Leipomisharjoituksia

Sanoin tuossa vähän aikaa sitten, että koulupuolella hevostenvaihdoviikot päättyivät ainakin väliaikaisesti. Estepuolella ne vasta alkoivat. Näihin kauden toisiin kilpailuihin reilun viikon päästä jaetaan hevoset, joilla ei oltu viime kisoissa. Minä tietysti elättelin toiveita, että saisin mennä Oskulla, kun en viimeksi ollut kisoissa, mutta ilmeisesti se tarkoittikin edellistä kertaa, jolloin oli ollut kisoissa. Niinpä ilmeisesti mulle sitten osuu Dino. Ainakin sen perusteella, että menin sillä myös tunnilla eilen.

Meillä oli kunnon junnutunti, kaikki tallin vähemmän hyppäävät hevoset tunnilla ja lopuilla sitten vaikeampia tapauksia. Dino nyt tietysti on kokenut hyppääjä ja olen sillä ollut Piiankin valmennuksessa, joten tunti olisi voinut olla meille tosi helppo. Mutta kun hevonen ei ole millään tasolla helppo, eihän se tuntikaan sitten ollut.

Alkuverkkana mentiin ihan vaan puomeja. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Dino tavoilleen uskollisena kysyi jo käyntipuomeilla, onko sen pakko mennä yli. Ei onneksi sentään tehnyt siitä sen isompaa numeroa. Ravissa ja laukassa oli sen tuntuinen ekoilla kerroilla, että olisi varmasti pysähtynyt, jos olisi saanut mahdollisuuden, mutta kun en antanut sille mahdollisuutta, se meni kiltisti yli. Sen sijaan jouduttiin sakkokierroksille, koska en osannut pitää kättä oikeassa paikassa. Tai vaihtoehtoisesti en saanut laukkaa ylläpidettyä kaarteessa, milloin mistäkin syystä, ja sain huomautuksia liiasta työntämisestä. Sanotaanko vaikka niin, ettei Dino ollut ihan energisimmällä tuulellaan.

Kun kaikkia esteitä oli tultu puomeina, siirryttiin hyppäämään. Aloitettiin ravihypyillä ja Dino oli yllättävän pirteästi menossa. Sen sijaan käteni ei ollut oikeassa paikassa ja olin vähän hidas esteen jälkeen. Yritin kovasti parantaa sitä, mutta on todella vaikea keskittyä moneen asiaan ja kun hevonen on itsessään jo suuri haaste, kaikki muu on vielä vaikeampaa. Lisäksi Dino ei taaskaan ollut reippaimmalla mahdollisella tuulella. Selvittiin kuitenkin ihan kohtuullisesti tehtävistä eikä Dino juurikaan kysellyt esteiden ylittämisestä. Itse yritin keskittyä ohjeiden mukaisesti istumaan hiljaa ennen estettä ja kantamaan käden, sekä esteen jälkeen olemaan nopeammin takaisin tasapainossa. Täytyy kyllä myöntää, että olin harvinaisen hidas esteen jälkeen, noilla reaktionopeuksilla olisin ollut keväällä esimerkiksi alhaalla monta kertaa, kun Dino pukitteli esteiden jälkeen. Onneksi se nyt oli nätisti, vaikka muutaman kerran esteen jälkeen ehti käydä mielessä, että olen alhaalla jos se nyt keksii jotain.

Viimeinen rata tultiin sitten viimeisinä, jotta meille voitiin vähän nostaa esteitä sieltä 50cm ja lisäksi tultiin vähän pidempi rata, kisatreenin takia. Dino ei varsinaisesti ollut hyytynyt odotellessa, mutta olisi se saanut mennä jalasta enemmän eteen. Ensimmäinen este meni vielä ihan kivasti, mutta toiselle, joka oli alkutunnin hinkattu sarja, se jäi taas pohkeen taakse kaarteessa. Yritin ratsastaa eteen, mutta linjalle käännettäessa hevonen hyytyi. Raippa oikeastaan pahensi tilannetta ja tiesin kyllä, että Dino tulee tökkäämään. Siitä huolimatta olin itse liikkeestä edellä ja eipä siinä kohtaa sitten ollut enää mitään tehtävissä, kun hevonen pysähtyi. Pidin jälleen tyhmästi ohjista kiinni, mutta eipähän tarvinnut metsästää ratsua. Ei muuta kuin takaisin selkään, huomautus ratsulleni sopimattomasta käytöksestä ja uusiksi. Tällä kertaa Dino meni kyselemättä yli koko sarjasta, mutta seuraavalle esteelle se taas hyytyi ja tökkäsi. Tässä kohtaa meinasi iskeä epätoivo, koska muistin ne kaikki tunnit, kun olin nähnyt sen kieltäytyvän menemästä lähellekään edes puomeja. Vähän turhankin epätoivoisesti ja ilman ajatusta yritin korjata sitä seuraavassa lähestymisessä, mutta eipä siitä mitään tietenkään tullut. Joten sitten vaan syvään hengitys, homma pakettiin ja päästiin yli sekä siitä, että seuraavasta esteestä. Näillä kahdella esteellä pystyi ratsastamaan kahdeksikkoa, joten saatiin jäädä siihen sakkokierroksille, kunnes homma alkoi sujua.

Aluksi työnsin istunnalla liikaa ja yritin siten varmistella eteenpäinpyrkimystä. Tuloshan tästä on tietysti täysin päinvastainen. Ensimmäisellä sakkokierroksella Dino tökkäsi vielä samalle esteelle kuin viimeksikin, mutta sen jälkeen alkoi löytyä rytmi ja laukka. Minun pitää keskittyä pitämään käsi ylhäällä, lähettämään jalalla eteen ja sen jälkeen istumaan hiljaa. Työntäminen ja puskeminen on kiellettyä. Jos Dino alkaa hyytyä, ratkaisu on hyvä tuntuma, laukka takajaloille, paino liikkeen taakse ja yhdellä napakalla käskyllä jalasta yli.

Tiedän itse myös toisen asian, mikä pitää seuraavalla kerralla parantaa. Se on hevosen verrytteleminen. Kevään tunneilla kylmästi ratsastin sitä niin paljon eteen, että se käytännössä vei minua. Nyt olen joutunut molemmilla tunneilla ratsastamaan sitä eteen. Tuohon aitoon eteenpäinpyrkimykseen tarvitaan pokkaa laittaa hevoseen hyvin paljon painetta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Dinon pitää ensin vähän ärsyyntyä. Se on hyvä merkki, jos se pukittelee ja alkaa sitten mennä eteen. Keväällä uskalsin pukeista välittämättä ratsastaa sitä vain isoa laukkaa eteen, minkä jälkeen se aina toimi. Nyt olen vähän ollut nössömpi ja jäänyt sille rajalle, että se ei vielä ihan tarjoa pukkeja. Mutta nähtävästi se on paljon huonompi ratkaisu, koska silloin se ei ole jalan edessä ja silloin tulee näitä tökkimisiä. Joten seuraavalle tunnille huomiona: käsi ylös, istunta hiljaa ja se poni sinne jalan eteen.

Mennään nyt sitten kisoissa 70cm ja 80cm. Olisin halunnut mennä 80cm ja 90cm, mutta ehkä näiden parin tunnin perusteella on parempi tyytyä noihin pienempiin luokkiin. Toisaalta Dino on hyvin on-off. Jos sitä ei huvita, se ei mene yli puomistakaan, mutta jos sitä huvittaa, ei ole mitään väliä mitä sinne eteen työnnetään. Viimeksi Piian tunnilla osa esteistä kuitenkin oli siellä metrissä, eivätkä ne olleet mitenkään ongelmia. Mutta mennään nyt hakemaan kaksi (toivottavasti) kivaa rataa noista luokista, saan olla iloinen, että ylipäätään saan mennä kaksi luokkaa, koska kisoihin oli tosi paljon halukkaita. Toisaalta, jostain jännittävästä syystä, Dinolla ei halunnut mennä kukaan muu.

Näistä vaikeuksista huolimatta tykkään Dinosta. Se on vähän jätkä, mutta ei se haittaa. Olen esimerkiksi ajatellut aina, että joskus ostan suomenhevosen, joka on vähän jätkä. Sopivalla tavalla omapäinen, mutta kuitenkin toimiva. Dino on ehkä ajoittain vähän liiankin omapäinen, mutta toisaalta onnistumiset tuntuu sitten sitäkin paremmilta. Tällaisissa hevosissa on kuitenkin se, että kun ne sitten lopulta saa menemään, ne tekee aika paljon enemmän ratsastajalleen, kuin sellaiset kiltit ja nöyrät hevoset, joiden kanssa toki on helppoa, mutta ne tekee aina sitten sen mitä on pyydetty, ei juurikaan enempää. Toisaalta niiden kanssa saa niitä onnistumisia aika paljon useammin. Minulla on ollut tuuria hevosten kanssa ja olen saanut noita kilttejä luottohevosia alleni aina sopivasti, joten ehkä tässä välissä voi vähän hakea erilaista kokemusta. Sitten kun Dinon saa menemään hyvin, tietää ainakin tehneensä jotain oikein. Enkä minä ole luovuttaja. Nyt kun tähän on ryhdytty niin viedään sitten loppuun asti. Olkoonkin, että Dino on ainoa hevonen, joka on onnistunut saamaan minut alas sitten vuoden 2014 ja Lillin. Kolmesti.