Ärsytys

Oikeasti, tänään ei ole onnistunut mikään. Periaatteessa mitään ei ole tapahtunut, mutta silti kaikki ärsyttää ihan suunnattomasti ja kaikki tuntuu lisäksi menevän pieleen. Kunnon angstipäivä, mutta olkoon. Ei jaksa kiinnostaa. Tarvitsee nyt vaan vähän rauhoittua, ehkä pari päivää ihan omassa rauhassa auttaa tähän. Ja huomenna pääsee taas ratsastamaan, se pelastaa.

Jos elämä potkii päähän, potki takaisin.

Blåsa, blåser, blåste, blåst

Ainoa, mitä voin tänään sanoa on tuuli.

Puolilta päivin alkoi tuulla ihan kunnolla ja tuuli vaan yltyy ja yltyy koko ajan. Kunnon syysmyrsky tulossa. Mutta se on myöhässä, lumi tuli jo. Suomessa on aina pitänyt paikkaansa ennustus kolmannen syysmyrskyn jälkeen tulee lumi. Täällä on ollut yksi myrsky, jos oikein kiltisti laskee. Mutta sen verran vanha talo, että täällä koliseen nyt oikein kivasti ja vähän on vilpoisaakin.

Pojilla on tämä viikko syyslomaa, joten aamu oli vähän rauhallisempi. Tosin mulle ei ollut kukaan sanonut, ettei seiskalta tarvitse vielä aamiasta, joten odottelin sitten reilu puoli tuntia peiton alla, että tuleeko joku alas. No, en valita, parempi näin päin. Kumpikaan lapsista ei mennyt koululle. Koululla siis iltapäiväkerho toimii tämänkin viikon. Aika kiva, että lapsille kunta huolehtii hoitopaikan loman ajaksi, vaikka en tiedä miten loma se sitten on, jos koko viikon lapset viettää kuitenkin koululla. Mutta siis pojat ei tänään mennyt, Jacob lähti Cissin kanssa tallille ja Oscar Jensin kanssa töihin. Mä jäin kotiin nauttimaan hiljaisuudesta ja siivoamaan.

Lounaan jälkeen mun oli tarkotus lähteä tallille siivoamaan, mutta se vähän venähti ja sinä aikana Jens joutu lähtemään kaupunkiin käymään ja Oscar jäi mulle vahdittavaksi. Jouduin sitten suostuttelemaan sen tallille mukaan. Hivenen stressaava tallireissu ja voitte kuvitella, ettei ollut aikaa mihinkään ylimääräiseen. Niinpä siivosin karsinat niin nopeasti kuin pystyin, mutta se ei ollut ihan helppoa. En edes kääntänyt yhtäkään, mutta meni silti aikaa. Dura ja Jackson oli kaksi yötä samassa karsinassa ja saa arvata, minkä näköinen se oli. Koko karsinan tyhjentäminen ei sinäänsä ollut rankka homma, mutta kun siihen lisäsi järkyttävän liukkaat lantalan lankut ja tallissa odottavan Oscarin, oli aika epätoivoinen olo. Mutta lopulta sain tallin siivottua ja oli enää ruuat jakamatta, kun Oscar kyllästyi, joten yllättävän helpolla selvisin siitä.

Illalla vahdin vielä Oscaria pari tuntia. Pelattiin ensin muutamaa eri peliä (yhteen peliin ei jaksa keskittyä liian pitkään) ja sen jälkeen vähän piirrettiin. Alla mun mestariteoksia. Oscar oli hyvin vaikuttunut vesivärin reagoimisesta vahaliituun. :D

Jaa, jäänyt painamatta yhtä pientä nappia. Eli älkää ihmetelkö...

Hubertus-jahti 2012

Aamu valkeni pienessä, kirpeässä pakkasessa ja valoisampana kuin lauantaina. Aamulla siivottiin vielä pihaa ja taloa ennen kuin Cissi ja Jens lähti laittamaan hevosia. Aamu sujuikin yllättävän rauhallisesti, vaikka kaikki olikin vähän täpinöissään.

Master ratsuineen

Vähän ennen yhtätoista suuntasin poikien kanssa tallille ja käytiin toivottamassa farfarille, Cissille ja Jensille onnea ratsastukseen. Kentälle oli jo kokoontunut lähes kaikki muut ratsukot. Yhteensä hevosia oli vähän vajaa kaksikymmentä. Jännitystä oli ilmassa sen verran, että monet hevosetkin tanssahtelivat hermostuneesti tai innoissaan. Lantan oli kaikista innokkain. Se tiesi mitä odottaa ja farfarin puhaltaessa torveen, se ei enää malttanut seistä paikallaan. Pienten alkuneuvojen jälkeen ratsukot suuntasivat reitin alkuun ja katselijat pakkautuivat autoihin. Letkassa oli reilu kymmenen autoa, lähes kaikki täynnä matkustajia.

Itse jahdista on turha sanoa sen enempää, video kertokoon sen paremmin. Ajelimme autoilla aina esteiden viereen ja ratsukot hyppäsivät sen pätkän. Ihan hirveästi on täytynyt jahtia suunnitella, koska kaikki sujui täysin moitteetta ja jouhevasti. No, onhan tätä tietysti tehty monena vuonna ennenkin. Osa hevosista kävi vähän kuumana, mutta suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin. Juuri ennen taukoa yksi hevosista tosin kaatui melko rajusti yrittäessään hypätä ojan yli. Hevonen ja ratsastaja selvisivät kuitenkin vammoitta ja jatkoivat jahtia.

Keskellä reittiä oli pieni ruokatauko, jolla nautittiin hot dogeja ja lämmintä juotavaa. Itse vaihdoin lapset hevosiin ja pidin kiinni Agentista ja Goliatista, jotta Cissi ja Jens pääsi syömään ja seurustelemaan vieraiden kanssa.

Jahti huipentui laukkakisaan, jonka voiton vei Lantan, kuten monena vuonna ennenkin. Masterina farfar ei kuitenkaan voi voittaa, joten virallisesti voitto meni eräälle tytölle ja hänen erittäin kuuman näköiselle hevoselleen.

Kun sekä hevoset, että ihmiset oli saatu takaisin kartanolle, jaettiin osallistujille havunoksat, jonka jälkeen ratsastajat hoitivat hevoset ja sen jälkeen suunnattiin juhlamakasiinille syömään hernekeittoa. Tarjolla oli myös lämpimiä punsseja ja jälkiruokana omenapiirakkaa. Tunnelma oli korkealla onnistuneen jahdin jälkeen ja itsekin osallistuin muutamaan mielenkiintoiseen keskusteluun.

Eräs rouva kehui mun ruotsia kuultuaan, että olen ollut kuukauden täällä. Valaisin häntä, että Suomessa kaikkien on luettava ruotsia koulussa, mitä hän hämmästyi kovin. Lisäksi hänen mukaansa en kuulosta ollenkaan suomalaiselta, kuulema puheeni nuotti on sellainen. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Hän oli kuulema hämmästynyt kovin, kun oli kuullut, että olen Suomesta, kuulostan enemmän virolaiselta hänen mielestään. En sitten tiedä, mistä se tulee.

Mutta puhukoon video puolestaan, nauttikaa. Näitä olisi kiva nähdä Suomessakin.
(En tiedä, miten musiikki lopulta osui, koska Movie Maker ei toiminut ihan kunnolla)



PS. Perinteisestihän Hubertus-ratsastus on päättynyt ketunhännän metsästykseen, joka täällä on kuitenkin korvattu lopun laukkakilpailulla.

Mikäli Hubertus-ratsastus on täysin vieras, vilkaise pieni tiivistelmä.

Niin mikä Hubertus?

Netistä löytyy kovin vähän tietoa liittyen Hubertus-ratsastukseen, mutta kokosin pienen tiivistelmän parhaani mukaan omista ja netin tiedoista.

Hubertus-ratsastus tai Hubertus-jahti on alunperin lähtöisin Keski-Euroopasta. Hubertus oli metsästäjien suojelupyhimys ja kun entisaikaan metsästettiin paljon ratsain, tuli Hubertuksesta myös ratsastajien suojelija. 3. marraskuuta on Pyhän Hubertuksen päivä ja ennen sitä on perinteisesti tapana järjestää suuri metsästysretki Hubertuksen ja ratsastuksen kunniaksi.

Entisaikaan Hubertus-jahti oli oikea metsästysretki, jolla suuri seurue koirineen jahtasi kettua. Pikku hiljaa oikea metsästysretki on muuttunut huviretkeksi, mutta siihen on jäänyt tiettyjä piirteitä vanhoista ketunmetsästyksistä.

Metsästysretken johtaja, eli master, on ainoa, joka perinteisesti pukeutuu punaiseen takkiin. Masterilla on myös usein saappaissa ruskea raita yläreunassa. Master johtaa seuruetta ja antaa merkit puhaltamalla metsästystorveen. Koska ratsastus entisaikaan oli vain aateliston harrastus, myös muilla jahtiin osallistuvilla on siistit vaatteet. Käytännössä se tarkoittaa valkoisia housuja ja mustaa takkia. Myös tweed-kankainen takki on sopiva. Hevoset varustetaan myös asiallisesti ja mielellään valkoisin huovin.

Ratsastus itsessään alkaa kokoontumisella, jonka jälkeen master antaa torveen puhaltamalla lähtömerkin. Metsästyksillä jouduttiin kettua jahtaamaan yli ojien ja pensasaitojen, joten nykyään Hubertus-jahtiin kuuluu maastoesteitä, kuten risulaatikkoja tai tukkiesteitä sekä mahdollisuuksien mukaan luonnonesteitä kuten erilaisia tukkeja sekä ojia. Nykyisin esteet voi yleensä myös kiertää, mikäli hyppääminen ei tunnu luontevalta keskellä hevosjoukkoa.

Jahti huipentuu ketun metsästykseen, joka tosin nykyisin on korvattu ketunhännänmetsästyksellä. Perinteisesti ketunhäntä on sidottu ratsastajan (yleensä edellisen vuoden voittajan) olalle ja masterin annettua jahtimerkki torvella, ratsastajat hevosineen yrittävät saavuttaa "ketun" ja saada hännän itselleen. Vaihtoehtoisesti loppuhuipennus voi olla myös esimerkiksi laukkakilpailu tai jonkin esineen poimiminen maasta/kiveltä.

Hubertus-jahdin jälkeen seurue suuntaa takaisin lähtöpaikkaan ja juo snapsin ratsastuksen, hevosten, kettujen ja Hubertuksen kunniaksi. Illalla saatetaan vielä pitää suuret juhlat ruuan, juoman ja hyvän seuran merkeissä.

Mikäli tekstistä löytyy virheitä tai sinulla on lisätietoa Hubertus-ratsastuksesta, otan kommentit mielelläni vastaan.

Tylsää ja tylsää

Jep, takana kaksi päivää ilman tapahtumia. Joten ei ole ollut ihan hirveästi kirjoitettavaakaan.

Eilen oli todella tavallinen päivä. Siivousta, tallityöt ja poikien vahtimista. En ehtinyt varsojen kanssa olla ollenkaan, mikä vähän harmittaa.

Illalla katsottiin Ruotsin X-factoria. Eric Saade on kova juttu täällä, ei voi muuta sanoa, oli nytkin esiintymässä X-factorissa. Samalla syötiin "lauantaikarkkeja". Olin siinä jo muutaman Geishan syönyt ennen kuin tajusin että se on Geisha. Se oli suomalaista suklaata. Tarjolla oli myös Mariannea ja en sitten muuta syönytkään. Se, joka haluaa tehdä mut onnelliseksi Suomeen paluun jälkeen, ostaa mulle Fazerin sinistä. ;)

Tänään olen ollut kotona, auttanut tallitöissä ja dataillut. Oikeasti, ei mitään sanottavaa mistään. Nyt muut lähti kartanoon syömään, mutta mua ahdisti pelkkä ajatus sinne menosta niin paljon, että jäin kotiin. Siellä on siis myös isovanhempien vieraita ja mä en saa mitään selvää niiden puheesta. En mitään selvää... Joten säästän kaikkien hermoja ja istun ihanien lämpöpatterieni kanssa täällä. Söin vähän haloumi-hampparia ja leivoin pienen satsin mokkapaloja illan piristykseksi. Niistä tuli kyllä jotenkin outoja, en tiedä missä kohtaa meni pieleen, mutta pohja on jotenkin kuivan sitkeä... No, kyllä ne silti maistuu, vaikka oon syönyt niin vähän herkkuja viime aikoina, että jo kaksi pientä palaa sai mut ihan ähkyyn. Säästän loput ensi viikkoon.

Huomenna on Hubertus-jahti ja sitä on tässä valmisteltu koko päivä. Mäkin olen vähän siivonnut ja kannettiin lisäksi esteitä. En pääse ratsastamaan, suurimmaksi osaksi varmaan siksi, että hevosen kuljetus ja yöpyminen täällä olisi ollut vähän hankala järjestää, kun jo nyt Jackson ja Dura majailee yhdessä. Sekä Cissi että Jens menee ratsastuskoulun hevosilla nimittäin. Mutta, me pääsemme katsomaan jahtia auton kyydistä ja sekin on jotain, mitä en ole koskaan nähnyt. Toki olisi ollut tosi mahtavaa päästä myös mukaan, mutta en valita näinkään. Eipä ainakaan tarvinnut stressata ratsastusvaatteista. Toivottiin nimittäin kisavaatteita, eikä mulla ole mukana mitään sen kaltaistakaan. Kypäräkin on sininen. Mutta huomisesta tulee joka tapauksessa jännittävä ja vauhdikas, joten mä luulen, että mun on aika painua nukkumaan.

Perjantaiaamuna ei ollut lunta, mutta näytti tältä.

Suomalaista suklaata ♥

Mokkapalat

Erikoispostaus: Ärsyttävimmät asiat ratsastuksessa

Omaksi ilokseni väsäsin tällaisen, älkää ottako liian vakavasti.

Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolet. Niin on ratsastuksessakin. Näistä asioista on tullut omat ärsykit viimeisinä vuosina. Kertokaa, mitkä asiat ratsastuksessa (siis lajissa, ei sen harrastajissa) ärsyttää. Löytyykö samoja vai puuttuuko tästä listasta Se Maailman Ärsyttävin Asia?


1. Ravihypyt

Hevonen ei tunnu etenevän, hidas hyppy suuntautuu enemmän ylös kuin eteen ja on aika hankala sanoa etukäteen, missä vaiheessa hevonen hyppää. Mitä laiskempi hevonen, sitä vaikeampi sillä on hypätä ravista. Itse en tykkää ravihypyistä eniten siksi, etten osaa olla selässä. Se on kaukana rennosta ja sujuvasta hyppäämisestä. Mielummin tulen laukassa, vaikka ymmärrän kyllä, miksi ravistakin hypätään.



2. Alku- ja loppukäynnit.

Myönnän olevani erittäin laiska, mitä tulee hevosen kävelyttämiseen. Maastossa se vielä menee, mutta kierrä nyt maneesissa kierros toisensa jälkeen, hevonenkin on yleensä nukuksissa (koska kuka sitä töihin lähtisi pirteänä) tai tylsistynyt (se on jo tehnyt työnsä, voisiko päästä sisään). Ei kiitos. No, kyllä mä aina kävelen kuitenkin ne alku- ja loppukäynnit, mutta ihan vain hyvän itsekurin takia.



3. Pilalle potkitut hevoset

Ihanaa mennä ratsastamaan, ilmakin on mukava ja kaikki sujuu hevosen kanssa kuin tanssi, kengät väärissä jaloissa liimattuna lattiaan. Eikö olekin mahtava tunne, kun ainoa vastaus pohjeavuille on korvien luimistaminen, aina ei sekään? Pahimmat yksilöt eivät reagoi raippaankaan. Kaukana on harmooninen tanssi hevosen kanssa. No, aina voi haaveilla.



4. Mutakelit

 Mutaa, mutaa, mutaa ja mutaa. Jaloissa, loimissa, karvassa, jouhissa, varusteissa. Kaikki on märkänä, mikään ei kuivu ja jos jokin jollain ihmeellä kuivuu, se on kuitenkin mudassa tai vähintään hiekassa. Millään pesemisellä ei oikeasti ole mitään väliä, koska kaikki on kuitenkin samantien aivan saman näköisiä kuin ennen pesua. Päästäkseen ratsastamaan, pitää aina käyttää vähintään saman verran aikaa mutakuoren kuorimiseen. Ja sen saa tehdä ratsastuksen jälkeenkin, ellei ole maneesia.



5. Mielialojen manipulointi

Koskaan ei saa olla rauhassa huonolla tuulella, jos erehtyy tallille. Hevonen piristää aina, vaikka kuinka yrittäisi kiukutella. Vähemmästäkin tulee hulluksi.

Ensilumi

Jep, täällä on talvi. Illalla alkoi yhtäkkiä sataa lunta, vaikka lämpötila oli reilusti plussalla. Tai no, reilusti ja reilusti, mutta yli asteen verran kuitenkin. Olin tietysti tallilla ja autossahan on alla kesärenkaat, eli hissuksiin sai tulla kotiin. Onneksi tie oli sula, mutta eihän sitä koskaan voi tietää, missä sitä jäätä sitten on. Mutta täällä on ihan pirun kylmä sekä ulkona että sisällä. Käänsin jo patteria kovemmalle, ettei tarvitse sentään untuvaliivissä istua sisällä. Toivottavasti peiton alla on lämmin.

Tästä päivästä ei oikeastaan ole paljoakaan kerrottavaa. Aamu meni siivotessa, sen tein super huolellisesti ja siihen menikin sitten aikaa. En ehtinyt kuin siivota tallin, varsojen kanssa pitäisi huomenna siis tehdä jotain.

Päivällä vietin melkein tunnin korjaamalla saappaan vetoketjua. Nimittäin, vetoketju olikin hajonnut lisää. Toiselle puolelle on tullut samanlainen repeämä tukikankaaseen, samaan kohtaan kuin toisellakin puolella. Niinpä se kohta ei kestä mitään liikuttamista ilman, että hampaat aukeavat. Ei ihan helpoin mahdollinen dilemma. Jos ei mitään muuta, ainakin tunnen nyt vetoketjun sielunelämän huomattavan hyvin. Huoh. Kokeilin muutamaan korjaustapaa, eikä ne oikein toimineet. Lopulta laitoin teippiä vahvikkeeksi ja ompelin sen kiinni, toiveena, että teippi pitäisi vetoketjun hampaat suorassa. Vetoketjua ei ollut ihan helppo saada vahvikkeiden kanssa kiinni, mutta toivoin, että se kestäisi edes hetken. Täytyy nyt miettiä, vaihdanko vetoketjun vai ostanko uudet saappaat. Nimittäin korjatessa tajusin, että on noi aika kuluneet. Monesta kohtaa saumoista lanka kulunut pois. Mutta toisaalta, yhden sellaisen kohdan olen korjannutkin jo, että kai ne muutkin saisi korjattua... Täytyy katsoa, toivon, että noi nyt kestäisi tämän kuukauden ja voisin Suomessa sitten pohtia, mitä teen seuraavaksi.

Illalla suuntasin taas ratsastuskoululle. Meillä oli tänään istuntatunti liinassa. Aluksi tuli taas olo, että aika turha tunti tulossa ja piti taas pitää pieni palopuhe itselle siitä, ettei yksikään hevosen selässä vietetty hetki ole turha. Ja sitä paitsi, tällä hetkellä mun tavoite on vain nauttia ratsastuksesta, en tosiaan odota, että tässä muutamassa viikossa yhtäkkiä kehityn huippuratsastajaksi. Ratsuna oli Goliat ja se vielä vähän latisti fiilistä lisää. Tosin hevonen oli eilen hieno, ei siinä mitään. Pienen madonluvun jälkeen sain käännettyä ajatukset siihen suuntaan, että on hyvä keskittyä istuntaan ja parempi mennä liinatunti eri hevosella kuin viimeksi ja sitä paitsi, Goliatilla ei ole ihan yhtä helppo ravi istua kuin Biancalla tai Agentilla.

Niinpä laitettiin sitten hevonen kuntoon ja suunnattiin maneesiin. Tajusin matkalla, ettei mun korjaus ollut kovin toimiva, koska vetoketju aukesi kävellessä. No, ei voi mitään... Aloitin sitten ratsastamalla, ajattelin, että silloin saapas olisi edes puoliksi kiinni hevosen selässä.

Aloitettiin käynnissä hakemalla hyvä istunta ja sen jälkeen jatkettiin kevyessä ravissa. Mulla oli ehkä aavistuksen pitkät jalustimet, koska Goliatilla oli estesatula ja mun oli tosi hankala pitää jalkoja paikallaan. Varsinkin, kun hevonen ei edes aluksi liikkunut mihinkään. Kevyessä ravissa mentiin ensin normaalisti ja tehtiin käyntisiirtymisiä. Sitten alettiin hakea enemmän tasapainoa ja kevenneetiin kädet sivuilla ja pään päällä. Oli aika hassu olo, noita tehtäviähän tekee tenavat. Mutta oli kiva todeta, ettei käsien paikan vaihtaminen vaikuttanut mitenkään tasapainoon. Sitten tehtiin vähän hankalampaa harjoitusta: kevennettiin kaksi askelta satulassa, yksi ylhäällä. Se sujui kunhan vaan pysyi laskuissa tarkkana. Mutta toisinpäin: kaksi askelta ylhäällä, yksi satulassa... Jestas se toinen askel ylhäällä oli hankala pysyä tasapainossa. Aina heijasi eteen tai taakse. Lopulta, kun hain enemmän kevyttä istuntaa mukaan asentoon, pysyin ihan ok jalustimilla, mutta ei tosiaan ollut helppoa. Pitäisiköhän treenata vähän useammin, esim. alkuverkoissa? Mentiin vielä kevyessä istunnassa kädet sivuilla. Siihen kun olisi saanut vaikka kavaletin mukaan niin olisi ollut tosi kiva. Sitten otettiin jalustimet pois ja jatkettiin töitä harjoitusravissa. Ensin hakemalla tasapaino normaalisti istuen ja sitten kädet sivuilla. Tietyllä tapaa kädet sivuilla on paljon vaikeampaa, koska kun kädet on normaalisti sään yläpuolella, pienissä tasapainon heittelyissä voi nopeasti tukea kättä säkään tai satulaan sen hetken ja jatkaa sitten. Mutta kädet sivuilla... No siinähän yrität ottaa kiinni. Mulla ei ollut ongelmia, ehkä olen mennyt tarpeeksi ilman satulaa. Mutta muutamat tytöt joutuivat välillä turvautumaan lisätukeen. Tehtiin vielä vähän laukkatyöskentelyä ennen ratsastajan vaihtoa. Muutamia nostoja ja lisäksi laukkaa kädet sivuilla. Jälkimmäiset ratsastajat meni myös silmät kiinni, sitä olisi ollut kiva kokeilla! Mutta laukka meni tosi hyvin, eikä mitään ongelmia ollut. Jopa nosto käynnistä onnistui. On muuten aika orpo olo, kun ei voi ottaa ohjista kiinni. Ja se vielä korostuu tilanteissa, joissa haluaisi tehdä puolipidätteitä. Mutta toisaalta, se pakottaa myös käyttämään istuntaa apuna, mikä on ihan huippujuttu. Tänään en erityisemmin keskittynyt siirtymisiin istunnalla, mutta toki aina siirtymisissä käytin istuntaa, vaikka juoksuttajakin hidasti Goliatia. Goliat oli muuten tosi simppeli juoksuttaa, vähän hidas, mutta tasainen kuin juna. Että siitä ei ehkä sen enempää. Tunnin jälkeen hoidettiin hevonen ja kamat ja lähdin sitten ajelemaan hissukseen kotiin kesärenkailla lumisateessa...

Toissapäivänä se oli vielä vihreä...

Illalla vielä tutkin vetoketjua, koska se todella häiritsi mua. Ihan hyvä idea muuten ne mun teipit, mutta vetoketjun vääntyessä teippi oli vääntynyt myös ja revennyt. Eli eipä paljoa auttanut. Totesin, ettei mitään muuta ole tehtävissä ja ompelin vetoketjun alhaalta kiinni. Nyt olen iloinen, että rikkinäinen kohta on noin alhaalla, koska saan saappaat jalkaan kenkälusikan kanssa. Nippa nappa. Vetoketjulla ei ole väliä, se on rikki ja sillä sipuli, mutta vähän mietin sitä, venyykö saappaat tässä jotenkin. Mutta toivottavasti ei. En mä nyt niin kauaa niitä pujota jalkaan. Ja on ne venyneet muutenkin. Vähän alkoi tuntua siltä, että veronpalautus menee ehkä uusiin saappaisiin, ainakin osittain. Mutta mä tykkään noista saappaista, koska ne on niin muotoutuneet mun jalkaan, ihan kun ei olisi kenkiä ollenkaan. Mutta ehkä uudetkin muotoutuu. Ja voinhan mä säilyttää noikin huonompina saappaina. Mutta vetoketju(t) menee vaihtoon, siihen ei auta mikään. Jos toi nyt kestäisi sen kuukauden, että saisin vaihdettua sen Suomessa. En luota ruotsin taitoihini niin paljoa, että osaisin selittää, mitä haluan. Ja toisaalta, lähin suutari taitaa olla Linköpingissä... Ihailen muuten ihmisiä, jotka käyttää vetoketjuttomia saappaita. Mä en pystyisi.

Nyt menen lämpimään peiton alle ja toivon, ettei aamulla ulkona ole kymmentä senttiä lunta.

Voihan vetoketju

Eilisen kuvapostauksen vastapainoksi tänään ei sitten ole yhtäkään kuvaa. Ei vaan, ei se ollut tarkoitus, tajusin vaan tallilta kotiin ajaessani, että eipä ole yhtäkään kuvaa tänään tullut otettua... Yksi kysymys tuli myös kuvista mieleen. Muutamat ihmiset on kommentoineet, että kuvat on huonolaatuisia ja pieniä. Isommiksi niitä en voi laittaa, juurikin laadun takia. Joten kysymys kuuluu: haluatteko ennemmin vähän enemmän, mutta huonolaatuisempia kuvia vai harvoin ja hyviä. En nimittäin voi kameraa kantaa mukana koko aikaa, mutta toisinaan varmaan voisin sen sitten ottaa mukaan ja kuvailla sillä. Mutta se tarkoittaa kuvia pari kertaa viikossa. Joten nyt voi vaikuttaa, kertokaa mielipiteenne!

Tänään tosiaan on ollut aika vaisu päivä. Aamulla aloitin viikkosiivouksen, koska sen teen tosiaan niin huolella, ettei varmasti voi tulla sanomista. Tallin ehdin siivoamaan sen jälkeen, mutta en tehnyt hevosten kanssa mitään. Skarlet ilmeisesti ontuu edelleen, joten sitä ei juoksuteta. Varsojen kanssa pitäisi huomenna ehtiä tehdä jotain.

Illalla oli sitten taas ratsastustunti, johan sitä on odotettukin. Pääsin taas ajoissa tallille ja hevonenkin oli tunnilla, eli oli aikaa kerrankin. Ratsuna oli, yllätys yllätys, Goliat. En toki toivonut viime viikolla, ettei tarttisi sen selkään kiivetä. No, pieni parannus oli se, että hevonen oli ainakin valmiiksi verrytelty, eli toiveikkaana kiipesin sen selkään sen jälkeen kun oli kannettu puomit. Meillä tosiaan oli puomitunti. Tehtävä oli simppeli: lyhyillä sivuilla kolme ravipuomia ja toisella pitkällä sivulla kavaleteilla suhteutettu.

Aloitettiin kuitenkin ihan sileän verkalla ja Goliat oli tosi kiva. Edellinen ratsastaja kehui, että se oli ollut tunnilla hyvä ja hevonen olikin aivan hiessä, että oli se jotain tehnyt. Pääsin siis jatkamaan hyvistä lähtökohdista ja hevonen oli pehmeä ja pyöreä alusta asti. Ravissa oli vielä käyntiäkin parempi ja oikeasti ei tarttenut tehdä juuri mitään. Vähän asettelin ja taivuttelin ja pidin pohkeella huolta eteenpäinpyrkimyksestä. Tehtiin ympyröitä molempiin päätyihin, mikä sopi meille tosi hyvin. Koska hevonen oli hyvä, ehdin taas keskittyä itseenikin. Eli lähinnä käsiin. Keskityin siihen, että ohjat on lyhyet, nyrkit pystyssä ja kädet kannettuina. Muutaman kerran tuli jopa olo, että ohjat on liian pitkät, joten ehkä tässä tapahtuu edistystä. Kai se on vaan kiinni siitä, mitä itseltään vaatii.

Tehtiin vielä vähän laukkatyöskentelyä ympyröillä ennen puomeja. Goliat oli todella kevyt ja aktiivinen vasemmassa laukassa. Mun tarvitsi vain istua selässä ja kääntää. Ihan ihmeellistä, miten niin raskas ja iso hevonen voikin olla niin kevyt ratsastaa. Oikea laukka oli hankalampi ja ihan varmasti osittain jo hevosen väsymystäkin. Kyllä Goliat edelleen kulki, mutta jouduin asettamaan sitä enemmän ja pitämään pohkeella enemmän laukkaa yllä. Ulospäin ei varmaan mitään suurempaa eroa ollut, mutta selkään tuntui selvästi, että kantaminen alkoi hävitä pikku hiljaa. Onneksi siirryttiin käyntiin ennen kuin hevonen levisi kokonaan. Goliat raukka oli hiestä märkä ja varmasti tehnyt töitä ruokansa eteen vähäksi aikaa. En jotenkin usko, että se kovin usein kulkee kahta tuntia peräkkäin kantaen itsensä rehellisesti.

Käyntien jälkeen tultiin kaksi kertaa molemmista suunnista harjoitus: ravissa puomit lyhyeltä sivulta, kääntö kavalettilinjalle, hyppy ravista, neljä laukkaa, hyppy, takaisin raviin ja puomit toiselta lyhyeltä sivulta. Harjoitus oli niin helppo ja mitään sanomaton, ettei siitä saa mitenkään järkeviä analyysejä. Vasemmalle meni hyvin ja hevonen eteni itse, oikealle jouduin vähän käskemään ja ravihyppy oli vaikeampi. Puomeilla istunta oli aika hyvä, samoin laukkahypyssä. Ravihyppy ei koskaan ole kuulunut mun vahvuuksiin ja varsinkin oikeassa kierroksessa olin aika paljon kaulalla, kun hevonen vielä jäi vähän hitaaksi. Mutta kavaletit oli ehkä 40cm ja se ei ainakaan helpota istumista hypyssä. Ainakaan mun kohdalla. No, huomenna toivottavasti päästään oikeasti jo hyppäämään.

Tunnin ehdottomasti jännittävin hetki ei liittynyt varsinaisesti ratsastukseen. Kesken ravien oikea saapas alkoi tuntua jotenkin oudolta ja nopea vilkaisu toteutti pahimman pelkoni sillä hetkellä: saappaan vetoketju oli hajonnut. Se on ollut rikki jo pitkään, vetoketjun tukikangas on revennyt, mikä vaikeuttaa vetoketjun sulkemista. Mutta toistaiseksi se on kestänyt käytössä. Yritin unohtaa asian, vaikka tunsin avonaisen vetoketjun joka askeleella. Rikkinäinen kohta on vielä aivan nilkassa, ja pelkäsin saappaan aukeavan kokonaan tunnin aikana. Onneksi oli sporrat jalassa ja luulen, että remmi ja kannus vähän tuki saapasta ja ihmeellisesti vetoketju oli yli puoliksi kiinni vielä tunnin jälkeenkin. En onnistunut olemaan ajattelematta asiaa, mutta sain kuitenkin ratsastettua normaalisti. Autossa onnistuin jotenkin pujottamaan saappaan pois jalasta ilman väkivaltaa vetoketjua kohtaan ja iloinen yllätys oli se, ettei vetoketju ollut yhtään enempää rikki, kuin ennen tuntiakaan. Se oli todennäköisesti vain mennyt huonosti kiinni rikkinäisestä kohdasta ja siitä johtuen päässyt aukeamaan. Eli nyt vaan taiteilen vetoketjun kokonaan auki ilman uusia vahinkoja ja huomenna pitäisi olla taas käyttökuntoinen saapas. Vähän aikaa jo pelkäsin, että pitää lähteä pikaostoksille Sharpmanille tai tilata saappaat. Onneksi tiedän, että ostan nuo samat saappaat, joten ei tarvitse alkaa sovitella tms. Mutta jos noi nyt vielä hetken kestäisi niin olisin super iloinen.

Päiväni kuvina

Herätys, aamupala ja pojat kouluun

Päivän pesemiset

Lounaan jälkeen hoitamaan hevoset

Likaiset oljet pois ja puhdasta tilalle

Hevosille ruuat ja vedet

Käytävän ja hämähäkinseittien lakaisu

Jacksonin harjaus ja kävelytys, kohdattiin myös traktori

Duran kanssa totuteltiin selän päällä liikkuvaan naruun

Pojat kotiin ja iltaruoka

Pikku ylläri illalla pyykkihuoneessa

Hevosia syövät vesilätäköt osa 2

Melkein on taas mennyt hermot tänään, mutta onneksi vain melkein. Jens ja Cissi on siis myöhään tulossa Tukholmasta, joten olin tänään lasten kanssa ja ollaan kyllä käyty keskustelu jos toinenkin liittyen kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan väliltä. Pääsääntöisesti liittyen siihen, mitä tehdään tai ei tehdä seuraavaksi.

Eilinen ilta meni ihan liian myöhäiseksi, molemmat pojat touhusivat huoneissaan vielä valojen sammuttamisen jälkeenkin, vaikka kävin siitä sanomassakin. Se sitten teki aamusta varsinkin Oscarin osalta vaikean ja olin käyttänyt hyvän matkaa kärsivällisyydestäni jo aamulla ennen kahdeksaa. Suunnattiin sitten ruokkimaan hevoset Rallin kanssa. Oli oikeastaan tosi kiva käydä pikaisella visiitillä tallissa. Hevoset odotteli ruokiaan, ulkona oli raikas aamu ja luvassa oli kaunis päivä. Ei valittamista. Kääriydyin Rallin harmiksi kuitenkin peittoon reiluksi tunniksi ja nukuin vielä vähän.

Aamupäivällä ehdin sitten vähän siivoilla, syödä lounaan ja siivota vähän lisää ennen kuin suuntasin tallille siivoamaan. Farfar siivosi eilen ja olin varma, että mulla on kunnon kääntöurakka edessä. Sen sijaan kaikki karsinat olikin tosi kuivia ja tosi puhtaita. En ymmärtänyt, miten edes Jackson ei ollut kastellut koko karsinaansa. No, mun siivoaminen oli tosi helppoa ja lisäksi farfar oli vähän lisännyt lankkuja lantalaan, joten vihdoin sinne pääsi kävelemään ilman kymmenen pisteen nuorallatanssia.

Tallin siivoamisen jälkeen hain Skarletin. Katsoin jo portilla, kun se kääntyi, että hevonen varasi painoa jotenkin kummallisesti oikealle takaselle. Mutta hetki oli niin lyhyt, että ajattelin kuvitelleeni kaiken. Harjasin Skarletin oikein huolellisesti, tai yritin. Näillä kaikilla on oikea nalleturkki, joten ihan hirveästi sille ei voi mitään. Mutta päätin, että on aika alkaa harjata hevosia, muuten musta tulee tajuttoman laiska, enkä enää koskaan jaksa harjata hevosta kunnolla. Niinpä harjasin niin hyvin kuin pystyin ja setvin hännänkin. Siitä tuli kiva.

Sitten hevoselle suitset päähän, liina kiinni ja suunta kentälle. Käveltiin alkukäynnit ja päästin Skarletin sen jälkeen ympyrälle. Se ei osaa kävellä ennen juoksutusta ympyrällä ja lähti nytkin raviin. Jo ekoista askelista katsoin, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Ei Skarlet varsinaisesti ontunut, mutta ravasi oikealla takasella lyhyempää askelta. Sen hetken kun se ravasi, sitten vauhtia tuli liikaa ja tamma rikkoi laukalle, mistä yritin saada sitä takaisin raviin. Kun se lopulta ravasi, ontuminen oli pahentunut. Siirsin käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Oikealle mitään ei näkynyt, joten vaidoin takaisin vasemmalle, jossa Skarlet ontuikin jo selvemmin. Niinpä annoin sen kävellä liinassa hetken, jonka jälkeen pyysin vielä vähän ravia, mikäli ongelma olisi vain jäykkyys. Koska ontuminen kuitenkin vain paheni, otin takaisin käyntiin ja käveltiin hetki ennen talliin paluuta. Skarlet ei siis ontunut pahasti, mutta sen verran, että sen näki. Kokeilin jalat välissä, vähän oikea takanen oli lämpimämpi kuin vasen, mutta ei paljoa. Sen sijaan selän paineluun Skarlet reagoi, joten vähän veikkaan, että ongelma voi tulla selästä.

Tallissa kylmäsin jalan. En jaksanut alkaa virittää letkua, joten alkeellisesti sienellä ja ämpärillä. Ja lisäksi
Skarlet meni ulos, joten jalka jatkoi kylmäytymistä siellä. En sisälläkään löytänyt jalasta mitään haavoja tai muita. Pieni kova pahkura oli kintereen alapuolella jalan sisäsivulla, mitään muuta eroa ei ollut. Ainoastaan pieni lämpö verrattuna vasempaan takaseen. En voinut siis tehdä mitään kylmäämisen lisäksi ja vein Skarletin ulos.

Dura ja Duran setvitty häntä

Otin sitten Duran sisään samalla kun vein Skarletin ulos. Duran kanssa tänään oli ohjelmassa harjausta, joka sujui hyvin ja ilman mitään mutinoita. Setvin siltäkin hännän ja siitä tuli hieno. Revin ehkä 20 takiaista irti hännästä. Suosittelen muuten käyttämään shinea takiaisten poistoon, hyvin irtosi eikä jäänyt enää kiinnikään mihinkään. Hännän setvimiseen meni sen verran kauan, että Dura ehti jo vähän hermostua. Mutta ei se silti mitään tehnyt. Vähän mua tavallaan pelottaa ne ketjut tai no narut, mitkä tallissa on. Ne on niin hennot, että pelkään niiden hajoavan ihan kevyestä nykäisystä ja sittenhän noi varsat oppii, että repimällä pääsee irti ja siitä tulee kivaa. Joten oon aika varovainen, mikäli ne alkaa jotain steppailla käytävällä. Tajusin myös, että voisi olla ihan asiallista harjoitella myös jalkojen nostamista. Varsathan on molemmat olleet vuoltavina, joten saa ne jalat ainakin ylös. Dura nosti etuset tosi nätisti, mutta takasten kanssa tuli ongelma. Poni alkoi potkia hulluna taaksepäin, enkä saanut enää pidettyä kiinni. Komensin ihan kunnolla, koska ensimmäinen asia on, ettei ihmistä potkita. Dura tosissaan säikähti komentamista ja seisoi patsaana paikallaan. Jalka nousi nätisti ja kehuin tyttöä siitä. Se oli tosi huolestuneen olonen ja tuli lähelle kuin pyytäen anteeksi. Taputin sitä ja sen jälkeen nostin toisen takasen, jonka kanssa tuli täsmälleen sama reagtio ja sitähän tietysti seurasi uusi komentaminen, jälleen järkyttynyt hevonen ja jalka nousi erittäin nätisti sen jälkeen. Menin sitten kehumaan paljon, että Dura tajusi, mikä oli oikein ja etten tosiaan ole vaarallinen vaikka komennankin. Pikkuinen painautui vasten ja työnsi pään kainaloon. Se oli jotekin tosi liikuttava, ihan kuin se olisi pyytänyt anteeksi ja hakenut turvaa. Rapsuttelin sitä siinä hetken ennen kuin laitoin suitset ja lähdettiin käymään pikku lenkki ulkona. Siellä Dura osasi käyttäytyä hienosti, vaikka laitumelta pois päin käveleminen meinasi ensin olla ylitsepääsemättömän hankalaa. Sen jälkeen meni oikein hyvin, vaikka paljon oli taas katseltavaa ja ihmeteltävää. Mutta niin ne vaan tottuu. Siltakin päästiin yli, vaikka se oli taas ihan hurjan pelottava.

Vein sitten Duran ulos, kun olin saanut siltä suitset pois. Seuraavaksi pitää kyllä opettaa pois tuo pään kanssa töniminen. Tosi ärsyttävää, kun yrittää ottaa suitsia pois ja hevonen painaa päätä kohti ja aika voimalla. Nämä tekee molemmat sitä ja nyt, kun suitsien kanssa kaikki muu on ok, on seuraavaksi aika päästä eroon siitä.

Viimeisenä oli vuorossa siis Jackson. Sen harjasin myös, mutta en setvinyt häntää. Jackson hermostui seisomiseen jo siinä vaiheessa, kun nypin takiaisia pois hännästä, joten en viitsinyt alkaa leikkiä onnella. Muuten se seisoo ihan nästisti, mutta kun seison sen takajalkojen vieressä, olen ilmeisesti liian kaukana sen päästä ja Jackson on niitä hevosia, joiden pitäisi aina saada hipelöidä hoitajaa. Sen suurinta hupia on yrittää syödä mun pipo/hiukset/takki tms. kun harjaan etujalkoja. Se on ihan söpöä siihen asti, että se ottaa hampailla kiinni. Olen kyllä aika tarkasti pitänyt huolen, ettei se pääse napsimaan. Harjauksen lopuksi nostin Jacksoniltakin jalat ja ne nousikin tosi nätisti, kunhan poika ensin tajusi, mitä piti tehdä. Se käy toisinaan vähän hitaalla... Jacksonin kanssa ei lähdetty kävelylle vaan harjoiteltiin hyppimistä. Mainitsinkin joskus, että Duralle uudet asiat ovat suurempi järkytys, mutta se tottuu niihin kuitenkin Jacksonia nopeammin. Niinpä Jacksonista on edelleen jännää kun hypin sen vieressä. Tänään pääsin kuitenkin hyppimään ja vähän varaamaan painoakin käsille, ilman että Jackson jännittyi. Ymmärrettävästi sen pitää jännittää selkälihaksia, kun varaan vähän enemmän painoa käsille. Mutta pääasia, että se on rento hyppiessä.

Käytiin Rallin kanssa illalla ulkona. Näin paljon
näki eteensä. Onneksi koiralla on vilkkuva panta,
joten seurasin vain sitä pimeässä.

Sitten ajatus oli viedä hevonen nopeasti tarhaan ja käydä hakemassa lapset. Mutta mitä vielä. Talutin Jacksonia kohti laidunta ja matkalla on yksi vesilätäkkö. Ajattelin, että kävellään siitä yli. No ei kävelty. Ei kävelty toisellakaan kerralla, eikä kolmannella. Eikä ollenkaan. Jackson päätti, että vesilätäkkö on hurjan vaarallinen, eikä se suostunut lopulta tulemaan lähellekään. Yritin maanitella, houkutella, ottaa vauhtia, pyytää, käskeä, odottaa... Mutta ei. Seisoin lätäkön vieressä ja yritin pyytää Jacksonia eteen. Joka ikinen kerta se vain tuli päälle, työnsin sen pois ja pyystin eteen, ei sivulle. Ja se tuli taas päälle. Vaihdoin paikkaa ja sama toistui. Lopulta se ei enää edes liikkunut mihinkään suuntaan ja sen jälkeen, kun tilanteesta ei ollut muuta ulospääsyä, se alkoi hyppiä pystyyn. Pelkäsin jo hetken, että se menee ympäri, mutta ei onneksi. Siinä vaiheessa totesin, ettei me selvästi päästä lätäköstä yli tänään. Joten houkuttelin Jacksonin lätäkön viereen ja roiskuttelin vettä sen jaloille. Se uskaltautui haistamaan vettä ja kävelemään lätäköstä ohi, joten kehuin sitä ja vein sen ulos. Eihän siihen mennyt kuin 25 minuuttia ja lopulta hevonen ei edes astunut lätäkön yli. Oli niin lähellä, etten menettänyt hermojani totaalisesti. Aika voimaton olo tuli, kun hevonen pisti aasivaiheen päälle ja jäi seisomaan täysin liikkumatta paikalleen. Ei siinä paljoa voi tehdä, varsinkaan yksin. Jackson osaa olla niin luupää niin luupää. Dura on sen verran herkempi, että se antaa periksi, mutta Jackson on selvästi kovapäisempi. Pitää vähän miettiä, miten tästä jatketaan, jotta asia päästään sivuttamaan pienimmällä mahdollisella pahalla.

Ilta menikin sitten poikien kanssa. Ei ainakaan ehdi tulla tylsää, kun jatkuvasti saa olla selvittämässä, mitä tapahtuu. Jos ne edes uskoisi, mitä sanon, mutta puolet ajasta kaikki kaikuu kuuroille korville, eikä asiaa ainakaan auta se, että joudun samaan aikaan miettimään, mitä ihmettä haluan sanoa. Ensin suomeksi ja sitten kääntämään sen... Tiedän, kannattaisi ajatella ruotsiksi, mutta joissain tilanteissa en saa edes suomeksi päähän sitä, mitä haluaisin sanoa... No, ehkä tämä tästä. Cissi ja Jens tulee kohta kotiin ja sitten vähän helpottaa, toivottavasti. Vaikka huomenna on tiistai ja ilta lasten kanssa on jälleen edessä.

Pakko vielä hehkuttaa loppun, että vihdoin sain mun puhelimen ja koneen yhteistyöhön ja siirrettyä kuvat koneelle suoraan puhelimesta. Lovely, ehtikin jo mennä hermot FB:n kautta siirtämiseen. Ja mainitsen nyt vielä, jos uusille lukijoille ei ole selvää. Lähes 99% kuvista on otettu puhelimella, joten niiden laatu on sen mukainen. En vaan pysty kantamaan kameraa jatkuvasti mukana, mutta puihelin kulkee aina näppärästi taskussa. Toisaalta, myös otsikon iso kuva on otettu puhelimella, eli ei se ihan surkea ole sekään.

