Takkulan viikonloppu: perjantain lähtö

Kuten aiemmin kerroin, tänä(kin) vuonna meiltä jäi tuntsit välistä kaukaisen kisapaikan takia. Takkulassa järkättiin ratsastuskoululaisten kesäkisat, jonne suuntasi aika iso osa Etelä-Suomen ratsastuskouluista. Mulla oli ratsuina ihanat Unski ja Osku.

Koko viikko meni treenatessa, siitä lisää joskus myöhemmin. Perjantaina oli sitten lähtö kisapaikalle. Ei haluttu lähteä lauantaina aamuyöllä ajamaan, vaan rauhassa lähteä jo perjantaina. Päästiin niin vähän tutustumaan paikkoihin hevosten kanssa ja ajoissa nukkumaan.

Itse olin tallilla jo aamupäivällä. Yhteiset tavarat oli aika pitkälti pakattu jo torstaina, ja olin tuonut myös omat kisakamani sun muut härpäkkeet tallille. Perjantaille oli jäljellä hevosten pesu, kamojen pesu sekä ihan viimeiset tavarat mukaan. Alunperin olin ajatellut ratsastaa molemmat hevoset jo kotona, koska Takkulassa oli estekisat perjantaina. Kisat kuitenkin loppuivat jo alkuiltapäivästä, joten ohjeeksi tuli ratsastaa hevoset vasta illalla paikanpäällä. Koska mulla oli kaksi hevosta hoidettavana (Unskin ratsastaja pääsi paikalle vasta lauantaina ja Oskun ratsastajan kanssa sovittiin, että tulee vasta sunnuntaina, kun ratsasti itse vasta silloin) ja Oskun kanssa on välillä vähän vaikeuksia, päätin ratsastaa sen kotona varmuuden vuoksi. Tai oikeastaan tiesin, että pääsisin tekemään kotona paljon paremmin sellaisen hyvänmielen eteenratsastuksen kuin halusin. Osku lähti kisapaikalle jo perjantaina, koska kuljetuspaikkojen takia yksi estehevosista haluttiin viedä jo perjantaina ja Oskun on paras matkustaa rekassa, joten sen lähtö sopi hyvin, kun olin itsekin kuitenkin joka tapauksessa paikalla.

Hevosilla oli satulansovitukset menossa, kun tulin. Unskille oli siinä kohtaa satula jo sovitettu, joten aloitin pesemällä sen ja sen suitset. Siinä kohtaa myös Oskulle oli saatu satula, joten lähdin sen jälkeen ratsastamaan sen. Siinä kohtaa alkoi tulla myös kello vastaan, kun hevonen piti vielä pestä ja mielellään vähän ehtiä kuivaakin ennen kuljetusta. Ripeän kuntoonlaiton jälkeen laskin, että puolen tunnin liikutuksen jälkeen ehdin vielä hyvin pestä Oskun. Lähdin isolle kentälle ulos, vaikka ulkona tuulikin ja oltiin kentällä yksin. Siellä on kuitenkin kaikkein eniten tilaa ja se oli juuri sitä mitä halusin.

Aloitin kävelemällä pitkin ohjin ja Osku katseli ympärilleen. Se oli paljon rauhallisempi kuin vuosi sitten vähän vastaavassa tilanteessa. Ympärillä tapahtui vaikka mitä, mutta se ei hirveästi Oskua häirinnyt, mitä se nyt uteliaana katseli. Alkukäyntien jälkeen otin ohjat ja lähdin ratsastamaan tavoitettani kohti. Tavoitteena oli siis saada hevonen liikkumaan eteen kahdella ohjalla ja rennosti. Käynti on ehdottomasti vaikein askellaji, mutta vähän siinäkin pitää päästä ratsastamaan eteen, jotta ravia kannattaa edes yrittää. Ravissa aloitin vain antamalla hevosen ravata omaa vauhtia ja löytää vähän tasapainoa sekä vertyä. En ratsastanut kulmiin ollenkaan, vaan mahdollisimman isolla ja pyöreällä reitillä yritin saada hommasta helppoa ja mukavaa Oskullekin. Kun toinen kierros sujui, vaihdoin suuntaa ja halusin siinäkin vain hevosen kahdelle ohjalle. Pikkuhiljaa lähdin pyytämään vähän enemmän ja enemmän ravia, jotta pääsimme edes normaaliin raviin. Laukannoston tein mahdollisimman helposta paikasta kaarteesta pitkälle sivulle. Vähän yllättäenkin Osku nosti todella nätisti heti ensimmäisenkin laukan eikä ollut siinä yhtään pohjetta vasten. Laukkasin ensin alasistuen samaa isoa ja pyöreää tietä aidan vieressä kuin mitä olin ravannutkin. Kun muutaman kierroksen jälkeen Osku ei yrittänyt missään kohtaa hidastella, nousin kevyeen istuntaan ja annoin hevosen vain laukata. Alkuun se oli vähän jäykkä ja jännittynyt, mutta ei mennyt kauaa, kun se jo alkoi rentoutua ja laskea päätään pärskien. Vaihdoin suuntaa laukanvaihdolla ja sekin meni sujuvasti, joten pääsin toiseen suuntaan jatkamaan vain kevyessä istunnassa. En halunnut hevosen kiihdyttävän, kuten olimme tehneet tunneilla viikolla, vaan antaa sen laukata selkä ylhäällä ja avata paikkoja. Tarkoitus ei myöskään ollut väsyttää hevosta vaan juurikin liikuttaa sen verran, ettei se jäykisty. Tämän takia siirsin tyytyväisesti laukkaavan hevosen jo muutaman kierroksen jälkeen raviin. Tässä kohti täytyy toki huomioida, että ison kentän muutama kierros vastaa aika montaa "normaalin" kentän kierrosta. Ravailin vielä eteen ja alas molemiin suuntiin ja Osku oli niin hyvä, että olisin voinut hihkua riemusta. Melkein viikonlopun onnistumiseksi olisi riittänyt ihan vain se fiilis, mikä ratsastuksesta jäi tuon puolituntisen jälkeen. Loppuravien jälkeen ulkona alkoi vihmoa vähän vettä, ja koska en halunnut kastua, lähdin maneesiin kävelemään loppukäynnit. Osku oli tosi fiksu, vaikka vähän epäilikin ohjatessani sen tallin viertä maneesille. Totesin myös, ettei puolen tunnin keventelyn aikafiilis ollut kadonnut mihinkään, kun maneesiin päästessäni lähdöstäni oli 35 minuuttia.

