En ymmärrä, miten kahdessa viikossa jostain hevosesta voi tulla niin tärkeä. Tapasin Leian ensimmäistä kertaa vasta kaksi viikkoa sitten. Ihastuin täysin sen luonteeseen saman tien. Kahdessa viikossa tapahtui paljon ja tiedän, etten tule unohtamaan Leiaa koskaan.
Leia saapui tallille kaksi viikkoa sitten torstaina. Se ehti olla täällä tasan kaksi viikkoa, ennen kuin se palautui omistajalleen. Niin ihana kuin tamma olikin, se ei läpäissyt eläinlääkärin tarkastusta. Koko henkilökunta olisi pitänyt maailmankaikeuden herttaisimman otuksen ilomielin, mutta hevosta ei pidä koskaan ostaa tunteella. Ei ikinä, oli hevonen kuinka ihana tahansa. Leian pitämiseen yritettiin löytää järkisyitä, mutta se ei onnistunut.
Sain olla se onnekas, joka Leian selkään kiipesi ensimmäisenä. Alku oli lähes katastrofi. Leia oli jotain sellaista, mihin en ollut koskaan törmännyt. Se oli herkkä, koulutettu ja oikea opetusmestari. Se antoi anteeksi lähes kaiken, mutta toimi vain oikeista avuista. En osannut ratsastaa sitä sen haluamalla tavalla ja emme olleet yhteistymmärryksessä mistään. Tiesin kuitenkin, että siinä oli hevonen, jolta voisin oppia paljon. Minun pitäisi vain opetella ratsastamaan sillä.
Onnekseni sain jatkaa töitä Leian kanssa. Käytännössä sain pitää sitä kaksi viikkoa kuin omaani. Ensimmäisen viikonlopun ja kolmen ratsastuskerran jälkeen sain sen jo laukkaamaan ympyrällä ilman laukanvaihtoja. Seuraavalla viikolla muutaman lomapäivän jälkeen aloin löytää vähän nappuloita ja tamma toimikin kivasti. Pääsin kokeilemaan leijailevaa ravia, kun Leiaa jännitti aurinkoläikät maneesin seinällä. Kehitys jatkui positiivisena ja uskalsin jo kokeilla muutamaa vaihtoakin.
Lopullinen läpimurto tapahtui lauantaina, kun sain tehokkaan vartin valmennuksen kouluhevosen ratsastamiseen. Pääsin kokeilemaan sarjavaihtoja, passagea ja oikeaa keskiravia. Leijailin seitsemännessä taivaassa ja hevonen oli parempi kuin koskaan. Näillä opeilla jatkoin viikonlopun yli ja tamma oli päivä päivältä parempi. Se liikkui perusratsastuksessakin paremmin, kun olin löytänyt oikean tavan ratsastaa sitä. Lauantaina ja sitä seuranneina kolmena päivänä Leia opetti minulle enemmän kuin mikään muu hevonen samassa ajassa. Se teki juuri sen mitä pyysin, ei enempää eikä vähempää. Kun sain avut ajoitettua ja istuttua itse kunnolla, se teki passagea tai vaihdot joka toisella askeleella. Jos ratsastin itse huonosti, se ei laukannut.
Viimeisen kerran ratsastin Leialla tiistaina. Se oli parempi kuin koskaan. Sain sen pohkeen eteen, sain sen kantamaan itsensä ja liikkumaan kevyesti. Se toimi melkein ajatuksella ja tiesin oppineeni jotain. Ratsastuksen jälkeen kävin taluttamassa tammaa pihalla hetken ja se oli maailman viisain. Yksin, pimeässä ja vieraassa paikassakin se oli luottavainen ja kulki nätisti vierellä. Tiesin, että minun olisi pakko alkaa hoitaa sitä, mikäli se jäisi. Leia näytti siltä, että se jo vähän tunnisti minua, se tavallaan valitsi minut hoitamaan. Niinpä keskiviikkonakin minun oli pakko käydä se harjaamassa, vaikken sillä ratsastanutkaan.
Perjantaina opettajani mainitsi sitten ohimennen, että omistaja oli hakenut Leian pois torstaina. Olin yllättynyt siitä, kuinka surulliseksi tulin. Olin toki tietoinen siitä, että Leiasta oli kuin salaa tullut minulle tärkeä, mutta en ollut arvannut, että sen lähdö tuntuisi niin ikävältä. Olin koko ajan tiennyt, että se ei oikeasti ollut jäämässä. Olisin halunnut sanoa sille heippa ja kertoa, etten unohtaisi sitä koskaan. Kiittää sitä siitä, mitä se oli minulle näyttänyt ja opettanut.
Leia näytti minulle palan oikeaa kouluratsastusta, palan sitä, mihin haluaisin pyrkiä. Se oli palkitseva hevonen ratsastaa, mutta näytti myös karusti ne virheet, mitä tein. Olen kuitenkin sanomattoman kiitollinen siitä, että pääsin kokeilemaan tämän tason hevosta ja sain viettää nämä kaksi viikkoa Leian kanssa. Polkumme kohtasivat vain hetkeksi, mutta Leia on hevonen, jota en unohda koskaan. Toivon sille kaikkea hyvää, sillä yhtä ystävällistä ja herttaista hevosta en ole tavannut koskaan.
Kiitos pikku prinsessa! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti