Kevättä kohti lämpenee

Voitteko kuvitella? Pekka Pouta ennusti näin, kuulostaa musta jotenkin tosi ... normaalilta :D Kyllä pienetkin asiat vaan piristää päivää ja nauroin tälle vitsille vaikka kuinka kauan. Olisihan se kerrassaan mukava, jos kohta olisi kevät. Mutta viikonlopuksi on ennustettu mukavasti -16 astetta, että se siitä keväästä.

Eilen menin tallille illalla vasta aika myöhään, mikä tarkoitti sitten kiirettä koko illan. Olen ollut kerrassaan huono hoitaja tiistaina ja eilen, koska en ole Amiin koskenut oikeastaan ollenkaan. Olen vain pyytänyt muita hoitajia harjaamaan sen. Yritys on ollut kova, mutta aikaa liian vähän. Tunnen itseni tosi inhottavaksi, viikonloppuna Ami saa erityispaljon huomiota.

Eilen siis olin hevosen selässä viisi minuuttia tallille saapumisen jälkeen. Ratsuna oli Veera, jolla menin käyntiä ja vähän ravia. Yritin vain saada tamman rauhoittumaan päänsä kanssa ja vähän taipumaan. Mikään kovin hyvä Veera ei ollut, mutta normaali oma itsensä. Sillä on raivostuttava tapa kiskoa ohjia kädestä heti kun pitäisi tehdä töitä. Nyt se sentään suostui kävelemään normaalisti ohjat tuntumalla.

Tämän jälkeen pikainen harjaus Dellalle ja sitten vastaanottamaan uusi alkeiskurssilaisia. Kun oli soviteltu kypäriä ja vähän kerrottu ensimmäisestä tunnista, sain luovuttaa oppilaat varsinaiselle opettajalle ja suunnata itse maneesiin ratsastamaan Dellaa, sillä aikaa kun alkeiskurssilaiset tutustui talliin ja puolikas maneesi oli tyhjänä. Onneksi meillä on ihania hoitajia ja taas Della oli mulle valmiina.

Fifin ulkoilutus kädet
(c) Jatta

Dellalla menin pääasiassa käyntiä. Se oli aika jäykän tuntuinen, kiitos tiistaisen rasitustestin. Alkuun annoin sen vain kävellä pitkin ohjin ja pikku hiljaa otin ohjia tuntumalle ja ratsastin tammaa vain pitkäksi ja pyöreäksi. Se ei oikein halunnut liikkua eteen, mutta liike parani huomattavasti Dellan verryttyä. Ravasin pari kierrosta molempiin suuntiin ja ravissa Della oli paljon letkeämpi, samoin sen jälkeen. Muutenkin se alkoi selvästi aueta loppua kohti.

Hoidin sitten vielä Dellan loppuun ja Simpan tunnille, ennen kuin suunnattiin siskon kanssa kotiin.

Tänään ratsastin Dellan päivällä. Puolisen tuntia venyttelyä eteen-alas ja kaikki askellajit kevyesti läpi. Tamma oli paljon paremman tuntuinen kuin eilen, mutta selvästi huomasi, että on se ollut vetreämpikin joskus. Toisaalta se venyttää ihan todella hyvin tällä hetkellä kaulaansa ja liikkuu hyvin pyöreänä ilman sen suurempia keskusteluita. Siinä mielessä siis ihan hyvä. Nyt vaan annan sille aikaa palautua ja sen jälkeen aletaan taas kohottaa kuntoa ja rakentaa lihaksistoa. Aika paljon ehti lihakset pudota klinikalla ja sen jälkeen. Toisaalta jotenkin masentavaa, mutta toisaalta olen vain iloinen, että Della on kohta kunnossa.

(c) Jatta

Tänään sitten vielä Dellan jälkeen juoksutin Lillin. Tai yritin juoksuttaa sitä. Tuli vähän kiire saada se liikutettua ennen tuntien alkua ja lisäksi Lilli päätti juuri tänään esittää maailman luokan rodeota liinan päässä, joten ei mennyt ihan putkeen. En ehtinyt juurikaan laittaa sitä töihin sinkoilun jälkeen, vaan jouduin antamaan sen toisen hoitajan talutettavaksi pihalle, kun itse pidin ensimmäisen ponitunnin. Oli se Lilli sitten pihalla rauhoittunut ja ollut ihan asiallisesti. Ärsyttää silti, koska olisin halunnut juoksuttaa sen kunnolla niiden pukkien jälkeen.

Tunnin jälkeen harjasin vielä nopeasti Deltsun ja Simpan ja tulin sitten kotiin. Olisin kovin mielelläni ollut tänään vain kotona, mutta kyllä mä mielelläni Dellaakin ratsastan.

Hyviä uutisia

Tänään olin illan töissä, mikä sujui yllättävän rennosti. Ehdin jopa melkein hoitaa Amin ja Simon tauoilla.

Parhaat uutiset tuli tänään kuitenkin Dellasta. Se on nyt ollut taluttelulla klinikan jälkeen ja tänään sille tehtiin rasitustesti. Tulokset saadaan vasta loppuviikosta, mutta eläinlääkärin mukaan näyttää ihan hyvältä. Tänään menin siis selkään ensimmäistä kertaa ja Della oli ihan huippurauhallinen ja hyvä. Ei mitään sekoilua eikä sinkoilua. On se vaan niin huippu ♥ Homman nimi oli ratsastaa ihan normaalisti ja katsoa, miten Della reagoi siihen. Sen jälkeen vähän rankemmin kuin tavallisesti. En oikein osannut arvioida, missä kohtaa olisi ollut hyvä lopettaa, missä olisi mennyt se raja, mitä enempää Dellaa harvoin rasitetaan. Mutta tässä oli parempi liikaa kuin liian vähän ja ainakin saatiin Dellalta syke nousemaan. Laukkasin aika pitkään ja tamma alkoi jo tuntua väsyneeltä. Aluksi se jaksoi hyvin pysyä pyöreänä, asettua ja kantaa. Sitten se alkoi kaatua sisäpohjetta päin ja kääntää päätä ulos. Laukkapätkän jälkeen Della oli jo hikinen ja puuskutti kunnolla. Täytyy sanoa, että en itsekään ollut ihan fresseimmilläni.

Mutta olisi tosi ihanaa, jos Della alkaisi olla kunnossa. Nyt sitä aletaan kevyesti (tänäänhän oli siis kevyt palautus töihin) liikuttaa ja katsotaan mitä tapahtuu. Olen positiivisella mielellä. Siksikin, että tässä parin kuukauden aikana mun ja Dellan suhde on parantunut tosi paljon. Nyt se oikeasti alkaa ottaa kontaktia ja luottaa. Tänäänkin se monta kertaa tuli lähelle kuin varmistaakseen, että kaikki on ihan hyvin.

Della pari viikkoa sitten
(c) Jatta

 Simppa on muuten ihan liian hemmoteltu nykyisin. Sillä on ikävä tapa napsia hampailla takista. Eihän siinä hätää, ennen kuin menee karsinaan ilman takkia... Lauantaina jo komensin sitä hampaiden käytöstä ja samalla se yritti uudestaan tulla napsimaan kädestä. Tänään se iski hampailla mua käsivarteen. Se ei siis varsinaisesti pure vaan iskee hampaat käteen pitäen suuta auki. Mutta ei se kivaa ole sekään. Kai mun on vaan pakko alkaa pitää sillä vähän enemmän kuria. Oon aina sanonut, että se on hemmoteltu lapsi, mutta sillä on kuitenkin käytöstavat. No ne on nyt alkanut hävitä... Ei hyvä. Tosin osaa se edelleen käyttäytyäkin. Esim. laitoin sitä kuntoon tänään iltaheinien jaon jälkeen. Heti kun sain suitset päähän, Simppa lopetti syömisen, eikä edes yrittänyt syödä. Kyllä se jotain osaa siis :)

Klikkailkaas tuolta tekstien alta mitä piditte, jos ette jaksa kommentoida. Mutta ne kommentit ei olisi ollenkaan ikäviä nekään ;)

Ihmeiden aika ei ole ohi

Viikonloppu meni taas kokonaan tallilla, vaikka yritin ehtiä olla kotonakin. Koskapa niin kävisi kuitenkaan. Tänään istun puoliksi kipenä kotisohvalla ja luen matikkaa. Yritän olla sairastumatta enempää, koska huomenna pitäisi olla ilta tallissa töissä.

Lauantaina mentiin siskon kanssa tallille vasta yhdeksän jälkeen. Ami ja Simppa meni molemmat myöhään tunneille, joten aamupäivä meni enemmän ja vähemmän hengaillessa, vaikka sain kyllä varusteitakin pestyä. Iltapäivällä olikin sitten vähän kiireempi, kun harjasin molemmat ja autoin tunnille.

Itse ratsastin ystäväni rästin viimeisellä ponitunnilla. Ratsuni olikin oikea "poni": Antti. Säkää löytyy se 170cm. Ilmeisesti opettaja päätti laittaa mut sen selkään, kun eilen menin Bambilla. Opettaja oli siis meidän Lappeenrannan valmentaja.

Tunnin aikana keskityttiin hevosten taipumiseen ja suoruuteen. Eli voltteja ja suoria linjoja. Antti oli yllättävän hyvä heti alusta alkaen. Ehkä tämä pikkuhiljaa muuttuu helpommaksi tai jotain. Sitten jatkettiin ravissa keskiympyrällä. Onneksi aloitettiin oikeassa kierroksessa, joka on Antille paljon helpompi. Ravissa se oli pätkittäin jopa hyvä, laukka ei sitten ollut ihan niin hyvä, mutta ei huonoimmastakaan päästä. Suunnan vaihtuessa Antti oli jo vähän lämmennyt ja toimi ihan ok myös vasemmalle, vaikka ei hirveästi sinne asettunutkaan. Laukassa se oli aika kamala.

Välikäyntien jälkeen aletiin tulla A:sta keskihalkaisijalle ja C:stä jatkettiin vuorotellen oikealle ja vasemmalle. Tehtävänä oli siirtymiset käynnistä raviin ja ravista käyntiin. Aluksi jäin tekemään käyntiin siirtymisiä liikaa ohjalla ja liian vähän istunnalla ja Antti veti aina vastaan. Kun otin istuntaa vähän enemmän mukaan, hevonenkin pysyi tasaisempana. Raviin se siirtyi ihan hyvin, muotokin säilyi silloin, kun pidin tuntuman tasaisena läpi siirtymisen. Kyllä Antti toki oli epätasainen kädelle ja pätkittäin täysin poissa avuilta, mutta hyvät pätkät pitenee koko ajan. Hetken aikaa tultiin samaa tietä pelkästään ravissa ja siinä vaiheessa Antti oli parhaimmillaan, koska mitään muutoksia ei tapahtunut ja se sai mennä samaa tasaista koko ajan. Lopuksi nostettiin aina laukka pitkällä sivulla. Ne ei mennyt kovin hyvin, koska Antti edelleen nostaa päänsä ylös nostossa. Yksi tosi hyvä pätkä tuli, yllättäen vasemmalle. Oikealle saatiin muutaman kerran ihan ok pätkiä.  Loppuravissa Antti oli sitten hyvä ja kevyt. Ei sellainen huippuhyvä kuin mitä se joskus on muutamia metrejä ollut, mutta ainakin se asettui rehellisesti vasemmallekin. Ja ilman hirveää tappelua.

Tunti joka tapauksessa nosti mun omia toiveita saada hevonen toimimaan vielä kevään aikana. Tosin yksi asia on, ettei Antti oikeasti toimi kovin hyvin ilman kannuksia. Se on niin kuuro pohkeelle, että ilman meneminen on aika työlästä. Antti kun sitten vetää raipasta herneet nenään.

Ilta meni sitten tallilla järjestetyssä hevosen terveyttä ja sairauksia käsitelleessä luennossa. Suurin osa oli aika tuttuja juttuja, mutta tulihan siellä uusiakin asioita.

Eilen menin tallille puolilta päivin, koska meillä oli ryhmän kanssa kuntotesti. Kerron siitä lisää erikseen, oli tosi mielenkiintoinen kokemus. Tokihan kuntotestejä on koulussa tehty, mutta tätä oli vähän suunnattu ratsastajille ja toisaalta en ratsastuksessa koskaan ole kiinnittänyt huomiota omaan kuntooni.

