Della pomppii jälleen

Mulla on ollut oikea esteputki viime viikolla. Hyppäsin tunneilla sunnuntaina (melkein viime viikkoa), maanantaina, perjantaina ja lauantaina, kisat oli viime sunnuntaina ja maanantaina oli vielä estetunti. Opettaja sanoikin maanantaina, että meno näytti sujuvalta. No syytä näyttääkin, kun näin paljon on tullut hypättyä.

Lauantaina ratsastin kaverin tunnin. Hän on ponitunnilla, mutta mulle ei ollut isoa ponia hyppäämään, joten sain Dellan. Mulla on aina yhtä hienot ponit sillä tunnilla. Ensin Antti ja sitten Della, molemmilla säkä yli 170cm. Mutta viimeksikin olin Antin kanssa vaan ponien edessä...

Rata oli aika kiva, vähän erilainen, kuin mitä yleensä mennään. Esteet kaksi ja kolme on siis ympyrällä, tai ehkä se oli lähempänä volttia.

Aloitettiin verkan jälkeen tulemalla innarilinja, sen jälkeen käyntiin siirtyminen, laukannosto ja ympyrä. Tämä ensin puomeilla ja sitten pikku ristikoilla. Della oli yllättävän hyvin kuulolla, vaikka jouduinkin käyttämään norsupidätettä sen hidastamiseen. Ympyrä sen sijaan meni hyvin. Mutta kaikkein yllättävintä oli se, että Della mahtui innarille poniväleihin. Se on hevoseksikin pitkälaukkainen ja varsinkin nyt sen on tosi hankala lyhentää laukkaa. Mutta toisaalta se on harvinaisen älykäs hyppääjä ja osaa esimerkiksi sarjoille tulla rauhassa mahtuakseen väliin. Varsinkin tultuaan jonkin sarjan jo kertaalleen, se seuraavalla kerralla tulee itsekin rauhassa ja pienesti.

Kaikki kuvat (c) Jatta

Tultiin sitten vielä kahta rataa. Ensimmäistä tultiin pienenä ja siihen kuului innari, ympyrä, pysty diagonaalilta ja sitten okseri toiselta diagonaalilta. Nyt ei enää tehty siirtymistä innarin jälkeen, mutta Della odotti siinä välissä hyvin. Ihmettelen suuresti, että ympyrät onnistui joka kerta niin hyvin, sillä välillä mulla on ollut ongelmia kääntää sitä vastaavan kokoiselle voltille ilman esteitäkin. Mutta ehkä se on se estehevonen. Kummallakaan diagonaalilinjalla ei ollut mitään ongelmia. Della olisi halunnut lähteä kaukaa ja pystylle se pääsikin lähtemään kaukaa, okserille sain sen tuotua vähän lähemmäksi. Muutenhan paikalla ei ole niin väliä, hevosen kannattaa antaa hypätä sieltä, mikä on sille helpoin. Mutta pienillä esteillä on hyvä treenata sitä vaikeampaakin ja varsinkin, kun Della mielellään lähtee kaukaa, koska se ei jaksa pitää laukkaa kasassa ja ponnistaa ylöspäin. Harjoittelemalla vähän lähemmäs tulemista, sen saa tulemaan esteille pienemmässä laukassa ja ponnistamaan enemmän ylös kuin eteen. Samasta syystä sille ei pidennetty innariväliä, vaan se joutui tulemaan takaisin ja tekemään vähän töitä.

Toisen radan tulin vähän isompana, varmaan osittain jotta sain vielä pari isompaa hyppyä ennen sunnuntain kisoja. Ensin innari, sitten siitä pysty suoralla linjalla, siitä neloselle ja kaarevalla tiellä viitoselle. Innarilla Della malttoi jälleen odottaa ja se meni hyvin. Se tuli myös ennen pystyä hyvin takaisin, vähän liiankin hyvin eikä päästy kunnon ponnistuspaikkaan ja Della otti sille harvinaisen pikkuaskeleen. Tultiin sitten toisen kerran, ja tällä kertaa ratkaistiin molemmat kaukaa. Kolmas kerta toden sanoi ja melkolailla nappisuorituksella yli. Portille (nelonen) tuli myös hyvä lähestyminen ja hyppy, okserilla olin itse liian hidas. Näin ettei askel osu, mutta en tehnyt mitään enkä tuntenut, onko Della lähdössä kaukaa vai ottaako se vielä pikkuaskeleen. Jotenkin ehdin ajatella, että harvoin se tulee lähelle, mutta ei se ole kyllä ponnistamassakaan, kun se sitten lähti hyppyyn. En ollut yhtään mukana, joten jouduin tekemään syöksyn kaulalle eikä hyppy tosiaan ollut parhaita. Mutta Della oli kovin tyytyväinen itseensä.

Maanantaina hyppäsin sitten taas Dellalla. Rata oli tällä kertaa teknisempi. Pystyn ja okserin välissä ei ollut mitään mittaa, vaan okserille piti tehdä uusi lähestyminen. Lisäksi ratapiirrokseen piirretty tie keskihalkaisijan pystyjen yli herätti pientä keskustelua. Siihen kun oli optimistisesti piirretty 90 asteen kulma ja vinot linjat esteiden yli.

Aloitettiin jälleen ympyrähypyillä: oikealle pystyä ja vasemmalle okseria. Ei ongelmia ja sain keskittyä omaan istuntaani. Della hyppää niin vahvasti, että mulla heilahtaa aina jalat hypyssä. Se on tosi raivostuttavaa, enkä ehdi tarpeeksi siihen yleensä keskittyä. Nyt painoin kantapäitä korostetusti alas, jolloin jalka pysyy edessä. Se toimi ihan hyvin, kunhan vain muistaisin sen aina. Toinen verkkatehtävä oli pysty - okseri linja ja sen jälkeen kolmikaarinen esteiden yli. Hevonen oli taas hyvä, itse jäin liikaa kädellä kiinni ensimmäisellä estellä kolmikaarisella ja Della pudotti. Kun pohdin asiaa sitten ennen seuraavaa tehtävää, totesin, että aika usein myötään Dellalle liian vähän. Lopputunnin myötäsinkin sitten vähän liioitellusti. Se ehkä vähän paransi hyppykaarta, en tiedä. Ainakin Della meni kovaa sen jälkeen.

Lopuksi tultiin kaksi kertaa sama rata, ensin vähän pienempänä ja sitten noin 80cm. Kävi muuten hauska juttu, kun katselin sitä korotettua rataa. Tuli sellainen "voi kun noi on pieniä" ja katsoin sitten tolpista, että minkä kokoisia ne onkaan. Niin, 80cm ei tosiaan olisi vielä kuukausi sitten näyttänyt noin pieneltä. Ehkä tässä kevään mittaan 90cm alkaa näyttää myös pieneltä. Silloin olisi helppo mennä hyppäämään tuntseihin.

Joka tapauksessa. Rata oli okseri ympyrällä (1.), vinottain keskihalkaisijan pystyt (2. ja 3.), pysty - okseri linja (4. ja 1.) ja lopuksi yksinäinen pysty toiselta pitkältä sivulta (5.). Molemmat radat meni hyvin, viimeiselle Della jäi molemmilla kerroilla kauas ja ratsasin sitä eteen. Muuten rata oli sujuva, laukat vaihtui ja hevonen oli mukana juonessa. Lopulta radan vaikein este oli se viimeinen, jolle oli pitkä lähestyminen ja siinä aikana ehti jo kymmenen kertaa panikoida, ettei askel osu ja säätää laukan kanssa. Se on vain hirveän hankalaa tulla samaa tasaista laukkaa ja odottaa sitä, että paikka näkyy ja sitten tarvittaessa tehdä jotain. Varsinkin, jos hevonen ollenkaan pidentää kohti estettä, silloin se on vielä vaikeampaa. Eniten se vaatii ratsastajan hermoja, ei se hevoselle ole kovin hankala paikka, mutta ratsastajan pitää pysyä rauhallisena ja malttaa odottaa. Voin ihan suoraan sanoa, että pitkät lähestymiset harvoin onnistuu. Yleensä alan liian aikaisin säätää ponnistuspaikkaa ja sehän ei koskaan onnistu.

Mutta se on varmaa, että on ihan huippua hypätä Dellalla taas pitkästä aikaa. Se on henkeen ja vereen estehevonen, joka nauttii hyppäämisestä, sen kanssa on sopivan helppo, mutta sopivan hankala hypätä ja parasta on, ettei se kyttää ikinä mitään.

Jännityksestä huolimatta selvittiin

Eilen oli kauden toiset estekisat, joissa hyppäsin Simpalla ja Lassilla molemmilla 90cm. Perjantainen estetunti meni sen verran hyvin, että ehdin jo rauhoittua, mutta aamulla en pystynyt jännitykseltä syömään aamupalaa.

Aamupäivä meni kiireessä juostessa paikasta toiseen ja hoitaessa kaikkea mahdollista. Mutta kaikki toimikin sitten hyvin ja musiikki piti tunnelmaan yllä. Paikasta toiseen juokseminen tosin kostautui sitten omilla radoilla, kun en ehtinyt tarpeeksi keskittyä omaan suoritukseen.

Menin ensin Lassilla, joka oli hypännyt alle jo 70cm toisen ratsastajan kanssa. En ehtinyt kovin paljoa verkata, koska jouduin auttamaan radan nostamisessa. Onneksi Lassi oli verkattu, joten otin sillä vähän laukkaa molempiin suuntiin ja pari verkkahyppyä ennen rataa. Pystylle verkkahypyt meni hyvin, okserille meni ensimmäinen hyppy hyvin. Toisella yritin vähän lyhyempää tietä enkä saanut askelta sopimaan, mutta kolmas meni taas hyvin. Starttasin verkkaryhmän ekana, eli suoraan vain radalle.

Tajusin lähtömerkin saatuani ja laukan nostettuani, etten ehtinyt kerrata rataa missään välissä, joten yritin nopeasti käydä sen läpi ennen ensimmäistä estettä. Rata alkoi hyvin ja sujuvasti. Lassi oli pohkeen edessä, kuulolla ja tarpeeksi rauhallinen. Paikat löytyi hyvin ja hypyt oli ilmavia sen jälkeen, kun Lassi vähän kolautti ykkösellä. Trippelinä olleelle neloselle tuli aika iso hyppy ja tajusin liian myöhään, että viiitonen oli heti seuraavalla lyhyellä sivulla. Niinpä jouduin tekemään voltin ja este tuli myös alas. En tiedä pääsikö Lassi vähän pitkäksi ja oli sen takia huolimaton vai enkö itse ratsastanut kunnolla. Harmittava pudotus silti. Sarjallekaan ei sitten askel ihan osunut eikä Lassi reagoinut tarpeeksi pohkeeseen, jonka seurauksena se otti yhden askeleen väliin kaksi ja olin itse edellä b-osalla. Sen jälkeen meillä oli vähän epäselvyyttä suunnasta, kun Lassi yritti oikaista, itse ratsastin sitä voimakkaasti seinälle, jotta saatiin tarpeeksi tilaa seuraavalle esteelle ja Lassi tulkitsi sen kääntymisenä oikealle. Viime hetkessä ehdin korjata sen vasemmalle ja viimenen este meni hyvin. Mentiin vielä uusinta, koska oli taas sovittu, että harjoituksen vuoksi kaikki saa hypätä uusinnankin. Uusintaan olen itse tyytyväinen. Tiet oli hyvät, hevonen oli kuulolla, rytmi säilyi ja askeleet sopi.

Verkassa piti kokeilla kääntämistä.

Toki oli pettynyt, koska en muistanut rataa. Ilman sitä unohdusta olisi voitettu luokka. Mutta samalla en osaa olla pettynyt, koska rata muuten oli hyvä ja Lassi pääasiallisesti kuulolla. Kyseessä oli molemmille pitkästä aikaa ensimmäinen 90cm luokka ja vaikka rata olikin ns. pieni 90cm, selvittiin siitä ja uskon, että meidän on mahdollista päästä isommastakin 90cm radasta läpi.

Vaihdoin sitten nopeasti hevosta ja hyppäsin Simpan kyytiin. Se oli alkuun tosi tahmea ja aavistelin pahinta. Ravissakin se oli vielä ihan ok, mutta laukassa aloin huomata sen kuumumisen. En tiedä jännitinkö itse liikaa kaikkea, oliko Simppa innoissaan esteiden korkeudesta vai oliko se musiikki, joka sai sen kisatunnelmaan. Joka tapauksessa sain jo verkassa tehdä töitä, että hevonen pysyi käsissä. Pystylle tullessa se kyttäsi vain katsomoon ja hyppäsi rajusti. Okserille tullessa se yritti rynnätä ja hypyistä tuli joka kerta liioiteltuja. Kerran Simppa kilahti esteen jälkeen ja hetken jo luulin sen pukittavan mut alas. Sain kuitenkin pidettyä pään ylhäällä ja pysäytin hevosen seinään. En edes ehtinyt enää ottaa uutta hyppyä ennen luokan jatkumista.

Rata alkoi ihan kivasti. Simppa oli normaalin kuuma ja jouduin kerran ennen aloitusta vähän kiskaisemaan sitä. Kaksi ekaa estettä meni ihan hyvin, vaikka Simo yrittikin vähän ohi kakkosesta. Kolmosella se sitten yllätti mut ja meni ohi. En ehtinyt reagoida ollenkaan. Simppa ei ole koskaan aikaisemmin kieltänyt mun kanssa eikä katsonut mitään. Luotin siinä ehkä vähän liikaa, että se menee ja se kostautui. Ratsastamalla hevonen olisi varmasti mennyt ensimmäiselläkin kerralla yli. Käytin aika paljon aikaa siihen, että rauhoitin Simon ja tulin sitten uudestaan. Päästiin tällä kertaa yli, vaikkakin Simppa vähän yritti lähteä esteen jälkeen. Pari seuraavaa hyppyä se oli taas rauhallinen, mutta kuumeni jälleen sarjalle. Viimeinen este meni ok, joten päätin jatkaa uusintaan, jossa Simppa oli aika ailahtelevainen. Se siiryi jopa raviin kahdesti. Toisella kertaa tosin itse kaivoin pudonnutta jalustinta ja hidastin sitä siksi. Uusinnassa en ratsastanut eteen, mutta tein kyllä muutaman vähän lyhyemmän tien ja Simppa hyppäsi nätisti.

Radan jälkeen olin helpottunut, että pääsin maaliin. Hevonen oli aivan ylikierroksilla. En tiedä, mikä sillä on estekisoissa, koska se tuntuu kuumenevan koko ajan enemmän ja enemmän. Toki hyppään sillä myös koko ajan isompia luokkia, että voihan se olla siitäkin kiinni. Eilen kuitenkin ratsastin sitä aika lailla taitojeni ylärajalla, paljon enempää en olisi osannut tehdä ja onneksi yksi opettajani oli itse myös kisoissa ja neuvoi, mitä tehdä. Eikä mua kuuma hevonen pelota, eikä vauhtikaan. Simpassa on vain se ikävää, että tuossa mielentilassa se saattaa myös yhtäkkiä singota johonkin nähtyään jotain mielestään pelottavaa. Mutta siitä huolimatta tykkään hypätä sillä. Ainakin se haluaa hypätä.

Mulla oli myös tunti eilen, mutta kirjoittelen siitä erikeen, koska muuten tästä tulee ihan hirmu
pitkä. Latailen videot tähän postaukseen myöhemmin, kun mulla on niiden kanssa pieni ongelma ratkaistavana.

Lisää estetreeniä

Ehdin jo panikoida viikonlopun kisoista, mutta onneksi tämän päiväinen tunti meni tosi hyvin. Ehkä tästä vielä hyvä tulee, niin sunnuntaiksi kuin elokuun alkuunkin.

Meillä oli siis estetunti aamulla ja pääsin hyppäämään (vihdoin) kunnolla Lassilla. Rata ei ollut mikään kovin erikoinen, mitään yltiöteknistä ei ollut, mutta muutama "kompa" kuitenkin. Innarin jälkeen 17m neljällä oli vähän pitkä, varsinkin kun innari oli vähän isompi. Toisen pitkän sivun suhteutettujen väleissä oli 13m, se oli aika simppeli, ensimmäinen väli oli ok, toinen vähän lyhyt. Diagonaalin pysty oli perjaatteessa tosi helppo, käytännössä aika pitkä lähestyminen ja yksinäinen pysty vaati hermoja.

Alkuun tehtiin paljon temponvaihteluita käynnissä ja ravissa. Lassi oli kevyt, aika pyöreä ja reagoi hyvin. Olisin halunnut sen pysyvän vieläkin rennompana, koska se vähän vastusti pidätteitä välillä ja pyrki lyhentäessa nousemaan ylös. Käynti ja ravi mentiin ympyrällä, jossa sain tehdä töitä Lassin ulkolavan kanssa. Se työntää lapaa ulos ja perää sisään eikä kovin helposti suostu kulkemaan kahdella uralla. Laukka mentiin sitten pitkillä sivuilla ja vielä selkeästi irti seinästä, joten siinäkin sain ratsastaa huolellisesti Lassia suoraksi. Vasemmalle Lassi olikin yllättävän suora ja lisäksi teki tosi hyviä siirtymisiä. Oikealle se oli paljon pahemmin vino ja jouduin itse keskittymään tosi paljon suoristamiseen, jolloin siirtymisen valmistelu vähän kärsi ja ne ei olleet ihan niin hyviä. Pari viimeistä pätkää oli jo ihan kelvollisia kokonaisuuksia. Tehtävänä oli siis nostaa pitkän sivun alusta laukka käynnistä ja siirtyä pitkän sivun lopussa takaisin käyntiin.

Sen jälkeen alettiin hypätä. Alkuverkkana tultiin innarin jälkeistä okseria vinottaisella linjalla. Olin ihan pulassa, koska en nähnyt askeleita ollenkaan. Viimeksi Lassilla hypätessä sain askeleet sopimaan tosi hyvin, joten en yhtään tiennyt mitä tehdä. Tosin siis Lassi on hevonen, jolla askeleita on tosi vaikea nähdä, sitä on sanonut ratsastajien lisäksi myös opettajat. Siksi olin yllättynyt, että viimeksi selvisin niin hyvin. Toisaalta ajattelin jo löytäneeni viisasten kiven siihen ja siksi olin vähän hukassa, kun en yhtään tiennyt mitä tehdä. Sitten tultiin innari ja okseri. Ekalla kerralla laitoin Lassiin liikaa painetta, koska yritin sitä kautta saada laukkaa pyörimään ja ponnistuspaikat löytymään. Askel sopi, mutta jouduin välissä pitämään Lassia, jotta se mahtui väliin. Seuraavalla kerralla tultiin rennommin ja se olikin parempi. Sitten sain odotella, että muu ryhmä hyppäsi ensin ja tulin sitten nostettuna samaa linjaa.

Koska hyppään sunnuntaina 90cm ja edellisestä niin "isosta" radasta on jo aikaa, opettaja onneksi antoi tänään hypätä sitä 90cm. Innari oli toki pienempi, mutta okseri siellä ysikympissä. Ekalla kerralla Lassi tuli hyvin, kaikki oli jees ja sitten hevonen rysäytti esteen oikein kunnolla alas. En oikein tiedä, mikä siinä meni vikaan, mutta tultiin heti uudestaan ja Lassi korjasi tosi hyvin ja hyppäsi ilmavaralla. Sen jälkeen mitään ongelmia korkeuden kanssa ei ollut, hevonen sai herätyksen ja otti siitä opikseen hyvin. Tultiin samaa linjaa aika monta kertaa, koska Lassi kaatui esteen jälkeen törkeästi päin sisäpohjetta. Ensin olin itse liian keskittynyt esteeseen ja vain helpottunut kun päästiin yli, joten en ratsastanut Lassia linjalla. Sitten opettajan käskystä aloin johtaa sitä esteellä ja sen jälkeen oikealle. Se ei riittänyt, koska Lassi edelleen kaatui vasemmalle. Kaksi kertaa pysäytin sen seinään, käänsin oikealle ja ratsastin siellä päin seinää. Sitten käänsin sen selkeämmin heti esteen jälkeen oikealle ja siinä hevonen sitten lopulta totteli. Tästä tehtävästä oli paitsi hyöty, että Lassi vähän paremmin kuunteli linjalla sisäpohjetta, myös itselleni vähän "rutiinia". En voinut keskittyä pelkästään esteeseen, vaan enemmän sen jälkeiseen ratsastamiseen. Niinpä, kun ensimmäisellä kerralla katsoin vain jättimäistä estettä, viimeisellä kerralla este ei ollut enää ongelma, ongelma oli sen jälkeen.

Odottelin taas, että muu ryhmä hyppäsi ennen kuin tulin rataa. Ennen rataa hyppäsin kahden suhteutetun välin linjan kerran alle. Se oli helppo ja sujuva, joten olin aika luottavaisena lähdössä radalle. Ensin oli suhteutettujen linja, sitten pysty ja lopuksi innari-okseri linja. Heti ensimmäisellä esteellä kävi selväksi, että lähdin liian luottavaisesti. Näin askeleen jäävän kauaksi, mutta Lassi ei vastannut pohkeeseen ja hyppäsi juuresta suoraan ylös. Heti hypyn jälkeen käskin sitä taas eteen, samalla tuloksella. Hyppy okserille lähti myös melkein paikaltaan ylöspäin. Sitä seuraavaa ratkaisua en ole koskaan tehnyt, mutta nyt tiesin, ettei ollut mitään järkeä lähestyä kolmatta estettä, tulos olisi ollut täysin sama. Joten kääsin Lassin pois linjalta. Kisoissa olisin jatkanut, mutta treeneissä oli ihan turha ottaa tarkoituksella huonoa hyppyä vielä sillekin. Tein sitten muutaman temponvaihtelun ja aloitin sitten alusta.

Tällä kertaa Lassi oli hereillä ja kuulolla. Se kyllä oppii virheistään ja opin itsekin. Linja oli tosi sujuva. Ensimmäinen väli oli nappi, toisessa otin puolipidätteillä vähän takaisin ja sekin meni hyvin. Diagonaalilla olleen pystyn alla oli "vesi" eli siniset muurin pudotuspalat. Lähdin itse vähän varmistamaan kaukaa, vaikka Lassi ei kyttääkään. Askel ei vain näyttänyt sopivan ja ajattelin käskeä hevosen eteen ja hypätä kaukaa. Kaukaa oli vain aivan liian kaukaa ja Lassi otti vielä yhden askeleen, päätyen sitten esteen juureen. Olin jo ihan varma, että se kieltää, kun olin itse kaulalla ja vauhti seis ennen 90cm estettä. Mutta niin vain hevonen meni puhtaasti yli ja sai kyllä kehut. Oli se kiltti ja pelasti kyllä mut niin täysin. Ongin sitten pudonneen jalustimen takaisin. Siinä vähän kesti ja ehdin jo pohtia tulenko seuraavan linjan ilman toista jalustinta, kun sain sen sitten kaivettua takaisin. En päässyt mihinkään tulokseen, enkä oikeasti osaa näin jälkikäteen sanoa, mitä olisin tehnyt, jos en jalustinta olisi saanut jalkaan. Innarille osui askel hyvin ja väli oli sujuva ja niin oli viimeinen hyppykin. Tulin sitten pystyn vielä kaksi kertaa, jotta sain onnistumisen ja vähän luottamusta. Molemmat kerrat meni hyvin, joten ehkä se tästä.

Lassi oli ihan huippu ja täytyy sanoa, että se yllätti mut tekniikallaan. Pikkuesteillä se vähän hyppelee ilman selkää, mutta tänään se todellakin hyppäsi selän kanssa ja oikeasti hyvällä tekniikalla. Hypyissä oli helppo olla mukana. Kysyin vielä opettajalta, miltä istuntani näytti. Simpallahan usein kaadun liikaa kaulalle, mutta Lassilla en tuntenut sellaista ja halusin siihen varmistuksen. Kuulema istunta oli juuri hyvä, joten ihan pielessä oma tuntemus ei ollut. Jännittävää oli myös se, että harvoin mietin esteiden päällä mitä teen, mutta tänään oikein ajattelin pitkiä myötäyksiä oksereilla. Täytyy kyllä myös sanoa, että tavallaan noita vähän isompia esteitä on helpompi hypätä, koska asento tulee paljon luonnollisemmin ja hevoset hyppää paremmin. Pienemmillä esteillä hevoset hyppää usein ilman selkää ja se on vähän sellaista esteiden yli astelua.

Tahko!

Pääsiäisen jälkeen vietettiin viikko perheen kanssa Tahkolla. Tai no viikko, perillä oltiin kolme päivää ja siihen matkat päälle.

Sää suosi meitä ehdottomasti, koko viikon paistoi enemmän ja vähemmän aurinko, mutta silti ilma oli muutaman asteen miinuksella. Kun öisin oli ihan kunnon pakkasia, rinteet oli aivan loistavassa kunnossa. Kuulema pääsiäisen jälkeinen viikko on aina Tahkolla kevään hiljaisin, ja niin oli nytkin. Rinteet oli käytännössä tyhjiä, hissijonoja ei ollut lainkaan ja vielä iltapäivälläkin rinteet oli erittäin hyvässä kunnossa.

Itse olin edellisen kerran ollut laskettelusuksilla viisi vuotta aikaisemmin Levillä. Silloin pääsin ongelmitta alas Levin maailman cup -rinteen, mutta nyt alkuun oli vähän hakemista helpoissakin rinteissä. Nopeastihan se tuntuma lopulta palasi, olen kuitenkin laskenut viisi vuotiaasta asti lähes joka vuosi ennen tätä taukoa. Ihan samanlaista luottoa ei ollut itseeni eikä suksiinkaan joka tilanteessa, mutta lopulta viimeisenä päivänä sain kunnolla juonesta kiinni ja siinä vaiheessa tuntui, että mikä vaan on mahdollista. Ikävää, että jalat oli niin kipeät ja väsyneet, että siinä vaiheessa oli pakko jo lopettaa.

Iltaisin käytiin syömässä hyvää ruokaa ja päivisin herkuteltiin ranskalaisilla ja berliinimunkeilla rinneravintoloissa. Ne ovat kuuluneet meidän laskettelulomaan niin kauan kuin muistan. Oli aika nostalginen olo, mutta samalla kaikki yhteisymmärryksessä oltiin sitä mieltä, että toista näin pitkää taukoa ei pidetä.

Torstaina päästiin myös siskon kanssa ratsastamaan. Alunperin omistajan kanssa oli puhetta, että voisimme käydä joka ilta ratsastamassa, mutta hän ei vastannut puhelimeen alkuviikosta. Lopulta meni kolme päivää saada omistaja kiinni, yritettiin sekä soittaa, laittaa tekstiviestejä, käydä tallilla että lähettää sähköpostia. Olihan se vähän pettymys, kun oli puhuttu etukäteen muuta, mutta päästiin sentään sille yhdelle tunnille.

Se olikin sitten lasten ponitunti, kun ei muutakaan aikaa saatu sopimaan. Mulla oli ratsuna vanhempi tamma Orenda. Se on jo vähän vanhuuden jäykkä, mutta erittäin osaava. On myös kuulema nuorempana hypännyt 140cm ratoja, joten ei mikään ihan turha tamma. Mulle meni hetki löytää sen kanssa ne oikeat nappulat, mutta kun osasin itse ratsastaa hyvin, tamma liikkui kauniisti. Tunti itsessään oli aika yksinkertainen, mutta erittäin hyvä. Menisin mielelläni uudelleenkin. Aloitettiin käynnissä volteilla ja pysähdyksillä ja jatkettiin sitten ravissa pääty-ympyröillä. Hetken alkuravien jälkeen alettiin tehdä (kerron mitä me tehtiin siskon kanssa, ponilapset tietysti teki omia tehtäviään, joskin samalla tiellä ja "idealla", jolloin kaikki pystyivät suorittamaan omat tehtävänsä olematta muiden tiellä) pitkille sivuille avotaivutusta ja ympyröille pieni temponlisäys. Orendasta huomasi hyvin, että se oli teknisesti osaava hevonen ja sainkin sen kanssa monta onnistunutta avotaivutusta molempiin suuntiin. Eteen se ei liikkunut ihan yhtä hyvin ja muutenkin oli vähän jäykkä vielä.

Pienten välikäyntien jälkeen jatkettiin harjoitusravissa ja laukkaa. Toisella pitkällä sivulla piti tehdä avotaivutuksessa muutaman askeleen käyntisiirtyminen. Sitten lyhyeltä sivulta laukannosto ja avotaivutusta laukassa ja halutessa voltti kulmaan ennen takaisin harjoitusraviin siirtymistä. Laukassa Orenda oli hyvä. Se laukkasi energisesti ja avotkin onnistui tosi kivasti, vaikka itse vähän haparoinkin ekoilla kerroilla. Käyntisiirtyminen eli ollut ihan yhtä sujuva, mutta sitäkin sain korjattua. Aluksi Orenda valahti uralta sisään aina raviin siirtymisessä, mutta lopulta sain sisäpohkeen pidettyä läpi koko siirtymisen ajan ja sen ja ulko-ohjan tuella hevonen pysyi uralla. Tehtiin siis tämäkin molempiin suuntiin.

Oltiin kyllä molemmat siskon kanssa tosi tyytyväisiä tuntiin. Oli harmi, että omistajaa oli niin vaikea tavoittaa, koska olisimme mielellämme käyneet useammallakin tunnilla. Mutta ainakin tietää, että tuonne voi palata joskus. Opetus oli omasta mielestäni tosi hyvää ja yksilöivää. Opettaja kiinnitti huomiota oikeastaan kaikkeen ja sain samoja kommentteja istunnastani, kuin yleensäkin. Ylävartalo lysyssä, kädet alhaalla ja keventäessä liikaa etukenossa. Opettaja totesi, että istunnasta näkee mun ratsastaneen paljon. Ja onhan se niin, että varsinkin kun ratsastaa paljon itsekseen, helposti rentoutuu "liikaa" ja ylävartalosta katoaa ryhti. Mutta mielummin istuisin hyvin ja useat satulassa vietetyt tunnit näkyisi jossain muussa. Kuten vaikka hevosen liikkumisessa.

Perjantaina ajeltiin sitten takaisin kotiin. Itse vaihdoin nopeasti vaatteet ja lähdin sitten kavereiden kanssa katsomaan teekkarispeksiä. Ei voi valittaa, ihan liian hauska esitys oli.

Meillä oli mahtava loma ja aurinko paistoi! Tällä jaksaa taas arkea vähän aikaa.