Viimeinen viikko

starttasi tänään. Tosi kummallinen fiilis. Haluan jo kotiin, se on selvää. Haluan sinne koko ajan enemmän. Mutta samalla tuntuu, että kaksi kuukautta on mennyt todella nopeasti. Vastahan mä tulin tänne. Ja olen nähnyt ja kokenut vielä niin vähän. Mutta silti päällimmäinen tunne on helpostus siitä, että kohta, kohta olen selvinnyt. Kyllä tämä ulkomaan reissu oli kuitenkin iso päätös, eikä ihan helppo. En ole ihminen, joka normaalisti äkkiseltään päättää tempaista jotain yllättävää. Ylipäätään inhoan rikkoa rutiineita. Siinä mielessä olen ylpeä siitä, että uskalsin lähteä.

Tämä päivä alkoi hevosten ruokkimisella sen jälkeen, kun pojat olivat lähteneet kouluun. Aurinko oli vasta nousemassa (kello kahdeksalta) ja ulkona oli todella kaunista. Odottelin tallissa, että hevoset saivat syötyä kauransa ja sen jälkeen koko konkkaronkka pääsi pihalle jatkamaan heinillä. Itse suuntasin sisään.

Päätin toteuttaa suuren hinkuni pakata toinen laukuista. En tiedä, oliko se viisasta vai ei. Voi olla, että joudun sen purkamaan, jos en saa molempia saappaita (kumi ja ratsastus) mahtumaan toiseen laukkuun. Mutta sainpa toteutettua tämän mieliteon. Positiivista on se, että laukku painoi vain 21kg ja pakkaamatta on vain muutama huppari, parit housut, vähän paitoja, takki, toppaliivi, kahdet saappaat, tallikengät ja tennarit. Niin ja meikkilaukku plus vähän epämääräistä pikkusälää. Mutta näille tavaroille mulla on siis matkalaukku ja  käsimatkatavarassakin on tilaa, sen jälkeen kun olen pakannut sinne kaiken elektroniikan. Toiveissa on siis päästä kotiin.

Pakkaamisen jälkeen suuntasin takaisin tallille siivoamaan ja sen jälkeen oli vuorossa Lantanin ratsastus. Ajattelin alunperin mennä tänään kentällä, koska alla oli vieras hevonen, mutta Cissi neuvoi yhden maastoreitin ja kehotti menemään kentällä ja maastossa, joten päätin sitten verkata maastossa ja tulla sitten hetkeksi kentälle. Lantan nyt kuitenkin maastoilee paljon, joten siinä mielessä tilanne oli ihan ok. Aluksi jouduttiin ohittamaan pelottavia tiekoneita, mutta Lantan vain mulkoili niitä pahasti hiipiessään ohi. Metsätielle päästyämme heppa oli pirteä ja itse nautin kauniista luonnosta, hyvästä säästä ja hevosesta. Jonkin ajan kuluttua lyhensin ohjat ja aloin tehdä pohkeenväistöjä tien laidasta laitaan. Lantan ei halunnut pysyä suorana ja asettui yleensä väärään suuntaan. Tai ennemminkin väänsi päänsä väärään suuntaan katsellessaan jotain kantoja. Mutta tuli sieltä muutamia ihan kivojakin pätkiä. Sitten aukeni mukava suora, jossa uskalsin kokeilla ravia. Ja meinasin lentää alas pelkästä järkytyksestä. Ravi oli iso. Se heitti sekä ylös että eteen ja Lantan kävi vielä ylikierroksilla, mikä lisäsi tätä tunnetta. Otin parin askeleen jälkeen käyntiin (ja meinasin pudota myös siirtymisessä, koska hevonen lähes pysähtyi) ihan vaan, koska en ollut alkuunkaan mukana. Järkyttävä tunne. On Lantan iso hevonen, maasta se ei näytä niin isolta, mutta selkään tuntee, että kyllä sillä kokoa on. Se tuntuu melkein isommalta kuin se onkaan. Mutta silti, ravi oli järkytys. Tietysti vielä, kun olen tottunut nyt noihin ratsastuskoulun tasaisiin puksuttajiin. Lyhensin jalustimia reiän ja yritin sitten uudestaan. Ei se helppoa ollut vieläkään, mutta nyt sentään vähän jo tuntui siltä, että pysyn kyydissä. Mentiin pikku pätkissä ravia, aina kun eteen aukesi tarpeeksi pitkä suora. Kun reitti oli ihan vieras, en uskaltanut ravata, mikäli en tiennyt mitä edessä odottaa. Alunperin ajattelin vain kävellä, sitten päätin kokeilla ravia, mutta vain vähän. Lopulta, kun päästiin vähän pidemmälle suoralle, päädyin vielä laukkaamaankin. Todella viisasta: vieras hevonen, vieras maasto, yksin. Mutta Lantan pääasiassa maastoilee ja ainoa mitä se tekee, on äkkipysähdykset. Toki sellainen on vähän ikävä laukasta, mutta onneksi se laukkaa pää ylhäällä. Niinpä mentiin pikku pätkä laukkaa. Lantan oli vähän jännittynyt ja itse en uskaltanut rentoutua yhtään enempää. Mutta hyvin meni ja jatkettiin sitten käynnissä. Käytiin kääntymässä tien päässä ja takaisin tullessa uskalsin laukata vähän rennommin. Ei me kovaa tultu, mutta sellaista mukavaa, rentoa ja pitkää laukkaa. Sitten vähän ravia ja sen jälkeen käynnissä takaisin kotiin.

Kentällä tein muutaman ympyrän kevyessä ravissa, ja totesin, että Lantan on hyvin ratsastettu. Se haki heti pyöreään ja hyvään muotoon. Niinpä tein harjoitusravissa ihan perustyöskentelyä hetken. Taivuttelin, vaadin aktiivista takapäätä, vähän kokosin yms. Hevonen oli oikein mukava. Sitten laukattiin molempiin suuntiin vähän aikaa. Laukka oli huomattavasti pyöreämpi kentällä kuin maastossa. Olin yllättynyt, miten hyvin Lantan sitä pyöritti, koska maastossa laukka tuntui paljon kulmikkaammalta. Tavallaan se myös lyhensi ihan kivasti, mutta samalla sen oli tosi vaikea pitää yllä lyhyttä ja pyörivää laukkaa. Mutta aina muutama askel kerrallaan se onnistui. Yritin tehdä (tosi fiksusti) muutaman laukanvaihdon, mutta siinä me ei ymmärretty toisiamme alkuunkaan. En tiedä, eikö Lantan osaa laukanvaihtoja vai olinko itse oikeasti niin pihalla, ettei se vain ymmärtänyt. En sitäkään tosin ihmettelisi, kun tietää mun laukanvaihtotaidot.

Kevensin sitten vielä loppuun ja käytiin kävelemässä pikku lenkki kartanon pihatien kautta takaisin tallille. Sitten hevosen hoito, Lantan tarhaan ja Skarlet mukaan. Alunperin ajattelin juoksuttaa Skarletin, mutta kello oli niin paljon, ettei siihen ollut enää aikaa, joten harjasin sen vain ja laitoin sitten takaisin ulos. Ei siitä mitään huippupuhdasta tullut, mutta onpahan edes näytetty harjaa välilllä.

Siinä vaiheessa olikin jo aika suunnata takaisin sisälle ja sitten hakemaan poikia koululta. Ilta meni suht rauhassa, kuorittiin Cissin kanssa vaan omenoita. Niitä on nyt paljon, morfarilta saatuja ja ne pitäisi pikku hiljaa saada syötyä. Niinpä niistä on nyt keitetty äpplekrämiä. En tiedä oikein, mitä se on. Mulle tulee siitä mieleen paksu kiisseli tai löysä hillo. Mutta se on ihan hyvää ja sitä me saadaan nyt syödä, jotta omenoista päästään eroon.