Uusi Unski ja vanha Osku

Taas on kiireinen elämä vienyt mennessään, mutta se ei ole mitään uutta auringon alla. Kaiken keskellä blogi on taas jäänyt. Tiedän, että joskus luopuminen voisi olla hyvä ratkaisu, mutta samaan aikaan tykkään lukea vanhoja postauksiani. Kun olen tätä aina ensisijaisesti kirjoittanut itselleni, en näe mitään syytä poistaa blogia tai vastaavaa.

Joka tapauksessa vuosi on taas siinä pisteessä, että juuri käytiin arpajaiset tuntiratsastajien vuoden suurimpiin kisoihin. Tänä vuonna valtakunnalliset mestaruudet ratsastetaan Power Parkissa Härmässä ja Ainosta ei lähde sinne edustajia. Sen sijaan Takkulassa kesä-heinäkuun vaihteessa järkättäviin eteläisen Suomen tuntiratsastajien epävirallisiin mestaruuksiin lähdetään. Olen Waden viime syksyisestä loukkaantumisesta asti kisannut koulu Dinolla, mutta sillä kierrätettiin talven aikana kolmea ratsastajaa, joista kaksi pääsi lähtemään EsRan tuntiratsastajien mestaruuksiin ja sitä kautta valikoitui myös Takkulaan. Menin Wadella huhtikuussa yhdet kisat sen palattua kisoihin ja ehdin jo toivoa, että saisin sillä mennä Takkulassa, kun sen toinen EsRan ratsastaja ei lähde sinne. Mutta kun yksi hevosista loukkaantui, tilanne sai uusia käänteitä ja sain ratsukseni täysin uuden tuttavuuden. Ensimmäinen tunti meni ilmeisesti sen verran hyvin, että sen kanssa sitten lähdetään yrittämään. Kyseessä on 13-vuotias virolainen ruuna Unique, jota kutsutaan tutummin Unskiksi. Koska sattuneista syistä musta on toisinaan vaikea kutsua sitä Unskiksi, kutsun sitä myös Untoksi. Unski on näin nopean tutustumisen perusteella oikeinkin kiltti ja yritteliäs, joskin aavistuksen arka kaveri. Se on melko mutkaton ratsastettava, mutta suustaan samaan aikaan sekä herkkä että vahva. Kovalla kädellä sitä ei voi ratsastaa ollenkaan, ei sillä että mitään hevosta kannattaisi, mutta kun se on tuntumalla, se sietää ja jossain määrin vaikuttaa jopa haluavan aika vahvan tuntuman. Katsotaan, mitä tästä tulee. Ei nyt ainakaan varsinaisesti ole menestyspaineita tämän ratsuvalinnan jälkeen.

Viime syksyisen hevosten vaihdon jälkeen hyppäsin pitkään pelkästään Dinolla. Kevään puolella välillä on ollut kokeiluissa muitakin. Mutta kun sekä Dinon että näiden muiden kanssa on ollut ongelmia, ne ovat syöneet itseluottamusta ja arvoin jo pitkään, haluanko tai uskallanko edes lähteä hyppäämään Takkulaan. Lopulta kuitenkin esteet on mulle se juttu, joten halusin lähteä. Onneksi oli mahdollista saada tuttu ratsu, joten esteitä treenataan seuraavaksi ihanan Oskun kanssa. Oskulla menin ensimmäisen vuoden tosi paljon ja kisasinkin molemmissa lajeissa, ennen kuin ensin koulupuolelle vaihtui Wade ja sitten esteille Dino. Täytyy sanoa, että olin suhteellisen helpottunut, kun sain Oskun. Sen kanssa selviydyttänee radasta. Osku on 10-vuotias hollantilainen puoliverinen, oikealta nimeltään Dolympia.

Joten näiden kanssa pitäisi sitten pari kuukautta treenata ja sitten onkin luvassa hevosten osalta vähän rauhallisempi kesä. Muuten tekemistä ja tapahtumia riittääkin sitten vaikka muille jakaa.

Osku viime vuonna Takkulassa

Vakavaa kouluratsastusta

Takkulan jälkeen meillä on ollut ns. hevostenvaihtoviikot. Kaikki ovat päässeet kokeilemaan vähän eri ratsuja. Osa on ollut tyytyväisempiä kuin toiset, mutta aikalailla kaikki olivat ihan iloisia, kun maanantaina päästiin tutumpien ratsujen selkään.

Itselleni tähän iloon oli vielä extra syy, kun sain ratsukseni Waden. Harmittelin jo tuntseja ennen, että yhteistyö varmaan loppuu juuri, kun se oli alkanut löytyä. Joten nyt, kun kaikilla oli kisahevoset ja minä sain Waden, olin iloinen. Ei Wade ole hevonen, jonka ostaisin itselleni. Se on vähän turhan hidas reagoimaan, mutta se on ystävällinen, yrittelijäs, osaava ja se antaa todella makeita fiiliksiä, kun itse vaan osaan ratsastaa.

Eilen tunti ei mennyt ihan niin hyvin, kuin viimeiset treenit ennen Takkulaa tai Takkulan rata. Hevonen kyllä meni eteen ja teki mitä pyysin, mutta ihan viimeinen puolipidäte ei mennyt läpi, enkä saanut Wadea täysin rehellisesti läpi ja kantamaan. Se taas aiheutti sitten ongelmia ohjastuntuman tasaisuuteen ja muodon tasaisuuteen.

