Sata(a)

Tajusin, että tässä olisi sadas julkaistu postaus. Aika kiva, kun ottaa huomioon, että juhannuksesta olen kirjoitellut. No, monet näistä sisältää ei mitään, eli on oikeastaan melko turhia. Ja toisaalta nyt sen jälkeen kun lähdin Suomesta, olen yrittänyt kirjoittaa joka päivä, jotta voin myöhemmin lueskella fiiliksiä matkalta ja muistella menneitä. En ole ihan varma, että haluan sitä Irlannin osuutta niin paljoa muistella, mutta täällä Ruotsissa on ollut tosi mahtavaa. Toki haluaisin ratsastaa enemmän, kukapa ei. Mutta olisin voinut päätyä pahempaankin paikkaan. Tai toisaalta, toinen vaihtoehto oli palata Suomeen.

Mutta tähän päivään. Aamusta asti on satanut. Ei mitenkään epätavallista, mutta silti tosi ärsyttävää. Ikävintä vesisateessa on se, että silmälaseista tulee täplikkäät. Ei vesisade muuten niin haittaa, en ole sokerista. Täytyy sanoa, että tämä aamu oli harvinaisen hankala. Arvelin sitä jo eilen, kun kotiinpaluu oli aika myöhäinen. Noi siis kävi katsomassa Jacobille isompaa ponia, en tiedä miten kävi, koska eilen illalla Jacob kieltäytyi kertomasta mitään. Molemmat pojat oli tosi väsyneitä ja aamulla itse kukin kävi vähän hitaalla, joten meni aika tiukille saada lapset bussiin. Mä otin sitten vielä torkut ennen päivän töiden aloittamista.

Päätin muuten eilen aloittaa kuntokuurin ja aloitin sen tekemällä vähän lihaskuntoa. Lisäksi tähän mun hienoon kuntokuuriin kuuluu lenkkeilyä ja kävelyä (varsojen kanssa). Ajattelin, että varmaan tulee joku lihas kipeäksi, kun en pitkään aikaan ole tehnyt mitään muuta kuin ratsastanut. No niin tulikin, mutta en olisi uskonnut, että kaikista eniten kipeytyy reidet. Ajattelin ehkä vatsalihaksia tai ojentajia. Mutta en tosiaan reisiä... Olen selvästi kesällä pyöräillyt liian vähän. Mutta takaisin aiheeseen.

Aamupäivällä tein kotihommia. Pesin pyykkiä, siivosin keittiön ja harrastin yleistä järjestyksen ylläpitämistä. Nopean lounaan jälkeen suuntasin tallille, jossa odotti karsinat siivoamista. Sain tallin siivottua ja kello oli aika paljon siinä vaiheessa. Skarletilla oli vapaapäivä, mutta en ehtinyt tehdä varsojen kanssa mitään. Tulee taas liian pitkä tauko. Huomenna on pakko ehtiä. Onneksi Cissi oli perjantaina käsitellyt niitä. Ne oli päässeet molemmat tutustumaan traileriin. Dura oli kuulema kävellyt kiltisti sisään ilman mitään showta. Jackson oli ollut epäröivämpi, mutta arastelun jälkeen sekin oli mennyt autoon. Hyvä hyvä. Päästään viemään ne läheiseen pyöröaitaukseen ja opettamaan juoksutusta.

Noiden varsojen kanssa on kyllä tosi palkitsevaa tehdä töitä, koska niistä huomaa sen muutoksen. Se on aika mahtava tunne, kun tajuaa opettaneensa niille jotain. Nyt esim. lasken noiden talutuskäyttäytymisestä aika paljon omaksi ansiokseni. Mutta samalla varsojen kanssa on aina hirveä vastuu, koska ne oppii myös huonot asiat tosi nopeasti. Olen käsitellyt paljon hevosia ja erilaisia hevosia. Mutta mulla ei ole kovin paljoa kokemusta nuorista hevosista, joten toisinaan tulee hetkiä, että ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Sitä tietää, mitä ei saa tehdä. Eli antaa periksi. Mutta toisaalta ei tiedä, mitä tekisi, jotta asia menisi perille.

Tosin sama pätee lapsiin. Jacobin kanssa ollaan toistaiseksi oltu hyvin yhteisymmärryksessä ja Jacob ei muutenkaan testaa niin paljoa. Oscar jaksaa kokeilla rajoja jatkuvasti. Tällä hetkellä erävoitot on 2-0 mun hyväksi, joten ehkä tämä vielä tästä. Olen nyt pikku hiljaa saanut itsevarmuutta sen suhteen, että uskallan noita poikiakin komentaa. Alkuun olin vähän epävarma siitä, mitä ne saa tehdä ja mitä ei ja kuinka paljon voi komentaa. Nyt on alkanut tulla käsitys siitä, mikä on ok ja mikä ei ja lisäksi olen nähnyt miten Cissi ja Jens toimii lasten kanssa, joten uskallan itsekin pitää rajat tiukasti.

Tänään olin illalla aika myöhään lasten kanssa, mutta kotiin tulon jälkeen käyty tiukka keskustelu ilmeisesti piti lapset rauhallisina koko illan, koska oli aika helppoa. Jens tuli tekemään ruuan ja lapset meni sen jälkeen nukkumaan. Mua ärsyttää, etten osaa mennä ajoissa nukkumaan. Lapset menee puoli kahdeksalta sänkyyn ja sen jälkeen alkaa tulla sellainen olo, että kello on tosi paljon. Silti vaan venytän ja venytän aina nukkumaan menoa. Huoh, oikeasti täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa painua sänkyyn aikaisemmin.

Mutta nyt mä menen nukkumaan, joten huomiseen. Pahoittelen kuvien vähäisyyttä. Täällä elämä on niin tasaista, ettei ihan hirveästi kuvattavaa ole. Ketään ei varmaan kiinnosta saada joka päivä kuvaa kellastuvista vaahteroista. Vaikka ne kauniita onkin. Ai niin. Tallista tulee enemmän kuvia kunhan ulkopuolen kunnostus on saatu valmiiksi. Tai edes valmiimmaksi. Nyt se näyttää lähinnä työmaalta, mikä ei kyllä ole eduksi tallille. Mutta en ole unohtanut sitä, ei tarvitse pelätä. Mutta nyt, hyvää yötä.