Olen ihan kuollut, ei voi muuta sanoa. Lähdin tallille aamulla, ratsastin tunnin, pidin viisi tuntia ja ratsastin kaksi tuntia lisää. Tässähän alkaa tulla hevosista ihan työ.
Aamu alkoi lähtemällä tallille ennen kahdeksaa. Ratsastin kaverini tunnin omalla vanhalla tunnillani. Oli tosi mukavaa vierailla tutulla tunnilla ja pääsin myös samalla vanhan opettajani tunnille pitkästä aikaa. Ratsuna oli Gallia, pieni tumma tamma Virosta. Ikää sillä on 14 vuotta ja se on entinen kenttähevonen. Tullessaan syksyllä se oli aika huonossa kunnossa ja tarvitsee edelleen lisää lihasta ja läskiä myös. Luonteeltaan se on kuitenkin täysi kymppi ja erittäin herkkä ja kevyt ratsastaa.
Tunti alkoi mukavasti, kun kuulin että edellinen ratsastaja oli pudonnut heti selkäännousussa. Niinpä aloitin tosi varovasti. Taivuteltiin ensin hetki käynnissä pääty-ympyrällä ja lähdettiin sitten ravaamaan. Ravissa keskityin vaan itse pysymään rentona ja ihan hiljaa, jotta Gallia olisi rauhoittunut. Sitten tajusin olevani jo liiankin passiivinen ja tamma alkoi toimia vähän paremmin, kun tein jotain selässä. Se on vain herkkä, ei hullu. Oli tosi hankalaa aluksi löytää oikea voimakkuus -tai ehkä oikeampi sana olisi keveys- apuihin. Gallia on juuri sellainen hevonen, josta tulee helposti vain kädellä ratsastettava, koska "kyllähän se liikkuu eteen". Silti se alkoi toimia paremmin heti, kun vähän ratsasti pohkeillakin, eli kuten hevosta normaalisti pitääkin ratsastaa.
Alkuravien jälkeen alettiin volttien pienentämisen avulla tehdä takaosakäännöksiä, joissa olin taas aluksi liian kova, mutta tarpeeksi pienin avuin ne onnistui molempiin suuntiin hyvin. Sitten laukattiin vähän molempiin suuntiin. Aloitettiin laukkaamalla suoraa uraa pitkin ja se vähän jännitti, koska Gallia on aika reipas laukassa. Mutta se meni yllättävän hyvin ja tamma oli kevyt ja helppo ratsastaa laukassa rauhalliseksi. Laukka on ehdotomasti sen paras askellaji, tyypillinen kenttähevosen matala ja matkaavoittava laukka. Ratsastuksenopettajani sanoin, selässä voisi juoda vaikka kupillisen teetä. Ehdottomasti paras tapa hidastaa, oli istua rauhassa kunnolla alas ja hengittää muutama kerta syvään. Lähes kaikki muu on liikaa, koska hevonen on niin herkkä. Lopuksi tehtiin vielä takaosakäännöksiä ja sen jälkeen aina laukannosto, pätkä laukkaa, käyntiin ja sitten uusi käännös. Ne sujui ihan kivasti ja varsinkin vasen laukka oli tosi hyvää.
Loppuravissa Gallia alkoi jo rentoutua ja venytti kivasti kaulaa pidemmäksi. Se helposti kulkee lyhyessä ja vähän jännittyneessä muodossa, joten olin tyytyväinen, että sain sen myös pidemmäksi. Tuttavuutena erittäin mukava hevonen, ei voi muuta sanoa. Sopivasti täyttä verta, herkkä ja yhteistyöhaluinen. Herkkä jopa siinä määrin, että se on oikeasti jo vaikea ratsastaa, koska selässä pitää olla niin hiljaa. Itselleni oli kaikkein hankalinta löytää se sopiva voima käyttää apuja, koska niitä piti käyttää niin uskomattoman kevyesti, melkein vain ajatella.
Tunnin loppuessa toinen tallityöntekijöistä tuli kysymään, voisinko pitää päivän ponitunnit, koska opettaja oli kipeänä. Olin joka tapauksessa tallilla koko päivän, joten pystyin hyvin pitämään tunnit. Tykkään pitää tunteja, joten siinä suhteessa kaikki oli ihan ok. Ongelma oli se, etten ehtinyt ollenkaan valmistautua. Ei tuntisuunnitelmia, ei nimilistoja, ei mitään. Niinpä opettelin kaikkien viiden tunnin aluksi ratsastajien nimet, keksin tehtäviä tunnin edetessä ja improvisoin parhaani mukaan. Ei todellakaan olleet parhaita pitämiäni tunteja, mutta ehkä ihan kelvollisia. Kaksi ensimmäistä tuntia oli vähän rikkonaisia, koska ensimmäisen tunnin alussa jouduin vaihtamaan ratsastusvarusteet pois ja toisen tunnin lopulla käymään sovittamassa yhden satulan. Ensimmäinen tunti oli muutenkin melko sekasortoinen, koska ratsastajat eivät juuri keskittyneet ja ponit oli vaihteeksi hankalalla tuulella. Toinen tunti meni jo paremmin, vaikka mitään järkevää kokonaisuutta tunnista ei tullutkaan. Kolmannella tunnilla oli puomeja ja siihen tuntiin olen ihan tyytyväinen. Teetin tunnin tasoon nähden vähän hankalaa tehtävää: siirtyä kevyessä istunnassa käyntiin kahden puomin välissä. Mutta tytöt ratsasti tosi hyvin ja onnistui siinäkin hienosti. Muuten harjoitukset oli helpompia ja ne onnistui hienosti. Tosin ponit jälleen kerran vähän temppuilikin. Seuraavalla tunnilla yksi ratsastaja putosi, ensimmäistä kertaa omalla tunnillani. Varsinaisesti mitään ei tapahtunut, tyttö vain luiskahti alas, mutta kyllä mä heti mietin, mitä olisin voinut tehdä eri tavalla, jotta hän ei olisi pudonnut. Viimeinen tunti oli sitten oma suosikkini, koska se on hieman edistyneempien ryhmä, jossa suurin osa on vielä hoitajia. Päästiin vähän pidemmälle tästä "ratsasta kulmaa, käännä sisäohjalla ja ulkopohkeella, muistatteko laukkapohkeet?" -tyyppisestä opetuksesta. Monet tytöistä on jo muutaman kerran sanoneet, että olisi kiva päästä mun tunnille, joten yritin sitten täyttää heidän toiveensa hyvästä tunnista. En tiedä miten onnistuin, kun suunnitelmaa ei ollut, mutta ainakin ponit liikkui ja tytöt ratsasti, joten ihan tyytyväinen sain olla.
Tuntien jälkeen kävin pikaisesti vaihtamassa ratsastuskamat päälle ja hyppäsin maneesiin tuodun Dellan selkään. Aloitin suoraan ratsastuksen, kun tamma oli kävellyt jo jonkin aikaa odotellessa. Tein ihan simppelin perusratsastuksen, ensin verkka vähän pidempänä ja sitten pätkä vähän kootumpana ja sitten vielä loppuverkka eteen-alas. Della taipui yllättävän hyvin molempiin suuntiin ja huomasin olleeni perjantaina oikeassa sen suhteen, että kun vain jaksoi vähän vääntää kättä, se työ palkitaan tänään. Tamma oli ihan mukana ja toimi tosi hyvin. Se esitti myös erittäin hyvää laukkaa molempiin suuntiin. Laukan pyörivyydessähän meillä on ollut viime viikolla ongelmia, mutta nyt tämä kevyempi viikko selvästi auttoi asiaa. En ehtinyt sen enempää vääntää, koska maneesissa alkoi sitten koulukurssi, johon osallistuin myös itse, vasta jälkimmäiselle tunnille tosin. Ehdin siis viedä Dellan talliin, hoitaa sen nopeasti ja jopa istua alas hetkeksi ennen kuin laitoin seuraavan hevosen kuntoon.
Ratsuna koulukurssilla oli siis Antti, jota olisi tarkoitus treenata Lappeenrantaan. Arvoin pitkään laittaisinko sille kanget vai nivelsuitset, mutta päädyin lopulta niveliin, kun tuntseissakin pitää mennä nivelillä. Kangilla olisin voinut nauttia kurssista enemmän, koska Antti on niillä paljon helpompi ratsastaa. Se on siis tajuttoman jäykkä ja vahva hevonen. Tyypillinen saksalainen siinä mielessä, että kun otat ohjat käteen ja potkaiset kerran, se toimii. Mutta kun se on miesten ratsastama hevonen, sitä pitäisi vetää se sata kiloja ja potkaista toinnen mokoma, eikä mulla ainakaan riitä voimat sellaiseen. Niinpä joudun ratsastamaan sen pidemmän kaavan mukaan pehmeämmäksi, tai siis yrittämään.
Tänään oli vaan ihan perusratsastusta, tarkoituksena saada hevoset avuille ja pyöreiksi. Antti aloitti juoksemalla pää ylhäällä ja puremalla kuolaimeen. Olin epätoivoinen heti alkuunsa, koska ruuna ei kääntänyt päätään milliäkään mihinkään suuntaan ja opettaja vain käski asettaa. Ei ollut ihan helppoa, kun hevonen puree kuolaimeen ja juoksee pohjetta karkuun. Pikkuhiljaa se alkoi antaa periksi, siinä vaiheessa olin tosin itse jo täysin turhautunut ja lisäksi hauikset huusi armoa, mutta Antti antoi periksi ja laski vähän päätään. Ei se silti hyvältä tuntunut, koska se kaatui sisäpohjetta (tai vaihdellen myös ulkopohjetta) päin, ei edelleenkään asettunut vasemmalle, oli oikealle ohjalle tyhjä ja panikoi, jos yhtään käski. Mutta ainakin se liikkui eteen ja turpakin oli jo lähempänä maata kuin kattoa. Kaikki kuitenkin kehui, että se näytti hyvältä, vaikka ei se paljoa lohduttanut. Vasen laukka oli sitten ihan kamala, koska vasemmalta ei mennyt läpi ei ohja eikä pohje ja Antti jälleen kerran laukkasi pää pystyssä ja oli lisäksi hidas takaa. Oikea laukka sujuikin sitten paremmin ja siinä se jopa asettui. Lopuksi tultiin siirtymisiä keskihalkaisijalla ja voltteja pitkillä sivuilla. Ne sujui ihan kivasti, varsinkin siirtymiset. Tosin on yllättävää, miten vinoksi hevonen voi mennä, kun pitäisi kulkea suoraan, vaikka se ei taivu mihinkään suuntaan silloin, kun pitäisi taipua. Mutta samalla huomasi sen, kuinka poissa avuilta se oikeasti oli, koska en pystynyt juurikaan korjaamaan mitään sen tekemisiä. Se oli myös se, mitä yritin selittää opettajalle, että ei mua juurikaan lohduta vaikka se näyttäisi Totilakselta, jos se ensimmäisen pelottavan asian nähdessään heittäytyy täysin mahdottomaksi ja pois avuilta. Enhän mä millään voi silloin korjata sitä, kun ei se ota apuja vastaan. Joten tällaisissa tunnelmissa tän päivän treenin jälkeen. Eikä asiaa ollenkaan auttanut se, että musta tuntui, että olin koko ajan vain tiellä. Jouduin ratsastamaan hitaasti, melkein alitempossa, jotta sain Anttiin mitään tolkkua. Opettaja käytti muhuin tosi paljon aikaa, koska hevonen ei kuunnellut. Ja mä vain valitin aina, kun kysyttiin miltä hevonen tuntuu.
Eipä ole pitkään aikaan ollut näin matalalla fiilikset tunnin jälkeen. Yleensä aina tulee edes joku onnistuminen, mutta tänään en vaan saanut Anttia toimimaan. No, loppuravissa se oli ihan vähän parempi, ehkä. Onneksi Della oli tänään hyvä, ainakin olen sen kanssa tehnyt jotain oikein. Oli tossa kuukausi sitten olo, että en sen kanssa osaa tehdä mitään oikein, että siitä tulee koko ajan huonompi ratsastaa ja että mulla ei vain taidot riitä. Nyt huomaan, että ei se ehkä joka päivä toimi, mutta kuitenkin joka viikko sieltä tulee hyviä pätkiä ja kaikki opettajat kehuu sen liikkumista tällä hetkellä. Vaikka ne yleensä näkeekin Dellan silloin, kun se on huonoimmillaan. Mutta sain sen tunteen, millainen se voisi olla ja nyt tavoittelen sitä joka kerta. Sitä keveyttä, pehmeyttä ja helppoutta, mikä sillä oli silloin ensimmäisillä kerroilla loman jälkeen. Mutta silloin se oli täydellinen, joten se voi olla hyvä, vaikka se ei niin hyvä olisikaan.
Nyt mä joka tapauksessa olen ihan todella väsynyt ja en vain jaksa enää kirjoittaa. Ja no, en tiedä jaksaako tätä kukaan lukeakaan. Yritän muistaa ottaa enemmän kuvia, mutta tallilla on aina niin kiire, että hyvä kun ehdin hevoset hoitaa. Mutta katsellaan, yrittäkää jaksaa lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti