Ihana ulkolaji

Oli erikoinen tiistai tuossa pari viikkoa sitten. Suski tuli pitkästä aikaa valmentamaan Ainoon, edellisen kerran hän kävi tammikuussa. Tällä kertaa olin ainoana tuntiratsastajana mukana ja ratsuna oli Osku. Oli kiva päästä näyttämään Suskille, millainen Osku on ja miten sen kanssa sujuu. Suski on siis mun vanha valmentaja Poni-Haan ajoilta ja kävin hänen tunneillaan ennen viikoittain hyppäämässä.

Koska ratsastuskoulun tunnit oli ihan normaalisti, oltiin ulkona, vaikka taivas oli tummanharmaa ja tuuli navakka. Osku oli alkuun asian kanssa ihan ok, mutta tajusi ilmeisesti jossain vaiheessa, ettei kentällä ollutkaan kuin toinen hevonen sen lisäksi, eikä sekään ollut tuttu. Siinä vaiheessa sitä alkoi vähän jännittää. Tuulen voimistuessa ja pienen tihkusateen alkaessa Osku oli aika menevällä päällä ja ensimmäinen laukannosto aiheuttikin pieniä jänöloikkia ja lopulta ison loikan eteenpäin. Itse keskityin vain ratsastamaan istunnalla ja rennolla kädellä, jotta saisin painetta vähän purettua ja hevosen rauhoittumaan. Ei tehty verkassa mitään ihmeellistä, ympyrällä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja ravissa vähän väistöjä ja siirtymisiä. Laukkaa lyhennettiin ja johtuen Oskun eteenpäin suuntautuneesta ajatusmaailmasta se esittikin varsin mallikasta laukkaa ja lyhensi sitä erittäin hyvin. Niin paljon itse asiassa, että olisin itse tyytynyt paljon vähempään, mutta Suski halusi vielä vähän lisää. Kyllähän se Osku nähtävästi pystyy kun vain pyytää, itse ilmeisesti tyydyn välillä liian vähään. Onhan Osku tässä melkein vuodessa kehittynyt hurjasti.

Verkkahyppyjen alkaessa sadekin yltyi ja kentällä alkoi olla aika kostea tunnelma. Ensimmäinen tehtävä oli puomi, kavaletti, puomi ympyrällä ja siinä ei ollut mitään ongelmia, vaikka Osku oli kovasti menossa. Seuraavalla tehtävällä (kolmen esteen innari) menohaluista olikin vähän enemmän työtä, koska Osku ei malttanut odottaa välissä ollenkaan. Vasta kolmennella kerralla innarit sujuivat sen verran rauhassa, että se kelpasi. Innareiden jälkeen tultiin ensimmäisen kerran jälkeen kaarevalla suhteutetulla kuudella askeleella pysty. Se väli meinasi jäädä aina vähän lyhyeksi, koska pidätteet ei oikein menneet läpi välissä.

Vielä ennen rataa tultiin muutama verkkatehtävä tehtävä. Ensimmäinen oli kääntämisharjoitus, jossa meillä oli aika paljon ongelmia, koska Osku tosiaan kävi harvinaisen kuumana eikä tuuli ja sade juurikaan inspiroinut sitä. Se jäi kaarteissa pohkeen taakse, mikäli sen piti kääntyä häntä pois tuulesta. Muuten se meni eteenpäin kuin höyryjuna ja rento ja rauhallinen, istunnalla tapahtuva ratsastus oli aika kaukana. Lisäksi ensimmäisen esteen alla oli yllätyksenä kaksi ruskeaa koristepalaa, jotka näin itsekin vasta muutama askel ennen hyppyä. Suski varoitteli, että hevoset olivat kytänneet sitä, mutta en uskaltanut huolestua ennen kuin tajusin palat. Siinäkin kohtaa vielä ajattelin, ettei Osku kyttää mitään ikinä, joten jalka vaan kiinni ja yli mennään ilman ongelmia. Osku kuitenkin tajusi samaiset palat vasta ponnistusaskeleessa ja siinä kohtaa itse olin menossa yli, mutta hevonen ei. Yritin sitten johtavalla ohjalla ja pohkeella saada sen yli, mutta olin jo luovuttanut ja menossa hevosen kanssa ohi, kun se päättikin hypätä kehotuksestani esteen yli. Olin parhaani mukaan hypyssä mukana, mutta voin sanoa, ettei se kaunista katsottavaa ollut. Tultiin sitten saman tien uudestaan ja seuraavalla kerralla mitään ongelmaa ei ollut. Hevonen tietysti sai kehut molempien ylitysten jälkeen. On se vaan kiltti.

Toinen verkkatehtävä oli kaareva linja, jossa suurin ongelma jälleen oli saada pidätteet välissä läpi. Osku oli ihan menossa, eikä itse tehtävä aiheuttanut ongelmaa, vaikka alkuun katselinkin, että esteet vaikuttivat aika isoilta. Lisäksi tulimme vielä vesiesteen kertaalleen, ihan vain hevosten takia. Osku nyt on sitä hypännyt paljon, eikä vesimatto aiheuta minullekaan mitään ihmeellistä, mutta toinen tunnilla ollut ratsukko oli Ainossa ensimmäistä kertaa ja heille oli varmasti erittäin hyvä tulla vesi kertaalleen, koska hevonen oli tuijotellut sitä koko tunnin. Ei siis tultu pitkää vettä, vaan okserin alla oli vesimatto. Ainossahan on kentällä myös pitkä vesi, odotan innolla, milloin päästäisiin sitä hyppäämään.

Rata on tässä alla. Ensimmäisessä linjassa ei ollut mitään ihmeellistä ja kakkoselle tehtiin uusi lähestyminen. Ainon kenttä on siis todella iso, joten väliin tuli joku kahdeksan askelta. Kolmonen oli isohko oksei pitkällä lähestymisellä, mutta mitään ihmeellistä siinä ei sinäänsä ollut. Nelosen alla oli vesi ja vitonen oli se kuuluisa este ruskeilla paloilla, joskaan enää siinä ei ollut ongelmaa. Kutonen ja seiska oli treenattu verkan kääntämistehtävässä, seiskalle piti tulla nelosen sisäpuolelta ja se kaarre aiheutti vähän ongelmia. Sarja oli lyhyt ja sen jälkeen oli vielä okseri, joka oli ihan peruseste.

Rata oli n. 95-100cm. Suski totesi ettei siinä säässä viitsi isompaa hypyttää, vaikka kentän pohja pysyi priimana koko ajan. Katselin esteitä ja mietin vain, että tämä on kyllä meidän maksimikorkeudessa, että ei yhtään haitannut ettei korotettu. Osku kävi edelleen aika kierroksilla ja jouduin kyllä joka askeleen ratsastamaan.

Rata meni kuitenkin ihan ok. Ykkönen ja kakkonen oli tosi sujuvia, kolmoselle en oikein saanut askelta ja hyppy lähti ihan juuresta. Nelonen ja vitonen meni taas kivasti, joskin Osku meinasi vitoselle vähän rynnätä. Kutosta ennen kaarteessa se jäi pohkeen taakse, eikä olisi halunnut oikein kääntyä. Ratsastin sitten kutoselle hyvin erikoisen tien, jossa suoristin lähes kohti vitosta, mutta mentiin kuitenkin yli. Seiskalle tosin oli sitten vaikeuksia, koska Osku ei taas ottanut pidätteitä ihan kaikkia vastaan ja se oli kutosen tapauksesta ottanut myös vähän lisää kierroksia. Päästiin kuitenkin ihan ok yli ja sarja meni ihan nätisti, vaikka jouduin tulemaan sisään aika takaperin. Ysille oli taas ongelmia kääntyä ja hypättiin sekin sitten vinosti aidalta sisäänpäin.

Toisen ratsukon suorituksen jälkeen tultiin uudestaan kolmonen, nelonen, vitonen, sarja ja ysi. Alle vielä verkkapysty, jota en rataan piirtänyt. Tälläkin kertaa linjalle kääntämisessä oli ongelmaa, joka ilmeisesti johtui tuulesta. Päästiin kuitenkin kolmosesta vähän sujuvammin yli, nelonen ja vitonenkin meni nätisti, vaikka jarrut oli edelleen vain osan aikaa olemassa. Sarjalle tultiin voltilla esteiden ympäri ja siinä ehdin vähän rauhoitella Oskua. Sarja menikin nätisti, mutta sen jälkeen oli jälleen vaikeuksia kääntymisessä. Tällä kertaa sain Oskun kuitenkin nopeammin pohkeen eteen, joten linja oli suorempi.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tuntiin. Osku oli paljon normaalia kuumempi, mutta onnistuin siitä huolimatta ratsastamaan yllättävän tasaisen radan. Lisäksi itselleni jäi erityisesti mieleen tasapainoiselta tuntunut istunta. Kun hevonen oli niin kierroksilla, oli pakko pitää jalka lähellä koko ajan, mikä sitten puolestaan tottakai sai istuntaan varsinkin hypyissä tasapainoa. Oli suorastaan helppoa olla mukana, vaikka esteet olikin tosiaan aika maksimissa, mitä olen ratana mennyt.

Suski kehui ratsastusta ja antoi myös hyviä vinkkejä. Erityisesti muistutus siitä, että kääntämisongelmissa kääntävinä apuina tärkeimmät ovat ulko- eikä sisäavut, oli paikallaan. Ja tosiaan minkä itse huomasin, eteenpäin pitää päästä ensin. Paikaltaan ei voi kääntyä. Lisäksi olin ylpeä itsestäni, että Oskun kuumumisesta huolimatta en hermostunut, vaan maltoin ratsastaa sitä rauhassa ja rennosti. Siihen jouduin kyllä tsemppaamaan itseäni, koska aluksi meinasi jännitys saada otetta.

Sateesta huolimatta tunnin jälkeen olin onnellinen ja fiilistelin sitä, miten mahtavaa on päästä ratsastamaan tällaisissa puitteissa tällaisilla hevosilla ja saada osallistua vielä niillä maan parhaiden valmentajien tunneille. Vaikka keväällä ei vielä päästy metriä starttaamaan, se voisi olla mahdollista syksyllä, peukut pystyyn. Tämän päivän perusteella se on lähempänä kuin arvasinkaan.

Kuvat ovat kesäkuun alusta estekisoista ja (c) Sonja Mäkinen. Kiitos!

Pitkästä aikaa

Satuin "löytämään" blogin uudestaan tässä vuosien jälkeen. Lueskelin siis vanhoja tekstejä, joista osa on edelleen julkaisematta. Niissä olen pohtinut paljon ratsastustani, tilanteisiin reagointiani, virheitäni ja kehitystäni. Tajusin, että tällainen pohdinta omasta ratsastuksesta voisi olla hyödyksi edelleen. Niinpä ajattelin, että voisin oman aikani puittaissa kirjoitella tänne silloin tällöin. Olen kyllä todella kiireinen tätä nykyä, lähes kaikki elämässäni on muuttunut vuoden takaisesta ja muutenkin, mutta olisihan niitä tekstejä ihan kiva lukea parin vuoden päästä. En ota asiasta mitään stressiä, enkä stressaa kuvien puutetta tai muutakaan, mutta jos joku haluaa silloin tällöin lukea syväluotaavia kirjoituksia ratsastuksestani, tervetuloa mukaan.

Elossa edelleen

Blogin edellisestä uudesta postauksesta on kulunut melkein kaksi vuotta. Postauksessa oli mukana kuva 2014 seuran estemestaruuksista, joista voitimme Simpan kanssa sennujen hopeaa. Laitan tähän alle toisen kuvan, kaksi vuotta myöhemmin otetun. Siinä ollaan samassa tilanteessa. PHR:n sennujen estekulta kaulassa.

Näinhin kahteen vuoteen on mahtunut paljon. Opiskelua, ystäviä, opiskelijaelämää, hevosia, töitä, kisoja, valmennuksia, seuratoimintaa. Vapaa-aikaa on ollut vähemmän. Blogissa on kymmeniä tekstejä, joiden perässä lukee vain luonnos. Niistä puuttuu kuvia tai videoita, ehkä osa tekstistäkin. Ajatuksia on ollut kirjoittaa, mutta en ole saanut valmiiksi. En lupaa, että alan päivittää nyt säännöllisesti joka viikko, mutta oman mielenkiinnon mukaan yritän jatkaa kirjoitteluja ratsastuksesta. Minulla on menossa nyt vaihe, jossa tunnen taas oppivani joka kerta vähän lisää, joten haluaisin kirjoittaa ne itsellenikin muistiin. Luultavasti kirjoittelen myös kevään valmennuksista, koska siellä on myös paljon oivalluksia, joista voi tietysti olla apua muillekin. Mutta vähintään saan ne itselleni muistiin.

Lyhyt päivitys siitä, mitä elämääni tällä hetkellä kuuluu. Opiskelen edelleen Aallossa automaatio- ja systeemitekniikkaa. Olen lähtenyt melko täysillä mukaan opiskelijatoimintaan ja olen tällä hetkellä toista vuotta kiltamme hallituksessa. Yliopistolta olen saanut ihania uusia ystäviä ja hirveästi kokemuksia, enkä kadu hetkeäkään, että päätin lähteä aktiivisesti toimintaan mukaan, vaikka se viekin aikaa hevosilta. Hevospuolella on mukana vanhat tutut Simppa ja Lilli. Simo on aikuistunut kahdessa vuodessa paljon, ja siitä on vihdoin 12-vuotiaana alkanut tulla suurinpiirtein selväpäinen. Yhtä halinalle se on edelleen ja nauttii seurasta. Lilli on aikuistunut vielä Simppaakin enemmän. Se ei ole enää kuusi vuotias rasavilli vaan kahdeksan vuotias hieno leidi, joka tietää täsmälleen mitä tahtoo. Lillin kanssa jokainen päivä on erilainen ja se myös opettaa joka päivä edelleen paljon. Lisäksi mukana on vuosi sitten kuvioihin tullut hollantilainen tamma Wilanda eli Wanda. Wandan kanssa tein töitä melkein vuoden ja sen kehitystä päivittelen kyllä tänne pikkuhiljaa. Ami muutti viime keväänä eläkkeelle toisen hoitajansa luokse ja käyn sitä siellä säännöllisen epäsäännöllisesti katsomassa ja hoitamassa. Ponipappa voi hyvin ja ilahtuu edelleen, kun menen tallille. Amin eläketalli on minulle entuudestaan tuttu Ginetin uusien omistajien kautta. Muuten ei varmaan ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Tällä hetkellä en ole seuran hallituksessa, mutta toimin tapahtumavastaavana ja olen mukana myös kisatiimissä. Ratsastustuntini on nykyään lauantaisin ja lisäksi käyn Suskin estevalmennuksissa sekä satunnaisesti erinnäisissä kouluvalmennuksissa.

Eiköhän kuviot selkiydy tässä tekstien myötä.

Suomen lämmin ja vähäluminen kesä

Tervetuloa vaan Suomeen. Keskikesä on aivan nurkan takana ja lämpömittari näyttää kahdeksaa astetta. Vettä sataa vaakasuorassa ja sääennusteissa povataan lunta Suomen suven suurinta juhlaa koristamaan. Säiden herra on ilmeisesti päättänyt korvata lumettoman joulun. Sehän ei meitä haittaa, koska on kesä!

Itse aloitin kesätyöt pari viikkoa sitten ja oikeastaan siitä lähtien olen juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Aamulla herätys ennen seitsemää, töihin, töistä suoraan tallille, tallilta kotiin puoli kymmenen, iltapala, C-ohjelmoinnin kesäkurssin tehtäviä lähemmäs puoltayötä ja sitten nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä ennen seitsemää. Pikku hiljaa kaikki asiat ovat räjähtäneet käsiin. Huone on täynnä tavaraa, tekemättömien asioiden lista vain kasvaa ja väsymys alkaa kohta vaatia veronsa. Odotan juhannusta, jotta voin nukkua pidempään kuin kuusi tuntia ja ehtisin vihdoin siivota kaaoksen huoneeni lattialta.

Hevosetkin lähtevät juhannuksena kesälaitumelle, joten en joudu, tai saa, käydä tallilla ihan joka päivä. Ajattelin käyttää kesäiltoja hyväksi, nauttia läppärin ihanista eduista ja yrittää kaiken muun kasautuneen lisäksi saada blogin ajantasalle. Saatte sitten lukea, mitä kaikkea kevään aikana on tapahtunut ;)

Sen verran vaan sanon, että elokuun alussa Takkulassa pidettäviin tuntiratsastajien mestaruuksiin ollaan kyllä menossa, mutta lähteekö mukaan Simo vai Lassi, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Tässä pikku maistiainen vielä siitä, mitä postauksia esimerkiksi on tulossa.

Wappu 2014

Wappu 2014 oli ikimuistoinen, ainoa phuksivappuni elämässä ja ensimmäinen Otaniemessä. En ole enää virallisesti phuksi vaan teekkari. Vappu on yksi opiskelijoiden vuoden suurista juhlista ja teekkarifuksit saavat vappuna lakkinsa ja heistä tulee teekkareita.

Meillä vappua alettiin valmisella oikeastaan jo huhtikuun alkupuolella, kun matkamme phuksista teekkariksi alkoi saada loppuhuipennustaan. Yö jossain Nummi-Pusulassa sai jatkoa erilaisilla tapahtumilla. Vapun juhlinta taisi virallisesti alkaa kaksi viikkoa ennen kuun vaihdetta. Viikkoa ennen vappua meillä oli phuksitappo, koska phuksin on kuoltava, jotta teekkari voi syntyä. Viikko zombina oli aivan käsittämättömän hieno ja 1.5 keskiyöllä lakin painaminen päähän oli varmasti vuoden kohokohta. Teekkarit suhtautuvat erittäin tiukasti vanhoihin perinteisiin, koskien mm. lakinkäyttäaikaa.

Vappuun kuului mm. fuksispeksi, joka oli osa fuksipeijaisia, jolla määrättiin lakkienjakojärjestys. Itse olin näyttelemässä kiltamme speksissä ja jälkeenpäin tuli kehuja siitä osasta. Vappuaatto alkoi zombiaamiaisella ja sen jälkeen lakkien jaolla amfilla. Kuva on otettu n. vartti sen jälkeen, kun sain lakin ja olen juuri saanut sen kiinni. Teekkarit pitävät lakkia olkapäällä tosiaan vappupäivään asti, koska vasta toukokuussa lakkia saa käyttää. Lakkien jaon jälkeen suuntasimme muutaman kiertotien kautta Mantalle katsomaan lakitusta. Olimme paikalla niin aikaisin, että pääsimme tosi läheltä katsomaan. En koskaan aikaisemmin ole tykännyt Mantan lakituksesta, koska väkijoukko on ollut pienempänä minusta ahdistava, mutta tänä vuonna tunnelma oli 10+. Mantalta jatkoimme Tuomiokirkon portaille, jossa törmäsin lukiokavereihini ja lähdettiin sillä porukalla syömään ja etkoille, ennen suuntaamista Dipolin Wappuun, jossa tosiaan juhla huipentui keskiyöllä lakkien laittamisella päähän. Joskus aamuyöllä eksyin kämpälleni ja pienten unien jälkeen vapun juhlinta päättyi Ullanlinnanmäellä, jossa törmäsin suurinpiirtein kaikkiin opiskeleviin kavereihini. Mutta en onnistunut aina löytämään ihmisiä jota etsin.

