Maalaiselämää leikkimässä

Sain tänään vihdoin "taskunetin" toimimaan, joten pääsen koneellakin nettiin. Olen siis perjantaista asti ollut leikkimässä elämistä maalla. Täältä palailen Helsinkiin perjantaina, eli viikko tällaista mukavaa maalaiselämää. Tosin, mun pitäisi täällä lukea oikein tosissani, kun kerrankin ei ole mitään muuta tekemistä.

Syy, miksi mä olen täällä saattaa kiinnostaa. Olen hoitamassa ratsastuksenopettajani hevosia tämän loman aikana. Hevosia on kolme, suokkeja kaikki. Kaksi tammaa ja ori, ihan kivoja tapauksia, kilttejä, mutta vähän suokkijuntteja.

En ole tehnyt mitään erikoista tänne tulon jälkeen. Joka päivä laitan hevoset aamulla ulos, annan niille ruuat sinne. Tallin siivoan päivällä tai iltapäivällä ja hevoset tulee sitten hämärän aikaan sisään. Yhteensä aikaa niiden kanssa menee vajaa pari tuntia. Loppu ajan olen sitten lukenut, lukenut ja lukenut.

Toivottavasti ne oli oikein jalassa :D

Tänään päätin pitää pienen tauon lukemisesta ja lähdin vanhimmalla hevosella maastoon. Se on entinen ravuri, 9 vuotias ja se tietää, mikä on satula. Eli sen selässä on matkustettu, mutta ei sillä ole ratsastettu. Eipä se haittaa maastossa, ei siellä mitään tarvitsekaan tehdä.

Harjailin siis tamman ja laitoin sen kuntoon. Satulan vielä sain selkään, mutta suojien kanssa meinasi mennä sormi suuhun. Ne ei olleet mitään ratsusuojia, vaan ihka aitoja vanhan ajan ravisuojia. Onneksi olen joskus polvisuojat nähnyt hevosilla, niin osasin ne laittaa edes oikein päin.

Pihalla hyppäsin kyytiin ja epäilykseni siitä, ettei hevonen malttaisi seistä, osui oikeaan. Tamma pyöri ympyrää samalla, kun vedin satulavyötä kiinni ja lähti reippaasti matkaan, kun lopulta päästin sen menemään. Käynti oli melko erikoinen, vahva ja pitkä. Ja hevosella oli kamala kiire. Maastoreitti oli metsätietä pätkä ja sitten takaisin samaa tietä pitkin. Aikaa meni tunti ja vähän ravattiin ja laukattiinkin matkalla. Pohja ei vaan ollut kovin pitkiä pätkiä hyvä, joten vauhdikkaammat pätkät jäi aika lyhyiksi. Ravi oli, kuten mua oli ennalta varoitettu, tasainen ja keventäminen oli tosi hankalaa. En meinannut saada tahtia pidettyä, koska sitä oli tosi vaikea tuntea. Satulasta irti nousemiseenkin sai käyttää jalkalihaksia. Laukkaaminen oli vähän päähänpisto, ajattelin ensin vain ravata, mutta sitten hevonen tuntui siltä, että se siirtyy laukkaan, joten päätin siinä sitten antaa sen mennä. Ja sehän meni, ihan miljoonaa, raakaa ravurin laukkaa. Onneksi se sitten antoi myös ihan nätisti kiinni, vaikka painoikin alkuun ohjalle tosi paljon. Kokeilin myös vähän reippaampaa ravia ja siinä suosiolla istuin kevyessä istunnassa, koska keventäminen vain sekoitti hevosta. Kotiin päin tamma tuli taas hirveällä kiireellä ja olin pätkittäin ihan varma, että kohta se tölttää. Siis ex-ravuri suokki. No ei se töltännyt, mutta en sitä ihan käynniksikään kutsuisi.




Oli kyllä kiva lenkki ja oikeasti säälin ihmisiä, jotka ei halua lähteä maastoon. Ei sitä tajua menettävänsä jotain, ennen kuin sen on itse kokenut. Toki isoissa ryhmissä maastoilu on ihan eri asia kuin muutaman ratsukon porukka, en itsekään niistä pitkistä letkoista nauti. Mutta kyllä jokaisen pitäisi päästä kokeilemaan rauhallinen (tai vähemmän rauhallinen) maastolenkki edes kerran vuodessa. Tai mielellään kaksi, kerran kesällä ja kerran talvella.

Mulle tuli muuten villi ajatus (sarjassamme Titan villit ajatukset koskien hevosia): mitä jos unohtaisinkin ratsut, lähtisin Ypäjälle, suuntautuisin ravipuolelle ja alkaisin monteratsastajaksi ja koska sillä ei Suomessa elä, myös ohjastajaksi. No, ehkä mä harkitsen sitä vielä uudestaan. Mutta ei sekään varmaan hullumpi idea olisi.