En tiedä pitäisikö sanoa vihdoin vai jo, mutta perjantaina päätettiin sitten hevonen Lappeenrantaan. Teksisi mieli sanoa viimein, koska olen sitä asiaa pyöritellyt ja stressannut enemmän ja vähemmän viimeisen kuukauden. Päätöshän piti tehdä vasta loppukeväästä, mutta kun Antti ei ole juurikaan parantunut ja toisaalta en sillä itse yhtään tykkää ratsastaa ja turhaudun siihen liian nopeasti, opettajat päätti, ettei se ole oikea vaihtoehto. Eli tästä elokuuhun treenaan siis enemmän ja vähemmän Lassilla, joka mulle päätettiin hevoseksi.
 |
Lassi viime kesänä finaalissa Takkulassa.
(c) Linda Henriksson |
Olin itse koko ajan enemmän Lassin kannalla, koska Antilla ratsastaminen sai mut aina turhautumaan. Silti, kun päätös sitten tehtiin, tuli olo, etten ole tarpeeksi hyvä ratsastaja. Tiedän, ettei kyse ole siitä. Kyllä mä jo ennen tätä päätöstä olin miettinyt mm. sitä, että Lassin kanssa voin mennä radalle näyttämään, mitä me osataan. Tiedän, että ratsastamalla hyvin, se liikkuu hyvin. Pystyn korjaamaan sitä ja toisaalta se myös antaa anteeksi mun virheitä. Antin kanssa radalle olisi pitänyt mennä toivoen, ettei se sinkoa, että se jaksaa keskittyä, että se toivottavasti kuuntelee eikä sulkeudu omaan maailmaansa. Kaverini sanoi siitä niin hyvin: välillä se sulkeutuu omaan kuplaansa, eikä päästä ketään sisään. Yritä siinä sitten ratsastaa. Tiesin senkin, että Antin kanssa olisi pitänyt mennä verryttelyyn toivoen, että sillä on hyvä päivä. Jos ei olisi ollut, olisi voinut saman tien todeta, että tämä on tässä. Lassi on huonompanakin päivänä ratsastettavissa jopa hyväksi. Hyvinä päivinä se on sitten loistava. Ei se toki Antille pärjää liikkeillään tai muodollaan, mutta Lassista pystyn itse ratsastamaan kaiken liikkeen ulos ja saan sen pysymään tasaisessa muodossa. Antti on muotonsa kanssa niin epävakaa ja työläs, ettei sen paremmasta kokoamisasteesta oikein olisi hyötyä.
Eniten mua vain arveluttaa se estepuoli. Olin vielä kuukausi sitten sitä mieltä, että joo joo, Lassi hyppää ihan hyvin, kun vain ratsastaa sen ponnistuspaikkoihin. Mitään esteälyä sillä hevosella ei ole omasta takaa. Mutta estekisoissa meinasi tulla epätoivo, koska en nähnyt askeleita enkä saanut niitä sovitettua. Helpommin sanottu kuin tehty siis. Tosin mua lohdutettiin, että Lassi hyppää paremmin kun esteet nousee. Eikä tässä kohtaa treenistäkään varmaan haittaa ole. Hyppykertoja Lassin kanssa ennen kisoja oli tainnut olla yksi, puolitoista vuotta aikaisemmin. Sekin saattaa vaikuttaa.
Kyllä mulla kuitenkin päällimmäisenä on helpotus, koska hevonen on nyt päätetty. Ja se on vielä hevonen, johon voin itse luottaa eikä mun tarvitse pelätä koko aikaa sen uusia metkuja. Antissa olisi varmasti ollut haastetta, mutta Lassin kanssa voin pitää hauskaa. Siitähän tässä lopulta on kysymys.
 |
Viime kesänä oli hauskaa, tänä kesänä tähdätään samaan.
(c) Linda Henriksson |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti