Takkulan viikonloppu: perjantain lähtö

Kuten aiemmin kerroin, tänä(kin) vuonna meiltä jäi tuntsit välistä kaukaisen kisapaikan takia. Takkulassa järkättiin ratsastuskoululaisten kesäkisat, jonne suuntasi aika iso osa Etelä-Suomen ratsastuskouluista. Mulla oli ratsuina ihanat Unski ja Osku.

Koko viikko meni treenatessa, siitä lisää joskus myöhemmin. Perjantaina oli sitten lähtö kisapaikalle. Ei haluttu lähteä lauantaina aamuyöllä ajamaan, vaan rauhassa lähteä jo perjantaina. Päästiin niin vähän tutustumaan paikkoihin hevosten kanssa ja ajoissa nukkumaan.

Itse olin tallilla jo aamupäivällä. Yhteiset tavarat oli aika pitkälti pakattu jo torstaina, ja olin tuonut myös omat kisakamani sun muut härpäkkeet tallille. Perjantaille oli jäljellä hevosten pesu, kamojen pesu sekä ihan viimeiset tavarat mukaan. Alunperin olin ajatellut ratsastaa molemmat hevoset jo kotona, koska Takkulassa oli estekisat perjantaina. Kisat kuitenkin loppuivat jo alkuiltapäivästä, joten ohjeeksi tuli ratsastaa hevoset vasta illalla paikanpäällä. Koska mulla oli kaksi hevosta hoidettavana (Unskin ratsastaja pääsi paikalle vasta lauantaina ja Oskun ratsastajan kanssa sovittiin, että tulee vasta sunnuntaina, kun ratsasti itse vasta silloin) ja Oskun kanssa on välillä vähän vaikeuksia, päätin ratsastaa sen kotona varmuuden vuoksi. Tai oikeastaan tiesin, että pääsisin tekemään kotona paljon paremmin sellaisen hyvänmielen eteenratsastuksen kuin halusin. Osku lähti kisapaikalle jo perjantaina, koska kuljetuspaikkojen takia yksi estehevosista haluttiin viedä jo perjantaina ja Oskun on paras matkustaa rekassa, joten sen lähtö sopi hyvin, kun olin itsekin kuitenkin joka tapauksessa paikalla.

Hevosilla oli satulansovitukset menossa, kun tulin. Unskille oli siinä kohtaa satula jo sovitettu, joten aloitin pesemällä sen ja sen suitset. Siinä kohtaa myös Oskulle oli saatu satula, joten lähdin sen jälkeen ratsastamaan sen. Siinä kohtaa alkoi tulla myös kello vastaan, kun hevonen piti vielä pestä ja mielellään vähän ehtiä kuivaakin ennen kuljetusta. Ripeän kuntoonlaiton jälkeen laskin, että puolen tunnin liikutuksen jälkeen ehdin vielä hyvin pestä Oskun. Lähdin isolle kentälle ulos, vaikka ulkona tuulikin ja oltiin kentällä yksin. Siellä on kuitenkin kaikkein eniten tilaa ja se oli juuri sitä mitä halusin.

Aloitin kävelemällä pitkin ohjin ja Osku katseli ympärilleen. Se oli paljon rauhallisempi kuin vuosi sitten vähän vastaavassa tilanteessa. Ympärillä tapahtui vaikka mitä, mutta se ei hirveästi Oskua häirinnyt, mitä se nyt uteliaana katseli. Alkukäyntien jälkeen otin ohjat ja lähdin ratsastamaan tavoitettani kohti. Tavoitteena oli siis saada hevonen liikkumaan eteen kahdella ohjalla ja rennosti. Käynti on ehdottomasti vaikein askellaji, mutta vähän siinäkin pitää päästä ratsastamaan eteen, jotta ravia kannattaa edes yrittää. Ravissa aloitin vain antamalla hevosen ravata omaa vauhtia ja löytää vähän tasapainoa sekä vertyä. En ratsastanut kulmiin ollenkaan, vaan mahdollisimman isolla ja pyöreällä reitillä yritin saada hommasta helppoa ja mukavaa Oskullekin. Kun toinen kierros sujui, vaihdoin suuntaa ja halusin siinäkin vain hevosen kahdelle ohjalle. Pikkuhiljaa lähdin pyytämään vähän enemmän ja enemmän ravia, jotta pääsimme edes normaaliin raviin. Laukannoston tein mahdollisimman helposta paikasta kaarteesta pitkälle sivulle. Vähän yllättäenkin Osku nosti todella nätisti heti ensimmäisenkin laukan eikä ollut siinä yhtään pohjetta vasten. Laukkasin ensin alasistuen samaa isoa ja pyöreää tietä aidan vieressä kuin mitä olin ravannutkin. Kun muutaman kierroksen jälkeen Osku ei yrittänyt missään kohtaa hidastella, nousin kevyeen istuntaan ja annoin hevosen vain laukata. Alkuun se oli vähän jäykkä ja jännittynyt, mutta ei mennyt kauaa, kun se jo alkoi rentoutua ja laskea päätään pärskien. Vaihdoin suuntaa laukanvaihdolla ja sekin meni sujuvasti, joten pääsin toiseen suuntaan jatkamaan vain kevyessä istunnassa. En halunnut hevosen kiihdyttävän, kuten olimme tehneet tunneilla viikolla, vaan antaa sen laukata selkä ylhäällä ja avata paikkoja. Tarkoitus ei myöskään ollut väsyttää hevosta vaan juurikin liikuttaa sen verran, ettei se jäykisty. Tämän takia siirsin tyytyväisesti laukkaavan hevosen jo muutaman kierroksen jälkeen raviin. Tässä kohti täytyy toki huomioida, että ison kentän muutama kierros vastaa aika montaa "normaalin" kentän kierrosta. Ravailin vielä eteen ja alas molemiin suuntiin ja Osku oli niin hyvä, että olisin voinut hihkua riemusta. Melkein viikonlopun onnistumiseksi olisi riittänyt ihan vain se fiilis, mikä ratsastuksesta jäi tuon puolituntisen jälkeen. Loppuravien jälkeen ulkona alkoi vihmoa vähän vettä, ja koska en halunnut kastua, lähdin maneesiin kävelemään loppukäynnit. Osku oli tosi fiksu, vaikka vähän epäilikin ohjatessani sen tallin viertä maneesille. Totesin myös, ettei puolen tunnin keventelyn aikafiilis ollut kadonnut mihinkään, kun maneesiin päästessäni lähdöstäni oli 35 minuuttia.

Loppukäyntien jälkeen Osku pääsi pesulle. Se suhtautui asiaan huomattavasti rennommin kuin Unski, joka jännitti operaatiota suhteellisen paljon. Oskua lähinnä ärsytti, että kaikki kaverit saivat ruuat ja sen piti seistä kasteltavana. Yritin olla nopea, paitsi siksi, että Osku pääsisi syömään, myös siksi, että minun piti yllättäen jakaa hevosille myös väkirehut. Näiden ja muutaman muun loppuhetken kiireellisen asian takia en sitten ehtinyt pestä Oskun suitsia ennen kuin rekka oli jo pihassa. Ei siis muuta kuin kuljetuskamat kasaan molemmille hevosille, loput varusteet mukaan ja hevoset valmiiksi. Osku meni rekkaan ja Unski traikulla. Ensin lastattiin rekka, johon hevoset meni oikein nätisti. Pienen säätämisen jälkeen oltiin tyytyväisiä rekan pakkaukseen. Sen jälkeen Unski traikkuun, omat kamat kaverin autoon ja matkaan.

Saatiin rekka matkalla kiinni, mutta kahvipysähdyksen jälkeen ajettiin sen perässä kisapaikalle. Etukäteen jännitetty tilanne, onko meillä riittävästi porukkaa ottamaan hevoset alas, ei ollut ollenkaan ongelmallinen. Lopulta otin kaikki hevoset alas ja ojentelin niitä maassa muille talutettavaksi. Lyhyen lenkin jälkeen vietiin hevoset karsioihin ja liityttiin muiden avuksi purkamaan rekasta heinät. Onneksi meillä oli tyhjä karsina, johon heinät ja muut varusteet saatiin, ympäristö kun oli suht märkää. Tässä kohtaa traikkukin oli saapunut paikalle, joten mentiin sen jälkeen ottamaan sieltä hevoset alas ja karsinoihin. Unskin ratsastin vielä illalla kisapaikalla, joten kun olin riisunut Oskulta kuljetuskamat, aloin kerätä Unskin kamoja kasaan. Nopean harjauksen jälkeen pintelöinti ja kamat päälle. Olin vähän myöhässä muista, mutta en antanut sen häiritä.

Illalla oli liikuttamisen lisäksi tärkeä homma Unskin uuden satulan kokeileminen. Minun on ollut niin helppo istua sen vanhassa satulassa, että pelkäsin uuden satulan hajottavan koko paletin. Sovittiinkin jo kotona opettajien kanssa, että otan sekä uuden että vanhan mukaan ja jos uusi on ihan mahdoton, menen vanhalla vielä nämä kisat ja sen jälkeen opettelen istumaan uudessa. Alkuun uusi satula tuntui ihan hyvältä istua, vaikka se olikin hyvin erilainen kuin Unskilla aiemmin ollut esteflättäri. Uusi kun on koulupainotteinen yleissatula huomattavasti paksummin toppauksin ja syvemmällä istuimella. Unski oli alusta asti todella hyvän tuntuinen ja sitä kehuivat niin opettaja kuin muut kisaajatkin. Ensimmäisen laukan jälkeen ehdin jo ilmoittaa, että en kyllä voi uudella satulalla ratsastaa, koska seilasin istuimessa edes takas kuin soutulaitteessa. Opettaja kehotti ratsastamaan loppuun, koska kuulemma istuin satulassa todella hyvin ja hevonenkin liikkui hyvin. Siirtyessäni raviin ja istuessani alas hämmästyin sitä, miten paljon vaikeampi siinä oli istua kuin aiemmin, vaikka hevonen liikkui rehellisesti selästä läpi. Siinä vaiheessa tajusin, että se oli alkanut liikkua niin paljon enemmän uudella satulalla, että istuiminen oli siksi vaikeaa. Tämän havainnon jälkeen en olisi vanhaa satulaa enää ottanut vaikka olisi käsketty. Unski liikkuikin todella hyvin. Menin silläkin hyvin kevyesti, askellajit läpi ja vähän harjoitusravissa fiilistelyä sen uudesta liikkumisesta. En olisi millään halunnut lopettaa, mutta toki tiesin, mitä olin hakemassa ja en halunnut rasittaa Unskia liikaa. Pois oli kuitenkin pyyhitty se alkuviikon juokseva ja vastusteleva hevonen. Hevonen, jolle ei mennyt pidätteet läpi ja jonka kanssa jo mietin, mitä ihmettä oli mennyt vikaan niin lähellä kisoja. Sen sijaan allani oli tyytyväinen, rento ja yhteistyöhaluinen hevonen, joka teki juuri sen, mitä pyysin. Loppukäynnit käytiin kävelemässä kisakentän laidalla, johon Unski ei uskaltanut mennä yksin ja saatiin sitten opettaja saattamaan.

