalla tasolla on kilpaillut Oskun puoliveli Quality Z. Oskun kanssa on treenattu ja kisattu molempia lajeja viime syksystä asti, joten sen kanssa yhteisiä kilometrejä on runsaasti. Viime aikoina meidän esteradatkin ovat alkaneet sujua kaikilta osin. Vielä viime vuonna yhdellä esteellä tuli aina totaalinen black out ja yleensä se päättyi siihen, että työnsin hevosen yli ilman askelta ja tuloksena nelonen. Viimeiset kisat ja treenit on kuitenkin sujuneet tosi hyvin, joten lähdetään suorittamaan Takkulaan omalla tasolla ja se sitten riittää mihin se riittää. Tavoitteena olisi hypätä kaksi siistiä puhdasta rataa. Lauantaina haetaan fiilistä tervetuliaisluokasta ja sunnuntaina sitten jatketaan samalla hyvällä fiiliksellä finaalissa. Tiedän, että onnistuneella radalla ollaan korkealla ja onnistuminen on täysin kiinni siitä, että itse pidän hermot kurissa, joten tarkalla, mutta rennolla ratsastuksella yritän saada parhaan mahdollisen tuloksen. Oskun kanssa on tarkoitus hypätä muutamat treenit heinäkuussa ja ehkä joku koulutunti vähän suoristella hevosta, mutta sen kanssa ei ole tarvetta viime hetken hiomiselle niin paljoa.

Ihana ulkolaji

Oli erikoinen tiistai tuossa pari viikkoa sitten. Suski tuli pitkästä aikaa valmentamaan Ainoon, edellisen kerran hän kävi tammikuussa. Tällä kertaa olin ainoana tuntiratsastajana mukana ja ratsuna oli Osku. Oli kiva päästä näyttämään Suskille, millainen Osku on ja miten sen kanssa sujuu. Suski on siis mun vanha valmentaja Poni-Haan ajoilta ja kävin hänen tunneillaan ennen viikoittain hyppäämässä.

Koska ratsastuskoulun tunnit oli ihan normaalisti, oltiin ulkona, vaikka taivas oli tummanharmaa ja tuuli navakka. Osku oli alkuun asian kanssa ihan ok, mutta tajusi ilmeisesti jossain vaiheessa, ettei kentällä ollutkaan kuin toinen hevonen sen lisäksi, eikä sekään ollut tuttu. Siinä vaiheessa sitä alkoi vähän jännittää. Tuulen voimistuessa ja pienen tihkusateen alkaessa Osku oli aika menevällä päällä ja ensimmäinen laukannosto aiheuttikin pieniä jänöloikkia ja lopulta ison loikan eteenpäin. Itse keskityin vain ratsastamaan istunnalla ja rennolla kädellä, jotta saisin painetta vähän purettua ja hevosen rauhoittumaan. Ei tehty verkassa mitään ihmeellistä, ympyrällä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja ravissa vähän väistöjä ja siirtymisiä. Laukkaa lyhennettiin ja johtuen Oskun eteenpäin suuntautuneesta ajatusmaailmasta se esittikin varsin mallikasta laukkaa ja lyhensi sitä erittäin hyvin. Niin paljon itse asiassa, että olisin itse tyytynyt paljon vähempään, mutta Suski halusi vielä vähän lisää. Kyllähän se Osku nähtävästi pystyy kun vain pyytää, itse ilmeisesti tyydyn välillä liian vähään. Onhan Osku tässä melkein vuodessa kehittynyt hurjasti.

Verkkahyppyjen alkaessa sadekin yltyi ja kentällä alkoi olla aika kostea tunnelma. Ensimmäinen tehtävä oli puomi, kavaletti, puomi ympyrällä ja siinä ei ollut mitään ongelmia, vaikka Osku oli kovasti menossa. Seuraavalla tehtävällä (kolmen esteen innari) menohaluista olikin vähän enemmän työtä, koska Osku ei malttanut odottaa välissä ollenkaan. Vasta kolmennella kerralla innarit sujuivat sen verran rauhassa, että se kelpasi. Innareiden jälkeen tultiin ensimmäisen kerran jälkeen kaarevalla suhteutetulla kuudella askeleella pysty. Se väli meinasi jäädä aina vähän lyhyeksi, koska pidätteet ei oikein menneet läpi välissä.

