You really shine like a diamond

En voi olla hehkuttamatta sitä, miten hieno Simpasta on tullut. Oikeesti siitä tuntuu olevan sata vuotta, kun se tuli, nuorena ja kuumana kisahevosena. Se ei kestänyt ohjalla ratsastamista eikä liikaa painetta (eikä kyllä kestä aina vieläkään). Sitä ei voinut pidättää kevyessä istunnassa, sitä piti ratsastaa istunnalla ja pohkeilla tarvittaessa ja muuten istua hiljaa. Eihän se ole pelkästään positiivisesti muuttunut, kyllähän siitä on tietty herkkyys hävinnyt. Mutta samalla siitä on tullut aikuinen, järkevä ja ratsastettava hevonen. Lopullinen avain oli ihan selkeästi kesäloma laumassa. Sen jälkeen se on jäänyt laumaan tarhaamaan ja kevääseen verrattuna koko hevonen tuntuu tasapainoisemmalta, nimenomaan henkisesti. Voisin ehkä kerätä joskus kuvia vuosien varrelta, koska kaksi vuotta sitten (ei siitä oikeasti ole kauempaa) en todellakaan osannut ratsastaa ja Simppa oli aika hankala ratsastettava. Siitä on tultu yhdessä aika pitkä matka.

Koska perjantaina Simppa oli niin täydellinen, olin ihan fiiliksissä koko viikonlopun. Sunnuntaina mun oli sitten pakko pyytää sitä uudestaan tunnille. Vähän aikaa opettaja mietti, koska Simppa ei ole ihan ensimmäinen valinta kuitenkaan koulukisoihin, joihin me tällä hetkellä treenataan. Lopulta kuitenkin sain sen, Lassilla onkin tässä tullut ratsastettua ihan tarpeeksi hetkeksi aikaa.

Aloitettiin tunti tekemällä käynnistä pysähdyksiä. Niin helpolta kun tehtävä kuulostaakin, se ei sitä kuitenkaan ollut. Simo ei halunnut pysyä tasaisella tuntumalla ja reagoi vähän turhan vahvasti pidätteisiin. Melkein meinasin jo alkaa tuntea epätoivoa, mutta päätin sitten antaa hevoselle aikaa ja jatkaa vain rauhassa ratsastamista. Raviverkkakaan ei ollut ihan Simppaa varten tehty. Pitkillä sivuilla tehtiin 3-4 askeleen käyntisiirtyminen ja siitähän Simo taas tykkäsi. En päässyt ollenkaan ratsastamaan sitä tasaiselle tuntumalle, koska jokainen siirtyminen sai sen vetämään päätä ylös. Aloin sitten tinkiä siirtymisen paikasta, kunhan hevonen tuli pehmeästi ja tuntumalla käyntiin. Tällä sain Simppaa vähän tasaisemmaksi ja sitten onneksi jatkettiin ilman siirtymisiä.

Tosin sen jälkeen opettaja alkoi saarnata meille huolimattomista kulmiin ratsastuksista. Luulin ratsastaneeni hyvin kulmiin ja en tainnut olla ainoa. Mutta luulo ei ole tiedon väärtti. Opettaja meni seisomaan yhteen kulmaan ja käski alkaa ratsastaa niitä kulmia. Tein tarkoituksella siinä vaiheessa pyöreitä kulmia, mutta ratsastin ne kuitenkin mielestäni muuten ihan ok. Simppa nimittäin taas oli aavistuksen epämääräinen oikeasta etusesta kaarteissa, kuten niin usein ennenkin. Yritin sitten siitä varovasti sanoa, mutta sain vastaukseksi kunnon ripityksen aiheesta tasapainoinen hevonen läpi kulman. Onhan se totta, että Simo könkkää enemmän silloin, kun se kaatuu sisäetujalan päälle kaartessa. Kyllähän sen pitäisi olla paremmin takaosansa päällä ja siihen tietysti pyrin aina kun könkkäämistä ilmenee. Silti yritän helpottaa alkuun asiaa myös loivemmilla teillä. Mutta ei auttanut. Kulma oli pakko ratsastaa opettajan määrämässä jyrkkyydessä, joten aloin sitten valmistella kulmia ihan eri tavalla. Selkeä hidastus, tasapainottaminen ja taivutus läpi kulman. Ja kas kummaa, muutaman kierroksen jälkeen Simo alkoi paitsi ravata paremmin kaarteissakin, pysyi paremmin suorana ja tasapainossa myös suorilla linjoilla. Sitten se alkoi tulla tasaisemmaksi edestä, hyväksyä ohjastuntumaa ja nousta edestä kevyemmin ylös pyöreänä. Enkä tehnyt mitään muuta kuin ratsastin kulmat huolellisesti. Tällä kertaa oikeasti huolellisesti. Hups, olisikohan kannattanut tämäkin asia ottaa opiksi niistä sadasta ensimmäisestä kerrasta, kun siitä on puhuttu. Mutta eipä ole ensimmäinen asia ratsastuksessa, joka on mulle väännetty jostain rautalankaa paksummasta ja vasta sitten se on mennyt jakeluun. Niitä on tässä parin kuukauden aikana tullut aika monta.

