Melkein poniratsastaja

Sunnuntaina olin jälleen ihan innoissani ratsusta. Satuin näkemään tuntilistan jo lauantaina ja mulle oli jaettu Kola, tallin "uusi" (kohtahan se on jo kuukauden ollut) pikkuheppa. Meidän oma ope oli poissa ja toinen opettaja oli sijaisena. Mainitsinkin jo lauantaina sijaiselle, että kokeilen mielelläni Kolaa, koska tiesin, että mä olisin ensimmäinen, jolta muuten vaihdettaisiin hevonen, jos jotain muutoksia tulisi.

Kola on siis 12-vuotias kimo arabiristeytysruuna. Se on vain muutaman sentin yli ponirajan, mutta lopulta kuitenkin yllättävän iso. Siinä on aika paljon arabimaisuutta, mutta samalla siitä näkee, että se on vain puoliksi arabi.

Sunnuntaina mulle oli jo vaihdettu hevosta useampaan kertaan, mutta lopulta menin Kolalla, kuten toivoinkin. Menin kuulema Dellalla niin hyvin lauantaina, että pääsin kokeilemaan jotain muutakin. Kuinka huomaavaista, ei voi muuta sanoa. Ei vaan, olisin mä Dellallakin voinut mennä, mutta toisaalta tykkään kokeilla erilaisia hevosia ja mennä joskus jollain muullakin. Dellalla on kuitenkin tässä viimeisinä kuukausina tullut muutaman kerran mentyä.

Sain Kolan valmiina maneesiin tunnin alkaessa. Se oli vähän jännittynyt, kuten yleensäkin, mutta malttoi silti ihan kiltisti kävellä, kun talutettiin alkukäyntejä ennen tunnin alkua. Selkään päästyäni en oikein voinut kuin nauraa. Ensinnäkin toisesta jalustinremmistä meinasi loppua pituus ja toisekseen mun jalat roikkui ehkä 20cm ponin kylkien alapuolella. Mutta muuten se ei tuntunut kovinkaan pieneltä. Mä vaan olen henkisesti niin poniratsastaja, että nautin aina, kun pääsen jonkun pikkuotuksen selkään. Harmi vaan, että olen noin 20cm liian pitkä menemään poneilla. Mutta onneksi sitä aina joskus voi päästä vähän kokeilemaan.

Alkuverkka oli aika simppeli, käyntiä ja ravia ympyröillä siihen tahtiin kuin itse halusi. Aloitin kävelemällä ihan rauhassa ja yritin saada Kolaa rentoutumaan ja pidentämään kaulaansa. Se kyllä kiltisti laittaa turpansa luotiviivalle, mutta samalla se on tosi jännittynyt ja lukossa kaulastaan. Pikku hiljaa ruuna alkoikin pidentää askeltaan ja avata kaulaansa. Samalla sen selkä nousi ylös ja sen tunsi tosi selkeästi. Se oli aika kiva tunne. Ravissa raukka alkoi taas jännittää, mutta samalla tasaisen tappavan tylsällä ympyrällä ravaaminen sai sen vähän rauhoittumaan ja rentoutumaan. Samalla sen ravi myös piteni ja muoto parani myös. Kunnes vaihdettiin suuntaa ja päätin mennä toiseen päähän maneesia ravaamaan ympyrälle. Siellä olikin sitten laidan ovi auki ja sekös oli ponista pelottavaa. Oven kohdalla oli aina ihmeellisiä sivuloikkia, mutta muun ympyrän Kola liikkui tosi kivasti. Sen positiivinen puoli on ehdottomasti se, että vaikka se kyttää, se silti kuuntelee ratsastajaa ja toisaalta sille ei jää kyttääminen päälle, vaan kun pelottava asia on ohitettu, se on taas ratsastettavissa.

Alkuverkan jälkeen alettiin ratsastaa päätyihin ensin ympyröitä ja sitten muutettiin ne neliöiksi niin, että kulmat oli ympyrän kääntöpisteissä pitkillä sivuilla ja keskihalkaisijaa ylittäessä. Kulmissa hevonen piti kääntää pääasiassa ulkopohkeella, eli ajatuksena vähän sama kuin puolikkaassa takaosakäännöksessä. Tässä Kola oli yllättävän hyvä ja se pysyi jopa rentona. Tosin olin myös itse koko ajan korostetun rauhallinen ja kiitin hevosta jokaisesta pienestäkin onnistumisesta. Sillä se saa enemmän itseluottamusta ja alkaa oppia, että kaiken ei ole pakko olla pelottavaa. Ravissa sama kuvio ei enää sitten sujunut, koska Kola alkoi jännittää ulkopohjetta ja hukkasi myös sisäohjan tuntuman. Niinpä tein vain ympyrää ja yritin saada hevosta taas rentoutumaan. Harjoitusravia kokeilin pätkän, mutta totesin sen aika turhaksi, koska saman tien Kola pudotti selän alas ja nosti pään ylös ja yritti juosta pois alta. Kevyessä ravissa ympyrä sujui ihan kivasti ja pääsin taas asettamaan ja taivuttamaan hevosta, mikä sai sen sitten vähitellen vähän kuulolle.

Laukka sujuikin sitten paljon odotettua paremmin. Olin ihan varma, että olen pulassa ja Kola menee miljoonaa muiden perässä, mutta yllättäen se kuuntelikin tosi hyvin, asettui sisälle ja pääsin jopa tekemään neliötä ympyrän sijasta. Oikeastaan neliö sujui paremmin, koska sain pidettyä sen avulla ulko-ohjan tuntumalla ja ratsastettua muutenkin ruunaa vähän suoremmaksi. Vasen laukka, joka on Kolalle vahvempi, sujui oikeinkin hyvin ja hevonen malttoi jopa odottaa laukassa. Sieltä tuli muutamia tosi kivoja pätkiä, joissa sain asetuksen läpi sisälle, hevosen odottamaan ja itseni suoraan. Ei ne pitkiä olleet, mutta kertoo, että mahdollisuuksia on. Oikealle, joka on siis Kolalle paljon vaikeampi suunta, eikä se oikein edes laukannut oikeaa laukkaa tullessaan, Kola oli myös hyvä. Se asettui paljon helpommin ja esitti näinkin päin oikein hienoa laukkaa. Ehkä itse vaan löysin vasemmassa laukassa nappulat, mutta oikeaan Kola toimi paljon nopeammin. Ennen oikeaa laukkaa pystyin myös istumaan harjoitusravissa, ilman että hevonen juoksi alta. Se tuntui siinä hetkessä aika isolta saavutukselta.

Loppuravissa Kola taas vähän hermostui, kun maneesissa alkoi olla hälinää ja muutenkin se kyllä kuumeni laukasta vähän. Joka tapauksessa olin tosi tyytyväinen hevoseen ja tuntiin. En päässyt keskittymään itseeni kovin paljon, mutta sen verran, että onnistuin pitämään ohjat lyhyenä koko tunnin. Tarkistin aina välillä peilistä, että kädet ihan oikeasti on siellä satulan edessä, eikä ohjat vain tunnu lyhyiltä. Oli tosi kiva mennä pitkästä aikaa jollain vähän pienemmällä kaverilla ja leikkiä vähän poniratsastajaa. Ehkä mä saan vielä uudestaankin mennä Kolalla joku kerta.

Ilta menikin sitten pitäessa ponitunteja. Niistä täytyy vaan todeta sen verran, että aika kiva tunne tulee, kun osaa neuvoa ratsastajaa niin, että ratsastaja saa ponin toimimaan ja sekä poni että ratsastaja ovat tyytyväisiä. Opettajaa unohtamatta. Ehdin myös hoitaa Dellan ja Simpan. Dellan harjasin jo ennen tunteja ja Simpan sitten illalla tuntien jälkeen. Oli taas vaihteeksi aika tehokas päivä. Kuvia ei valitettavasti tällä kertaa ole, ei aiheeseen liittyviä eikä liittymättömiä.