Loppukäyntien jälkeen Osku pääsi pesulle. Se suhtautui asiaan huomattavasti rennommin kuin Unski, joka jännitti operaatiota suhteellisen paljon. Oskua lähinnä ärsytti, että kaikki kaverit saivat ruuat ja sen piti seistä kasteltavana. Yritin olla nopea, paitsi siksi, että Osku pääsisi syömään, myös siksi, että minun piti yllättäen jakaa hevosille myös väkirehut. Näiden ja muutaman muun loppuhetken kiireellisen asian takia en sitten ehtinyt pestä Oskun suitsia ennen kuin rekka oli jo pihassa. Ei siis muuta kuin kuljetuskamat kasaan molemmille hevosille, loput varusteet mukaan ja hevoset valmiiksi. Osku meni rekkaan ja Unski traikulla. Ensin lastattiin rekka, johon hevoset meni oikein nätisti. Pienen säätämisen jälkeen oltiin tyytyväisiä rekan pakkaukseen. Sen jälkeen Unski traikkuun, omat kamat kaverin autoon ja matkaan.

Saatiin rekka matkalla kiinni, mutta kahvipysähdyksen jälkeen ajettiin sen perässä kisapaikalle. Etukäteen jännitetty tilanne, onko meillä riittävästi porukkaa ottamaan hevoset alas, ei ollut ollenkaan ongelmallinen. Lopulta otin kaikki hevoset alas ja ojentelin niitä maassa muille talutettavaksi. Lyhyen lenkin jälkeen vietiin hevoset karsioihin ja liityttiin muiden avuksi purkamaan rekasta heinät. Onneksi meillä oli tyhjä karsina, johon heinät ja muut varusteet saatiin, ympäristö kun oli suht märkää. Tässä kohtaa traikkukin oli saapunut paikalle, joten mentiin sen jälkeen ottamaan sieltä hevoset alas ja karsinoihin. Unskin ratsastin vielä illalla kisapaikalla, joten kun olin riisunut Oskulta kuljetuskamat, aloin kerätä Unskin kamoja kasaan. Nopean harjauksen jälkeen pintelöinti ja kamat päälle. Olin vähän myöhässä muista, mutta en antanut sen häiritä.

Illalla oli liikuttamisen lisäksi tärkeä homma Unskin uuden satulan kokeileminen. Minun on ollut niin helppo istua sen vanhassa satulassa, että pelkäsin uuden satulan hajottavan koko paletin. Sovittiinkin jo kotona opettajien kanssa, että otan sekä uuden että vanhan mukaan ja jos uusi on ihan mahdoton, menen vanhalla vielä nämä kisat ja sen jälkeen opettelen istumaan uudessa. Alkuun uusi satula tuntui ihan hyvältä istua, vaikka se olikin hyvin erilainen kuin Unskilla aiemmin ollut esteflättäri. Uusi kun on koulupainotteinen yleissatula huomattavasti paksummin toppauksin ja syvemmällä istuimella. Unski oli alusta asti todella hyvän tuntuinen ja sitä kehuivat niin opettaja kuin muut kisaajatkin. Ensimmäisen laukan jälkeen ehdin jo ilmoittaa, että en kyllä voi uudella satulalla ratsastaa, koska seilasin istuimessa edes takas kuin soutulaitteessa. Opettaja kehotti ratsastamaan loppuun, koska kuulemma istuin satulassa todella hyvin ja hevonenkin liikkui hyvin. Siirtyessäni raviin ja istuessani alas hämmästyin sitä, miten paljon vaikeampi siinä oli istua kuin aiemmin, vaikka hevonen liikkui rehellisesti selästä läpi. Siinä vaiheessa tajusin, että se oli alkanut liikkua niin paljon enemmän uudella satulalla, että istuiminen oli siksi vaikeaa. Tämän havainnon jälkeen en olisi vanhaa satulaa enää ottanut vaikka olisi käsketty. Unski liikkuikin todella hyvin. Menin silläkin hyvin kevyesti, askellajit läpi ja vähän harjoitusravissa fiilistelyä sen uudesta liikkumisesta. En olisi millään halunnut lopettaa, mutta toki tiesin, mitä olin hakemassa ja en halunnut rasittaa Unskia liikaa. Pois oli kuitenkin pyyhitty se alkuviikon juokseva ja vastusteleva hevonen. Hevonen, jolle ei mennyt pidätteet läpi ja jonka kanssa jo mietin, mitä ihmettä oli mennyt vikaan niin lähellä kisoja. Sen sijaan allani oli tyytyväinen, rento ja yhteistyöhaluinen hevonen, joka teki juuri sen, mitä pyysin. Loppukäynnit käytiin kävelemässä kisakentän laidalla, johon Unski ei uskaltanut mennä yksin ja saatiin sitten opettaja saattamaan.

Osku iltakävelyllä

Ratsastuksen jälkeen hoidin Unskin iltapuulle, tarkistin, että kaikki oli yleisesti hevosten yöpymistä varten kunnossa. Eli vedet oli, nimilaput laitettu kaikille, tavarat paikoillaan ja muuta yleistä. Opettajatkin oli toki paikalla, mutta tiesin, ettei heillä olisi hirveästi aikaa mitään alkaa järjestellä, jos jotain puuttuisi. Kun olin vielä laittanut omatkin kamat paikoilleen ja toinen porukka oli lähtenyt ratsastamaan, otin Oskun vielä iltakävelylle. Haettiin kentältä seuraksi muut kävelemään loppukäyntejä ja lähdettiin maastoon lyhyelle kävelylle. Hirveän pitkään ei voitu mennä, kun metsässä hyökkäsi miljoona ötökkää ja Osku hermostui tosi pahasti niihin. Joten takaisin ja kävelytin vielä hetken Oskua kisakentän vieressä, kun muut lähtivät karsinoille. Sitten oli vielä Oskun hoito iltapuulle, viimeisten kamojen putsaus ja sen jälkeen ruokittiin vielä hevoset opettajan kanssa ennen kuin lähdettiin majapaikkaan. Eksymisen jälkeen löydettiin Vierumäelle, jossa meillä oli huoneisto viikonlopuksi vuokrattuna. Nopean iltapalan jälkeen mentiin kaikki nukkumaan, kun seuraavana aamuna oli aikainen herätys.