Lyhyiden välikäyntien jälkeen jatkettiin sitten harjoitusravissa uraa pitkin. Simo oli pyöreä ja melko kevyt. Hetken pystyin keskittymään vain omaan istuntaani tai lähinnä käsiin ja ylävartaloon. Kuten aikaisemmin totesin, tajusin mistä mun käsien ongelma on lähtöisin. Nyt Simppa meni niin hyvin, että mulla ei ollut mitään ongelmaa istua kunnolla. Olisipa joku vaan saanut sen videolle niin tietäisin näyttikö se yhtä hyvältä kuin tuntui. Jatkettiin keskiympyrälle ja nostetiin siinä laukka. Laukka on ollut aina mun istunnalle kaikkein huonoin askellaji, koska en ole laukassa saanut hevosia yleensä rehellisesti läpi. Mutta tänään siinäkään ei ollut mitään ongelmaa. Ohjat oli lyhyet, Simppa ryhdikäs, minä ryhdikäs ja kädet oikealla paikalla. Opettajakin vaan kehui hevosta. Kun ympyrät meni ok, siirryttiin laukaamaan suoraa uraa, jossa jouduin todella keskittymään niihin kulmiin. Mutta Simppa oli superhyvä ja fiksu. Muut hevoset levisi kuka minnekin vähän väliä, mutta Simo laukkasi samaa laukkaa, samassa tahdissa, muodossa ja tempossa kierros toisensa jälkeen.

Harjoitusraviin siirtyessä hevonen pysyi rentona ja ravasi ihan super hienoa ravia. Hetken olisin voinut kuvitella istuvani paremmankin kisatykin selässä. Askel oli joustava, lennokas, voimakas. Hevonen pehmeä, pyöreä ja kuulolla. Itsekin istuin suorassa, kädet kannettuna ja ohjat lyhyenä. Oikeasti sääli on, ettei siitä ole kuvia. Tultiin sitten yksi keskiravi alas istuen. Alkutunnista tehtiin muutama keventäen ja ne jo lupaili ihan hyvää, vaikka jouduinkin joka kerta väistämään jommassa kummassa päässä ja keskiravi jäi vähän lyhyeksi. Simo kuitenkin venytti rentona ja pyöreänä, mikä ei ole siltä mikään oletusarvo. Tähän viimeiseen keskiraviin saatiin sitten tehtyä koko linja ilman väistamisiä ja valmistelinkin keskiravin huolella. Simo ei lähtenyt ihan niin hyvin kuin se olisi voinut lähteä. Mutta se venytti rehellisesti ja rentona askelta. Edes oman istuntani herpaantuminen lopussa ei saanut sitä rikkomaan, joten hevonen oli ihan super. Ainoa ikävä asia oli, etten tosiaan pystynyt istumaan tiiviisti diagonaalin loppuun asti. En tiedä miksi, Simolla on aika helppo ravi, varsinkin Lassin jälkeen. Lähdin ehkä taas tuuppaamaan lopussa liikaa ja unohdin istua ravin rytmiä kunnolla. Mutta opettajakin kehui meidän keskiravia, joten olin aika tyytyväinen.

