Tänään kävin tallilla harvinaisen nopeasti. Varasin rästin illaksi hyppytunnille ja menin tallille vain sen verran aikaisemmin, että ehdin harjata Simpan ennen kuin se meni tunnille. Yritys oli ehtiä ennen taukoa, jotta olisin voinut taluttaa Dellaa puoli tuntia maneesissa, mutta en ehtinyt niin aikaisin ja tamma sai sitten vapaapäivän, jonka se kyllä oli ansainnutkin.
Tunnille mulle oli jaettu Atte, enkä ollut kovin innoissani. Ruuna on kyllä ihan kiva, 8-vuotias Viron tuonti, hyvännäköinen ja näppärä paketti. Mutta vähän ratsastettu. Käynti ja ravi on tosi hyviä, mutta laukka on iso ja raaka, eikä Atella vielä riitä voima sen lyhentämiseen. Koulua tykkään sillä mennä, mutta hyppääminen on vähän toinen juttu. Olen sen verran kontrollifriikki, että esteen jälkeen kaahaava hevonen ei oikein ole omaan makuuni. Ja toisaalta, viimeksi kun hyppäsin Atella, se oli muutaman kerran jo melkein nenällään kaarteissa. Mutta eipä siinä mikään auttanut, muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut, joten oli vaan pakko koota itsensä ja mennä tunnille. Vaikka kävi kyllä mielessä myös lähteä kotiin. En vaan ole tottunut luovuttamaan ja toisaalta, kai ne pelot on joskus pakko kohdata.
Rata ei tosin yhtään ainakaan auttanut rauhoittumaan. Tai no rata ja rata, tehtävät. Toisella pitkällä sivulla oli pysty, pysty, pysty suhteutettu, väleissä 12m ja 16m. Toisella puolen oli kolmoissarja pysty, okseri, pysty, jossa ensimmäiseen väliin tuli kaksi askelta ja toiseen yksi. Atelle ne yksittäisetkin esteet tuntuu olevan liikaa ja laukkaa ei tosiaan säädetä mihinkään suuntaan (koska ei ole järkevää ratsastaa eteen), joten lievällä kauhulla odotin noita linjoja.
Aloitettiin verkassa taivuttelulla käynnissä ja ravissa. Atte oli aika raivostuttava taas asettaa vasemmalle, kun se käänsi vaan niskaa sisään ja piti turvan paikallaan. Oikealle se sitten oli tyhjä, mutta asettui kuitenkin paremmin. Laukassa verkattiin pääty-ympyrällä ja Atte oli yllättävän rauhallinen. Laukattiin myös sen verran pitkään, että poni sai myös pahimmat höyryt purettua. Aloin jo olla ihan luottavainen, mutta sitten alettiin verkata esteillä ja ensimmäinen tehtävä oli, kiltisti sanottuna, vaikea. Suhteutetun linjan ensimmäinen este piti hypätä ympyrällä, sitten uudestaan vinottain, kiertää keskimmäinen este loivalla kaarteella, hypätä viimeinen este vinottain ja tehdä ympyrä ja hypätä vika este uudestaan. En tiennyt, mikä ongelmista oli suurin. Se, etten tiennyt millä sovitan askeleet (olin hypännyt Atella vain ravista) vai se, etten tiennyt millä ihmellä käännän sen ympyrälle (Atte ei oikein käänny laukassa) vai se, miten saan sen pysymään suorassa ja hyppäämään vinottain (se menee helposti ohi suoraankin tullessa). Yksinkertainen ratkaisu oli päätös siirtää hevonen raviin, mikäli tulisi mitään ongelmia ja näillä eväin lähdin sitten ratsastamaan.
Ensimmäinen paikka löytyi yllättävän hyvin, mutta olin itse myöhässä kääntämisessä ja kaarre meni vähän pitkäksi, joten tultiin uudestaan ja tällä kertaa menikin tosi hyvin. Toin Aten vinohyppyynkin aika suoraan, jotta se olisi mahdollisimman helppo. Sekin meni hyvin, yllättävän hyvin, eikä Atte edes ihmetellyt asiaa. Välissä otin raviin, koska meno alkoi tuntua vähän villiltä ja niin toinen vinohyppy oli suoritettu. Ympyrä tultiin taas kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla askel ei sopinut ja lähdin itse ennakoimaan hyppyä ihan liikaa kun taas hevonen tuli pohjaan. Toisella kerralla suoriuduttiin siitäkin hyvin. Ensimmäinen osa siis selvitetty, mutta se oli vasta alkuverkka.
Seuraavaksi tultiin suhteutettua linjaa niin, että ensimmäiseen väliin (16m) tuli neljä ja toiseen (12m) kolme. Esteet oli tosi pieniä, joten siinä mielessä ei edelleenkään ollut mitään hätää. Tulin ravista, koska sillä seuraavaan väliin olisi helpompi sovittaa askeleet. Eka este meni hyvin, mutta tokalle luotin vähän liikaa ja Atte meni ohi. Joten ei muuta kuin uusiksi ja tällä kertaa tokastakin yli, mutta kolmannesta taas ohi. Olin itse ihan liian hidas reagoimaan, kun hevonen veti niin vahvasti oikealle. Joten kolmas kerta, joka ei kylläkään ollut vielä totuus, sillä Atte meni taas oikealta ohi. Opettaja laittoi puomin johteeksi ja mä keräsin kaiken päättäväisyyteni ja päätin, että yli mennään tällä kertaa kaikista kolmesta. Ja niin me mentiin, ei ehkä tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla, mutta mentiinpä kuitenkin. Saatiin jopa oikeat askelmäärät, vaikka viimeinen väli jäikin lyhyeksi ja olin varma, että kolmas askel ei mahdu millään.
Sitten esteitä nostettiin ja sain aloittaa saman tappelun uudestaan. Eka este meni hyvin, mutta seuraavasta Atte meni taas ohi. Kun päästiin siitä tokalla kerralla yli, tajusin, että viimeinen este oli niin iso, etten ikinä uskaltaisi pakottaa hevosta siitä yli, en tällä kokemuksella ja kapasiteetilla. Niinpä viimeistä estettä laskettiin alas ja sen jälkeen Atte hyppäsi kaikki kolme. Tyylipisteitä ei edelleenkään olisi jaettu mairittelevia määriä, mutta selvittiin sentään hengissä. Sen jälkeen piti jatkaa toisen pitkän sivun sarjalle. Se oli pieni, mutta en ollut kovin luottavainen. Tosin tiesin myös, että Atte voisi vallan mainiosti mennä niistä yli paikaltaan. A-osa meni hyvin, mutta b:lle se tökkäsi ja siinä vaiheessa c-osa otettiin myös alas, koska Attea selvästi jännitti. Ja niin kyllä jännitti muakin. Mutta näistä kahdesta päästiin hyvin yli ja tultiin vielä saman tien uudestaan, jotta saatiin hevosen itseluottamusta vähän nousemaan. Toinenkin kerta meni mallikkaasti ja poni sai isot kehut.
Tunti päätettiin vielä hyppäämällä suhteutettu linja toisesta suunnasta, eli ensin kolmen askeleen väli ja sitten neljän askeleen väli. Tulin Aten kanssa viimeisenä, koska halusin vähän pienemmät esteet. Meitä edellisellekin laskettiin esteitä ja tultiin sitten samaa, niin että kaksi ensimmäistä oli ristikoina ja viimeisenä ehkä 70cm pysty. Tällä kertaa päätin, että nyt on mentävä yli, esteet oli oikeasti pieniä ja niitä oli jo hypätty. Silti Atte meni taas toisesta esteestä oikealta ohi, mutta sen jälkeen vain ratsastin sen yli kaikista kolmesta. Ensimmäinen kerta ei ollut tyylikäs, jäin viimeisellä osalla jälkeen, kun Atte hyppäsi kolmen askeleen jälkeen. Saatiin sitten vielä korjata ja tällä kertaa olikin sitten melkein nappisuoritus. Kaksi ensimmäistä estettä Atte hyppäsi ilman mitään ongelmaa ja kolmannellekaan ei tarvinnut käskeä, vain vähän kannustaa ja saatiin jopa ne neljä askeltakin väliin.
Lopulta olin ihan tyytyväinen hevoseen, joka oli huomattavasti parempi tänään kuin edellisellä kerralla. Tehtävä ei tälläkään kertaa ollut sille mitenkään suotuisa, koska raakana ja pitkälaukkaisena hevosena sen on vaikea mahtua väleihin, mikä tuo yhden epävarmuustekijän lisää. Omaan ratsastukseen en ollut niin tyytyväinen tänään, koska annoin muutaman kerran vähän liian helpolla periksi tai olin tilanteesta myöhässä. Olen hypännyt niin paljon noilla kokeneemmilla hevosilla, että jään vain matkustamaan väleissä. Mutta se ei tietenkään tällaisen kokemattoman hyppääjän kanssa toimi, joten siinä kohtaa on vielä paljon kehitettävää. Mutta siinä mielessä olen ylpeä itsestäni, että uskalsin kohdata pelon. Uskalsin myöntää, että pelottaa ja siitä huolimatta päätin kohdata pelon. Eipä niistä muuten pääse eroon. En sano, että seuraavan kerran kun listassa lukee Atte estetunnilla, hyppisin riemusta. Mutta ehkä en joudu psyykkaamaan itseäni ratsastamaan kuten tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti