Ultrabra ♥

Tänään oli kauan odotettu päivä ja pääsin pitkästä aikaa katsomaan Ultraa. Teki mieli hehkuttaa sitä jo alkuviikosta, mutta en viitsinyt, kun pelkäsin että jotain tapahtuu. Perjantaina tullessa ajettiin tallin kautta ja pääsin nopeasti rapsuttamaan Ultraa, joka oli tunnilla, mutta eihän se ollut sama asia.

Aamulla laitoin siis hevose tulos ja söin pikaisesti aamiaista ennen kuin lähdin ajamaan tallille, jossa Ultra nykyisin asuu. Lähdin vähän myöhemmin kuin olin ajatellut ja koko matkan toivoin vain, etten eksyisi. En eksynytkään ja olin ihan ajoissa paikalla.

Sain ratsuksi Ultran, kuten olin toivonut ja siinä vaiheessa uskalsin jo vähän hengähtää. Pääsisin kuin pääsisinkin fiilistelemään tamman kanssa. Mulle oli kehuttu tosi paljon sen parantunutta ratsastettavuutta ja kaikkea ja muutenkin kyllä kaipaan sitä yllättävän paljon.

Tallityöntekijä näytti kamoja ja samalla huomasi satulavyössä vähän verta. Hän sivutti sen erittäin pienieleisesti ja jotenkin en osannut huolestua, ajattelin, että se oli vanhakin juttu. Mutta kun pääsin karsinaan, siellä odotti ikävämpi yllätys loimien alla. Ultralla oli kainalossa kipeä hiertymä ja oli selvää, ettei sille voisi satulaa laittaa. Mulle ehdotettiin hevosen vaihtoa. Meinasin jo sanoa, että mielummin vaikka rapsuttelen Ultraa karsinassa sen tunnin, sen hevosen takiahan mä siellä olin. Sitten kysyin, voiko sillä mennä ilman satulaa. Tallityöntekijä ei tietenkään sitä olisi tarjonnut ja oli vähän yllättynyt, mutta kysyi opettajalta, jolle asia oli ok, mikäli vain kestäisin Ultran selkää tunnin. Sehän ei ollut mulle mikään este. Olenhan mä sillä mennyt monta kertaa ilman satulaa ja olisin ollut valmis vaikka kävelemään tunnin, kunhan vain sain olla Ultran kanssa.

Niinpä sitten pienen positiivisen "kohun" saattelemana laitoin Ultran kuntoon harjauksen jälkeen. Tamma kyllä taisi tunnistaa ja oli tulossa rapsuttelemaan heti, kun astuin karsinaan. Se ei koskaan ole sen enempää näyttänyt tuntevansa eikä ole maailman seurallisin hevonen, joten en odottanutkaan mitään ylitsevuotavaa innostusta. Oikeastaan Ultra reagoi vahvemmin kun olin odottanut. Maneesissa talutettiin toisen tuntilaisen kanssa hevosia kunnes opettaja tuli ja pääsin Ultran selkään.

Sen selkä oli pahempi kuin muistin, mutta alkujärkytyksestä toivuttuani löysin hyvän kohdan istua, eikä selkäranka pahemmin haitannut tunnin aikana. Tosin olin niin fiiliksissä, että olisin varmaan voinut istua vaikka nastojen päällä huomaamatta mitään. Hymyilin vain typerän onnellisena koko tunnin. Ultra oli vielä ihan mahtava. Turhaan sitä ei ollut kehuttu. Toki sillä on edelleen samat ongelmat kuin viime kesänäkin, se on kiinni oikeassa ohjassa ja se ei tahdo kääntyä vasemmalle. Mutta se on paljon paljon kevyempi ja herkempi istunnalle ja ohjalle kuin aikaisemmin.

Ultra tunnin jälkeen.

Sekä opettajan että tallityöntekijän mielestä Ultra oli tyytyväisen näköinen tunnin aluksi. En tiedä onko sillä menty ilman satulaa sen jälkeen kun menin sillä itse viime elokuussa. Mutta ei sillä montaa kertaa ole ilman satulaa menty ja yleensä se on tarkoittanut jotain hauskaa, joten en yhtään ihmettele.

Aloitettiin tunti verryttelemällä hevoset rauhassa ja Ultra oli heti tosi hyvä. Se hakeutui pyöreäksi ja oli melko kevyt ohjalle. Vähän se oli epätasainen edestä, mutta pistetään se oman ratsastuksen piikkiin. Keventäminen ilman satulaa ei ainakaan edesauta tasaisen ohjas- tai pohjetuntuman pitämistä. Verryttelyn edetessä aloin lyhentää ohjia ja hevosta ja se nousi yllättävän kiltisti korkeampaan muotoon ja pysyi edelleen kevyenä. Mulle tuli käsky istua enemmän takaosalle ja käyttää vatsalihaksia hevosen hillitsemiseen, samalla kun käytän pohkeita. Kun sain sitten kaikki palat kohdalleen, Ultra nousi ylös, kokosi takajalkojensa päälle ja oli ihan uskomattoman kevyt ratsastaa.