Punainen lanka ja sitä rataa

On muuten tosi väsyttävää olla lasten kanssa pitkään, oletteko huomanneet? Cissi ja Jens lähti päivän pikavisiitille Tukholmaan, joten jäin lasten kanssa yksin kotiin. Nyt ollaan oltu neljä tuntia keskenämme ja mä olen aivan poikki. Koko ajan pitää selvittää jotain riitaa, rauhoitella villejä leikkejä tai muuten vaan katsoa, miksi kuulostaa siltä, että katto putoaa kohta. No, onneksi kohta meillä on iltaruoka ja sitten lapsukaiset menee nukkumaan, joten saan muutaman tunnin hengähtää illalla.

Käytiin poikien ja Rallyn kanssa pyörälenkillä. Tai no pojat pyöräili ja mä kävelin Rallyn kanssa. Ei ehkä ollut ihan fiksuin valinta ottaa turvakärjellisiä kenkiä. Jotenkin ajattelin vain, että ne on paremmat kävellä kuin kumisaappaat ja kestää vettä paremmin kuin tennarit. No totta, mutta ne painaa ihan aavistuksen ja nyt mulla on jalat kipeinä. Päivän kuntolenkki siis tehty.

Muuten tänään ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Olen vähän surffaillut netissä ja leikkinyt Gimpin kanssa. Nyt me aletaan jo tulla toimeenkin keskenämme, mutta kaipaan silti jotain asioita Photoshopista.

Nyt oikeasti, osaisiko joku auttaa? En saa noita valintaruutuja näkyviin, siis niitä, mihin voi kirjoittaa viereen jotain ja niitä voi sitten klikkailla. Olen yrittänyt vaikka mitä vippaskonsteja, mutta ruudut loistaa edelleen poissaolollaan. Vinkkejä?

Nopea kommentti pitää varmaan laittaa HIHS:istäkin. Olen seuraillut tuloksia netistä ja niissä ei ollut mitään kovin kummallista. Hieno juttu oli, että Gordin sai Jenni Dahlman-Räikkösen paikalle, hyvää mainosta oli tapahtumalle ja lajille. Toivottavasti nähtäisiin hevosineen Suomessa useamminkin. Harmillista taas, että Mikael Forstén on taas hetken sivussa kisakentiltä tämän aamun onnettomuuden takia. Mutta ehdottomasti suurin mielenkiinto täältä on kohdistunut totoon. Ihan huippua, että ratsastuskilpailuihin vihdoinkin pystyi pelaamaan. Yritin kannustaa kaikkia mahdollisia ihmisiä pelaamaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Olisin mielelläni itsekin pelannut, mutta en täältä voinut. Harmittavasti pelivaihto taisi jäädä paljon odotettua alhaisemmaksi, joten voi olla, ettei Fintoto uudestaan tarjoa mahdollisuutta, mutta toivokaamme kaikki, että tästä on tie vielä ylöspäin. Sillä saataisiin ratsastuskilpailuitakin halvemmiksi.

Katsottiin muuten eilen illalla Eric Saaden Tukholman konsertti televisiosta. Täällä Saade on melkoisen suosittu, itse tunnistin Euroviisu-hitti Popularin, muita en ollut ikinä kuullutkaan. Ihan kivaa musiikkia, sellaista peruskamaa aika pitkälti. Ei mitään uutta, mutta ei mitään huonoakaan. Veikkaisin kuitenkin laulajaa tässä tapauksessa musiikkia suuremmaksi syyksi ihailulle.

Mutta tästä tuli nyt aika juoneton juttu, ja jatketaan sitä vielä sen verran, että käykää Nonan blogissa osallistumassa arvontaan. Palkinnot on aika hyvä. Ja kannattaa lukeakin ;) Hoidellaan Suomessa Nonan kanssa samaa ponia, eli jos pieni valkoinen poni on mielestäsi suloinen, Nonalta löytyy siitä enemmän kuvia ja tekstejä.

Huomenna taas hevostellaan :) Siihen asti, heippa!

Yksi hurja metsästäjä

Ihanan rauhallinen päivä oli tänään, pakko sanoa. Ei tapahtunut mitään, ei kerrassaan mitään. Illalla piti tulla jonkun tuttava perheen syömään, mutta ilmeisesti heille oli tullu jokin este, joten sitäkään ei ollut. Olen siis saanut rentoutua, koska Jens on ollut kotona melkein koko päivän.

Aamulla olin hetken poikien kanssa kolmisin, onneksi molemmat keskittyivät televisioon, joten en joutunut selvittelemään riitoja. Jens teki lounaan ja sen jälkeen lähti lasten kanssa ulos ja jatkoin omaa lauantain rauhoittumistani tekemällä blogiin uuden bannerin. Mitä pidätte?

Tajusin yhtäkkiä iltapäivällä, että mun piti juoksuttaa Skarlet tänään, joten äkkiä jotain vaatteita päälle ja tallille. Luulin siinä vaiheessa vielä, että tänään oli tulossa vieraita. Luulin myös, että joutuisin siivoamaan tallin. Mutta tallilla odotti yllätys: farfar oli jo siivonnut tallin ja käytiin vain hakemassa hevoset sisälle sateesta. Farfarin tyyliin hevoset haetaan näin: huhuile hevosia portille, avaa koko portti, odota, että hevoset tulee paikalle. Toimi muuten ihan hyvin, Lantan ja Skarlet käveli suoraan farfarin luokse ja mä nappasin Jacksonin, mutta Dura jäi tuijottamaan jotain ja kun se lopulta tajusi muiden lähtevän, sille tuli kamala kiire ja hetken jo pelkäsin, että se juoksee portista ulos. Olin tosin ennakoinut tätä reaktioa ja siirtänyt Jacksonin portin eteen.

Koska hevosilla odottaa aina iltaruuat valmiina, odottelin sitten melkein tunnin, ennen kuin laitoin Skarletin kuntoon. Sillä aikaa leiki heinävintillä Mysakin, meidän aran tallikissan kanssa. Sen tapa metsästää heinää: vaani ja odota, kunnes heinä (tai leikittäjä) kyllästyy ja hyökkää kun heinä on hiljaa. Kun heinä sitten liikahtaa, juokse karkuun. Hyvä saalistaja siis, ehkä pelkkä kissan läsnäolo riittää karkoittamaan hiiret...

... ja jos se kuolee, mä voin napata sen."

"Ensin mä vaanin mun saalista...

 Sade lakkasi samaan aikaan, kun aloin harjata Skarletia. Täytyy myöntää, etten enää käytä harjaamiseen läheskään yhtä paljon aikaa kuin Suomessa. No varmaan, jos laittaisi jotain muutakin kuin suitset, sitä harjaisikin vähän paremmin, mutta kun sekä Skarlet että varsat tarvitsee vain suitset. No Skarletilla on suojat etujaloissa. Mysak tuli myös ihmettelemään hevosen harjaamista ja ihmeen rohkeasti se käveli sisään karsinaan ja istui Skarletin vieressä. Se myös kiipeli seinällä ja ruokakupissa. Meidän tämän päivän yhteiselo päättyi siihen, että kissa yritti purra mua kädestä, enkä mä oikein arvostanut sitä, jostain syystä...

Skarlet oli tänään aika rauhallinen ja saatiin tehtyä täsmällinen treeni. Annoin vielä kahdesta vikasta laukasta puoli minuuttia anteeksi, koska hevonen oli aivan väsynyt. Mutta maanantaina se saa luvan jo laukata täydet minuutit, koska niin on käsky. Onnea vaan sille ihmiselle, joka saa mennä ensimmäisenä selkään. Ei varmasti ole mikään ihan miellyttävin ratsastaa sen jälkeen, kun se on laukannut ensin viikko tolkulla liinassa ilman mitään apuohjia tai mitään.

"Skarletilla on varmaan paremmat sapuskat."

Ihanasti alkoi sataa melkein heti, kun oltiin päästy kentälle, joten märissä tunnelmissa vietettiin puolituntinen. Myönnän tottuneeni Suomessa hyvään. Iso ja hieno maneesi on ratsastuskoululla käytössä ja viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ehkä kolme kertaa ratsastanut sateessa. Kerran kesällä valmennuksessa, koska piti totutella ratsastamaan sateessa. Ja lisäksi kaksi kertaa kesällä Simpan kanssa. Ja on muuten neljäskin kerta, Takkulassahan satoi lauantaina. Mutta siis ponttina se, että yleensä en liikuta hevosia vesisateessa. Jos olisin tottunut, en edes mainitsisi tuota sadetta, koska se ei tosiaan ollut kovin voimakasta, vähän ripotteli. Skarlet ei sateesta välittänyt, mutta kenttä oli märkä, koska viime aikoina on vain satanut ja lätäköihin se ei aluksi halunnut astua. Oli tosi kiva olla liinan päässä, kun hevonen yhtäkkiä loikkaa kaksi metriä sisään, vaan koska maassa on vähän vettä. Aika nopeasti sai vetää liinaa lyhyemmäksi, ettei se jäänyt maahan.