Toiseen suuntaan yritettiin aloittaa laukka suoralla uralla, tavoitteena tehdä keskilaukat pitkille sivuille. Mutta se ei oikein onnistunut, koska hevoset levisi kuka mihinkin suuntaan kaikki vuorollaan. Kaikki paitsi Simo, joka laukkasi tahdissa, muodossa ja kuulolla välittämättä muiden sekoiluista kierros toisensa perään. Yritin keskittyä kulmiin, jotka on Simolle oikeassa kierroksessa paljon vaikeampia. Vielä keväällä Simo olisi ihan varmasti mennyt mukaan muiden sekoiluun, mutta nyt se vain vähän kuunteli välillä takana kaahaavaa yrittämättä tehdä mitään. Kun suoralla uralla laukkaaminen ei oikein onnistunut, jäätiin ympyrälle, jossa tehtiin keskilaukkaa puoli ympyrää. Simppa kyllä venytti, mutta päästin sen liian matalaksi samalla. Eli ihan perusongelma kun ratsastan keskiaskellajeja. Selvästi kaikkea ei voi korjata kerralla. Yritin kyllä istua siististi ja se oli helppoa, koska hevonen oli niin hyvä. Yksikään keskilaukka ei epäonnistunut, joten voisin sanoa, että tyytyväinen oli siinä kohtaa vähän laimea ilmaisu.

Kevennettiin vielä hevoset loppuun. Simppa oli ainoa, joka sai luvan venyttää alas. Yllättäen se ei pyöristynyt ihan odottamallani tavalla, vaikka vähän venyikin. En sitten tiedä, oliko se jo niin kaikkensa antanut, että täysin alas pyöreäksi venyttäminen olisi ollut liikaa. Yleensä se nimittäin vastaavassa tilanteessa pyöristää hyvin eteen-alas ihan vain ohjaa antamalla. Ja nyt Simpukka oli ehkä paremmin läpi kuin koskaan ennen. Se oli myös hiestä märkä oikeastaan kokonaan. Kaulan ja ryntäiden liitoksesta olisi voinut vetää viivan suoraan taakse ja sen alapuoli oli kokonaan hiessä, kuten myös kaula, satulan alus sekä pää. Mutta olihan se ollutkin melkeinpä täydellinen ♥ En nyt ihan heti keksi, miten se olisi voinut mennä paremmin. Se tuntui hyvältä ja opettajakin oli jopa tyytyväinen siihen. Simo pääsi sitten ansaittuun suihkuun, jota en itsekään olisi pistänyt pahakseni.

Lähdin sitten vielä vetämään Lassilla yhden maaston ja en mä voi sanoa, ettenkö Lassista pitäisi. Onhan se kerrassaan kultainen hevonen ja ihan ykkönen vetohevosena. Ei tällä kertaa laukattu maastossa, mutta Lassi oli ihan innoissaan ravissakin, hassu. Lisäksi juoksutin Dellan, joka liikkui taas paremmin kuin lauantaina ja oli muutenkin paremmalla tuulella. Selkä ei selvästi ole enää niin kipeä, mikä on erinomainen asia. Kun tähän lisää Lillin juoksutuksen ja maastokävelyn ennen tuntia, sain varmaan olla illalla hyvällä omalla tunnolla vähän väsynyt.

Hetken leikin ahkeraa hoitajaa

Huomasin jo viime keväänä, että mun hoitamisen taso oli kovasti laskenut. Kirjoittelinkin siitä pari viikkoa sitten. Ja päätin aloitta ryhtiliikkeen. Jokainen voi sitten arvella ihan hiljaa itsekseen, miten siinä kävi.

Sanotaan vaikka niin, että kyllä mä hevoset harjaan joka päivä, putsaan kamat kun ne on likaiset ja harjaan suojat aina ennen kuin laitan ne jalkaan. Mutta paluu siihen vuoden 2008 hoitamiseen ei oikein onnistunut. Silloin joka päivä paitsi harjasin hevoset hyvin, pyyhin suitset, harjasin huovat, vyöt ja suojat, pesin kupit sekä putsasin harjat. Kerran viikossa pesin suitset, harjat ja suojat ja satulankin joka toinen viikko. Hoidin silloinkin kolmea hevosta. Iso ero on siinä, että silloin kävin tallilla kolme kertaa viikossa. Nykyään käyn kuusi kertaa viikossa ja yritän viettää siellä yhtä päivää kohden mahdollisimman vähän aikaa. Niinpä kamojen hoitaminen jää viikonloppuun, arkisin vain hoidan hevoset ja putsaan kamat sen verran kuin on pakko.

