Paluulippu ostettu

Nyt se on varmaa. Lennän kotiin 26. päivä. Enää kuusitoista päivää täällä. Toisaalta odotan jo, että pääsen Suomeen. Toisaalta tuntuu, että olen ollut täällä tosi vähän aikaa ja olisi kiva olla pidempään. Mutta kyllä mä kuitenkin enemmän jo haluan kotiin.

Tämän verran täällä on talvista.

Aamulla ehdin lipun varaamisen jälkeen hetken vain olla, se onkin aika pitkälti ensimmäinen kerta tällä viikolla. Ihan kiva. Sen jälkeen lähdin tallille siivoamaan. En ehtinyt siivota loppuun, ennen kuin pojat tuli kotiin, mutta onneksi Cissikin oli siinä vaiheessa jo kotona, joten pääsin jatkamaan siivousta. Täytyy kyllä sanoa, että eläimet on ihan kivoja, mutta joskus ne on vain edessä. Mysak on ottanut tavaksi tulla seuraksi, kun siivoan karsinoita. Muuten kiva, mutta sitten saa koko ajan varoa, ettei vahingossa osu siihen talikolla. Rallikin oli eilen mulla seurana ja se normaalisti väistää tosi hyvin, mutta eilen se jostain syystä oli koko ajan jaloissa, niin että pelkäsin huitaisevani sitä talikolla. Jos se olisikin muovitalikko, ei siinä mitään. Mutta noilla metallitalikoilla voi saada tosi pahaa jälkeä aikaan.

Mistä tulikin mieleen. Mulle on aina opetettu, että jos muovitalikko ei riitä ja tarvitaan kestävämpää työkalua, haetaan metallitalikko. Mutta mitä sitten, kun metallitalikkokaan eri riitä? Skarlet on nyt asunut karsinassa, johon pudotetaan olkia, koska sen oman karsinan tiiliseinä kuivuu. Lantan oli ollut samassa karsinassa kesällä ja sen jälkeen siinä on asunut muutamia öitä hevosia. Sitä ei kuitenkaan ole käännetty, joten mun oli pakko kääntää se tänään. Se olikin sitten ihan kokonaan toinen tarina, koska kuivan oljen alta paljastui viitisen senttiä puoliksi mätääntynyttä olkea. Että semmoinen kiva ylläri. Painoi ihan aavistuksen.

Illan olen käyttänyt enemmän ja vähemmän pitämällä yhteyttä Suomeen. Musta on vähän surkuhupaisaa, että elokuussa, kun laitoin Faceen lähteväni Irlantiin, siitä tykkäsi lähes neljäkymmentä ihmistä. Nyt kun laitoin, että tulen Suomeen, siitä on tykännyt kuusi ihmistä, joista yksi on mun äiti ja kaksi vaan odottaa, että tulen hoitamaan hevosia taas. :D Ehkä mun pitäisi harkita tätä ulkomaille muuttamista. Sen verran oon tykännyt olla, että jos uusi mahdollisuus aukeaa, en ainakaan suoraan vastaa ei.

Vähän enemmän lunta

Tänään pääsin taas kokeilemaan vähän erikoisempaa ruokaa, koska meillä oli päivällisenä katkarapuja. Ei niitä pieniä, mitä ostetaan pakastepusseissa, vaan tuoreita ja isoja katkarapuja. Olen mä joskus nähnyt kun niitä syödään, eli tiesin suurinpiirtein mitä tehdä sille katkaravulle. Olen aika ylpeä itsestäni, koska selvisin hyvin. Katkaravut ei tosiaan ole mun herkkua, mutta söin niitä silti ja oli ne ihan ok. Ja sain ne jopa kuorittua ilman sen suurempia hankaluuksia. Tämä on mun mielestä sitä kohteliaisuutta, mikä tuntuu monilta nykyään puuttuvan. Cissi kysyi aamulla, syönkö katkarapuja. Olisin toki voinut alkaa hankalaksi ja sanoa, etten, mutta kun en kerran ole niille allerginen, niin voin mä niitä syödä, jos joku laittaa niistä ruokaa. Jos nyt en ehdottomasti olisi halunnut niitä syödä, olisin voinut sitten olla syömättä ja syödä pöydästä jotain muuta. Mun mielestä (ja tämä on toki vain mun mielipide) ihmiset tekee omista ruokailutottumuksistaan liian isoja numeroita nykyisin. Jos et tykkää ruoka-aineesta x, ja sitä sattuu ruuassa olemaan, voit varmaan sen nostaa sivuun kaikessa hiljaisuudessa ja syödä muun ruuan. Allergiat sitten erikseen.

Mutta sellaista tänään, nyt suuntaan sänkyyn, koska huomenna on ihanan tuttu lauantaiaamun aikainen herätys ratsastamaan. Lähden kokeilemaan, mitä Pilotista saa irti. ;)