Yliopistoelämää

Ruuhkavuosiksi kutsutaan yleensä niitä vuosia, jolloin yritetään yhtä aikaa rakentaa sekä perhettä että uraa eli luoda oman elämän raameja lopullisesti. Pienet lapset, mahdolliset kodin rakentamiset tai remontoinnit, parisuhde ja panostus uraan saavat monen kolmikymppisen jokaisen vuorokauden tunnin täyttymään tehokkaasti. Olen usein miettinyt, tuleeko ruuhkavuosina jotain mystisiä lisätunteja vai miten ihmiset onnistuvat siinä kaikessa. Enkä halua edes arvailla, miten täynnä päiväni ovat noina vuosina, kun jo nyt saatan lähteä kotoa heti seitsemän jälkeen ja tulla takaisin kymmenen aikaan, jolloin puolen tusinaa asiaa odottaa vielä tekijäänsä.

Tässä on alustus sille, miksi en ole kirjoittanut pitkään pitkään aikaan. Yliopisto-opiskelut ovat toden teolla lähteneet käyntiin ja tuloksena olen jälleen liikkeellä kellon ympäri. Kokeilin tätä jo lukion päättymisen jälkeen, jolloin kävin töissä ja tallilla. Mutta nyt päiväni ovat vielä täydempiä, jos mahdollista. Opiskelut, opiskelijaelämä, talli, seuran tehtävät ja kotityöt vievät näppärästi 20 tuntia päivästä. Lopun yritän käyttää nukkumiseen. Jatkuva pieni univelka ei ainakaan inspiroi tekemään yhtään mitään ylimääräistä, joten blogi on saanut olla rauhassa.

Mitä päiviini sitten kuuluu? Aamuisin lähden Otaniemeen joko seitemältä tai yhdeksältä. Luennoilla sekä matematiikkaa ja fysiikkaa laskiessa menee se 6-8 tuntia päivässä. Se on vielä oikeasti jopa liian vähän, sillä en juurikaan opiskele perjantain ja sunnuntain välillä. Niinpä muina päivinä pitäisi tehdä melkein 10 tuntia töitä opintopisteiden eteen. Toistaiseksi olen selvinnyt vähän vähemmällä onneksi, mutta luultavasti sekin muuttuu vielä.

Sen jälkeen olen matkustanut takaisin kotiin, syönyt ehkä jotain nopeasti ja lähtenyt sitten tallille. Talvella menen tallille suoraan yliopistolta, mutta toistaiseksi olen säästänyt illan aikaa ja hakenut mopon kotoa. Tallilla hoidan hevoset, Dellan lähdettyä siis aina Simon ja osana päivistä Lillin ja/tai Amin. Mutaisia hevosia, likaisia varusteita, pimeässä ja tuulessa Lillin kanssa kävelyä. Sitä illat yleensä pitävät sisällään. Tallilla menee se 3-4 tuntia ja sitten ajan takaisin kotiin, jossa pikaisen suihkun ja iltapalan jälkeen yleensä odottaa vielä kasa "paperitöitä" liittyen milloin seuran kisoihin, milloin johonkin opiskelujuttuihin.

Viikonloput ovat käytännössä perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan kuluneet tallilla. Perjantaiaamuisin on hyppäri, lauantai-iltaisin on ollut milloin pienryhmävalmennuksia, milloin jotain muuta, sunnuntaiaamuisin kisoja tai muuten vaan jotain tekemistä tallilla ja iltapäivällä tunti. Toisaalta viikonloput ovat todella rentouttavia, koska ehdin olla tallilla ilman kiirettä. Mutta samalla kotona odottaa tekemättömiä töitä ja olisihan se joskus ihan kiva vain ollakin.

Ja uusimpana tähän soppaan on tullut vielä opiskelijaelämä. Olihan toki varautunut siihen jo ennen opiskelujen alkua, mutta niin vain se vie aikaa. Ehkä yhden tai kaksi iltaa viikossa, mutta kaikkien koulutöiden ja talli-iltojen keskellä nekin illat olisivat usein arvokkaita. En silti valita, olen saanut uusia kavereita ja toistaiseksi ei ole vielä kertaakaan ollut tylsää olla yliopistolla tai fuksiporukalla jossain muualla.

Yritän siis parhaani mukaan yhdistää näitä kaikkia toisiinsa. Joinain viikkoina se onnistuu paremmin, joinain huonommin. Viime viikkoina olen mielestäni selvinnyt ihan hyvin, pari viikkoa sitten meinasi tulla jo epätoivo. Mutta meillä loppuu periodi jo joulukuun puolessa välissä, jonka jälkeen on kolmen viikon joululoma. Silloin aion paitsi nukkua, myös tehdä kaikki rästiin jääneet tehtävät ja olla tallilla ahkerasti. Sitä odotellessa siis.

Kirjoittelen taas takautuvasti noita tuntipostauksia yms. Ja katsotaan saisinko jonkun kivan joulukalenterinkin tehtyä, siitä en tosin lupaa mitään. Kohta on jo joulukuu, tuokoon se valoa pimeään marraskuuhun!

HIHS 2013

Vuoden tauon jälkeen olin taas Hartwall Areenalla katsomassa maailman huippuja.

Saatoin tännekin viime vuonna valittaa, kun en päässyt yhteenkään isoon ratsastustapahtumaan. En ollut Suomessa HIHS:in aikaan ja lähdin Ruotsista viikkoa ennen Stockholm Horse Showta. Eihän se yksi päivä elämää muuta miksikään, mutta joskus on kiva katsella oikeasti hyvää ratsastusta hienoissa puitteissa. Eli sitä haave-elämää, mihin ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia.

Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa katsomassa lauantain GP näytöstä. Oltiin kaveriporukalla ja meillä oli muuten ihan super hauska päivä. Kierreltiin expossa ennen näytöksen alkua, mutta itse en ostanut mitään. Etsiskelin kaverille otsapantaa ja itse olisin voinut ostaa saapassukkia, hanskat tai toppaliivin. Mutta lopulta en sitten ostanut mitään, mikä on kyllä todella harvinaista. Itsekuri kasvaa ja sitä rataa.

Näytös alkoi kouluratsastuksella. Kür on omasta mielestäni ehdottomasti mielenkiintoisin kouluratsastuksen muoto sekä seurata että ratsastaa (voisin kuvitella, en ole kokeillut kuin katrillia). Luokka oli aika sopivan kokoinen, kahdeksan ratsukkoa. Osa hevosista oli upeita, toiset näyttivät ihan naapuritallin harrastehevosilta. Aika monet hevosista teki rikkeitä radalla ja harmittavan monella oli ongelmia piaffin ja joka askeleen vaihtojen kanssa. Luokan voittoon ratsasti ihan ylivoimaisesti ja ansaitusti Mikaela Lindh Mas Guapolla. Sitä ratsastusta oli ilo seurata ja rata oli melkolailla virheetön. Fia ainakin oli radan jälkeen iloinen. Monella ratsukolla oli ohjelmassa vaikeitakin elementtejä, kuten vaihdot joka toisella askeleella ympyrän kaarella tai piaffipiruetti. Lisäksi oli moderneja ja mukaansatempaavia musiikkivalintoja. Mutta hyvä ratsastus läpi radan on silti tärkeintä, joten kyllä oli ihan ansaittu voitto Fialle ja Mas Guapolle.

Seuraavaksi vuorossa oli kansainvälinen 140cm aikaluokka. Olin vähän pettynyt kun arvosteluna oli kaksivaiheinen arvostelu, jossa vasta toisen vaiheen aika merkitsi. Olisin halunnut nähdä oikean aikaluokan, joko niin että arvosteluna olisi ollut yksivaiheinen A2 tai sitten ihan arvostelu C, eli aikaratsastus, jossa pudonneet puomit muutetaan lisäsekunneiksi. Luokan rata oli vähän tylsä eikä yleisölle ollut tarjolla mitään erikoista. Jännittävin tapahtuma oli yhden hevosen kieltäytyminen esteen sekaan. Mutta älkää käsittäkö väärin, seurasin kyllä ratoja silmä kovana, sillä tämän tason ratsastajilta on paljon opittavaa. Onhan se myös hienoa katsella oikeasti kyvykkäitä hevosia, joilla on tekniikkaa ja taitoa sekä ratsukoita, joiden yhteistyö on saumatonta. Eniten keskustelua porukassamme herätti ensimmäisen vaiheen ilmeisen tiukka enimmäisaika, sillä monet ratsukot saivat yhden aikavirheen. Uusinnan teissä kun ei ollut vaihtoehtoja, joten niitäkään ei voitu spekuloida. Luokan voitti siististi ratsastanut Martin Fuchs, joka tunnetaan Suomessa varmaan parhaiten Juulin poikaystävänä. Ratsuna oli Mighty de Riverland.

Viimeisenä ratsastettiin päivän pääluokka: GP. Siinä alkoi olla radalla ja näköä ja kokoa. Muutamia aika ikävän näköisiä teknisiä tehtäviä mahtui rataan. Yksi pahimmista oli perusradan päättänyt kolmoissarja, jossa moni otti pudotuksia. Silti uusintaan pääsi 15 ratsukkoa, mikä oli aika paljon. GP:n uusinnassa oli jo sitten vähän kääntämistä ja menoa ja meininkiä. Ei sinnekkään mitään suuria riskireittejä mahtunut, mutta vähän enemmän tekemistä silti kuin edellisessä luokassa. Useampaan kertaan uusinnan edetessä olin jo varma, ettei tätä aikaa aliteta, mutta niin vain vielä joku pääsi kovempaa. Aika vinhaa meno voittajalla ja sijoittuneilla oli. Luokan voitti lopulta Gregory Wathelet Papillon Z:lla.

Oma suosikkini lauantailta oli ehdottomasti Martin Fuchs, joka ratsasti siististi ja eleettömästi molemmilla hevosillaan. Hevosista tykkäsin eniten Sheik Ali bin Khaled Al Thanin upeasta tammasta Vienna Olympicista ja Malin Baryard-Johanssonin Baltimoresta.

Valitettavasti keskityin niin ratoihin, etten kuvaillut tätä yhtä facebookiin päätynyttä kuvaa enempää. Aistikaa siitä tunnelmaa ensi vuoden kisoihin asti. Oma toiveeni olisi ensi vuonna päästä vihdoin töihin Areenalle. Tänä vuonna opiskelut eivät antaneet aikaa, vaikka mahdollisuus olisikin ollut.

Uusi rakkaus

Olen ihan fiiliksissä! En yleensä suuremmin kiinnostu uusista hevosista. Toki niitä on mielenkiintoista kokeilla ja usein ne on mukavampia ratsastaa kuin tunneilla vuosia juosseet. Mutta mun "kohtalona" on jo vuosia ollut se, että ratsastan uusilla pari kertaa ja sitten ne jää, kun tulee taas uusi hevonen. Eikä se sinäänsä minua haittaa, pääsen ratsastamaan erilaisia ja joskus haastaviakin hevosia. Mutta sitten joskus, harvoin, ehkä kerran parissa vuodessa, tulee se yksi hevonen. Silloin asiat vain osuu kohdilleen ja olen myyty.

Tänään oli taas sellainen päivä. Eilen tallille tuli uusi hevonen Virosta. Iso tamma, vähän lihakseton, mutta hirvittävän ystävällisen oloinen. Oli kuulema oikein mukava ja herkkä ja kevyt ratsastaa. Olin jo siinä vaiheessa aika innoissani, koska minulla on omista syistäni jonkin verran odotuksia uudelle hevoselle.

Tänään sitten pääsin kokeilemaan tammaa ekan kerran. Se sai eilen nimekseen Gina, joka sopiikin sille oikein mainiosti. En paljoa tehnyt, koska Gina tosiaan oli ensimmäistä kertaa liikkellä Suomessa ja maneesi oli melkoisen jännittävä paikka. Kävelin pääasiassa ja ravasin ja laukkasin molempiin suuntiin muutamia kierroksia. Mutta se tunne! Jos tai kun joskus ostan hevosen, tiedän minkälaisen haluan.

Gina oli uskomattoman kevyt ja herkkä. Pienet avut riittivät, hidastaminen tapahtui helpoiten istunnalla ja muutenkin vain pieni vihjaus sai tamman toimimaan kuin unelma. Olin myyty ensimmäisestä ravipätkästä. Tamman liike oli joustava ja iso, mutta samalla kevyt ja rauhallinen. Mun oli hirveän helppo olla selässä ihan hiljaa, liikkumatta ja vaikuttamatta turhaan. Toki jouduin myös keskittymään koko ajan, mutta ratsastus oli niin helppoa. Jos vertaan vaikka Lassiin, Ginan selässä vain leijailin eteenpäin. Laukka oli sitten vieläkin parempi. En muista milloin viimeksi olisi ollut yhtä helppo istua laukassa kuin paraskin kouluratsastaja.

Gina tuntui siltä, että olisin voinut lähteä suoraan lähimpiin koulukisoihin ja kotiin olisi tultu ruusukkeen kanssa. Aiemmin mainituista omista syistäni johtuen olin vieläkin enemmän innoissani Ginasta. Edellisen kerran olen ollut yhtä myyty kaksi ja puoli vuotta sitten, kun ratsastin Simolla ensimmäisen kerran. Pienen pieni orastava haave alkoi itää, kun pääsin alas tamman selästä. Katsotaan miten käy, pitäkää peukkuja!

Tässä vielä lyhyt video, laatu ei ole kaksinen, mutta katsokaa nyt mikä hevonen!

Hevoset Stadikalla

(c) Minna Riitala

Tätä tapahtumaa kohuttiin jo keväästä ja itselleni oli selvää heti tästä kuullessani, että paikalle on mentävä. Alunperin toivoin pääseväni töihin, mutta se ei onnistunut, joten pohdin pitkään, minkälaisen lipun ostan. En pitänyt kiirettä, koska tiesin ettei Olympiastadionia myydä loppuun. Sitten pari viikkoa ennen tapahtumaa selvisi, että meiltä lähtee poneja talutusratsastukseen expo-alueelle ja olin tietysti heti mukana. Toivoin vain, että ehtisin jossain välissä nähdä vähän itse tapahtumaakin. Lauantaiaamuna sitten selvisi, että saadaan rannekkeet molemmiksi päiviksi, joten voisin sanoa, että omalta osalta meni paremmin kuin hyvin.

Lauantaina aamusta tallilla oli kuhinaa, kun neljää mukaan lähtenyttä ponia pestiin ja siistittiin. Kymmenen aikaan oli poneilta kaviotkin rasvattu ja Kultsi ja Zombi lastattiin traikkuun. Olin listattuna taluttamaan Zombia, joten lähdin sitten mukaan muutaman muun kanssa. Matka keskustaan sujui joutuisasti ja perillä oli vielä melko tyhjää. Tapahtumahan alkoi vasta kymmeneltä ja me olimme paikalla puoli 11. Otettiin sitten ponit ja tavarat alas autosta ja kuskin lähtiessä hakemaan Brunoa ja Prinssiä, me alettiin pohtia parasta paikkaa. Lopulta päädyttiin Stadionin aidan viereen, heti porttien lähelle. Se osoittautuikin loistavaksi paikaksi, paremmaksi kuin ensin katsottu hiekka-alue parkkipaikan takana.

Päivä meni joutuisasti. Pääasiassa taluttelin Zombia valitsemaamme lenkkiä ympäri. Poni oli ihan supernätisti, kaikki ponit oli. Vaikka ympärillä oli kaikkea mahdollista trukeista lastenrattaisiin, mitään dramaattista ei tapahtunut. Kaikki ihmiset oli hyvällä tuulella, monet pysähtyi vain rapsuttamaan poneja ja onneksi vielä useammat ratsastamaankin. Tuttujakin nähtiin ja vaihdettiin kuulumisia. Sää suosi ja meillä ainakin oli mukavaa.

(c) Minna Riitala

 
Kolmen jälkeen lähdettiin viemään Kultsia ja Zombia takaisin tallille. Mun ja Kultsin taluttajan ovela suunnitelma oli käydä viemässä ponit tallille ja tulla traikun kyydissä takaisin katsomaan iltaluokkia. Meillä kun oli vähän keskustelua siitä, ketkä saa jäädä Stadikalle hyödyntämään rannekkeet. Näin me taattiin itsellemme mahdollisuus jäädä.

Nähtiin sitten toinen kierros seniorien GP:stä ja nuorten GP. Täytyy sanoa, että yllättävän vaikeat radat oli, koska nollia tuli niin vähän. Yleisön kannalta olisi ollut mukavaa, jos nuorten GP:n uusinta olisi ollu vähän suurempi. Nyt se tavallaan loppui jo ennen alkamistaan. Päätettiin sitten lähteä valjakkokisan jälkeen. Illan sixbar olisi ollut hauska nähdä, mutta en jaksanut jäädä odottamaan sitä kun takana oli muutama lyhyempi yö ja sunnuntaina pitkä päivä edessä. Ehdin kuitenkin nähdä ja kokea tunnelman ja esteratsastusta. Niitä varten sinne olin tullut. Ja oli valjakkokisakin hauskaa katsottavaa, se todella sytytti yleisön.

Sunnuntaina en enää lähtenyt Stadikalle, koska olisin halunnut nähdä vuoden 1952 olympiaradalla hypätyn autokisan, mutta en olisi kuitenkaan ehtinyt sitä sitsien takia katsoa, joten päätin mennä tunnille ja nauhoittaa YLEn koosteen viikonlopusta. Eikä harmita, oli oikein hyvä päätös.

Itse en Stadikalta ostanut mitään, vaikka expo oli laaja ja näytti olevan täynnä tarjouksia. Osittain koska en ehtinyt shoppailemaan, osittain koska en tarvitse mitään ja osittain koska en halunnut käyttää vähiä rahojani heräteostoksiin. Tai no, sen verran huijasin, että metrilakuja ostin. Ne on mun heikkous ja jos niitä vaan jostain saa, niitä on pakko ostaa.

Joka tapauksessa ihan huikea tapahtuma, hyvin toteutettu ja mahtavaa, että Stadionilla oli niinkin paljon yleisöä. Sääli, ettei tätä voida saada joka vuotiseksi. Toisaalta se varmasti söisi myös kiinnostusta tapahtumaa kohtaan. Mutta varovaisia toiveita olisi saada hevoset Olympiastadionille vuonna 2015. Peukut pystyyn! Tätä ratsastusurheilu tarvitsee ja tätä Suomen ratsastuksen harrastajat tarvitsevat. Mahtava koko perheen tapahtuma, josta varmasti löytyi jokaiselle jotain.

Sähköjänis

tai toiselta nimeltään Duracell-pupu. Mutta tästä Duracellista alkaa vaan virta olla vähissä.

Maanantaina alkoi opiskelu ihan oikeasti viikon orientaation jälkeen. Mulla on melko vähän kursseja syksyllä, mutta siitä huolimatta opiskelu näyttää vievän lähes kaiken ajan. Mutta ei se opiskelu vielä mitään, sen lisäksi olen tällä viikolla pitänyt kolmena iltana tunteja ja siinä sivussa hoitanut hevosia, minkä olen ehtinyt. Eli lähinnä harjannut Dellan ja/tai Simon.

Jos viikko oli kiireinen, niin viikonloppu on vielä kiireisempi. Huomenna käyn tunnilla, ratsastamassa kaverini hevosen ja hoidan illalla. Lauantai menee Stadikalla, koska meiltä lähtee poneja talutukseen Hevoset Stadikalla -tapahtumaan. Illalla ajattelin käyttää päivärannekkeen hyväksi ja jäädä katsomaan tapahtumaa. Sunnuntaina illalla on phuksisitsit (akateeminen juhla) ja päivän ohjelmaa en ole vielä päättänyt. Joko lähden katsomaan kisoja Olympiastadionille tai sitten menen tunnille. Tai jos oikein innostun, teen molemmat.

Eihän tässä muuten mitään, mutta kolme iltaa tunteja jo itsessään saisi äänen vähän käheäksi. Sen lisäksi heräsin tänä aamuna kurkku kipeänä, joten ilmeisesti syysflunssa yrittää tehdä tuloaan. Nyt siis yritän kovasti olla tulematta kipeäksi, koska en tosiaan halua missata koko viikonloppua.

Muutakin tehtävää olisi. Kuten parannella tätä uutta ulkoasua, jota olen tehnyt jo jonkin aikaa. En silti ole lopputulokseen ihan 100% tyytyväinen, joten katsotaan mitä saan aikaan kunhan löytyisi jokin tyhjä hetki. Kuulen mielelläni palautetta ja mielipiteitä ulkoasusta.

Mutta tästä voi varmaan jokainen päätellä, etten tosiaan kovin usein ehdi koneelle tai postailemaan. Kirjoittelen kun aikaa on, silloin kun hyvältä tuntuu. Blogi ei ikävä kyllä ole ihan tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Mutta lupaan kirjoittaa viikonlopusta jotain, varsinkin lauantailta.

Nokkelimmat muuten varmaan huomasivat, että menen huomenna tunnille. Sain kun sainkin järkättyä opiskeluni niin, että perjantai on luennoista ja harjoituksista vapaa, joten pääsen lähes joka viikko tunnille myös perjantaiaamuna. "Tällä on jokin tarkoitus", totesi valmentajani kun kuuli asiasta. Selvästi mun on tarkoitus päästä kehittymään  :)

Muistutus elämän vaaroista

Siitä on liian vähän aikaa, kun kirjoitin viimeksi omia ajatuksia ratsastusonnettomuudesta. Eihän näitä toki olisi pakko kirjoittaa, mutta jokaisella on varmasti ajatuksia koskien onnettomuuksia tai muita järkyttäviä tapahtumia. Niin on minullakin.

Eilen illalla alkoi jo liikkua huhuja asiasta ja tänä aamuna lehtiuutiset sitten varmistivat asian todeksi. Nuori tyttö oli kuollut ratsastuskoulun estekilpailuissa (tai rataharjoituksissa, kumpaakin tietoa on liikkeellä) Varsinais-Suomessa. Lehtitietojen perusteella tytön ponille oli jäänyt puomi jalkojen väliin ja poni oli kaatunut tytön päälle. Nopeasta avusta huolimatta tämä oli menehtynyt tapahtumapaikalle.

Tällaiset onnettomuudet koskettavat aina koko ratsastusyhteisöä, sillä väistämättä tulee ajatus: mitä jos. Mitä jos seuraavalla kerralla se olenkin minä? Tilastojen valossa ratsastus ei kuulu turvallisimpiin lajeihin, kuolemantapauksia sattuu maailmanlaajuisesti vuosittain useita. Nytkin kyseessä oli pienet 80cm esteet, turvalliset puitteet ja ikäisekseen kokenut ratsastaja. Ja silti tämä on mahdollista. Suomessakin kaiken tasoisissa kilpailuissa tapahtuu aivan vastaavia kaatumisia, jos nyt ei viikoittain niin kuukausittain. Hevosen kompastuminen puomiin ei ole tavatonta, mutta yleensä niistä selvitään, usein senttien kaupalla, pelkällä säikähdyksellä tai lievin vammoin. Mutta joudun kirjoittamaan saman kuin Laukaan maneesin romahtamisen jälkeen: tällä kertaa ei ollut onnea matkassa. Kun hevonen tai vaikka ponikin kaatuu ihmisen päälle, selviäminen on ihme. Ihmiskehoa ei ole tarkoitettu kestämään kovaa ja korkealta putoavia satojen kilojen painoja.

Näissä tilanteissa kaikki on aina niin pienestä kiinni. Muutama sentti suuntaan tai toiseen joko pelastaa tai tappaa. Jokainen ratsastaja ottaa sen riskin aina kiivetessään hevosen selkään, tiesi sitä tai ei. Nykyisessä turvallisuuden yhteiskunnassa on helppo unohtaa, että hevonen on iso ja vaarallinen saaliseläin, josta saa ihanan ystävän, mutta joka pahimmillaan voi aiheuttaa ihmisen kuoleman. Ratsastuskoulujen nallekarhut eivät tekisi pahaa kärpäsellekään, mutta seuraavaan tragediaan ei tarvita kuin yksi epäonninen kärpäsenkarkoituspotku. Ihmiset vain tuntuvat unohtavan perimätietona kulkevat tapaukset hevosten kanssa kuolleista.

Aina ratsastusonnettomuuksista uutisoitaessa mietin myös sitä, miten lähellä itselläni on olleet samankaltaiset tilanteet. Kaksi kertaa olen pudonnut pahemmin. Molemmilla kerroilla selvisin lähes säikähdyksellä, mutta se oli pienestä kiinni. Näiden putoamisten jälkeen olen käyttänyt valtavasti energiaa ja tahdonvoimaa päästäkseni eroon peloista liittyen vastaaviin tilanteisiin. Varsinkin toisen putoamisen jälkeen mietin vakavasti myös ratsastuksen lopettamista. En ollut varma, olenko valmis riskeeraamaan terveyteni harrastuksen takia. Mutta en halunnut elää "vaihtoehtoista elämää". Päätin ottaa riskin voidakseni nauttia siitä, mitä rakastan. Saatan joutua maksamaan siitä jossain vaiheessa, mutta siihen asti haluan elää täysillä.

Elämä ei ole vaaratonta ja varmaa on vain se, että hengissä tästä ei selviä. Silti on asioita, joita ei vain toivoisi tapahtuvaksi. Saimme jälleen ikävän muistuksen siitä, mitä voi tapahtua, vaikka kaikki olisi yritetty tehdä parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä ihmiset taas hetken osaisivat arvostaa omaa elämäänsä ja terveyttään.

Rauha kuolleen tytön muistolle ja voimia omaisille suureen suruun.

You really shine like a diamond

En voi olla hehkuttamatta sitä, miten hieno Simpasta on tullut. Oikeesti siitä tuntuu olevan sata vuotta, kun se tuli, nuorena ja kuumana kisahevosena. Se ei kestänyt ohjalla ratsastamista eikä liikaa painetta (eikä kyllä kestä aina vieläkään). Sitä ei voinut pidättää kevyessä istunnassa, sitä piti ratsastaa istunnalla ja pohkeilla tarvittaessa ja muuten istua hiljaa. Eihän se ole pelkästään positiivisesti muuttunut, kyllähän siitä on tietty herkkyys hävinnyt. Mutta samalla siitä on tullut aikuinen, järkevä ja ratsastettava hevonen. Lopullinen avain oli ihan selkeästi kesäloma laumassa. Sen jälkeen se on jäänyt laumaan tarhaamaan ja kevääseen verrattuna koko hevonen tuntuu tasapainoisemmalta, nimenomaan henkisesti. Voisin ehkä kerätä joskus kuvia vuosien varrelta, koska kaksi vuotta sitten (ei siitä oikeasti ole kauempaa) en todellakaan osannut ratsastaa ja Simppa oli aika hankala ratsastettava. Siitä on tultu yhdessä aika pitkä matka.

Koska perjantaina Simppa oli niin täydellinen, olin ihan fiiliksissä koko viikonlopun. Sunnuntaina mun oli sitten pakko pyytää sitä uudestaan tunnille. Vähän aikaa opettaja mietti, koska Simppa ei ole ihan ensimmäinen valinta kuitenkaan koulukisoihin, joihin me tällä hetkellä treenataan. Lopulta kuitenkin sain sen, Lassilla onkin tässä tullut ratsastettua ihan tarpeeksi hetkeksi aikaa.

Aloitettiin tunti tekemällä käynnistä pysähdyksiä. Niin helpolta kun tehtävä kuulostaakin, se ei sitä kuitenkaan ollut. Simo ei halunnut pysyä tasaisella tuntumalla ja reagoi vähän turhan vahvasti pidätteisiin. Melkein meinasin jo alkaa tuntea epätoivoa, mutta päätin sitten antaa hevoselle aikaa ja jatkaa vain rauhassa ratsastamista. Raviverkkakaan ei ollut ihan Simppaa varten tehty. Pitkillä sivuilla tehtiin 3-4 askeleen käyntisiirtyminen ja siitähän Simo taas tykkäsi. En päässyt ollenkaan ratsastamaan sitä tasaiselle tuntumalle, koska jokainen siirtyminen sai sen vetämään päätä ylös. Aloin sitten tinkiä siirtymisen paikasta, kunhan hevonen tuli pehmeästi ja tuntumalla käyntiin. Tällä sain Simppaa vähän tasaisemmaksi ja sitten onneksi jatkettiin ilman siirtymisiä.

Tosin sen jälkeen opettaja alkoi saarnata meille huolimattomista kulmiin ratsastuksista. Luulin ratsastaneeni hyvin kulmiin ja en tainnut olla ainoa. Mutta luulo ei ole tiedon väärtti. Opettaja meni seisomaan yhteen kulmaan ja käski alkaa ratsastaa niitä kulmia. Tein tarkoituksella siinä vaiheessa pyöreitä kulmia, mutta ratsastin ne kuitenkin mielestäni muuten ihan ok. Simppa nimittäin taas oli aavistuksen epämääräinen oikeasta etusesta kaarteissa, kuten niin usein ennenkin. Yritin sitten siitä varovasti sanoa, mutta sain vastaukseksi kunnon ripityksen aiheesta tasapainoinen hevonen läpi kulman. Onhan se totta, että Simo könkkää enemmän silloin, kun se kaatuu sisäetujalan päälle kaartessa. Kyllähän sen pitäisi olla paremmin takaosansa päällä ja siihen tietysti pyrin aina kun könkkäämistä ilmenee. Silti yritän helpottaa alkuun asiaa myös loivemmilla teillä. Mutta ei auttanut. Kulma oli pakko ratsastaa opettajan määrämässä jyrkkyydessä, joten aloin sitten valmistella kulmia ihan eri tavalla. Selkeä hidastus, tasapainottaminen ja taivutus läpi kulman. Ja kas kummaa, muutaman kierroksen jälkeen Simo alkoi paitsi ravata paremmin kaarteissakin, pysyi paremmin suorana ja tasapainossa myös suorilla linjoilla. Sitten se alkoi tulla tasaisemmaksi edestä, hyväksyä ohjastuntumaa ja nousta edestä kevyemmin ylös pyöreänä. Enkä tehnyt mitään muuta kuin ratsastin kulmat huolellisesti. Tällä kertaa oikeasti huolellisesti. Hups, olisikohan kannattanut tämäkin asia ottaa opiksi niistä sadasta ensimmäisestä kerrasta, kun siitä on puhuttu. Mutta eipä ole ensimmäinen asia ratsastuksessa, joka on mulle väännetty jostain rautalankaa paksummasta ja vasta sitten se on mennyt jakeluun. Niitä on tässä parin kuukauden aikana tullut aika monta.

Lyhyiden välikäyntien jälkeen jatkettiin sitten harjoitusravissa uraa pitkin. Simo oli pyöreä ja melko kevyt. Hetken pystyin keskittymään vain omaan istuntaani tai lähinnä käsiin ja ylävartaloon. Kuten aikaisemmin totesin, tajusin mistä mun käsien ongelma on lähtöisin. Nyt Simppa meni niin hyvin, että mulla ei ollut mitään ongelmaa istua kunnolla. Olisipa joku vaan saanut sen videolle niin tietäisin näyttikö se yhtä hyvältä kuin tuntui. Jatkettiin keskiympyrälle ja nostetiin siinä laukka. Laukka on ollut aina mun istunnalle kaikkein huonoin askellaji, koska en ole laukassa saanut hevosia yleensä rehellisesti läpi. Mutta tänään siinäkään ei ollut mitään ongelmaa. Ohjat oli lyhyet, Simppa ryhdikäs, minä ryhdikäs ja kädet oikealla paikalla. Opettajakin vaan kehui hevosta. Kun ympyrät meni ok, siirryttiin laukaamaan suoraa uraa, jossa jouduin todella keskittymään niihin kulmiin. Mutta Simppa oli superhyvä ja fiksu. Muut hevoset levisi kuka minnekin vähän väliä, mutta Simo laukkasi samaa laukkaa, samassa tahdissa, muodossa ja tempossa kierros toisensa jälkeen.

Harjoitusraviin siirtyessä hevonen pysyi rentona ja ravasi ihan super hienoa ravia. Hetken olisin voinut kuvitella istuvani paremmankin kisatykin selässä. Askel oli joustava, lennokas, voimakas. Hevonen pehmeä, pyöreä ja kuulolla. Itsekin istuin suorassa, kädet kannettuna ja ohjat lyhyenä. Oikeasti sääli on, ettei siitä ole kuvia. Tultiin sitten yksi keskiravi alas istuen. Alkutunnista tehtiin muutama keventäen ja ne jo lupaili ihan hyvää, vaikka jouduinkin joka kerta väistämään jommassa kummassa päässä ja keskiravi jäi vähän lyhyeksi. Simo kuitenkin venytti rentona ja pyöreänä, mikä ei ole siltä mikään oletusarvo. Tähän viimeiseen keskiraviin saatiin sitten tehtyä koko linja ilman väistamisiä ja valmistelinkin keskiravin huolella. Simo ei lähtenyt ihan niin hyvin kuin se olisi voinut lähteä. Mutta se venytti rehellisesti ja rentona askelta. Edes oman istuntani herpaantuminen lopussa ei saanut sitä rikkomaan, joten hevonen oli ihan super. Ainoa ikävä asia oli, etten tosiaan pystynyt istumaan tiiviisti diagonaalin loppuun asti. En tiedä miksi, Simolla on aika helppo ravi, varsinkin Lassin jälkeen. Lähdin ehkä taas tuuppaamaan lopussa liikaa ja unohdin istua ravin rytmiä kunnolla. Mutta opettajakin kehui meidän keskiravia, joten olin aika tyytyväinen.

Toiseen suuntaan yritettiin aloittaa laukka suoralla uralla, tavoitteena tehdä keskilaukat pitkille sivuille. Mutta se ei oikein onnistunut, koska hevoset levisi kuka mihinkin suuntaan kaikki vuorollaan. Kaikki paitsi Simo, joka laukkasi tahdissa, muodossa ja kuulolla välittämättä muiden sekoiluista kierros toisensa perään. Yritin keskittyä kulmiin, jotka on Simolle oikeassa kierroksessa paljon vaikeampia. Vielä keväällä Simo olisi ihan varmasti mennyt mukaan muiden sekoiluun, mutta nyt se vain vähän kuunteli välillä takana kaahaavaa yrittämättä tehdä mitään. Kun suoralla uralla laukkaaminen ei oikein onnistunut, jäätiin ympyrälle, jossa tehtiin keskilaukkaa puoli ympyrää. Simppa kyllä venytti, mutta päästin sen liian matalaksi samalla. Eli ihan perusongelma kun ratsastan keskiaskellajeja. Selvästi kaikkea ei voi korjata kerralla. Yritin kyllä istua siististi ja se oli helppoa, koska hevonen oli niin hyvä. Yksikään keskilaukka ei epäonnistunut, joten voisin sanoa, että tyytyväinen oli siinä kohtaa vähän laimea ilmaisu.

Kevennettiin vielä hevoset loppuun. Simppa oli ainoa, joka sai luvan venyttää alas. Yllättäen se ei pyöristynyt ihan odottamallani tavalla, vaikka vähän venyikin. En sitten tiedä, oliko se jo niin kaikkensa antanut, että täysin alas pyöreäksi venyttäminen olisi ollut liikaa. Yleensä se nimittäin vastaavassa tilanteessa pyöristää hyvin eteen-alas ihan vain ohjaa antamalla. Ja nyt Simpukka oli ehkä paremmin läpi kuin koskaan ennen. Se oli myös hiestä märkä oikeastaan kokonaan. Kaulan ja ryntäiden liitoksesta olisi voinut vetää viivan suoraan taakse ja sen alapuoli oli kokonaan hiessä, kuten myös kaula, satulan alus sekä pää. Mutta olihan se ollutkin melkeinpä täydellinen ♥ En nyt ihan heti keksi, miten se olisi voinut mennä paremmin. Se tuntui hyvältä ja opettajakin oli jopa tyytyväinen siihen. Simo pääsi sitten ansaittuun suihkuun, jota en itsekään olisi pistänyt pahakseni.

Lähdin sitten vielä vetämään Lassilla yhden maaston ja en mä voi sanoa, ettenkö Lassista pitäisi. Onhan se kerrassaan kultainen hevonen ja ihan ykkönen vetohevosena. Ei tällä kertaa laukattu maastossa, mutta Lassi oli ihan innoissaan ravissakin, hassu. Lisäksi juoksutin Dellan, joka liikkui taas paremmin kuin lauantaina ja oli muutenkin paremmalla tuulella. Selkä ei selvästi ole enää niin kipeä, mikä on erinomainen asia. Kun tähän lisää Lillin juoksutuksen ja maastokävelyn ennen tuntia, sain varmaan olla illalla hyvällä omalla tunnolla vähän väsynyt.

Hetken leikin ahkeraa hoitajaa

Huomasin jo viime keväänä, että mun hoitamisen taso oli kovasti laskenut. Kirjoittelinkin siitä pari viikkoa sitten. Ja päätin aloitta ryhtiliikkeen. Jokainen voi sitten arvella ihan hiljaa itsekseen, miten siinä kävi.

Sanotaan vaikka niin, että kyllä mä hevoset harjaan joka päivä, putsaan kamat kun ne on likaiset ja harjaan suojat aina ennen kuin laitan ne jalkaan. Mutta paluu siihen vuoden 2008 hoitamiseen ei oikein onnistunut. Silloin joka päivä paitsi harjasin hevoset hyvin, pyyhin suitset, harjasin huovat, vyöt ja suojat, pesin kupit sekä putsasin harjat. Kerran viikossa pesin suitset, harjat ja suojat ja satulankin joka toinen viikko. Hoidin silloinkin kolmea hevosta. Iso ero on siinä, että silloin kävin tallilla kolme kertaa viikossa. Nykyään käyn kuusi kertaa viikossa ja yritän viettää siellä yhtä päivää kohden mahdollisimman vähän aikaa. Niinpä kamojen hoitaminen jää viikonloppuun, arkisin vain hoidan hevoset ja putsaan kamat sen verran kuin on pakko.

Lisäksi aikaa hoitamiselta vie nykyisin niin paljon kaikki muukin. Tällä viikolla esim. olen juoksuttanut Dellan joka päivä (paitsi keskiviikkona kun en ollut tallilla). Dellalla on taas selkä ollut vähän kipeä ja kun sopivaa satulaakaan ei löytynyt, laitettiin hevonen viikoksi pelkästään juoksutukseen. Se teki tosi hyvää, koska tamma liikkui liinassa kivasti. Aluksi se oli vähän haluton, mutta joka päivä se liikkui paremmin ja paremmin. Positiivista on se, että se liikkui pyöreänä myös ilman mitään apuohjia. Toki käytin kumppareita silloin, kun halusin sen liikkuvan lyhyempänä, mutta alku- ja loppuverkat juoksutin sen ilman apuohjia ja hevonen hakeutui turpa melkein maahan.

Juoksutusta olen muutenkin päässyt harjoittamaan viime aikoina, koska myös Lillin juoksutus on viime viikkoina ollut ohjelmassa useamman kerran. Jos Della on joka päivä samanlainen, kuuntelee hyvin ja toimii pelkistä sanoista, Lilli on sitten toisesta ääripäästä. Siitä on mahdotonta sanoa, meneekö se hyvin vai pukkilaukkaa. Se on nuori hevonen ja käyttäytyykin niin. Toisena päivänä se on superhyvä, seuraavana se räjähtää käsiin ja juoksee liinan päässä ilman kontrollia. Näitä molempia päiviä on osunut tähän, mutta kyllä se vähitellen käyttäytyy kokonaisuudessa paremmin ja paremmin. Ja niinä päivinä, kun se oikeasti malttaa keskittyä, se väläyttelee sellaisia pätkiä, että niiden eteen kannattaakin välillä tehdä töitä.

Ja jos neljän hevosen hoitamiseen, taluttamisiin ja kahden hevosen liikuttamiseen ei mene tarpeeksi aikaa, olen tehnyt joka viikko tallitöitäkin. Ja kun kaiken tämän ymppää samaan päivään, voin sanoa ettei ole ihan helppoa. Eilen olin aamutallissa ja lisäksi yritin hoitaa hevoset ihan normaalisti. Niinpä söin aamiaista Simppaa harjatessa, siivosin niin nopeasti, että ehdin lounastauolla harjata Amin, pidin talutuksen ja ennen päivätallia harjasin vielä Dellan ja Lillin. Päivätallin jälkeen juoksutin Dellan, Lillillä oli onneksi kävelypäivä ja ihana ystäväni talutti sen samaan aikaan. Muuten ei olisi ollut mikään kiire, mutta nähtiin vielä kavereiden kanssa Suomenlinnassa. Oli kyllä hyvä palkinto päivän työstä, vaikka loppuillasta en jaksanutkaan enää edes keskustella.

No, tämä on oma valintani. Ei kukaan pakota tekemään tätä kaikkea. En vaan oikein ole koskaan osannut sanoa ei. Ja toisaalta tykkään siitä, mitä teen. Mutta olen tässä vuosien varrella oppinut senkin, että ei se satulan likaisuus oikeasti vaikuta mihinkään ja hevoset selviää hengissä, vaikka harjoja ei joka viikko pesisikään. Edelleenkään en luista asioista, joillla oikeasti on väliä. En vaan jaksa stressata turhasta. Kaikesta huolimatta puolueellisesti sanon, että Simppa ja Della on varmasti yhdet tallin parhaiten hoidetuista hevosista.

Just perfect for me

En ole pitkään aikaan päässyt Simolla ratsastamaan ja tajusin oikeastaan vasta nyt, kuinka paljon olen sitä kaivannut. Lassi saattaa olla kiva, Dellasta tykkään paljon, mutta Simppa on "mun hevonen". Se on aina istunut mulle kuin hanska käteen. Tiesin heti ekaa kertaa sen selkään kiivettyäni, että tässä on mun hevonen. Jos ajatuksia voisi lukea, väitän että me luettaisiin toistemme ajatuksia. Mun ei ole koskaan tarvinnut etsiä oikeita nappuloita Simon kanssa. Heti alusta asti meidän yhteistyö on toiminut hyvin ja ajan kuluessa vain muuttunut saumattomammaksi. Opettajani totesi tänäänkin, että se on ihan sama menenkö Simpalla usein vai en, osaan lukea sen muutamassa sekunnissa. "Vähän kuin kotiin olisi tullut", hän sanoi sen jälkeen, kun olin todennut että oli taukoa tai ei, Simppa vaan on niin tuttu.

Aloitettiin itsenäisellä alkuverkalla kaikissa askellajeissa. Tein vähemmän siirtymisiä kuin opettaja olisi halunnut, mutta keskityin saamaan rehellisen taivutuksen läpi ilman, että Simppa heitti ulkolavan ulos. Töitä sen kanssa sai tehdä, mutta kyllähän Simpukka sitten liikkuikin. Laukka oli vähän voimatonta ja Simo käänsi päänsä vinoon varsinkin vasemmassa kierroksessa. Ihan tuttu juttu, mutta en taas(kaan) saanut sitä kokonaan korjattua. Ratsastin kyllä ulkoa eteen, kuten pitääkin. Mutta jäin sitten silti liikaa säätämään käden kanssa ja se tavallaan söi korjauksesta tehon. Kyllä se aina muutaman askeleen toimi ja Simppa oli hyvä, mutta suurimman osan ajasta se laukkasi niska kenossa ja turpa ulkona. Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset, jotka on aina olleet Simolle vaikeita, sujui jopa hyvin. Muutaman kerran olin itse huolimaton ja Simo tuli ravin kautta, mutta saatiin me molempiin suuntiin pari tosi onnistunuttakin siirtymistä. Simo on aina inhonnut kädellä pidättämistä, eikä siitä vieläkään pidä. Se ei kuitenkaan enää reagoi niin voimakkaasti ja toisaalta olen itse oppinut ratsastamaan enemmän istunnalla ja toisaalta oikeasti ratsastamaan esim. laukasta käyntiin siirtymiset sen sijaan, että vain vetäisin hevosen voimalla käyntiin.

Alkuverkan jälkeen aloitettiin toisella tehtävällä. Siinä oli puomi, kolme laukka-askelta, pikku pysty, kolme laukkaa ja puomi. En ollut hypännyt Simolla huhtikuun kisojen jälkeen, mutta voin sanoa vain, että toisilla hevosilla kaikki on helppoa. Jos Dellalla ja Lassilla on ollut vaikeaa löytää askelta, Simpan kanssa mitään ongelmaa ei ollut. En edes osannut "pelätä" sitä, koska, no. Meillä vaan synkkaa niin hyvin, että yleensä kaikki onnistuu ja jos ei onnistu, selvitään silti yhdessä. Joka tapauksessa tultiin tehtävä molemmista suunnista kolme kertaa ja joka kerralla Simppa tuli hyvin, oli kuulolla, hyppäsi hyvin ja lyheni vielä väliin. Ymmärrän kyllä, mitä opettaja(t) tarkoittaa sillä, että kehityn muilla hevosilla paljon enemmän. Simon kanssa kaikki on niin helppoa, että kommentit on luokkaa "hyvä, hyvin, hienosti". Vaikeammilla hevosilla saan paljon enemmän erilaisia kommentteja. Mutta kai sitä joskus saa nauttia?

Simokin oli ihan innoissaan, koska se ei ole kesäloman jälkeen juurikaan hypännyt. Vielä enemmän sitä innosti toinen linja. Siinä oli ravipuomi, ristikko, kaksi askelta, ristikko, kolme askelta ja okseri. Tultiin ensin pelkää ristikkoa, sitten molempia ristikoita ja lopuksi koko linja pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla Simppa laukkasi jo ennen maapuomia, vaikka pidätinkin koko lähestymisen. Toisella kertaa se sentään malttoi odottaa puomille asti ennen kuin rikkoi laukalle sen yli. Esteet oli tosi pieniä, mutta oltiin molemmat ihan fiiliksissä. Simo halusi hypätä ja minä halusin vain hypätä Simon kanssa. Kaikki hypyt meni tosiaan hyvin, ei kai mitään muuta olisi voinut odottaa. Muutamat hypyt okserille oli "palkinto" tunnista. Mulla oli olo, että mikä vaan olisi sujunut ja Simppa olisi varmasti mennyt mitä vaan, sen verran innoissaan se oli. Mutta pitkä hyppytauko takana ei kannata liikaa rasittaa hevosta, vaan tyytyä niihin onnistuneisiin suorituksiin.

Olin tunnin jälkeen ihan seitsemännessä taivaassa. Simppa vaan on niin täydellinen. Luotan siihen esteillä enemmän kuin kehenkään muuhun. Toki se ei ole joka asiassa maailman luotettavin, olen pelännyt ratsastaa sillä, olen ratsastanut sillä vaikken aina olisi halunnut. Olen uskotellut itselleni, että haluan ratsastaa sillä, koska syvällä sisimmässäni halusin. Nyt kun ihan oikeasti haluaisin, en enää saa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy. Yleensä ratsastan uusia hevosia, koska ne on vaikeimpia. Pisimmilläänkin sitä vaihetta on kestänyt puolitoista vuotta, joka tuli Simpan kanssa täyteen viime talvena. Sen jälkeen olenkin mennyt pääasiassa Dellalla ja Lassilla. Dellan kanssa sama puolitoista vuotta tulee syksyn aikana täyteen, mutta mikäli uusia hevosia ei tule, jatkanen sen kanssa töitä, sillä se ei ole helppo ratsastettava. Toisin kuin Simppa nykyisin. Mutta joku hyöty on olla opettajien kanssa hyvissä väleissä: kyllä mä aion jatkossakin Simppaa pyytää tunneille. En halua päästää irti, kun kerrankin olen löytänyt jotain näin hienoa.

Syyskausi alkoi

Tässä on ollut pitkä tauko postailuista. Välissä ehti olla Lappeenrannan kisat ja syyskausikin alkoi. Miljoona postausta on luonnosvaiheessa, mutta julkaisematta. Yritän niitä saada tässä pikkuhiljaa valmiiksi ja näkyviin. Tässä kohtaa muistutan, että kirjoittelen siis eniten itselleni, mistä syystä julkaisen joskus vanhojakin postauksia ja julkaisen ne oikeille päivämäärille. Se saattaa hämmentää, mutta pystyn itse silloin lukemaan blogia päiväkirjana myöhemmin, ja siihen tämä ensi sijaisesti on tehty. Niitä on nyt tulossa mm. kesän valmennuksista sekä tietysti Lappeenrannan tuntsimestaruuksista.

Pikainen päivitys sitten vielä siitä, missä nyt mennään.
Pääsin siis erittäin suurena yllätyksenä opiskelemaan TKK:lle. Olin jo tehnyt suunnitelmat sen mukaan, etten pääse opiskelemaan. Olin ihan varma, etten pääse, sillä pääsykokeissa mm. piirtelin hevosia suttupaperille. Mutta niin vain nimeni oli hyväksyttyjen listalla, mikä oli yllätys, eikä vähiten minulle itselleni. Niinpä ne suunnitelmat meni sitten uusiksi. Ja samalla oli helppo tehdä ratkaisu hevosteluni tulevaisuudesta ainakin nyt hetkeksi. Koska en tiedä yhtään, paljonko opiskeluihin menee aikaa, miten paljon ehdin tehdä töitä, miten paljon jaksan tehdä töitä ja miten paljon rahaa on käytössä, ei ole mitään järkeä ottaa nyt ylläpito-, puoliylläpito- tai edes vuokrahevosta. Niinpä jatkan ratsastuskoulutunneilla. Se on helppo ja huoleton tapa harrastaa ja kehittyä. Opiskelu on tästä seuraavat x vuotta mulle pääasia, sillä valmistumisen jälkeen pääsen töihin ja tienaamaan. Sen jälkeen pystyn ostamaan vaikka oman hevosen. Mutta päästäkseni siihen pisteeseen, joudun nyt hetken aikaa himmailemaan harrastuksen kanssa. Ainakin nyt tämän ensimmäisen vuoden. Sitten jo vähän tiedän, mitä odottaa.

Tunnitkin vähän muuttuu, sillä opiskelu ikävästi hankaloittaa perjantai aamuisin ratsastamista. Mutta käyn tunnilla edelleen hyppäämässä aina kun vaan on mahdollista. Sunnuntain valmennustunnilla jatkan normaalisti ja lisäksi meillä on noin kerran kuukaudessa pienryhmätunti sovittuna. Kisaamista en lopeta, mutta erittäin todennäköisesti siirryn Lassista eteenpäin. Voihan se olla, että keväällä taas todetaan, että Lassi on paras vaihtoehto, mutta nyt olisi toiveena saada alle hevonen, jolla oikeasti voisi esim. tuntseissa pärjätä. Niinpä syksy todennäköisesti tehdään töitä sen asian eteen ja katsotaan keväällä, mikä on tilanne.

Eli lyhyesti, tervetuloa lukemaan uuden teekkariphuksin arjesta ratsastuskoululla ja ehkä vähän yliopistollakin.

Maistiainen Lappeenrannan kisoista
(c) Hanna Mäntynen

Mission impossible: kisapaita

Mun on nyt pakko kirjoittaa, koska olen yrittänyt löytää kivaa kisapaitaa jo vuoden. Ostin viime kesänä maailman ihanimman Animon Dasy paidan SeaHorse Weekistä. Se oli alennuksessa, en sitä muuten olisi ostanutkaan. Se on ollut ihan huippu ne kerrat kun olen sitä käyttänyt.

Nyt on sitten ongelma, että se on valkoinen. Haluaisin sinisävyisen paidan esteille, jotta voisin halutessani/tarvittaessa hypätä myös ilman takkia. Tämä ei sitten olekaan ollut kovin helppo projekti.

Ihan kivoja paitoja on löytynyt, mutta mikään ei ole ollut niin kiva, että olisin halunnut maksaa siitä pyydetyn
hinnan. Nyt vihdoin onnisti ja löysin jo pari vuotta sitten himoitsemani B Vertigon Michellen ja vielä sinisenä. Mutta jos jokin on liian hyvä ollakseen totta, se todennäköisesti on liian hyvä ollakseen totta ja paita on vähän liian pieni. Muuten se ei haittaa, mutta kaulus kuristaa ikävästi kevyessä istunnassa. Niinpä se paita on nyt myynnissä tai vaihdettavissa johonkin kivaan siniseen kisapaitaan.

Hetken ehdin jo riemuita, mutta nyt on sitten pakko löytää kiva paita. Olenkin tehnyt tänään perusteellista tutkimustyötä ja lopulta on muutama paita, mitä voisin kuvitella ostavani. Kingslandin kesämalliston uutuus Piombina ja Animon kesän mallistosta Bibo, Bahia ja Benfatto. Lisäksi Equilinella on muutama kiva paita kuten Eva ja Lissome. Mutta varsinkin noissa, joista pidän enemmän on ongelma. Niitä ei vielä saa Suomesta, ainakaan helposti ja ainakaan sen värisenä kuin haluan.

Niinpä alan olla jo epätoivoinen. Lappeenrantaan olisi kiva saada toinen kisapaita, koska kuumalla ilmalla en voi ratsastaa kolmea päivää samassa paidassa. Mutta mistä ihmeestä löydän paidan, joka on "tarpeeksi kiva", järkevän hintainen ja ehdin vielä saadakin sen?

Vaihdoehdot taitaa olla ostaa Hööksistä melko yleinen Olympia tai sitten talvella löytämäni ihan kiva Euro-Starin Caroline, jonka saisi Saksasta tilattua.

Ja jos joku haluaa tuon B Vertigon paidan ostaa niin linkistä löytyy ohjeet. Koko on siis 36/38/10/XS. Ja vaihdossa voi tarjota mitä vaan, en usko selanneeni läheskään kaikkia kisapaitoja lävitse. Tai ainakin toivon niin.

