Hevosia syövät vesilätäköt osa 2

Melkein on taas mennyt hermot tänään, mutta onneksi vain melkein. Jens ja Cissi on siis myöhään tulossa Tukholmasta, joten olin tänään lasten kanssa ja ollaan kyllä käyty keskustelu jos toinenkin liittyen kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan väliltä. Pääsääntöisesti liittyen siihen, mitä tehdään tai ei tehdä seuraavaksi.

Eilinen ilta meni ihan liian myöhäiseksi, molemmat pojat touhusivat huoneissaan vielä valojen sammuttamisen jälkeenkin, vaikka kävin siitä sanomassakin. Se sitten teki aamusta varsinkin Oscarin osalta vaikean ja olin käyttänyt hyvän matkaa kärsivällisyydestäni jo aamulla ennen kahdeksaa. Suunnattiin sitten ruokkimaan hevoset Rallin kanssa. Oli oikeastaan tosi kiva käydä pikaisella visiitillä tallissa. Hevoset odotteli ruokiaan, ulkona oli raikas aamu ja luvassa oli kaunis päivä. Ei valittamista. Kääriydyin Rallin harmiksi kuitenkin peittoon reiluksi tunniksi ja nukuin vielä vähän.

Aamupäivällä ehdin sitten vähän siivoilla, syödä lounaan ja siivota vähän lisää ennen kuin suuntasin tallille siivoamaan. Farfar siivosi eilen ja olin varma, että mulla on kunnon kääntöurakka edessä. Sen sijaan kaikki karsinat olikin tosi kuivia ja tosi puhtaita. En ymmärtänyt, miten edes Jackson ei ollut kastellut koko karsinaansa. No, mun siivoaminen oli tosi helppoa ja lisäksi farfar oli vähän lisännyt lankkuja lantalaan, joten vihdoin sinne pääsi kävelemään ilman kymmenen pisteen nuorallatanssia.

Tallin siivoamisen jälkeen hain Skarletin. Katsoin jo portilla, kun se kääntyi, että hevonen varasi painoa jotenkin kummallisesti oikealle takaselle. Mutta hetki oli niin lyhyt, että ajattelin kuvitelleeni kaiken. Harjasin Skarletin oikein huolellisesti, tai yritin. Näillä kaikilla on oikea nalleturkki, joten ihan hirveästi sille ei voi mitään. Mutta päätin, että on aika alkaa harjata hevosia, muuten musta tulee tajuttoman laiska, enkä enää koskaan jaksa harjata hevosta kunnolla. Niinpä harjasin niin hyvin kuin pystyin ja setvin hännänkin. Siitä tuli kiva.

Sitten hevoselle suitset päähän, liina kiinni ja suunta kentälle. Käveltiin alkukäynnit ja päästin Skarletin sen jälkeen ympyrälle. Se ei osaa kävellä ennen juoksutusta ympyrällä ja lähti nytkin raviin. Jo ekoista askelista katsoin, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Ei Skarlet varsinaisesti ontunut, mutta ravasi oikealla takasella lyhyempää askelta. Sen hetken kun se ravasi, sitten vauhtia tuli liikaa ja tamma rikkoi laukalle, mistä yritin saada sitä takaisin raviin. Kun se lopulta ravasi, ontuminen oli pahentunut. Siirsin käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Oikealle mitään ei näkynyt, joten vaidoin takaisin vasemmalle, jossa Skarlet ontuikin jo selvemmin. Niinpä annoin sen kävellä liinassa hetken, jonka jälkeen pyysin vielä vähän ravia, mikäli ongelma olisi vain jäykkyys. Koska ontuminen kuitenkin vain paheni, otin takaisin käyntiin ja käveltiin hetki ennen talliin paluuta. Skarlet ei siis ontunut pahasti, mutta sen verran, että sen näki. Kokeilin jalat välissä, vähän oikea takanen oli lämpimämpi kuin vasen, mutta ei paljoa. Sen sijaan selän paineluun Skarlet reagoi, joten vähän veikkaan, että ongelma voi tulla selästä.

Tallissa kylmäsin jalan. En jaksanut alkaa virittää letkua, joten alkeellisesti sienellä ja ämpärillä. Ja lisäksi
Skarlet meni ulos, joten jalka jatkoi kylmäytymistä siellä. En sisälläkään löytänyt jalasta mitään haavoja tai muita. Pieni kova pahkura oli kintereen alapuolella jalan sisäsivulla, mitään muuta eroa ei ollut. Ainoastaan pieni lämpö verrattuna vasempaan takaseen. En voinut siis tehdä mitään kylmäämisen lisäksi ja vein Skarletin ulos.

Dura ja Duran setvitty häntä

Otin sitten Duran sisään samalla kun vein Skarletin ulos. Duran kanssa tänään oli ohjelmassa harjausta, joka sujui hyvin ja ilman mitään mutinoita. Setvin siltäkin hännän ja siitä tuli hieno. Revin ehkä 20 takiaista irti hännästä. Suosittelen muuten käyttämään shinea takiaisten poistoon, hyvin irtosi eikä jäänyt enää kiinnikään mihinkään. Hännän setvimiseen meni sen verran kauan, että Dura ehti jo vähän hermostua. Mutta ei se silti mitään tehnyt. Vähän mua tavallaan pelottaa ne ketjut tai no narut, mitkä tallissa on. Ne on niin hennot, että pelkään niiden hajoavan ihan kevyestä nykäisystä ja sittenhän noi varsat oppii, että repimällä pääsee irti ja siitä tulee kivaa. Joten oon aika varovainen, mikäli ne alkaa jotain steppailla käytävällä. Tajusin myös, että voisi olla ihan asiallista harjoitella myös jalkojen nostamista. Varsathan on molemmat olleet vuoltavina, joten saa ne jalat ainakin ylös. Dura nosti etuset tosi nätisti, mutta takasten kanssa tuli ongelma. Poni alkoi potkia hulluna taaksepäin, enkä saanut enää pidettyä kiinni. Komensin ihan kunnolla, koska ensimmäinen asia on, ettei ihmistä potkita. Dura tosissaan säikähti komentamista ja seisoi patsaana paikallaan. Jalka nousi nätisti ja kehuin tyttöä siitä. Se oli tosi huolestuneen olonen ja tuli lähelle kuin pyytäen anteeksi. Taputin sitä ja sen jälkeen nostin toisen takasen, jonka kanssa tuli täsmälleen sama reagtio ja sitähän tietysti seurasi uusi komentaminen, jälleen järkyttynyt hevonen ja jalka nousi erittäin nätisti sen jälkeen. Menin sitten kehumaan paljon, että Dura tajusi, mikä oli oikein ja etten tosiaan ole vaarallinen vaikka komennankin. Pikkuinen painautui vasten ja työnsi pään kainaloon. Se oli jotekin tosi liikuttava, ihan kuin se olisi pyytänyt anteeksi ja hakenut turvaa. Rapsuttelin sitä siinä hetken ennen kuin laitoin suitset ja lähdettiin käymään pikku lenkki ulkona. Siellä Dura osasi käyttäytyä hienosti, vaikka laitumelta pois päin käveleminen meinasi ensin olla ylitsepääsemättömän hankalaa. Sen jälkeen meni oikein hyvin, vaikka paljon oli taas katseltavaa ja ihmeteltävää. Mutta niin ne vaan tottuu. Siltakin päästiin yli, vaikka se oli taas ihan hurjan pelottava.

Vein sitten Duran ulos, kun olin saanut siltä suitset pois. Seuraavaksi pitää kyllä opettaa pois tuo pään kanssa töniminen. Tosi ärsyttävää, kun yrittää ottaa suitsia pois ja hevonen painaa päätä kohti ja aika voimalla. Nämä tekee molemmat sitä ja nyt, kun suitsien kanssa kaikki muu on ok, on seuraavaksi aika päästä eroon siitä.

Viimeisenä oli vuorossa siis Jackson. Sen harjasin myös, mutta en setvinyt häntää. Jackson hermostui seisomiseen jo siinä vaiheessa, kun nypin takiaisia pois hännästä, joten en viitsinyt alkaa leikkiä onnella. Muuten se seisoo ihan nästisti, mutta kun seison sen takajalkojen vieressä, olen ilmeisesti liian kaukana sen päästä ja Jackson on niitä hevosia, joiden pitäisi aina saada hipelöidä hoitajaa. Sen suurinta hupia on yrittää syödä mun pipo/hiukset/takki tms. kun harjaan etujalkoja. Se on ihan söpöä siihen asti, että se ottaa hampailla kiinni. Olen kyllä aika tarkasti pitänyt huolen, ettei se pääse napsimaan. Harjauksen lopuksi nostin Jacksoniltakin jalat ja ne nousikin tosi nätisti, kunhan poika ensin tajusi, mitä piti tehdä. Se käy toisinaan vähän hitaalla... Jacksonin kanssa ei lähdetty kävelylle vaan harjoiteltiin hyppimistä. Mainitsinkin joskus, että Duralle uudet asiat ovat suurempi järkytys, mutta se tottuu niihin kuitenkin Jacksonia nopeammin. Niinpä Jacksonista on edelleen jännää kun hypin sen vieressä. Tänään pääsin kuitenkin hyppimään ja vähän varaamaan painoakin käsille, ilman että Jackson jännittyi. Ymmärrettävästi sen pitää jännittää selkälihaksia, kun varaan vähän enemmän painoa käsille. Mutta pääasia, että se on rento hyppiessä.