Aloitimme tunnin käyntityöskentelyllä ja volteilla. Wade oli vähän hidas jalalle, mutta muuten meni ihan ok. Raviin lähtiessä selvisi, kuinka pahasti se oikeasti oli pohkeen takana ja sainkin käskyn herätellä hevosen ennen uutta yritystä. Pienellä virittelyllä Wade sitten alkoikin reagoida ja päästiin tekemään kevyessä ravissa verryttelyä. Wade oli yllättävän hyvä mielestäni, mutta kommenttien perusteella liian hidas. Keskityin sitten ratsastamaan eteenpäin, johon hevonen ihan kiitettävästi alkoikin vastata, mutta jo tässä vaiheessa tunsin, ettei energia suuntaudu täysin oikein takajaloista selän kautta eteen vaan hevonen vähän juoksi, vaikkei varsinaisesti juossutkaan alta. Onneksi verkkasimme myös laukassa, jossa Wade on aina vähän parempi. En saanut sitä ihan niin hyvin takajalkojen päälle kuin yleensä, mutta laukka oli kuitenkin helpompi. Siihen asti, että vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin vastalaukassa. Siinä huomasin oikeasti takaosan voimattomuuden ja hitauden. Sain kommenttia liiasta kädestä ja epätasaisesta muodosta, mutta jouduin koko ajan vähän varmistamaan kädellä, kun Wade ei ollut rehellisesti tuntumalla. Myötälaukkaan vaihdon jälkeen yritin laukan kokoamisella saada hevosta vähän takaosalleen, mutta käytin ilmeisesti liian vähän jalkaa kuitenkin, kun en saanut ihan samaa fiilistä kuin kesällä. Vaikka Wade paljon verkan aikana paranikin.

Verkan jälkeen jatkettiin volteilla ravissa ilman jalustimia. Tässä huomasin erityisen hyvin sen, ettei Wade ollut täysin rehellisesti läpi. Se kyllä kulki nätisti kaula kaarella ja erittäin hyvin eteen. Ajoittain jopa vähän liian hyvin. Mutta se ei kantanut selkäänsä eikä kaulaansa kunnolla, vaan vähän juoksi ryntäät edellä. Selkään ainakin tuntui siltä, että takajalat jäivät rungon taakse ja suurin vaikutus sillä oli siihen moneen kertaan mainittuun muotoon. Kun hevonen ei ollut rehellisesti ohjalla, muoto oli epätasainen ja jouduin ratsastamaan sitä kädellä aika paljon. Ongelman alkuhan on eteenpäinpyrkimyksessä ja seuraava kohta on sitten siinä puolipidätteessä, joka jostain syystä ei tänään mennyt ihan läpi. Jos Wade vastasi pidätteeseen, se hidasti ja hyytyi, tai sitten se juoksi vähän liian lennokkaasti menemään. Tähän soppaan kun vielä lisäsi sitten minun liian pitkät ohjat, joiden korjaaminen on erityisen vaikeaa, jos en saa hevosta liikkumaan niin hyvin, että se pysyy tasaisella tuella pyöreänä. Kuten esimerkiksi tällä tunnilla. Saan oman käden pysymään paljon paremmin paikallaan, jos se on vähän lähempänä vartaloani, joten turvaudun siihen aina, jos on vaikeaa.

Tehtiin vielä väistöjä ravissa ja niissä Wade pyrki vähän kieroksi, mutta väisti varsinkin oikealle yllättävän hyvin ja lennokkaasti. Väistöt ovat sen ehdoton heikko lenkki, eikä niitä voi läheskään aina edes hyvällä mielikuvituksella kutsua lennokkaiksi. Ei ne tänäänkään mitään kasin väistöjä olleet ja jouduin väistöissäkin ratsastamaan ihan liikaa kädellä, mutta oli siellä hyviäkin pätkiä.

Laukka ilman jalustimia oli taas helpompaa, laukka on aina Waden kanssa helpompaa. Alkoi se ravikin sitten sujua vähän paremmin, kun keskityin tasaiseen käteen ja menin vaan eteen, vaikkei se ihan täydelliseltä tuntunutkaan. Ainakin kerrankin tuli positiivisempi kommentti mun selästä, ei niitä vatsalihaksia ole ihan turhaan tehty kesällä. Tiedostan myös, että osa käden ongelmista johtuu pohjimmiltaan varmasti myös heikoista vatsalihaksista, koska en saa pakettia pidettyä kasassa, kun osat ovat kaukana toisistaan. Joten kuntoilua, kuntoilua. Eipä tässä muu auta. Vatsalihaksista olisi apua myös puolipidätteiden kanssa, kun ei tarvitsisi tehdä niin paljoa kädellä.

Mutta jos nyt tällä esityksellä saisi luvan mennä seuraavissa koulukisoissa A:ta niin olisin todella iloinen. Lisäksi olen iloinen siitä, että sain kommentin: "käsi on parempi, mutta vielä kehitetään." Mutta se on parempi! En tiedä, mitä ihmettä sille pitäisi tehdä, kun monta vuotta on ohjien pituutta korjattu. Se tosin oli väärä tapa, koska oikea virhe oli käden paikka. No nyt sitten ollaan tilanteessa että oikeastikin ohjat ovat liian pitkät ja lisäksi käden paikka on väärä, mutta se on joka tapauksessa parempi kuin mitä se on ollut. Pienin askelin, pienin askelin.

Kaikki kuvat (c) Hanna Mäntynen - hanskin.kuvat.fi, kiitos!