Tämän kesän leireilyt jäänee tähän esteleiriin avustajana. Mutta tulipa edes se, muuten olisin ollut ihan ulkona kesäleireistä. Jos jotain kaipaan niistä huolettomista vuosista lapsena, se on kesäleirit ja kaikki hauskat tempaukset hevosten kanssa.
Joka tapauksessa neljä aamua, rutosti leikkejä, vähän perinteitä ja paljon naurua. No joo, kolme aamua, koska keskiviikkona olin vain iltapäivällä. Meillä oli kivat leiriläiset ja lopulta kaikilla taisi olla ihan hauskaa, vaikka meidän suunnittelu ei ollutkaan kovin edistynyttä.
Leiriavustajana autettiin kaverini kanssa ponien kanssa, vietiin ja haettiin niitä tarhoista, keksittiin toiselle ryhmälle ohjelmaa toisen ratsastaessa (tähän sisältyi teoriaa, leikkejä ja mm. suunnistusta), pidettiin leirikaste (joka oli tosi kiltti) ja tietysti pidettiin hauskaa.
Saatiin ratsastaa myös. Itse menin kerran Simpalla ja kerran Dellalla ja torstain leirikisoissa leikittiin Amin kanssa poniagilityä. Eli varsinkin Amin ja Simpan kanssa pääsin taas pitkästä aikaa pitämään hauskaa.
Maanantaina menin siis Simolla, joka oli yllättävän hyvä ratsastaa. Sain sen aika nopeasti pyöreäksi ja tasaiseksi ohjalle. Se on taas alkanut vetää ohjasotteita vastaan ja purra kiinni kuolaimeen, mutta nyt kun se on mennyt ilman gramaaneita vähän aikaa, se oli paljon parempi taas. Kun Simppa tuli niin nopeasti pyöreäksi, ehdin vähän tehdä temppujakin. Ensin parit väistöt, jotka meni ihan hyvin. Sitten tehtiin vaihtoja ja yritin keskittyä viikonlopun oppeihin niistä. Alkuun oli vähän haparointia molemmilla, mutta sitten Simppa pääsi jyvälle ja minäkin tein vaihtoja paljon valmistellummin. Niinpä Simppa sitten teki parit tosi hienot ja puhtaat vaihdot molempiin suuntiin. Lopettelinkin sitten siihen ja ratsastin sen vielä pyöreäksi ja matalaksi. Suurin ihme oli se, että sain ratsastettua siitä vähän keskiraviakin. Simppa oikeasti ei kovin usein esitä minkäänlaista keskiravia, joten kun se pysyi pyöreänä ja oikeasti pidensi askeltaan, tiesin sen olevan avuilla. Simppa oli siis ihan huippu ja olin ihan seitsemännessä taivaassa. Oli ihanaa pitkästä aikaa ratsastaa Simolla ja oikeasti se oli niin tuttua ja kotoisaa. Joidenkin hevosten kanssa vaan kemiat kohtaa ja Simppa on oikeasti yksi niistä hevosista mulle.
