Mörköjä pimeässä

Olipa päivä. Yksikään etukäteen suunnitelluista asioista ei toteutunut, mutta tällä kertaa en valita. Yllättävät ratsastusretket on mitä parhaita syitä muuttaa suunnitelmia.

Calle

Aamulla heräsin kasilta ruokkimaan hevoset ja sen jälkeen tultiin Rallin kanssa hetkeksi köllimään. Aamiaisen jälkeen suuntasin takaisin tallille ja laitoin hevoset ulos ja siivosin itse tallin. Kuivittamisessa meni hetki, kun eilen olkea oli alhaalla tosi vähän ja ei hirveästi innostanut kiivetä pilkkopimeässä sitä pudottamaan. En mä kummituksia pelkää, mutta pimeä heinävintti ei silti ole ihan mun suosikki. Olin ihan normaalisti pudottamassa heiniä vähän aikaa sitten ja ulkona tuuli aika kovaa. Yhtäkkiä alkoi kuulua sellaista erikoista ulinaa. Eka ajattelin, että se oli vain tuuli. Mutta kun ulina jatkui, aloin vähän epäillä. Samalla kyllä soimasin itseäni liian vilkkaasta mielikuvituksesta, mutta joka tapauksessa kylmät väreet alkoi kulkea selkäpiissä. Onhan tämä vanha tila, vaikkei talli niin vanha olekaan. Eikä vintillä olisi tarvinnut olla mitään yliluonnollista, joku koditon vaeltaja olisi ollut ihan tarpeeksi pelottava. No sellainen siellä onneksi vain oli, nelijalkainen ulisija. Nimittäin yksi koditon kissa. Kerran lisäksi olin ihan varma, että tallista kuului rouskutusta, vaikka tiesin satavarmasti laittaneeni hevoset ulos. Äänenlähteeksi paljastui sitten kello... Että semmosta.

Joka tapauksessa, kun talli oli siisti tulin kartanon kautta kotiin. Tarkoitus oli kysyä autoa käyttöön, mutta ketään ei ollut kotona. Niinpä tulin sisälle syömään ja siivoamaan vähän. Sitten Cissi soitti ja sanoi, että Atlaksen voisi ratsastaa tänään. Siinä vaiheessa olin iloinen, etten lähtenyt sinne Linköpingiin. Joten vaatteiden vaihto, auton haku ja suunta kohti Finspångia.

Tallilla on ilmeisesti Halloween-perinteenä kummitusyö tallilla ja se oli nyt, joten maneesissa oli lauma kiljuvia lapsia, kun tulin. Päätin suunnata kentälle ja onneksi löysin satulahuoneesta myös takin lainaksi, ei ollut omaa mukana ja olisin kyllä ilman paleltunut ulos. Sitten kamat valmiiksi ja sen jälkeen pihalle etsimään hevosta. Tulkitsin parhaani mukaan tarhakarttaa ja suuntasin ulos. Atlas löytyi helposti, tunnistin sen loimesta jo kaukaa. Päästiin sisälle, pesin jalat ja harjasin sekä varustin hevosen. Siihen ei mennyt kovin kauaa, mutta ulkona oli jo pimeää, kun olimme valmiita. Atlas oli vähän jännittynyt ulkona ja aavistelin jonkin sortin pommia tulevaksi. Kiipesin kuitenkin jo tallipihalla selkään ja lähdimme sitten kohti kenttää. Tarhoille asti kaikki oli ok, koska oli kavereita näköpiirissä, mutta kun olisi pitänyt jatkaa siitä eteenpäin, Atlas teki ensimmäisen stopin. Pohkeisiin se ei reagoinut ollenkaan ja raippa sais en peruuttamaan ärsyyntyneenä. Joku sen eleissä kertoi, ettei se sillä hetkellä pelännyt ollenkaan, koko juttu oli pelkkää temppuilua ja sellaistahan ei tietenkään voi sallia. Ei auttanut kuin pohkeilla ja raipalla kertoa, että nyt on mentävä. Päästiinkin sitten pari metriä eteenpäin, ennen kuin edessä oli kammottava traktori ja sen ohi mentiin pohkeenväistössä. Vielä ennen kenttää Atlas protestoi raippaa ja pohjetta (tai ehkä kannusta, kun mulla oli sporrat jalassa) vastaan yrittämällä pukittaa käynnistä. Aika epätoivoista, jos multa kysytään. Olin kyllä varautunut johonkin tyhmään ja lyhentänyt jalustimia reiällä, joten mitään ongelmaa ei ollut. Muutenkin mun oli helpompi istua, koska ei ollut kokopaikkoja, joten pääsin istumaan satulaan kunnolla vähemmällä asettautumisella. Ihan selvästi en ole kouluratsastaja, pitkät koulujalustimet saa mun olon vain epävakaaksi. Heti kun lyhentää jalustimia, tulee paljon vakaampi olo.