Tehtävinä oli ensin ravissa pohkeenväistö keskihalkaisijalta uralle. Tässä Ultra on ihan automaatti, mun piti vain vähän säädellä poikitusta. Ja niinä hetkinä kun itse istuin vinossa, hevonenkaan ei tietenkään väistänyt. Mutta saatiin esitettyä myös hienoa väistöä korkeassa muodossa. Toinen tehtävä oli tehdä laukkaympyrä kootussa laukassa, laukata pitkällä sivulla vähän eteen ja ottaa sitten taas kiinni ja ympyrä kootussa laukassa päätyyn. Tässä täytyy sanoa, että ensimmäinen kerta oli ehdottomasti paras. Ultra esitti aivan uskomattoman koottua laukka, en siitä ikinä ole aikaisemmin saanut ratsastettua sellaista ulos. Se pidensi hyvin hyvin ylämäkeen ja tuli kahdesta pidätteestä lopussa takaisin. Se tunne vain oli ihan uskomaton, pystyin ratsastamaan jokaisen askeleen, Ultra odotti koko ajan seuraavaa merkkiä ja oikeastaan se toimi kuin ajatus. Muutkin kerrat oli hyviä, mutta ei yltänyt ihan samalle tasolle.

Ultra viime syksynä, viimeisiä kertoja kun menin sillä ennen lähtö Irlantiin.
(c) Netta

En voinut lakata hymyilemästä. Ultra oli ihan super huippu. Ja pelkästään se, että pääsin rapsuttamaan sitä ja jopa ratsastamaan, olisi saanut mut pilviin loppupäiväksi. Kun siihen lisää tuon tunnin niin ei, fiilis ei latistu ihan heti. Kaikista iloisimmaksi mut kuitenkin teki se, että Ultra on selkeästi onnellinen uudessa kodissaan. Eipä paljoa enempää voisi toivoa.

Ultra on ennenkin antanut mulle näitä ahaa-elämyksiä ja tänään koin niitä kaksi. Ensinkin sen, miten takana mun pitää istua, että saan hevosen nousemaan edestä ja että mun pitää tosiaan auttaa sitä istunnalla. Ja toinen tuo keskilaukan ratsastaminen ylöspäin. Olen aina ratsastanut sen vain matalaksi ja pitkäksi. Nyt on Lassilla tekemistä, että se saa mulle samanlaisen fiiliksen ratsastamisesta kuin mitä Ultra antoi. Ei vaan, mutta sain tunnista tosi paljon irti ja oikeasti ihan varmasti tämä vaikuttaa paljon mun ratsastamiseen. Toinen mikä toivottavasti vaikuttaa, on mun kuntokuuri keskivartalon lihaksille. Sain sen kotiläksyksi, kun meillä oli se kuntotesti, josta mun piti itse asiassa kertoa, mutta enpä ole sitä tehnyt.

Tunnin jälkeen rapsuttelin vielä Ultraa ja hoidin sen hyvin loppuun. En tiedä, milloin seuraavan kerran pääsen sitä katsomaan, joten pitihän sitä vähän halia. Tallilta lähtiessä kävi vielä ikävästi, koska en saanut autoa peruuttamaan. Ajoin laina-autolla, josta en etsinnästä huolimatta löytänyt mitään keinoa saada pakkia päälle. Lopulta soitin epätoivoisena molemmille vanhemmille, joista kumpikaan ei alkuun edes vastannut. Onneksi isi sitten vastasi ennen kuin ehdin panikoida enempää. Lopulta juju oli painaa vaihdekeppiä, mutta enpä ollut sellaiseen ennen törmännyt.

Illalla vielä siivosin tallin ja hoidin hevoset. Hevoset oli kaikki vähän villeinä ja tammat, varsinkin vanhempi, otti pukkilaukkaspurtteja tarhoissaan. Ori tietysti provosoitui siitä ja mulla oli täysi työ pidellä sitä jäisellä pihalla. Muutenkaan se ei ole rauhallisin talutettava, eikä pitkään jatkunut kova tuuli ainakaan auttanut asiaa. Tytöt tuli sitten ihan nätisti sisään, nuorin kaikkein parhaassa järjestyksessä, vaikka se tulee viimeisenä. Ei voi kuin ihmetellä täyssisarusten erilaisia luonteita.