Vielä ennen rataa tultiin muutama verkkatehtävä tehtävä. Ensimmäinen oli kääntämisharjoitus, jossa meillä oli aika paljon ongelmia, koska Osku tosiaan kävi harvinaisen kuumana eikä tuuli ja sade juurikaan inspiroinut sitä. Se jäi kaarteissa pohkeen taakse, mikäli sen piti kääntyä häntä pois tuulesta. Muuten se meni eteenpäin kuin höyryjuna ja rento ja rauhallinen, istunnalla tapahtuva ratsastus oli aika kaukana. Lisäksi ensimmäisen esteen alla oli yllätyksenä kaksi ruskeaa koristepalaa, jotka näin itsekin vasta muutama askel ennen hyppyä. Suski varoitteli, että hevoset olivat kytänneet sitä, mutta en uskaltanut huolestua ennen kuin tajusin palat. Siinäkin kohtaa vielä ajattelin, ettei Osku kyttää mitään ikinä, joten jalka vaan kiinni ja yli mennään ilman ongelmia. Osku kuitenkin tajusi samaiset palat vasta ponnistusaskeleessa ja siinä kohtaa itse olin menossa yli, mutta hevonen ei. Yritin sitten johtavalla ohjalla ja pohkeella saada sen yli, mutta olin jo luovuttanut ja menossa hevosen kanssa ohi, kun se päättikin hypätä kehotuksestani esteen yli. Olin parhaani mukaan hypyssä mukana, mutta voin sanoa, ettei se kaunista katsottavaa ollut. Tultiin sitten saman tien uudestaan ja seuraavalla kerralla mitään ongelmaa ei ollut. Hevonen tietysti sai kehut molempien ylitysten jälkeen. On se vaan kiltti.

Toinen verkkatehtävä oli kaareva linja, jossa suurin ongelma jälleen oli saada pidätteet välissä läpi. Osku oli ihan menossa, eikä itse tehtävä aiheuttanut ongelmaa, vaikka alkuun katselinkin, että esteet vaikuttivat aika isoilta. Lisäksi tulimme vielä vesiesteen kertaalleen, ihan vain hevosten takia. Osku nyt on sitä hypännyt paljon, eikä vesimatto aiheuta minullekaan mitään ihmeellistä, mutta toinen tunnilla ollut ratsukko oli Ainossa ensimmäistä kertaa ja heille oli varmasti erittäin hyvä tulla vesi kertaalleen, koska hevonen oli tuijotellut sitä koko tunnin. Ei siis tultu pitkää vettä, vaan okserin alla oli vesimatto. Ainossahan on kentällä myös pitkä vesi, odotan innolla, milloin päästäisiin sitä hyppäämään.

Rata on tässä alla. Ensimmäisessä linjassa ei ollut mitään ihmeellistä ja kakkoselle tehtiin uusi lähestyminen. Ainon kenttä on siis todella iso, joten väliin tuli joku kahdeksan askelta. Kolmonen oli isohko oksei pitkällä lähestymisellä, mutta mitään ihmeellistä siinä ei sinäänsä ollut. Nelosen alla oli vesi ja vitonen oli se kuuluisa este ruskeilla paloilla, joskaan enää siinä ei ollut ongelmaa. Kutonen ja seiska oli treenattu verkan kääntämistehtävässä, seiskalle piti tulla nelosen sisäpuolelta ja se kaarre aiheutti vähän ongelmia. Sarja oli lyhyt ja sen jälkeen oli vielä okseri, joka oli ihan peruseste.

Rata oli n. 95-100cm. Suski totesi ettei siinä säässä viitsi isompaa hypyttää, vaikka kentän pohja pysyi priimana koko ajan. Katselin esteitä ja mietin vain, että tämä on kyllä meidän maksimikorkeudessa, että ei yhtään haitannut ettei korotettu. Osku kävi edelleen aika kierroksilla ja jouduin kyllä joka askeleen ratsastamaan.

Rata meni kuitenkin ihan ok. Ykkönen ja kakkonen oli tosi sujuvia, kolmoselle en oikein saanut askelta ja hyppy lähti ihan juuresta. Nelonen ja vitonen meni taas kivasti, joskin Osku meinasi vitoselle vähän rynnätä. Kutosta ennen kaarteessa se jäi pohkeen taakse, eikä olisi halunnut oikein kääntyä. Ratsastin sitten kutoselle hyvin erikoisen tien, jossa suoristin lähes kohti vitosta, mutta mentiin kuitenkin yli. Seiskalle tosin oli sitten vaikeuksia, koska Osku ei taas ottanut pidätteitä ihan kaikkia vastaan ja se oli kutosen tapauksesta ottanut myös vähän lisää kierroksia. Päästiin kuitenkin ihan ok yli ja sarja meni ihan nätisti, vaikka jouduin tulemaan sisään aika takaperin. Ysille oli taas ongelmia kääntyä ja hypättiin sekin sitten vinosti aidalta sisäänpäin.

Toisen ratsukon suorituksen jälkeen tultiin uudestaan kolmonen, nelonen, vitonen, sarja ja ysi. Alle vielä verkkapysty, jota en rataan piirtänyt. Tälläkin kertaa linjalle kääntämisessä oli ongelmaa, joka ilmeisesti johtui tuulesta. Päästiin kuitenkin kolmosesta vähän sujuvammin yli, nelonen ja vitonenkin meni nätisti, vaikka jarrut oli edelleen vain osan aikaa olemassa. Sarjalle tultiin voltilla esteiden ympäri ja siinä ehdin vähän rauhoitella Oskua. Sarja menikin nätisti, mutta sen jälkeen oli jälleen vaikeuksia kääntymisessä. Tällä kertaa sain Oskun kuitenkin nopeammin pohkeen eteen, joten linja oli suorempi.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tuntiin. Osku oli paljon normaalia kuumempi, mutta onnistuin siitä huolimatta ratsastamaan yllättävän tasaisen radan. Lisäksi itselleni jäi erityisesti mieleen tasapainoiselta tuntunut istunta. Kun hevonen oli niin kierroksilla, oli pakko pitää jalka lähellä koko ajan, mikä sitten puolestaan tottakai sai istuntaan varsinkin hypyissä tasapainoa. Oli suorastaan helppoa olla mukana, vaikka esteet olikin tosiaan aika maksimissa, mitä olen ratana mennyt.

Suski kehui ratsastusta ja antoi myös hyviä vinkkejä. Erityisesti muistutus siitä, että kääntämisongelmissa kääntävinä apuina tärkeimmät ovat ulko- eikä sisäavut, oli paikallaan. Ja tosiaan minkä itse huomasin, eteenpäin pitää päästä ensin. Paikaltaan ei voi kääntyä. Lisäksi olin ylpeä itsestäni, että Oskun kuumumisesta huolimatta en hermostunut, vaan maltoin ratsastaa sitä rauhassa ja rennosti. Siihen jouduin kyllä tsemppaamaan itseäni, koska aluksi meinasi jännitys saada otetta.

Sateesta huolimatta tunnin jälkeen olin onnellinen ja fiilistelin sitä, miten mahtavaa on päästä ratsastamaan tällaisissa puitteissa tällaisilla hevosilla ja saada osallistua vielä niillä maan parhaiden valmentajien tunneille. Vaikka keväällä ei vielä päästy metriä starttaamaan, se voisi olla mahdollista syksyllä, peukut pystyyn. Tämän päivän perusteella se on lähempänä kuin arvasinkaan.

Kuvat ovat kesäkuun alusta estekisoista ja (c) Sonja Mäkinen. Kiitos!

Pitkästä aikaa

Satuin "löytämään" blogin uudestaan tässä vuosien jälkeen. Lueskelin siis vanhoja tekstejä, joista osa on edelleen julkaisematta. Niissä olen pohtinut paljon ratsastustani, tilanteisiin reagointiani, virheitäni ja kehitystäni. Tajusin, että tällainen pohdinta omasta ratsastuksesta voisi olla hyödyksi edelleen. Niinpä ajattelin, että voisin oman aikani puittaissa kirjoitella tänne silloin tällöin. Olen kyllä todella kiireinen tätä nykyä, lähes kaikki elämässäni on muuttunut vuoden takaisesta ja muutenkin, mutta olisihan niitä tekstejä ihan kiva lukea parin vuoden päästä. En ota asiasta mitään stressiä, enkä stressaa kuvien puutetta tai muutakaan, mutta jos joku haluaa silloin tällöin lukea syväluotaavia kirjoituksia ratsastuksestani, tervetuloa mukaan.