Käytiin Rallin kanssa illalla ulkona. Näin paljon
näki eteensä. Onneksi koiralla on vilkkuva panta,
joten seurasin vain sitä pimeässä.

Sitten ajatus oli viedä hevonen nopeasti tarhaan ja käydä hakemassa lapset. Mutta mitä vielä. Talutin Jacksonia kohti laidunta ja matkalla on yksi vesilätäkkö. Ajattelin, että kävellään siitä yli. No ei kävelty. Ei kävelty toisellakaan kerralla, eikä kolmannella. Eikä ollenkaan. Jackson päätti, että vesilätäkkö on hurjan vaarallinen, eikä se suostunut lopulta tulemaan lähellekään. Yritin maanitella, houkutella, ottaa vauhtia, pyytää, käskeä, odottaa... Mutta ei. Seisoin lätäkön vieressä ja yritin pyytää Jacksonia eteen. Joka ikinen kerta se vain tuli päälle, työnsin sen pois ja pyystin eteen, ei sivulle. Ja se tuli taas päälle. Vaihdoin paikkaa ja sama toistui. Lopulta se ei enää edes liikkunut mihinkään suuntaan ja sen jälkeen, kun tilanteesta ei ollut muuta ulospääsyä, se alkoi hyppiä pystyyn. Pelkäsin jo hetken, että se menee ympäri, mutta ei onneksi. Siinä vaiheessa totesin, ettei me selvästi päästä lätäköstä yli tänään. Joten houkuttelin Jacksonin lätäkön viereen ja roiskuttelin vettä sen jaloille. Se uskaltautui haistamaan vettä ja kävelemään lätäköstä ohi, joten kehuin sitä ja vein sen ulos. Eihän siihen mennyt kuin 25 minuuttia ja lopulta hevonen ei edes astunut lätäkön yli. Oli niin lähellä, etten menettänyt hermojani totaalisesti. Aika voimaton olo tuli, kun hevonen pisti aasivaiheen päälle ja jäi seisomaan täysin liikkumatta paikalleen. Ei siinä paljoa voi tehdä, varsinkaan yksin. Jackson osaa olla niin luupää niin luupää. Dura on sen verran herkempi, että se antaa periksi, mutta Jackson on selvästi kovapäisempi. Pitää vähän miettiä, miten tästä jatketaan, jotta asia päästään sivuttamaan pienimmällä mahdollisella pahalla.

Ilta menikin sitten poikien kanssa. Ei ainakaan ehdi tulla tylsää, kun jatkuvasti saa olla selvittämässä, mitä tapahtuu. Jos ne edes uskoisi, mitä sanon, mutta puolet ajasta kaikki kaikuu kuuroille korville, eikä asiaa ainakaan auta se, että joudun samaan aikaan miettimään, mitä ihmettä haluan sanoa. Ensin suomeksi ja sitten kääntämään sen... Tiedän, kannattaisi ajatella ruotsiksi, mutta joissain tilanteissa en saa edes suomeksi päähän sitä, mitä haluaisin sanoa... No, ehkä tämä tästä. Cissi ja Jens tulee kohta kotiin ja sitten vähän helpottaa, toivottavasti. Vaikka huomenna on tiistai ja ilta lasten kanssa on jälleen edessä.

Pakko vielä hehkuttaa loppun, että vihdoin sain mun puhelimen ja koneen yhteistyöhön ja siirrettyä kuvat koneelle suoraan puhelimesta. Lovely, ehtikin jo mennä hermot FB:n kautta siirtämiseen. Ja mainitsen nyt vielä, jos uusille lukijoille ei ole selvää. Lähes 99% kuvista on otettu puhelimella, joten niiden laatu on sen mukainen. En vaan pysty kantamaan kameraa jatkuvasti mukana, mutta puihelin kulkee aina näppärästi taskussa. Toisaalta, myös otsikon iso kuva on otettu puhelimella, eli ei se ihan surkea ole sekään.