Asennekasvatusta

Joskus olisi ihan kiva, jos päivä sujuisi kaikkien suunnitelmien mukaan ja kaikessa rauhassa. Mutta musta tuntuu, että hevosten kanssa se on liikaa vaadittu. Ja sitähän kaikki hevosalalla työskentelevät hehkuttavatkin: yksikään päivä ei ole samanlainen. No, ihan varmasti on. Ne samat karsinat pitää siivota joka päivä ja hevoset on joka päivä ihan yhtä likaisia. Ehkä sillä tarkoitetaan sitä, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Mutta kun aina tapahtuu jotain yllättävää, olisi ihanaa kerrankin olla tallilla tasaisen tylsä päivä.

Menin aamulla tunnille ja listassa odotti vähemmän miellyttävä yllätys. Mulla oli jälleen Atte. Olin toivonut vähän pidempää väliä sillä hyppäämiseen, edellinen tunti ei kuitenkaan ollut mikään loistelias. Kun näin vielä päivän tehtävän, mieliala laski entisestään. Meillä oli taas kaksi linjaa. Toisella pitkällä sivulla oli ristikko, askel, okseri, kaksi askelta, pysty, kolme askelta, pysty. Jos joku luki edellisestä tunnista Atella, muistatte, ettei sillä ole säädettävää laukkaa, ei suurempaa kokemusta esteistä ja se menee helposti ohi. Niinpä olin oikeastaan jo luovuttanut ennen kuin olin edes selässä. Toisella puolen oli onneksi vähän helpompi tehtävä: pysty-okseri suhteutettu ja välissä 18m.

Sanoin opettajalle jo tunnin alussa, etten odota mitään suuria, enkä oikeastaan edes haluaisi hypätä Atella. Hevonen olisi lisäksi aika kamala verkassa. Se ei taipunut ollenkaan, heittäytyi vain poikittain ulkopohjetta päin. Olin ehkä itsekin vähän kova, mikä ei ainakaan auttanut rentoutumisessa. Oikealle Atte meni sitten ihan kivasti, mutta vasen oli täysin toivotonta. Satula heitti mut istumaan vinoon oikealle, hevonen poikitti tai kiihdytti ja puri kiinni sisäohjaan. Ekoissa laukannostoissa Atte tarjosi vain pukkeja ja ehdin jo sanoa, etten todellakaan hyppää sillä ennen kuin opettaja käski lopettaa höpinät ja alkoi neuvoa. Toistettiin laukannostoja uudestaan ja uudestaan. Alkuun Atte tarjosi edelleen pukkeja, mutta opettaja käski vain jatkaa. Lopulta kun uskalsin rentouttaa käden nostoon, Atte lopetti pukittamisen ja teki ihan nättejä nostoja. Tosin en uskaltanut siirtää ulkopohjetta milliäkään taaksepäin ja tein nostot pelkällä sisäpohkeella. Ihmeen hyvin Atte kuuntelee sitäkin, ehkä se on jouduttu opettamaan niin, jos ei ole koskaan sietänyt taakse valuvaa ulkopohjetta.

Verkan jälkeen juttelimme hetken open kanssa. Onneksi mulla on opettaja (tai opettajat), jotka sanoo suoraan. Tunnetaan tarpeeksi hyvin, jotta saan kuulla asiat niin kuin ne on, ilman mitään kaunisteluja. Tiesin itsekin, että ongelma oli mussa, ei hevosessa. Ja kyllä mä tiedän, että hevonen on todella taitava tulkitsemaan ihmisen mielialoja. Kerroin myös edellisestä tunnista (sen siis piti eri ope) ja siitä, että mua pelotti edelleen moni asia. Että Atte pukittaa mut alas, että se lähtee esteen jälkeen ja menee nenälleen kaarteessa (koska se on niin etupainoinen), että se ei mahdu väleihin ja hyppää kunnolla esteen sekaan tai muuta yhtä mukavaa. Ope kuunteli koko litanian ja sanoi sitten, että tehdään niin ettei mitään näistä pääse tapahtumaan. Koska mä luotan siihen, uskoin, että selviäisin tunnista.

Alkuun tultiin pidempää linjaa ravipuomeina. Oikeassa kierroksessa piti tulla ensimmäiset kolme puomia keventäen, siirtyä sitten kevyeen istuntaan, ylittää seuraavat puomit kevyessä istunnassa, siirtää hevonen käyntiin ja takaisin raviin (kevyessä istunnassa edelleen) ja ylittää sitten vielä viimeiset puomit. Ekalla kerralla Atte innostui tosi paljon puomeista ja siirtyminen tapahtui tosi lähellä viimeisiä puomeja. Toisella kertaa olin varautunut paremmin ja sainkin Aten käyntiin aikaisemmin. Kolmas kerta oli jälleen parempi, mutta pidin liian lähelle viimeisiä puomeja ja päästin sitten kaiken tuntuman pois ja Atte kompuroi. Sain korjata sen saman tien ja viimeinen kerta oli ehdottomasti paras. Sen jälkeen suunnan vaihto ja sama toisinpäin. Koska näin päin puomeja ennen siirtymistä oli vähemmän, Atte oli paremmin kuulolla ja tekikin oikein hienoja siirtymisiä käyntiin ja raviin.

Aloitettiin sitten hyppääminen. Ensimmäinen tehtävä sai mut jo epäileväksi. Tultiin oikeassa kierroksessa samaa linjaa. Ensimmäinen este oli ylhäällä ja viimeisen esteen puomit oli ravipuomeina. Tehtävänä tulla ravissa, hypätä ristikko, siirtää hevonen takaisin raviin ja ylittää puomit. Atte hyppäsi ilman epäröintiä, mikä yllätti mut, mutta esteen jälkeen se lähti. Se ei yllättänyt. En ollut uskonutkaan, että saisin sen raviin välissä. Niinpä sitten ravipuomeista ohi (en halunnut kokeilla, mitä tapahtuu kun päättömästi laukkaava raaka hevonen kompuroi yli ravipuomeista) ja pysäytys seinään. Sitten ravissa takaisin ja puomien yli. Sen jälkeen siirsin takaisin käyntiin ja käännyin vasemman kautta ympäri lyhyelle sivulle. Tätä sain tehdä koko tunnin, jotta saatiin Atte kuuntelemaan linjan päässä ja samalla mun ei tarvinnut pelätä, että se menee nenälleen. En tosin ollut varma, olisiko seinään törmääminen ollut yhtään sen parempi asia. Samaa tehtävää tultiin pari kertaa, eikä Atte osoittanut merkkejä rauhoittumisesta. Sain käskyksi tehdä norsupidätteen välissä, jotta Atte hidastaa raville ennen puomeja. Ekalla kerralla olin itse liian kiireinen, enkä tehnyt pidätettä kunnolla, mutta toisella kertaa pidäte meni läpi ja Atte ylitti puomit ravissa ja pääsin kehumaan sitä. Sen jälkeen toinenkin este nostetiin ristikoksi ja ennen puomeja piti edelleen siirtyä raviin. Atte ei kuitenkaan ole ollenkaan tyhmä ja se osasi jo vähän odottaa välissä ja siirtymiset oli paljon helpompia, vaikka ei se edelleenkään täyttänyt kaikkia kriteereitä huomaamattomasta ratsastuksesta. Kun tämäkin onnistui, nostettiin kaksi muutakin estettä ylös ja tultiin koko linja. Olin ihan varma, että taas aletaan tapella, mutta Atte yllätti mut täysin. Se tuli rauhassa sisään, hyppäsi hyvin, piti rauhallisen laukan eikä yrittänytkään ohi. Sai se siitä tietysti sitten ihan hirveästi kehujakin. Yksi teoria viime maanantain ongelmista oli, että istuin itse vinossa. Aten satula kääntyy helposti oikealle vinoon ja se tietysti heittää ratsastajankin vinoon. Kun keskityin nyt pitämään satulan suorassa, hevonenkin meni suoraan.

Tultiin vielä pari kertaa toista linjaa vasemmasta kierroksesta. Ensin niin, että ravihypyn jälkeen siirrettiin taas raviin ja sitten yli ravipuomeista. Olin jo valmistautunut tekemään norsupidätteen, mutta ehdin vasta aloittaa sen, kun Atte olikin ravissa. Se siis tajusi, että esteen jälkeen voi tapahtua jotain ja kuunteli. Harmitti, että otin niin rajun pidätteen, kun hevonen olisi selvästi kuunnellut pienempääkin. Mutta suoraan sanottuna, eipä kukaan osannut odottaa sen tajuavan asiaa noin pian. Tietysti Atte sai sitten paljon kehuja. Sen jälkeen tultiin linjaa normaalisti. Muut tuli laukalla, me tultiin ravissa. Hyppy, viisi reilua askelta ja hyppy. Atelle siis normaalia laukkaa. Selvästi Aten itseluottamus oli kasvanut, mutta se oli myös tajunnut, ettei sen tarvitse juosta esteen jälkeen täysiä. Se nimittäin tuli kaksi kertaa ihan täydellisesti. Tasaista laukkaa, rauhassa ja odottaen. Eipä sitä paljoa enempää voi pyytää. Niinpä vielä isot kehut ponille ja loppuverkka rauhassa eteen-alas.

Olihan se ihan kiva saada Atte toimimaan. Nyt mulle tuli olo, että homma toimi. Ei sellaista taisteluvoitto-fiilistä vaan sellainen, että yhdessä hevosen kanssa opittiin jotain. Kyllähän se on totta, mitä opettaja sanoi: opin Aten kanssa paljon enemmän kuin mitä olisin samasta tehtävästä oppinut Simon kanssa. Simpalla voin nauttia ja hypätä isompia tehtäviä, mutta perusratsastuksessa noilla nuorilla ja raaoilla on paljon enemmän opetettavaa. Ja kyllä se on aika mukava palkinto, kun hevonen sitten tajuaakin pyydetyn asian. Mua ärsyttää, että jännitän joitain tilanteita noin paljon, mutta muutama paha putoaminen sai miettimään vain, mitä voi tapahtua. Se ei ole alkuunkaan viisas tapa lähestyä hevosurheilua ja sen eteen olen tehnyt töitä, mutta niin vain ne pelot nostaa päätään aika ajoin. Onneksi mulla on opettajat, jotka uskaltaa käskeä, jotka tietää mitä osaan ja joihin luotan itse. Eikä pidä unohtaa sitä, että meidän tuntilaiset oli taas tosi kannustavia, vaikka olinkin enimmäkseen hidasteena. Tosin perjantain tunnilla se on aika harvinaista, joten ehkä se ei haittaa.

Eikä päivä ollut vielä tunnin jälkeen ohi, päin vastoin. Tosin mitä tapahtui illalla, sen kerron myöhemmin.