Takkulan viikonloppu: perjantain lähtö

Kuten aiemmin kerroin, tänä(kin) vuonna meiltä jäi tuntsit välistä kaukaisen kisapaikan takia. Takkulassa järkättiin ratsastuskoululaisten kesäkisat, jonne suuntasi aika iso osa Etelä-Suomen ratsastuskouluista. Mulla oli ratsuina ihanat Unski ja Osku.

Koko viikko meni treenatessa, siitä lisää joskus myöhemmin. Perjantaina oli sitten lähtö kisapaikalle. Ei haluttu lähteä lauantaina aamuyöllä ajamaan, vaan rauhassa lähteä jo perjantaina. Päästiin niin vähän tutustumaan paikkoihin hevosten kanssa ja ajoissa nukkumaan.

Itse olin tallilla jo aamupäivällä. Yhteiset tavarat oli aika pitkälti pakattu jo torstaina, ja olin tuonut myös omat kisakamani sun muut härpäkkeet tallille. Perjantaille oli jäljellä hevosten pesu, kamojen pesu sekä ihan viimeiset tavarat mukaan. Alunperin olin ajatellut ratsastaa molemmat hevoset jo kotona, koska Takkulassa oli estekisat perjantaina. Kisat kuitenkin loppuivat jo alkuiltapäivästä, joten ohjeeksi tuli ratsastaa hevoset vasta illalla paikanpäällä. Koska mulla oli kaksi hevosta hoidettavana (Unskin ratsastaja pääsi paikalle vasta lauantaina ja Oskun ratsastajan kanssa sovittiin, että tulee vasta sunnuntaina, kun ratsasti itse vasta silloin) ja Oskun kanssa on välillä vähän vaikeuksia, päätin ratsastaa sen kotona varmuuden vuoksi. Tai oikeastaan tiesin, että pääsisin tekemään kotona paljon paremmin sellaisen hyvänmielen eteenratsastuksen kuin halusin. Osku lähti kisapaikalle jo perjantaina, koska kuljetuspaikkojen takia yksi estehevosista haluttiin viedä jo perjantaina ja Oskun on paras matkustaa rekassa, joten sen lähtö sopi hyvin, kun olin itsekin kuitenkin joka tapauksessa paikalla.

Hevosilla oli satulansovitukset menossa, kun tulin. Unskille oli siinä kohtaa satula jo sovitettu, joten aloitin pesemällä sen ja sen suitset. Siinä kohtaa myös Oskulle oli saatu satula, joten lähdin sen jälkeen ratsastamaan sen. Siinä kohtaa alkoi tulla myös kello vastaan, kun hevonen piti vielä pestä ja mielellään vähän ehtiä kuivaakin ennen kuljetusta. Ripeän kuntoonlaiton jälkeen laskin, että puolen tunnin liikutuksen jälkeen ehdin vielä hyvin pestä Oskun. Lähdin isolle kentälle ulos, vaikka ulkona tuulikin ja oltiin kentällä yksin. Siellä on kuitenkin kaikkein eniten tilaa ja se oli juuri sitä mitä halusin.

Aloitin kävelemällä pitkin ohjin ja Osku katseli ympärilleen. Se oli paljon rauhallisempi kuin vuosi sitten vähän vastaavassa tilanteessa. Ympärillä tapahtui vaikka mitä, mutta se ei hirveästi Oskua häirinnyt, mitä se nyt uteliaana katseli. Alkukäyntien jälkeen otin ohjat ja lähdin ratsastamaan tavoitettani kohti. Tavoitteena oli siis saada hevonen liikkumaan eteen kahdella ohjalla ja rennosti. Käynti on ehdottomasti vaikein askellaji, mutta vähän siinäkin pitää päästä ratsastamaan eteen, jotta ravia kannattaa edes yrittää. Ravissa aloitin vain antamalla hevosen ravata omaa vauhtia ja löytää vähän tasapainoa sekä vertyä. En ratsastanut kulmiin ollenkaan, vaan mahdollisimman isolla ja pyöreällä reitillä yritin saada hommasta helppoa ja mukavaa Oskullekin. Kun toinen kierros sujui, vaihdoin suuntaa ja halusin siinäkin vain hevosen kahdelle ohjalle. Pikkuhiljaa lähdin pyytämään vähän enemmän ja enemmän ravia, jotta pääsimme edes normaaliin raviin. Laukannoston tein mahdollisimman helposta paikasta kaarteesta pitkälle sivulle. Vähän yllättäenkin Osku nosti todella nätisti heti ensimmäisenkin laukan eikä ollut siinä yhtään pohjetta vasten. Laukkasin ensin alasistuen samaa isoa ja pyöreää tietä aidan vieressä kuin mitä olin ravannutkin. Kun muutaman kierroksen jälkeen Osku ei yrittänyt missään kohtaa hidastella, nousin kevyeen istuntaan ja annoin hevosen vain laukata. Alkuun se oli vähän jäykkä ja jännittynyt, mutta ei mennyt kauaa, kun se jo alkoi rentoutua ja laskea päätään pärskien. Vaihdoin suuntaa laukanvaihdolla ja sekin meni sujuvasti, joten pääsin toiseen suuntaan jatkamaan vain kevyessä istunnassa. En halunnut hevosen kiihdyttävän, kuten olimme tehneet tunneilla viikolla, vaan antaa sen laukata selkä ylhäällä ja avata paikkoja. Tarkoitus ei myöskään ollut väsyttää hevosta vaan juurikin liikuttaa sen verran, ettei se jäykisty. Tämän takia siirsin tyytyväisesti laukkaavan hevosen jo muutaman kierroksen jälkeen raviin. Tässä kohti täytyy toki huomioida, että ison kentän muutama kierros vastaa aika montaa "normaalin" kentän kierrosta. Ravailin vielä eteen ja alas molemiin suuntiin ja Osku oli niin hyvä, että olisin voinut hihkua riemusta. Melkein viikonlopun onnistumiseksi olisi riittänyt ihan vain se fiilis, mikä ratsastuksesta jäi tuon puolituntisen jälkeen. Loppuravien jälkeen ulkona alkoi vihmoa vähän vettä, ja koska en halunnut kastua, lähdin maneesiin kävelemään loppukäynnit. Osku oli tosi fiksu, vaikka vähän epäilikin ohjatessani sen tallin viertä maneesille. Totesin myös, ettei puolen tunnin keventelyn aikafiilis ollut kadonnut mihinkään, kun maneesiin päästessäni lähdöstäni oli 35 minuuttia.

Loppukäyntien jälkeen Osku pääsi pesulle. Se suhtautui asiaan huomattavasti rennommin kuin Unski, joka jännitti operaatiota suhteellisen paljon. Oskua lähinnä ärsytti, että kaikki kaverit saivat ruuat ja sen piti seistä kasteltavana. Yritin olla nopea, paitsi siksi, että Osku pääsisi syömään, myös siksi, että minun piti yllättäen jakaa hevosille myös väkirehut. Näiden ja muutaman muun loppuhetken kiireellisen asian takia en sitten ehtinyt pestä Oskun suitsia ennen kuin rekka oli jo pihassa. Ei siis muuta kuin kuljetuskamat kasaan molemmille hevosille, loput varusteet mukaan ja hevoset valmiiksi. Osku meni rekkaan ja Unski traikulla. Ensin lastattiin rekka, johon hevoset meni oikein nätisti. Pienen säätämisen jälkeen oltiin tyytyväisiä rekan pakkaukseen. Sen jälkeen Unski traikkuun, omat kamat kaverin autoon ja matkaan.

Saatiin rekka matkalla kiinni, mutta kahvipysähdyksen jälkeen ajettiin sen perässä kisapaikalle. Etukäteen jännitetty tilanne, onko meillä riittävästi porukkaa ottamaan hevoset alas, ei ollut ollenkaan ongelmallinen. Lopulta otin kaikki hevoset alas ja ojentelin niitä maassa muille talutettavaksi. Lyhyen lenkin jälkeen vietiin hevoset karsioihin ja liityttiin muiden avuksi purkamaan rekasta heinät. Onneksi meillä oli tyhjä karsina, johon heinät ja muut varusteet saatiin, ympäristö kun oli suht märkää. Tässä kohtaa traikkukin oli saapunut paikalle, joten mentiin sen jälkeen ottamaan sieltä hevoset alas ja karsinoihin. Unskin ratsastin vielä illalla kisapaikalla, joten kun olin riisunut Oskulta kuljetuskamat, aloin kerätä Unskin kamoja kasaan. Nopean harjauksen jälkeen pintelöinti ja kamat päälle. Olin vähän myöhässä muista, mutta en antanut sen häiritä.

Illalla oli liikuttamisen lisäksi tärkeä homma Unskin uuden satulan kokeileminen. Minun on ollut niin helppo istua sen vanhassa satulassa, että pelkäsin uuden satulan hajottavan koko paletin. Sovittiinkin jo kotona opettajien kanssa, että otan sekä uuden että vanhan mukaan ja jos uusi on ihan mahdoton, menen vanhalla vielä nämä kisat ja sen jälkeen opettelen istumaan uudessa. Alkuun uusi satula tuntui ihan hyvältä istua, vaikka se olikin hyvin erilainen kuin Unskilla aiemmin ollut esteflättäri. Uusi kun on koulupainotteinen yleissatula huomattavasti paksummin toppauksin ja syvemmällä istuimella. Unski oli alusta asti todella hyvän tuntuinen ja sitä kehuivat niin opettaja kuin muut kisaajatkin. Ensimmäisen laukan jälkeen ehdin jo ilmoittaa, että en kyllä voi uudella satulalla ratsastaa, koska seilasin istuimessa edes takas kuin soutulaitteessa. Opettaja kehotti ratsastamaan loppuun, koska kuulemma istuin satulassa todella hyvin ja hevonenkin liikkui hyvin. Siirtyessäni raviin ja istuessani alas hämmästyin sitä, miten paljon vaikeampi siinä oli istua kuin aiemmin, vaikka hevonen liikkui rehellisesti selästä läpi. Siinä vaiheessa tajusin, että se oli alkanut liikkua niin paljon enemmän uudella satulalla, että istuiminen oli siksi vaikeaa. Tämän havainnon jälkeen en olisi vanhaa satulaa enää ottanut vaikka olisi käsketty. Unski liikkuikin todella hyvin. Menin silläkin hyvin kevyesti, askellajit läpi ja vähän harjoitusravissa fiilistelyä sen uudesta liikkumisesta. En olisi millään halunnut lopettaa, mutta toki tiesin, mitä olin hakemassa ja en halunnut rasittaa Unskia liikaa. Pois oli kuitenkin pyyhitty se alkuviikon juokseva ja vastusteleva hevonen. Hevonen, jolle ei mennyt pidätteet läpi ja jonka kanssa jo mietin, mitä ihmettä oli mennyt vikaan niin lähellä kisoja. Sen sijaan allani oli tyytyväinen, rento ja yhteistyöhaluinen hevonen, joka teki juuri sen, mitä pyysin. Loppukäynnit käytiin kävelemässä kisakentän laidalla, johon Unski ei uskaltanut mennä yksin ja saatiin sitten opettaja saattamaan.

Osku iltakävelyllä

Ratsastuksen jälkeen hoidin Unskin iltapuulle, tarkistin, että kaikki oli yleisesti hevosten yöpymistä varten kunnossa. Eli vedet oli, nimilaput laitettu kaikille, tavarat paikoillaan ja muuta yleistä. Opettajatkin oli toki paikalla, mutta tiesin, ettei heillä olisi hirveästi aikaa mitään alkaa järjestellä, jos jotain puuttuisi. Kun olin vielä laittanut omatkin kamat paikoilleen ja toinen porukka oli lähtenyt ratsastamaan, otin Oskun vielä iltakävelylle. Haettiin kentältä seuraksi muut kävelemään loppukäyntejä ja lähdettiin maastoon lyhyelle kävelylle. Hirveän pitkään ei voitu mennä, kun metsässä hyökkäsi miljoona ötökkää ja Osku hermostui tosi pahasti niihin. Joten takaisin ja kävelytin vielä hetken Oskua kisakentän vieressä, kun muut lähtivät karsinoille. Sitten oli vielä Oskun hoito iltapuulle, viimeisten kamojen putsaus ja sen jälkeen ruokittiin vielä hevoset opettajan kanssa ennen kuin lähdettiin majapaikkaan. Eksymisen jälkeen löydettiin Vierumäelle, jossa meillä oli huoneisto viikonlopuksi vuokrattuna. Nopean iltapalan jälkeen mentiin kaikki nukkumaan, kun seuraavana aamuna oli aikainen herätys.

Uusi Unski ja vanha Osku

Taas on kiireinen elämä vienyt mennessään, mutta se ei ole mitään uutta auringon alla. Kaiken keskellä blogi on taas jäänyt. Tiedän, että joskus luopuminen voisi olla hyvä ratkaisu, mutta samaan aikaan tykkään lukea vanhoja postauksiani. Kun olen tätä aina ensisijaisesti kirjoittanut itselleni, en näe mitään syytä poistaa blogia tai vastaavaa.

Joka tapauksessa vuosi on taas siinä pisteessä, että juuri käytiin arpajaiset tuntiratsastajien vuoden suurimpiin kisoihin. Tänä vuonna valtakunnalliset mestaruudet ratsastetaan Power Parkissa Härmässä ja Ainosta ei lähde sinne edustajia. Sen sijaan Takkulassa kesä-heinäkuun vaihteessa järkättäviin eteläisen Suomen tuntiratsastajien epävirallisiin mestaruuksiin lähdetään. Olen Waden viime syksyisestä loukkaantumisesta asti kisannut koulu Dinolla, mutta sillä kierrätettiin talven aikana kolmea ratsastajaa, joista kaksi pääsi lähtemään EsRan tuntiratsastajien mestaruuksiin ja sitä kautta valikoitui myös Takkulaan. Menin Wadella huhtikuussa yhdet kisat sen palattua kisoihin ja ehdin jo toivoa, että saisin sillä mennä Takkulassa, kun sen toinen EsRan ratsastaja ei lähde sinne. Mutta kun yksi hevosista loukkaantui, tilanne sai uusia käänteitä ja sain ratsukseni täysin uuden tuttavuuden. Ensimmäinen tunti meni ilmeisesti sen verran hyvin, että sen kanssa sitten lähdetään yrittämään. Kyseessä on 13-vuotias virolainen ruuna Unique, jota kutsutaan tutummin Unskiksi. Koska sattuneista syistä musta on toisinaan vaikea kutsua sitä Unskiksi, kutsun sitä myös Untoksi. Unski on näin nopean tutustumisen perusteella oikeinkin kiltti ja yritteliäs, joskin aavistuksen arka kaveri. Se on melko mutkaton ratsastettava, mutta suustaan samaan aikaan sekä herkkä että vahva. Kovalla kädellä sitä ei voi ratsastaa ollenkaan, ei sillä että mitään hevosta kannattaisi, mutta kun se on tuntumalla, se sietää ja jossain määrin vaikuttaa jopa haluavan aika vahvan tuntuman. Katsotaan, mitä tästä tulee. Ei nyt ainakaan varsinaisesti ole menestyspaineita tämän ratsuvalinnan jälkeen.

Viime syksyisen hevosten vaihdon jälkeen hyppäsin pitkään pelkästään Dinolla. Kevään puolella välillä on ollut kokeiluissa muitakin. Mutta kun sekä Dinon että näiden muiden kanssa on ollut ongelmia, ne ovat syöneet itseluottamusta ja arvoin jo pitkään, haluanko tai uskallanko edes lähteä hyppäämään Takkulaan. Lopulta kuitenkin esteet on mulle se juttu, joten halusin lähteä. Onneksi oli mahdollista saada tuttu ratsu, joten esteitä treenataan seuraavaksi ihanan Oskun kanssa. Oskulla menin ensimmäisen vuoden tosi paljon ja kisasinkin molemmissa lajeissa, ennen kuin ensin koulupuolelle vaihtui Wade ja sitten esteille Dino. Täytyy sanoa, että olin suhteellisen helpottunut, kun sain Oskun. Sen kanssa selviydyttänee radasta. Osku on 10-vuotias hollantilainen puoliverinen, oikealta nimeltään Dolympia.

Joten näiden kanssa pitäisi sitten pari kuukautta treenata ja sitten onkin luvassa hevosten osalta vähän rauhallisempi kesä. Muuten tekemistä ja tapahtumia riittääkin sitten vaikka muille jakaa.

Osku viime vuonna Takkulassa

Leipomisharjoituksia

Sanoin tuossa vähän aikaa sitten, että koulupuolella hevostenvaihdoviikot päättyivät ainakin väliaikaisesti. Estepuolella ne vasta alkoivat. Näihin kauden toisiin kilpailuihin reilun viikon päästä jaetaan hevoset, joilla ei oltu viime kisoissa. Minä tietysti elättelin toiveita, että saisin mennä Oskulla, kun en viimeksi ollut kisoissa, mutta ilmeisesti se tarkoittikin edellistä kertaa, jolloin oli ollut kisoissa. Niinpä ilmeisesti mulle sitten osuu Dino. Ainakin sen perusteella, että menin sillä myös tunnilla eilen.

Meillä oli kunnon junnutunti, kaikki tallin vähemmän hyppäävät hevoset tunnilla ja lopuilla sitten vaikeampia tapauksia. Dino nyt tietysti on kokenut hyppääjä ja olen sillä ollut Piiankin valmennuksessa, joten tunti olisi voinut olla meille tosi helppo. Mutta kun hevonen ei ole millään tasolla helppo, eihän se tuntikaan sitten ollut.

Alkuverkkana mentiin ihan vaan puomeja. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Dino tavoilleen uskollisena kysyi jo käyntipuomeilla, onko sen pakko mennä yli. Ei onneksi sentään tehnyt siitä sen isompaa numeroa. Ravissa ja laukassa oli sen tuntuinen ekoilla kerroilla, että olisi varmasti pysähtynyt, jos olisi saanut mahdollisuuden, mutta kun en antanut sille mahdollisuutta, se meni kiltisti yli. Sen sijaan jouduttiin sakkokierroksille, koska en osannut pitää kättä oikeassa paikassa. Tai vaihtoehtoisesti en saanut laukkaa ylläpidettyä kaarteessa, milloin mistäkin syystä, ja sain huomautuksia liiasta työntämisestä. Sanotaanko vaikka niin, ettei Dino ollut ihan energisimmällä tuulellaan.

Kun kaikkia esteitä oli tultu puomeina, siirryttiin hyppäämään. Aloitettiin ravihypyillä ja Dino oli yllättävän pirteästi menossa. Sen sijaan käteni ei ollut oikeassa paikassa ja olin vähän hidas esteen jälkeen. Yritin kovasti parantaa sitä, mutta on todella vaikea keskittyä moneen asiaan ja kun hevonen on itsessään jo suuri haaste, kaikki muu on vielä vaikeampaa. Lisäksi Dino ei taaskaan ollut reippaimmalla mahdollisella tuulella. Selvittiin kuitenkin ihan kohtuullisesti tehtävistä eikä Dino juurikaan kysellyt esteiden ylittämisestä. Itse yritin keskittyä ohjeiden mukaisesti istumaan hiljaa ennen estettä ja kantamaan käden, sekä esteen jälkeen olemaan nopeammin takaisin tasapainossa. Täytyy kyllä myöntää, että olin harvinaisen hidas esteen jälkeen, noilla reaktionopeuksilla olisin ollut keväällä esimerkiksi alhaalla monta kertaa, kun Dino pukitteli esteiden jälkeen. Onneksi se nyt oli nätisti, vaikka muutaman kerran esteen jälkeen ehti käydä mielessä, että olen alhaalla jos se nyt keksii jotain.

Viimeinen rata tultiin sitten viimeisinä, jotta meille voitiin vähän nostaa esteitä sieltä 50cm ja lisäksi tultiin vähän pidempi rata, kisatreenin takia. Dino ei varsinaisesti ollut hyytynyt odotellessa, mutta olisi se saanut mennä jalasta enemmän eteen. Ensimmäinen este meni vielä ihan kivasti, mutta toiselle, joka oli alkutunnin hinkattu sarja, se jäi taas pohkeen taakse kaarteessa. Yritin ratsastaa eteen, mutta linjalle käännettäessa hevonen hyytyi. Raippa oikeastaan pahensi tilannetta ja tiesin kyllä, että Dino tulee tökkäämään. Siitä huolimatta olin itse liikkeestä edellä ja eipä siinä kohtaa sitten ollut enää mitään tehtävissä, kun hevonen pysähtyi. Pidin jälleen tyhmästi ohjista kiinni, mutta eipähän tarvinnut metsästää ratsua. Ei muuta kuin takaisin selkään, huomautus ratsulleni sopimattomasta käytöksestä ja uusiksi. Tällä kertaa Dino meni kyselemättä yli koko sarjasta, mutta seuraavalle esteelle se taas hyytyi ja tökkäsi. Tässä kohtaa meinasi iskeä epätoivo, koska muistin ne kaikki tunnit, kun olin nähnyt sen kieltäytyvän menemästä lähellekään edes puomeja. Vähän turhankin epätoivoisesti ja ilman ajatusta yritin korjata sitä seuraavassa lähestymisessä, mutta eipä siitä mitään tietenkään tullut. Joten sitten vaan syvään hengitys, homma pakettiin ja päästiin yli sekä siitä, että seuraavasta esteestä. Näillä kahdella esteellä pystyi ratsastamaan kahdeksikkoa, joten saatiin jäädä siihen sakkokierroksille, kunnes homma alkoi sujua.

Aluksi työnsin istunnalla liikaa ja yritin siten varmistella eteenpäinpyrkimystä. Tuloshan tästä on tietysti täysin päinvastainen. Ensimmäisellä sakkokierroksella Dino tökkäsi vielä samalle esteelle kuin viimeksikin, mutta sen jälkeen alkoi löytyä rytmi ja laukka. Minun pitää keskittyä pitämään käsi ylhäällä, lähettämään jalalla eteen ja sen jälkeen istumaan hiljaa. Työntäminen ja puskeminen on kiellettyä. Jos Dino alkaa hyytyä, ratkaisu on hyvä tuntuma, laukka takajaloille, paino liikkeen taakse ja yhdellä napakalla käskyllä jalasta yli.

Tiedän itse myös toisen asian, mikä pitää seuraavalla kerralla parantaa. Se on hevosen verrytteleminen. Kevään tunneilla kylmästi ratsastin sitä niin paljon eteen, että se käytännössä vei minua. Nyt olen joutunut molemmilla tunneilla ratsastamaan sitä eteen. Tuohon aitoon eteenpäinpyrkimykseen tarvitaan pokkaa laittaa hevoseen hyvin paljon painetta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Dinon pitää ensin vähän ärsyyntyä. Se on hyvä merkki, jos se pukittelee ja alkaa sitten mennä eteen. Keväällä uskalsin pukeista välittämättä ratsastaa sitä vain isoa laukkaa eteen, minkä jälkeen se aina toimi. Nyt olen vähän ollut nössömpi ja jäänyt sille rajalle, että se ei vielä ihan tarjoa pukkeja. Mutta nähtävästi se on paljon huonompi ratkaisu, koska silloin se ei ole jalan edessä ja silloin tulee näitä tökkimisiä. Joten seuraavalle tunnille huomiona: käsi ylös, istunta hiljaa ja se poni sinne jalan eteen.

Mennään nyt sitten kisoissa 70cm ja 80cm. Olisin halunnut mennä 80cm ja 90cm, mutta ehkä näiden parin tunnin perusteella on parempi tyytyä noihin pienempiin luokkiin. Toisaalta Dino on hyvin on-off. Jos sitä ei huvita, se ei mene yli puomistakaan, mutta jos sitä huvittaa, ei ole mitään väliä mitä sinne eteen työnnetään. Viimeksi Piian tunnilla osa esteistä kuitenkin oli siellä metrissä, eivätkä ne olleet mitenkään ongelmia. Mutta mennään nyt hakemaan kaksi (toivottavasti) kivaa rataa noista luokista, saan olla iloinen, että ylipäätään saan mennä kaksi luokkaa, koska kisoihin oli tosi paljon halukkaita. Toisaalta, jostain jännittävästä syystä, Dinolla ei halunnut mennä kukaan muu.

Näistä vaikeuksista huolimatta tykkään Dinosta. Se on vähän jätkä, mutta ei se haittaa. Olen esimerkiksi ajatellut aina, että joskus ostan suomenhevosen, joka on vähän jätkä. Sopivalla tavalla omapäinen, mutta kuitenkin toimiva. Dino on ehkä ajoittain vähän liiankin omapäinen, mutta toisaalta onnistumiset tuntuu sitten sitäkin paremmilta. Tällaisissa hevosissa on kuitenkin se, että kun ne sitten lopulta saa menemään, ne tekee aika paljon enemmän ratsastajalleen, kuin sellaiset kiltit ja nöyrät hevoset, joiden kanssa toki on helppoa, mutta ne tekee aina sitten sen mitä on pyydetty, ei juurikaan enempää. Toisaalta niiden kanssa saa niitä onnistumisia aika paljon useammin. Minulla on ollut tuuria hevosten kanssa ja olen saanut noita kilttejä luottohevosia alleni aina sopivasti, joten ehkä tässä välissä voi vähän hakea erilaista kokemusta. Sitten kun Dinon saa menemään hyvin, tietää ainakin tehneensä jotain oikein. Enkä minä ole luovuttaja. Nyt kun tähän on ryhdytty niin viedään sitten loppuun asti. Olkoonkin, että Dino on ainoa hevonen, joka on onnistunut saamaan minut alas sitten vuoden 2014 ja Lillin. Kolmesti.

Treenit jatkuu

Syyskausi alkoi eilen. Olikin ihan mukavaa pitää viikonlopun jälkeen yksi vapaapäivä ja luultavasti myös opettajat ja hevoset oli samaa mieltä. Tänään jatkettiin sitten treenien parissa, kun Suski tuli taas Ainoon valmentamaan ja halusin tietysti mukaan. Ratsuksi mulle olisi kelvannut kuka vaan, mutta vähän jopa yllättäen sainkin Oskun. En valita. Onhan se kiva päästä Oskun kanssa treenaamaan, nyt kun asiat sujuu ja voidaan siirtyä eteenpäin.

Olin tallilla poikkeuksellisen aikaisin. Osku oli ollut jo tunnilla, joten sille riitti vielä vähän kosteiden karvojen harjaaminen suoraksi. Ennen tuntia oli siis hyvin aikaa jutella vielä viikonlopun kisoista kavereiden kanssa. Sitä juttua riittikin, kun ei tietysti sunnuntai-iltana enää päästy kokoamaan fiiliksiä yhteen. Laittelin siinä sitten Oskun kuntoon samalla ja suunnattiin kohti isoa kenttää.

Kentällä oli vähän siirreltynä edellisten kisojen rata, josta piirros on alla. Tuosta puuttuu muutamia yksittäisiä esteitä, joita me ei hypätty radalla. Mittasuhteetkin on vähän pielessä, mutta älkää antako sen häiritä. Kaikissa väleissä oli hyvin aikaa, koska Ainon kenttä tosiaan on iso.

Aloitettiin verkkaamalla hevosia ravissa ympyrällä ja tekemällä siirtymisiä niin käyntiin kuin reippaampaan raviinkin. Sain kommentteja siitä, että Osku valuu oikeaa pohjetta päin. Vasemmassa kierroksessa se siis kulki lapa ulkona ja oikeassa kaatui sisälle. Lisäksi se saattoi olla vielä vähän väsynyt viikonlopusta, koska jalkaa sai käyttää aluksi kyllä. Toisaalta se on toisinaan muuten vain hidas pohkeelle, että vaikea sanoa. Otettiin myös laukka alkuun ympyrällä. Se oli tänään vähän hankalampaa ja Osku jäi taas pohkeen taakse pomppimaan paikalleen. Tällä kertaa kuitenkin ilman suurta taistelua sain sen eteenpäin, mihin se sitten nopeasti asettuikin. Hetken ympyrällä laukkaamisen jälkeen tultiin vasemmasta kierroksesta yhtä puomia ja suunnan vaihdon jälkeen oikeasta kerroksesta kahta puomia. Meillä osui askeleet joka kerta nappiin ja Osku malttoi hyvin odotaa, vaikka puomien väli oli lyhyt.

Esteverkkana tultiin ensin pystynä toisesta suunnasta numeroa neljä ja sen jälkeen piti siirtyä käyntiin suoralla linjalla. Tämä oli tehtävä, mitä Osku ei alkuun ymmärtänyt ollenkaan. Sille sai tehdä ison pidätteen, jotta se ylipäätään hidasti ja sen jälkeen se ei olisi malttanut kävellä. Ensimmäiset pari kertaa kuumensi hevosta enemmän kuin rauhoitti. Sen jälkeen siirryttiin kuvasta puuttuvalle kolmen innarin sarjalle, jonka Osku selvitti ongelmitta, mutta käyntiin siirtymiset linjalla tuotti edelleen ongelmia, joskaan ei niin suuria. Pidätteeksi riitti pienempikin, mutta siirtymismatka oli edelleen yhtä suuri, koska en halunnut istuttaa hevosta vaan tehdä siirtymisen pehmeästi. Osku alkoi kuitenkin selvästi ymmärtää, ettei tässä ollut mitään ihmeellistä, koska se malttoi jo kävellä tehtävästä pois ilman ongelmia. Viimeisenä verkkatehtävänä tultiin sitten vielä alareunan linja, jossa katkoviiva kuvastaa puomia, jonka jälkeen oli askel, hyppy, askel, hyppy, kuusi askelta ja hyppy. Väli viimeiselle esteelle oli vähän lyhyt, joten saatiin tulla aika koottua laukkaa sisään. Osku odotti yllättävän nätisti, eikä tultu sitten tämä kuin kerran.

Rata tultiin ensin kahdessa osassa. Ensimmäisellä kerralla esteelle viisi asti ja seuraavalla kerralla esteestä kuusi eteenpäin. Meille tässä suurin ongelma oli, etten saanut kahdelle okserille sopimaan askeleita. Se oikeastaan alkoi jo, kun jouduin vähän päästämään kolmoselle, ja Osku otti siitä vähän kierroksia. Neloselle piti sitten ratsastaa eteen, mikä aiheuttaa aina sen, että Osku yrittää rynnätä seuraaville esteille. Tämä sitten kävi taas, varsinkin kun olin itse nelosen jälkeen hidas pidätteen kanssa. Tultiin tuo nelonen - vitonen linja kolmesti, ennen kuin sain pidätteen menemään läpi ennen nelosta ja olin riittävän nopea sen jälkeen tasapainotuksessa ennen vitosta. Seuraavalla pätkällä ei ollut niin suuria ongelmia. Vähän Osku yritti taas lähteä pidentämään ennen estettä, mutta sain pidätteet sen verran läpi, että tultiin niistä paikoista mistä itse halusin. Tultiin kuitenkin kutonen ja seiska uudestaan, koska ensimmäsellä kerralla tultiin se ristilaukassa, mikä aiheutti seiskalle pudotuksen.

Näidän jälkeen hypättiin koko paketti vielä ratana. Korkeutta oli jälleen sen metrin verran ja vaikka aluksi katselin, että esteet näyttää isoilta, ne ei sitten lopulta tuntuneet siltä ja maltoin vielä itse pysyä rauhallisena enkä lähtenyt estekorkeuden takia tuuppimaan mitään. Tuo aloituslinja sujui jälleen mallikkaasti ja olin riittävän nopea sarjan jälkeen ja pystyin ajattelemaan jopa eteenpäin ennen okseria. Kolmoselle meinasin alkaa tuupata, kun askel ei täysin osunut. Onnistuin kuitenkin pitämään oman pään kylmänä ja odottamaan estettä, joskin hevonen sitten päätti pidentää, mihin en reagoinut. Tuloksena vähän pohjasta yli ja nootti pitää seuraavalle linjalle rytmi. Se sujuikin vähän paremmin, kun sain taas pidätteen tehtyä ajoissa ennen toista okseria, mutta Osku kyllä myös yritti rynnätä kättä päin välissä. Sen verran iso hyppy tuli vitoselle, että kun jäin muutamaksi askeleeksi ihmettelemään, oltiin sitten kutosen linjalta jo pitkälti ohi. Luovuttaminen ei kuitenkaan suju, joten käänsin Oskun vinosti esteelle ja kyllähän se suoristuksen kanssa meni siitä yli. Loput radasta meni sujuvasti ja sain viimeiseen väliin pidätteetkin läpi. Saatiin tulla sitten vielä kolmosesta kutoseen uudestaan. Tällä kertaa tein pidätteen ennen pystyä ja hyppy lähti järkevästi. Samoin linja oli parempi, vaikka Osku vähän ryysäsikin sisään, eikä se ehkä siistein mahdollinen ratsastus ollut. Olin kuitenkin vitosen jälkeen hereillä ja päästiin sujuvasti kutoselle.

Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen tuntiin. Sain taas hyviä ohjeita. Käsien paikan etsimisen lisäksi Suski huomautti, että ratsastan ajoittain löysällä ohjalla. Se on selvästi ratkaisuni liian kovaan ohjastuntumaan, mutta tietenkään niin ei pitäisi ratsastaa. Tasaisen tuntuman löytyminen varmasti auttaa moneen muuhunkin ongelmaan, joten yritän keksittyä siihen. Lisäksi Suski totesi, kuten itsekin tiesin, että tuosta esteille ryntäämisestä pitäisi päästä eroon. Mitään ongelmia ei ole, jos pääsee tulemaan rauhallisessa rytmissä ja odottamaan, mutta jos kerrankin joutuu ratsastamaan vähän eteen esteelle, Osku tarjoaa samaa ratkaisua vähintään seuraavat viisi kertaa. Mutta Suski myös kehui sitä, miltä meidän meno näytti ja sanoi, että jo tässä parissa kuukaudessa on tullut kehitystä. Toki Osku oli aika villi viimeksi ja oli tänään paljon enemmän oma itsensä, mutta siitä huolimatta. Tänään minullakin oli tasapainoinen olo ja myös tunne siitä, että olin koko ajan tilanteen tasalla ja esimerkiksi näin askeleet todella hyvin. Toiveet metristä tämän vuoden puolella eivät ehkä ole täysin utopistisia. Muistelen parin vuoden takaisia 90cm ratoja ja sitä, kuinka olin hevosesta irti joka hypyssä. Nyt isommillakin esteillä on tasapainoinen olo läpi hypyn. Tähän on suuresti auttaneet omilla paikoillaan pysyvät jalat, joiden varaan painon saa. Toinen iso kehitys on tapahtunut siinä, etten enää niin paljoa lähde kaulalle koko vartalon kanssa hypyssä. Edelleen toisinaan menen ylävartalolla liikaa mukaan ja se aiheuttaa omat ongelmansa, mutta aikoinaan olen mennyt jalat suorina koko vartalolla mukaan, mistä on sitten seurannut jalkojen heilumista ja epätasapainoista oloa. En tiedä, onko jalat vai ylävartalo korjautuneet ensin, mutta nyt molemmat alkavat olla kohdallaan ja hyvä niin. Nyt kun asento on kunnossa niin esteiden nostaminen ei ole mikään ongelma. Kisoissa tietysti tehtävien vaikeustaso nousee luokkien mukana, joten kisoissa pitää edetä rauhassa teknisen puolen takia, mutta ehkä kotona voisi joskus hypätä vähän isompaakin. Katsellaan kunhan syyskausi tästä lähtee käyntiin.

Postauksen kuvat ovat viikonlopulta Takkulasta (c) Sonja Raahka-Kuhna ja Josefiina Heininen, kiitos!

Ihana ulkolaji

Oli erikoinen tiistai tuossa pari viikkoa sitten. Suski tuli pitkästä aikaa valmentamaan Ainoon, edellisen kerran hän kävi tammikuussa. Tällä kertaa olin ainoana tuntiratsastajana mukana ja ratsuna oli Osku. Oli kiva päästä näyttämään Suskille, millainen Osku on ja miten sen kanssa sujuu. Suski on siis mun vanha valmentaja Poni-Haan ajoilta ja kävin hänen tunneillaan ennen viikoittain hyppäämässä.