Tiistaina lähdettiin maastoon kaverin kanssa. Menin siis Dellalla ja tamma oli aika innoissaan menossa. Sain pidellä sitä aika paljon, koska kaverin ratsu oli paljon rauhallisempi. Lisäksi Della inhoaa ötököitä enemmän kuin mitään muuta ja sen kyllä huomaan. Pahimmillaan se potkii mahaansa niin, että osuu ratsastajaa jalkoihin. Ötökkämyrkky onneksi auttaa vähän eikä ötököitäkään ollut ilma mustanaan. Ravissa ja laukassa Della rauhoittui, koska pääsi kaikkea lentävää karkuun. Ravattiin pari pätkää ja laukattiin pari pätkää. Ensimmäisellä kerralla Della meni rauhassa, toisella kerralla laukattiin mäessä ja siinä tamma jo vähän innostui. Lopulta laukkasuoralla toiseen suuntaan se vähän sitten jo laukkasikin. Ehdin huutaa kaverille, että odotan toisessa päässä ja sitten tamma pidensi askeliaan. Hetken ehdin jo miettiä sitä, etten saa Dellaa kiinni, ettei tila riitä. Aloitinkin sen pidättelyn heti puolen välin jälkeen ja pikku hiljaa tamma alkoi hidastaa. Pari sataa metriä meni siihen, että lopulta sain Dellan raviin ja käyntiin. Siinä vaiheessa kaverinikin hevonen oli päässyt loppuun asti. Muistakaa, että tämä ei ole oikea tapa maastoilla. Aina pitäisi mennä sellaista vauhtia, että kaikki mukana olijat pystyy matkassa. Mutta tiesin, että toinen hevonen ei todennäköisesti välittäisi ja jos välittäisi, se vain kiihdyttäisi mukaan. Niinpä uskalsin antaa Dellan mennä omaa vauhtiaan. Eihän se oikeasti ehtinyt edes kiihdyttää. Sen laukka on niin pitkä, että se menee erittäin kovaa ihan vain laukkaamalla pitkää, rentoa laukkaa kuten nytkin. Se laukkasi edelleen pää ylhäällä. Jos se oikeasti menisi kovaa, se laskisi päätään ja käyttäisi vähän voimaakin, mutta silloin tilaa tarvitsisi paljon enemmän. Mutta meillä oli varsin hauskaa ja Della oli ihan innoissaan kun kevensimme vielä viimeisen pätkän. Sain pidellä sitä ihan tosissani, ettei jätetty kaveria yksin metsään.
Perjantaina tosiaan oli leirikisat ja opettajan hetken mielijohteesta talutin Amin leirikisaradan läpi. Jonkun mielestä voisi olla tylsää vain talutella ponia, mutta mä olen mm. vaihtanut ratsastuksia Amin taluttamiseen. Se on ihan huippuponi. Tottakai mä tykkään sillä ratsastaakin, mutta koska en viitsi sitä tehdä kovin paljoa, kun Ami on niin pieni, taluttelen mielummin. Ja olenhan mä mm. tehnyt Amin kanssa pohkeenväistöjä maastakäsin. Seuraavaksi voisi varmaan harjoitella etuosakäännöksiä tai miksei jopa takaosakäännöksiä. Taivutusväistöt taitaa olla vähän turhan vaikeita mun ohjasajotaidoilleni. Ja siis en ohjasaja Amia, mutta ajatus on vähän sama. Talutan sitä ohjat kaulalla, kädet ratsastajan käsien paikalla ja käytän raippaa ja omaa vartaloani pohkeiden tilalla. Joka tapauksessa rata oli tosi helppo: kiemurtelua tötteröporttien läpi, kapea puomikuja, puomin ylitys, kauhan siirtäminen tolpasta toiseen, kavion puhdistaminen (ratsastajat tuli tätä varten alas hevosen selästä) ja talutus maaliin. Minkä tahansa muun ponin kanssa rataan olisi varmasti menny paljon kauemmin, mutta Ami seuraa mua kuin koira ja se totisesti auttoi pujottelussa ja kujassa. Se vain seurasi mua pitkin ohjin. Lisäksi se lähtee käskystä laukkaan, joten puomi ylitettiin laukassa, nappasin samassa vauhdissa kauhan ja hidastin vasta ennen sen laittamista toiseen tolppaan. Sitten kavio ylös, yksi merkki ponille raipalla, käynnistä laukkaan ja loppukiri yli maaliviivan. Aika oli 7 sekuntia nopeampi kuin nopeimmalla ratsukolla, joten ei ihan huonosti. Kannattaa muistaa kuitenkin, että säästin paljon aikaa kauhan poimimisessa, koska hevosen selästä se on vaikeampi tehdä laukassa eikä mun tarvinnut myöskään laskeutua hevosen selästä.
