Heppailupäivä ilman hevosia

Tänään siis lähettiin aamupäivällä hevosmessuille naapurikaupungin (jonka nimeä en saa mieleeni) raviradalle. Oli tosi mukava tapahtuma. Lähialueen, joka tarkoittaa täällä päin sellaista 50km, ratsastuskouluilla oli esittelytiskit, oli monia hevostarvikeliikkeitä ja erilaisia kojuja jne. Lisäksi menossa oli ravit ja viereisellä nurmialueella oli ratsastus- ja ajonäytöksiä. Koko paikkaan oli ilmainen sisäänpääsy, joten toivottavasti taas saatiin mahtavan lajin pariin lisää harrastajia. Suomeenkin toivoisin tällaisia tapahtumia, joilla houkutellaan uusia ihmisiä hevosten pariin. Onhan meillä hevosmessuja, mutta ne on suunnattu kaikki harrastajille. Enkä tarkoita, että se olisi huono asia. Päinvastoin, on tosi kiva, että Suomessa on alettu järjestää sellaisia. Mutta ei niihin kukaan hevosia tuntematon eksy. Ja ikävä tosi asia on se, että jokainen laji tarvitsee uusia harrastajia, muuten käy huonosti. Ratsastus on jo nyt vaarassa pudota pois olympialaisista. Kohta me pyöritään vieläkin pienemmässä piirissä, mikäli uudet harrastajat ei edes löydä lajia. Tuolla oli paljon ihmisiä paikalla. Oli tosi sääli, että koko päivän on satanut vettä. Se kyllä vähentää kävijämäärää ton tyyppisessä tapahtumassa. Ja on se sääli esiintyjillekin, koska ei kukaan voi esittää parastaan vesisateessa. Ikävä fakta.

Hevosmessujen jälkeen ajettiin Mäkkärin kautta (Oscar oli mukana) Mjölbyn suureen hevostavarakauppaan. Oli muuten mahtava paikka. Onneksi mulla ei ole hevosta ja onneksi kruunun kurssi on niin vahva, että tällä hetkellä Suomesta saa tavarat halvemmalla. Joten en ostanut mitään. Mutta voi olla, etten toista kertaa pysty vastustamaan kiusausta. Tai jos kruunun kurssi yhtäkkiä putoaa ihan hirveästi... Siellä oli kivoja ale-tavaroita hevosille, mutta en ehkä ala maksaa lisäkiloja hevostavaroiden takia, kun mulla ei edes ole sitä hevosta. Eri asia jos olisi... Mutta toisaalta tiedän, että sellainen jossain vaiheessa tulee, että kai sitä voisi varastoonkin ostaa. Ja oon ostanutkin, hevostavaraa on joku neljä laatikollista meidän vintillä odottelemassa.

Löysin ihan sika kivoja vaatteitakin. Täällä lähellä on kaksikin Hööksin tavarataloa. Mutta toi on enemmän merkkikauppa, jossa oli mm. Kingslandia, John Whitakeria, Animoa, Mountain Horsea, HV Poloa, Pikeuria jne. Kingslandin valikoima näytti musta jotenkin vähäiseltä, mutta muilta merkeiltä oli ihan hirveästi kaikkea. Löysin ihanat Animon kisahousut, ja samat housut löytyy myös sinisinä. Lisäksi olisin voinut ostaa säkillisen HV Poloa, jota vaan rakastan. Ja Whitakeriltakin löytyi yhdet ihan mahtavat farkkuratsastushousut. Onneksi kruunuissa hinnat näyttää niin hurjilta, ettei niitä uskalla ostaa. Eikä mulla ehkä muutenkaan ole nyt rahaa 250€ housuihin. Ellei joku halua sponssata?

Kotiin paluun jälkeen lähdettiin tallille ja sain hyvän opastuksen tallitöihin. Se oli vaan hassua, miten yksinkertaisetkin sanat häviää päästä. Niinpä siinä vaiheessa turvaudun englantiin. Toistaiseksi suurimman osan aikaa ollaan ymmärretty toisiamme ihan hyvin. Ja tietysti mun ruotsi paranee päivä päivältä. Tosin tänään tuli hevosmessuilla joku kysymään jotain. Ensin en kuullut ja sen jälkeen en ymmärtänyt. Cissi vastasi sille, mutta en tiedä vieläkään mikä kysymys oli. Välillä tulee vähän tyhmä olo, kun ei yksinkertaisimpiakaan asioita ymmärrä, mutta pitää vaan jaksaa opetella, kyllä se sitten alkaa sujua.

Kohta olisi iltaruoka ja sen jälkeen vähän rentoutumista ja voisin jopa yrittää tänään päästä ajoissa nukkumaan. Vaikka täällä on tosi paljon enemmän aikaa kuin Irlannissa, sieltä jäi jotenkin päälle se, että illalla pitää tehdä asioita pitkään, jos haluaa tehdä jotain. Täällä lapset menee jo puoli kahdeksalta nukkumaan ja sen jälkeen ei ole muuta kuin aikaa, joten sinäänsä vähän hassua valvoa tosi myöhään. No Terhin kanssa tietysti puhuttiin aina paljon, mutta ehkä nyt kun oon yksin, saan nukuttua vähän jopa univelkoja pois.

Jotenkin mulla on nyt jo olo, että kaksi kuukautta on tosi lyhyt aika täällä. Tai no, en mä edes vielä tiedä millon oon tulossa takaisin. Mutta vaihtoehdot on marraskuun lopussa ja joulukuun puolen välin jälkeen. Mutta täällä tapahtuu koko ajan niin paljon asioita, joita olisi hauska tehdä, että siksi musta tuntuu jo nyt, että en haluaisi lähteä. Toisaalta tuntuu, että haluaisin tulla Suomeen, koska mulla on ikävä varsinkin Simppaa ja Amia. Mutta kyllä mä nyt täällä olen sen aikaa kun on tarvis. Mulla on sitten aikaa olla Suomessa vuosia.

Tänään oli tarkoitus vähän harjoitella vauvojen kanssa suitsien pitämistä ja kävelemistä, mutta kello oli niin paljon kun oltiin muuten valmiita, että se jäi huomiselle. Mutta niiden kanssa on vaikka mitä tehtävänä, joten se on varmaan mielenkiintoisin osa tätä blogia. Yritän kirjoitella varsojen kanssa touhuiluista aina vähän tarkemmin. Tänään ei tosiaan tehty muuta, mutta Cissi leikkasi niiltä harjat ratsutukiksi. Molemmat alkaa näyttää enemmän hevosilta kuin varsoilta.

Mutta ehkä mä nyt vähän siistin mun huonetta ja sitten ehkä ruuan jälkeen voisi jo suunnata pikku hiljaa nukkumaan. Saatte kuvia vielä illalla, jos FB suostuu mun kanssa yhteistyöhön. Tosiaan jätin sen mun puhelimen piuhan Dubliniin ja en saa kuvia koneelle suoraan puhelimesta, vaan lataan ne eka puhelimella Faceen ja sieltä koneelle ja sitten tänne. Ja nyt FB ei suostu mun kanssa yhteistyöhön...

Tunnelmia

Olin eilen illalla niin kuoleman väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut enää alkaa kirjoittaa. Asiaa ei myöskään auta tää järkyttävä nuha, johon mun flunssa nyt on mennyt. Kaikki röörit on tukossa. Kaikki muut tarpeelliset lääkkeet tuli mukaan, mutta en sitten muistanut ottaa Nasolinia... Ensi kerralla varmasti muistan.

Eilinen ei ollut kovin ihmeellinen päivä. Pojat lähti aamulla kouluun ja sen jälkeen me siivottiin nopeasti alakerta. Mulle jäi ikkunat pestäväksi ensi viikolla. Oltiin vähän puhuttu et sen jälkeen käytäisiin ehkä siellä heppatarvikekaupassa, mutta kello oli niin paljon, ettei millään olisi ehditty sinne. Oltiin luvattu et pojat voisi tulla kotiin koulubussilla jo puoli kaksi. Joten Terhi ja sen äiti kävi Borensbergissä ja sitten piti lähteä käymään ratsastuskoululla, mutta sinnekään me ei ehditty.  Sen sijaan tapasin farfarin, kun se tuli pyytämään Terhiltä kyytiä iltapäivällä.

Poikien tultua tehtiin mokkapaloja. Niistä tuli ihan hyviä, mutta tosi vaaleita. Ilmeisesti meidän kaakao oli liian vaaleaa. Mutta ehkä se maku on pääasia. Oon vaan ite tottunu sokeri-voi pohjaiseen taikinaan ja tää ohje oli muna-sokerivaahto, joten sen takiakin varmaan oli erilaisia kuin ne mitä me normaalisti tehdään.

Kävin siivoamassa tallin sen jälkeen. Tuli tosi jännä olo siivotessa. Sellanen "ihanaa, vapaa hetki". Vaikka yleensä tallityöt on työtä mulle. Mutta kun tossa on tosiaan se neljä karsinaa ja olkikuivituksella niin ei siihen mene kauaa, vaikka vedet joutuukin kantamaan käsin. Selkeesti on alkanut rutiini löytyä tohon, koska tallin siivoamiseen yksinkään ei mennyt kuin hetki.

Tallilta palatessa ihastelin saapuvaa sykysä. Tosi nopeasti on puut alkanu kellastua ja pudottaa lehtiään. Ne oli ihan vihreitä kun tulin. Ilma oli raikas ja maisema kaunis ja mulle tuli jotenkin tosi rauhallinen olo. Ihan kuin kaiken kuuluisikin olla näin. Oon ollut täällä vajaan viikon, enkä tietenkään vielä osaa tai tiedä kaikkia asioita ja ruotsi ei tosiaan suju kuin vettä vaan. Mutta ihmiset on tosi mukavia ja ilmapiiri koko tilalla on sellainen ystävällinen. Joten siinä syksyistä maalaismaisemaa katsellessa olin rauhallinen ja iloinen. Toivottavasti se lupaa hyvää ja asiat oikeasti sujuu hyvin.

Ilta tosin ei ollut kovin rauhallinen. Selvittelin poikien pientä riitaa (kiva tehdä se ruotsiksi, kun en mä osaisi sitä suomeksikaan), ja viiden päivällinen oli puolisen tuntia myöhässä. Tosin se olikin sitten tosi hyvä. Ihanaa sitruunakanaa ja lohkoperunoita. En harmillisesti viittinyt syödä sitä kovin paljoa, koska lähdin vielä illalla ajamaan Terhiä ja sen äitiä lentokentälle ja pelkäsin että tulisi totaalinen väsy, jos olisin ihan ähkyssä.

Ajomatka meni hyvin molempiin suuntiin. Löysin jopa takaisinkin, vaikka oli pimeää ja oon kerran vaan ollut kyydissä sen matkan. Ja autokin oli taas vieras. Jo kolmas uusi auto tällä viikolla. :D Oli tietyllä tapaa haikeaa sanoa heippa Terhille, koska nyt oon täällä yksin. Kyllä mä selviän, ei se siitä ole kiinni, mutta olisihan se kiva, jos olisi ystävä, jonka kanssa puhua ja puuhata. Mutta onneksi mulla on täällä noita pikkuhevosia ja sitten oon saanut hyvän uuden ystävän.

Rally tulee usein mun seuraksi tänne, joten en mä yksinäinen ole.

Mutta nyt me ollaan lähdössä Cissin kanssa jonnekin hevosmessuille. Lisäilen muutaman kuvan kun palataan sieltä :) Hauskaa lauantaita kaikille!

Irlannin talon esittely

Tässä nyt vihdoin tää esittely Irlannin kämpästä. Ei tosiaan ollut aikaa eikä jaksamista silloin sitä tehdä, mutta nyt mulla on sopivasti ylimääräinen puolituntinen, joten tässä tää nyt vihdoin on. Kuvat on otettu heti siivouksen jälkeen, joten on aika siistiä. Mäkään en onneksi nähnyt taloa pahimmillaan, vaan Kylie oli siivonnut siellä ennen mun tuloa. Näin kyllä jotain kuvia, jotka Katja otti kun se tuli. Täytyy olla vaan iloinen, etten nähnyt sitä paikkaa pahimmillaan.

Mutta tässä tää nyt on, älkää järkyttykö.

Kotikatu

Keltainen oli meidän talo.

Rappukäytävä

Numero neljä

Tervetuloa!

Eteinen

Olohuonetta ja keittiötä ...

... sekä sohva.

Mun ja Kylien huone

Mun sänky ja huima peili, vaatekaappi näkyy
kuvan reunassa.

Vessa, suihku ...

... ja lavuaari

Ei voi todeta kuin, että onneksi pääsi pois.

Mitä kaikkea ehtii yhdessä päivässä?

Täytyy sanoa, että melko villiä menoa täällä Tjällmon pikkukaupungissa. Johtuu kyllä pääasiassa siitä, että Terhi on täällä ja sen äiti tosiaan tuli eilen, eli ollaan saatu kunnon kierros paikkakunnalla ja vähän (tai itse asiassa pääosin) sen ulkopuolella. Käytiin tänään taas Linköpingissä ja lisäksi ajettiin kierros naapurikylässä Borensbergissä, jossa on se isompi kauppa.

Aamulla Terhi jätti mut pärjäämään lasten kanssa yksin. Ne olikin tosi aikaisin hereillä ja alhaalla. Ongelmaksi tuli se, että ensin Jacob ja sitten Oscar tietysti perässä halusi puuroa. Ensin en edes ymmärtänyt, mitä pojat halusi ja kun lopulta tajusin, en tosiaan tiennyt miten se pitäisi tehdä. Cissi tuli sitten näyttämään ja seuraavan kerran kun tarttee puuroa tehdä, osaan sitten senkin. Onneksi Cissi on tosi mukava ja neuvoo ystävällisesti ja puhuu mulle tosi rauhassa, joten saan aika hyvin selvää. Eilen se oikein korosti, että muistan aina kysyä jos en ymmärrä jotain. Mutta helpottaa tosi paljon, että se tosiaan puhuu mulle rauhallisesti, niin että saan selvää. Eri asia on, kuinka paljon ymmärrän. Mutta mulla on englanti tosi vahvana päällä vielä, että varmaan tää tästä pikku hiljaa helpottuu.

Lasten lähdettyä me vähän aikaa hengailtiin, siivottiin ja vaihdettiin vaatteet. Suunnattiin sitten tallille. Cissi oli pitänyt hevosia kengittäjälle. Molempien varsojen kaviot vuoltiin tänään. Oli kuulema käyttäytyny hienosti. Cissi lähti sitten töihin ja me jäätiin odottamaan eläinlääkäriä antamaan rokotteet varsoille. Siinäkin molemmat käyttäytyi nätisti, vaikka Jackson ei ensin halunnutkaan seistä paikallaan, koska Dura oli jo ulkona. Vietiin sitten kaikki hevoset ulos. Lantan ei oikein tykännyt, että se joutui odottelemaan niin kauan ja että se lopulta pääsi ulos melkein viimeisenä. Niinpä hevoset sitten laittoi vähän ranttaliksi laitumella. Niitä on hauska katsella, paljon hauskempi kuin kanoja.

Lantan halusi ulos

Käytiin nimittäin eläinlääkäriä odotellessa katsomassa toisessa kanalassa kanoja. Nää siis kasvattaa kanoja, tai no ne tulee tänne tipuina. Mutta kanoja on tosi paljon ja ne on kahdessa isossa kanalassa. Ei ne kovin söpöjä ole, mutta vähän aikaa niitä voi katsella.

Siivottiin sitten talli ja se sujui kolmelta ihmiseltä tosi sukkelaan. Lisäksi mulle ja Terhille iski pieni lapsetus päälle. Täällä kuivitetaan oljilla, joita pudotetaan kattoluukusta tyhjään karsinaan. Terhi pudotti olkea sen verran paljon, ettei huomenna tarvitse ja kasa oli melkoisen suuri. Mulla kävi jo eilen mielessä, että olkiin hyppääminen voisi olla kivaa, mutta silloin kasa oli niin pieni, ettei se olisi ollut kovin fiksua. Nyt siis hypättiin molemmat vintiltä heinäkasaan. Hauskaa se oli, mutta en tiedä oliko se sen fiksumpaa tänäänkään. Mulla oli kaikki vaatteet oljissa. Näissä kun on vielä ne tähkät kiinni, niin niitä vihneitä oli joka paikassa pistelemässä ja käytin puoli tuntia niiden nyppimiseen mun hupparista. Mutta kai sitä pitää kerran elämässä kokeilla hypätä olkiin. Vai mitä?

Tallin siivoamisen jälkeen päätettiin lähteä Linköpingiin. Käytiin syömässä salaatit pienessä kahvilassa. En vaan ymmärrä, miksei Suomessa ole samanlaista kahvilakulttuuria. Tietysti Helsingissä on joitain pieniä katukahviloita, mutta täällä, kuten monissa muissakin isoissa tai vanhoissa kaupungeissa, on niitä kaikkialla. Ehkä suomalaiset on niin erakoita, että kaikki istuu kotona tai sitten suomalainen sää on niin masentava, ettei kukaan halua lähteä mihinkään. No ymmärrettävästi talvi ei oikein suosi katukahviloita, koska kylmyys ja pimeys ajaa kaikki koteihin niin pian kuin mahdollista.

Sen jälkeen vähän shoppailtiin ja ostin ne kengät, joita eilen katselin. Ne on tosi kivat.

Lisäksi yritettiin etsiä mulle jotain talvikenkiä tallille, mutta jostain syystä sellaisia ei vaan löydy. Ilmeisesti UGGit on viime talven juttu, koska niitä ei löydy mistään. Siis feikkejä eikä oikeita. Yhdet löydettiin, mutta niiden pohja ei taipunut milliäkään mihinkään suuntaan. Ehkä aavistuksen hankaloittaa kävelemistä, joten ne jäi kauppaan. En nyt oikein tiedä, mitä pidän sitten syksymmällä tallilla. Jostain syystä en osaa kuvitella itseäni tallille jossain korkosaappaissa, joita kaupoissa tuntuu tällä hetkellä olevan. Kumpparit ja villasukat toimii johonkin asti ja on mulla tietysti ratsastuskengät, joihin voi laittaa villasukat. Mutta ne ei ole kovin kätevät syvässä lumihangessa. En tosin tiedä onko täällä vielä joulukuun alussa lunta :D Ideoita?

Haettiin pojat taas paluumatkalla ja käytiin samalla kaupassa. Illalla on luvassa suomalaista pannukakkua. Nam :) Kuuntelin taas Jacobin lukuläksyn. Tosin Jens oli myös kotona ja Jacob turvautui kyllä aika paljon siihen.

Jens teki ruokaa. Saatiin villisikaa. Oli muuten hyvää, tosin melko jänteistä joistain kohdista. Ja kastikekin oli tosi hyvä. Jens kuulema tekee yleensä juhlaruokia ja Cissi kokkaa arkena. Tai sitten Cissi tekee puolet ruuasta (kastikkeen) ja käskee keittää perunoita, pastaa tms. Sitten tosiaan oli pannukakkua jälkiruokana. Keittiössä oli jo Jens ja Terhi äitinsä kanssa, joten en mennyt säheltämään sekaan. Autoin vaan salaatin teossa ja neljä ihmistä keittiössä oli ehkä kaksi liikaa. Joten ihan hyvä varmaan, etten ollut pannukakkua tekemässä. Noi oli laittanut pannukakkuun grahamjauhoja. Ne teki pannarista vähän vähemmän makean, mutta se oli kuitenkin tarpeeksi makea. Oikeastaan tosi onnistunut ja täytyy joskus itekin kokeilla. Grahamjauhot anto pannarille vähän vähemmän mössö rakenteen ja tosiaan just sopivasti tasoitti vähän sitä makeutta.

Tuolla mäkin asun, mun ikkuna on ensimmäinen vasemmalta.

Juteltiin ruuan jälkeen vähän aikaa Jensin kanssa. Cissi on teatterissa. Oli aika mielenkiintoinen kolmen kielen sekamelska. Puhuttiin suomea keskenämme ja mä yritin puhua ruotsia Jensille, mutta se oli puoliksi englantia, koska Terhin äiti puhui englantia ja en osannut vaan puhua ruotsia kun samaan aikaan yritin kuunnella englantia. Niinpä se oli melkoinen sekamelska, mutta ymmärrettiin kaikki toisiamme suurimman osan aikaa, joten ehkä se ei ole niin vaarallista. Jännä kokemus vaan se, että oikeasti en saa kuin englanniksi sanoja päähän. Yritin kääntää englannista ruotsiksi, mutta se ei onnistunut. Jostain syystä en kääntänyt sitä suomeksi... Ehkä toi englanti alkaa sitten vihdoin sujua...

Mutta niin. Ollaan tänään oltu jotenkin saamattomia siivoamisen suhteen, koska me ei edelleenkään olla saatu imuroitua alakertaa. Mutta ehkä sitten huomenna... Huomenna olisi aika paljon kaikkea muutakin tehtävänä. Pitäisi leipoa browniseja, käydä ehkä Mjölbyn isossa hevostarvikeliikkeessä, pestä vähän ikkunoita, vierailla kartanolla, hoitaa hevoset, kävelytää varsoja, Terhin pitää pakata, mun purkaa laukut... Ja illalla pitäisi vielä ehtiä lennolle, sitä ennen käydä tallilla ja meillä on viideltä lounas yhdessä. Voi olla, että huomenna on melko kiireinen päivä, eikä paljoa ehditä istua alas. Tai sitten puolet asioista jää tekemättä. No esim. loput ikkunat voin hyvin pestä ensi viikolla, että ei siinä mitään.

Tällaisessa paikassa mä asun tällä hetkellä.

Nyt voisin varmaan kerrankin mennä edes puoliksi ajoissa nukkumaan, koska huomenna tulee kyllä olemaan pitkä pitkä päivä.

Kaupunkivierailu

Hej på alla! Huomatkaa, että mun ruotsi on kehittynyt paljon ;)

Aamu oli tänään melko kiireinen, mutta ihme kyllä lapset oli ajoissa valmiit. En tehnyt mitään erikoista, lähinnä vaan seuraan miten toimitaan ja autan jos on tarve. Lisäksi Cissi oli tänään aamulla kotona. Tuntuisi jotenkin tyhmältä mennä säätämään viereen kun äiti on jo laittamassa lapsia valmiiksi. Joten tällaisina aamuina homma on vaan olla paikalla, jos tarttee tehdä jotain. Ymmärsin melkein kaiken, mutta välillä meni jotain kiireessä puhutuista asioista ohi. Lisäksi mun piti kuoria porkkana. En vaan ymmärtänyt alkuunkaan mikä on kuoria. Morot (porkkana) sanana kolkutti jotain kelloja, mutta ei tullut mieleen. Mutta nää on nyt niitä asioita, joita vaan yritän painaa mieleen, jotta oppisin kieltä lisää.

Oltiin tosi ahkeria Terhin kanssa tänään ja heti aamiaisen jälkeen lähdettiin hoitamaan hevoset. Terhi ruokki ne jo ennen kuin tuli syömään (samalla kun mä laitoin aamiaisen). Laitettiin sitten Lantan ja Skarlet ulos ja sen jälkeen uhreiksi joutui kaksi pikkuhevosta. Homman nimi oli shokkihoitoa varsoille. Ensin pestiin molemmat kokonaan. Me olisi pesty vaan jalat ja harjattu muuten, mutta Cissi sanoi että peskää vaan kokonaan. Niinpä me pestiin. Jackson oli ihan asiallinen, mutta se on aika iso ja pirun vahva, joten vähän käytiin keskustelua siitä, voiko mun päälle tulla. Onneksi se sentään väistää kun heilauttaa käsiä se edessä. Kyllä se sitten uskoi, ettei voi jyrätä ketään. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä, minkä kokoinen siitä tulee kun sen säkä on jo kaksi vuotiaana lähempänä 170cm. Jackson on vaan tosi vempula päänsä kanssa. Se kääntelee ja vääntelee kaulaa ja tönii päällään.

Duura olikin sitten vähän toinen juttu. Kunnon herkkistamma. Se alkoi täristä jo siinä vaiheessa kun vesi osui ensimmäistä kertaa vähän jalkaan. Sen jälkeen se vaan pyöri ja pyöri mun ympärillä. Hyvä asia tosin oli se, ettei se yrittänytkään tulla päälle tai lähteä karkuun. Se vaan väisti. Ja rauhoittui aika kivasti sitten kun rapsuttelin toiselta puolelta ja Terhi suihkutti vettä pään vierestä taaksepäin. Sivulta sitä ei saanut huuhdella. Kerran jouduin vähän komentamaan ja Duralla keveni saman tien etupää. Eli selkeästi hevosia, jotka pakenee ikäviä asioita hyppimällä pystyyn. Tosin tällä kertaa se vain niiasi takajaloilla ja aavistuksen kevensi etuosaa, edes kaviot eivät irronneet maasta. Joten täytyy sen kanssa varoa tilanteita, jossa se voi päästä hyppäämään pystyyn, jotta se ei kehitä siitä tapaa. Parhaaksi rauhoittelutavaksi osoittautui lopulta sieraimiin puhaltaminen ja ylähuulella leikkiminen. Silloin Dura keskittyi johonkin muuhun kuin veteen ja malttoi seistä ihan paikallaan, jopa jalkoja pestessä.

Siivottiin sitten talli ja sen jälkeen oli vuorossa varsojen shokkihoito osa kaksi. Laitettiin niille suitset ekaa kertaa päähän. Siinä vaiheessa kun mulla oli Jacksonin suitset kädessä ja seisoin sen karsinassa, tajusin, etten ole koskaan laittanut hevoselle suitsia ensimmäistä kertaa. En ole koskaan edes ollut mukana sellaisessa tilanteessa. Mulla sen enempää kun Terhilläkään ei ollut aavistustakaan mitä pitäisi tehdä. Niinpä me vaan päätettiin laittaa suitset päähän kuten tavallisesti. Jackson oli eri mieltä ja siinä vaiheessa kun kuolain osui sitä huuliin, se alkoi heilua päänsä kanssa ja yritti päästä pois. Onnistuin pitämään joko suitset tai käden kiinni sen päässä koko ajan, joten pakoon se ei päässyt. Sen sijaan tiesin, että temppuilu ennen suitsimista jää helposti tavaksi. Oli lopulta puoliksi vahinko, että sain kuolaimet Jacksonille suuhun ja suitset päähän. Sen ilme oli huvittava. Se oli kovin hämmästynyt ja yritti sylkeä kuolaimia ulos. Aluski kuolain vielä roikkui tosi alhaalla, mutta nostettiin sitä vähän. Ei oltu kuitenkaan varmoja, voiko sitä nostaa heti oikealle korkeudelle, joten jätettiin poskiremmit vähän pidemmiksi. Jackson yritti syödä kuolaimet suussa (se on tosi ahne), mutta se ei onnistunut. Kuolaimia se sitten mupelsi senkin edestä.

Varauduttiin Duran kanssa jo samanlaiseen, koska se on herkempi kuin Jackson. Ehkä mä olin sitten just aavistuksen varmempi tai Duralle vaan asia oli helpompi, koska sain suitset päähän heti. Durakin aluksi vähän mupelsi kuolaimia, mutta rauhoittui Jacksonia nopeammin ja lopetti kuolaimella leikkimisen. Se on tosi jännä kun näkee, miten erilaisia hevoset voi olla luonteeltaan. Toiselle pesu on maailmanloppu, mutta kuolaimet suussa ihan normaali asia. Toinen taas ei jaksa pesusta välittää, mutta kuolaimia on vaikea hyväksyä.

Shokkihoidon huipennus oli sitten kaksi kierrosta käyntiä kentällä suitset päässä. Suitsien päällä oli toki riimut, joista varsinaisesti talutettiin, mutta onhan se jännää pitää niitä kuolaimia suussa. Jackson ei tuntunut rauhoittuvan ollenkaan ja heilu päänsä kanssa oikein urakalla. Voi olla aika mielenkiintoinen ratsastaa. Terhi mainitsi, että se oli keväällä heiluttanut päätään niin paljon, että siitä oli jo huolestuttu. Silloin se kuulema heilutteli päätään karsinassa ihan "huvikseenkin". Se on nyt jäänyt pois, mutta aika paljon se päänsä kanssa pelaa. Dura taas käyttäytyi tosi fiksusti ja käveli nätisti Terhin kanssa, eikä tuntunut olevan moksiskaan kuolaimista. Kaiken muun lisäksi varsat oli ekaa kertaa kentällä tänään. Että sellainen päivä. Päästettiin ne sitten pohtimaan hevosten elämää laitumelle.