Uusi Unski ja vanha Osku

Taas on kiireinen elämä vienyt mennessään, mutta se ei ole mitään uutta auringon alla. Kaiken keskellä blogi on taas jäänyt. Tiedän, että joskus luopuminen voisi olla hyvä ratkaisu, mutta samaan aikaan tykkään lukea vanhoja postauksiani. Kun olen tätä aina ensisijaisesti kirjoittanut itselleni, en näe mitään syytä poistaa blogia tai vastaavaa.

Joka tapauksessa vuosi on taas siinä pisteessä, että juuri käytiin arpajaiset tuntiratsastajien vuoden suurimpiin kisoihin. Tänä vuonna valtakunnalliset mestaruudet ratsastetaan Power Parkissa Härmässä ja Ainosta ei lähde sinne edustajia. Sen sijaan Takkulassa kesä-heinäkuun vaihteessa järkättäviin eteläisen Suomen tuntiratsastajien epävirallisiin mestaruuksiin lähdetään. Olen Waden viime syksyisestä loukkaantumisesta asti kisannut koulu Dinolla, mutta sillä kierrätettiin talven aikana kolmea ratsastajaa, joista kaksi pääsi lähtemään EsRan tuntiratsastajien mestaruuksiin ja sitä kautta valikoitui myös Takkulaan. Menin Wadella huhtikuussa yhdet kisat sen palattua kisoihin ja ehdin jo toivoa, että saisin sillä mennä Takkulassa, kun sen toinen EsRan ratsastaja ei lähde sinne. Mutta kun yksi hevosista loukkaantui, tilanne sai uusia käänteitä ja sain ratsukseni täysin uuden tuttavuuden. Ensimmäinen tunti meni ilmeisesti sen verran hyvin, että sen kanssa sitten lähdetään yrittämään. Kyseessä on 13-vuotias virolainen ruuna Unique, jota kutsutaan tutummin Unskiksi. Koska sattuneista syistä musta on toisinaan vaikea kutsua sitä Unskiksi, kutsun sitä myös Untoksi. Unski on näin nopean tutustumisen perusteella oikeinkin kiltti ja yritteliäs, joskin aavistuksen arka kaveri. Se on melko mutkaton ratsastettava, mutta suustaan samaan aikaan sekä herkkä että vahva. Kovalla kädellä sitä ei voi ratsastaa ollenkaan, ei sillä että mitään hevosta kannattaisi, mutta kun se on tuntumalla, se sietää ja jossain määrin vaikuttaa jopa haluavan aika vahvan tuntuman. Katsotaan, mitä tästä tulee. Ei nyt ainakaan varsinaisesti ole menestyspaineita tämän ratsuvalinnan jälkeen.

Viime syksyisen hevosten vaihdon jälkeen hyppäsin pitkään pelkästään Dinolla. Kevään puolella välillä on ollut kokeiluissa muitakin. Mutta kun sekä Dinon että näiden muiden kanssa on ollut ongelmia, ne ovat syöneet itseluottamusta ja arvoin jo pitkään, haluanko tai uskallanko edes lähteä hyppäämään Takkulaan. Lopulta kuitenkin esteet on mulle se juttu, joten halusin lähteä. Onneksi oli mahdollista saada tuttu ratsu, joten esteitä treenataan seuraavaksi ihanan Oskun kanssa. Oskulla menin ensimmäisen vuoden tosi paljon ja kisasinkin molemmissa lajeissa, ennen kuin ensin koulupuolelle vaihtui Wade ja sitten esteille Dino. Täytyy sanoa, että olin suhteellisen helpottunut, kun sain Oskun. Sen kanssa selviydyttänee radasta. Osku on 10-vuotias hollantilainen puoliverinen, oikealta nimeltään Dolympia.

Joten näiden kanssa pitäisi sitten pari kuukautta treenata ja sitten onkin luvassa hevosten osalta vähän rauhallisempi kesä. Muuten tekemistä ja tapahtumia riittääkin sitten vaikka muille jakaa.

Osku viime vuonna Takkulassa

Vähän taukoa

Maanantain ja kaiken liikkumisen ja ratsastuksen jälkeen nilkka oli tiistaina aamulla niin kipeä, että meinasin alkaa itkeä, kun nousin sängystä. Liikuttaminen sattui, oleminen sattui. Astumista ei voinut edes ajatella. Jollain ilveellä onnistuin koikkelehtimaan suihkuun, jossa veden osuminen jalkaan sattui. Oli pakko mennä lääkäriin. Röntgenin jälkeen helpottava tieto: murtumaa ei ole. Paraneminen voi viedä pari viikkoa ja senkin jälkeen voi liikunnan jälkeen kipeytyä.

Minua tietysti kiinnostaa vain, milloin pääsen ratsastamaan. Kouluratsastusta odottaisin jalan kestävän jo maanantaina (pakko), mutta voi olla, että esteiden kanssa pitää vielä odottaa. Jätin tämän päivän estetunnin välistä, koska en ole ihan varma, oisiko nilkka kestänyt. Parempi varmaan parannella rauhassa niin paranee nopeammin. Tänä viikonloppuna on kuitenkin Ainossa SM:t, joissa minun pitäisi olla töissä. Jätin nyt kaksi ekaa päivää välistä, mutta lauantaina ja sunnuntaina menen sinne tekemään minkä pystyn. Ei musta juoksemaan ole, mutta käveleminen sujuu päivä päivältä paremmin.

Eipä näitä oikeasti ongelmia aiheuttavia vammoja niin kovin usein ole tullut. Jostain syystä en laske aivotärähdyksiä tähän kategoriaan, vaikka ne oikeasti toki vakavimmasta päästä ovatkin. Mutta muuten ei hevosen selästä pudotessa ole juuri sattunut. Kerran Ginet potkaisi takareiteen, Helinältä tulin kerran voltilla alas ja siitä tuli hieno lihasvamma jalkaan. Ja sitten nuo putoamiset, mistä on seurannut aivotärähdys. Mutta olen lennellyt niin paljon, että aika vähällä kuitenkin olen päässyt. Tämä on ensimmäinen kerta, kun satutan jalkani.