Lisäksi aikaa hoitamiselta vie nykyisin niin paljon kaikki muukin. Tällä viikolla esim. olen juoksuttanut Dellan joka päivä (paitsi keskiviikkona kun en ollut tallilla). Dellalla on taas selkä ollut vähän kipeä ja kun sopivaa satulaakaan ei löytynyt, laitettiin hevonen viikoksi pelkästään juoksutukseen. Se teki tosi hyvää, koska tamma liikkui liinassa kivasti. Aluksi se oli vähän haluton, mutta joka päivä se liikkui paremmin ja paremmin. Positiivista on se, että se liikkui pyöreänä myös ilman mitään apuohjia. Toki käytin kumppareita silloin, kun halusin sen liikkuvan lyhyempänä, mutta alku- ja loppuverkat juoksutin sen ilman apuohjia ja hevonen hakeutui turpa melkein maahan.

Juoksutusta olen muutenkin päässyt harjoittamaan viime aikoina, koska myös Lillin juoksutus on viime viikkoina ollut ohjelmassa useamman kerran. Jos Della on joka päivä samanlainen, kuuntelee hyvin ja toimii pelkistä sanoista, Lilli on sitten toisesta ääripäästä. Siitä on mahdotonta sanoa, meneekö se hyvin vai pukkilaukkaa. Se on nuori hevonen ja käyttäytyykin niin. Toisena päivänä se on superhyvä, seuraavana se räjähtää käsiin ja juoksee liinan päässä ilman kontrollia. Näitä molempia päiviä on osunut tähän, mutta kyllä se vähitellen käyttäytyy kokonaisuudessa paremmin ja paremmin. Ja niinä päivinä, kun se oikeasti malttaa keskittyä, se väläyttelee sellaisia pätkiä, että niiden eteen kannattaakin välillä tehdä töitä.

Ja jos neljän hevosen hoitamiseen, taluttamisiin ja kahden hevosen liikuttamiseen ei mene tarpeeksi aikaa, olen tehnyt joka viikko tallitöitäkin. Ja kun kaiken tämän ymppää samaan päivään, voin sanoa ettei ole ihan helppoa. Eilen olin aamutallissa ja lisäksi yritin hoitaa hevoset ihan normaalisti. Niinpä söin aamiaista Simppaa harjatessa, siivosin niin nopeasti, että ehdin lounastauolla harjata Amin, pidin talutuksen ja ennen päivätallia harjasin vielä Dellan ja Lillin. Päivätallin jälkeen juoksutin Dellan, Lillillä oli onneksi kävelypäivä ja ihana ystäväni talutti sen samaan aikaan. Muuten ei olisi ollut mikään kiire, mutta nähtiin vielä kavereiden kanssa Suomenlinnassa. Oli kyllä hyvä palkinto päivän työstä, vaikka loppuillasta en jaksanutkaan enää edes keskustella.

No, tämä on oma valintani. Ei kukaan pakota tekemään tätä kaikkea. En vaan oikein ole koskaan osannut sanoa ei. Ja toisaalta tykkään siitä, mitä teen. Mutta olen tässä vuosien varrella oppinut senkin, että ei se satulan likaisuus oikeasti vaikuta mihinkään ja hevoset selviää hengissä, vaikka harjoja ei joka viikko pesisikään. Edelleenkään en luista asioista, joillla oikeasti on väliä. En vaan jaksa stressata turhasta. Kaikesta huolimatta puolueellisesti sanon, että Simppa ja Della on varmasti yhdet tallin parhaiten hoidetuista hevosista.

Just perfect for me

En ole pitkään aikaan päässyt Simolla ratsastamaan ja tajusin oikeastaan vasta nyt, kuinka paljon olen sitä kaivannut. Lassi saattaa olla kiva, Dellasta tykkään paljon, mutta Simppa on "mun hevonen". Se on aina istunut mulle kuin hanska käteen. Tiesin heti ekaa kertaa sen selkään kiivettyäni, että tässä on mun hevonen. Jos ajatuksia voisi lukea, väitän että me luettaisiin toistemme ajatuksia. Mun ei ole koskaan tarvinnut etsiä oikeita nappuloita Simon kanssa. Heti alusta asti meidän yhteistyö on toiminut hyvin ja ajan kuluessa vain muuttunut saumattomammaksi. Opettajani totesi tänäänkin, että se on ihan sama menenkö Simpalla usein vai en, osaan lukea sen muutamassa sekunnissa. "Vähän kuin kotiin olisi tullut", hän sanoi sen jälkeen, kun olin todennut että oli taukoa tai ei, Simppa vaan on niin tuttu.

Aloitettiin itsenäisellä alkuverkalla kaikissa askellajeissa. Tein vähemmän siirtymisiä kuin opettaja olisi halunnut, mutta keskityin saamaan rehellisen taivutuksen läpi ilman, että Simppa heitti ulkolavan ulos. Töitä sen kanssa sai tehdä, mutta kyllähän Simpukka sitten liikkuikin. Laukka oli vähän voimatonta ja Simo käänsi päänsä vinoon varsinkin vasemmassa kierroksessa. Ihan tuttu juttu, mutta en taas(kaan) saanut sitä kokonaan korjattua. Ratsastin kyllä ulkoa eteen, kuten pitääkin. Mutta jäin sitten silti liikaa säätämään käden kanssa ja se tavallaan söi korjauksesta tehon. Kyllä se aina muutaman askeleen toimi ja Simppa oli hyvä, mutta suurimman osan ajasta se laukkasi niska kenossa ja turpa ulkona. Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset, jotka on aina olleet Simolle vaikeita, sujui jopa hyvin. Muutaman kerran olin itse huolimaton ja Simo tuli ravin kautta, mutta saatiin me molempiin suuntiin pari tosi onnistunuttakin siirtymistä. Simo on aina inhonnut kädellä pidättämistä, eikä siitä vieläkään pidä. Se ei kuitenkaan enää reagoi niin voimakkaasti ja toisaalta olen itse oppinut ratsastamaan enemmän istunnalla ja toisaalta oikeasti ratsastamaan esim. laukasta käyntiin siirtymiset sen sijaan, että vain vetäisin hevosen voimalla käyntiin.

Alkuverkan jälkeen aloitettiin toisella tehtävällä. Siinä oli puomi, kolme laukka-askelta, pikku pysty, kolme laukkaa ja puomi. En ollut hypännyt Simolla huhtikuun kisojen jälkeen, mutta voin sanoa vain, että toisilla hevosilla kaikki on helppoa. Jos Dellalla ja Lassilla on ollut vaikeaa löytää askelta, Simpan kanssa mitään ongelmaa ei ollut. En edes osannut "pelätä" sitä, koska, no. Meillä vaan synkkaa niin hyvin, että yleensä kaikki onnistuu ja jos ei onnistu, selvitään silti yhdessä. Joka tapauksessa tultiin tehtävä molemmista suunnista kolme kertaa ja joka kerralla Simppa tuli hyvin, oli kuulolla, hyppäsi hyvin ja lyheni vielä väliin. Ymmärrän kyllä, mitä opettaja(t) tarkoittaa sillä, että kehityn muilla hevosilla paljon enemmän. Simon kanssa kaikki on niin helppoa, että kommentit on luokkaa "hyvä, hyvin, hienosti". Vaikeammilla hevosilla saan paljon enemmän erilaisia kommentteja. Mutta kai sitä joskus saa nauttia?

Simokin oli ihan innoissaan, koska se ei ole kesäloman jälkeen juurikaan hypännyt. Vielä enemmän sitä innosti toinen linja. Siinä oli ravipuomi, ristikko, kaksi askelta, ristikko, kolme askelta ja okseri. Tultiin ensin pelkää ristikkoa, sitten molempia ristikoita ja lopuksi koko linja pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla Simppa laukkasi jo ennen maapuomia, vaikka pidätinkin koko lähestymisen. Toisella kertaa se sentään malttoi odottaa puomille asti ennen kuin rikkoi laukalle sen yli. Esteet oli tosi pieniä, mutta oltiin molemmat ihan fiiliksissä. Simo halusi hypätä ja minä halusin vain hypätä Simon kanssa. Kaikki hypyt meni tosiaan hyvin, ei kai mitään muuta olisi voinut odottaa. Muutamat hypyt okserille oli "palkinto" tunnista. Mulla oli olo, että mikä vaan olisi sujunut ja Simppa olisi varmasti mennyt mitä vaan, sen verran innoissaan se oli. Mutta pitkä hyppytauko takana ei kannata liikaa rasittaa hevosta, vaan tyytyä niihin onnistuneisiin suorituksiin.

Olin tunnin jälkeen ihan seitsemännessä taivaassa. Simppa vaan on niin täydellinen. Luotan siihen esteillä enemmän kuin kehenkään muuhun. Toki se ei ole joka asiassa maailman luotettavin, olen pelännyt ratsastaa sillä, olen ratsastanut sillä vaikken aina olisi halunnut. Olen uskotellut itselleni, että haluan ratsastaa sillä, koska syvällä sisimmässäni halusin. Nyt kun ihan oikeasti haluaisin, en enää saa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy. Yleensä ratsastan uusia hevosia, koska ne on vaikeimpia. Pisimmilläänkin sitä vaihetta on kestänyt puolitoista vuotta, joka tuli Simpan kanssa täyteen viime talvena. Sen jälkeen olenkin mennyt pääasiassa Dellalla ja Lassilla. Dellan kanssa sama puolitoista vuotta tulee syksyn aikana täyteen, mutta mikäli uusia hevosia ei tule, jatkanen sen kanssa töitä, sillä se ei ole helppo ratsastettava. Toisin kuin Simppa nykyisin. Mutta joku hyöty on olla opettajien kanssa hyvissä väleissä: kyllä mä aion jatkossakin Simppaa pyytää tunneille. En halua päästää irti, kun kerrankin olen löytänyt jotain näin hienoa.

Syyskausi alkoi

Tässä on ollut pitkä tauko postailuista. Välissä ehti olla Lappeenrannan kisat ja syyskausikin alkoi. Miljoona postausta on luonnosvaiheessa, mutta julkaisematta. Yritän niitä saada tässä pikkuhiljaa valmiiksi ja näkyviin. Tässä kohtaa muistutan, että kirjoittelen siis eniten itselleni, mistä syystä julkaisen joskus vanhojakin postauksia ja julkaisen ne oikeille päivämäärille. Se saattaa hämmentää, mutta pystyn itse silloin lukemaan blogia päiväkirjana myöhemmin, ja siihen tämä ensi sijaisesti on tehty. Niitä on nyt tulossa mm. kesän valmennuksista sekä tietysti Lappeenrannan tuntsimestaruuksista.

Pikainen päivitys sitten vielä siitä, missä nyt mennään.
Pääsin siis erittäin suurena yllätyksenä opiskelemaan TKK:lle. Olin jo tehnyt suunnitelmat sen mukaan, etten pääse opiskelemaan. Olin ihan varma, etten pääse, sillä pääsykokeissa mm. piirtelin hevosia suttupaperille. Mutta niin vain nimeni oli hyväksyttyjen listalla, mikä oli yllätys, eikä vähiten minulle itselleni. Niinpä ne suunnitelmat meni sitten uusiksi. Ja samalla oli helppo tehdä ratkaisu hevosteluni tulevaisuudesta ainakin nyt hetkeksi. Koska en tiedä yhtään, paljonko opiskeluihin menee aikaa, miten paljon ehdin tehdä töitä, miten paljon jaksan tehdä töitä ja miten paljon rahaa on käytössä, ei ole mitään järkeä ottaa nyt ylläpito-, puoliylläpito- tai edes vuokrahevosta. Niinpä jatkan ratsastuskoulutunneilla. Se on helppo ja huoleton tapa harrastaa ja kehittyä. Opiskelu on tästä seuraavat x vuotta mulle pääasia, sillä valmistumisen jälkeen pääsen töihin ja tienaamaan. Sen jälkeen pystyn ostamaan vaikka oman hevosen. Mutta päästäkseni siihen pisteeseen, joudun nyt hetken aikaa himmailemaan harrastuksen kanssa. Ainakin nyt tämän ensimmäisen vuoden. Sitten jo vähän tiedän, mitä odottaa.

Tunnitkin vähän muuttuu, sillä opiskelu ikävästi hankaloittaa perjantai aamuisin ratsastamista. Mutta käyn tunnilla edelleen hyppäämässä aina kun vaan on mahdollista. Sunnuntain valmennustunnilla jatkan normaalisti ja lisäksi meillä on noin kerran kuukaudessa pienryhmätunti sovittuna. Kisaamista en lopeta, mutta erittäin todennäköisesti siirryn Lassista eteenpäin. Voihan se olla, että keväällä taas todetaan, että Lassi on paras vaihtoehto, mutta nyt olisi toiveena saada alle hevonen, jolla oikeasti voisi esim. tuntseissa pärjätä. Niinpä syksy todennäköisesti tehdään töitä sen asian eteen ja katsotaan keväällä, mikä on tilanne.

Eli lyhyesti, tervetuloa lukemaan uuden teekkariphuksin arjesta ratsastuskoululla ja ehkä vähän yliopistollakin.

Maistiainen Lappeenrannan kisoista
(c) Hanna Mäntynen