Täytyy vähän hehkuttaa kyllä mun takkia. Kyllä, sade ei ollut kovin rankkaa, mutta silti. Seisoin puoli tuntia vesisateessa ja yhtään ei mennyt takista läpi. Horzen One for All on erittäin hyvä, olen sen todennut moneen kertaan. Ja jos tuo seuratakki joskus jostain syystä hajoaa, eikä toista seuratakkia syystä tai toisesta voi hankkia, yksi erittäin varteenotettava vaihtoehto on tuo samainen takki. Ei kovin kallis ja toimii tosi hyvin sade-/tuulitakkina ja kestää pesutkin.

Toinen hauska pikku juttu juoksutuksen aikana oli, kun metsästä alkoi kuulua pauketta ja Skarlet alkoi kuunnella sitä. Normaalisti sanon hevosille tuon tyyppisessä tilanteessa, että ei mitään hätää, se ei ole mitään vaarallista. No, jos ihan tarkkoja ollaan, aseita kyllä kannattaa pelätä. Mutta louhuttelin Skarlettia, ettei se näytä yhtään hirveltä, sillä ei ole hätää. Jacksonin kanssa sen sijaa pitää olla vähän varovainen ;)

"Se on aika iso..."
Oli pakko käyttää salamaa, niin tuli ufo-kissa.

Hoidin sitten Skarletin yöpuulle ja suuntasin sisään. Illalla oli ruokana tortilloja, nam :) Kaksi uutta asiaa olen tällä reissulla tortilloiden sisään löytänyt. Maissi ja creme fraishe, olisikohan se ranskankerma suomeksi... On muuten aika hyviä molemmat. Maissia syötiin jo Irlannissa, koska se oli halpaa. Mutta toi creme fresh yllätti mut todella positiivisesti. Se sopii aika hyvin mausteisen lihan ja kastikkeen seuraksi. Mietin muuten yksi päivä, miksei Suomessa myydä maissia purkeissa. Tai ainakaan en ole koskaan törmännyt. Aloin siinä miettiä, miten selittäisin, minkälaista maissia se on. Vähän sellaista pakastemaissin tapaista, mutta säilyketölkissä. Ja tajusin, että onhan meillä Suomessa pakastemaissi, joka on muuten huomattavasti parempaa kuin noi tölkkimaissit, asiaa kun tarkemmin ajattelee. Mutta on noi tölkkimaissit helpompia.

Mutta se maisseista ja aika pitkälti tästä päivästä muutenkin. Ei taas ollut mitään ihmeellistä sanottavaa, joten kiitokset sille, joka luki loppuun asti. Huomenna postailen lyhyemmin, jos ei tapahdu mitään ihmeellistä. Voi olla, että käydään taas ratsastuskoululla, koska Jacob on kovin innoissaan uudesta ponistaan. En ihmettele :) Mäkin ratsastaisin mielelläni, mutta katsotaan nyt. Siihen asti kuulemisiin.



edit.
Se on muuten varmaankin smetanaa se creme fraishe :)
Ja ratsastinhan mä Irlannissakin kerran sateessa. Siis viides kerta.

Siivousta ja sisustamista

Oli taas tavallinen päivä. Ei varsinaisesti tapahtunyt mitään, mutta olin illalla ihan kuoleman väsynyt. Jotenkin vaan koko päivä meni kauheassa kiireessä.

Aamulla poikien lähdettyä kouluun siivosin hetken omassa huoneessa ja Jensin ja Cissin lähdettyä jatkoin viikkosiivousta. Siihen meni yllättävän paljon aikaa, vaikka yritin olla tosi nopea. Mutta pölyt piti pyyhkiä kaikista ovista ja joka ikisestä pikku nurkasta, niin kyllähän siihen saa tovin kulumaan. Halusin tehdä nyt niin hyvin, ettei tule sanomista.

Kello oli sitten jo puoli yksi, kun sain talon siivottua ja söin nopean lounaan ennen tallille lähtöä. En taaskaan ehtinyt tehdä varsojen kanssa mitään... Siivosin tallinkin niin nopeasti, kun pystyin. Mutta kun karsinat oli pakko kääntää tänään, en ollut valmis, kun poikien bussi tuli. Olin tosin ennakoinut sen ja jättänyt lapun, onneksi Jacob osaa lukea.

Calle

Lähdettiin nimittäin seuraavaksi ajamaan tallille, jossa pojat pääsi ratsastamaan. Normaalisti ne ratsastaa lauantaisin, mutta Cissillä on tänään joku kurssi, joten ajettiin poikien kanssa siis jo eilen tallille. Jacob meni uudella ponillaan, Callella. Mulle selvisi vasta tänä aamuna, että se on Jacobin, vaikka olinhan mä sen jo viikolla nähnyt. En vaan sitten ollut sitä nimikylttiä lukenut niin tarkkaan. Poni on ihan syötävän suloinen, mustankirjava pikkuponi, se on vasta viisi, mutta vaikuttaa tosi kivalta. Cissi auttoi Jacobia ja me laitettiin Oscarin kanssa Mercedez, yksi ratsastuskoulun shettiksistä valmiiksi. Pojat pyöri ponien kanssa hetken maneesissa ennen tuntien alkamista. Sen jälkeen hoidettiin Calle sisälle, Mercedez jatkoi tunnille. Pojat halusi äidin kyydillä kotiin, joten ajelin sitten itsekseni takaisin.

Päätin vielä jaksaa ja tein vähän lihaskuntoa ja kävin sitten suihkussa. Sen jälkeen ajattelin ihan hetken lepääväni sohvalla, mutta havahduin noin tuntia myöhemmin. Ehkä vähän väsytti. Ruoka oli siinä vaiheessa jo melkein valmis. Oli taas hirveä, sitä me varmaan syödään seuraavat viikot aika paljon. Mutta oli hyvää, en valita.

Ruuan jälkeen Cissi ja Jens päätti alkaa sisustaa. Ilmeisesti kahden huoneen kalusteet vaihdetaan toisin päin aina puolen vuoden välein. Niinpä kannettiin sohvat, nojatuolit ja sohvapöytä toiseen huoneeseen ja ruokapöytä tuoleineen toiseen. Sohva on iso ja painava ja matala, joten en saa sen alta imuroitua ja hetken jo pelkäsin, että sieltä paljastuu kunnon villakoirakasvattamo, mutta onneksi ei. Huoneessa ollaan sen verran vähän, että se taitaa olla syynä.

Siivosin vielä keittiön ennen kuin hipsin omaan huoneeseen. Hyvä kun silmät pysyi enää auki siinä vaiheessa. Surffailin hetken netissä ja latailin muutaman vanhan videon YouTubeen (täältä löytyy nyt video esteviikonlopusta) ennen kuin kaaduin sänkyyn.

David ja Goljat

Sateista päivää vaan teillekin, täällä tulee koko ajan vettä. Ei mitenkään paljoa, mutta sellaista ärsyttävää maatiaissadetta, joka vaan kestää, kestää ja kestää. Tai jos ei sada, ilma on sellainen kostean usvainen, eli kastuu joka tapauksessa. Onneksi sentään on aika lämmin, ettei ihan pystyyn jäädy ulos.

Tänään on ollut ihan sairaan kiire ja en ehtinyt edes tehdä kaikkea, mitä piti. Siivoaminen jäi vähän puolitiehen ja pakko jatkaa huomenna, vaikka huomenna on muutenkin kiire päivä. Cissi ehti jo sanomaan, että muutama asia pitäisi siivota paremmin, mutta ymmärsi kun sanoin, etten ehtinyt ja että teen huomenna. Aamulla eka pojat kouluun, sitten vähän oman huoneen järjestelyä ja Cissin ja Jensin lähdettyä aloin siivota. Tänään oli siis viikkosiivouspäivä ja aloittelin jo eilen, mutta silti meni tänään ikuisuus. En vaan ymmärrä, miten sain siihen kulumaan niin kauan. Hiki hatussa imuroin ja moppasin lattioita. Kävin tosin ajamassa pikalenkin Borensbergiin, kun farmorin siivoja piti viedä bussille. Siihen meni sitten reilu puoli tuntia siihenkin.

Sitten oli tietysti talli ja hevoset. Siivosin ihan supernopeasti ja huomenna tulee menemään ikuisuus karsinoiden kääntämiseen... Ja mulla menee niin hermot lantalan lankkuihin. Nyt ne on ihan märät ja todella liukkaat ja tänäänkin kottarit kaatui. En vaan voinut tehdä mitään, kun ne lähti luistamaan pitkin märkää ja niljakasta puuta. Käytin kaiken tasapainon vaan siihen, että itse pysyin pystyssä. Siihen menee ihan sairaasti aikaa, kun yrittää saada tyhjennettyä kottarit. Pahimmillaan saman verran kuin karsinan siivoamiseen. Ei ole mitenkään tehokasta siis. Pitää vaan ajatella, ettei tämä ole ikuista ja että kyllä mä joka päivä saan ne neljä kottarillista vietyä sinne. Mutta ei se kivaa silti ole, kyllä vaan kannattaa panostaa tällaisiinkin pieniin asioihin. Yllättävästi helpottaa töiden tekemistä ja ennen kaikkea säästyy kaikelta ärsytykseltä.

Varsojen kanssa puuhailun hylkäsin suosiolla, mutta Skarlet oli pakko juoksuttaa. En ehtinyt ihan täysiä minuutteja sitä pyörittää, mutta melkein. Lauantaina sitten tehdään oikein kellontarkkaa työtä. Skarlet oli tänään muuten tosi hyvä ja käyttäytyi tosi nätisti. Ei mitään sinkoiluja tai sekoiluja vaan se teki just niinkuin pyysin. Selvästi säännöllinen liikunta auttaa ylienergisyyteen.

Mutta mua harmitti, etten ehtinyt tehdä varsojen kanssa mitään. Huomennakin menee vähän tiukille. Ja ne oli niin hienoja eilen molemmat. Tänäänkin Dura tuli katsomaan, kun hain Skarletin, että pääsisikö sitä johonkin. Tänään ei päässyt, mutta ehkä huomenna pääsee. Noi on muuten tosi kivoja, kun ne tulee viheltämällä aina portille. Tai no melkein aina. Mutta viimeistään sitten ne tulee, kun lähtee kävelemään niitä kohti. Mikä on suuri helpotus, koska laidun on aika iso ja todella märkä.

Seuraavaksi kiirehdin sitten hakemaan lapset koulusta ja pojat menikin sitten suoraan isovanhemmille ja lähdin ajamaan tallille. Tänään oli viikoittainen piristys, elithoppning. On vaan tosi stressaavaa, kun joka viikko on ihan minuuttiaikataulu, että ehtii tunnille. Tänäänkin olin ehkä seistsemän minuuttia ennen tunnin alkua tallilla. Ensi viikolla on pakko olla aikaisemmin, en vaan enää jaksa kiirehtiä ennen tuntia. Ja sitä paitsi, mua hävettää mennä tunnille likaisella hevosella.

Tänään mulla oli ratsuna Goliat, suuri punarautias läsipää ruuna. Vähän raskasrakenteisempi kaveri, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Goliat näyttää nimittäin tosi raskaalta ja tosi hitaalta. Laitoinkin sporrat jalkaan ja kiitin onneani, että olin eilen laittanut ne kypäräpussiin. Rakennettiin nopeasti rata, josta ei tänään tule piirrosta, koska se on helppo selittää. Pituushalkaisijalla oli siis linja, joka alkoi kahdella ravipuomilla, sitten ristikko, askel, okseri, kaksi askelta, pysty, askel ja okseri. Eli tavallaan kolmoissarja apuesteellä. Vähän pelotti rakentaessa, koska mietin, miten ihmeessä saan Goliatin venymään väleihin. Selkään päästyäni totesin, että hevonen on yllättävän kapea. Se näyttää isolta ja massiiviselta, mutta se on kuitenkin kapeampi kuin esim. Bianca. Ja lisäksi se oli yllättävän herkkä. Pohkeelle, ei ohjalle. Alkuverkassa sitä oli ihan turha yrittää saada taipumaan, hevonen oli kuin rautakanki. Täytyy sanoa, etten edes muista milloin viimeksi olisin mennyt tuollaisella hevosella. Toki ne Irlannin otukset oli mitä oli, mutta nekin nyt pääsääntöisesti käänsi päätään kun veti ohjasta. Mutta Goliat, en vaan osaa selittää sitä. Se ei vaan taipunut, ei vaikka yritin johtaa, käyttää sisäpohjetta, johtaa vähän enemmän ja käyttää sisäpohjetta vähän enemmän. Hevonen oli suora kuin hiilihanko.  Onneksi meillä oli lyhyt sileän verkka ennen kuin alettiin hyppäämään.

Verkkana tultiin linjan kahta ekaa estettä, eli ravissa sisään ja sitten hyppy, askel, hyppy ja joko oikealle tai vasemmalle, riippuen kummasta suunnasta tultiin. Eli suunta vaihtui. Lisäksi meillä oli esteiden jälkeen puomi, jota ennen piti siirtää raviin. Goliat oli yllättävän reipas ja yritti laukata jo osastosta lähdettäessä. Tosin linjalle tullessa se oli tosi tyhjä, enkä saanut siihen sitä painetta, minkä olisin halunnut. Hevonen hyppäsi kuitenkin ihan hyvin, paremmin kun osasin odottaa. Ongelma olikin sitten raviin siirtymisessä. Nimittäin tämä laiskaksi epäilemäni hevonen ei siirtynyt raviin. Ihan kiva. Tämä tultiin kaksi kertaa, kerran molemmista suunnista ja sitten laitettiin kolmas este linjalle. Jessica siirsi "rajapuomia" kauemmas ja nyt sitä ennen piti olla käynnissä. Oikeasti väli esteeltä puomille oli sama, koska tietysti kolmas este oli siinä välissä. Vähän mietin, miten saan hevosen takaisin ennen puomia, koska Goliat ei ollut kovin herkkä suustaan. No, ongelmaa hidastamisesta ei tullut. Nimittäin, Goliat hyppäsi tosi kivasti, toka väli jäi aavistuksen pitkäksi ja ratsastin vähän eteen. Oli aika epätoivoinen olo, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan, mutta niin vain hevonen venytti ja kolmas estekin meni hyvin. Sen jälkeen jatkoin puolittain kevyessä istunnassa, kun hevonen yhtäkkiä teki täydestä laukasta stopin. Oli aika lähellä, etten jatkanut matkaa itsekseni. Hevonen sai sitten kyllä tempauksen jälkeen kannukset kylkeen. Jalat oli sen verran nopeammin kiinni kyljissä, että se oli raippaa nopeampi rangaistus :D Muut vain nauroivat sen jälkeen, ei mitenkään pahantahtosesti vaan sellaista ystävällistä naurua, koska tilanne oli huvittava, eikä mitään sattunut. Jessica sitten totesi, että tyypillistä Goliattia. Mä olin vähän, että te tiesitte sen tekevän näin, ettekä viitsineet varottaa. No, seuraavalla kerralla osasin varautua, eikä hevonen tehnytkään mitään tyhmää. Ilmeisesti se vaan kokeilee, mitä saa aikaan pelleilyllä ja jos mitään ei tapahdu, se osaa käyttäytyä.

Toinen ratsastuskoulun tallikissa,
sen häntä on oikea pulloharja.

Hypättiin sitten linja vielä muutamaan kertaan niin, että viimeinenkin este oli ylhäällä. Välit oli joka kerta vähän pitkiä Goliatille, vaikka kuinka yritin ratsastaa sitä eteen. Se oli tosi outo tunne, koska olen tottunut siihen, että hevonen pidentää laukkaa kun siihen luo painetta. Mutta Goliat meni samaa tasaista laukkaa joka kerta, vaikka kuinka yritin ennen estettä ratsastaa eteen. Hyvin se venyi väleihin, mutta välillä tuli vähän "toivotaan, toivotaan" olo. Tarkoitus oli kai keskittyä istuntaan, mutta mä keskityin samaan hevosen yli niistä esteistä ja tajusin, että istuin taas koko tunnin vähän liian edessä. Tai että hypyn alussa mun painopiste on liikaa kaulalla. Miksi en taaskaan saanut korjattua sitä? Ärsyttävää. Tiedän, ettei se ole tällä tasolla vielä kovin iso virhe, mutta olisi kiva päästä siitä eroon, koska jos joskus tapahtuu ihme ja pääsen hyppäämään isompia ratoja, ei hevosta ainakaan auta kaulalla oleva ratsastaja. Vikalla kerralla oksereita nostettiin ja eka oli joku 90cm ja ihmeen kevyesti Goliat senkin hyppäsi. Jouduin silläkin kerralla ratsastamaan eteen, koska jo ekalle esteelle tuli pikkuhyppy, joka sitten vaikutti koko linjaan.

Loppuraveissa Goliat kyllä jo oli vähän pyöreämpi ja pehmeämpi. Se oli yllättävän kevyt, sen jälkeen kun asetus ja taivutus meni läpi. Jotenkin luulisi, että tuon kokoinen hevonen voisi olla todella raskas, mutta ei. Täällä kyllä kaikki hevoset tähän asti on tuntunut tietyllä tapaa hyvin ratsastetuilta. Tai siis niille on selvää, että töitä tehdään, kun niin pyydetään. Tuntiin olin ihan tyytyväinen, koska alla oli täysin toisen tyyppinen hevonen kuin mihin olen tottunut ja mitään isompia virheitä en tehnyt tunnin aikana. Mutta ei Goliat missään tapauksessa ole mun suosikkilistalla kärkipäässä ja toivottavasti ei tarvitse uudestaan kiivetä sen selkään. Bianca oli paljon mukavampi. Mutta se saattaa olla taas ensi viikolla mulla, koska sen tänään sen ratsastaja putosi, kun Bianca kielsi, tosi yllättävää...

Tunnin jälkeen harjasin sitten Goliatin kunnolla. Hävetti oikeasti, että hevonen oli ollut tunnilla sen näköinen. Mutaa jaloissa ja lautasilla (se oli märkää ennen tuntia) ja muutenkin kyllä näki, että huonosti oli harjattu. Lupasin itselleni, että tämä oli viimeinen kerta näin myöhään tallilla. Toiste en kehtaa saman näköisellä hevosella mennä tunnille.

Nyt illalla mun oli vielä tarkotus tehdä vähän lihaskuntoa, mutta voi olla, että jää nyt välistä ja teen huomenna aamulla. Pitäähän sitä kavereiden kanssa keskustella, kun kerrankin ollaan FB:ssä samaan aikaan. ;)