Alennuslöytöjä

Kauan tätä on odotettukin: hevostarvikeliikkeiden alet on alkaneet.

Tarkemmin ottaen Hööksin ale alkoi tänään. Muissa katsomissani kaupoissa ei ainakaan verkossa ole kovin hyviä tarjouksia ollut. Tai sitten vain etsin vääriä asioita.

Joka tapauksessa ostin tänään (myös sponsorini avustuksella) Hööksin alesta muutamia hyviä juttuja.

Ensinkin JH Collectionin ihanaakin ihanammat housut. Vedin ne jalkaan ihan vain kokeilumielessä ja ei olisi pitänyt. Housut oli kuin toinen iho: joustavat, mutta napakat ja täydellisesti istuvat. En voinut mitään muuta kuin ostaa ne. Niissä on muutama hauska yksityiskohta, jotka tekee niistä sopivat esteille. Samalla ne on kuitenkin klassisen tyylikkäät, eli sopivat kouluun. Lahkeissa ei ole tarroja, vaan joustoresori, joka varmasti istuu saappaaseen hyvin. En millään malttaisi odottaa, että pääsen testaamaan housut ihan käytännössä, olen ihan rakastunut niihin. Toivottavasti toimii käytössä yhtä hyvin!

Sitten ostin vähän kesää varten pieniä kivoja juttuja. Ensinkin kaksi matkaämpäriä, joita jo testasin. Pysyy pystyssä täynnä vettäkin, joten ei yhtään hullumpia. Toivottavasti niistä on jotain hyötyä Lappeenrannassa.

Ostin myös silikoni lettareita, ne vaan on niin paljon parempia kuin "tavalliset". Ei katkea läheskään yhtä helposti, pysyy ja pitää. Mustissa vaan on usein ongelma, että ne on vähän harmaita, toivottavasti nämä pysyisi mustina.

Mukaan tarttui myös käsikoru alennuksesta. Oikeastaan ihan turha, mutta söpö yksityiskohta ja olen tuota aika pitkään jo kuolannut. Haluaisin myös Hööksiltä sen blingi vyön, mutta en sitä vielä(kään) ostanut, katsotaan nyt.

Lisäksi kassalle eksyi mukaan yksi toppi. Se on mukavaa tekniikkakangasta, joten toivon sen olevan hyvä ratsastuksessa kesällä. Harmi, ettei ollut enempää mukavia värejä, olisin voinut ostaa useammankin, mutta tuo sininen oli ainoa, mikä oli kiva. Mustia ja valkoisia toppeja on lähemmäs kymmenen kaapissa...

Sellaisia siis. Vielä etsiskelen kouluhuopaa kisoihin, mun molemmat valkoiset huovat kun on estehuopia. Kisapaita esteille on tulossa, ostin sen käytettynä. Kuolasin jo muutama vuosi sitten B Vertigon yhtä kisapaitaa ja nyt kävi tuuri ja löysin sen oikean kokoisena ja värisenäkin. Varmaan tässä vielä tulee jotain "tarpeellista" ostettavaa. Jos ei mitään muuta niin ainakin blingikoristeita vanhojen kamojen viimeistelemistä varten.

Leirielämää

Tämän kesän leireilyt jäänee tähän esteleiriin avustajana. Mutta tulipa edes se, muuten olisin ollut ihan ulkona kesäleireistä. Jos jotain kaipaan niistä huolettomista vuosista lapsena, se on kesäleirit ja kaikki hauskat tempaukset hevosten kanssa.

Joka tapauksessa neljä aamua, rutosti leikkejä, vähän perinteitä ja paljon naurua. No joo, kolme aamua, koska keskiviikkona olin vain iltapäivällä. Meillä oli kivat leiriläiset ja lopulta kaikilla taisi olla ihan hauskaa, vaikka meidän suunnittelu ei ollutkaan kovin edistynyttä.

Leiriavustajana autettiin kaverini kanssa ponien kanssa, vietiin ja haettiin niitä tarhoista, keksittiin toiselle ryhmälle ohjelmaa toisen ratsastaessa (tähän sisältyi teoriaa, leikkejä ja mm. suunnistusta), pidettiin leirikaste (joka oli tosi kiltti) ja tietysti pidettiin hauskaa.

Saatiin ratsastaa myös. Itse menin kerran Simpalla ja kerran Dellalla ja torstain leirikisoissa leikittiin Amin kanssa poniagilityä. Eli varsinkin Amin ja Simpan kanssa pääsin taas pitkästä aikaa pitämään hauskaa.

Maanantaina menin siis Simolla, joka oli yllättävän hyvä ratsastaa. Sain sen aika nopeasti pyöreäksi ja tasaiseksi ohjalle. Se on taas alkanut vetää ohjasotteita vastaan ja purra kiinni kuolaimeen, mutta nyt kun se on mennyt ilman gramaaneita vähän aikaa, se oli paljon parempi taas. Kun Simppa tuli niin nopeasti pyöreäksi, ehdin vähän tehdä temppujakin. Ensin parit väistöt, jotka meni ihan hyvin. Sitten tehtiin vaihtoja ja yritin keskittyä viikonlopun oppeihin niistä. Alkuun oli vähän haparointia molemmilla, mutta sitten Simppa pääsi jyvälle ja minäkin tein vaihtoja paljon valmistellummin. Niinpä Simppa sitten teki parit tosi hienot ja puhtaat vaihdot molempiin suuntiin. Lopettelinkin sitten siihen ja ratsastin sen vielä pyöreäksi ja matalaksi. Suurin ihme oli se, että sain ratsastettua siitä vähän keskiraviakin. Simppa oikeasti ei kovin usein esitä minkäänlaista keskiravia, joten kun se pysyi pyöreänä ja oikeasti pidensi askeltaan, tiesin sen olevan avuilla. Simppa oli siis ihan huippu ja olin ihan seitsemännessä taivaassa. Oli ihanaa pitkästä aikaa ratsastaa Simolla ja oikeasti se oli niin tuttua ja kotoisaa. Joidenkin hevosten kanssa vaan kemiat kohtaa ja Simppa on oikeasti yksi niistä hevosista mulle.

Tiistaina lähdettiin maastoon kaverin kanssa. Menin siis Dellalla ja tamma oli aika innoissaan menossa. Sain pidellä sitä aika paljon, koska kaverin ratsu oli paljon rauhallisempi. Lisäksi Della inhoaa ötököitä enemmän kuin mitään muuta ja sen kyllä huomaan. Pahimmillaan se potkii mahaansa niin, että osuu ratsastajaa jalkoihin. Ötökkämyrkky onneksi auttaa vähän eikä ötököitäkään ollut ilma mustanaan. Ravissa ja laukassa Della rauhoittui, koska pääsi kaikkea lentävää karkuun. Ravattiin pari pätkää ja laukattiin pari pätkää. Ensimmäisellä kerralla Della meni rauhassa, toisella kerralla laukattiin mäessä ja siinä tamma jo vähän innostui. Lopulta laukkasuoralla toiseen suuntaan se vähän sitten jo laukkasikin. Ehdin huutaa kaverille, että odotan toisessa päässä ja sitten tamma pidensi askeliaan. Hetken ehdin jo miettiä sitä, etten saa Dellaa kiinni, ettei tila riitä. Aloitinkin sen pidättelyn heti puolen välin jälkeen ja pikku hiljaa tamma alkoi hidastaa. Pari sataa metriä meni siihen, että lopulta sain Dellan raviin ja käyntiin. Siinä vaiheessa kaverinikin hevonen oli päässyt loppuun asti. Muistakaa, että tämä ei ole oikea tapa maastoilla. Aina pitäisi mennä sellaista vauhtia, että kaikki mukana olijat pystyy matkassa. Mutta tiesin, että toinen hevonen ei todennäköisesti välittäisi ja jos välittäisi, se vain kiihdyttäisi mukaan. Niinpä uskalsin antaa Dellan mennä omaa vauhtiaan. Eihän se oikeasti ehtinyt edes kiihdyttää. Sen laukka on niin pitkä, että se menee erittäin kovaa ihan vain laukkaamalla pitkää, rentoa laukkaa kuten nytkin. Se laukkasi edelleen pää ylhäällä. Jos se oikeasti menisi kovaa, se laskisi päätään ja käyttäisi vähän voimaakin, mutta silloin tilaa tarvitsisi paljon enemmän. Mutta meillä oli varsin hauskaa ja Della oli ihan innoissaan kun kevensimme vielä viimeisen pätkän. Sain pidellä sitä ihan tosissani, ettei jätetty kaveria yksin metsään.

Perjantaina tosiaan oli leirikisat ja opettajan hetken mielijohteesta talutin Amin leirikisaradan läpi. Jonkun mielestä voisi olla tylsää vain talutella ponia, mutta mä olen mm. vaihtanut ratsastuksia Amin taluttamiseen. Se on ihan huippuponi. Tottakai mä tykkään sillä ratsastaakin, mutta koska en viitsi sitä tehdä kovin paljoa, kun Ami on niin pieni, taluttelen mielummin. Ja olenhan mä mm. tehnyt Amin kanssa pohkeenväistöjä maastakäsin. Seuraavaksi voisi varmaan harjoitella etuosakäännöksiä tai miksei jopa takaosakäännöksiä. Taivutusväistöt taitaa olla vähän turhan vaikeita mun ohjasajotaidoilleni. Ja siis en ohjasaja Amia, mutta ajatus on vähän sama. Talutan sitä ohjat kaulalla, kädet ratsastajan käsien paikalla ja käytän raippaa ja omaa vartaloani pohkeiden tilalla. Joka tapauksessa rata oli tosi helppo: kiemurtelua tötteröporttien läpi, kapea puomikuja, puomin ylitys, kauhan siirtäminen tolpasta toiseen, kavion puhdistaminen (ratsastajat tuli tätä varten alas hevosen selästä) ja talutus maaliin. Minkä tahansa muun ponin kanssa rataan olisi varmasti menny paljon kauemmin, mutta Ami seuraa mua kuin koira ja se totisesti auttoi pujottelussa ja kujassa. Se vain seurasi mua pitkin ohjin. Lisäksi se lähtee käskystä laukkaan, joten puomi ylitettiin laukassa, nappasin samassa vauhdissa kauhan ja hidastin vasta ennen sen laittamista toiseen tolppaan. Sitten kavio ylös, yksi merkki ponille raipalla, käynnistä laukkaan ja loppukiri yli maaliviivan. Aika oli 7 sekuntia nopeampi kuin nopeimmalla ratsukolla, joten ei ihan huonosti. Kannattaa muistaa kuitenkin, että säästin paljon aikaa kauhan poimimisessa, koska hevosen selästä se on vaikeampi tehdä laukassa eikä mun tarvinnut myöskään laskeutua hevosen selästä.

Heppajuhannus

Tässä huomaamatta blogi on ollut olemassa jo vuoden. Kaikenlaista on siihen vuoteen onkin mahtunut. Simppa kesähevosena, tuntiratsastajien mestaruudet, Irlanti, Ruotsi, ja tämän talven treenaus. Enkä osaa sanoa, mitä ensi syksynä tapahtuu.

Viime viikon olin leiriavustajana (kirjottelen siitä lisää myöhemmin) ja juhannus meni myös tutuissa merkeissä hevosten kanssa. Tänä viikonloppuna alkoi tuntihevosilla kuukauden loma, joten itsekin saan vähän taukoa hevostelusta. Tai ainakin vähän vähemmän hevostelua on luvassa. Ihan kokonaan ei kai noista koskaan pääse eroon. Kuitenkin ihanaa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen olla kesällä vapaa tekemään mitä vaan. Ikävästi kaikki parhaat tapahtumat tosin osuu muualle, kuin tähän kuukauteen, joten paljon kivaa jää taas tekemättä. Mutta ehkä ehtisin jopa mökille tänä kesänä! Tai edes uimaan.

Joka tapauksessa torstaina ratsastettiin poniruunat laitumelle. Itse menin Masalla, joka oli tosi pieni Lassin ja Dellan jälkeen. Pääasiassa käveltiin, mutta muutama pätkä tultiin reippaammin. Ensin ravissa ja sitten laukassa. Poneilla vähän kesti herätä, mutta jopa Masa laittoi lopussa hippulat vinkumaan ja paineltiin aikalailla täysiä metsätiellä. Tosin kyllä ponit myös tiesi mihin ollaan menossa ja varsinkin kärkihevonen meni niin reippaasti, että muilla oli työ pysyä perässä. Ja kyllähän ne sitten nautti kun pääsi laitumelle vapaaksi.

Perjantaina heräsin aamutalliin ruokkimaan hevoset ja sen jälkeen tulikin rekat pihaan ja lastattiin tammat kyytiin. Lähdin itsekin ensimmäisen keikan mukana katsomaan hevosten riemua. Olisin halunnut nähdä Simpan pääsevän laitumelle, mutta en olisi päässyt millään takaisin, joten tyydyin tähän. Hevoset meni kiltisti autoon, osa ei olisi malttanut millään odottaa ja suorastaan loikki luvan saatuaan kyytiin. Perillä autosta alas tuleminen olikin sitten jännittävää, mutta sen jälkeen koko lauma kiersi suuren laitumen rajat ennen syömään rauhoittumista. Ruunatkin meni nätisti kyytiin, Simppaa vähän pelotti ja sen kanssa kävi vielä ikävästi, kun väliseinät oli liian lähekkäin, eikä sille jäänyt tarpeeksi tilaa. Niinpä se jouduttiin ottamaan alas autosta, eikä ollut ollenkaan varmaa, että se menee sinne uudestaan. Mutta kaikkien yllätykseksi Simo käveli rauhassa takaisin sisään, vähän rohkaisin sitä äänellä ja ruuna saikin isot kehut sen jälkeen.

Ruunien lähtiessä jäin siivoamaan tallia. Oli jotenkin hassua, kun koko talli oli hiljainen ja tyhjä. Toisaalta myös ihanan rentouttavaa. Lauantaina kävin hoitamassa Lillin, mutta tänään olen ollut ihan vain kotona.

Eilen olin hoitamassa Tuomarinkylässä Este-Jussissa. Sää suosi ja tunnelma oli korkealla. Huomattavasti mukavampi kisailma kuin viime vuonna. Eipä niistä kisoista ole sen enempää sanottavaa. Hevoset oli tosi nätisti, isompia luokkia katsoessa ei tarvinnut pelätä turvallisuuden puolesta (onneksi en ollut aamulla katsomassa pieniä luokkia) ja kisat päättänyt vaikeutuva ratsastus oli mielenkiintoista seurattavaa. Pakko sanoa, että tänä vuonna ei ratamestari ollut säälinyt kilpailijoita pätkääkään. Viimeinen este oli 125cm iso tasaokseri, edessä oli maapuomi, yläpuomi ja yksi puomi keskellä viistossa. Toiseksi viimeiseltä esteeltä oli pitkä matka ja lähestyminen okserillekin vielä pitkä. Ei mikään helppo tehtävä ratsastajalle, eikä hevosellekaan. Erityismaininnan ansaitsevat myös esteiden koristelut ja kisaradalla ollut puutarha, jossa oli appelsiinipuun lisäksi jokin hahmo nauttimassa lämpimästä päivästä. Oikein isompien kisojen tuntua siis.

Kysymyksiä?

Muutamia tekstejä on odottelemassa viimeistelyä tai kuvia, joten ihan ei lukeminen lopu kesälläkään.

Mutta. Hevoset on kesälaitumella vielä kolme viikkoa ja mun elämässä ei tapahdu mitään jännittävää eikä edes vähemmän jännittävää. Tallilla käyn joka toinen päivä pikaisesti hoitamassa Lillin ja välillä muutamia yksäreitä. Ehkä joissain kisoissa käyn hoitamassa, mutta ei niistä mistään ole kovin paljon kerrottavaa.

Niinpä mulla olisi teille kaksi pyyntöä. Ensimmäinen on erikoispostausideat tai voi niitä toivepostauksiksikin kutsua. Kertokaa, mitä haluatte lukea. Toinen on ajatus kysymyspostauksesta, johon myös tarvitsen teidän apuanne. Kysykää siis kaikki mieltänne askarruttavat asiat ja kertokaa toiveita postausten suhteen!

Aurinkoista kesää kaikille!

Kevätkauden päätös

Kaikki oli jo ihan kevätunnelmissa, joten viimeinen viikko kevätkautta oli iloinen ja onneksi myös aurinkoinen. Perjantaina hypättiin rataa, "liiallisen" auringonpaisteen takia kenttä oli liian kova, mutta maneesissa olikin sitten mukavan viileää. Siitä lisää myöhemmin.

Sunnuntaina oli virallisestikin viimeinen päivä kevätkautta. Meillä oli koulutunti toivehevosilla. Itse toivoin Simppaa tai Dellaa ja sain Dellan. Ennen tuntia herkuteltiin feta-pinaatti- ja mansikkapiirakoilla ja sitten lähdettiin Saharaa muistuttaneelle kentälle viimeiseen koulurääkkiin.

Aiheena oli käynnin kautta vaihdot kolmikaarisella, ei mikään maailman helpoin tehtävä Dellalle. Aloitettiin ensin käynnissä ja ravissa kolmikaarisella. Käynnistä tehtiin pysähdyksiä keskihalkaisijan kohdalla, ravissa vain puolipidätteillä pieni kokoaminen. Della oli aika raskas kädelle ja pyrki valumaan matalaksi. Yritin saada sitä ratsastettua paremmin pohkeen eteen, jolloin se lyhenee, tulee korkeammaksi ja kevenee kädelle. Menin Dellalla kaksi kertaa viikolla ja hyppäsin perjantaina ja joka kerta tamma oli hyvä, keskiviikona ehkä paras, mutta ei huono perjantainakaan. Sen sijaan nyt se ei halunnut millään irrottaa ohjasta ja kantaa itse itseään.

Tehtiin kolmikaarista ensin keventäen ja sitten harjoitusravissa ilman jalustimia. En tiedä mikä siinä ilman jalustimia oli, mutta istuin itse silloin aivan vinossa. Meillä on joku yhteinen kieroutuma Dellan kanssa. Otin muutamia kertoja käyntiin itsekseni, koska tammasta tuli niin vahva kädelle ja se vain roikkui ohjalla. Jäin kyllä myös itse vetämään liikaa ja unohdin hellittää, mikä yleensä auttaa siihen tai ainakin sysää molempia oikeaan suuntaan. Yleensä ratsastan Dellaa itsekseni ja varsinkin kun se on ihan huippu, kukaan ei koskaan ole katsomassa. Ehkä nytkin mulla oli alitajuisesti pieni paine näyttää opettajalle, miten hienosti Della osaa mennä. Della kuitenkin parani vähitellen, onneksi.

Aloitettiin laukkatehtävät laukkaamalla pitkillä sivuilla ensin myötälaukkaa ja sitten vastalaukkaa. Alkuun Della veti itsensä pitkäksi ja laukka oli isoa hirvilaukkaa. Sain sitä vähän kasaan, mutta kovin pyöreäksi se ei tullut. Olisin kaivannut kaarevia teitä, joilla olisin saanut tammaa vähän pyöreämmäksi. Mutta tällaistahan se on tunneilla, aina ei voi tehdä mitä haluaa. Siksi tykkäänkin ratsastaa Dellaa yksin, koska silloin voin tehdä juuri niin kuin tuntuu hyvältä. Ja sitten menen koko tunnin sitä samaa ympyrää. Ei ne tunnit siis ihan huonokaan asia ole.

Lopuksi sitten kolmikaarista käynnin kautta vaihdoilla. Muutaman kerran siirtymiset laukasta käyntiin meni vähän pitkäksi, ne ei todellakaan ole Dellan vahvuuksia. Mutta keskiviikkona niitä juuri hioin ja silloin hevonen esitti muutaman niin hienon siirtymisen, että uskalsin vaatia siltä vähän enenmmän. Kun Della alkoi oppia, että keskihalkaisijalla siirrytään käyntiin, siirtymisistä tuli parempia ja muutaman kerran hevonen tuli suoraan käyntiin. Onneksi opettaja näki tunnin parhaan siirtymisen, kerrankin.On niitä toki parempiakin nähty, mutta ainakin se oli selkeä siirtyminen, eikä epämääräinen valuminen käyntiin.

Tultiin myös muutamia keskiraveja väleissä. Ensimmäiset keskiravit Della laukkasi, en itse saanut sitä tarpeeksi pohkeen eteen ja napakammasta pohkeesta se rikkoi laukalle. Yksi oli ihan kohtalainen, vaikka hevonen veti itsensä pitkäksi ja täysin pois peräänannosta. Viimeinen alkoi todella hyvin, Della venytti, pysyi pyöreänä ja tahdissa. En kuitenkaan päässyt ratsastamaan sitä loppuun asti, kun edellä mennyt ratsastaja putosi ja kaikki joutui vetämään hevoset seis. Kiitin tietysti Dellaa, mutta ei se nyt mikään maailman mukavin tapa ollut lopettaa asiaa. Ei sitten enää tultu uudestaan, mutta loppuraveissa pyysin Dellaa vähän eteen, jotta pääsin kiittämään sitä sitten siitä. Lopussa Della sai olla matalampana ja oli ihan mukava, vaikka edelleen painoi mun makuun liikaa kädelle.

Opettajan mielestä hevonen oli hyvä. Varmasti se olikin parempi kuin yleensä tunneilla, mutta tiedän sen ja meidän molempien pystyvän niin paljon parempaankin, etten ollut kovin tyytyväinen. Della saattoi olla vain väsynyt, olihan kentällä varmasti 25 astetta lämmintä. Ehkä sillä oli huono päivä tai jotain. Mutta ratsastin myös itse huonosti. Olin liian kärsimätön, ratsastin liikaa kädellä ja yritin päästä liian nopeasti toivomaani tulokseen. Olisi kannattanut keskittyä perusasioihin: käyttää pohkeita, pitää hevonen suorana, hellittää ohjista ja rauhassa tehdä töitä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. No, ensi kerralla sitten taas vähemmin painein.

Tunnin jälkeen huuhtelin sekä Simpan että Dellan vesarissa, ne molemmat hikoavat ihan hirveästi ja varsinkin Simppa aavistuksen paksukarvaisempana jää helposti hikiseksi. Karvasta näkee ja tuntee, että se ei ole puhdas ja märkänä hevonen vaahtoaa, vaikka kuinka pesisi. Niinpä toisinaan on hyvä huuhdella runsaalla vedellä kaikki kertynytkin hiki pois. Oli muuten ihan eri näköinen hevonen, kun karva oli puhdas.

Syötiin vielä loput kakuista ennen kuin vietin sitten loppuillan hevosen selässä. Ensin vedin kaksi maastoa Lassilla ja sitten yhden Metellä. Oli oikein mukavaa. Tunneilla oli hauskaa porukkaa ja kaikki vain halusi mennä kovaa. Niinpä sitten mentiin muutama pätkä vähän kovempaa ja ratsastajien ja hevosten ilmeisetä päätellen kaikilla oli kivaa. Yhdellä tunneista puoli jonoa tuli pukitellen kaikki laukkapätkät, mutta ratsastajat vain nauroi. Yksi hevosista oli kaksi tuntia mukana ja kävi toisella tunnilla niin kuumana, että jouduin jo kääntämään Lassia eteen, kun hevonen ratsastajastaan välittämättä yritti tulla ohi. Muutenkin maastojen vetäminen on aikamoista taaksepäin tuijottelua, mutta onneksi mulla oli fiksut vetohevoset.

Oikein onnistununt kauden päätös siis ja nyt jatketaan kesän merkeissä. Kaksi viikkoa vielä ja sitten hevoset pääsee ansaitulle laidunlomalle. Siinä pääsee sitten yksi jos toinen muukin lomailemaan ja lataamaan akkuja. Ainoa paniikki on, että Lappeenrantaan on enää neljä viikkoa. Siis neljä sellaista viikkoa, että hevoset on tallilla. Joten a p u a, tässähän pitäisi jo olla valmista kohta. Valmennukset alkaakin tällä viikolla, joten kuulemisiin!

Ratatreenit

Perjantaina siis hypättiin kauden päätteeksi vähän isompaa rataa. Alkuperäinen ajatus oli ollut mennä kentälle ja hyödyntää iso yläkenttä kokonaan, mutta aurinko oli hellinyt meitä niin paljon edellisellä viikolla, että kentän pohja oli liian kova. Niinpä oltiin sitten ihanan viileässä maneesissa.

Rata oli aika helppo, itse asiassa meillä ei ollut ratapiirrosta, pelkät ohjeet esteistä ja mä sitten heittelin mitä laitetaan mihinkin. Tässä tulos:

Mulla tosiaan oli Della. Piti olla Lassi, mutta toinen opettaja oli ilmeisesti (jälleen kerran) päättänyt, että se on liian perushevonen mulle ja menin sitten Dellalla. Ei siinä mitään, sekin on kiva, mutta alkaa käydä aika vähiin ennen tuntseja, joten olisihan se ihan kiva hypätä Lassilla, kun niitä hyppykertoja ei sen kanssa muutenkaan ole kovin montaa.

Joka tapauksessa, aloitettiin itsenäisellä alkuverkalla. Della ei ollut ihan yhtä hyvä kuin keskiviikkona ja oli raskas edestä. Olin sitten itsekin vähän turhan kova, mutta opettajan ohjeilla päästiin tilanteesta eteenpäin ja Della olikin sitten verkan lopuksi jo tosi hyvä. Sileän verkan jälkeen aloitettiin hyppäämällä okseria, ensin ristikkona ja sitten pienenä okserina. Della ei ollut ihan pohkeen edessä, jäi kauas ja molemmat hypyt oli vähän turhan isoja. Sen jälkeen tultiin oikeassa kierroksessa sarjaa, joka meni ihan ok. Della on vaan niin fiksu sarjoilla. Se tulee itse hyvin takaisin, vaikka muuten hyppää aika isosti. Ennen ratoja tultiin sitten vielä sarjan perään kaareva linja. Ensimmäinen hevonen tuli kahdeksalla, Della kuudella. Tosin olisin voinut ratsastaa enemmän kaarretta väliin, mutta kävi se noinkin.

Sitten oli ensimmäisen radan vuoro. Odotettiin viimeisiksi ja Della oli jo ihan menossa monta kertaa. Sen mielestä oli epäreilua, että kaverit sai hypätä ja se itse joutui odottamaan. Ensin opettaja meinasi, että tulisin molemmat radat isompina, mutta kun Della oli niin kyllästynyt seisomiseen ja minäkin olin ihan menossa, tultiin sitten ensimmäinen rata vähän pienempänä. Se oli hyvä ratkaisu, koska kaksi isoa rataa olisi voinut olla Dellalle liikaa, tunneilla kuitenkin harvoin hypätään mitään kovin isoa. Ja toisekseen tamma ei ollut ollenkaan pohkeen edessä ja teki aika erikoisia hyppyjä. Poikkeuksellisesti löytyy jopa videot, kooste on alempana, joten en sen enempää selittele. En ollut kovin tyytyväinen, koska Della ei tosiaan mennyt mihinkään, putosi kerran raviin, laukka vaihtui aina ravin kautta laiskasti ja hypyt oli kulmikkaita ja jotenkin työläitä. Aika tahmainen ja epätasainen rata kokonaisuutena.

Toisen radan tulin sitten isompana. Se on videolla vain puoliksi, koska kamerasta loppui muisti (siskonkin radat kuvattiin, enkä ollut laskenut sitä). Mutta onneksi rata on videolla myös toisella tuntilaisella, joten saanen sen jossain vaiheessa ja lisäilen sitten sen kokonaan. Joka tapauksessa videolla näkyy muutamat kokeilut isommille esteille ja sitten radan alku. Loppu oli muuten sama, mutta sarjan sijasta hypätiin okseri toisesta suunnasta ja sitten sarja oikeasta kierroksesta. Olin paljon tyytyväisempi tähän rataan, sillä Della oli hereillä, tuli parempiin paikkoihin ja muutenkin rata oli helpomman tuntuinen. Oma istunta oli mitä oli ja radan aikana muutin myötäämistäni varmaan viisi kertaa, koska hain sitä haluttua tapaa. Lisäksi otin kaarevaan väliin ihan tyhmästi kädellä yhden askeleen, mutta onneksi hevonen paikkasi sen hyvin. Radan jälkeen tulin vielä kaarevan ja okserin kaksi kertaa. Kaarevalla korjattiin se ylimääräinen askel ja okserilla haettiin sitä oikeaa myötäämistapaa. Lopulta yritin tehdä asiat liian vaikeaksi ja se "perus"myötäys pitkin harjaa oli oikea. Dellalla helposti myötään kaulan molemmin puolin ja olen sitten alastulossa epätasapainossa. Myötäys harjaa pitkin pitää kädet harjassa myös laskeutumisessa ja sitä kautta tasapaino on helpompi säilyttää. Varsinkin kun Dellalla on niin iso ja vahva hyppy. Mutta olen vähän oppinut istumaan siellä ja toisaalta kun Della hyppää pyöreästä laukasta selän kanssa, siellä on paljon helpompi olla mukana.

Kuvia ja videoita aluemestaruuksista

Tässä vielä lisää kuvia Hyvinkäältä. Myös videot molemmista radoista löytyy. Tästä pääset aikaisempaan postaukseen kisoista. Kopioin tähän pätkät, joissa kerroin radoista. Ne voi olla helpompi hahmottaa videoiden kanssa.



"Rata alkoi sitten hyvin, volteilla Lassi vähän vastusteli taipumista oikealle, mutta vasemmalle meni ihan hyvin. Ensimmäinen väistö oli mitäänsanomaton, koska hevonen ei lähtenyt pohkeesta sivulle ja jäin sitten vain roikkumaan ohjaan. Keskiravin tahtirikko tuli ihan omasta virheestä. Lassi lähti hyvin, mutta alkoi sitten hiipua eikä reagoinut pohkeeseen, joten potkaisin sitä kerran kannuksella vähän liian kovaa. Ehdin pelästyä laukkaa, mutta Lassi paikkasi hyvin ja piti ravilla. Toinen väistö olikin sitten sujuvampi, mutta peruutus taas ihan liikaa kädellä. Siinä mulle tuli joku paniikki, olisin voinut ratsastaa sata kertaa paremminkin. Laukkaohjelma sen sijaan oli tosi hyvä ja sieltä tuli paljon seiskojakin. Keskilaukat oli vähän liian etupainoisia, mutta vastalaukoissa Lassi oli hyvin suorana ja voltit oli sopivan kokoisia. Toinen keskiravi keskellä laukkaohjelmaa oli ihan super hyvä, saatiinkin siitä toiselta tuomarilta seiska. Itse olin vain ihan pulassa istumisen kanssa. Lassilla ei tosiaan ole maailman helpoin ravi. Lopputervehdykseen tullessa muistin jopa hymyillä, vaikka omat fiilikset radasta olikin ensin aika kaksijakoiset. Muistin radasta jokaisen virheen ja jotenkin kaikki hyvät pätkät oli vain massaa. Valmentaja oli ihan super tyytyväinen, joten aloin suhtautua rataan vähän positiivisemmin. Ei se huono ollut, mutta jotenkin jäi olo, että parempaankin olisi ollut aineksia. Prosenttien tullessa olin pettynyt, koska saatiin viimeksi seuramestaruuksissa paremmat prosentit. Toki tasokin oli hieman erilainen. Lähdettiin sitten tulospalveluun, jossa mulle selvisi, että kuulin prosentit väärin, oikeasti saatiin omat ennätysprosentit A:sta eli 63,981%."

"Lähdin lopulta ihan hyvillä fiiliksin radalle. Muutamia pieniä "virheitä" tuli, koska hevonen oli vieras, mutta kokonaisuutena rata oli siisti ja hevonen erittäin yhteistyöhaluinen. Selkeästi myös kisahevonen, koska se tiesi kyllä mitä oli radalla tekemässä. Radan jälkeen olin iloinen ja hevoseen todella tyytyväinen, oli mukava kokemus ja tykkäsin kyllä hevosesta. Prosentitkin oli ihan hyvät 64,762%. Eniten harmitti pysähdyksen ennen aikaisuus, koska se muuten oli niin hyvä ja laukasta raviin siirtymiset. Lisäksi toinen temponlisäys oli vähän vaisu, koska jätin ratsastamatta sen kunnolla. Toivoin tietysti, etten putoaisi kolmannelta tilalta, joten siksi vähän harmitti, etten ratsastanut vieläkin paremmin" 

Olin todella yllättynyt, että Lassi pärjäsi niin hyvin kaikkien kisoissa olleiden liitokavioiden keskellä. Se voitti monet ja lopuillekin hävisi vain muutamia pisteitä. Enkä edes ollut tyytyväinen rataan. Nytkin videota katsoessani näen vain virheitä ja parannettavaa. Näistä lähtökohdista Lappeenrannassa on mahdollisuudet ihan mihin tahansa. Nyt treenataan oikein ahkerasti koko kesä ja elokuussa näytetään sitten kaikille!

Jos jotakuta kiinnostaa, tässä vielä linkit Poni-Haan oman blogin ennakkotunnelmiin ja kisapostaukseen.

Kesä ja kiireitä

Aivan ihanat ilmat täällä Etelä-Suomessa, jo toista viikkoa on päästy nauttimaan lämmöstä ja auringosta. Muistakaa, ettette valita, koska toinen vaihtoehto voisi olla viime kesän kaltainen sade ja koleus.

Mulla oli pääsykokeet viime viikolla, niihin meni kätevästi koko alkuviikko. Ei mennyt kovin hyvin, mutta yksi kaverini onneksi lohdutteli, etten ollut ainoa. Joten ehkä kaikkia toiveita ei tarvitse haudata vielä. Joka tapauksessa vielä pitäisi vähän aikaa jaksaa lukea kauppiksen pääsykokeisiin, jotka on ensi viikolla. Sitten saa opiskelu odottaa hetken.

Viime viikolla oli muutenkin harvinainen viikko, koska ratsastin vain kerran. Perjantaina oli hyppäri ja menin pitkästä aikaa Lassilla. Meillä oli kaksi linjaa, toisella puolella pysty - okseri ja välissä 16m, toisella pitkällä sivulla neljän innarin sarja sekä askeleen jälkeen okseri. Lisäksi diagonaalilla oli yksi puomi, jolla tehtiin laukanvaihtoja.

Alkuverryttely oli itsenäinen ja sen jälkeen poikkeuksellisesti alettiin heti hypätä. Lassi oli aika jäykkä aluksi, mutta alkoi sitten rentoutua. Itse sain kommentteja käsistä ja ohjista sekä opettaja huomautti mun tavasta jatkuvasti vähän käyttää pohjetta. Keskityinkin sitten pitämään pohkeen hiljaa ja käyttämään sitä vain tarvittaessa. Oli tosi hankalaa, olisin halunnut koko ajan vähän tehdä, koska Lassi ei oikein reagoinut. Mutta parempaan ja kestävämpään lopputulokseen pääsee, kun käyttää pohjetta vain tarvittaessa ja silloin vaatii hevoselta siihen reaktion. Lassikin aika nopeasti tajusi tämän ja opettajan mukaan alkoi liikkua paremmin, kun annoin sen välillä olla ihan rauhassakin. Hirveästi asioita, joihin pitäisi keskittyä kesän treeneissä. Ohjat, pohkeet, kädet, ryhti. Oikeastaan ei taida olla mitään osaa, missä ei olisi jotain parannettavaa, katsekin on aina hevosen niskassa. Ihan selvästi olen ratsastanut liikaa itsekseni keväällä.

Joka tapauksessa ensimmäiseksi tultiin puomi, sitten pysty-pysty suhteutettu (okseriin ei ollut vielä laitettu takapuomia). Lassi yllätti hienosti ja teki puomilla puhtaan vaihdon. Sille ne laukanvaihdot on vaikeita. Estemestaruuksissa olin kaikkein ylpein siitä, että Lassi teki verkassa puhtaan vaihdon. Suhteutettu jäi vähän pitkäksi, koska tultiin pienesti sisään, mutta Lassi korjasi hyvin. Seuraavalla kerralla okseri oli okserina. Lassi vaihtoi silloin vain etuosan puomilla ja kaatui sitten törkeästi sisäpohjetta päin. Suhteutettu meni paljon paremmin, koska paikka pystylle löytyi paremmin.

Tämän jälkeen vaihdettiin tehtävää toiselle pitkälle sivulle. Aluksi innarit oli ristikoita ja viimeinen este pysty. Lassi tuli vähän lähelle ja sillä oli aika kiire innareilla. Ope käski olla tekemättä mitään ja antaa hevosen hoitaa. Hän muutenkin aika paljon painottaa hyppäämisessä sitä hevosen omaa ajattelua ja tekemistä. Joskus on mm. hypätty vähän lyhyttä sarjaa niin, että hevosen piti itse ratkaista tilanne. Oli ihan kamalaa istua vain hiljaa, vaikka tiesi, että se yksi puolipidäte tekisi koko hommasta lasten leikkiä. Onneksi menin silloin Simpalla, joka tajusi juonen nopeasti ja osasi ratkaista tilanteen. Ymmärrän kyllä ajatuksen tämän takana, koska radallakin tulee tilanteita, joissa hevosen pitää selvitä vaikeammista paikoista joko ilman apua tai pienellä avulla ja jos sitä ei ole koskaan sen kanssa treenattu, se todennäköisesti säikähtää ja kieltää. Hypätessä hevosen itseluottamus on kuitenkin kaikki kaikessa, sen pitää tuntea homma helpoksi ja osata ratkaista eteen tulevat ongelmat.

Joka tapauksessa seuraavalla kerralla innarit oli pystyjä ja viimeinen este okseri. Lassi tuli parempaan paikkaan, joten tehtävä oli paljon helpompi. Tosin samalla Lassi hyppäsi aika paljon enemmän eteen, mikä olisi tehnyt viimeisestä välistä tosi lyhyen. Opettaja sitten käski tulla pystyyn ja musta tuntui, että okserillakin istuin ihan suorassa. Mutta olin kuulema tehnyt juuri oikein ja Lassi selvitti viimeisetkin esteet ongelmitta.

Sitten vuorossa oli rata tai no "rata" eli jumppa, puomi ja suhteutettu. Hyppäsin sitä vähän isompana, esteet oli ehkä 80-90cm, paitsi tietysti innarit oli pienempiä. Jumppa meni hyvin, paikka löytyi, Lassi oli rauhassa ja tuli tarpeeksi takaisin hypyissä. Puomilla vaihto onnistui ihan ok, takaosa oli vähän jäljessä. Suhteutetulla tultiin ensin pystylle pohjaan ja jouduin sitten ratsatamaan Lassin eteen ja väli jäi jo melkein lyhyeksi. Toisella kerralla pystylle löytyi paikka, mutta Lassi tuli liian pitkänä ja jouduin pidättämään okseria kohti. Siinä vaiheessa se muutenkin kävi aika kierroksilla ja ei ollut ihan maailman helpointa saada sitä takaisin. Kolmas kerta oli parempi, vaikkei sekään täydellinen ollut. Tultiin sitten vielä jumppa kerran niin, että okseri oli joku metrinen. Lassi oli ihan innoissaan ja sen tekniikka on kyllä parantunut tässä kevään aikana, vaikkei se montaa kertaa ole isompia hypännyt. Alkaa ilmeisesti ruosteet vähän karista.

Tunti meni hyvin kuitenkin ja itse olen tyytyväinen omaan ratsastukseen ja istuntaani. En ollut ollenkaan niin paljoa liikkeen edellä kuin esim. estemestaruuksissa ja jalatkin pysyi ainakin suurimman osan ajasta paikoillaan, myös isommissa hypyissä. Lassilla on paljon helpompi hyppy kuin Dellalla, joten sekin tietysti auttaa asiaa. Mutta ei sen mun istunta Lassillakaan estemestaruuksissa mikään maailman paras ollut.

Lauantaina oli siskon ylioppilasjuhlat. Torstaina olin käynyt tekemässä voileipäkakut isoäitini kanssa Keski-Suomessa ja lauantai meni kiltisti kotona auttamassa, joten ei hevosia silloin. Sunnuntaina olin kisoissa hoitamassa Järvenpäässä, joten en silloinkaan päässyt tunnille enkä hoitamaan. Kisareissu oli kyllä ihan onnistunut, vaikka palkintojen jakoa saatiinkin odotella myöhään iltaan.

Tästä tuli nyt niin pitkä, että kerron kuluvasta viikosta toisessa postauksessa. Kuvia ei tällä kertaa ole, aamutunneille on vähän vaikea saada kuvaajaa eikä hoitaja ehdi kisoissa kuvata mitään. Sain kuitenkin pari viikkoa sitten videoita kevään aamutunneilta, katsotaan jos sieltä löytyisi jotain esittämiskelpoista materiaalia.

Hopea ei ole häpeä

Tätä on ilmeisesti jo vähän odotettukin. Meni sunnuntaikin kokonaan tallilla, joten pääsin vasta nyt kirjoittelemaan kisoista. Kisat meni siis ihan mahtavasti ja koko porukan fiilikset oli ihan huipussa illalla, vaikka takana oli pitkä ja rankka päivä. Hevosetkin käyttäytyi mallikkaasti.

Aamu ei ollut kovin aikainen, ainakaan verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla. Lähtö tallilta oli vasta puoli 12. Aamulla käytiin siskon kanssa kaupassa, hakemassa kisahoitaja ja suunnattiin sitten auto kohti tallia. Ensimmäisenä harjattiin hoitajan kanssa Lassi, joka oli aika puhdas lukuun ottamatta heinäsilppua harjassa. Olisi kyllä toisaalta saanut nukkua ihan makuultaakin yöllä, levännyt hevonen on aina parempi. Käytin sitten reilusti aikaa Lassin letittämiseen, mutta siitä tulikin sitten ihan hyvä. Apuna käytin Pirkan muotoilugeeliä ja toimi tosi hyvin, vielä illallakin letit oli siistit.

Hevoset meni nätisti autoon ja päästiin lähtemään ajoissa Hyvinkäälle. Meidän starttipaikkoja oli vähän vaihdeltu, koska Antti jäi kotiin, joten lähdin ensimmäisenä meidän porukasta. Kisapaikalla hevoset sai ensimmäisenä päiväheinät ja mä lähdin katselemaan valmentajan kanssa muutaman radan. Onneksi meillä on mahtava porukka ja ehdin keskittyä niihin ratoihin hetken, kun kansliassa käynti hoidettiin ja hevonenkin oli kunnossa kun palastin traikulle laitettuani omat kamat päälle.

Kiipesin Lassin selkään reilu puoli tuntia ennen starttia. Tarkoitus oli pitää verkka lyhyenä ja ratsastaa vain hevonen läpi, koska päivästä tiedettiin tulevan pitkä. Alkuun Lassi vain huuteli verkassa muille hevosille eikä keskittynyt alkuunkaan siihen mitä oltiin tekemässä. Meinasi jo tulla pieni hermostuminen, mutta kun aloin tehdä töitä, hevonenkin keskittyi sitten siihen. Ensin Lassi oli vähän jännittynyt, mutta hetken ravailun jälkeen se alkoi rentoutua ja liikkui sitten tosi kivasti. Se kyllä tietää olevansa kisapaikalla ja oli nytkin sopivasti hereillä.

Alkuverkan jälkeen kävelin hetken ja testattiin sitten pysähdykset, peruutukset, keskiravit ja väistöt nopeasti ennen radalle lähtöä. Rata aloitettiin ulkoa, joten edellisen lopetettua kiersin radan ja Lassi tuntui ihan huipulta. Se oli täysin avuilla ja kevyt.

Rata alkoi sitten hyvin, volteilla Lassi vähän vastusteli taipumista oikealle, mutta vasemmalle meni ihan hyvin. Ensimmäinen väistö oli mitäänsanomaton, koska hevonen ei lähtenyt pohkeesta sivulle ja jäin sitten vain roikkumaan ohjaan. Keskiravin tahtirikko tuli ihan omasta virheestä. Lassi lähti hyvin, mutta alkoi sitten hiipua eikä reagoinut pohkeeseen, joten potkaisin sitä kerran kannuksella vähän liian kovaa. Ehdin pelästyä laukkaa, mutta Lassi paikkasi hyvin ja piti ravilla. Toinen väistö olikin sitten sujuvampi, mutta peruutus taas ihan liikaa kädellä. Siinä mulle tuli joku paniikki, olisin voinut ratsastaa sata kertaa paremminkin. Laukkaohjelma sen sijaan oli tosi hyvä ja sieltä tuli paljon seiskojakin. Keskilaukat oli vähän liian etupainoisia, mutta vastalaukoissa Lassi oli hyvin suorana ja voltit oli sopivan kokoisia. Toinen keskiravi keskellä laukkaohjelmaa oli ihan super hyvä, saatiinkin siitä toiselta tuomarilta seiska. Itse olin vain ihan pulassa istumisen kanssa. Lassilla ei tosiaan ole maailman helpoin ravi. Lopputervehdykseen tullessa muistin jopa hymyillä, vaikka omat fiilikset radasta olikin ensin aika kaksijakoiset.

Muistin radasta jokaisen virheen ja jotenkin kaikki hyvät pätkät oli vain massaa. Valmentaja oli ihan super tyytyväinen, joten aloin suhtautua rataan vähän positiivisemmin. Ei se huono ollut, mutta jotenkin jäi olo, että parempaankin olisi ollut aineksia. Prosenttien tullessa olin pettynyt, koska saatiin viimeksi seuramestaruuksissa paremmat prosentit. Toki tasokin oli hieman erilainen. Lähdettiin sitten tulospalveluun, jossa mulle selvisi, että kuulin prosentit väärin, oikeasti saatiin omat ennätysprosentit A:sta eli 63,981%. Siinä vaiheessa oltiin toisina.

Toisina pysyttiin myös todella pitkään ja aloin jo pelätä, että käy kuten viime vuonna Takkulassa ja viimeiset tulee kaikki ohi. Viimeisen ryhmän aloittaessa olin kolmantena, mutta putosin melkein heti neljänneksi. Kun ryhmän keskivaihelta meni vielä yksi ohi, alkoi olla vähän liian jännät paikat. Viimeisen hevosen tuloksia vielä odotettiin tosi pitkään, enkä enää pystynyt odottamaan radan vieressä vaan lähdin traikkualueelle, johon kuulutukset ei kuuluneet. Jokainen kuulutus kun sai sydämen hakkaamaan ihan hulluna. Autolla yritin rauhoittua ja kun vihdoin radalta soitettiin, en ollut varma haluanko vastata. Valmentaja oli jo aikaisemmin yrittänyt sanoa, että tuskin menee viimeinen ratsukko ohi, mutta omaan silmään rata näytti aika hyvältä, joten en ollut ollenkaan varma. Valmentaja kuitenkin oli oikeassa ja oltiin Lassin kanssa karsintaluokan viidensiä ja niin ollen päästiin myös finaaliin!

Ennen rataa

Siinä tuli vähän kiire, kun finaaliratsukoiden piti olla kymmenen minuutin kuluttua kentällä. Lassi olikin siellä onneksi jo aikuisratsastajien finaalia varten, se pääsi toisenkin ratsastajansa kanssa finaaliin. Vedin äkkiä kamat päälle ja juoksin sitten kentälle. Vain päästäkseni odottamaan. Yksi finaaliin päässeistä hevosista jäi pois, joten siinä meni hetki, kun uusia ratsukoita kuulutettiin ja odoteltiin. Ikävästi toisen finaaliin päässeen hevonen oli jo lähtenyt kotimatkalle, joten tuli vielä kolmas muutos.

Lopulta lähdin finaaliin sijalta kolme ja sain ratsukseni Lahnuksen rautiaan ruunan nimeltä L.R. Hermanos. Se oli pieni ja siro, kiltin oloinen ja rauhallisen näköinen. EsRan tuntiratsastajien mestaruuksissa on siis finaalissa hevosten vaihto ja lyhyen verkan jälkeen helpon radan ratsastus. Meillä oli siis karsinnassa tänä keväänä paljon hinkattu A-merkki ja finaalissa helppoakin helpompi aikuisohjelma. Lähdin finaalin toisena, joten odottelin hetken lupaa mennä selkään. "Hermanni" saattoi näyttää pieneltä, mutta se tuntui vielä pienemmältä. Ja lisäksi se oli paljon virkeämpi kuin ensinäkemältä ajattelin. Käyntipätkän jälkeen otin ohjat ja koin pienoisen järkytyksen. Hevosen kaula oli ihan spagettia ja kaikki yrityksen asettaa tai taivuttaa päättyi kaulan kiemurteluun. Ravi oli vähän helpompaa, mutta käännökset osoittautui sitten hankaliksi, kun hevonen puski lapa edellä ulos. Ensimmäisen kevyen raipan kosketuksen jälkeen hylkäsin raipan valmentajalle, kun reaktio oli hivenen liian voimakas. Siitä hevonen sitten jopa vähän rauhoittui ja pääsin ratsastamaankin sitä vähän. Alkuun olin paniikissa ja aivan varma, ettei radasta tule mitään. Valmentaja sitten käski alkaa ratsastaa omalla tasolla ja unohtaa turha ajattelu ja kuunnella neuvoja ja niin aloin löytää pikku hiljaa nappuloita ja yhtäkkiä joku naksahti kohdalleen ja hevonen alkoi liikkua pyöreänä. Pääsin vähän jopa ratsastamaan ravia ja sen jälkeen tein muutamia laukannostoja. Ne sujui hyvin ja laukka oli yllättävän helppoa ratsastaa. Kun temponlisäyksetkin sujui helposti, lähdin lopulta ihan hyvillä fiiliksin radalle. Muutamia pieniä "virheitä" tuli, koska hevonen oli vieras, mutta kokonaisuutena rata oli siisti ja hevonen erittäin yhteistyöhaluinen. Selkeästi myös kisahevonen, koska se tiesi kyllä mitä oli radalla tekemässä. Radan jälkeen olin iloinen ja hevoseen todella tyytyväinen, oli mukava kokemus ja tykkäsin kyllä hevosesta.

Prosentitkin oli ihan hyvät 64,762%. Eniten harmitti pysähdyksen ennen aikaisuus, koska se muuten oli niin hyvä ja laukasta raviin siirtymiset. Lisäksi toinen temponlisäys oli vähän vaisu, koska jätin ratsastamatta sen kunnolla. Toivoin tietysti, etten putoaisi kolmannelta tilalta, joten siksi vähän harmitti, etten ratsastanut vieläkin paremmin. Odoteltiin hyvän aikaa luokan tuloksia. Välissä oli aikuisten palkintojenjakokin. Sitten saatiin Lassille keltainen ruusuke suitsiin. Ehdin jo todeta ettei mitalia tullut, kunnes mulle selvitettiin että se oli vasta karsinnan ruusuke. Finaalin tulokset tulikin sitten seuraavaksi ja erittäin suureksi yllätykseksi olin finaalin prosenteilla noussut toiseksi! Oikeasti se oli aika vaikea uskoa, koska moni muukin hevonen liikkui niin hyvin. Tunne oli kyllä ihan loistava ja hymyilin karsinnan palkintojenjaon läpi. Finaalin kunniakierroksella päästin Lassin laukkaamaan vähän reippaammin, vaikka sillä oli pitkä päivä takana. Se sai myös ihan hirmuisen suuret kehut, koska oli niin uskomattoman kiltti ja nöyrä.

Lopuksi oli vielä joukkueiden palkintojenjako. Alunperin meillä ei ollut kovin suuret odotukset, koska toinen hevosista oli ensimmäistä kertaa ulkopuolisissa kisoissa ja Lassin kanssa molemmilla ratsastajilla lyhyt treeni. Mutta kun kaikki ratsasti hyvät, tai no loistavat radat karsinnassa, oltiin lopulta joukkuekilpailussa kolmansia. Joten paljon paremmin ei päivä olisi voinut mennä.

Käytiin samalla reissulla hakemassa karsintaluokan palkinnot kansliasta. Sennuilla oli muuten hyvä palkinto: Four Reasons tuotepaketti. Matkalla takaisin hevosten luokse, armaat joukkuetoverini huijasivat mut katsomaan vain alas, joten jouduin täydellisen yllätyshyökkäyksen kohteeksi, kun tytöt hyökkäsi mun kimppuun ja heitti vedet päälle. En edelleenkään ymmärrä, miksi en osannut ollenkaan varautua, mutta niin vain kävi. Märkänä ja hiekkaisena en osannut kuin nauraa, kun tallin omistaja kyseli fiiliksiä puhelimitse.

Pakkailtiin sitten tavarat ja hevoset autoihin, mä vaihdoin kyllä kuivat vaatteet ja putsailin pahimpia hiekkoja pois kamoista. Hevoset oli molemmat väsyneitä ja rauhallisia, ihmiset sitäkin riehakkaampia. Aika nopeasti leiri oli purettu ja kaikki autoissa matkalla kotiin. Tallilla oltiin myöhään, mutta yhteisvoimin saatiin autot purettua, hevoset hoidettua ja tavarat paikoilleen. Sen jälkeen suunta oli kotiin, väsyneenä mutta iloisena.

Koko juttu oli ihan hirveän vaikea uskoa, koska olin ollut melko varma, että Lassi on loppupeleissä kuitenkin turhan vaatimaton noihin kekkereihin. Eilinen aamu meni ihan euforiassa, tallillakin sateli onnitteluja. Nyt olen vähän alkanut palata normaalimpiin tunnelmiin, mutta mitali ja ruusukkeet on tuossa tuolilla muistuttamassa kyllä koko ajan. Tästä on hyvä suunnata Lappeenrantaan.

Tässä vielä muutamia kuvia, lisää kuvia sekä videot tulee vielä myöhemmin.