Wappu 2014 oli ikimuistoinen, ainoa phuksivappuni elämässä ja ensimmäinen Otaniemessä. En ole enää virallisesti phuksi vaan teekkari. Vappu on yksi opiskelijoiden vuoden suurista juhlista ja teekkarifuksit saavat vappuna lakkinsa ja heistä tulee teekkareita.
Meillä vappua alettiin valmisella oikeastaan jo huhtikuun alkupuolella, kun matkamme phuksista teekkariksi alkoi saada loppuhuipennustaan. Yö jossain Nummi-Pusulassa sai jatkoa erilaisilla tapahtumilla. Vapun juhlinta taisi virallisesti alkaa kaksi viikkoa ennen kuun vaihdetta. Viikkoa ennen vappua meillä oli phuksitappo, koska phuksin on kuoltava, jotta teekkari voi syntyä. Viikko zombina oli aivan käsittämättömän hieno ja 1.5 keskiyöllä lakin painaminen päähän oli varmasti vuoden kohokohta. Teekkarit suhtautuvat erittäin tiukasti vanhoihin perinteisiin, koskien mm. lakinkäyttäaikaa.
Vappuun kuului mm. fuksispeksi, joka oli osa fuksipeijaisia, jolla määrättiin lakkienjakojärjestys. Itse olin näyttelemässä kiltamme speksissä ja jälkeenpäin tuli kehuja siitä osasta. Vappuaatto alkoi zombiaamiaisella ja sen jälkeen lakkien jaolla amfilla. Kuva on otettu n. vartti sen jälkeen, kun sain lakin ja olen juuri saanut sen kiinni. Teekkarit pitävät lakkia olkapäällä tosiaan vappupäivään asti, koska vasta toukokuussa lakkia saa käyttää. Lakkien jaon jälkeen suuntasimme muutaman kiertotien kautta Mantalle katsomaan lakitusta. Olimme paikalla niin aikaisin, että pääsimme tosi läheltä katsomaan. En koskaan aikaisemmin ole tykännyt Mantan lakituksesta, koska väkijoukko on ollut pienempänä minusta ahdistava, mutta tänä vuonna tunnelma oli 10+. Mantalta jatkoimme Tuomiokirkon portaille, jossa törmäsin lukiokavereihini ja lähdettiin sillä porukalla syömään ja etkoille, ennen suuntaamista Dipolin Wappuun, jossa tosiaan juhla huipentui keskiyöllä lakkien laittamisella päähän. Joskus aamuyöllä eksyin kämpälleni ja pienten unien jälkeen vapun juhlinta päättyi Ullanlinnanmäellä, jossa törmäsin suurinpiirtein kaikkiin opiskeleviin kavereihini. Mutta en onnistunut aina löytämään ihmisiä jota etsin.
Illalla meillä oli vielä viimeinen tapaaminen koskien viikonloppuna järjestettäviä Poni-Haan 40-vuotis juhlia. Niiden jälkeen päädyin vielä yllättäen maastokävelylle ja täytyy sanoa, että kaiken väenpaljouden, musiikin, metelin ja riehumisen jälkeen oli ihanan rentouttavaa kävellä hiljaisilla teillä ja metsässä. Hieno vappu, ei voi muuta sanoa.