Osku iltakävelyllä

Ratsastuksen jälkeen hoidin Unskin iltapuulle, tarkistin, että kaikki oli yleisesti hevosten yöpymistä varten kunnossa. Eli vedet oli, nimilaput laitettu kaikille, tavarat paikoillaan ja muuta yleistä. Opettajatkin oli toki paikalla, mutta tiesin, ettei heillä olisi hirveästi aikaa mitään alkaa järjestellä, jos jotain puuttuisi. Kun olin vielä laittanut omatkin kamat paikoilleen ja toinen porukka oli lähtenyt ratsastamaan, otin Oskun vielä iltakävelylle. Haettiin kentältä seuraksi muut kävelemään loppukäyntejä ja lähdettiin maastoon lyhyelle kävelylle. Hirveän pitkään ei voitu mennä, kun metsässä hyökkäsi miljoona ötökkää ja Osku hermostui tosi pahasti niihin. Joten takaisin ja kävelytin vielä hetken Oskua kisakentän vieressä, kun muut lähtivät karsinoille. Sitten oli vielä Oskun hoito iltapuulle, viimeisten kamojen putsaus ja sen jälkeen ruokittiin vielä hevoset opettajan kanssa ennen kuin lähdettiin majapaikkaan. Eksymisen jälkeen löydettiin Vierumäelle, jossa meillä oli huoneisto viikonlopuksi vuokrattuna. Nopean iltapalan jälkeen mentiin kaikki nukkumaan, kun seuraavana aamuna oli aikainen herätys.

Uusi Unski ja vanha Osku

Taas on kiireinen elämä vienyt mennessään, mutta se ei ole mitään uutta auringon alla. Kaiken keskellä blogi on taas jäänyt. Tiedän, että joskus luopuminen voisi olla hyvä ratkaisu, mutta samaan aikaan tykkään lukea vanhoja postauksiani. Kun olen tätä aina ensisijaisesti kirjoittanut itselleni, en näe mitään syytä poistaa blogia tai vastaavaa.

Joka tapauksessa vuosi on taas siinä pisteessä, että juuri käytiin arpajaiset tuntiratsastajien vuoden suurimpiin kisoihin. Tänä vuonna valtakunnalliset mestaruudet ratsastetaan Power Parkissa Härmässä ja Ainosta ei lähde sinne edustajia. Sen sijaan Takkulassa kesä-heinäkuun vaihteessa järkättäviin eteläisen Suomen tuntiratsastajien epävirallisiin mestaruuksiin lähdetään. Olen Waden viime syksyisestä loukkaantumisesta asti kisannut koulu Dinolla, mutta sillä kierrätettiin talven aikana kolmea ratsastajaa, joista kaksi pääsi lähtemään EsRan tuntiratsastajien mestaruuksiin ja sitä kautta valikoitui myös Takkulaan. Menin Wadella huhtikuussa yhdet kisat sen palattua kisoihin ja ehdin jo toivoa, että saisin sillä mennä Takkulassa, kun sen toinen EsRan ratsastaja ei lähde sinne. Mutta kun yksi hevosista loukkaantui, tilanne sai uusia käänteitä ja sain ratsukseni täysin uuden tuttavuuden. Ensimmäinen tunti meni ilmeisesti sen verran hyvin, että sen kanssa sitten lähdetään yrittämään. Kyseessä on 13-vuotias virolainen ruuna Unique, jota kutsutaan tutummin Unskiksi. Koska sattuneista syistä musta on toisinaan vaikea kutsua sitä Unskiksi, kutsun sitä myös Untoksi. Unski on näin nopean tutustumisen perusteella oikeinkin kiltti ja yritteliäs, joskin aavistuksen arka kaveri. Se on melko mutkaton ratsastettava, mutta suustaan samaan aikaan sekä herkkä että vahva. Kovalla kädellä sitä ei voi ratsastaa ollenkaan, ei sillä että mitään hevosta kannattaisi, mutta kun se on tuntumalla, se sietää ja jossain määrin vaikuttaa jopa haluavan aika vahvan tuntuman. Katsotaan, mitä tästä tulee. Ei nyt ainakaan varsinaisesti ole menestyspaineita tämän ratsuvalinnan jälkeen.

Viime syksyisen hevosten vaihdon jälkeen hyppäsin pitkään pelkästään Dinolla. Kevään puolella välillä on ollut kokeiluissa muitakin. Mutta kun sekä Dinon että näiden muiden kanssa on ollut ongelmia, ne ovat syöneet itseluottamusta ja arvoin jo pitkään, haluanko tai uskallanko edes lähteä hyppäämään Takkulaan. Lopulta kuitenkin esteet on mulle se juttu, joten halusin lähteä. Onneksi oli mahdollista saada tuttu ratsu, joten esteitä treenataan seuraavaksi ihanan Oskun kanssa. Oskulla menin ensimmäisen vuoden tosi paljon ja kisasinkin molemmissa lajeissa, ennen kuin ensin koulupuolelle vaihtui Wade ja sitten esteille Dino. Täytyy sanoa, että olin suhteellisen helpottunut, kun sain Oskun. Sen kanssa selviydyttänee radasta. Osku on 10-vuotias hollantilainen puoliverinen, oikealta nimeltään Dolympia.

Joten näiden kanssa pitäisi sitten pari kuukautta treenata ja sitten onkin luvassa hevosten osalta vähän rauhallisempi kesä. Muuten tekemistä ja tapahtumia riittääkin sitten vaikka muille jakaa.

Osku viime vuonna Takkulassa

Treenit jatkuu

Syyskausi alkoi eilen. Olikin ihan mukavaa pitää viikonlopun jälkeen yksi vapaapäivä ja luultavasti myös opettajat ja hevoset oli samaa mieltä. Tänään jatkettiin sitten treenien parissa, kun Suski tuli taas Ainoon valmentamaan ja halusin tietysti mukaan. Ratsuksi mulle olisi kelvannut kuka vaan, mutta vähän jopa yllättäen sainkin Oskun. En valita. Onhan se kiva päästä Oskun kanssa treenaamaan, nyt kun asiat sujuu ja voidaan siirtyä eteenpäin.

Olin tallilla poikkeuksellisen aikaisin. Osku oli ollut jo tunnilla, joten sille riitti vielä vähän kosteiden karvojen harjaaminen suoraksi. Ennen tuntia oli siis hyvin aikaa jutella vielä viikonlopun kisoista kavereiden kanssa. Sitä juttua riittikin, kun ei tietysti sunnuntai-iltana enää päästy kokoamaan fiiliksiä yhteen. Laittelin siinä sitten Oskun kuntoon samalla ja suunnattiin kohti isoa kenttää.

Kentällä oli vähän siirreltynä edellisten kisojen rata, josta piirros on alla. Tuosta puuttuu muutamia yksittäisiä esteitä, joita me ei hypätty radalla. Mittasuhteetkin on vähän pielessä, mutta älkää antako sen häiritä. Kaikissa väleissä oli hyvin aikaa, koska Ainon kenttä tosiaan on iso.

Aloitettiin verkkaamalla hevosia ravissa ympyrällä ja tekemällä siirtymisiä niin käyntiin kuin reippaampaan raviinkin. Sain kommentteja siitä, että Osku valuu oikeaa pohjetta päin. Vasemmassa kierroksessa se siis kulki lapa ulkona ja oikeassa kaatui sisälle. Lisäksi se saattoi olla vielä vähän väsynyt viikonlopusta, koska jalkaa sai käyttää aluksi kyllä. Toisaalta se on toisinaan muuten vain hidas pohkeelle, että vaikea sanoa. Otettiin myös laukka alkuun ympyrällä. Se oli tänään vähän hankalampaa ja Osku jäi taas pohkeen taakse pomppimaan paikalleen. Tällä kertaa kuitenkin ilman suurta taistelua sain sen eteenpäin, mihin se sitten nopeasti asettuikin. Hetken ympyrällä laukkaamisen jälkeen tultiin vasemmasta kierroksesta yhtä puomia ja suunnan vaihdon jälkeen oikeasta kerroksesta kahta puomia. Meillä osui askeleet joka kerta nappiin ja Osku malttoi hyvin odotaa, vaikka puomien väli oli lyhyt.

Esteverkkana tultiin ensin pystynä toisesta suunnasta numeroa neljä ja sen jälkeen piti siirtyä käyntiin suoralla linjalla. Tämä oli tehtävä, mitä Osku ei alkuun ymmärtänyt ollenkaan. Sille sai tehdä ison pidätteen, jotta se ylipäätään hidasti ja sen jälkeen se ei olisi malttanut kävellä. Ensimmäiset pari kertaa kuumensi hevosta enemmän kuin rauhoitti. Sen jälkeen siirryttiin kuvasta puuttuvalle kolmen innarin sarjalle, jonka Osku selvitti ongelmitta, mutta käyntiin siirtymiset linjalla tuotti edelleen ongelmia, joskaan ei niin suuria. Pidätteeksi riitti pienempikin, mutta siirtymismatka oli edelleen yhtä suuri, koska en halunnut istuttaa hevosta vaan tehdä siirtymisen pehmeästi. Osku alkoi kuitenkin selvästi ymmärtää, ettei tässä ollut mitään ihmeellistä, koska se malttoi jo kävellä tehtävästä pois ilman ongelmia. Viimeisenä verkkatehtävänä tultiin sitten vielä alareunan linja, jossa katkoviiva kuvastaa puomia, jonka jälkeen oli askel, hyppy, askel, hyppy, kuusi askelta ja hyppy. Väli viimeiselle esteelle oli vähän lyhyt, joten saatiin tulla aika koottua laukkaa sisään. Osku odotti yllättävän nätisti, eikä tultu sitten tämä kuin kerran.

Rata tultiin ensin kahdessa osassa. Ensimmäisellä kerralla esteelle viisi asti ja seuraavalla kerralla esteestä kuusi eteenpäin. Meille tässä suurin ongelma oli, etten saanut kahdelle okserille sopimaan askeleita. Se oikeastaan alkoi jo, kun jouduin vähän päästämään kolmoselle, ja Osku otti siitä vähän kierroksia. Neloselle piti sitten ratsastaa eteen, mikä aiheuttaa aina sen, että Osku yrittää rynnätä seuraaville esteille. Tämä sitten kävi taas, varsinkin kun olin itse nelosen jälkeen hidas pidätteen kanssa. Tultiin tuo nelonen - vitonen linja kolmesti, ennen kuin sain pidätteen menemään läpi ennen nelosta ja olin riittävän nopea sen jälkeen tasapainotuksessa ennen vitosta. Seuraavalla pätkällä ei ollut niin suuria ongelmia. Vähän Osku yritti taas lähteä pidentämään ennen estettä, mutta sain pidätteet sen verran läpi, että tultiin niistä paikoista mistä itse halusin. Tultiin kuitenkin kutonen ja seiska uudestaan, koska ensimmäsellä kerralla tultiin se ristilaukassa, mikä aiheutti seiskalle pudotuksen.

Näidän jälkeen hypättiin koko paketti vielä ratana. Korkeutta oli jälleen sen metrin verran ja vaikka aluksi katselin, että esteet näyttää isoilta, ne ei sitten lopulta tuntuneet siltä ja maltoin vielä itse pysyä rauhallisena enkä lähtenyt estekorkeuden takia tuuppimaan mitään. Tuo aloituslinja sujui jälleen mallikkaasti ja olin riittävän nopea sarjan jälkeen ja pystyin ajattelemaan jopa eteenpäin ennen okseria. Kolmoselle meinasin alkaa tuupata, kun askel ei täysin osunut. Onnistuin kuitenkin pitämään oman pään kylmänä ja odottamaan estettä, joskin hevonen sitten päätti pidentää, mihin en reagoinut. Tuloksena vähän pohjasta yli ja nootti pitää seuraavalle linjalle rytmi. Se sujuikin vähän paremmin, kun sain taas pidätteen tehtyä ajoissa ennen toista okseria, mutta Osku kyllä myös yritti rynnätä kättä päin välissä. Sen verran iso hyppy tuli vitoselle, että kun jäin muutamaksi askeleeksi ihmettelemään, oltiin sitten kutosen linjalta jo pitkälti ohi. Luovuttaminen ei kuitenkaan suju, joten käänsin Oskun vinosti esteelle ja kyllähän se suoristuksen kanssa meni siitä yli. Loput radasta meni sujuvasti ja sain viimeiseen väliin pidätteetkin läpi. Saatiin tulla sitten vielä kolmosesta kutoseen uudestaan. Tällä kertaa tein pidätteen ennen pystyä ja hyppy lähti järkevästi. Samoin linja oli parempi, vaikka Osku vähän ryysäsikin sisään, eikä se ehkä siistein mahdollinen ratsastus ollut. Olin kuitenkin vitosen jälkeen hereillä ja päästiin sujuvasti kutoselle.

Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen tuntiin. Sain taas hyviä ohjeita. Käsien paikan etsimisen lisäksi Suski huomautti, että ratsastan ajoittain löysällä ohjalla. Se on selvästi ratkaisuni liian kovaan ohjastuntumaan, mutta tietenkään niin ei pitäisi ratsastaa. Tasaisen tuntuman löytyminen varmasti auttaa moneen muuhunkin ongelmaan, joten yritän keksittyä siihen. Lisäksi Suski totesi, kuten itsekin tiesin, että tuosta esteille ryntäämisestä pitäisi päästä eroon. Mitään ongelmia ei ole, jos pääsee tulemaan rauhallisessa rytmissä ja odottamaan, mutta jos kerrankin joutuu ratsastamaan vähän eteen esteelle, Osku tarjoaa samaa ratkaisua vähintään seuraavat viisi kertaa. Mutta Suski myös kehui sitä, miltä meidän meno näytti ja sanoi, että jo tässä parissa kuukaudessa on tullut kehitystä. Toki Osku oli aika villi viimeksi ja oli tänään paljon enemmän oma itsensä, mutta siitä huolimatta. Tänään minullakin oli tasapainoinen olo ja myös tunne siitä, että olin koko ajan tilanteen tasalla ja esimerkiksi näin askeleet todella hyvin. Toiveet metristä tämän vuoden puolella eivät ehkä ole täysin utopistisia. Muistelen parin vuoden takaisia 90cm ratoja ja sitä, kuinka olin hevosesta irti joka hypyssä. Nyt isommillakin esteillä on tasapainoinen olo läpi hypyn. Tähän on suuresti auttaneet omilla paikoillaan pysyvät jalat, joiden varaan painon saa. Toinen iso kehitys on tapahtunut siinä, etten enää niin paljoa lähde kaulalle koko vartalon kanssa hypyssä. Edelleen toisinaan menen ylävartalolla liikaa mukaan ja se aiheuttaa omat ongelmansa, mutta aikoinaan olen mennyt jalat suorina koko vartalolla mukaan, mistä on sitten seurannut jalkojen heilumista ja epätasapainoista oloa. En tiedä, onko jalat vai ylävartalo korjautuneet ensin, mutta nyt molemmat alkavat olla kohdallaan ja hyvä niin. Nyt kun asento on kunnossa niin esteiden nostaminen ei ole mikään ongelma. Kisoissa tietysti tehtävien vaikeustaso nousee luokkien mukana, joten kisoissa pitää edetä rauhassa teknisen puolen takia, mutta ehkä kotona voisi joskus hypätä vähän isompaakin. Katsellaan kunhan syyskausi tästä lähtee käyntiin.

