Hopea ei ole häpeä

Tätä on ilmeisesti jo vähän odotettukin. Meni sunnuntaikin kokonaan tallilla, joten pääsin vasta nyt kirjoittelemaan kisoista. Kisat meni siis ihan mahtavasti ja koko porukan fiilikset oli ihan huipussa illalla, vaikka takana oli pitkä ja rankka päivä. Hevosetkin käyttäytyi mallikkaasti.

Aamu ei ollut kovin aikainen, ainakaan verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla. Lähtö tallilta oli vasta puoli 12. Aamulla käytiin siskon kanssa kaupassa, hakemassa kisahoitaja ja suunnattiin sitten auto kohti tallia. Ensimmäisenä harjattiin hoitajan kanssa Lassi, joka oli aika puhdas lukuun ottamatta heinäsilppua harjassa. Olisi kyllä toisaalta saanut nukkua ihan makuultaakin yöllä, levännyt hevonen on aina parempi. Käytin sitten reilusti aikaa Lassin letittämiseen, mutta siitä tulikin sitten ihan hyvä. Apuna käytin Pirkan muotoilugeeliä ja toimi tosi hyvin, vielä illallakin letit oli siistit.

Hevoset meni nätisti autoon ja päästiin lähtemään ajoissa Hyvinkäälle. Meidän starttipaikkoja oli vähän vaihdeltu, koska Antti jäi kotiin, joten lähdin ensimmäisenä meidän porukasta. Kisapaikalla hevoset sai ensimmäisenä päiväheinät ja mä lähdin katselemaan valmentajan kanssa muutaman radan. Onneksi meillä on mahtava porukka ja ehdin keskittyä niihin ratoihin hetken, kun kansliassa käynti hoidettiin ja hevonenkin oli kunnossa kun palastin traikulle laitettuani omat kamat päälle.

Kiipesin Lassin selkään reilu puoli tuntia ennen starttia. Tarkoitus oli pitää verkka lyhyenä ja ratsastaa vain hevonen läpi, koska päivästä tiedettiin tulevan pitkä. Alkuun Lassi vain huuteli verkassa muille hevosille eikä keskittynyt alkuunkaan siihen mitä oltiin tekemässä. Meinasi jo tulla pieni hermostuminen, mutta kun aloin tehdä töitä, hevonenkin keskittyi sitten siihen. Ensin Lassi oli vähän jännittynyt, mutta hetken ravailun jälkeen se alkoi rentoutua ja liikkui sitten tosi kivasti. Se kyllä tietää olevansa kisapaikalla ja oli nytkin sopivasti hereillä.

Alkuverkan jälkeen kävelin hetken ja testattiin sitten pysähdykset, peruutukset, keskiravit ja väistöt nopeasti ennen radalle lähtöä. Rata aloitettiin ulkoa, joten edellisen lopetettua kiersin radan ja Lassi tuntui ihan huipulta. Se oli täysin avuilla ja kevyt.

Rata alkoi sitten hyvin, volteilla Lassi vähän vastusteli taipumista oikealle, mutta vasemmalle meni ihan hyvin. Ensimmäinen väistö oli mitäänsanomaton, koska hevonen ei lähtenyt pohkeesta sivulle ja jäin sitten vain roikkumaan ohjaan. Keskiravin tahtirikko tuli ihan omasta virheestä. Lassi lähti hyvin, mutta alkoi sitten hiipua eikä reagoinut pohkeeseen, joten potkaisin sitä kerran kannuksella vähän liian kovaa. Ehdin pelästyä laukkaa, mutta Lassi paikkasi hyvin ja piti ravilla. Toinen väistö olikin sitten sujuvampi, mutta peruutus taas ihan liikaa kädellä. Siinä mulle tuli joku paniikki, olisin voinut ratsastaa sata kertaa paremminkin. Laukkaohjelma sen sijaan oli tosi hyvä ja sieltä tuli paljon seiskojakin. Keskilaukat oli vähän liian etupainoisia, mutta vastalaukoissa Lassi oli hyvin suorana ja voltit oli sopivan kokoisia. Toinen keskiravi keskellä laukkaohjelmaa oli ihan super hyvä, saatiinkin siitä toiselta tuomarilta seiska. Itse olin vain ihan pulassa istumisen kanssa. Lassilla ei tosiaan ole maailman helpoin ravi. Lopputervehdykseen tullessa muistin jopa hymyillä, vaikka omat fiilikset radasta olikin ensin aika kaksijakoiset.

Muistin radasta jokaisen virheen ja jotenkin kaikki hyvät pätkät oli vain massaa. Valmentaja oli ihan super tyytyväinen, joten aloin suhtautua rataan vähän positiivisemmin. Ei se huono ollut, mutta jotenkin jäi olo, että parempaankin olisi ollut aineksia. Prosenttien tullessa olin pettynyt, koska saatiin viimeksi seuramestaruuksissa paremmat prosentit. Toki tasokin oli hieman erilainen. Lähdettiin sitten tulospalveluun, jossa mulle selvisi, että kuulin prosentit väärin, oikeasti saatiin omat ennätysprosentit A:sta eli 63,981%. Siinä vaiheessa oltiin toisina.

Toisina pysyttiin myös todella pitkään ja aloin jo pelätä, että käy kuten viime vuonna Takkulassa ja viimeiset tulee kaikki ohi. Viimeisen ryhmän aloittaessa olin kolmantena, mutta putosin melkein heti neljänneksi. Kun ryhmän keskivaihelta meni vielä yksi ohi, alkoi olla vähän liian jännät paikat. Viimeisen hevosen tuloksia vielä odotettiin tosi pitkään, enkä enää pystynyt odottamaan radan vieressä vaan lähdin traikkualueelle, johon kuulutukset ei kuuluneet. Jokainen kuulutus kun sai sydämen hakkaamaan ihan hulluna. Autolla yritin rauhoittua ja kun vihdoin radalta soitettiin, en ollut varma haluanko vastata. Valmentaja oli jo aikaisemmin yrittänyt sanoa, että tuskin menee viimeinen ratsukko ohi, mutta omaan silmään rata näytti aika hyvältä, joten en ollut ollenkaan varma. Valmentaja kuitenkin oli oikeassa ja oltiin Lassin kanssa karsintaluokan viidensiä ja niin ollen päästiin myös finaaliin!

Ennen rataa

Siinä tuli vähän kiire, kun finaaliratsukoiden piti olla kymmenen minuutin kuluttua kentällä. Lassi olikin siellä onneksi jo aikuisratsastajien finaalia varten, se pääsi toisenkin ratsastajansa kanssa finaaliin. Vedin äkkiä kamat päälle ja juoksin sitten kentälle. Vain päästäkseni odottamaan. Yksi finaaliin päässeistä hevosista jäi pois, joten siinä meni hetki, kun uusia ratsukoita kuulutettiin ja odoteltiin. Ikävästi toisen finaaliin päässeen hevonen oli jo lähtenyt kotimatkalle, joten tuli vielä kolmas muutos.

Lopulta lähdin finaaliin sijalta kolme ja sain ratsukseni Lahnuksen rautiaan ruunan nimeltä L.R. Hermanos. Se oli pieni ja siro, kiltin oloinen ja rauhallisen näköinen. EsRan tuntiratsastajien mestaruuksissa on siis finaalissa hevosten vaihto ja lyhyen verkan jälkeen helpon radan ratsastus. Meillä oli siis karsinnassa tänä keväänä paljon hinkattu A-merkki ja finaalissa helppoakin helpompi aikuisohjelma. Lähdin finaalin toisena, joten odottelin hetken lupaa mennä selkään. "Hermanni" saattoi näyttää pieneltä, mutta se tuntui vielä pienemmältä. Ja lisäksi se oli paljon virkeämpi kuin ensinäkemältä ajattelin. Käyntipätkän jälkeen otin ohjat ja koin pienoisen järkytyksen. Hevosen kaula oli ihan spagettia ja kaikki yrityksen asettaa tai taivuttaa päättyi kaulan kiemurteluun. Ravi oli vähän helpompaa, mutta käännökset osoittautui sitten hankaliksi, kun hevonen puski lapa edellä ulos. Ensimmäisen kevyen raipan kosketuksen jälkeen hylkäsin raipan valmentajalle, kun reaktio oli hivenen liian voimakas. Siitä hevonen sitten jopa vähän rauhoittui ja pääsin ratsastamaankin sitä vähän. Alkuun olin paniikissa ja aivan varma, ettei radasta tule mitään. Valmentaja sitten käski alkaa ratsastaa omalla tasolla ja unohtaa turha ajattelu ja kuunnella neuvoja ja niin aloin löytää pikku hiljaa nappuloita ja yhtäkkiä joku naksahti kohdalleen ja hevonen alkoi liikkua pyöreänä. Pääsin vähän jopa ratsastamaan ravia ja sen jälkeen tein muutamia laukannostoja. Ne sujui hyvin ja laukka oli yllättävän helppoa ratsastaa. Kun temponlisäyksetkin sujui helposti, lähdin lopulta ihan hyvillä fiiliksin radalle. Muutamia pieniä "virheitä" tuli, koska hevonen oli vieras, mutta kokonaisuutena rata oli siisti ja hevonen erittäin yhteistyöhaluinen. Selkeästi myös kisahevonen, koska se tiesi kyllä mitä oli radalla tekemässä. Radan jälkeen olin iloinen ja hevoseen todella tyytyväinen, oli mukava kokemus ja tykkäsin kyllä hevosesta.

Prosentitkin oli ihan hyvät 64,762%. Eniten harmitti pysähdyksen ennen aikaisuus, koska se muuten oli niin hyvä ja laukasta raviin siirtymiset. Lisäksi toinen temponlisäys oli vähän vaisu, koska jätin ratsastamatta sen kunnolla. Toivoin tietysti, etten putoaisi kolmannelta tilalta, joten siksi vähän harmitti, etten ratsastanut vieläkin paremmin. Odoteltiin hyvän aikaa luokan tuloksia. Välissä oli aikuisten palkintojenjakokin. Sitten saatiin Lassille keltainen ruusuke suitsiin. Ehdin jo todeta ettei mitalia tullut, kunnes mulle selvitettiin että se oli vasta karsinnan ruusuke. Finaalin tulokset tulikin sitten seuraavaksi ja erittäin suureksi yllätykseksi olin finaalin prosenteilla noussut toiseksi! Oikeasti se oli aika vaikea uskoa, koska moni muukin hevonen liikkui niin hyvin. Tunne oli kyllä ihan loistava ja hymyilin karsinnan palkintojenjaon läpi. Finaalin kunniakierroksella päästin Lassin laukkaamaan vähän reippaammin, vaikka sillä oli pitkä päivä takana. Se sai myös ihan hirmuisen suuret kehut, koska oli niin uskomattoman kiltti ja nöyrä.

Lopuksi oli vielä joukkueiden palkintojenjako. Alunperin meillä ei ollut kovin suuret odotukset, koska toinen hevosista oli ensimmäistä kertaa ulkopuolisissa kisoissa ja Lassin kanssa molemmilla ratsastajilla lyhyt treeni. Mutta kun kaikki ratsasti hyvät, tai no loistavat radat karsinnassa, oltiin lopulta joukkuekilpailussa kolmansia. Joten paljon paremmin ei päivä olisi voinut mennä.

Käytiin samalla reissulla hakemassa karsintaluokan palkinnot kansliasta. Sennuilla oli muuten hyvä palkinto: Four Reasons tuotepaketti. Matkalla takaisin hevosten luokse, armaat joukkuetoverini huijasivat mut katsomaan vain alas, joten jouduin täydellisen yllätyshyökkäyksen kohteeksi, kun tytöt hyökkäsi mun kimppuun ja heitti vedet päälle. En edelleenkään ymmärrä, miksi en osannut ollenkaan varautua, mutta niin vain kävi. Märkänä ja hiekkaisena en osannut kuin nauraa, kun tallin omistaja kyseli fiiliksiä puhelimitse.

Pakkailtiin sitten tavarat ja hevoset autoihin, mä vaihdoin kyllä kuivat vaatteet ja putsailin pahimpia hiekkoja pois kamoista. Hevoset oli molemmat väsyneitä ja rauhallisia, ihmiset sitäkin riehakkaampia. Aika nopeasti leiri oli purettu ja kaikki autoissa matkalla kotiin. Tallilla oltiin myöhään, mutta yhteisvoimin saatiin autot purettua, hevoset hoidettua ja tavarat paikoilleen. Sen jälkeen suunta oli kotiin, väsyneenä mutta iloisena.

Koko juttu oli ihan hirveän vaikea uskoa, koska olin ollut melko varma, että Lassi on loppupeleissä kuitenkin turhan vaatimaton noihin kekkereihin. Eilinen aamu meni ihan euforiassa, tallillakin sateli onnitteluja. Nyt olen vähän alkanut palata normaalimpiin tunnelmiin, mutta mitali ja ruusukkeet on tuossa tuolilla muistuttamassa kyllä koko ajan. Tästä on hyvä suunnata Lappeenrantaan.

Tässä vielä muutamia kuvia, lisää kuvia sekä videot tulee vielä myöhemmin.