Koska ratsastuskoulun tunnit oli ihan normaalisti, oltiin ulkona, vaikka taivas oli tummanharmaa ja tuuli navakka. Osku oli alkuun asian kanssa ihan ok, mutta tajusi ilmeisesti jossain vaiheessa, ettei kentällä ollutkaan kuin toinen hevonen sen lisäksi, eikä sekään ollut tuttu. Siinä vaiheessa sitä alkoi vähän jännittää. Tuulen voimistuessa ja pienen tihkusateen alkaessa Osku oli aika menevällä päällä ja ensimmäinen laukannosto aiheuttikin pieniä jänöloikkia ja lopulta ison loikan eteenpäin. Itse keskityin vain ratsastamaan istunnalla ja rennolla kädellä, jotta saisin painetta vähän purettua ja hevosen rauhoittumaan. Ei tehty verkassa mitään ihmeellistä, ympyrällä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja ravissa vähän väistöjä ja siirtymisiä. Laukkaa lyhennettiin ja johtuen Oskun eteenpäin suuntautuneesta ajatusmaailmasta se esittikin varsin mallikasta laukkaa ja lyhensi sitä erittäin hyvin. Niin paljon itse asiassa, että olisin itse tyytynyt paljon vähempään, mutta Suski halusi vielä vähän lisää. Kyllähän se Osku nähtävästi pystyy kun vain pyytää, itse ilmeisesti tyydyn välillä liian vähään. Onhan Osku tässä melkein vuodessa kehittynyt hurjasti.

Verkkahyppyjen alkaessa sadekin yltyi ja kentällä alkoi olla aika kostea tunnelma. Ensimmäinen tehtävä oli puomi, kavaletti, puomi ympyrällä ja siinä ei ollut mitään ongelmia, vaikka Osku oli kovasti menossa. Seuraavalla tehtävällä (kolmen esteen innari) menohaluista olikin vähän enemmän työtä, koska Osku ei malttanut odottaa välissä ollenkaan. Vasta kolmennella kerralla innarit sujuivat sen verran rauhassa, että se kelpasi. Innareiden jälkeen tultiin ensimmäisen kerran jälkeen kaarevalla suhteutetulla kuudella askeleella pysty. Se väli meinasi jäädä aina vähän lyhyeksi, koska pidätteet ei oikein menneet läpi välissä.

Vielä ennen rataa tultiin muutama verkkatehtävä tehtävä. Ensimmäinen oli kääntämisharjoitus, jossa meillä oli aika paljon ongelmia, koska Osku tosiaan kävi harvinaisen kuumana eikä tuuli ja sade juurikaan inspiroinut sitä. Se jäi kaarteissa pohkeen taakse, mikäli sen piti kääntyä häntä pois tuulesta. Muuten se meni eteenpäin kuin höyryjuna ja rento ja rauhallinen, istunnalla tapahtuva ratsastus oli aika kaukana. Lisäksi ensimmäisen esteen alla oli yllätyksenä kaksi ruskeaa koristepalaa, jotka näin itsekin vasta muutama askel ennen hyppyä. Suski varoitteli, että hevoset olivat kytänneet sitä, mutta en uskaltanut huolestua ennen kuin tajusin palat. Siinäkin kohtaa vielä ajattelin, ettei Osku kyttää mitään ikinä, joten jalka vaan kiinni ja yli mennään ilman ongelmia. Osku kuitenkin tajusi samaiset palat vasta ponnistusaskeleessa ja siinä kohtaa itse olin menossa yli, mutta hevonen ei. Yritin sitten johtavalla ohjalla ja pohkeella saada sen yli, mutta olin jo luovuttanut ja menossa hevosen kanssa ohi, kun se päättikin hypätä kehotuksestani esteen yli. Olin parhaani mukaan hypyssä mukana, mutta voin sanoa, ettei se kaunista katsottavaa ollut. Tultiin sitten saman tien uudestaan ja seuraavalla kerralla mitään ongelmaa ei ollut. Hevonen tietysti sai kehut molempien ylitysten jälkeen. On se vaan kiltti.

Toinen verkkatehtävä oli kaareva linja, jossa suurin ongelma jälleen oli saada pidätteet välissä läpi. Osku oli ihan menossa, eikä itse tehtävä aiheuttanut ongelmaa, vaikka alkuun katselinkin, että esteet vaikuttivat aika isoilta. Lisäksi tulimme vielä vesiesteen kertaalleen, ihan vain hevosten takia. Osku nyt on sitä hypännyt paljon, eikä vesimatto aiheuta minullekaan mitään ihmeellistä, mutta toinen tunnilla ollut ratsukko oli Ainossa ensimmäistä kertaa ja heille oli varmasti erittäin hyvä tulla vesi kertaalleen, koska hevonen oli tuijotellut sitä koko tunnin. Ei siis tultu pitkää vettä, vaan okserin alla oli vesimatto. Ainossahan on kentällä myös pitkä vesi, odotan innolla, milloin päästäisiin sitä hyppäämään.

Rata on tässä alla. Ensimmäisessä linjassa ei ollut mitään ihmeellistä ja kakkoselle tehtiin uusi lähestyminen. Ainon kenttä on siis todella iso, joten väliin tuli joku kahdeksan askelta. Kolmonen oli isohko oksei pitkällä lähestymisellä, mutta mitään ihmeellistä siinä ei sinäänsä ollut. Nelosen alla oli vesi ja vitonen oli se kuuluisa este ruskeilla paloilla, joskaan enää siinä ei ollut ongelmaa. Kutonen ja seiska oli treenattu verkan kääntämistehtävässä, seiskalle piti tulla nelosen sisäpuolelta ja se kaarre aiheutti vähän ongelmia. Sarja oli lyhyt ja sen jälkeen oli vielä okseri, joka oli ihan peruseste.

Rata oli n. 95-100cm. Suski totesi ettei siinä säässä viitsi isompaa hypyttää, vaikka kentän pohja pysyi priimana koko ajan. Katselin esteitä ja mietin vain, että tämä on kyllä meidän maksimikorkeudessa, että ei yhtään haitannut ettei korotettu. Osku kävi edelleen aika kierroksilla ja jouduin kyllä joka askeleen ratsastamaan.

Rata meni kuitenkin ihan ok. Ykkönen ja kakkonen oli tosi sujuvia, kolmoselle en oikein saanut askelta ja hyppy lähti ihan juuresta. Nelonen ja vitonen meni taas kivasti, joskin Osku meinasi vitoselle vähän rynnätä. Kutosta ennen kaarteessa se jäi pohkeen taakse, eikä olisi halunnut oikein kääntyä. Ratsastin sitten kutoselle hyvin erikoisen tien, jossa suoristin lähes kohti vitosta, mutta mentiin kuitenkin yli. Seiskalle tosin oli sitten vaikeuksia, koska Osku ei taas ottanut pidätteitä ihan kaikkia vastaan ja se oli kutosen tapauksesta ottanut myös vähän lisää kierroksia. Päästiin kuitenkin ihan ok yli ja sarja meni ihan nätisti, vaikka jouduin tulemaan sisään aika takaperin. Ysille oli taas ongelmia kääntyä ja hypättiin sekin sitten vinosti aidalta sisäänpäin.

Toisen ratsukon suorituksen jälkeen tultiin uudestaan kolmonen, nelonen, vitonen, sarja ja ysi. Alle vielä verkkapysty, jota en rataan piirtänyt. Tälläkin kertaa linjalle kääntämisessä oli ongelmaa, joka ilmeisesti johtui tuulesta. Päästiin kuitenkin kolmosesta vähän sujuvammin yli, nelonen ja vitonenkin meni nätisti, vaikka jarrut oli edelleen vain osan aikaa olemassa. Sarjalle tultiin voltilla esteiden ympäri ja siinä ehdin vähän rauhoitella Oskua. Sarja menikin nätisti, mutta sen jälkeen oli jälleen vaikeuksia kääntymisessä. Tällä kertaa sain Oskun kuitenkin nopeammin pohkeen eteen, joten linja oli suorempi.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tuntiin. Osku oli paljon normaalia kuumempi, mutta onnistuin siitä huolimatta ratsastamaan yllättävän tasaisen radan. Lisäksi itselleni jäi erityisesti mieleen tasapainoiselta tuntunut istunta. Kun hevonen oli niin kierroksilla, oli pakko pitää jalka lähellä koko ajan, mikä sitten puolestaan tottakai sai istuntaan varsinkin hypyissä tasapainoa. Oli suorastaan helppoa olla mukana, vaikka esteet olikin tosiaan aika maksimissa, mitä olen ratana mennyt.

Suski kehui ratsastusta ja antoi myös hyviä vinkkejä. Erityisesti muistutus siitä, että kääntämisongelmissa kääntävinä apuina tärkeimmät ovat ulko- eikä sisäavut, oli paikallaan. Ja tosiaan minkä itse huomasin, eteenpäin pitää päästä ensin. Paikaltaan ei voi kääntyä. Lisäksi olin ylpeä itsestäni, että Oskun kuumumisesta huolimatta en hermostunut, vaan maltoin ratsastaa sitä rauhassa ja rennosti. Siihen jouduin kyllä tsemppaamaan itseäni, koska aluksi meinasi jännitys saada otetta.

Sateesta huolimatta tunnin jälkeen olin onnellinen ja fiilistelin sitä, miten mahtavaa on päästä ratsastamaan tällaisissa puitteissa tällaisilla hevosilla ja saada osallistua vielä niillä maan parhaiden valmentajien tunneille. Vaikka keväällä ei vielä päästy metriä starttaamaan, se voisi olla mahdollista syksyllä, peukut pystyyn. Tämän päivän perusteella se on lähempänä kuin arvasinkaan.

Kuvat ovat kesäkuun alusta estekisoista ja (c) Sonja Mäkinen. Kiitos!

Ulkona hyppäämässä

Eilen sitten taas hypättiin. Sain kuin sainkin Lassin, vaikka aluksi oli Della tarjolla. En mä valita, Della on oikein mukava ja mielelläni mä sillä ratsastan. Mutta mua vähän stressaa se, etten Lassilla ole kovin montaa kertaa päässyt vieläkään ratsastamaan ja mun pitäisi muka kilpailla sillä kahden viikon päästä. Että sillee.

Mutta siis, hypättiin tänään ulkona. Oli ihan huippua. Meillähän on käytössä iso kenttä, mitat taitaa olla jotain 80x60m (en nyt mene vannomaan, mutta niillä main), joten tilaa on. Harvemmin käytetään koko kenttää, mutta on ihan luksusta rakentaa sinne iso rata. Tänään ei käytetty kuitenkaan koko kenttää, vaan rakennettiin toiselle puolelle. Rata oli aika kompa ja täynnä hankalia teitä.

Vasemman reunan pystyt oli molemmat portteja ja oikean reunan pystyt hypättiin yhdessä linjassa. Tuo 24m kaareva väli oli melko haastava tie ja melkein kaikille jäi 12m sen jälkeen pitkäksi. Linjan ensimmäinen este oli todella lähellä aitaa ja aikaa suoristamiselle oli vain muutama askel. Sarjallekin oli lyhyt tie, sillä se tultiin vasemmalta. Kuva ei ole ihan mittakaavassa, mutta siihen sai tehdä sellaisen 10m laukka voltin puolikkaan uralta, suoristaa askeleen ja hypätä sarjan, joka on siis pysty-okseri.

Verkattiin itsenäisesti taas ja Lassi oli kyllä paljon parempi. Olin itse rennompi kädellä ja annoin hevosen olla vähän matalampi. Toki se liikkuu mielummin matalammassa muodossa, mutta silti eiliseen oli iso ero. Jäykkä se tosin oli ja varsinkin oikealle voltit tuntui tosi vaikeilta.

Hyppääminen aloitettiin kaarevasta linjasta. Ensimmäiseen väliin piti saada kuusi ja toiseen kolme ja sai kyllä ratsastaa aika tarkkaan. Kiltti Lassi ja selvittiin molemmilla kerroilla, toisella tietysti paremmin. Sen jälkeen sarja vasemmalta, laukkaa puoli kierrosta oikealle ja sitten suora linja. Sarjalle Lassi pääsi vähän pohkeen taakse kaarteessa ja askel ei oikein sopinut, mutta suhteutettu oli tosi sujuva ja ratsastin itse hyvin.

Lopuksi tultiin vielä rataa. Hyppään ensi viikonloppuna 90cm, mutta kenttä oli sen verran kova, että esteet oli nyt vain seiskakympissä. Osa vähän pienempiäkin. Rata oli siis sarja vasemmalta, kaareva linja, jatketaan vasemmalle, sarja uudestaan, kentän ympäri ja suora linja. Lassi tuli jatkuvasti kaarteissa ja linjoilla oikeaa pohjetta päin, muuten se oli tosi hyvä, eteni hyvässä tempossa, säilytti tahdin ja hyppäsi hyvin. Rata oli sujuva, ainoa vähän huonompi hyppy tuli kaarevan ekalle esteelle ja tultiinkin se linja sitten uudestaan radan jälkeen. Lisämaustetta toi kentän laidalle kesken radan ilmestyneet hölkkääjät, jotka ei meinanneet uskoa, että hevoset voi pelästyä. Itse häiriinnyin episodista kyllä hevosta enemmän, Lassilla on rautaiset hermot.

Ehkä me selvitään sunnuntainakin sitten kisaradasta. Se on todennäköisesti isompi luokka kuin viime kisoissa, mutta odotan innolla. Tuota 80cm on tullut hypättyä viimeiset viisi vuotta, joten ehkä niitä puomeja on aika nostaa vähän.

Lisää estetreeniä

Ehdin jo panikoida viikonlopun kisoista, mutta onneksi tämän päiväinen tunti meni tosi hyvin. Ehkä tästä vielä hyvä tulee, niin sunnuntaiksi kuin elokuun alkuunkin.

Meillä oli siis estetunti aamulla ja pääsin hyppäämään (vihdoin) kunnolla Lassilla. Rata ei ollut mikään kovin erikoinen, mitään yltiöteknistä ei ollut, mutta muutama "kompa" kuitenkin. Innarin jälkeen 17m neljällä oli vähän pitkä, varsinkin kun innari oli vähän isompi. Toisen pitkän sivun suhteutettujen väleissä oli 13m, se oli aika simppeli, ensimmäinen väli oli ok, toinen vähän lyhyt. Diagonaalin pysty oli perjaatteessa tosi helppo, käytännössä aika pitkä lähestyminen ja yksinäinen pysty vaati hermoja.

Alkuun tehtiin paljon temponvaihteluita käynnissä ja ravissa. Lassi oli kevyt, aika pyöreä ja reagoi hyvin. Olisin halunnut sen pysyvän vieläkin rennompana, koska se vähän vastusti pidätteitä välillä ja pyrki lyhentäessa nousemaan ylös. Käynti ja ravi mentiin ympyrällä, jossa sain tehdä töitä Lassin ulkolavan kanssa. Se työntää lapaa ulos ja perää sisään eikä kovin helposti suostu kulkemaan kahdella uralla. Laukka mentiin sitten pitkillä sivuilla ja vielä selkeästi irti seinästä, joten siinäkin sain ratsastaa huolellisesti Lassia suoraksi. Vasemmalle Lassi olikin yllättävän suora ja lisäksi teki tosi hyviä siirtymisiä. Oikealle se oli paljon pahemmin vino ja jouduin itse keskittymään tosi paljon suoristamiseen, jolloin siirtymisen valmistelu vähän kärsi ja ne ei olleet ihan niin hyviä. Pari viimeistä pätkää oli jo ihan kelvollisia kokonaisuuksia. Tehtävänä oli siis nostaa pitkän sivun alusta laukka käynnistä ja siirtyä pitkän sivun lopussa takaisin käyntiin.

Sen jälkeen alettiin hypätä. Alkuverkkana tultiin innarin jälkeistä okseria vinottaisella linjalla. Olin ihan pulassa, koska en nähnyt askeleita ollenkaan. Viimeksi Lassilla hypätessä sain askeleet sopimaan tosi hyvin, joten en yhtään tiennyt mitä tehdä. Tosin siis Lassi on hevonen, jolla askeleita on tosi vaikea nähdä, sitä on sanonut ratsastajien lisäksi myös opettajat. Siksi olin yllättynyt, että viimeksi selvisin niin hyvin. Toisaalta ajattelin jo löytäneeni viisasten kiven siihen ja siksi olin vähän hukassa, kun en yhtään tiennyt mitä tehdä. Sitten tultiin innari ja okseri. Ekalla kerralla laitoin Lassiin liikaa painetta, koska yritin sitä kautta saada laukkaa pyörimään ja ponnistuspaikat löytymään. Askel sopi, mutta jouduin välissä pitämään Lassia, jotta se mahtui väliin. Seuraavalla kerralla tultiin rennommin ja se olikin parempi. Sitten sain odotella, että muu ryhmä hyppäsi ensin ja tulin sitten nostettuna samaa linjaa.

Koska hyppään sunnuntaina 90cm ja edellisestä niin "isosta" radasta on jo aikaa, opettaja onneksi antoi tänään hypätä sitä 90cm. Innari oli toki pienempi, mutta okseri siellä ysikympissä. Ekalla kerralla Lassi tuli hyvin, kaikki oli jees ja sitten hevonen rysäytti esteen oikein kunnolla alas. En oikein tiedä, mikä siinä meni vikaan, mutta tultiin heti uudestaan ja Lassi korjasi tosi hyvin ja hyppäsi ilmavaralla. Sen jälkeen mitään ongelmia korkeuden kanssa ei ollut, hevonen sai herätyksen ja otti siitä opikseen hyvin. Tultiin samaa linjaa aika monta kertaa, koska Lassi kaatui esteen jälkeen törkeästi päin sisäpohjetta. Ensin olin itse liian keskittynyt esteeseen ja vain helpottunut kun päästiin yli, joten en ratsastanut Lassia linjalla. Sitten opettajan käskystä aloin johtaa sitä esteellä ja sen jälkeen oikealle. Se ei riittänyt, koska Lassi edelleen kaatui vasemmalle. Kaksi kertaa pysäytin sen seinään, käänsin oikealle ja ratsastin siellä päin seinää. Sitten käänsin sen selkeämmin heti esteen jälkeen oikealle ja siinä hevonen sitten lopulta totteli. Tästä tehtävästä oli paitsi hyöty, että Lassi vähän paremmin kuunteli linjalla sisäpohjetta, myös itselleni vähän "rutiinia". En voinut keskittyä pelkästään esteeseen, vaan enemmän sen jälkeiseen ratsastamiseen. Niinpä, kun ensimmäisellä kerralla katsoin vain jättimäistä estettä, viimeisellä kerralla este ei ollut enää ongelma, ongelma oli sen jälkeen.

Odottelin taas, että muu ryhmä hyppäsi ennen kuin tulin rataa. Ennen rataa hyppäsin kahden suhteutetun välin linjan kerran alle. Se oli helppo ja sujuva, joten olin aika luottavaisena lähdössä radalle. Ensin oli suhteutettujen linja, sitten pysty ja lopuksi innari-okseri linja. Heti ensimmäisellä esteellä kävi selväksi, että lähdin liian luottavaisesti. Näin askeleen jäävän kauaksi, mutta Lassi ei vastannut pohkeeseen ja hyppäsi juuresta suoraan ylös. Heti hypyn jälkeen käskin sitä taas eteen, samalla tuloksella. Hyppy okserille lähti myös melkein paikaltaan ylöspäin. Sitä seuraavaa ratkaisua en ole koskaan tehnyt, mutta nyt tiesin, ettei ollut mitään järkeä lähestyä kolmatta estettä, tulos olisi ollut täysin sama. Joten kääsin Lassin pois linjalta. Kisoissa olisin jatkanut, mutta treeneissä oli ihan turha ottaa tarkoituksella huonoa hyppyä vielä sillekin. Tein sitten muutaman temponvaihtelun ja aloitin sitten alusta.

Tällä kertaa Lassi oli hereillä ja kuulolla. Se kyllä oppii virheistään ja opin itsekin. Linja oli tosi sujuva. Ensimmäinen väli oli nappi, toisessa otin puolipidätteillä vähän takaisin ja sekin meni hyvin. Diagonaalilla olleen pystyn alla oli "vesi" eli siniset muurin pudotuspalat. Lähdin itse vähän varmistamaan kaukaa, vaikka Lassi ei kyttääkään. Askel ei vain näyttänyt sopivan ja ajattelin käskeä hevosen eteen ja hypätä kaukaa. Kaukaa oli vain aivan liian kaukaa ja Lassi otti vielä yhden askeleen, päätyen sitten esteen juureen. Olin jo ihan varma, että se kieltää, kun olin itse kaulalla ja vauhti seis ennen 90cm estettä. Mutta niin vain hevonen meni puhtaasti yli ja sai kyllä kehut. Oli se kiltti ja pelasti kyllä mut niin täysin. Ongin sitten pudonneen jalustimen takaisin. Siinä vähän kesti ja ehdin jo pohtia tulenko seuraavan linjan ilman toista jalustinta, kun sain sen sitten kaivettua takaisin. En päässyt mihinkään tulokseen, enkä oikeasti osaa näin jälkikäteen sanoa, mitä olisin tehnyt, jos en jalustinta olisi saanut jalkaan. Innarille osui askel hyvin ja väli oli sujuva ja niin oli viimeinen hyppykin. Tulin sitten pystyn vielä kaksi kertaa, jotta sain onnistumisen ja vähän luottamusta. Molemmat kerrat meni hyvin, joten ehkä se tästä.

Lassi oli ihan huippu ja täytyy sanoa, että se yllätti mut tekniikallaan. Pikkuesteillä se vähän hyppelee ilman selkää, mutta tänään se todellakin hyppäsi selän kanssa ja oikeasti hyvällä tekniikalla. Hypyissä oli helppo olla mukana. Kysyin vielä opettajalta, miltä istuntani näytti. Simpallahan usein kaadun liikaa kaulalle, mutta Lassilla en tuntenut sellaista ja halusin siihen varmistuksen. Kuulema istunta oli juuri hyvä, joten ihan pielessä oma tuntemus ei ollut. Jännittävää oli myös se, että harvoin mietin esteiden päällä mitä teen, mutta tänään oikein ajattelin pitkiä myötäyksiä oksereilla. Täytyy kyllä myös sanoa, että tavallaan noita vähän isompia esteitä on helpompi hypätä, koska asento tulee paljon luonnollisemmin ja hevoset hyppää paremmin. Pienemmillä esteillä hevoset hyppää usein ilman selkää ja se on vähän sellaista esteiden yli astelua.