Postauksen kuvat ovat viikonlopulta Takkulasta (c) Sonja Raahka-Kuhna ja Josefiina Heininen, kiitos!

Takkulaa kohti

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna on taas perinteiset tuntiratsastajien mestaruuskilpailut luvassa ja tänäkin vuonna osallistun molempiin lajeihin. Viime vuonna Sorsasalossa järjestettyihin kisoihin me ei lähdetty viemään hevosia, mutta tänä vuonna Takkulaan taas mennään. Toki tässä välissä on tallikin vaihtunut. Ihan jännää mennä ensimmäistä kertaa uudelta tallilta tuntseihin. Vaikka toki EsRassa oltiinkin jo. Useamman päivän reissu on kuitenkin vähän eri asia ja vielä ei ole rutiinia siihen, miten asiat hoituu. Lisäksi hevosista toinen on minulle melko uusi tuttavuus ja toinen on vasta toista kertaa kotitallin ulkopuolella, joten saa nähdä. Molemmat ovat kyllä fiksuja poikia.

Kouluhevosena minulla on 14-vuotias hollantilainen ruuna Watamu, jota kutsutaan Wadeksi. Wade itse on hypännyt Hollannissa 130-luokkia, mutta on myös taitava koulupuolella. Sen isä on GP-luokkia hypännyt Tangelo van de Zuuthoeve. Wade on rehellinen ja tasainen hevonen, ei mikään maailman eteenpäinpyrkivin yleensä, mutta hyvin liikkuva ja teknisesti osaava. Waden kanssa treenit ovat olleet aika lyhyet, koska kesäkuun alussa meidän "hevoslotto" oli valmis ja minulle osui sieltä se voitto, eli Wade. En kuitenkaan ollut ratsastanut Wadella kuin kerran ja pienen paineen alla yritin ehkä sitten ensimmäiset tunnit itse liikaa ja kesäkuu ei ollut mikään suuri menestys. Onneksi kesäkuussa oli sitten useampia rästejä yms. niin pääsin Wadella treenaamaan. Tärkeintähän oli vaan saada kilometrejä alle ja päästä kiinni hevosen sielunelämään. Vikalla tunnilla ennen kesätaukoa homma sitten naksahti kohdalleen ja löytyi sitä fiilistä, että kyllä tästä voi jotain tullakin. Loman jälkeen treenit jatkuu ja toivottavasti sama tunne löytyy vielä uudestaan. Wadessa ei sinäänsä ole mitään kovin ihmeellistä, se on suoraviivainen ratsastettava, hyvin samantyyppinen kuin Simo itse asiassa: tyhjä edestä ja pohkeen takana. En ole vielä täysin keksinyt, miten saan se liikkumana pohkeen edessä. Lisäksi minulla on suuria vaikeuksia saada se suoraksi, koska Wade on melko hidas erityisesti vasemmalle pohkeelle ja mielellään liikkuu vähän vasen lapa ulkona. Itse taas meinaan saada hermoromahduksen, kun hevonen on niin kiero. Heinäkuun treeneissä ensisijainen tavoite on saada hevonen liikkumaan rehellisesti eteen ja sitten kaikki muu kyllä pitäisi sujua. 

Estehevosena on vähän tutumpi tapaus. Dolympia eli Osku on 9-vuotias ja niin ikään hollantilainen ruuna. Osku on varsin estesukuinen. Sen isä on estesukuinen ja itsekin hyvin suorittanut Colandro ja emä Tolympia, jonka isä on kuuluisa Voltaire. Tolympialla on useita varsoja, joista korkeimmalla tasolla on kilpaillut Oskun puoliveli Quality Z. Oskun kanssa on treenattu ja kisattu molempia lajeja viime syksystä asti, joten sen kanssa yhteisiä kilometrejä on runsaasti. Viime aikoina meidän esteradatkin ovat alkaneet sujua kaikilta osin. Vielä viime vuonna yhdellä esteellä tuli aina totaalinen black out ja yleensä se päättyi siihen, että työnsin hevosen yli ilman askelta ja tuloksena nelonen. Viimeiset kisat ja treenit on kuitenkin sujuneet tosi hyvin, joten lähdetään suorittamaan Takkulaan omalla tasolla ja se sitten riittää mihin se riittää. Tavoitteena olisi hypätä kaksi siistiä puhdasta rataa. Lauantaina haetaan fiilistä tervetuliaisluokasta ja sunnuntaina sitten jatketaan samalla hyvällä fiiliksellä finaalissa. Tiedän, että onnistuneella radalla ollaan korkealla ja onnistuminen on täysin kiinni siitä, että itse pidän hermot kurissa, joten tarkalla, mutta rennolla ratsastuksella yritän saada parhaan mahdollisen tuloksen. Oskun kanssa on tarkoitus hypätä muutamat treenit heinäkuussa ja ehkä joku koulutunti vähän suoristella hevosta, mutta sen kanssa ei ole tarvetta viime hetken hiomiselle niin paljoa.

Ihana ulkolaji

Oli erikoinen tiistai tuossa pari viikkoa sitten. Suski tuli pitkästä aikaa valmentamaan Ainoon, edellisen kerran hän kävi tammikuussa. Tällä kertaa olin ainoana tuntiratsastajana mukana ja ratsuna oli Osku. Oli kiva päästä näyttämään Suskille, millainen Osku on ja miten sen kanssa sujuu. Suski on siis mun vanha valmentaja Poni-Haan ajoilta ja kävin hänen tunneillaan ennen viikoittain hyppäämässä.

Koska ratsastuskoulun tunnit oli ihan normaalisti, oltiin ulkona, vaikka taivas oli tummanharmaa ja tuuli navakka. Osku oli alkuun asian kanssa ihan ok, mutta tajusi ilmeisesti jossain vaiheessa, ettei kentällä ollutkaan kuin toinen hevonen sen lisäksi, eikä sekään ollut tuttu. Siinä vaiheessa sitä alkoi vähän jännittää. Tuulen voimistuessa ja pienen tihkusateen alkaessa Osku oli aika menevällä päällä ja ensimmäinen laukannosto aiheuttikin pieniä jänöloikkia ja lopulta ison loikan eteenpäin. Itse keskityin vain ratsastamaan istunnalla ja rennolla kädellä, jotta saisin painetta vähän purettua ja hevosen rauhoittumaan. Ei tehty verkassa mitään ihmeellistä, ympyrällä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja ravissa vähän väistöjä ja siirtymisiä. Laukkaa lyhennettiin ja johtuen Oskun eteenpäin suuntautuneesta ajatusmaailmasta se esittikin varsin mallikasta laukkaa ja lyhensi sitä erittäin hyvin. Niin paljon itse asiassa, että olisin itse tyytynyt paljon vähempään, mutta Suski halusi vielä vähän lisää. Kyllähän se Osku nähtävästi pystyy kun vain pyytää, itse ilmeisesti tyydyn välillä liian vähään. Onhan Osku tässä melkein vuodessa kehittynyt hurjasti.

Verkkahyppyjen alkaessa sadekin yltyi ja kentällä alkoi olla aika kostea tunnelma. Ensimmäinen tehtävä oli puomi, kavaletti, puomi ympyrällä ja siinä ei ollut mitään ongelmia, vaikka Osku oli kovasti menossa. Seuraavalla tehtävällä (kolmen esteen innari) menohaluista olikin vähän enemmän työtä, koska Osku ei malttanut odottaa välissä ollenkaan. Vasta kolmennella kerralla innarit sujuivat sen verran rauhassa, että se kelpasi. Innareiden jälkeen tultiin ensimmäisen kerran jälkeen kaarevalla suhteutetulla kuudella askeleella pysty. Se väli meinasi jäädä aina vähän lyhyeksi, koska pidätteet ei oikein menneet läpi välissä.

Vielä ennen rataa tultiin muutama verkkatehtävä tehtävä. Ensimmäinen oli kääntämisharjoitus, jossa meillä oli aika paljon ongelmia, koska Osku tosiaan kävi harvinaisen kuumana eikä tuuli ja sade juurikaan inspiroinut sitä. Se jäi kaarteissa pohkeen taakse, mikäli sen piti kääntyä häntä pois tuulesta. Muuten se meni eteenpäin kuin höyryjuna ja rento ja rauhallinen, istunnalla tapahtuva ratsastus oli aika kaukana. Lisäksi ensimmäisen esteen alla oli yllätyksenä kaksi ruskeaa koristepalaa, jotka näin itsekin vasta muutama askel ennen hyppyä. Suski varoitteli, että hevoset olivat kytänneet sitä, mutta en uskaltanut huolestua ennen kuin tajusin palat. Siinäkin kohtaa vielä ajattelin, ettei Osku kyttää mitään ikinä, joten jalka vaan kiinni ja yli mennään ilman ongelmia. Osku kuitenkin tajusi samaiset palat vasta ponnistusaskeleessa ja siinä kohtaa itse olin menossa yli, mutta hevonen ei. Yritin sitten johtavalla ohjalla ja pohkeella saada sen yli, mutta olin jo luovuttanut ja menossa hevosen kanssa ohi, kun se päättikin hypätä kehotuksestani esteen yli. Olin parhaani mukaan hypyssä mukana, mutta voin sanoa, ettei se kaunista katsottavaa ollut. Tultiin sitten saman tien uudestaan ja seuraavalla kerralla mitään ongelmaa ei ollut. Hevonen tietysti sai kehut molempien ylitysten jälkeen. On se vaan kiltti.

Toinen verkkatehtävä oli kaareva linja, jossa suurin ongelma jälleen oli saada pidätteet välissä läpi. Osku oli ihan menossa, eikä itse tehtävä aiheuttanut ongelmaa, vaikka alkuun katselinkin, että esteet vaikuttivat aika isoilta. Lisäksi tulimme vielä vesiesteen kertaalleen, ihan vain hevosten takia. Osku nyt on sitä hypännyt paljon, eikä vesimatto aiheuta minullekaan mitään ihmeellistä, mutta toinen tunnilla ollut ratsukko oli Ainossa ensimmäistä kertaa ja heille oli varmasti erittäin hyvä tulla vesi kertaalleen, koska hevonen oli tuijotellut sitä koko tunnin. Ei siis tultu pitkää vettä, vaan okserin alla oli vesimatto. Ainossahan on kentällä myös pitkä vesi, odotan innolla, milloin päästäisiin sitä hyppäämään.

Rata on tässä alla. Ensimmäisessä linjassa ei ollut mitään ihmeellistä ja kakkoselle tehtiin uusi lähestyminen. Ainon kenttä on siis todella iso, joten väliin tuli joku kahdeksan askelta. Kolmonen oli isohko oksei pitkällä lähestymisellä, mutta mitään ihmeellistä siinä ei sinäänsä ollut. Nelosen alla oli vesi ja vitonen oli se kuuluisa este ruskeilla paloilla, joskaan enää siinä ei ollut ongelmaa. Kutonen ja seiska oli treenattu verkan kääntämistehtävässä, seiskalle piti tulla nelosen sisäpuolelta ja se kaarre aiheutti vähän ongelmia. Sarja oli lyhyt ja sen jälkeen oli vielä okseri, joka oli ihan peruseste.

Rata oli n. 95-100cm. Suski totesi ettei siinä säässä viitsi isompaa hypyttää, vaikka kentän pohja pysyi priimana koko ajan. Katselin esteitä ja mietin vain, että tämä on kyllä meidän maksimikorkeudessa, että ei yhtään haitannut ettei korotettu. Osku kävi edelleen aika kierroksilla ja jouduin kyllä joka askeleen ratsastamaan.

Rata meni kuitenkin ihan ok. Ykkönen ja kakkonen oli tosi sujuvia, kolmoselle en oikein saanut askelta ja hyppy lähti ihan juuresta. Nelonen ja vitonen meni taas kivasti, joskin Osku meinasi vitoselle vähän rynnätä. Kutosta ennen kaarteessa se jäi pohkeen taakse, eikä olisi halunnut oikein kääntyä. Ratsastin sitten kutoselle hyvin erikoisen tien, jossa suoristin lähes kohti vitosta, mutta mentiin kuitenkin yli. Seiskalle tosin oli sitten vaikeuksia, koska Osku ei taas ottanut pidätteitä ihan kaikkia vastaan ja se oli kutosen tapauksesta ottanut myös vähän lisää kierroksia. Päästiin kuitenkin ihan ok yli ja sarja meni ihan nätisti, vaikka jouduin tulemaan sisään aika takaperin. Ysille oli taas ongelmia kääntyä ja hypättiin sekin sitten vinosti aidalta sisäänpäin.

Toisen ratsukon suorituksen jälkeen tultiin uudestaan kolmonen, nelonen, vitonen, sarja ja ysi. Alle vielä verkkapysty, jota en rataan piirtänyt. Tälläkin kertaa linjalle kääntämisessä oli ongelmaa, joka ilmeisesti johtui tuulesta. Päästiin kuitenkin kolmosesta vähän sujuvammin yli, nelonen ja vitonenkin meni nätisti, vaikka jarrut oli edelleen vain osan aikaa olemassa. Sarjalle tultiin voltilla esteiden ympäri ja siinä ehdin vähän rauhoitella Oskua. Sarja menikin nätisti, mutta sen jälkeen oli jälleen vaikeuksia kääntymisessä. Tällä kertaa sain Oskun kuitenkin nopeammin pohkeen eteen, joten linja oli suorempi.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tuntiin. Osku oli paljon normaalia kuumempi, mutta onnistuin siitä huolimatta ratsastamaan yllättävän tasaisen radan. Lisäksi itselleni jäi erityisesti mieleen tasapainoiselta tuntunut istunta. Kun hevonen oli niin kierroksilla, oli pakko pitää jalka lähellä koko ajan, mikä sitten puolestaan tottakai sai istuntaan varsinkin hypyissä tasapainoa. Oli suorastaan helppoa olla mukana, vaikka esteet olikin tosiaan aika maksimissa, mitä olen ratana mennyt.

Suski kehui ratsastusta ja antoi myös hyviä vinkkejä. Erityisesti muistutus siitä, että kääntämisongelmissa kääntävinä apuina tärkeimmät ovat ulko- eikä sisäavut, oli paikallaan. Ja tosiaan minkä itse huomasin, eteenpäin pitää päästä ensin. Paikaltaan ei voi kääntyä. Lisäksi olin ylpeä itsestäni, että Oskun kuumumisesta huolimatta en hermostunut, vaan maltoin ratsastaa sitä rauhassa ja rennosti. Siihen jouduin kyllä tsemppaamaan itseäni, koska aluksi meinasi jännitys saada otetta.

Sateesta huolimatta tunnin jälkeen olin onnellinen ja fiilistelin sitä, miten mahtavaa on päästä ratsastamaan tällaisissa puitteissa tällaisilla hevosilla ja saada osallistua vielä niillä maan parhaiden valmentajien tunneille. Vaikka keväällä ei vielä päästy metriä starttaamaan, se voisi olla mahdollista syksyllä, peukut pystyyn. Tämän päivän perusteella se on lähempänä kuin arvasinkaan.

Kuvat ovat kesäkuun alusta estekisoista ja (c) Sonja Mäkinen. Kiitos!