Oli hauska seurata noiden neljän touhuja vähän aikaa. Dura turvautuu Jacksoniin aina kun Skarlet tulee tutkimaan sitä. Lantan on "johtajaori", joka paimentaa Skarletia ja vahtii ympäristöä. Jacksonia ei paljoa kiinnosta mitä muut tekee. Se kuljeskelee ympäriinsä ja Dura seuraa perässä. Skarlet taas seurailee Duraa ja Lantan ei tietenkään voi jättää Skarletia, joten se laukkaa muiden perässä pidettyään aina hetken vahtia. Hauska pikkulauma.

Sen jälkeen siivottiin pikaisesti yläkerta Terhin kanssa ja lähdettiin sitten Linköpingiin moikkaamaan Marieta, saksalaista au-pairia. Samalla näin reitin Linköpingiin ja kierreltiin myös vähän kauppoja. Yritin ettiä talvikenkiä, koska mulla ei ole niitä mukana. Niiden pitäisi käydä myös tallille, joten ajattelin osaa jotkut deikki UGGit. Ongelma on vaan se, etten löytänyt sellaisia mistään. Täytynee jatkaa etsintöjä... Sen sijaan löysin kivat nilkkurit Skorpunktenista. Täytyy nyt vähän miettiä, pitäisikö ostaa ne. Koska mulla ei ole yksiäkään matalavartisia talvikenkiä, pelkkiä saappaita. Ja ne on aika kivan näköset... No, pitää varmaan vähän miettiä.

Puoliksi juodut smoothiet

Linköpingistä suoraan ajettiin Tjällmon kauppaan ostamaan marjoja ja jugurttia smoothieta varten. Siitä sitten ajettiin tien toiselle puolen hakemaan pojat ja kotiin. Tein Jacobin kanssa läksyt. Huomasi, että alkoi vähän jo tutustua, koska tänään uskalsi jo kysellä ja olla aika normaalisti. Pojat meni sitten leikkimään ja me tehtiin Terhin kanssa smoothieta. Banaania, mustikoita, mansikoita, maitoa ja jugurttia. Jouduttiin tekemään se sähkövatkaimella, koska ei löydetty mitään muutakaan. Mutta oli hyvä, se on varmaan tärkeintä :D

Meidän oli tarkotus siivota, mutta jotenkin jäätiin vaan ihmettelemään ja sitten olikin aika tehdä iltaruoka. Tänään oli perunamuussia ja nakkeja. Ruuan jälkeen lähdettiin hakemaan Terhin äitiä lentokentältä. Jens ja Cissi oli molemmat yllättäen kotona. Mä jouduin ajamaan kentälle, jotta osaan ajaa sinne perjantaina. Autona oli iso automaatti maasturi. Oon kerran ajanu sellaisella aikaisemmin ja pikkusen oli hankalaa aluksi. Vieras auto, vieras tie, vesisade ja pimeää. Selvittiin kuitenkin sekä Norrköpingin kentälle että takaisin.

Illalla juteltiin sitten vähän aikaa. Mun flunssa on tosiaan edennyt nyt nuhavaiheeseen ja toivon, että tää alkaisi pikku hiljaa helpottaa. Varsinkin kurkkukipu on tosi raivostuttavaa. Mutta pitää varmaan alkaa nukkua, jos aikoo jaksaa huomenna herätä.

Seuraa blogia Bloglovinissa

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4023532/?claim=mdze4yqtbjz">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Nyt voitte seurata blogia myös Bloglovinin kautta. Lisään linkin sivuunkin joku päivä vielä :)

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4023533/?claim=vmfy998refp">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Lisää tiistain turinoita

Haettiin siis pojat iltapäiväkerhosta, jonka jälkeen autoin Jacobia läksyissä. Näillä on siis lukuläksyä ja se pitää aina lukea jollekin. Hauskaa on se, että Suomessa opetetaan lukemaan tavuittain, Ruotsissa kirjaimittain. Mutta hyvin se näyttää tollakin taktiikalla sujuvan. Aika vaikeaa tekstiä ne vaan lukee. Ja kirjoittaa muuten myös. Tai jotenkin ainakin tuntuu siltä. Mutta ehkä mä vaan en sitten muista omia kouluaikoja enää niin tarkkaan.

Oltiin sitten laiskoja eikä pesty ikkunoita eikä hevosia, vaan juteltiin hetki ennen kuin tehtiin iltaruoka. Päästiin tänään aika helpolla, koska Jens oli kotona. Tosin se lähti taas yöksi ajamaan pelloille eli laitettiin lapset nukkumaan. Sitä ennen tosin otettiin hevoset sisään ja yllärinä joudutiin myös siivoamaan karsinat nopeasti.

Lasten nukahdettua käytiin vielä tekemässä iltatalli loppuun ja siistittiin paikat. Huomenna olisi aamusta luvassa hevosten harjausta/pesua ja suitsiin totuttamista. Kiva kun ei Terhin kanssa kumpikaan olla tehty mitään sellaista ja joudutaan nyt kahdestaan se tekemään. Mutta onneksi tässäkin asiassa varmaan selviää pitkälti maalaisjärjellä ja kun vaan on rauhassa ja antaa hevosille aikaa, asiat varmaan menee ihan hyvin. Ja lisäksi pitää muistaa pitää opetteluhetket tarpeeksi lyhyinä, koska ei noin nuoret oikeasti jaksa keskittyä kovin kauaa, eikä kannata ajautua tilanteeseen, jossa hevonen on väsynyt. Silloin se oppii korkeintaan huonoja tapoja.

Mutta tarttis tästä varmaan suunnata nukkumaan tai muuten me ollaan huomenna niin väsyneitä, ettei hevoset opi mitään. Mun flunssa voi muuten hyvin. Kurkkukipu pysyy siedettävänä Bafusineilla ja nyt alkaa jo korvat kutisemaan ja vähän nuhakin nostaa päätään, eli voiton puolella ollaan jo. Toivottavasti nuha ei kestä kovin kauaa! Tosin täytyy muistaa, että oon nyt lapsiperheessä, jollaisessa oon asunut viimeksi kymmenen vuotta sitten. Se tarkoittaa paljon bakteereita koulusta, eli vitamiinit kehiin ja unta paljon. Onneksi ainakin ruoka on terveellistä. Eikä tule muuten herkkuja syötyä kovin paljoa kun lähimpäänkin kauppaan menee autolla reilu viisi minuuttia, eikä se ole (kuulema) kovin myöhään auki. Seuraavaan kaupaan on sitten viisitoista minuuttia. Sitä se on elämä maalla. Hyvä maistiainen, minkälaista on elää muualla kuin kaupungissa. Tietääpähän sitten vähän paremmin, haluaako elää maalla vai kaupungissa. Ehkä.

Mutta god natt, sov gott!

Talli, keskimmäisessä karsinassa on Jackson ja viimeisestä kurkkii Lantan.

Tiistain turinoita

Heräsin viideltä siihen, että mun kurkku oli aivan liian kipeä. Yksi Bafusin auttoi nukkumaan seitsemään. Cissi onneksi herätti lapset tänään, joten me vaan Terhin kanssa ilmestyttiin aamiaiselle. Tee vähän auttoi lievittämään kurkkukipua.

Poikien lähdettyä kouluun me nukuttiin Terhin kanssa vielä pari tuntia. Oikea laiskotuksen huippu nukkua aamiaisen jälkeen, mutta kun väsytti eikä meillä ole päivällä mitään tarkkaa aikataulua. Herättiin syömään lounaaksi munakasta perunalla, haloumi-juustolla ja kinkulla.

Sen jälkeen ollaan nyt pesty ikkunoita. Saatiin alakerran ikkunat pestyä kahta lukuun ottamatta. Ei viittitty pestä keittiön ikkunoita, koska Jens heräsi syömään. Se tuli joskus aamulla kotiin ja on nukkunut koko päivän. Se on myös syy, ettei me olla tänään siivottu, vaikka alun perin suunniteltiinkin niin.

Nyt lähdetään hakemaan pojat päiväkodista ja sen jälkeen katotaan pestäänkö me lisää ikkunoita vai kaksi vuotiaita hevosia. 

Tänään ei ollut ihan yhtä aurinkoista.

Arkea opettelemassa

Jotenkin jännä tunne kun kaikki on uutta, mutta silti tuntee olon tietyllä tapaa rauhalliseksi ja kotoisaksi. Osaan jopa puhua ruotsia niin, että mua ymmärretään. Yhdeksän vuoden ruotsin opiskelut ei ole siis mennyt hukkaan! Jeij! Ehkä se on vaan se, että Terhi on täällä ja tietää miten asiat toimii. Mä varmaan oon aika pulassa aluksi kun jään yksin. Mutta toisaalta kaikki täällä tuntuu tosi mutkattomilta ja ystävällisiltä, eli toivon, että kaikki sujuu hyvin. Toki mun pitää nyt vaan itse olla aktiivinen, puhua, kuunnella ja ottaa kiinni arjesta ja asioista. Mulle on hyvin pedattu kaikki, mutta mun on tosi helppo mokata tää, jos en uskalla tarttua kiinni ja mennä omien mukavuusrajojen yli. Mutta jos saan sen tehtyä, luultavasti täällä sujuu kaikki tosi hyvin.

Aamu oli melkoisen villi, kuulema ei ole aina samanlainen, joten ehkä ilmassa oli vähän esittämistä ja toisaalta väsymystä eilisten synttärijuhlien jäljiltä. Mutta periaatteessa helppo homma. Herätä lapset, katso että ne pukee päälle, syö aamiaista, pakkaa reppuun kirjat ja välipalan ja lähtee ajoissa ovesta päällään asialliset ulkovaatteet. No, käytäntö on sitten eri asia ja kyllä lapset osaa testata. Luulen, että selvisin tän aamun testeistä ihan kunnialla, koska pelkkä katse riitti nostamaan takit lattialta naulakkoon ja aloittamaan hampaiden pesun. Hyvä niin, koska vähän ne ruotsinkieliset sanat katosi päästä.

Maisema huoneen ikkunasta.

 Loikoiltiin sitten hetki ennen kuin lähdettiin tallille. Ensin laitettiin tallissa karsinat valmiiksi. Kotitallissa on siis viisi karsinaa. Ihana, pieni ja siisti talli, jossa kaikki toimii. Oljesta en pääse eroon, koska nääkin käyttää olkea. Mutta täällä sitä käytetään oikein, joten karsinat on puhtaita. Ihanaa. Olki on kyllä tosi helppo kuivike oikeasti. Sitä on vaan niin ärsyttävä liikutella...

Sitten lähdettiin hakemaan kaksi varsaa laitumelta. Ne on kaksi vuotiaita. Jackson ja Dura. Terhi sano, että varmaan me tunnissa saadaan ne kotiin laitumelta. Mä olin vähän että ei siihen nyt varmaan tuntia mene. No, kävelymatka laitumelle olikin pitkähkö ja tietysti peltoja pitkin, eli ei ihan kevyintä mahdollista maastoa. Ymmärsin sitten, miksi reissuun menee melkein tunti. Hevoset onneksi tuli nätisti luokse, mutta riimujen laitto oli vähän toinen juttu. Molemmat häsäsi ympäriinsä ja kun ne on varsoja ja ollut huhtikuusta laitumella, niitä ei ehkä kauheasti kiinnostanut, mitä me yritettiin tehdä. Mutta kun riimut saatiin päähän, molemmat käyttäytyi tosi asiallisesti ja talutus takaisin kotiin sujui hyvin. Ihmeen hyvin. No, en muutenkaan olisi uskonut että ne on kaksi. Molemmat on pyöreitä ja hyvässä lihaskunnossa. Ne näyttää paremmalta kuin nelivuotiaat Irlannissa. Nyt mun hommaa päivisin olisi opettaa noita riimun laittoon, harjaukseen, talutukseen jne. Odotan kyllä. Noi on molemmat selväpäisen oloisia, hyvin hoidettuja hevosia. Ne on tarpeeksi nuoria ja koska ne on täysin kouluttamattomia, voin aloittaa niiden kanssa oikeasti alusta. Toivottavasti osaan toimia oikein!

Edessa Jackson ja takana Dura.

Syötiin vähän ja datailtiin hetki ennen kuin lähdettiin hakemaan poikia iltapäiväkerhosta koululta. Päädyin ajamaan, mikä oli tietysti hyvä, koska mun pitää osata ajaa sinne itse ensi viikolla. Mutta auto oli aika mielenkiintoinen ajettava. Tai siis et oon tottunut ihan erilaiseen autoon. Ensinkin toi on diesel ja toisekseen vanha. Kytkimen kanssa oli vähän hankaluuksia ja kiihtyi muuten ihan toodella hitaasti. Mutta ehkä mä totun tähän. Tää on sentään pieni, muut autot on isoja automaattivaihteisia voimanpesiä, että en sitten tiedä mikä olisi se paras vaihtoehto.

Koululla Terhi esitteli mua ihmisille ja ymmärsin jopa mitä ruotsiksi puhutiin. Vastailu oli sitten toinen juttu. Muta oon englanninkin kanssa ollut samassa tilanteessa ja silloin puhuminen lähti sujumaan tosi nopeasti, kun vaan oli pakko käyttää kieltä. Tämä oli siis pari vuotta sitten kielimatkalla. Uskon, että ruotsin kanssa käy samoin. Tai ainakin toivon. Pitäisi tosin vähän ehkä kerrata ruosin kielioppia, koska oon puolitoista vuotta sitten kirjoittanut ruotsin ja sen jälkeen ainut kosketus kieleen on ollut muutamat Stockholm-Arlandan jaksot.

Tultiin sitten kotiin ja opin lisää arkea. Pojat tekee läksyt, niissä pitää auttaa (toivottavasti ymmärrän jotain niistä!) ja syö välipalaa. Sen jälkeen ne kuulema yleensä leikkii itsekseen iltaruokaan asti. Tänään perheen äiti Cissi oli myöhään poissa, joten tehtiin Terhin kanssa ruoka: maissia ja kananmunia. En ole koskaan keittänyt maisseja, joten oli mielenkiintoista oppia. Ei ollut mitenkään rakettitiedettä :D Kananmunien paisto onnistui sen sijaan kyllä. Sen jälkeen pojat kävi iltapesulla, katottiin vähän aikaa Scoopy Doota ja sitten oli nukkumaanmenoaika. Kello oli puoli kahdeksan ja musta tuntui, että se oli paljon enemmän. Ulkona oli ihan pimeää.

Kartano ja hevosten laidun

Käytiin Terhin kanssa ottamassa hevoset sisälle. Kotona on siis neljä hevosta nyt kun varsat tuli talliin. Isoisän Lantan on iso ruunikko. Kiltti kuulema ja hyvä lajissa nimeltä team chasing. Siinä kolme ratsukkoa hyppää kenttäesterataa yhtä aikaa. Aika hurja laji... Sitten on Cissin pikkutamma Skarlet, joka on kouluhevonen ja pikkuisen hapan. Ja tosiaan varsat Jackson ja Dura. Jackon on estevanhemmista, mutta kovin suuria odotuksia sille ei ole, koska se on melko raskasrakenteinen. Durasta toivottiin hyvää kouluhevosta, mutta se on pahasti suppuvarpainen ja yritys olisi kuulema saada jalat sellaiseen kuntoon, että se kestäisi harrastehevosena.

Illalla sitten istuttiin huoneessa juttelemassa ja surffailemassa. Käytiin viekä kymmeneltä viemässä perheen isälle Jensille ruokaa pellolle, koska hän joutui ajamaan läpi yön. Oli aika jännittävää ajaa keskellä pimeyttä. Me saattiin kyllä ohjeet, mutta vähän oli hankala yrittää seurata niitä, kun pimeys oli kaiken nielevää. Sen näki mitä auton valot valaisi. Löydettiin onneksi perille ja päästiin kotiinkin. Ulkona oli oikeasti jo kylmä, täällä syksy on paljon pidemmällä kuin Irlannissa. Tai no Irlannissa oli vielä oikeastaan kesä, täällä on selvästi jo tulossa syksy, vaikka puissa onkin vielä vihreät lehdet. Äkkiä ne muuttuu keltaisiksi ja putoaa alas.

Mä oon saamassa flunssan. Ei sitä voi ehkä syysflunssaksi kutsua, koska se johtuu varmaan kaiken stressin laukeamisesta. Normaalisi en sairastu stressin purkautumiseen, mutta ehkä toi Irlanti sitten oli rankempi kokemus kun mitä arvasin. Tänään nimittäin särki aluksi vähän päätä ja nyt iltaa kohti kurkkukipu on pahentunut. Tyypillinen flunssan eteneminen, mutta en vaan haluaisi tulla kipeäksi. Nuha nyt vielä menee, mutta kurkkukipu on niin kamalaa... Onneksi mulla on hyviä lääkkeitä mukana, eli eiköhän tästä selvitä.

Ralli

Sellainen vielä, että huomasin jättäneeni mun puhelimen piuhan johonkin Dubliniin. Todennäköisesti se on pudonnut lentokentällä kun pakkasin tavaroita. Se joka tapauksessa tarkoittaa sitä, että en saa vanhasta puhelimesta pakkauskuvia koneelle ja uudesta puhelimesta (jota nyt taas käytän) täytyy katsoa kuinka paljon jaksan siirtää Facebookin kautta tänne. Joten älkää odottako liikaa kuvia hetkeen. Laitan niitä sitten, kun saan postissa uuden piuhan kotoa :)

Välkommen till Sverige!

Noniin, ensimmäiset tekstit Ruotsista. Istun nyt Linköpingin bussissa. Se lähtee kymmenen minuutin kuluttua. Odotetaan yhtä lentokonetta laskeutuvaksi. Olisin siis varmaan ehtinyt edelliseenkin bussiin, mutta en tiennyt, että täällä on tällainen mahdollista. Jotenkin ajattelin, että täsmällisesti aikataulujen mukaan mennään. Sain siis laukut 14.35, kun edellinen bussi lähti 14.30. No, toisaalta sain pakattua laukut uudelleen sekä syötyä odotellessa, että ei se nyt katastrofi ollut.

Tosiaan, hotellilta pääsin kentälle minibussilla. Ihanan helppoa asua noin hyvässä hotellissa. Astuin ulos ovista ja edessä odottaa minibussi, kuljettaja nostaa laukut kyytiin ja bussi ajaa suoraan terminaalille. No, jouduin sitten haahuilemaan pitkin terminaalia, että löysin lähtevät lennot. Onneksi Dublinin terminaali ei ole hankalampi… Opasteet sentään löytyi. Pääsin ilman jonoa Ryanairin tiskille, mutta ei ollut ihan baggage drop tällä kertaa. Laukut painoi 20,6kg ja 21,3kg. Mullehan tosiaan oli ostettu 20kg ja 15kg (koska ei saanut kahta 20kg). Turkoosi laukku meni ekana ja se meni ilman ongelmaa, mutta Samsonite oli liian painava. Ensimmäisenä sanoin, että maksan, ei ole vaihtoehtoja, mulla oli käsimatkatavara täynnä (10,5kg) ja vaatetta päällä ihan tarpeeksi. Kun virkailija ilmoitti kilohinnaksi 20€ tuli vähän sellainen _kaksikymmentä euroa_?! Eli päätin sitten tyhjentää laukkua niin paljon kun mahdollista. Olin tietysti laittanut sen turkoosin ensin, ja siellä oli kaikki puhtaat vaatteet. Joten oikein ihana tilanne. Tyhjensin sitten kaikki sellaiset vaatteet, jotka pystyin kuvittelemaan päälle ja vaihdoin Pumat turvakenkiin. Loppupaino laukulla oli 16,7kg ja maksoin vaan yhdestä lisäkilosta. Hyvä, ja sitten vessaan pukemaan ylimääräiset vaatteet päälle. Lopulta mulla oli päällä yhdeksän toppia, kolme hupparia ja kaksi tuulitakkia sekä jalassa shortsit, farkut ja lökärit. Lisäksi toppatakki , kaulaliina ja pipo oli valmiudessa laittaa päälle, mikäli käsimatkatavara olisi muuten ollut liian iso. Kengät oli turvakengät ja jalassa niiden lisäksi villasukat. Aavistuksen oli lämmin. Tuli vähän kiire, koska tajusin siinä loppuja tavaroita laukkuun sulloessani, että portti menee kiinni 20min kuluttua ja mä en ollut edes mennyt turvatarkastuksesta. Äkkiä siis sinne ja vähän meinasi tulla paniikki, kun jono oli ihan hirmuinen. Onneksi tiskejä oli auki, niin että lopulta siihen meni alle kymmenen minuuttia. Sen jälkeen jouduin etsimään lähtevien lentojen taulun portin selvittämiseksi. Se täytyy kyllä sanoa, että Dublinin kentällä saisi olla enemmän opasteita. Olisi huomattavasti helpompi etsiä oikea lähtöselvitystiski, jos tietäisi mitä tiskiä etsii. Sama portissa. Helsinki-Vantaalla porttitiedot löytyy heti turvatarkastuksen jälkeen. Dublinissa piti ensin päättää kumpaan suuntaan lähtee ja sitten vähän matkan päästä löytyi näytöt. Miksei niitä voinut sijoittaa siihen turvatarkastuksen viereen? No, eipä siellä ollut mitään paikkaa pakata tavaroita takaisin laukkuunkaan, ei sen puoleen.

Tässä vaiheessa mulla oli viisi minuuttia aikaa ehtiä portille, ennen kuin se lipun mukaan sulkeutuisi. Niinpä lähdin puolijuosten seuraamaan opasteita. Mutta matka oli melkoisen pitkä. Luulisi, että lentokenttä kannattaisi rakentaa niin, että matkustajat on keskellä ja lentokoneet ympärillä. No Dublinhan on rakennettu sitten päinvastoin, eli lentokoneet keskelle ja matkustajat ympärille. Niinpä matkat porteille on pitkähköjä. Kävelin kymmenen minuuttia portille. Ja se ei edes ollut viimeinen portti, ei läheskään. Tosin kun lentää jollain Ryanairilla, ei voi olettaakaan lähtevänsä siltä parhaalta portilta. Ei todellakaan. Lopulta kun olin juossut portille ja suurin piirtein nääntymässä janoon ja kuumuuteen, lastausta ei ollut edes aloitettu. Konetta vasta tuotiin paikalleen. Ehdin sitten käydä ostamassa vesipullon pahimpaan janoon ja riisua ylimääräisiä kerroksia ja hengähtää hetken jos toisenkin, ennen kuin lastaus aloitettiin. Muuten viisi minuuttia ennen lähtöaikaa. No, ei se ole niin justiinsa. En tiedä kuinka paljon myöhässä kone lopulta lähti, mutta välissä ehdittiin jo käydä etsimässä jotain matkustajaakin koneesta. Sitä mä vaan en ymmärrä, että kaikista maailman paikoista Dublinissa koneeseen joutuu kävelemään kentällä. Luulisi, että irlantilaisen säätilan tuntien olisi mukavampaa kaikille, jos koneeseen pääsisi putkea pitkin. Niin että Dubliniin matkustajat, varautukaa sadetta pitävin vaattein lentokoneeseen. Lensin SAS:illa Dubliniin ja silloinkin käveltiin kentällä, joten ei ole pelkästään halpisyhtiöiden rahan säästöä.

Koneessa sain tietää, että Ryanair käyttää vapaita istumapaikkoja. Ihmettelinkin jo, kun missään ei ollut paikkanumeroa. Ja se selittää myös, miksi kaikki ihmiset jonotti niin innoissaan. Eipä mulle paikalla paljoa ole väliä, joten menin sitten istumaan ensimmäiselle vapaalle käytäväpaikalle, joka ei ollut tankkerin vieressä. Se sattui olemaan edellinen rivi ennen exit-paikkoja. Koska kukaan ei (yllätys yllätys) ollut exit-paikkoja ostanut, tuli stuertti sanomaan, että voitaisiin sen rivin kanssa vaihtaa exit-riville. Meitä oli vaan kaksi, joten tilaa oli. Kävi tuuri, pakko sanoa. Oli ihanaa pystyä ojentamaan jalat ja liikkumaan ilman kymmenen pisteen akrobatia-temppuja. Lento oli yllättävän nopea, vaikka mulle tuli nälkä ja pari kertaa tuli olo, että kai kone pysyy ilmassa.

Pysyi se ja laskeutuikin hyvin Skavstan kentälle. Toki mä tiesin, että Skavstan kenttä on pieni, mutta tuli se silti vähän ”järkytyksenä” miten pieni se oikeasti oli. Jotenkin olin ajatellut, että se olisi tavallaan pieni pala jotain isoa kenttää. Mutta se oli vanha ja pieni rakennus, matkustajat eri koneista ja eri koneille kulki iloisesti sekaisin ja opasteet oli pieniä kylttejä. Ymmärrän, että Ryanair lentää ennemmin Skavstaan kuin Arlandaan. Varmaan ihan vähän halvempaa.

Meni vähän aikaa passintarkastukseen ja sain laukut melkein heti kun pääsin hihnan luo. Oli muuten nopeaa. Tietysti kenttä on pieni ja etäisyydet lyhyitä, niin asiat toimii nopeasti. Joten nopean kellon vilkaisun jälkeen tajusin, että mulla on pari tuntia aikaa ennen bussin lähtöä ja suuntasin invavessaan laukkujen kanssa. Riisun ylimääräiset vaatteet ja vaihdoin kengät ja pakkasin Samsoniten uudelleen. Sen jälkeen kävin vaihtamassa vähän rahaa ja ostamassa bussilipun Linköpingiin. Siinä vaiheessa oli jo aika kova nälkäkin, koska edellinen ruoka oli aamiainen hotellilla. Onneksi Skavstan kentällä on hyvä ravintola, josta sai mm. tuorepastaa. Otin Carbonaran ja oli hyvää. Yritin syödä mahdollisimman hitaasti, mutta ei siitä mitään tullut.

Oli muuten tosi outoa tulla Ruotsiin. Tuntui, että olisi tullut Suomeen, koska kaikki oli niin tuttua. Silti samalla kaikki oli tosi vierasta, koska tuntui etten osannut kieltä ollenkaan. Rahanvaihdossa turvauduin englantiin, ei vaan tullut sanaakaan ruotsia mieleen. Bussilipun ja ruuan onnistuin ostamaan ruotsiksi. Lisäksi asiaa ei auta se, että kaikki alkaa ensin puhua mulle ruotsia, koska voisin tietysti ulkonäön puolesta hyvin olla ruotsalainen. Jotenkin tuli olo, että oon tutussa paikassa, mutta kukaan ei silti ymmärrä mua. En tiedä, kyllä mä ruotsiakin osaan puhua, mutta jotenkin englanti on nyt niin vahvasti päällä. Mutta ehkä tää tästä, tekee hyvää puhua ruotsia.

Terhi tuli hakemaan mut bussiasemalta ja sitten suunnattiin tallille. Ïhana pieni paikka pienessä kylässä. Talli on tosi siisti ja hevoset hyvin hoidettuja. Vaikka ne on kaikki tooosi pieniä :D Mutta ehkä tästä tulee vielä hyvä. Terhi ratsasti Atlaksen ja mä katselin. Oikein mukavan näköinen hevonen, joskin takakorkea. Pääsin sitten loppuravit keventämään. Terhin kypärällä, farkut ja Pumat jalassa. Perus esteratsastaja... Mutta oli tosi muksakka hevonen. Se on vähän ollu ep, eli toivottavasti ei löydy eläinlääkärillä mitään, koska voisin mielelläni ratsastella tollaisella hevosella. :)

Tultiin sitten tänne "kotiin". Mä en oikeen tiedä, miksi kutsua tätä. Terhi näytti matkalla kanalat, tallin ja kartanon. Me asutaan vanhassa palkollisten talossa. Tultiin sen verran myöhään, että oltiin vaan Terhin (ja mun tulevassa) huoneessa. Käytiin syömässä vähän pizzaa, jota meille oli jätetty. Pizza on kuulema tosi harvinaista ruokaa. Nyt ehkä pikku hiljaa suunnataan sängyn pohjalle nukkumaan.