Villi estetunti

Ihan mahtava fiilis pitkästä aikaa. Ensinkin, Simpalla ratsastaminen ja varsinkin hyppääminen saa mut aina hyvälle tuulelle. Toisekseen, pääsin pitkästä aikaa hyppäämään isompaa kuin 60cm esteitä tunnillakin. Eikö muuten kuulosta hölmöltä, hyppään isompia esteitä aina kisoissa kuin tunneilla. No, lahjattomat harjoittelee ja sitä rataa. Tosi asiassa menen vain ihan sairaan hienoilla hevosilla, jotka kerta toisensa jälkeen hoitaa homman itse.

Tänään aamulla olin siis vanhalla tunnillani hyppäämässä yhden kaverin puolesta. Sain Simpan ja jo se takaa, ettei estetunti vain voi epäonnistua. Simpan kanssa kaikki on aina tosi helppoa. Tunnetaan toisemme tarpeeksi hyvin ja mä luotan Simoon ja se luottaa muhun. Kuulostaa varmaan aika hassulta, koska kyse on kuitenkin ratsastuskouluhevosesta. Mutta olen hoitanut Simppaa kohta kaksi vuotta yksin, lähes joka päivä ja mennyt sillä keskimäärin kerran viikossa samat kaksi vuotta. Ja lisäksi se on ollut mulla kahtena kesänä ylläpidossa kuukauden.

Tehtävät oli aika yksinkertaisia. Toisella pitkällä sivulla oli jumppasarja: ristikko, askel, pysty, kaksi askelta, okseri. Toisella pitkällä sivulla oli kaksi pystyä kaarevalla linjalla. Väliä ei ollut mitattu, vaan jälkimmäiselle esteelle tuli uusi lähestyminen.

Alkuverkassa Simppa oli heti rento ja hyvä, parempi kuin pitkään aikaan. Aika pian tultiin jumppasarjan puomeja ensin ravissa ja sitten laukassa. Molemmat meni hyvin, laukassa Simppa oli aluksi vähän hidas eikä askel ihan sopinut, mutta sekin korjautui myöhemmille kierroksille. Sitten sarjaa alettiin nostaa esteiksi lopusta päin, eli ensin okseri, sitten pysty ja lopuksi ristikko. Ne meni kaikki hyvin, vaikka pikkuesteet ei juuri Simoa kiinnostaneet. Muutaman kerran laukka pääsi vähän kuolemaan kaarteeseen, jonka seurauksena askel ei oikein sopinut, mutta Simppa pelasti joka kerta hyvin. Laukan energia on se asia, jonka kanssa on joskus ongelmia. Jos Simo laukkaa hyvin eteen, se osuu aina esteille ja hyppää hyviä hyppyjä selän kanssa. Jos se on vähän pohkeen takana, paikat ei löydy ja se myös hyppää selättömästi.

Sitten tultiin muutaman kerran toisen pitkän sivun kaareva. Eka kerta meni ihan ok, tosin Simo lähti molemmilla kerroilla vähän turhan kaukaan ja meni vähän turhan kovaa. Ei ihan pidätteet mennyt läpi, kun hevonen alkoi innostua. Sitten tultiin vielä "rata", eli jumppa ja kaareva peräkkäin. Jokainen sai itse päättää millä korkeudella hyppäsi, joten jäin viimeiseksi ja pääsin hyppäämään vähän isompaa. Tai korjataan sen verran, että opettaja tietysti päätti korkeuden, mutta jokainen sai toivoa, haluaako hypätä pienempää vai isompaa. Kaareva oli ehkä 80cm ja jumppasarjalla opettaja melkein villiintyi, kun okseri oli jo metrissä. Ei mitenkään tavallisen korkuisia esteitä tavalliselle tunnille. Toki juuri jumppasarjojen viimeisiä esteitä on helppo nostaa, koska askel sopii väkisinkin.

Yritin herätellä Simppaa, joka oli kyllä innoissaan kun esteitä nostettiin, mutta vähän epäilin, ettei se tajunnut kuinka paljon. Linjaa lähestyessä laukka pääsi vähän taas kuolemaan, eikä sisääntulosta jumpalle tullut hyvä. Jouduin ratsastamaan vähän eteen ensimmäiseen väliin, mikä koskautui toisessa välissä, kun jouduin vastaavasti pitämään liian pitkään, eikä Simppa saanut tarpeeksi tilaa hypätä. Lisäksi sen 30cm korotettu este yllätti sen ja este tuli alas. Kaarevan ensimmäinen este meni sitten ihan hyvin, toiselle ei löytynyt paikkaa ja toin Simpan tosi pohjaan, mutta hyvin se nousi kissana hyppyyn. Sitten tultiin vielä jumppa uudestaan, jotta saatiin mahdollisuus korjata. Laukka säilyi paremmin ja askel sopi. Pystyin siis molemmissa välissä ratsastamaan lyhyempää laukkaa ja pääsin myötäämään okserille ajoissa. Simo korjasi hyvin edellisestä kerrasta ja hyppy oli hyvä. Itse huomasin, ettei noin isoilta esteiltä juuri ole kokemusta, koska paino ei pysynyt koko hyppyä jalustimilla, mistä johtuen alastulosta tuli vähän "lässähtävä". Mutta eipä sitä kokemusta saa kuin hyppäämällä. 80cm onnistuu jo "vettä vaan", joten onhan sitä jo mahdollista nostaakin vähän siitä.

Tästä on tapahtunut aika paljon kehitystä. Kesä 2011
(c) Jatta

Tunti meni hyvin ja pitkästä aikaa olin oikeasti tyytyväinen tunnin jälkeen. Toki molemmat Simpan kanssa olevat ongelmat näkyi. Laukan kuoleminen kaarteeseen on melko helppo korjata. Olenkin enemmän yrittänyt kiinnittää huomiota toiseen ongelmaan, joka mulla on ihan yleensäkin hypätessä. Nimittäin siihen, että tuon hevosen kädellä liian lähelle, jos ponnistuspaikka ei löydy. Vaikka näkisin aika aikaisinkin, että askel ei sovi, otan aina pidätteen ja yhden askeleen enemmän sen sijaan, että ratsastaisin vähän eteen ja ottaisin yhden askeleen vähemmän. Jälkimmäinen ratkaisu johtaisi myös sujuvampiin hyppyihin. Mutta tuon vain liian mielelläni ennemmin pohjaan kuin käsken hypätä kaukaa. Jos näen ettei askel sovi ja etten saa pidättämällä askelta lisää, en välttämättä tee mitään. Siitä seuraa sitten vieläkin erikoisempia hyppyjä. No, lisää harjoittelua vain. Ehkä se siitä...

Oman tunnin jälkeen pidin yhden ponitunnin. Se oli vähän erikoinen, koska tunnilla oli yksi aika kokematon tyttö ja kolme hoitaa. Alkuun epäilin, etten saisi tehtyä tunnista kaikille onnistunutta. Onneksi se meni kuitenkin ihan hyvin ja onnistuin ihan ok tehtävien eriyttämisessä. Ja onneksi hoitajat osasi antaa lapselle tarpeeksi tilaa.

Välissä hoidin vielä Amin ja Simon ennen kuin olin iltapäivän tekemässä tallia. Tai no, ruokin hevoset, mikä ei ole kovin iso homma. Päästiin tänään jopa lähtemään ajoissa kotiin, mikä on ihme. Oli kyllä kiva olla kerrankin ennen viittä lauantaina kotona. Sitä ei usein ole tapahtunut viime aikoina. Nyt voisi sitten ottaa hyödyn irti ja mennä ajoissa nukkumaan, että saisi univelkoja vähän nukuttua pois.