Kunnon teinilissu kuva, mutta ensimmäinen
kuva musta hevosen selässä tämän reissun aikana.

Aloitettiin kentällä käynnissä. Alkuun Altas kulki pää vinossa mulkoillen pimeyteen, mutta sitten se alkoi rentoutua. Oikealle taipui ja oli hyvin pehmeä, vasemmalle asetuksen kanssa oli vähän hakemista, mutta se on Atlakselle vaikeampi suunta. Kenttä oli märkä, mutta ihan hyvä, ongelma oli kaiken nielevä pimeys. Lapset olivat onneksi siirtyneet maneesista pois, joten päästiin sitten ravaamaan ja laukkaamaan sisään. En tehnyt mitään ihmeellistä, ratsastin askellajit läpi ja tein vähän käynti-ravi siirtymisiä. Atlas oli tosi hyvin kuulolla ja ravasi alusta asti pyöreässä muodossa. Lisäksi se pysyi hienosti tuntumalla myös siirtymisten läpi. Laukatkin onnistui hyvin, joskin siinä vaiheessa Atlas alkoi myös väsyä, enkä laukannut kovin paljoa. Muutama nosto molempiin suuntiin ja ne onnistui hyvin. Loppuravien aikaan maneesiin alkoi taas tulla lapsosia ja se sai Atlaksen jännittymään ja nousemaan korkeampaan muotoon. Olin erittäin tyytyväinen siihen, että se kuitenkin rentoutui nopeasti ja palasi pidempään ja matalampaan muotoon helposti. Loppukäynnit oli todella hermoja raastavat itselleni. En tosiaan tunne oloani kovin rauhalliseksi, jos ympäristö on levoton ja hevonen hermostuu siitä. Onnistuin ylittämään itseni ja kävelin koko ajan pitkin ohjin ja taputtelin Atlaksen kaulaa. Hevonen oli alkuun aika huolestuneen oloinen, mutta huomasi pikku hiljaa, ettei mitään tapahtunut ja sen jälkeen sekin uskalsi vähän rentoutua. Olin ylpeä rohkeasta pikkuhepasta.

Hoidin vielä hevosen ja varusteet paikoilleen siisteinä ennen kuin istuin takaisin autoon ja ajoin kotiin ottamaan hevoset sisälle. Ei nekään varsinaisesti pidä pimeässä olosta ja kaikki kolme odottelikin portilla. Otin ensin Skarletin ja paluumatkalla loikin muutaman vesilätäkön yli, mikä pelästytti Duran ja Jacksonin. En tosin nähnyt mitään, mutta äänistä päätellen olin niiden mielestä tosi pelottava. Varovaisesti ne kuitenkin uskalsi hiipiä takaisin portille ja päästiin sisälle.

Illalla vielä siivoilin täällä, melkein puolille öin, kuten eilen vähän taisin sanoa. Tein myös ruuaksi pekoni-sienipiirakkaa tämän ohjeen mukaan. Täyte oli tosi hyvä, sitä voin käyttäää myöhemminkin, mutta pohja oli tosi kuiva mun makuun. Eli johonkin muuhun pohjaan sama täyte niin tulee hyvää. Musta on selvästi tulossa kokki, kun olen tällä viikolla jo leiponut mokkapaloja ja tehnyt tämän piirakan. Suurempi syy piirakkaan voi kyllä olla se, ettei jääkaapissa ole hirveästi mitään. Ihan sattumalta ja tuurilla sattui olemaan kaikki tarvittava tähän reseptiin.