Luukku 4: Minä ratsastajana

Joku on ehkä huomannutkin, että tykkään analysoida ratsastustani aika paljon. Ratsastajanakin olen melko analysoiva. Yleensä se tulee huomaamatta, en varsinaisesti ajattele asiaa, vaan teen huomiot luonnostaan.

Ratsastuksenopettajallani on tapana jakaa ratsastajat karkeasti kahteen ryhmään: yliratsastajiin ja aliratsastajiin. Yliratsastajat tekee liikaa ja haluaa ratsastaa koko ajan. Aliratsastajat taas istuu hiljaa ja on mielellään tekemättä mitään. Tunnilla opettaja kerran sitten arvioi, kumpia ryhmäläiset ovat, jotta osaisimme kiinnittää asiaan huomiota. Mun kohtalla hän mietti aika pitkään ja totesi sitten, etten ole kumpaakaan. Mikä on tietysti erinomainen asia. Olin sitä itsekin pohtinut aikaisemmin, koska pystyn menemään sekä reippailla (aliratsastaja) että laiskoilla (yliratsastaja) hevosilla ja pääsääntöisesti ne menee ihan ok.

Della
(c) Jatta

Pitkälti luulen sen johtuvan nimenomaan analysoimisesta. Yritän oppia lukemaan hevosia niin, että osaisin ratsastaa niitä kaikkia erilaisia hevosia juuri niiden haluamalla tavalla. Kuuntelen tarkkaan, jos kuulen että jonkin tietyn hevosen ratsastamiseen annetaan neuvoja. Sitten kun ratsastan jollain uudella hevosella, etsin siitä piirteitä joistain tutuista hevosista ja yritän sitä kautta päätellä, millä tavoin uutta hevosta kannattaisi ratsastaa.

Olen tehnyt tätä täysin tiedostamatta jo vuosia. Mutta kesällä tajusin asian kunnolla. Ennen tuntsimestaruuksia mullahan vaihtui hevonen edellisenä päivänä. Ultra on simppeli hevonen, se pitää saada liikkumaan, eikä se hermostu vaikka selässä ei aina ihan täsmällinen olisikaan. Lassi taas on huomattavasti herkempi ja jännittyy, mikäli ratsastaja ei ole tasainen tai tekee liikaa. Vaihtaessani hevosta nopeasti, kävin äkkiä mielessä läpi sen, miten Lassia pitää ratsastaa, jotta se rentoutuu ja siitä saa irti mahdollisimman paljon. Se oli mun mielestä ihan normaali asia, mutta monet oli melkein vaikuttuneita, kun pystyin vaihtamaan niin erityyppiseen hevoseen ja kisat meni silti hyvin.

Lassi kesällä Takkulassa.
(c) Linda Henriksson

Mulle on täysin luonnollista ratsastaa erilaisia hevosia ja olen vähän ylpeäkin siitä, että pystyn tekemään sen. Toki tykkään ratsastaa herkkiä ja eteenpäinpyrkiviä hevosia. Mutta pystyn tarvittaessa kaivamaan myös muista hevosista esiin jotain. Jotenkin olen aina ajatellut, että kaikki ratsastajat (tietysti) ratsastavat eri hevosia eri tavalla. Mutta se ei selvästikään ole niin, ainakin mitä voi päätellä kesäisistä kommenteista. (Muistakaa, että ei puhuta näistä maailmanluokan ratsastajista.)

Ultra kesällä valmennuksessa.
(c) Juuli Pohjola

Mutta ehkä olen vain niin matemaattinen luonne, että haluan analysoida, miksi jokin asia menee niin kuin se menee ja miten sitä asiaa voisi muuttaa. Niinpä ei ole ihme, että teen sen myös ratsastaessa, vaikka en sitä sen enempää ajattelekaan. Toisaalta en pysty helposti sanomaan olenko koulu- vai esteratsastaja. Ehkä tässä avainsana onkin sopeutuminen, mene ja tiedä. Jottei tästä tule liian ylistävä teksti, täytyy todeta, että teoria ja käytäntö on kuitenkin kaksi eri asiaa ja loppupeleissä se on kuitenkin se fiilis, jolla ratsastetaan. Aina ei analysointi auta.

Simppa
(c) Jatta

Muuten pidän itseäni melko rohkeana ratsastajana, pari vuotta sitten putosin Paronilta aika pahasti ja sen jälkeen kesti hetki kasata itseluottamusta, mutta ajan kanssa sitäkin on tullut lisää ja monenlaisista tilanteista selviäminen on tuonut varmuutta takaisin. Keskityn yleensä ratsastamiseen ja yritän joka kerta ratsastaa niin hyvin kuin osaan. Jaksan toistaa samaa asiaa, mikäli joku ei suju toivotulla tavalla. Tosin jos hevonen vain pelleilee, saatan hermostua ja komentaa vähän liikaakin. Toisaalta osaan myös tarvittaessa laskea vaatimustasoa, jotta lopulta pääsen palkitsemaan hevosen. Mutta kaikki silti johtaa lopulta siihen analysointiin. Lyhyesti sanottuna: olen analysoiva ratsastaja, toisinaan teen sen tiedostamatta.