Nytkään en tiedä, miten se edes tapahtui. Mielestäni en jäänyt kiinni jalustimeen, eikä jalka osunut hevoseen. Vahvin veikkaus on, että jalka osui aitaan, mutta videolta katsoessa sekin näyttää jotenkin epäilyttävältä. Toinen mahdollinen vaihtoehto on, että se on vain pudotessa vääntynyt maahan osuessaan. Sekin kyllä on vähän huono veikkaus, kun videolta katsoo. Jalka kun ei juuri osu maahan. No, joka tapauksessa olen onnellinen, ettei se mennyt tämän pahemmin ja paranee melko lailla entiselleen nopeasti. Harmittaa vaan, kun en pääse ratsastamaan kunnolla.

Leipomisharjoituksia

Sanoin tuossa vähän aikaa sitten, että koulupuolella hevostenvaihdoviikot päättyivät ainakin väliaikaisesti. Estepuolella ne vasta alkoivat. Näihin kauden toisiin kilpailuihin reilun viikon päästä jaetaan hevoset, joilla ei oltu viime kisoissa. Minä tietysti elättelin toiveita, että saisin mennä Oskulla, kun en viimeksi ollut kisoissa, mutta ilmeisesti se tarkoittikin edellistä kertaa, jolloin oli ollut kisoissa. Niinpä ilmeisesti mulle sitten osuu Dino. Ainakin sen perusteella, että menin sillä myös tunnilla eilen.

Meillä oli kunnon junnutunti, kaikki tallin vähemmän hyppäävät hevoset tunnilla ja lopuilla sitten vaikeampia tapauksia. Dino nyt tietysti on kokenut hyppääjä ja olen sillä ollut Piiankin valmennuksessa, joten tunti olisi voinut olla meille tosi helppo. Mutta kun hevonen ei ole millään tasolla helppo, eihän se tuntikaan sitten ollut.

Alkuverkkana mentiin ihan vaan puomeja. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Dino tavoilleen uskollisena kysyi jo käyntipuomeilla, onko sen pakko mennä yli. Ei onneksi sentään tehnyt siitä sen isompaa numeroa. Ravissa ja laukassa oli sen tuntuinen ekoilla kerroilla, että olisi varmasti pysähtynyt, jos olisi saanut mahdollisuuden, mutta kun en antanut sille mahdollisuutta, se meni kiltisti yli. Sen sijaan jouduttiin sakkokierroksille, koska en osannut pitää kättä oikeassa paikassa. Tai vaihtoehtoisesti en saanut laukkaa ylläpidettyä kaarteessa, milloin mistäkin syystä, ja sain huomautuksia liiasta työntämisestä. Sanotaanko vaikka niin, ettei Dino ollut ihan energisimmällä tuulellaan.

Kun kaikkia esteitä oli tultu puomeina, siirryttiin hyppäämään. Aloitettiin ravihypyillä ja Dino oli yllättävän pirteästi menossa. Sen sijaan käteni ei ollut oikeassa paikassa ja olin vähän hidas esteen jälkeen. Yritin kovasti parantaa sitä, mutta on todella vaikea keskittyä moneen asiaan ja kun hevonen on itsessään jo suuri haaste, kaikki muu on vielä vaikeampaa. Lisäksi Dino ei taaskaan ollut reippaimmalla mahdollisella tuulella. Selvittiin kuitenkin ihan kohtuullisesti tehtävistä eikä Dino juurikaan kysellyt esteiden ylittämisestä. Itse yritin keskittyä ohjeiden mukaisesti istumaan hiljaa ennen estettä ja kantamaan käden, sekä esteen jälkeen olemaan nopeammin takaisin tasapainossa. Täytyy kyllä myöntää, että olin harvinaisen hidas esteen jälkeen, noilla reaktionopeuksilla olisin ollut keväällä esimerkiksi alhaalla monta kertaa, kun Dino pukitteli esteiden jälkeen. Onneksi se nyt oli nätisti, vaikka muutaman kerran esteen jälkeen ehti käydä mielessä, että olen alhaalla jos se nyt keksii jotain.

Viimeinen rata tultiin sitten viimeisinä, jotta meille voitiin vähän nostaa esteitä sieltä 50cm ja lisäksi tultiin vähän pidempi rata, kisatreenin takia. Dino ei varsinaisesti ollut hyytynyt odotellessa, mutta olisi se saanut mennä jalasta enemmän eteen. Ensimmäinen este meni vielä ihan kivasti, mutta toiselle, joka oli alkutunnin hinkattu sarja, se jäi taas pohkeen taakse kaarteessa. Yritin ratsastaa eteen, mutta linjalle käännettäessa hevonen hyytyi. Raippa oikeastaan pahensi tilannetta ja tiesin kyllä, että Dino tulee tökkäämään. Siitä huolimatta olin itse liikkeestä edellä ja eipä siinä kohtaa sitten ollut enää mitään tehtävissä, kun hevonen pysähtyi. Pidin jälleen tyhmästi ohjista kiinni, mutta eipähän tarvinnut metsästää ratsua. Ei muuta kuin takaisin selkään, huomautus ratsulleni sopimattomasta käytöksestä ja uusiksi. Tällä kertaa Dino meni kyselemättä yli koko sarjasta, mutta seuraavalle esteelle se taas hyytyi ja tökkäsi. Tässä kohtaa meinasi iskeä epätoivo, koska muistin ne kaikki tunnit, kun olin nähnyt sen kieltäytyvän menemästä lähellekään edes puomeja. Vähän turhankin epätoivoisesti ja ilman ajatusta yritin korjata sitä seuraavassa lähestymisessä, mutta eipä siitä mitään tietenkään tullut. Joten sitten vaan syvään hengitys, homma pakettiin ja päästiin yli sekä siitä, että seuraavasta esteestä. Näillä kahdella esteellä pystyi ratsastamaan kahdeksikkoa, joten saatiin jäädä siihen sakkokierroksille, kunnes homma alkoi sujua.

Aluksi työnsin istunnalla liikaa ja yritin siten varmistella eteenpäinpyrkimystä. Tuloshan tästä on tietysti täysin päinvastainen. Ensimmäisellä sakkokierroksella Dino tökkäsi vielä samalle esteelle kuin viimeksikin, mutta sen jälkeen alkoi löytyä rytmi ja laukka. Minun pitää keskittyä pitämään käsi ylhäällä, lähettämään jalalla eteen ja sen jälkeen istumaan hiljaa. Työntäminen ja puskeminen on kiellettyä. Jos Dino alkaa hyytyä, ratkaisu on hyvä tuntuma, laukka takajaloille, paino liikkeen taakse ja yhdellä napakalla käskyllä jalasta yli.

Tiedän itse myös toisen asian, mikä pitää seuraavalla kerralla parantaa. Se on hevosen verrytteleminen. Kevään tunneilla kylmästi ratsastin sitä niin paljon eteen, että se käytännössä vei minua. Nyt olen joutunut molemmilla tunneilla ratsastamaan sitä eteen. Tuohon aitoon eteenpäinpyrkimykseen tarvitaan pokkaa laittaa hevoseen hyvin paljon painetta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Dinon pitää ensin vähän ärsyyntyä. Se on hyvä merkki, jos se pukittelee ja alkaa sitten mennä eteen. Keväällä uskalsin pukeista välittämättä ratsastaa sitä vain isoa laukkaa eteen, minkä jälkeen se aina toimi. Nyt olen vähän ollut nössömpi ja jäänyt sille rajalle, että se ei vielä ihan tarjoa pukkeja. Mutta nähtävästi se on paljon huonompi ratkaisu, koska silloin se ei ole jalan edessä ja silloin tulee näitä tökkimisiä. Joten seuraavalle tunnille huomiona: käsi ylös, istunta hiljaa ja se poni sinne jalan eteen.

Mennään nyt sitten kisoissa 70cm ja 80cm. Olisin halunnut mennä 80cm ja 90cm, mutta ehkä näiden parin tunnin perusteella on parempi tyytyä noihin pienempiin luokkiin. Toisaalta Dino on hyvin on-off. Jos sitä ei huvita, se ei mene yli puomistakaan, mutta jos sitä huvittaa, ei ole mitään väliä mitä sinne eteen työnnetään. Viimeksi Piian tunnilla osa esteistä kuitenkin oli siellä metrissä, eivätkä ne olleet mitenkään ongelmia. Mutta mennään nyt hakemaan kaksi (toivottavasti) kivaa rataa noista luokista, saan olla iloinen, että ylipäätään saan mennä kaksi luokkaa, koska kisoihin oli tosi paljon halukkaita. Toisaalta, jostain jännittävästä syystä, Dinolla ei halunnut mennä kukaan muu.

Näistä vaikeuksista huolimatta tykkään Dinosta. Se on vähän jätkä, mutta ei se haittaa. Olen esimerkiksi ajatellut aina, että joskus ostan suomenhevosen, joka on vähän jätkä. Sopivalla tavalla omapäinen, mutta kuitenkin toimiva. Dino on ehkä ajoittain vähän liiankin omapäinen, mutta toisaalta onnistumiset tuntuu sitten sitäkin paremmilta. Tällaisissa hevosissa on kuitenkin se, että kun ne sitten lopulta saa menemään, ne tekee aika paljon enemmän ratsastajalleen, kuin sellaiset kiltit ja nöyrät hevoset, joiden kanssa toki on helppoa, mutta ne tekee aina sitten sen mitä on pyydetty, ei juurikaan enempää. Toisaalta niiden kanssa saa niitä onnistumisia aika paljon useammin. Minulla on ollut tuuria hevosten kanssa ja olen saanut noita kilttejä luottohevosia alleni aina sopivasti, joten ehkä tässä välissä voi vähän hakea erilaista kokemusta. Sitten kun Dinon saa menemään hyvin, tietää ainakin tehneensä jotain oikein. Enkä minä ole luovuttaja. Nyt kun tähän on ryhdytty niin viedään sitten loppuun asti. Olkoonkin, että Dino on ainoa hevonen, joka on onnistunut saamaan minut alas sitten vuoden 2014 ja Lillin. Kolmesti.

Vakavaa kouluratsastusta

Takkulan jälkeen meillä on ollut ns. hevostenvaihtoviikot. Kaikki ovat päässeet kokeilemaan vähän eri ratsuja. Osa on ollut tyytyväisempiä kuin toiset, mutta aikalailla kaikki olivat ihan iloisia, kun maanantaina päästiin tutumpien ratsujen selkään.

Itselleni tähän iloon oli vielä extra syy, kun sain ratsukseni Waden. Harmittelin jo tuntseja ennen, että yhteistyö varmaan loppuu juuri, kun se oli alkanut löytyä. Joten nyt, kun kaikilla oli kisahevoset ja minä sain Waden, olin iloinen. Ei Wade ole hevonen, jonka ostaisin itselleni. Se on vähän turhan hidas reagoimaan, mutta se on ystävällinen, yrittelijäs, osaava ja se antaa todella makeita fiiliksiä, kun itse vaan osaan ratsastaa.

Eilen tunti ei mennyt ihan niin hyvin, kuin viimeiset treenit ennen Takkulaa tai Takkulan rata. Hevonen kyllä meni eteen ja teki mitä pyysin, mutta ihan viimeinen puolipidäte ei mennyt läpi, enkä saanut Wadea täysin rehellisesti läpi ja kantamaan. Se taas aiheutti sitten ongelmia ohjastuntuman tasaisuuteen ja muodon tasaisuuteen.

Aloitimme tunnin käyntityöskentelyllä ja volteilla. Wade oli vähän hidas jalalle, mutta muuten meni ihan ok. Raviin lähtiessä selvisi, kuinka pahasti se oikeasti oli pohkeen takana ja sainkin käskyn herätellä hevosen ennen uutta yritystä. Pienellä virittelyllä Wade sitten alkoikin reagoida ja päästiin tekemään kevyessä ravissa verryttelyä. Wade oli yllättävän hyvä mielestäni, mutta kommenttien perusteella liian hidas. Keskityin sitten ratsastamaan eteenpäin, johon hevonen ihan kiitettävästi alkoikin vastata, mutta jo tässä vaiheessa tunsin, ettei energia suuntaudu täysin oikein takajaloista selän kautta eteen vaan hevonen vähän juoksi, vaikkei varsinaisesti juossutkaan alta. Onneksi verkkasimme myös laukassa, jossa Wade on aina vähän parempi. En saanut sitä ihan niin hyvin takajalkojen päälle kuin yleensä, mutta laukka oli kuitenkin helpompi. Siihen asti, että vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin vastalaukassa. Siinä huomasin oikeasti takaosan voimattomuuden ja hitauden. Sain kommenttia liiasta kädestä ja epätasaisesta muodosta, mutta jouduin koko ajan vähän varmistamaan kädellä, kun Wade ei ollut rehellisesti tuntumalla. Myötälaukkaan vaihdon jälkeen yritin laukan kokoamisella saada hevosta vähän takaosalleen, mutta käytin ilmeisesti liian vähän jalkaa kuitenkin, kun en saanut ihan samaa fiilistä kuin kesällä. Vaikka Wade paljon verkan aikana paranikin.

Verkan jälkeen jatkettiin volteilla ravissa ilman jalustimia. Tässä huomasin erityisen hyvin sen, ettei Wade ollut täysin rehellisesti läpi. Se kyllä kulki nätisti kaula kaarella ja erittäin hyvin eteen. Ajoittain jopa vähän liian hyvin. Mutta se ei kantanut selkäänsä eikä kaulaansa kunnolla, vaan vähän juoksi ryntäät edellä. Selkään ainakin tuntui siltä, että takajalat jäivät rungon taakse ja suurin vaikutus sillä oli siihen moneen kertaan mainittuun muotoon. Kun hevonen ei ollut rehellisesti ohjalla, muoto oli epätasainen ja jouduin ratsastamaan sitä kädellä aika paljon. Ongelman alkuhan on eteenpäinpyrkimyksessä ja seuraava kohta on sitten siinä puolipidätteessä, joka jostain syystä ei tänään mennyt ihan läpi. Jos Wade vastasi pidätteeseen, se hidasti ja hyytyi, tai sitten se juoksi vähän liian lennokkaasti menemään. Tähän soppaan kun vielä lisäsi sitten minun liian pitkät ohjat, joiden korjaaminen on erityisen vaikeaa, jos en saa hevosta liikkumaan niin hyvin, että se pysyy tasaisella tuella pyöreänä. Kuten esimerkiksi tällä tunnilla. Saan oman käden pysymään paljon paremmin paikallaan, jos se on vähän lähempänä vartaloani, joten turvaudun siihen aina, jos on vaikeaa.

Tehtiin vielä väistöjä ravissa ja niissä Wade pyrki vähän kieroksi, mutta väisti varsinkin oikealle yllättävän hyvin ja lennokkaasti. Väistöt ovat sen ehdoton heikko lenkki, eikä niitä voi läheskään aina edes hyvällä mielikuvituksella kutsua lennokkaiksi. Ei ne tänäänkään mitään kasin väistöjä olleet ja jouduin väistöissäkin ratsastamaan ihan liikaa kädellä, mutta oli siellä hyviäkin pätkiä.

Laukka ilman jalustimia oli taas helpompaa, laukka on aina Waden kanssa helpompaa. Alkoi se ravikin sitten sujua vähän paremmin, kun keskityin tasaiseen käteen ja menin vaan eteen, vaikkei se ihan täydelliseltä tuntunutkaan. Ainakin kerrankin tuli positiivisempi kommentti mun selästä, ei niitä vatsalihaksia ole ihan turhaan tehty kesällä. Tiedostan myös, että osa käden ongelmista johtuu pohjimmiltaan varmasti myös heikoista vatsalihaksista, koska en saa pakettia pidettyä kasassa, kun osat ovat kaukana toisistaan. Joten kuntoilua, kuntoilua. Eipä tässä muu auta. Vatsalihaksista olisi apua myös puolipidätteiden kanssa, kun ei tarvitsisi tehdä niin paljoa kädellä.

Mutta jos nyt tällä esityksellä saisi luvan mennä seuraavissa koulukisoissa A:ta niin olisin todella iloinen. Lisäksi olen iloinen siitä, että sain kommentin: "käsi on parempi, mutta vielä kehitetään." Mutta se on parempi! En tiedä, mitä ihmettä sille pitäisi tehdä, kun monta vuotta on ohjien pituutta korjattu. Se tosin oli väärä tapa, koska oikea virhe oli käden paikka. No nyt sitten ollaan tilanteessa että oikeastikin ohjat ovat liian pitkät ja lisäksi käden paikka on väärä, mutta se on joka tapauksessa parempi kuin mitä se on ollut. Pienin askelin, pienin askelin.

Kaikki kuvat (c) Hanna Mäntynen - hanskin.kuvat.fi, kiitos!

Treenit jatkuu

Syyskausi alkoi eilen. Olikin ihan mukavaa pitää viikonlopun jälkeen yksi vapaapäivä ja luultavasti myös opettajat ja hevoset oli samaa mieltä. Tänään jatkettiin sitten treenien parissa, kun Suski tuli taas Ainoon valmentamaan ja halusin tietysti mukaan. Ratsuksi mulle olisi kelvannut kuka vaan, mutta vähän jopa yllättäen sainkin Oskun. En valita. Onhan se kiva päästä Oskun kanssa treenaamaan, nyt kun asiat sujuu ja voidaan siirtyä eteenpäin.

Olin tallilla poikkeuksellisen aikaisin. Osku oli ollut jo tunnilla, joten sille riitti vielä vähän kosteiden karvojen harjaaminen suoraksi. Ennen tuntia oli siis hyvin aikaa jutella vielä viikonlopun kisoista kavereiden kanssa. Sitä juttua riittikin, kun ei tietysti sunnuntai-iltana enää päästy kokoamaan fiiliksiä yhteen. Laittelin siinä sitten Oskun kuntoon samalla ja suunnattiin kohti isoa kenttää.

Kentällä oli vähän siirreltynä edellisten kisojen rata, josta piirros on alla. Tuosta puuttuu muutamia yksittäisiä esteitä, joita me ei hypätty radalla. Mittasuhteetkin on vähän pielessä, mutta älkää antako sen häiritä. Kaikissa väleissä oli hyvin aikaa, koska Ainon kenttä tosiaan on iso.

Aloitettiin verkkaamalla hevosia ravissa ympyrällä ja tekemällä siirtymisiä niin käyntiin kuin reippaampaan raviinkin. Sain kommentteja siitä, että Osku valuu oikeaa pohjetta päin. Vasemmassa kierroksessa se siis kulki lapa ulkona ja oikeassa kaatui sisälle. Lisäksi se saattoi olla vielä vähän väsynyt viikonlopusta, koska jalkaa sai käyttää aluksi kyllä. Toisaalta se on toisinaan muuten vain hidas pohkeelle, että vaikea sanoa. Otettiin myös laukka alkuun ympyrällä. Se oli tänään vähän hankalampaa ja Osku jäi taas pohkeen taakse pomppimaan paikalleen. Tällä kertaa kuitenkin ilman suurta taistelua sain sen eteenpäin, mihin se sitten nopeasti asettuikin. Hetken ympyrällä laukkaamisen jälkeen tultiin vasemmasta kierroksesta yhtä puomia ja suunnan vaihdon jälkeen oikeasta kerroksesta kahta puomia. Meillä osui askeleet joka kerta nappiin ja Osku malttoi hyvin odotaa, vaikka puomien väli oli lyhyt.

Esteverkkana tultiin ensin pystynä toisesta suunnasta numeroa neljä ja sen jälkeen piti siirtyä käyntiin suoralla linjalla. Tämä oli tehtävä, mitä Osku ei alkuun ymmärtänyt ollenkaan. Sille sai tehdä ison pidätteen, jotta se ylipäätään hidasti ja sen jälkeen se ei olisi malttanut kävellä. Ensimmäiset pari kertaa kuumensi hevosta enemmän kuin rauhoitti. Sen jälkeen siirryttiin kuvasta puuttuvalle kolmen innarin sarjalle, jonka Osku selvitti ongelmitta, mutta käyntiin siirtymiset linjalla tuotti edelleen ongelmia, joskaan ei niin suuria. Pidätteeksi riitti pienempikin, mutta siirtymismatka oli edelleen yhtä suuri, koska en halunnut istuttaa hevosta vaan tehdä siirtymisen pehmeästi. Osku alkoi kuitenkin selvästi ymmärtää, ettei tässä ollut mitään ihmeellistä, koska se malttoi jo kävellä tehtävästä pois ilman ongelmia. Viimeisenä verkkatehtävänä tultiin sitten vielä alareunan linja, jossa katkoviiva kuvastaa puomia, jonka jälkeen oli askel, hyppy, askel, hyppy, kuusi askelta ja hyppy. Väli viimeiselle esteelle oli vähän lyhyt, joten saatiin tulla aika koottua laukkaa sisään. Osku odotti yllättävän nätisti, eikä tultu sitten tämä kuin kerran.

Rata tultiin ensin kahdessa osassa. Ensimmäisellä kerralla esteelle viisi asti ja seuraavalla kerralla esteestä kuusi eteenpäin. Meille tässä suurin ongelma oli, etten saanut kahdelle okserille sopimaan askeleita. Se oikeastaan alkoi jo, kun jouduin vähän päästämään kolmoselle, ja Osku otti siitä vähän kierroksia. Neloselle piti sitten ratsastaa eteen, mikä aiheuttaa aina sen, että Osku yrittää rynnätä seuraaville esteille. Tämä sitten kävi taas, varsinkin kun olin itse nelosen jälkeen hidas pidätteen kanssa. Tultiin tuo nelonen - vitonen linja kolmesti, ennen kuin sain pidätteen menemään läpi ennen nelosta ja olin riittävän nopea sen jälkeen tasapainotuksessa ennen vitosta. Seuraavalla pätkällä ei ollut niin suuria ongelmia. Vähän Osku yritti taas lähteä pidentämään ennen estettä, mutta sain pidätteet sen verran läpi, että tultiin niistä paikoista mistä itse halusin. Tultiin kuitenkin kutonen ja seiska uudestaan, koska ensimmäsellä kerralla tultiin se ristilaukassa, mikä aiheutti seiskalle pudotuksen.

Näidän jälkeen hypättiin koko paketti vielä ratana. Korkeutta oli jälleen sen metrin verran ja vaikka aluksi katselin, että esteet näyttää isoilta, ne ei sitten lopulta tuntuneet siltä ja maltoin vielä itse pysyä rauhallisena enkä lähtenyt estekorkeuden takia tuuppimaan mitään. Tuo aloituslinja sujui jälleen mallikkaasti ja olin riittävän nopea sarjan jälkeen ja pystyin ajattelemaan jopa eteenpäin ennen okseria. Kolmoselle meinasin alkaa tuupata, kun askel ei täysin osunut. Onnistuin kuitenkin pitämään oman pään kylmänä ja odottamaan estettä, joskin hevonen sitten päätti pidentää, mihin en reagoinut. Tuloksena vähän pohjasta yli ja nootti pitää seuraavalle linjalle rytmi. Se sujuikin vähän paremmin, kun sain taas pidätteen tehtyä ajoissa ennen toista okseria, mutta Osku kyllä myös yritti rynnätä kättä päin välissä. Sen verran iso hyppy tuli vitoselle, että kun jäin muutamaksi askeleeksi ihmettelemään, oltiin sitten kutosen linjalta jo pitkälti ohi. Luovuttaminen ei kuitenkaan suju, joten käänsin Oskun vinosti esteelle ja kyllähän se suoristuksen kanssa meni siitä yli. Loput radasta meni sujuvasti ja sain viimeiseen väliin pidätteetkin läpi. Saatiin tulla sitten vielä kolmosesta kutoseen uudestaan. Tällä kertaa tein pidätteen ennen pystyä ja hyppy lähti järkevästi. Samoin linja oli parempi, vaikka Osku vähän ryysäsikin sisään, eikä se ehkä siistein mahdollinen ratsastus ollut. Olin kuitenkin vitosen jälkeen hereillä ja päästiin sujuvasti kutoselle.

Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen tuntiin. Sain taas hyviä ohjeita. Käsien paikan etsimisen lisäksi Suski huomautti, että ratsastan ajoittain löysällä ohjalla. Se on selvästi ratkaisuni liian kovaan ohjastuntumaan, mutta tietenkään niin ei pitäisi ratsastaa. Tasaisen tuntuman löytyminen varmasti auttaa moneen muuhunkin ongelmaan, joten yritän keksittyä siihen. Lisäksi Suski totesi, kuten itsekin tiesin, että tuosta esteille ryntäämisestä pitäisi päästä eroon. Mitään ongelmia ei ole, jos pääsee tulemaan rauhallisessa rytmissä ja odottamaan, mutta jos kerrankin joutuu ratsastamaan vähän eteen esteelle, Osku tarjoaa samaa ratkaisua vähintään seuraavat viisi kertaa. Mutta Suski myös kehui sitä, miltä meidän meno näytti ja sanoi, että jo tässä parissa kuukaudessa on tullut kehitystä. Toki Osku oli aika villi viimeksi ja oli tänään paljon enemmän oma itsensä, mutta siitä huolimatta. Tänään minullakin oli tasapainoinen olo ja myös tunne siitä, että olin koko ajan tilanteen tasalla ja esimerkiksi näin askeleet todella hyvin. Toiveet metristä tämän vuoden puolella eivät ehkä ole täysin utopistisia. Muistelen parin vuoden takaisia 90cm ratoja ja sitä, kuinka olin hevosesta irti joka hypyssä. Nyt isommillakin esteillä on tasapainoinen olo läpi hypyn. Tähän on suuresti auttaneet omilla paikoillaan pysyvät jalat, joiden varaan painon saa. Toinen iso kehitys on tapahtunut siinä, etten enää niin paljoa lähde kaulalle koko vartalon kanssa hypyssä. Edelleen toisinaan menen ylävartalolla liikaa mukaan ja se aiheuttaa omat ongelmansa, mutta aikoinaan olen mennyt jalat suorina koko vartalolla mukaan, mistä on sitten seurannut jalkojen heilumista ja epätasapainoista oloa. En tiedä, onko jalat vai ylävartalo korjautuneet ensin, mutta nyt molemmat alkavat olla kohdallaan ja hyvä niin. Nyt kun asento on kunnossa niin esteiden nostaminen ei ole mikään ongelma. Kisoissa tietysti tehtävien vaikeustaso nousee luokkien mukana, joten kisoissa pitää edetä rauhassa teknisen puolen takia, mutta ehkä kotona voisi joskus hypätä vähän isompaakin. Katsellaan kunhan syyskausi tästä lähtee käyntiin.

Postauksen kuvat ovat viikonlopulta Takkulasta (c) Sonja Raahka-Kuhna ja Josefiina Heininen, kiitos!

Takkulaa kohti

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna on taas perinteiset tuntiratsastajien mestaruuskilpailut luvassa ja tänäkin vuonna osallistun molempiin lajeihin. Viime vuonna Sorsasalossa järjestettyihin kisoihin me ei lähdetty viemään hevosia, mutta tänä vuonna Takkulaan taas mennään. Toki tässä välissä on tallikin vaihtunut. Ihan jännää mennä ensimmäistä kertaa uudelta tallilta tuntseihin. Vaikka toki EsRassa oltiinkin jo. Useamman päivän reissu on kuitenkin vähän eri asia ja vielä ei ole rutiinia siihen, miten asiat hoituu. Lisäksi hevosista toinen on minulle melko uusi tuttavuus ja toinen on vasta toista kertaa kotitallin ulkopuolella, joten saa nähdä. Molemmat ovat kyllä fiksuja poikia.

Kouluhevosena minulla on 14-vuotias hollantilainen ruuna Watamu, jota kutsutaan Wadeksi. Wade itse on hypännyt Hollannissa 130-luokkia, mutta on myös taitava koulupuolella. Sen isä on GP-luokkia hypännyt Tangelo van de Zuuthoeve. Wade on rehellinen ja tasainen hevonen, ei mikään maailman eteenpäinpyrkivin yleensä, mutta hyvin liikkuva ja teknisesti osaava. Waden kanssa treenit ovat olleet aika lyhyet, koska kesäkuun alussa meidän "hevoslotto" oli valmis ja minulle osui sieltä se voitto, eli Wade. En kuitenkaan ollut ratsastanut Wadella kuin kerran ja pienen paineen alla yritin ehkä sitten ensimmäiset tunnit itse liikaa ja kesäkuu ei ollut mikään suuri menestys. Onneksi kesäkuussa oli sitten useampia rästejä yms. niin pääsin Wadella treenaamaan. Tärkeintähän oli vaan saada kilometrejä alle ja päästä kiinni hevosen sielunelämään. Vikalla tunnilla ennen kesätaukoa homma sitten naksahti kohdalleen ja löytyi sitä fiilistä, että kyllä tästä voi jotain tullakin. Loman jälkeen treenit jatkuu ja toivottavasti sama tunne löytyy vielä uudestaan. Wadessa ei sinäänsä ole mitään kovin ihmeellistä, se on suoraviivainen ratsastettava, hyvin samantyyppinen kuin Simo itse asiassa: tyhjä edestä ja pohkeen takana. En ole vielä täysin keksinyt, miten saan se liikkumana pohkeen edessä. Lisäksi minulla on suuria vaikeuksia saada se suoraksi, koska Wade on melko hidas erityisesti vasemmalle pohkeelle ja mielellään liikkuu vähän vasen lapa ulkona. Itse taas meinaan saada hermoromahduksen, kun hevonen on niin kiero. Heinäkuun treeneissä ensisijainen tavoite on saada hevonen liikkumaan rehellisesti eteen ja sitten kaikki muu kyllä pitäisi sujua. 

Estehevosena on vähän tutumpi tapaus. Dolympia eli Osku on 9-vuotias ja niin ikään hollantilainen ruuna. Osku on varsin estesukuinen. Sen isä on estesukuinen ja itsekin hyvin suorittanut Colandro ja emä Tolympia, jonka isä on kuuluisa Voltaire. Tolympialla on useita varsoja, joista korkeimmalla tasolla on kilpaillut Oskun puoliveli Quality Z. Oskun kanssa on treenattu ja kisattu molempia lajeja viime syksystä asti, joten sen kanssa yhteisiä kilometrejä on runsaasti. Viime aikoina meidän esteradatkin ovat alkaneet sujua kaikilta osin. Vielä viime vuonna yhdellä esteellä tuli aina totaalinen black out ja yleensä se päättyi siihen, että työnsin hevosen yli ilman askelta ja tuloksena nelonen. Viimeiset kisat ja treenit on kuitenkin sujuneet tosi hyvin, joten lähdetään suorittamaan Takkulaan omalla tasolla ja se sitten riittää mihin se riittää. Tavoitteena olisi hypätä kaksi siistiä puhdasta rataa. Lauantaina haetaan fiilistä tervetuliaisluokasta ja sunnuntaina sitten jatketaan samalla hyvällä fiiliksellä finaalissa. Tiedän, että onnistuneella radalla ollaan korkealla ja onnistuminen on täysin kiinni siitä, että itse pidän hermot kurissa, joten tarkalla, mutta rennolla ratsastuksella yritän saada parhaan mahdollisen tuloksen. Oskun kanssa on tarkoitus hypätä muutamat treenit heinäkuussa ja ehkä joku koulutunti vähän suoristella hevosta, mutta sen kanssa ei ole tarvetta viime hetken hiomiselle niin paljoa.