Tunnilla mulla oli taas Antti. Ehdin jo toivoa lauantaina, että saisin sen omilta jäljiltäni, mutta sunnuntaina oli koulukurssi aamulla ja Antti oli sitten siellä. Mutta ei se silti huono ollut kun aloitettiin. Meillä oli itsenäinen alkuverkka ja yritin ratsastaa samalla ajatuksella kuin eilen. Ihan yhtä hyvin Antti ei mennyt, mutta oli se parempi kuin viime sunnuntaina. Vasemmalle oli jopa pientä asettumista havaittavissa jo ihan alussa. Ravi menikin molempiin suuntiin ihan ok. Laukassa Antti pääsi taas pitkäksi ja sen jälkeen se hermostui, kun käskin sitä.

Kyllähän mä alan pikku hiljaa löytää oikeita nappuloita Antin ratsastamiseen. Käynnissä ja ravissa. En tiedä, mitä ihmettä laukassa tapahtuu, mutta en vaan saa sitä toimimaan. En mitenkään päin. Joskus vahingossa on muutama pätkä ollut ihan ok tai jopa hyvä, niinkuin lauantaina. Mutta muuten laukka on joka ikinen kerta epätoivoista taistelua. Hevonen on täysin poissa avuilta, mä istun selässä jäykkänä ja pidän vastaan, koska yksikään pidäte ei mene läpi. Tietenkään, koska hevosella on pää kohti kattoa...

Tunnin aiheena oli pysähdykset, joita tehtiin pitkien sivujen keskellä. Linja kulki noin 5m uran sisäpuolella, eli seinästä ei saanut tukea. Aluksi aloitin pidättämisen aivan liian myöhään ja pysähdys oli noin 5m myöhässä. Pikkuhiljaa sain valmistelun kohdalleen ja pysähdyksetkin alkoi tulla oikeisiin paikkoihin. Aloitetiin onneksi oikeassa kierroksessa, joten Antti oli ihan ok muutenkin. Tosin kerran valui linjalta ihan törkeästi päin ulkopohjetta, vaikka kuinka potkin. Lopulta iskin sitten kannuksen kunnolla kylkeen ja siitäkös Antti veti herneet nenään. Ihme kaveri, pääsisi paljon helpommalla kun vain tekisi mitä pyydetään. Vasemmalle vaihdettaessa oli jo vertynyt sen verran, ettei ihan kammottava ollut. Mutta muutaman kerran oli hieman ongelmia vasemman pohkeen läpi menemisessä. Pysähdykset oli kuitenkin ihan ok, kun näin päin valmistelin paljon enemmän.

En vain tiedä, miten ihmeessä saan Antin toimimaan. Loppuraveissa se oli taas ihan ok, mutta on se vähän masentavaa ratsastaa tunti ja todeta, että hevonen on hyvä viimeiset viisi minuuttia. No, on edes ne, koska aina se ei ole ollut hyvä ollenkaan.

Hoitelin vielä Amin, Simpan ja Dellan illalla. Ajatus oli kerrankin lähteä kotiin ajoissa, mutta eihän siitä mitään tullut. Hevoset sen sijaan tuli hyvin hoidettua.

Tässä vielä muutamia kuvia lisää lauantailta. Kaikki kuvat (c) Jatta.

Pitää peilata matkalla

Näin katsotaan ratsastajaa silmiin by Antti

Se asettui vasemmalle!

Tavallinen perjantai

Eli taas täynnä tekemistä tallilla. Eipähän käy elämä ainakaan tylsäksi.

Aamulla olin omalla tunnilla. Mulla piti olla Antti, mutta viime hetken vaihdoksen jälkeen meninkin Bambilla. Se on kahdeksan vuotias virolaistamma, josta piti tulla estehevonen, mutta se päätyikin ratsastuskouluun. Ihan mukava tapaus, mutta tajuttoman hidas pohkeelle, vino kuin mikä, mutta samalla jäykkä kuin rautakanki. Jos ihan totta puhutaan, Bambilla ja mulla ei ole koskaan erityisemmin synkannut. On sillä ihan kiva ratsastaa, mutta ei me puhuta samaa kieltä.

Alkuverkka oli itsenäinen ja keskiyin vain saamaan Bambin liikkumaan pohkeesta eteen ja asettumaan rehellisesti sisään. Ei mikään ihan helppo homma, koska hevonen heitti takaosaa sisään ja lapaa ulos molempiin suuntiin. Lopulta sain sen edes melkein tyydyttäväksi, vaikka se vastustelikin edelleen kaikkea mahdollista.

Tunnilla keskityttiin hevosten taivutteluun ja eteen ratsastukseen. Tehtiin molempiin suuntiin keskiympyrältä voltti ulospäin ja voltilta piti jatkaa neljäsosa ympyrää vastataivutuksessa. Bambi meni ihan ok, vaikka olikin tosi hidas pohkeelle. Lisäksi ympyrällä piti siirtää toisella puolen raviin ja ravata yksi neljäsosa. Raviin Bambi lähti aina liikaa paikallaan. Se ei varsinaisesti tehnyt siirtymistä ylöspäin, se vaan jäi paikalleen, eikä tietenkään mennyt pohkeesta eteenpäin. Käyntiin siirtymisissä se oli edestä tosi sitkeä ja itse jäin alkuun vain vetämään vastaan, vaikka oikeasti olisi vain pitänyt valmistella huolellisemmin, pitää pohkeet lähellä läpi siirtymisen ja käyttää enemmän istuntaa. Näin tehdessäni siirtymiset olikin ihan kivoja.

Kesken tunnin opettaja totesi, että Bambi on liian hidas ja laittoi mut laukkaamaan sillä täysiä ympäri maneesia. Aluksi hevonen meni vain, koska käskin, mutta sitten se keksi miten kiva oli laukata ja meni lopuksi ihan itsekseenkin. Siinä vaiheessa pudotin sen raviin ja jatkoin isoa ravia keventäen. Yhtäkkiä tammalle tuli metri lisää liikettä ja selkään asti tunti, kuinka se venytti etujaloillaan eteen.

Tosin tämä autuus kesti vain hetken, koska kun jatkoin normi työskentelyä, Bambi oli edelleen hidas pohkeelle, vaikka ravasikin sitten ihan kivasti. Tehtiin vielä loppuun raviväistöjä. Ensin ympyrällä ja sitten keskihalkaisijalta uralle. Jälkimmäiset menikin paljon paremmin, vaikka alkuun Bambi yrittikin olla vino. Saatiin kuitenkin joitain tosi mageitakin pätkiä. Muistan pari vuotta sitten kun Bambi tuli eikä se osannut pohkeenväistöjä ollenkaan. On tässä jotain kehitystä tapahtunut.

Loppuravissa tamma jo vähän alkoi venyttää kaulaansa ja työn tulos alkoi näkyä. Mutta ei Bambi silti mun suosikkeihin kuulu, me ollaan edelleen eri mieltä joistain aika tärkeistä asioista. Kuten vaikka pohkeeseen reagoimisesta...

Jäin vielä katsomaan yksäreiden hyppäriä. Se on aina mielenkiintoista seurata hyvän opettajan tuntia hyville oppilaille. Sieltä saa tosi paljon hyviä vinkkejä ja arvokasta tietoa. Ja samalla voi sitten haaveilla, että ehkä jonain päivänä sitä voisi itsekin olla yhtä hyvä. Toisaalta sitten huomaa senkin, että myös niillä hyvillä on omat virheensä, että ei me kukaan olla täydellisiä.

Iltapäivällä hoidin Amin ja Simpan ja sen jälkeen pidin vielä illalla kaksi ponituntia. Pidin molemmat tunnit myös pari viikkoa sitten, joten pääsin ensimmäisen tunnin kanssa jatkamaan samalla aiheella, eli pääty-ympyrällä. Toinen tunti hyppäsi viimeksi, joten jouduin keksimään sille jotain uutta tekemistä. Olin valmistautunut aika huonosti, koska en tehnyt mitään suunnitelmaa, mutta aika kiva tunti siitä sitten lopulta saatiin, kun keksin tehtäviä sitä mukaa kun huomasin, missä oli parannettavaa.

Tykkään kyllä pitää tunteja, se on ihan erilaista kuin ratsastaminen, mutta kuitenkin vähintäänkin yhtä palkitsevaa. Paitsi silloin, jos oppilaat ei kuuntele ollenkaan... Kuten vaikka tänään, kun olin alkeiskurssilla taluttamassa. Tosin vika saattoi olla myös siinä, että Amin mielestä olisi ollut paljon kivempaa vain kävellä mun perässä ja niinpä se seurasi mua aina, kun menin keskemmälle, hidastin, pysähdyin tai mitä vaan. Ratsastaja sai sitten yrittää selässä kaikkensa, mutta ponia ei juuri kiinnostanut. Pieni paha puoli siinä, että hoitaa niin kauan.

Amilla oli jännittävää tarhassa tänään.

Ulkoratsastelua pitkästä aikaa

Tänään ja eilen kävin ratsastamassa muutamaa yksäriä. Ne on kaikki kivoja hevosia, mutta tasaisiin tuntihevosiin tottuneena aika herkkiä tapauksia.

Talvinen täytekuva

Eilen ratsastin tallin leikkiorilla, eli vasta ruunatulla 8 vuotiaalla H:lla. Se oli mulle ihan uusi tuttavuus, mitä nyt muutaman kerran olen sitä taluttanut jonkun pätkän. Aika itsevarma ja pollea tapaus, jolla on orimainen käytös vielä vähän pinnassa.

Käytiin aluksi kävelemässä pellolla. Alkuun H oli vähän ylipirteä ja meni jotain käynnin ja ravin sekoitusta. Sitten se vähän rauhoittui ja rentoutui. Juuri kun itsekin ehdin ajatella, että nyt se tasoittui, se hyppäsi täysin varoittamatta pystyyn. Mitään isompaa ongelmaa siitä ei tullut, ihan hetken ehdin ajatella, että vieläkö se nousee korkeammalle, kohta se ei pysy enää pystyssä. Mutta sitten ruuna tiputtautui alas ja tilanne oli siinä, se jatkoi rauhallisessa käynnissä, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koko juttu tuli mulle ihan puskista ja sen jälkeen olin kyllä vähän varovaisempi ja valmis mahdollisiin loikkiin. Tosin tämä sai mut myös heräämään ja aloin pitää hevosen keskittymistä mussa sen sijaan, että se olisi katsellut maisemia. Seuraavalla kerralla samassa kohtaa H yritti vielä vähän pelleillä, mutta sen jälkeen se uskoi, ettei kannattanut yrittää.

Kentällä ravasin vähän aikaa kahdeksikolla, jotta molemmat suunnat tuli varmasti tasaisesti. H on siis vasta kuntoutuksessa, eikä sen takia tehty mitään ihmeempiä. Alkuun hevonen vähän kiemurteli ja oli pohkeen takana, mutta tuli sitten vähän paremmaksi pikku hiljaa ja lopulta oli tosi simppeli, kunhan vain itse pysyi tarkkaavaisena ja ratsasti joka askeleen. Tykkäsin kyllä kovasti ja rauhoituttuaan H oli erittäin mukava ratsastaa.

Illalla ajoin vielä kotimatkalla harjaamaan Amin ja Simpan sekä päädyin ratsastamaan vielä Veeralla puoli tuntia. Siitä ei ole mitään erikoisempaa sanottavaa, koska Veerakin on vasta palailemassa saikulta ja sillä voi ravata muutaman pitkän sivun. Eikä Veera ole kovin ihmeellinen ratsastettava. Lähinnä yritin saada sen taipumaan ja kävelemään, mikä on sen kärsivällisyydellä jo melkoinen vaatimus.

Kovin usein ei tule talvella ratsastettua ulkona.

Tänään sitten olin ratsastamassa taas P:llä. Tällä kertaa olin tunnilla. Opettajana oli puolituttu opettaja, jonka tunnilla olen ollut muutaman kerran. Hän on todella hyvä, kuunteleva ja yksityiskohtainen.

Aloitettiin tunti työskentelemällä käynnissä. Hevosten piti kävellä pitkää, rentoa ja aktiivista käyntiä. P käveli tosi hyvin, ajoittain se jäi vähän hitaaksi pohkeelle, mutta korjasi sen myös hyvin. Sen jälkeen alettiin tehdä pieniä kokoamisia käynnissä. Ensin muutamia askeleita ja sitten pidempään. En saanut pidätteitä joka kerta täysin läpi, mutta pätkät parani toistojen myötä. Tätä tehtiin molempiin suuntiin ja oikealle P oli paljon parempi.

Ravissa jatkettiin samalla teemalla. Kun hevonen ravasi hyvin, sai alkaa tehdä tempon vaihteluita. Ravissa oli ajatus enemmän ratsastaa nimenomaan temponmuutoksia ennemmin kuin kokoamisia. P reagoi tosi pieniin apuihin ja hidasti oikeastaan pelkästään kevennystä muuttamalla. Oli aika kiva tunne. Tätäkin tehtiin molempiin suuntiin ja oltiin siis ympyrällä koko ajan. P oli taas vasemmalle aika paljon jäykempi ja sain tukea sitä ulko-ohjalla aluksi reilusti, että se asettui rehellisesti sisään.

Ennen laukkaamista tehtiin vielä muutaman askeleen väistöjä. Tultiin loiva kiemuraura ja sen jälkeen kun hevonen oli suoristettu kohti uraa, piti viimeiset askeleet uralle tehdä jyrkässä väistössä. P teki tehtävän tosi hyvin ja pienistä avuista. Jäin välillä itse liikaa pidättämään, jolloin käynti vähän kuoli, mutta saatiin muutama tosi hyvin onnistunutkin pätkä.

Laukassa P yritti ensin pitää omaa kivaa, mikä vähän säikäytti mua, enkä enää uskaltanut vaatia siltä riittävästi. Laukka ei oikein pyörinyt, mutta pelkäsin käyttää raippaa, koska P oli juuri sen tuntuinen, että se pukittaa heti. Oikealle meni vielä kohtuullisesti, mutta vasemmalle P rikkoi monta kertaa laukan. Lopulta uskaltauduin koskettamaan raipalla. Ensimmäisellä kerralla mitään ei tapahtunut, siis ei yhtään mitään. Vähän voimakkaampi napautus sai sitten takaosan kevenemään, mutta myös laukka jatkui parempana. Yksi syy varmasti oli, että me molemmat vähän arkailtiin pohjan takia. Kenttä on kyllä hyvässä kunnossa, mutta onhan se aina vähän liukas kun ratsastaa lumella.

Selvisin hengissä laukoista, vaikka sen jälkeen olinkin ihan läkähtynyt. Ei kuitenkaan lopetettu, vaan ravattiin vielä hetki. Tultiin samoja loivia kiemuroita ja tehtiin nyt ravissa ne muutaman askeleen väistöt. P teki ne taas hyvin, vaikka alkoikin olla aika hidas pohkeelle eikä oikein halunnut liikkua eteen. Lopuksi annettiin hevosten vielä venyttää eteen-alas ympyrällä.

Kaikenkaikkiaan olin ihan tyytyväinen tuntiin ja tosi iloinen, että pääsin tunnille. P on kyllä kiva hevonen ja oli myös mukava päästä tämän opettajan tunnille pitkästä aikaa. Sain hyvää palautetta istunnasta sekä muutamia hyviä korjaksia ja vinkkejä. Ehkä pääsen P:n kanssa vielä uudestaankin tunnille jossain vaiheessa.

Illalla lähdin vielä syömään vanhan ystäväni kanssa ja täytyy sanoa, että on ihanaa nähdä ystäviä :)

Toisella tavalla villi estetunti

Eilinen ilta meni taas talleillessa. Ja tietysti meni vielä pitkään, kun olin vielä rästilläkin ja tunti alkoi vasta puoli yhdeksältä.

Mentiin siskon kanssa tallille jo kolmen aikaan. Yleensä en tiistaisin hoida Amia eikä mun siis tarvitsisi olla siellä niin aikaisin, nyt kun Dellaa ei ratsasteta, mutta hiihtoloman takia meidän toinen hoitaja ei päässyt ja hoitelin Ampan myös. Olinkin tosi ahkera ja hinkkasin jääkarhun näköistä ponia tunnin. Ei se valkoinen ollut sen jälkeenkään, mutta melkein. Lisäksi harjailin myös Simpan hyvin. Sen harjaamisessa tosin kestää sen takia, että se haluaa vain halia. Laitoin myös Simon tunnille, harjasin Amin tunnin jälkeen, pesin Amin suitset ja hoidin vielä Lillin ja sen varusteetkin. Dellaa kävin vain rapsuttelemassa, se oli koko illan ulkona eikä niin muutenkaan välitä seurasta.

Sitten se tunti. Mulle oli alunperin laitettu tallin laiskin hevonen ja kävin sitten sanomassa, etten sillä ratsasta. Älkää käsittäkö väärin, en todellakaan valikoi hevosia sen mukaan, mikä on kiva ja mikä ei. Mutta Tulppu on enemmän kuin vaan vähän laiska. Hyvinä päivinä se toki suorastaan lentää, mutta huonoina se ei mene mihinkään, ihan kirjaimellisesti. Pohkeet ja raippa vaan hidastaa sitä entisestään. Opettele siinä sitten ratsastamaan pienin avuin, kun hevonen ei reagoi edes juoksutusraippaan. No sain sitten ratsuksi Gallian. Veikkaisin kyllä, että tallista löytyisi jotain myös Gallian ja Tulpun välistä, mutta en valita. Gallia on kiva hevonen ja niin herkkä, että siellä tosiaan saa miettiä ettei liikauta pikkuvarvastakaan turhaan.

Aloitettiin verkkaamalla volteilla käynnissä ja ravissa. Gallia oli paljon parempi kuin viimeksi, kun menin sillä. Varmaankin enimmäkseen siksi, että nyt uskalsin jo eri tavalla ratsastaa sitä alusta asti. Viimeksi istuin selässä suolapatsaana. Lyhyen sileän verkan jälkeen aloitettiin puomeilla. Ensin tultiin pysty-okseri linjan puomeja ravissa muutaman kerran ja sitten sarja-pysty linjaa muutaman kerran. Gallia oli ensin vähän villi, mutta kun tajusin itse miten sitä piti ratsastaa, se odotti tosi nätisti.

Sen jälkeen tultiin laukassa suoran linjan puomeja molemmista suunnista. Väli oli 20m. Ensimmäisellä kerralla piti tulla kuudella, Gallia sai hädin tuskin viisi askelta otettua. Se ampaisi osastosta täyttä kiitoa ja jätti kaikki pidätteet huomiotta. Toinen kerta oli vähän rauhallisempi. Mutta ei se viisikään silti mikään läpihuutojuttu ollut. Sitten tultiin esteitä, ensin aika pieninä. Ja tosiaan siis vasemmalta, eli pysty-okseri. Gallia meni vähän kovaa eikä suoraan ollenkaan, mutta päästiin molemmista esteistä yli. Toinen kerta oli taas rauhallisempi ja pääsin jo myötäämään okserille ajoissa.

Tultiin vielä ravista ensin pelkkää sarjaa ja sitten sarja ja siltä pystylle. Tie näyttää kuvassa aika hankalalta ja voin sanoa, että niin se oli rakennettukin. Sarjalla joutui jo ennen b-osaa kääntämään, jos halusi päästä linjalle kunnolla. Ensimmäisellä kerralla sarjan pysty oli vain puomina ja sen jälkeen Gallia tajusi itse tulla rauhassa, koska olisi muuten ollut ongelmissa. Tie sarjalta pystylle vaan oli vähän hukassa, koska Gallia tuli aina väärässä laukassa alas ja valui sitten kaarteessa ulos.

Sen jälkeen tultiin rata. Eli ensin sarja, sitten pysty ja lopuksi okseri-pysty linja. Sarjalle Gallia tuli taas rauhassa, mutta sitten se jälleen valui ulos, vaikka yritin kääntää jo hypyssä. Pysty meni sitten vähän sinne päin ja sen jälkeen tuli käsky aloittaa alusta. Tällä kertaa aloin jo välissä näyttää mihin ollaan menossa. Se onnistui muuten ihan hyvin, mutta Gallia ei oikein varonut jalkojaan ja puoli estettä kaatui. Pysty meni kuitenkin ihan ok, mutta käännös okserille meni taas pitkäksi ja vauhtikin oli siinä vaiheessa jo sopivasti kiihtynyt, niin että väli tultiin neljällä. Ei siis kovin hallitusti. Radan kinkkisin kohta oli ehdottomasti pystyn jälkeen: osasto seisoi odottamassa lyhyellä sivulla. Gallia tuli jälleen alas väärässä laukassa, joten kääntyminen oli käytännössä mahdotonta. Niinpä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ohjata se suoraan seinään.

Lopuksi tultiin vielä kerran sarja ja perään pelkkä okseri. Tällä kertaa molemmat meni ihan hyvin. Otin raviin ennen okseria, joten sinnekin tultiin puoliksi hallitusti. Esteen jälkeen oli tilaa ja onnistuin jopa kääntämään Gallian ennen lyhyttä sivua.

Tykkäsin kyllä hypätä Gallialla, se on vaan aika haastava hevonen. Selässä saa todella miettiä mitä tekee tai ei tee. Luulen, että jäin liikaa pitämään, sileälläkin tamma hidastaa hellittäessä. Mutta en vain uskaltanut myödätä sille väleissä, koska se olisi myös voinut lähteä lapasesta siinä vaiheessa. Myöskin oikeassa laukassa laskeutumisessa olisi paljon parannettavaa.

Antin kanssa olen nyt useamman kerran ollut siinä tilanteessa, että en osaa ratsastaa sillä. En väitä, että osaisin ratsastaa Galliallakaan. Mutta Gallian kanssa mulla on vain olo, että vielä on paljon opeteltavaa. Se ei saa mua tuntemaan itseäni täysin masentuneeksi ja kyvyttömäksi, kuten Antti.

Loppuun vielä muutama kuva Dellasta. Se siis tuli perjantaina takaisin klinikalta ja on tällä hetkellä levossa. Maanantaina kävin hoitamassa Simpan ja Dellan ja kävin Dellan kanssa vähän tuulettumassa maneesissa tauolla. Deltsu oli harvinaisen hyvällä tuulella koko maanantain ja tykkäsi rapsuttelusta ja seurasta, joten vietin sen kanssa vähän aikaa kerrankin. Lisäksi puomit oli sen mielestä tosi pelottavia ja sen piti miettiä kauan ennen kuin sen uskalsi astua niistä yli. On meillä estehevonen.

(c) Hanna Mäntynen

(c) Hanna Mäntynen

Yksi masentava tunti lisää

Ei ollut ehkä fiksuin veto katsoa Miss Congenialitya aamuyöhön, kun viikonloppuna en muutenkaan niin kovin paljoa ole nukkunut. Heräsin vasta kymmeneltä ja rauhallisen aamun jälkeen lähdin yhden jälkeen tallille.

Ekan kerran tänä vuonna ehdin rauhassa ennen tuntia harjata ja laittaa ihan itse oman hevosen. Tähän asti olen siis aina ratsastanut Dellalla. Ja vaikka olen yrittänyt ratsastaa sen joka kerta hyvissä ajoin ennen tuntia, se ei koskaan onnistunut. Kiitos ihanalle "hoitajalleni", joka viikosta toiseen jaksoi laittaa mulle hevosen kuntoon.

Ratsuna oli tänään Antti. En ollut ihan varma mitä odottaa, koska se on ollut viime aikoina niin kamala, eikä koulukurssista ollut kovin hyvät muistot. Lisäksi mua vähän jännitti ratsastaa sillä, koska en ollut ihan varma, mitä opettaja tulisi siitä sanomaan. Selvyyden vuoksi, mulla on siis kaksi vakkariopettajaa, toinen perjantaisin ja toinen sunnuntaisin. Lisäksi perjataisin meillä on "vakkarisijainen", joka on myös meidän valmentaja Lappeenrantaan. Eli käytännössä mulla on kolme opettajaa lähes viikoittain. Kaikkien kanssa ollaan tunnettu useamman vuoden ja ollaan hyvissä väleissä. Toisaalta on kiva, kun on monta opettajaa. Jokainen kiinnittää huomiota eri asioihin ja sitä kautta saa korjattua monia asioita paremmin. Mutta joskus se on vähän hankalaa, koska kaikki haluaa hevosia myös ratsastettavan vähän eri tavalla. Lopputulos on sama, mutta tie erilainen. Antista tiesin jo etukäteen, että sen ratsastamisesta tulee olemaan kaikilla aika erilaiset ohjeet. Ja niinhän se oli. Sen sijaan kaikki kolme on samaa mieltä siitä, että se on sairaan hieno hevonen ja mun pitää vaan opetella ratsastamaan sitä. Mikä on helpommin sanottu kuin tehty ja pelkään, ettei siihen riitä tämä vuosi(kymmen).

Lyhyesti sanottuna tunti meni huonosti. Antti ei taas vaihteeksi halunnut kuunnella sen enempää pohkeita kuin pidätteitäkään. Aina välillä se oli kaksi askelta ihan kiva, mutta olin aika sekaisin myös siitä, mitä mun pitäisi tehdä, koska sain jo kolmannet eri ohjeet, miten Anttia pitäisi ratsastaa. Toisaiseksi kukaan ei ole ymmärtänyt sitä ongelman ydintä, että se on ihan sama mitä siellä selässä teen, kun hevosta ei kiinnosta pätkääkään. Tänään tehtiin ihan perustyöskentelyä ympyröillä ja volteilla. Antti ei halunnut taipua vasemmalle, se puree kiinni vasempaan ohjaan ja on tyhjä oikealta. Oikealle se on sitten vino eikä pysy tuntumalla. Käynti oli ihan ok, ravissa oli muutamia ihan ok askeleita, mutta laukka oli jälleen kerran aivan kamalaa. Mä en luota siihen pätkääkään ja jään pitämään sitä ihan liikaa. Mutta ei ole paljon ikävämpää tunnetta, kun täysin poissa avuilta oleva hevonen, joka voi minä hetkenä tahansa räjähtää mihin vain. Antti on joku 100kg miesten ratsastama hevonen, eikä se paljoa kunnioita mun onnettomia puolipidätteitäni. Eikä pidätteitä sen enempää.

Mun tekisi mieli vaan sanoa, että unohtakaa koko juttu, tästä ei tule yhtään mitään. Kangilla Antti toimii ihan ok, kuten tästä kisavideosta näkee. Mutta tuntsareissa pitää mennä nivelsuitsilla. Siitä ei vain tule mitään, mun taidot vaan ei riitä saamaan hevoseen jotain järkeä. Toistaiseksi opettajat on jokainen vuorollaan saaneet mut uskomaan, ettei vielä kannata luovuttaa. Mutta jos ja kun mitään edistystä ei tapahdu, en tiedä kuinka pitkään kannattaa leikkiä, että Antti muka olisi vaihtoehto. Saa nähdä.

Tunnin jälkeen tehtiin meidän ryhmän kanssa hauska ryhmädynamiikka tehtävä, jonka opettaja antoi liittyen omaan valmentajakoulutukseensa. Siinä meni tunti kun pohdittiin roolejamme ryhmässä. Olin onneksi harjannut Simpan jo ennen omaa tuntia, joten harjasin vain Amin, jonka poikkeuksellisesti hoidin tänään ja Dellan. Käytiin myös vähän ihmettelemässä Dellan kanssa maneesissa tauon aikana. Tamma oli vähän poissaoleva, mutta suht pirteä.

Onneksi mulla on ihanat hoitohevoset, joiden kanssa aika ei ikinä ole ikävää. Enkä voi sanoa, että tallikaverit olisi sen huonompia. Koska pelkästään tämän päiväisen tunnin kaltaisilla tunneilla en kovin pitkään jaksaisi yrittää. Ja kaiken lisäksi mua lopulta aina hävettää, kun vaan valitan koko tunnin. Ei kai tämän lajin ole tarkoituskaan olla helppo.

Villi estetunti

Ihan mahtava fiilis pitkästä aikaa. Ensinkin, Simpalla ratsastaminen ja varsinkin hyppääminen saa mut aina hyvälle tuulelle. Toisekseen, pääsin pitkästä aikaa hyppäämään isompaa kuin 60cm esteitä tunnillakin. Eikö muuten kuulosta hölmöltä, hyppään isompia esteitä aina kisoissa kuin tunneilla. No, lahjattomat harjoittelee ja sitä rataa. Tosi asiassa menen vain ihan sairaan hienoilla hevosilla, jotka kerta toisensa jälkeen hoitaa homman itse.

Tänään aamulla olin siis vanhalla tunnillani hyppäämässä yhden kaverin puolesta. Sain Simpan ja jo se takaa, ettei estetunti vain voi epäonnistua. Simpan kanssa kaikki on aina tosi helppoa. Tunnetaan toisemme tarpeeksi hyvin ja mä luotan Simoon ja se luottaa muhun. Kuulostaa varmaan aika hassulta, koska kyse on kuitenkin ratsastuskouluhevosesta. Mutta olen hoitanut Simppaa kohta kaksi vuotta yksin, lähes joka päivä ja mennyt sillä keskimäärin kerran viikossa samat kaksi vuotta. Ja lisäksi se on ollut mulla kahtena kesänä ylläpidossa kuukauden.

Tehtävät oli aika yksinkertaisia. Toisella pitkällä sivulla oli jumppasarja: ristikko, askel, pysty, kaksi askelta, okseri. Toisella pitkällä sivulla oli kaksi pystyä kaarevalla linjalla. Väliä ei ollut mitattu, vaan jälkimmäiselle esteelle tuli uusi lähestyminen.

Alkuverkassa Simppa oli heti rento ja hyvä, parempi kuin pitkään aikaan. Aika pian tultiin jumppasarjan puomeja ensin ravissa ja sitten laukassa. Molemmat meni hyvin, laukassa Simppa oli aluksi vähän hidas eikä askel ihan sopinut, mutta sekin korjautui myöhemmille kierroksille. Sitten sarjaa alettiin nostaa esteiksi lopusta päin, eli ensin okseri, sitten pysty ja lopuksi ristikko. Ne meni kaikki hyvin, vaikka pikkuesteet ei juuri Simoa kiinnostaneet. Muutaman kerran laukka pääsi vähän kuolemaan kaarteeseen, jonka seurauksena askel ei oikein sopinut, mutta Simppa pelasti joka kerta hyvin. Laukan energia on se asia, jonka kanssa on joskus ongelmia. Jos Simo laukkaa hyvin eteen, se osuu aina esteille ja hyppää hyviä hyppyjä selän kanssa. Jos se on vähän pohkeen takana, paikat ei löydy ja se myös hyppää selättömästi.

Sitten tultiin muutaman kerran toisen pitkän sivun kaareva. Eka kerta meni ihan ok, tosin Simo lähti molemmilla kerroilla vähän turhan kaukaan ja meni vähän turhan kovaa. Ei ihan pidätteet mennyt läpi, kun hevonen alkoi innostua. Sitten tultiin vielä "rata", eli jumppa ja kaareva peräkkäin. Jokainen sai itse päättää millä korkeudella hyppäsi, joten jäin viimeiseksi ja pääsin hyppäämään vähän isompaa. Tai korjataan sen verran, että opettaja tietysti päätti korkeuden, mutta jokainen sai toivoa, haluaako hypätä pienempää vai isompaa. Kaareva oli ehkä 80cm ja jumppasarjalla opettaja melkein villiintyi, kun okseri oli jo metrissä. Ei mitenkään tavallisen korkuisia esteitä tavalliselle tunnille. Toki juuri jumppasarjojen viimeisiä esteitä on helppo nostaa, koska askel sopii väkisinkin.

Yritin herätellä Simppaa, joka oli kyllä innoissaan kun esteitä nostettiin, mutta vähän epäilin, ettei se tajunnut kuinka paljon. Linjaa lähestyessä laukka pääsi vähän taas kuolemaan, eikä sisääntulosta jumpalle tullut hyvä. Jouduin ratsastamaan vähän eteen ensimmäiseen väliin, mikä koskautui toisessa välissä, kun jouduin vastaavasti pitämään liian pitkään, eikä Simppa saanut tarpeeksi tilaa hypätä. Lisäksi sen 30cm korotettu este yllätti sen ja este tuli alas. Kaarevan ensimmäinen este meni sitten ihan hyvin, toiselle ei löytynyt paikkaa ja toin Simpan tosi pohjaan, mutta hyvin se nousi kissana hyppyyn. Sitten tultiin vielä jumppa uudestaan, jotta saatiin mahdollisuus korjata. Laukka säilyi paremmin ja askel sopi. Pystyin siis molemmissa välissä ratsastamaan lyhyempää laukkaa ja pääsin myötäämään okserille ajoissa. Simo korjasi hyvin edellisestä kerrasta ja hyppy oli hyvä. Itse huomasin, ettei noin isoilta esteiltä juuri ole kokemusta, koska paino ei pysynyt koko hyppyä jalustimilla, mistä johtuen alastulosta tuli vähän "lässähtävä". Mutta eipä sitä kokemusta saa kuin hyppäämällä. 80cm onnistuu jo "vettä vaan", joten onhan sitä jo mahdollista nostaakin vähän siitä.

Tästä on tapahtunut aika paljon kehitystä. Kesä 2011
(c) Jatta

Tunti meni hyvin ja pitkästä aikaa olin oikeasti tyytyväinen tunnin jälkeen. Toki molemmat Simpan kanssa olevat ongelmat näkyi. Laukan kuoleminen kaarteeseen on melko helppo korjata. Olenkin enemmän yrittänyt kiinnittää huomiota toiseen ongelmaan, joka mulla on ihan yleensäkin hypätessä. Nimittäin siihen, että tuon hevosen kädellä liian lähelle, jos ponnistuspaikka ei löydy. Vaikka näkisin aika aikaisinkin, että askel ei sovi, otan aina pidätteen ja yhden askeleen enemmän sen sijaan, että ratsastaisin vähän eteen ja ottaisin yhden askeleen vähemmän. Jälkimmäinen ratkaisu johtaisi myös sujuvampiin hyppyihin. Mutta tuon vain liian mielelläni ennemmin pohjaan kuin käsken hypätä kaukaa. Jos näen ettei askel sovi ja etten saa pidättämällä askelta lisää, en välttämättä tee mitään. Siitä seuraa sitten vieläkin erikoisempia hyppyjä. No, lisää harjoittelua vain. Ehkä se siitä...

Oman tunnin jälkeen pidin yhden ponitunnin. Se oli vähän erikoinen, koska tunnilla oli yksi aika kokematon tyttö ja kolme hoitaa. Alkuun epäilin, etten saisi tehtyä tunnista kaikille onnistunutta. Onneksi se meni kuitenkin ihan hyvin ja onnistuin ihan ok tehtävien eriyttämisessä. Ja onneksi hoitajat osasi antaa lapselle tarpeeksi tilaa.

Välissä hoidin vielä Amin ja Simon ennen kuin olin iltapäivän tekemässä tallia. Tai no, ruokin hevoset, mikä ei ole kovin iso homma. Päästiin tänään jopa lähtemään ajoissa kotiin, mikä on ihme. Oli kyllä kiva olla kerrankin ennen viittä lauantaina kotona. Sitä ei usein ole tapahtunut viime aikoina. Nyt voisi sitten ottaa hyödyn irti ja mennä ajoissa nukkumaan, että saisi univelkoja vähän nukuttua pois.

Ystävänpäivä

Vähän erilaista ystävänpäivän viettoa tällä kertaa. Mutta ei kai elämän olekaan tarkoitus olla liian tylsää...

Keskiviikkona olin iltapäivällä auttamassa muutaman yksärin kanssa. Nyt olen taas käynyt siellä melkein joka viikko ja oikeasti olen tosi iloinen, että olen löytänyt aikaa siihen ja musta on siellä apua. Tällä kertaa luvassa oli kahden hevosen siistiminen alkavaa kisakautta varten. Viikonloppuna on kauden ekat kisat. Mun on pitänyt olla vähän niinkuin kisahoitajana tarvittaessa ja tällä kertaa tarve oli vain kotona. Siistittiin molemmat tammat ja pestiin niitä vähän. Enpä ole vähään aikaan nyppinyt hevosta rehellisesti, yleensä oikaisen ja huijaan kun noita tuntsareita siistin. Onneksi tytöt oli nätisti ja saatiin kaksi edustavaa hevosta tulokseksi.

Kotiin lähtiessä isi laittoi viestiä Laukaan onnettomuudesta. Hänen lähettämänsä uutispätkä oli vielä epätarkka tiedoiltaan, mutta siitä selvisi kyllä vahinkojen suuruus. En silti tajunnut asiaa kunnolla ennen kuin pääsin kotiin ja ehdin lukea uutiset kunnolla. Ajatuksista kirjoittelinkin tarkemmin jo eilen. Toivon todella, että tämä asia selvitetään kunnolla ja otetaan opiksi.

Tänään vietin sitten vähän erilaista ystävänpäivää. Alunperin olin suunnitellut meneväni Hipposportin ystävänpäiväaleen päivällä ja sitten kaupungin kautta kotiin ja illaksi seuran kokoukseen. Suunnitelmat eivät oikein toteutuneet, mutta ei päivä silti hullumpi ollut.

Aamulla luin kotona ja lähdin puolilta päivin kaupunkiin katsomaan abien penkkariajelua. Kahden vuoden takaisia tunnelmia muistellessa on toisaalta tosi iloinen, toisaalta tosi haikea olo. Monet sanoi lukion aikana, että ne vuoden tulee olemaan elämän parhaita, mutta että sen tajuaa vasta liian myöhään. Kyllä mä osasin lukioaikaa arvostaa, mutta vasta nyt oikeasti tajuan, miten ihanaa aikaa se oli. Ei juuri vastuuta, vain vapautta, ihania ihmisiä ja mahtavaa tekemistä. Oikeasti kaipaan niitä aikoja ja yritän pitää ne mielessä käymällä katsomassa koulun tapahtumia. Tänään huudettiin Espalla Viikin norssin tämän vuoden abeille. Hyvä Viikki!

Sen jälkeen olin ajatellut lähteä Hipposportin kautta tallille, mutta päädyin sen sijaan vanhempien kanssa syömään. Onhan se joskus ihan mukavaa käydä ulkona syömässä ja jutella rauhassa tyhjänpäiväisiä  ja vähemmän tyhjänpäiväisiä asioita. Käytiin äitin kanssa sitä ennen vähän shoppailemassa. Ensin kierrettiin sisustuskauppoja ja mäkin löysin muutaman kivan naulakon. En tosiaan tiedä, miksi tänään oli naulakkopäivä, en mä sellaista varsinaisesti tarvitse, mutta löytyi vaan kivoja. Sitten suunnattiin Kampin Guessille, koska yritän epätoivoisesti löytää vyötä kisoihin. Kisavyötä sieltä ei löytynyt, mutta remonttimyynti ja -60% melkein kaikesta sai kyllä sormet syyhyämään. Lopulta äiti osti mulle lahjaksi yhden vyön. Tosin kirkaan sinisenä sitä ei tosiaan voi käyttää kisoissa. Sen sijaan se tuo kivan lisän muuten mun niin tylsään vaatekaappiin.

Ihanan kanasalaatin jälkeen lähdin tallille, jossa ehdin nopeasti toivottaa Amille ja Simpalle hyvää ystävänpäivää, jutella vähän aikaa kavereiden kanssa ja sen jälkeen oli tosi ihanasti ystävänpäivälle sijoitettu seuran hallituksen kokous. Se, kuten meidän kokouksilla on aina tapana, venyi yli yhdeksän ja olin kotona vasta vähän ennen kymmentä.

Mulla piti olla teille kuvia rekoista, mutta äiti otti videoita mun kameralla, jotta mä pystyin kuvaamaan meidän vähän paremmalla kameralla. Enkä siitä saa kuvia siirrettyä koneelle, vaan joudun odottamaan, että joku muu siirtää ne.

Mutta hyvää ystävänpäivää kaikille!

Järkyttävä uutinen

Mulla oli oikein mukava päivä, kerron siitä joskus myöhemmin. Nyt päällimmäinen ja ainoa asia mielessä on Laukaassa tapahtunut maneesin romahtaminen. Ainahan talvella sattuu näitä rakennusten romahtamisia, maneesejakin on tainnut viime vuosina romahtaa vähintään yksi vuodessa. Ennen on ollut hyvää tuuria mukana maneesien kohdalla ja ne ovat romahtaneet yöllä tai tyhjinä. Mutta nyt. Tällä kertaa ei enää ollut tuuria mukana ja romahtaneessa maneesissa oli menossa ratsastuskoulun tunti.

Toki lopulta maneesissa oli vähän ihmisiä tapahtumahetkellä, mutta yksikin uhri on liikaa. Onnettomuudessa siis kuoli yksi nuori ratsastaja ja loukkaantui neljä ihmistä. Ainakin kaksi maneesissa olleesta neljästä hevosesta on kuollut, kahden muun tila ei vielä ole tiedossa.

Tämä on asia, joka koskettaa. Tietysti, ratsastanhan itsekin maneesissa useita kertoja viikossa ja muutenkin olen siellä lähes joka päivä. Pitäisi maneesin olla kunnossa ja sitä hoidetaan. Mutta niin vain romahtanutkin maneesi ylitti kantokykynsä, eikä vielä tiedetä miksi. Ei ole mahdotonta, että mikä tahansa maneesi romahtaisi. Todellisuudessahan maneesi on erittäin hankala rakennus, varsinkin Suomen oloissa. Iso, laajat kattopinta-alat eikä mitään pystytukia sisällä katolle. Siellä pienikin rakennusvirhe, materiaalin heikkous tai vastaava on pahimmillaan tappava.

Väkisinkin sitä miettii, mitä itse tekisi, jos katto alkaisi pitää uhkaavaa ääntä. Ehtisikö maneesista ulos vai pitäisikö yrittää pelastautua esimerkiksi seinän viereen? Olisiko turvallisempaa pysyä hevosen lähellä vai yrittää päästä pois? Lopulta katto varmaan kuitenkin putoaisi niin nopeasti, ettei sitä ehtisi edes tajuta. Kyllähän sitä on joskus tullut ajateltua, että mitä jos maneesi ei kestä? Mitä jos lumi tai tuuli on sille liikaa? Mutta en silti ole koskaan ajatellut ihan oikeasti, että maneesi romahtaisi.

En tiedä, miten tämä vaikuttaa lopulta minuun. Varmaan sitä vähän aikaa katsoo huolestuneena lunta maneesin katolla. Niin varmasti katsoo moni muukin. Ehkä katolta kuuluvia ääniä säpsyy vähän aikaa, mutta sitten asia painuu unholaan. Kokonaan se ei koskaan unohdu, koska olemme saaneet muistutuksen, mitä pahimmillaan tapahtuu. Mutta jos tämä saisi muut maneesien huollosta vastaavat heräämään, pudottamaan lumia ja tarkistamaan rakenteet, ehkä kaikki ei ollut ihan turhaa. Siitä vaan maksettiin liian kova hinta.

Osaanotto menehtyneen tytön perheelle, voimia kaikille joita asia koskettaa ja otetaan tästä opiksi. Ja muistakaa kertoa kaikille, miten paljon välitätte heistä. Koskaan ei tiedä, milloin näkee viimeistä kertaa.

 

Aiheesta uutisoivat mm. Keskisuomalainen, MTV3, YLE, Hevosurheilu, Ilta-Sanomat ja Iltalehti. 

Vuoden ekat estekisat

Ihan kiva, mutta vaiheeksi taas aika pitkä päivä takana. Heti aamusta kun menee tallille, siellä tulee sitten oltua aika monta tuntia. Yleensä vähän liiankin monta. Tänään oli taas yksi niistä päivistä, vaikka olinkin kotona jo ennen yhdeksää. Aamu puoli seitsemän herätys saattoi tietysti vaikuttaa asiaan...

Kisat alkaa meillä aina kahdeksalta radan rakennuksella, joten olin tallilla jo vähän aikaisemmin hoitamassa järjestelyihin liittyviä asioita. Ihan ei radan rakennus mennyt suunnitelmien mukaan. Jouduin sitten itse asettelemaan esteitä paikoilleen, mikä ei sekään mennyt ihan kuin elokuvissa. Tosi hankalaa rakentaa rataa ilman ratamestaria, jolla on ajatus siitä, miten esteet laitetaan jo piirtämisvaiheessa. Onneksi saatiin ratamestarikin sitten paikalle ennen kisojen alkua.

Omiin ratoihin en ehtinyt liikaa valmistautua, kun valvoin verryttelyä, olin sihteerinä, liputin vähän aikaa, laskin pisteitä ja tein noin kymmentä muutakin asiaa. Onneksi mulla oli taas ihana hevosenhoitaja, joten Simppa ja Lassi oli ajoissa valmiina. Hyppäsin molemmilla 80cm ja arvosteluna oli tyyliarvostelu. Simppa oli niin sanotusti piece of cake, Lassilla olin hypännyt edellisen kerran vaivaiset puolitoista vuotta sitten ja sen ainoan yhden kerran, joten se oli pieni arvoitus.

Lassilla menin ensin. Se oli mennyt alle jo 60cm toisella ratsastajalla, joten verkassa keskityin vain saamaan sen teräväksi ja kuuliaiseksi. No, pohkeesta se meni eteen, mutta pidätteet ei oikein menneet perille. Verkkahypyt oli alkuun ihan katastrofeja. Lassilla on vähän erikoinen laukka ja sillä itsellään ei ole mitään esteälyä. Paikkojen löytäminen sen kanssa ei ole mikään helppo asia, varsinkaan alkuun ja olin itsekin ihan hukassa. Luulin sen tulevan hyvin ja yhtäkkiä ponnistuspaikkaa ei ollutkaan. Tai sitten näin, ettei askel sovi, mutten saanut sitä sovitettua. Muutaman hypyn jälkeen laitoin Lassiin vähän enemmän painetta, jotta sillä olisi parempi laukka. Sinäänsä hyvä ratkaisu, paikat osui paremmin. Mutta hevoselta hävisi samalla vähän jarrut. Mutta näillä eväin lähdettiin sitten radalle.

Rata meni ihan ok. Trippelille hyppy lähti kaukaa, odotin itse vielä pikkuaskelta, mutta Lassi oli niin hyvin pohkeen edessä, että hyppäsi kaukaa. Sarjalle tuli sitten pohjaan, mutta muuten ihan sujuva rata. Vähän liikaakin paikoittain, kun hevonen vain veti pidätteitä vastaan. Mutta se ei näy videolta, tuntui vain selkään.

Simppa oli verkassa vähän hidas ja kyttä. Se tuijotteli ympäristö pikkaisen liikaa, eikä oikein keskittynyt siihen, mitä itse tein selässä. Lisäksi se ikävästi puri kiinni kuolaimeen laukassa. Hypyt meni sitten vähän paremmin. Ensimmäisillä kerroilla Simppa otti kuolaimesta kiinni linjan alussa ja teki mitä halusi lähestymisessä. Sitten pari kertaa tulin niin, että tein isomman pidätteen ja päästin sitten ohjan pois, jolloin Simpalla ei ollut syytä purra kiinni. Tällä saatiin muutama onnistunut lähestyminen ja sitten radalle.

Simpankin rata oli hyvä. Omasta mielestä se oli sujuvampi kuin Lassin. Ehkä siksi, että Simpan kanssa ponnistuspaikat löytyy luonnollisemmin. Simo tuli kakkoselle vähän pohjaan ja jäi sitten tuijottamaan jotain ennen trippeliä, joten siihen väliin tuli yksi askel liikaa. Muuten ei ollut mitään valitettavaa. Hevonen vaan vähän vei jälleen. Sekään ei näy videolta kovin pahasti, mutta esimerkiksi ensimmäisen esteen jälkeen mulla ei ollut mitään sananvaltaa mihinkään. Onneksi Simppa kuitenkin tulee aina järkiinsä radalla, eikä siellä keksi mitään tyhmyyksiä, vaikka olisikin verkassa ihan pässi.



Lopputuloksena kuitenkin siis Lassille voitto ja Simolle toinen sija, eroa oli yksi piste. Aika samanlaiset paperit tuli molemmille, Simpalle kommenttina pieni epävakaus edestä ja se yksi askel liikaa kakkosen ja kolmosen välissä. Luokassa siis oli huimat neljä lähtijää, joten kovin iso juttu ei kaksoisvoittokaan nyt ollut.

Ratsastin sitten Dellan ennen tunteja. Kevyt alkuverkka eteen-alas ja sen jälkeen kokosin vähän ravissa ja laukassa ja hienosti Della meni. On se vaan mahtava sitten, kun tulee rehellisesti läpi ja kantaa itsensä kunnolla. Tänään pidin huolta siitä, ettei Della päässyt rikkomaan laukasta raviin itse ja toisaalta tein huolelliset siirtymiset. Tein myös ensimmäisen laukannoston ravista. Dellalla kun muutenkin on niin iso laukka, olen tehnyt nostot aina käynnistä, jotta laukka on hallitumpaa. Nyt kun Della oli ravissa niin hyvin kuulolla, tein noston ravista ja se meni tosi hyvin. Sitten vielä keventely eteen-alas, loppukäynnit ja hevonen sisään.

Oman tunnin menin sitten jälleen Simpalla. Pääsin jatkamaan siitä, mihin jäätiin kisaverkassa. Simppa liikkuikin alkutunnista asti ihan mukavasti. Muutaman kerran se kysyi, oliko ihan pakko, mutta kun oli niin oli. Alkuun käveltiin ympyrällä aika pitkään ja se oli vähän hankalaa sen takia, ettei käynti ole Simon vahvin askellaji. Varsinkaan ennen vertymistä. Mutta toisaalta ravi sen jälkeen oli ihan hyvää, että ei se käynnissä työskentely huono juttu ollut. Ravattiin ympyröillä ensin hetki kevyessä ravissa ja sen jälkeen tehtiin harjoitusravissa kolme volttia pitkälle sivulle. Jännäsin vähän keskihalkaisijalla tapahtuvaa kohtaamista, mutta Simppa ei sanonut siitä mitään kertaakaan. Se oli hyvin kuulolla ja liikkui ihan nätisti. Vähän se oli hidas pohkeelle ja opettaja olisi halunnut siihen lisää ravia. Yritin sitten tasapainotella energisen ravin ja tasaisen muodon kanssa. En ihan onnistunut siinä niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta ravi parani kyllä.

Välikäyntien jälkeen laukattiin ympyröillä ja tehtiin sen jälkeen laukkavoltteja. Ympyrällä sain laukan ratsastettua ihan kivaksi, mutta volteilla paketti vähän hajosi. Simppa nousi ylös päänsä kanssa ja vastusti kuoltainta. Se tuli kyllä paremmaksi, kun vaan jaksoi tehdä töitä, mutta olisi se voinut parempikin olla. Lisäksi vasemmassa kierroksessa Simppa päätti sitten esittää vähän kilipäätä ja se säikkyi yhtä tunnilla ollutta ponia. Toki poni laukkaa todella kummallisesti ja pitää hassua ääntä, mutta ei sitä silti olisi tarvinnut niin kovasti kammota. Sain sitten vähän tapella, että Simppa suostui laukkaamaan voltit kunnolla loppuun asti. Ja siis poni oli 15m päässä, ettei se nyt ihan vieressä ollut. Eikä ollut tulossa päin. Aina en ihan ymmärrä noita kaikkia Simpan juttuja...

Illalla hoidin sitten Simpan ja Dellan loppuun. Kotiinkin pääsin melko ajoissa, mikä on ihan ihme. Tai no tietysti riippuu, mikä on aikaisin, mutta ennen yhdeksää on mulle aikaisin.

Mitä perjantaina sitten tapahtui

Lupasin kertoa, mitä perjantaina illalla tapahtui. Tekstin alusta saattoikin arvata, että ihan tavallisesti ilta ei sujunut. Se tosin ei enää ole ollenkaan yllättävää.

Aluksi yritin laskea matikkaa odotellessani hevosia sisään, mutta yritykseksihän se jäi. Päädyin laittamaan Lillin sen omistajalle kuntoon ja katsoin sitten maneesissa, miten se meni. Hienosti tietysti. Lilli on siis viisi vuotiaaksi kääntynyt kouluhevosen alku, josta odotetaan aika paljon. Ja on lupa odottaakin.

Sitten lähdin laittamaan Dellaa. Kerrankin olin niin ajoissa, että pystyin ratsastamaan sen aikaa kun halusin enkä sen aikaa kun ehdin. Aloitin taivuttelemalla käynnissä kolmikaarisella ja sen jälkeen väistätin aina kaarteella ulos. Alkuun Della keskittyi taas kaikkeen muuhun kuin muhun, mutta meni hyvin kun kiinnitti huomion oikeaan suuntaan. Maneesiin tuli lisää hevosia ennen kuin pääsin ravaamaan, joten päädyin ravaamaan ja laukkaamaan alkuun ympyrällä. Kaikilla tuolla ratsastavilla ei aina ole ratsastusradan säännöt ihan selvillä, joten helpoimmalla pääsee, kun ei yritä tehdä mitään kovin monimutkaista koukeroa.

Annoin Dellan aluksi mennä melko matalana, mutta katsoin, että se liikkui kunnolla eteen. Se on iso hevonen, jolla on iso ravi, joten sen kanssa jää helposti vähän nyhväämään. Laukassa ratsastin myös ensin eteen, mutta kun Della alkoi sitten vähän tuijotella ja hävisi tuntumalta, jouduin ratsastamaan sen lyhyemmäksi. Mutta sen jälkeen tamma liikkuikin tosi hyvin.

Välikäyntien jälkeen jatkoin torstaina aloitettujen pohkeenväistöjen parissa. Ensin pari kertaa käynnissä ja sitten ravissa. Kun muistelen, millaisia raviväistöjä Della meni vuosi sitten tullessaan, on pakko todeta, että sen on kehittynyt. Toki se saisi edelleen pysyä tasaisemmassa sivuliikkeessä, tasaisemmin asettuneena ja vähän suorempana eikä suurempi ristiastuntakaan koskaan ole pahitteeksi. Mutta toisaalta se menee rauhassa, ristiin astuen, asettuen oikeaan suuntaan ja tasaisena edestä ihan hyviä väistöjä.

Lopuksi ratsastin vielä vähän lyhyttä laukkaa molempiin suuntiin. Jo harjoitusravissa Della oli aika hyvin kasassa ja kevyt edestä. Laukassa se tuli vielä paremmin kasaan ja oli jälleen kerran ihan mahtava. Se lyhenee niin paljon, että sen näkee ja laukka on ihan tajuttoman hienoa. Odottakaa, kun saan teille pari kuvaa. Olen Dellan kanssa saanut vähän tunnetta siitä, miltä hevonen tuntuu, kun se oikeasti kantaa itsensä ja toisaalta myös siitä, miten paljon pitää pohkeella ratsastaa, jotta se pysyy kasassa. Kuulostaa vähän kummalliselta, että lyhentämiseen tarvitsee pohjetta, mutta olen nyt tajunnut, että se on tosi tärkeää eikä ohjasta vetämällä pääse mihinkään.

Hoidin sitten Dellan ja kamat sekä Ami ja Simon. Loppuilta menikin sitten pitäessa kaksi viimeistä ponituntia. Ensimmäinen tunti meni hyvin. Siihen asti kunnes päätin, että ne voi kokeilla ravia pääty-ympyrällä. Ongelma oli, ettei pääty-ympyrä ollut tuttu kuvio. Joten jouduinkin sitten yhtäkkiä selittämään sitä, hups. Toinen tunti hyppäsi, alkuun vähän epäröin. Olen pitänyt yhden estetunnin, joka meni kyllä ihan ok, mutta nyt piti hypyttää rataa ja osa oli menossa kisoihin viikonloppuna. Lopulta tunti meni ihan hyvin, mutta saatiin me kakkuakin, kun tallin kuuluisin tökkijä kielsi jälleen kerran. Se tekee sitä paljon, joten ei siinä ollut mitään ihmeellistä. En vain tiedä, olisinko voinut itse kuitenkin reagoida tilanteeseen, olisiko mun pitänyt nähdä, että poni epäröi. No, onneksi ratsastajalle ei käynyt mitään ja ponikin hyppäsi sen jälkeen ihan nätisti.

Päästiin siskon kanssa aika myöhään lähtemään, koska jaoin vielä kaurat hevosille. Ilta on kyllä ehdottomasti yksi päivän parhaista hetkistä, tallissa on hiljaista ja rauhallista ja hevoset syö kaikki tyytyväisinä. Ja siinä vaiheessa on ihana lähteä itsekin kotiin.

Asennekasvatusta

Joskus olisi ihan kiva, jos päivä sujuisi kaikkien suunnitelmien mukaan ja kaikessa rauhassa. Mutta musta tuntuu, että hevosten kanssa se on liikaa vaadittu. Ja sitähän kaikki hevosalalla työskentelevät hehkuttavatkin: yksikään päivä ei ole samanlainen. No, ihan varmasti on. Ne samat karsinat pitää siivota joka päivä ja hevoset on joka päivä ihan yhtä likaisia. Ehkä sillä tarkoitetaan sitä, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Mutta kun aina tapahtuu jotain yllättävää, olisi ihanaa kerrankin olla tallilla tasaisen tylsä päivä.

Menin aamulla tunnille ja listassa odotti vähemmän miellyttävä yllätys. Mulla oli jälleen Atte. Olin toivonut vähän pidempää väliä sillä hyppäämiseen, edellinen tunti ei kuitenkaan ollut mikään loistelias. Kun näin vielä päivän tehtävän, mieliala laski entisestään. Meillä oli taas kaksi linjaa. Toisella pitkällä sivulla oli ristikko, askel, okseri, kaksi askelta, pysty, kolme askelta, pysty. Jos joku luki edellisestä tunnista Atella, muistatte, ettei sillä ole säädettävää laukkaa, ei suurempaa kokemusta esteistä ja se menee helposti ohi. Niinpä olin oikeastaan jo luovuttanut ennen kuin olin edes selässä. Toisella puolen oli onneksi vähän helpompi tehtävä: pysty-okseri suhteutettu ja välissä 18m.

Sanoin opettajalle jo tunnin alussa, etten odota mitään suuria, enkä oikeastaan edes haluaisi hypätä Atella. Hevonen olisi lisäksi aika kamala verkassa. Se ei taipunut ollenkaan, heittäytyi vain poikittain ulkopohjetta päin. Olin ehkä itsekin vähän kova, mikä ei ainakaan auttanut rentoutumisessa. Oikealle Atte meni sitten ihan kivasti, mutta vasen oli täysin toivotonta. Satula heitti mut istumaan vinoon oikealle, hevonen poikitti tai kiihdytti ja puri kiinni sisäohjaan. Ekoissa laukannostoissa Atte tarjosi vain pukkeja ja ehdin jo sanoa, etten todellakaan hyppää sillä ennen kuin opettaja käski lopettaa höpinät ja alkoi neuvoa. Toistettiin laukannostoja uudestaan ja uudestaan. Alkuun Atte tarjosi edelleen pukkeja, mutta opettaja käski vain jatkaa. Lopulta kun uskalsin rentouttaa käden nostoon, Atte lopetti pukittamisen ja teki ihan nättejä nostoja. Tosin en uskaltanut siirtää ulkopohjetta milliäkään taaksepäin ja tein nostot pelkällä sisäpohkeella. Ihmeen hyvin Atte kuuntelee sitäkin, ehkä se on jouduttu opettamaan niin, jos ei ole koskaan sietänyt taakse valuvaa ulkopohjetta.

Verkan jälkeen juttelimme hetken open kanssa. Onneksi mulla on opettaja (tai opettajat), jotka sanoo suoraan. Tunnetaan tarpeeksi hyvin, jotta saan kuulla asiat niin kuin ne on, ilman mitään kaunisteluja. Tiesin itsekin, että ongelma oli mussa, ei hevosessa. Ja kyllä mä tiedän, että hevonen on todella taitava tulkitsemaan ihmisen mielialoja. Kerroin myös edellisestä tunnista (sen siis piti eri ope) ja siitä, että mua pelotti edelleen moni asia. Että Atte pukittaa mut alas, että se lähtee esteen jälkeen ja menee nenälleen kaarteessa (koska se on niin etupainoinen), että se ei mahdu väleihin ja hyppää kunnolla esteen sekaan tai muuta yhtä mukavaa. Ope kuunteli koko litanian ja sanoi sitten, että tehdään niin ettei mitään näistä pääse tapahtumaan. Koska mä luotan siihen, uskoin, että selviäisin tunnista.

Alkuun tultiin pidempää linjaa ravipuomeina. Oikeassa kierroksessa piti tulla ensimmäiset kolme puomia keventäen, siirtyä sitten kevyeen istuntaan, ylittää seuraavat puomit kevyessä istunnassa, siirtää hevonen käyntiin ja takaisin raviin (kevyessä istunnassa edelleen) ja ylittää sitten vielä viimeiset puomit. Ekalla kerralla Atte innostui tosi paljon puomeista ja siirtyminen tapahtui tosi lähellä viimeisiä puomeja. Toisella kertaa olin varautunut paremmin ja sainkin Aten käyntiin aikaisemmin. Kolmas kerta oli jälleen parempi, mutta pidin liian lähelle viimeisiä puomeja ja päästin sitten kaiken tuntuman pois ja Atte kompuroi. Sain korjata sen saman tien ja viimeinen kerta oli ehdottomasti paras. Sen jälkeen suunnan vaihto ja sama toisinpäin. Koska näin päin puomeja ennen siirtymistä oli vähemmän, Atte oli paremmin kuulolla ja tekikin oikein hienoja siirtymisiä käyntiin ja raviin.

Aloitettiin sitten hyppääminen. Ensimmäinen tehtävä sai mut jo epäileväksi. Tultiin oikeassa kierroksessa samaa linjaa. Ensimmäinen este oli ylhäällä ja viimeisen esteen puomit oli ravipuomeina. Tehtävänä tulla ravissa, hypätä ristikko, siirtää hevonen takaisin raviin ja ylittää puomit. Atte hyppäsi ilman epäröintiä, mikä yllätti mut, mutta esteen jälkeen se lähti. Se ei yllättänyt. En ollut uskonutkaan, että saisin sen raviin välissä. Niinpä sitten ravipuomeista ohi (en halunnut kokeilla, mitä tapahtuu kun päättömästi laukkaava raaka hevonen kompuroi yli ravipuomeista) ja pysäytys seinään. Sitten ravissa takaisin ja puomien yli. Sen jälkeen siirsin takaisin käyntiin ja käännyin vasemman kautta ympäri lyhyelle sivulle. Tätä sain tehdä koko tunnin, jotta saatiin Atte kuuntelemaan linjan päässä ja samalla mun ei tarvinnut pelätä, että se menee nenälleen. En tosin ollut varma, olisiko seinään törmääminen ollut yhtään sen parempi asia. Samaa tehtävää tultiin pari kertaa, eikä Atte osoittanut merkkejä rauhoittumisesta. Sain käskyksi tehdä norsupidätteen välissä, jotta Atte hidastaa raville ennen puomeja. Ekalla kerralla olin itse liian kiireinen, enkä tehnyt pidätettä kunnolla, mutta toisella kertaa pidäte meni läpi ja Atte ylitti puomit ravissa ja pääsin kehumaan sitä. Sen jälkeen toinenkin este nostetiin ristikoksi ja ennen puomeja piti edelleen siirtyä raviin. Atte ei kuitenkaan ole ollenkaan tyhmä ja se osasi jo vähän odottaa välissä ja siirtymiset oli paljon helpompia, vaikka ei se edelleenkään täyttänyt kaikkia kriteereitä huomaamattomasta ratsastuksesta. Kun tämäkin onnistui, nostettiin kaksi muutakin estettä ylös ja tultiin koko linja. Olin ihan varma, että taas aletaan tapella, mutta Atte yllätti mut täysin. Se tuli rauhassa sisään, hyppäsi hyvin, piti rauhallisen laukan eikä yrittänytkään ohi. Sai se siitä tietysti sitten ihan hirveästi kehujakin. Yksi teoria viime maanantain ongelmista oli, että istuin itse vinossa. Aten satula kääntyy helposti oikealle vinoon ja se tietysti heittää ratsastajankin vinoon. Kun keskityin nyt pitämään satulan suorassa, hevonenkin meni suoraan.

Tultiin vielä pari kertaa toista linjaa vasemmasta kierroksesta. Ensin niin, että ravihypyn jälkeen siirrettiin taas raviin ja sitten yli ravipuomeista. Olin jo valmistautunut tekemään norsupidätteen, mutta ehdin vasta aloittaa sen, kun Atte olikin ravissa. Se siis tajusi, että esteen jälkeen voi tapahtua jotain ja kuunteli. Harmitti, että otin niin rajun pidätteen, kun hevonen olisi selvästi kuunnellut pienempääkin. Mutta suoraan sanottuna, eipä kukaan osannut odottaa sen tajuavan asiaa noin pian. Tietysti Atte sai sitten paljon kehuja. Sen jälkeen tultiin linjaa normaalisti. Muut tuli laukalla, me tultiin ravissa. Hyppy, viisi reilua askelta ja hyppy. Atelle siis normaalia laukkaa. Selvästi Aten itseluottamus oli kasvanut, mutta se oli myös tajunnut, ettei sen tarvitse juosta esteen jälkeen täysiä. Se nimittäin tuli kaksi kertaa ihan täydellisesti. Tasaista laukkaa, rauhassa ja odottaen. Eipä sitä paljoa enempää voi pyytää. Niinpä vielä isot kehut ponille ja loppuverkka rauhassa eteen-alas.

Olihan se ihan kiva saada Atte toimimaan. Nyt mulle tuli olo, että homma toimi. Ei sellaista taisteluvoitto-fiilistä vaan sellainen, että yhdessä hevosen kanssa opittiin jotain. Kyllähän se on totta, mitä opettaja sanoi: opin Aten kanssa paljon enemmän kuin mitä olisin samasta tehtävästä oppinut Simon kanssa. Simpalla voin nauttia ja hypätä isompia tehtäviä, mutta perusratsastuksessa noilla nuorilla ja raaoilla on paljon enemmän opetettavaa. Ja kyllä se on aika mukava palkinto, kun hevonen sitten tajuaakin pyydetyn asian. Mua ärsyttää, että jännitän joitain tilanteita noin paljon, mutta muutama paha putoaminen sai miettimään vain, mitä voi tapahtua. Se ei ole alkuunkaan viisas tapa lähestyä hevosurheilua ja sen eteen olen tehnyt töitä, mutta niin vain ne pelot nostaa päätään aika ajoin. Onneksi mulla on opettajat, jotka uskaltaa käskeä, jotka tietää mitä osaan ja joihin luotan itse. Eikä pidä unohtaa sitä, että meidän tuntilaiset oli taas tosi kannustavia, vaikka olinkin enimmäkseen hidasteena. Tosin perjantain tunnilla se on aika harvinaista, joten ehkä se ei haittaa.

Eikä päivä ollut vielä tunnin jälkeen ohi, päin vastoin. Tosin mitä tapahtui illalla, sen kerron myöhemmin.

Uutta muotia

Vihdoin sain aikaiseksi uuden bannerin ja samalla muokkasin muutenkin blogia uuteen malliinsa. En ole banneriin 100% tyytyväinen, vaan teen sen luultavasti jossain vaiheessa uudestaan Photoshopilla. Kertokaa mielipiteitä ja parannusehdotuksia! Tiedän, että teksti on tosi kökkö ja se on ensimmäisenä muutoslistalla.

Tänään kävin nopeasti ratsastamassa Dellalla. Olisin mieluusti jäänyt kotiin, mutta koska Della on ollut jo puolitoista viikkoa kevyellä liikutuksella, haluan nyt ratsastaa sitä pari päivää kunnolla. Ensi tiistaina se menee klinikalle, joten sen jälkeen en tiedä jatkosta.

Della oli siis eilen huono, eikä tämä päivä alkanut sen paremmin. Tamma katseli vain toista maneesissa ollutta hevosta, ovea, reunalla roikkunutta loimea ja oikeastaan kiinnitti huomiota kaikkeen muuhun kuin mitä yritin selässä tehdä. Selvästi sillä oli liikaa energiaa. Niinpä en jaksanut kauaa käynnissä hinkata, vaan aloitin ravaamisen. Ravasin pienissä pätkissä ja kävelin aina vähän välissä, jotta sain paremmin Dellan pysymään avuilla ja taipumaan. Lopulta tamma alkoi kuunnella ja taipuikin ihan kivasti molempiin suuntiin. Laukkasin vielä isohkoa laukkaa alkuverkaksi ja sen jälkeen annoin Dellan kävellä hetken pitkin ohjin. Itselläni on tapa antaa hevosen kävellä melko usein pitkin ohjin. Se tulee ihan siitä, että vanha opettajani antaa hevosten tunneillakin kävellä pitkin ohjin useamman kerran. Niinpä siitä on tullut tapa ja toisaalta monet hevoset kyllä jaksavat keskittyä paremmin, kun välillä saa vähän ojentaa kaulaa.

Välikäyntien jälkeen aloin ratsastaa koulua. Viikon verran on menty enemmän ja vähemmän sileän työskentelyä, eli taivuttelua ja olen vain ratsastanut Dellan pyöreäksi. Nyt ratsastin sitä vähän kasaan, vaadin lyhyempää ja korkeampaa muotoa ja askelta. Ratsastin siksak väistöjä keskihalkaisijalla käynnissä. Ensimmäinen kerta meni ihan haahuillessa, mutta sen jälkeen Deltsu palasi paremmin ruotuun ja väistöt ei ollut enää vain haahuilua ympäriinsä. Kun käynnissä sujui, tein vielä muutamat väistöt molemiin suuntiin ravissa. Väistö oikealle meni tosi hyvin, mutta vasemmalle Della heittäytyi ensin vinoksi ja kieltäytyi sitten menemästä sivulle. Pienen keskustelun jälkeen sain väistävän pohkeen läpi ja sen jälkeen suoristin sitä ulko-ohjalla. Lopulta väistöt vasemmallekin meni ihan hyvin. Huomaan kyllä itse istuvani väistöissä helposti vinossa, paino väärällä puolella. Varsinkin, jos hevonen ei halua väistää, paino valuu väkisin väistättävän pohkeen puolelle, mikä ei tietenkään ainakaan auta väistön onnistumista. Se on tosi ärsyttävää, mutta hirmu hankala korjata. Olen yrittänyt siihen keskittyä ja nykyisin istun jo melko suorana, kun hevonen väistää hyvin, mutta jos tulee joku ongelma, paino on heti väärällä puolella.

Ennen loppuverkkaa laukkasin vielä vähän ja yritin saada Dellaa vain lyhentämään. Se on iso hevonen, jolla on iso laukka, eikä sen lyhentäminen ole Dellalle helppoa. Aloitin vasemmalle, joka on helpompi suunta. Ratsastin Dellaa käynnissä lyhyeksi ja kootuksi. Kun tamma sitten pehmeni ja keveni, nostin laukan. Della oli ihan huippuhieno, kun se tulee oikeasti ja rehellisesti läpi ja kantaa itsensä kunnolla, se on aivan uskomattoman kevyt ja silloin mikä tahansa onnistuu. Nyt oli taas niitä hetkiä ja laukka oli todella hyvää: lyhyttä, korkeaa ja pyörivää. Kehuin Dellaa usein, koska sille ei ole helppoa kulkea niin kootussa muodossa. Siirsin raviin, ennen kuin hevonen ehti levitä ja ravissa ratsastin sitä pätkän samassa korkeassa muodossa. Noina hetkinä tulee niitä ahaa-elämyksiä. Hevosen selkä liikkuu ihan hirveästi pystysuunnassa, jos se ravaa oikeasti ylöspäin. Tuli mahtava tunne, kun hevonen toimi niin hyvin. Valitettavasti en saanut sitä kasaamaan enää uudestaan samalla tavalla, mutta loputkin laukat oli ihan hyviä, sekä vasemmalle että oikealle.

Annoin Dellan lopuksi venytellä kunnolla. Huomaa, että hetki kun se on kunnolla läpi, se venyttää ja taipuu kunnolla, mutta jos sitä vain vetää, se yllättäen ei toimi kovin hyvin. Mutta olen iloinen, että tällä kertaa Dellan ongelma oli vain liika energia eikä mitään muuta. Huomenna se on luultavasti tosi hyvä, lauantaina saattaa olla jo pientä väsymystä ilmassa, mutta nyt muutaman päivän Della saa silti mennä ihan kunnolla. Sisko varmaan tulee lauantaina kuvaamaan, joten silloin olisi hyvä olla iskussa.

Tänään ajattelin mennä ottamaan kuvia Dellasta, kun se meni ulos illalla, mutta jäin juttelemaan kavereiden kanssa ja sen jälkeen ulkona oli jo pimeää. No, huomenna sitten. Tajusin nimittäin, ettei mulla ole kovin montaa kuvaa Dellasta.

Sunnuntaina on muuten myös estekisakauden avaus luvassa, hyppään Simpalla ja Lassilla 80cm. Simo ei ole mikään ongelma, sillä radalla on vain tarkoitus pitää hauskaa ja hakea rutiinia. Lassi on sitten villi kortti. Olen hypännyt sillä kerran, yli vuosi sitten. Viimeksi se kisoissa villiintyi eikä kuunnellut ratsastajaansa enää, joten en oikein tiedä mitä odottaa. Mutta pitää mennä kokeilemaan, eipä siinä mitään häviäkään.

Tarpeeksi lunta yhdelle talvelle

Pakko sanoa, että lunta on kyllä nyt satanut ihan riittävästi tälle talvelle. Ainakin täällä etelässä maanantaista asti on tullut enemmän ja vähemmän lunta koko ajan. Huomenna on ehkä vähän poutaisempaa, mutta viikonlopuksi ennustettiin taas jopa 15cm lunta. Ja vaikka kuinka on kiva, että on lunta ja kaikkialla on puhdasta, liika on liikaa. Ainoa hyvä puoli on, että hevoset on puhtaita. Tässähän saattaa jopa tottua siihen, ettei harjaamiseen mene varttia kauempaa. Kevättä ja vesisateita odotellessa...

Eilen ja tänään olen ollut oikea hyvän hoitajan malliesimerkki. Täytyy sitä ehkä kerran kuukaudessa oikein tsempata ja puunata kaikki varusteet ja muuten olla ahkera. Ennen olin ahkera joka päivä, nykyisin tuntuu, että harjaan hevoset ja teen kamoille peruspuhdistuksen, mutta mitään ylimääräistä en ikinä saa aikaiseksi.

Nyt olen molempina päivinä harjannut Simpan ja Dellan tosi hyvin, Amin vain tänään kun en eilen hoitanut sitä. Lillinkin olen harjaillut, mutta se on loimitettuna koko ajan, joten eipä siinä muutenkaan ole juuri muuta kuin karvaa sukailtavana irti. Lisäksi eilen sain kummallisen tarmon puuskan ja pesin Dellan suitset ja pyyhin satulan ja kanget ja lisäksi pesin Simpan kanget. Sain ne jopa koottua kerralla oikein, mikä on jo jonkin luokan ihme. Tälle päivälle sitä tarmoa ei sitten riittänyt, koska en saanut pestyä Simpan ja Amin kamoja. Toisaalta kyllä talutin alkeiskurssilla ja lähdin aika aikaisin, joten eipä sitä aikaakaan ollut ylimääräistä.

Oli muuten harvinaisen raivostuttavaa taluttaa alkeiskurssilla. Ami oli kyllä harvinaisen rauhallinen, eikä juuri kiskonut ohjia ratsastajalta. Mutta pitäisi ehkä taas vähän muistuttaa sille käytöstapoja taluttaessa. Jokaisessa kulmassa se yritti ihan röyhkeästi kävellä päälle. Pari kertaa se tuli jopa niin lähelle, että osui mun jalkoihin. En ihan kamalasti sitä viitsinyt alkaa ojentaa, vaikka toki työnsin sitä kauemmaksi. Mutta ei se kyllä ennen päälle ole tullut. Muuten Ami oli ihan kiltti poni ja ravasi nätisti juuri niin pitkälle kuin pyysin.

Dellalla on edelleen ollut vähän kevyempää, koska en vain ole ehtinyt tallille niin aikaisin kuin olisi pitänyt. Eilen ja tänään menin puolisen tuntia, lähinnä kevyt eteen-alas ratsastus. Selvästi pidempi kevyt jakso alkaa vaikuttaa negatiivisesti, koska varsinkin tänään Della ei keskittynyt ollenkaan. Se vain katseli kaikkea jännää ja viis veisasi siitä, mitä yritin selässä tehdä. Asettuminen tai taipuminen ei tullut kuuloonkaan, enkä saanut sitä irti ohjista oikeastaan ollenkaan. Huomenna on vain ihan pakko ehtiä tallille niin aikaisin, että ehdin tehdä muutakin kuin keventää eteen-alas.

Tänään käytiin kävelemässä loppukäynnit pihalla, kammottavassa lumisateessa. Hyvä kun eteensä näki. Dellalle sain loimen päälle, mutta itse olin pelkässä hupparissa. Maneesi on siis lämpöeristetty, joten siellä tarkenee hyvin ratsastaa ilman takkia. Onneksi ulkonakaan ei ollut kylmä, lumi vain kasteli ikävästi. Mutta niinhän se menee, hevonen aina ensin.

Tajusin muuten, ettei mulla ole juurikaan kuvia Dellasta, pitäisi varmaan pyytää joku viikonloppuna vähän kuvaamaan. Tänäänkään en saanut ulkoa kuvia, kun jätin puhelimen sisään. Meidän ei ollut siis tarkoitus mennä ulos, mutta kun en ehtinyt ennen tuntien alkua sisällä kävellä. Loppuun vielä kuva viime kesältä, kyllä kelpaisi...

(c) Jatta

Erikoispostaus: Hopean Unelma

Kiitos kun olit totta hetken,

nyt mun täytyy tästä jatkaa.

Vierelläni teet loppuretken,

vaikka se olis vain kuvitelmaa.

                                           -Kaija Koo

Oli tammikuu 2004, kun vihdoin olin tarpeeksi vanha saamaan hoitoponin. Ikävää oli vain se, ettei yksikään poni etsinyt hoitajaa ja jonotuslistakin oli pitkä. Niinpä silloinen hoitajavastaava tarjosi minulle Unelmaa. En ollut koskaan nähnyt sitä, tiesin sen olevan olemassa, koska nettivuilla oli siitä kuva. Ja sitä kuvaa ja lyhyttä tekstinpätkää katselin joka päivä, odottaen päivää, jolloin saisin mennä kokeilemaan Unelman hoitamista ensimmäistä kertaa.

Se päivä oli perjantai, 5.2. Unelman silloinen hoitaja oli tallilla, kun tulin ja yhdessä harjattiin Unelma. Sen lisäksi ehditiin laittaa sen kuntoon ja pestä suitset. Hoitaja lupasi opettaa lisää seuraavana päivänä. Lauantaina sain kuulla, ettei hän kuitenkaan ollut tulossa. Niinpä alkoi meidän yhteinen tarinamme, sinä talvisena lauantaina vuonna 2004.

Se tarina ei ollut helppo. Se ei ollut pelkää ruusuilla tanssimista ja vaaleanpunaisia sydämiä. Mutta se oli ja on edelleen tarina unelmista, rakkaudesta ja luottamuksesta. Se tarina kulkee läpi monien vaiheiden: ilon, epätoivon, pelon, onnistumisten, taisteluiden ja voittojen päättyen lopulta luopumiseen kaikista tärkeimmästä.

Unelma. Se tarkoittaa niin paljon. Unelma oli unelma, monessa mielessä. Hevonen itsessään oli unelma. Liinakko suomenhevostamma, kaunein kaikista, hieno ja laadukas. Se rakasti hypätä, osasi mennä koulua ja toimi luotettavasti kokemattomilla. Se oli helppo hoitaa ja siihen pystyi aina luottamaan. Lisäksi se oli minun unelmani: unelma hoitohevosesta, unelma ratsastuksesta, unelma hevosesta. Unelma <3

Unelman kanssa opin oikeastaan kaiken, mitä osaan nyt. Sen kanssa harjoittelin hoitamista. Tajusin sen, mikä on vastuu, sen ettei hoitohevonen ole vain sydämiä ja päiväunia. Unelma antoi anteeksi monet virheet ja se kasvatti minua monella tapaa. Aluksi se oli vain leikkiä, vähän harjaamista ja rapsuttelua. Elämä sujui ja kaikki oli hyvin. Pääsin ratsastamaan Unelmalla ensimmäistä kertaa ja se teki aivan mitä se halusi. Mutta se oli silti tärkein kaikista, olihan se hoitohevoseni.

Sitten Unelma muuttui. Sitä alkoi ärsyttää kaikki ja lopulta se hyökkäili karsinassa ihmisiä kohti. Mitään ei koskaan tapahtunut, mutta en halunnut mennä enää karsinaan. Kävin siellä nopeasti, tein mitä oli ihan pakko ja välttelin hevosta niin paljon kuin pystyin. Pelkäsin sitä. Olin jo luovuttaa, mutta siihen en ollut valmis. Ja pikku hiljaa Unelma alkoi muuttua. Siitä tuli kiltimpi ja se tykkäsi taas seurasta. Aloin viettää sen kanssa aikaa ja sain takaisin sen luottamuksen, mikä oli aluksi, tai oikeastaan sain paljon enemmän. Ei se kiltti ollut edelleenkään muille, mutta hoitajille se oli sama vanha Unelma.

En kovin montaa kertaa ratsastanut Unelmalla omalla tunnilla, mutta siitä huolimatta menin sillä paljon ja se on opettanut minulle ehkä eniten ratsastuksesta. Sillä pääsin kokeilemaan monia asioita ensimmäistä kertaa. Se oli hevonen, johon luotin kuin kallioon ja tein sen kanssa asioita, joita en olisi uskaltanut muiden kanssa tehdä. Unelmalla starttasin ensimmäisen helpon A:n ja sen kanssa esiinnyttiin Vantaa-päivänä. Sen kanssa tuli myös paljon onnistumisia: hypättiin hyviä ratoja, kokeiltiin koululiikkeitä, tykiteltiin viesteissä ilman satulaa, esiinnyttiin Lucia-juhlassa. 

Mutta ennen kaikkea kyse oli luottamuksesta. Se seisoi vesarissa ilman sitomista, se seurasi perässä ilman talutusta, se odotti kun pyysin. Kun Simppa oli täysi kilipää, kuvittelin ratsastavani Unelmalla ja onnistuin rentoutumaan Simonkin selässä. Unelman kanssa tajusin, mitä on oikeasti ja varauksettomasti luottaa johonkin. Se antoi myös tunteen siitä, kun joku luottaa minuun. 

Kyllähän meillekin sattui ja olin monta kertaa pudota. Unelma keksi jonkun kivan jekun. Se halusi hypätä, vaikka ei voinut ja alkoi pukitella esteen kohdalla. Se kääntyi nopeammin kuin olin varautunut. Se pysähtyikin paremmin kuin olin ajatellut. Mutta koskaan se ei yrittänyt heittää alas. 

Vuodet kuluivat ja kasvoimme molemmat. Minusta tuli oikea hoitaja ja osasin pitää huolta Unelmasta. Halusin pitää siitä huolta. Kävin tallilla niin usein kun oli tarve. Unelmakin kasvoi, mutta vain leveyssuunnassa. Sille tuli myös ikää lisää ja sen myötä vanhuuden vaivoja. Se ei ollut enää yhtä notkea kuin ennen, se kiukutteli, koska jalkoihin sattui. Tein mitä pystyin, teimme kaikki. Ja toisinaan Unelma oli edelleen iloinen ja pirteä. Se rakasti edelleen hyppäämistä ja vauhdikkaita viestejä. Mutta tiesimme kaikki, että aika alkoi käydä vähiin.

Lopulta yli vuosikymmenen työurakan jälkeen Unelma pääsi eläkkeelle vanhan hoitajansa omistukseen. Unelman eläkepäivistä piti tulla pitkät ja onnelliset ja meidän piti samoilla metsissä yhdessä. Mutta niin ei koskaan käynyt. Klinikalla selvisi, että takajalat oli niin huonossa kunnossa, ettei mitään ollut enää tehtävissä. 

Se päivä on yksi elämäni raskaimpia. Ystäväni soitti ja kertoi suru-uutisen. En osannut edes itkeä. Istuin hiljaa, sanomatta sanaakaan ja kylmä tyhjyys valtasi hitaasti sisältä. Kun tyhjyys oli kaikkialla, aloin itkeä. Itkin kauan, loputtomasti. Kokosin itseni vain itkeäkseni uudestaan. Elämältä tuntui menevän pohja. Se, joka oli aina ollut, ei ollutkaan enää. Kesti kauan hyväksyä se tosiasia, etten enää koskaan näkisi Unelmaa.

Unelma oli minulle enemmän kuin vain hevonen. Oli päiviä, jolloin se oli syy nousta sängystä. Oli asioita, joita tein vain Unelman takia. Se oli hevonen, jollaista ei tule toista. Rakastin sitä niin paljon, että se sattui ja luotin siihen usein enemmän kuin itseeni. Ja se oli kaiken sen arvoista. Kiitos Unelma, kiitos, että olit täällä!

Hopean Unelma

24.4.1993 - 7.5.2012

Kun aika päättyy, alkaa ikuisuus

Nuku hyvin, rakkain ♥