Illalla meillä oli vielä viimeinen tapaaminen koskien viikonloppuna järjestettäviä Poni-Haan 40-vuotis juhlia. Niiden jälkeen päädyin vielä yllättäen maastokävelylle ja täytyy sanoa, että kaiken väenpaljouden, musiikin, metelin ja riehumisen jälkeen oli ihanan rentouttavaa kävellä hiljaisilla teillä ja metsässä. Hieno vappu, ei voi muuta sanoa.

Pomppufiilis

Tänään pääsin pitkästä aikaa oikeasti hyppäämään Simolla. Täytyy sanoa, että olen joka kerta ihan innoissani. Nytkin tunnin alussa maltoin tuskin odottaa. Simppa saattaa olla vaikea ratsastettava, se saattaa vaatia kärsivällisyyttä sileällä, mutta esteillä meillä on aina synkannut tosi hyvin.
Aloitettiin tunti nopealla sileän verkalla, joka sisälsi ravia ja laukkaa itsenäisesti molempiin suuntiin. Simo oli tosi hyvä ratsastaa, joten vähän fiilistelemällä menin. Tein muutamia temponvaihteluita ja laukassa vaihtoja. Niiden kanssa oli vähän töitä, koska Simppa ei vaihtanutkaan yhtä helposti kuin Leia. Kun muistin tehdä sekä puolipidätteen että käyttää vaihtavaa uutta ulkopohjetta, Simo teki ihan ok vaihtoja.

Tykkäättekö muuten tästä vai vanhasta mustavalkoisesta viivatyöstä enemmän?

Hyppääminen aloitettiin sitten suoraan ihan esteillä ja pienellä radalla. Ensimmäisenä oli pinkki-harmaa kaarevalla tiellä oikealta kohti tallia (kuvassa vasemmalla), sitten punainen pysty ja valkoinen okseri - sini-harmaa pysty linja. Okseri tosin oli pystynä ja kaikki esteet muutenkin pieniä verkkaesteitä. Simppa oli vähän pohkeen takana alkuradasta ja tuli ihan juureen ekalle, myös tokalle askeleen kanssa oli vähän ongelmia, mutta linja meni hyvin.

Sitten tultiinkin jo koko rata, joka alkoi samalla tavalla ja sini-harmaan pystyn jälkeen jatkui pinkille pystylle ja siitä kulta-pinkille (kuvassa oranssihtava) ja lopuksi vielä keltainen okseri. Okseri - pysty linjalla oli välissä 13m ja pysty - pysty välissä 16m. Ensimmäisellä kierroksella rata oli ehkä 60-70cm, joten aika pieni edelleen. Tällä kertaa meni vähän paremmin kuin verkkakierroksella, askeleet löytyi paremmin ja rytmi muutenkin oli alusta asti parempi. Simo laukkasi sen verran enemmän eteen, että molemmat välit oli vähän ahtaita.

Tultiin sitten rata vielä kaikki "isona". Eli jokainen ratsukolle sopivalla korkeudella uudestaan. Tultiin Simpan kanssa vikoina ja meillä rata oli 80-90cm. Hyppään kuitenkin melkein joka viikko, joten mulla on vähän enemmän esterutiinia kuin muilla meidän ryhmästä. Olen kyllä iloinen, että mulle myös välillä nostetaan esteitä, jotta tehtävissä on vähän haastettakin ja että rutiini säilyisi myös isommilla esteillä. Simpastakin (kuten myös Lassisa) huomaa, että se hyppää paljon pieniä esteitä, koska se syttyy isommilla esteillä aina. Kisoissakin mitä isompi rata, sitä kovempaa Simo menee.

Joka tapauksessa olin innoissani, kun näin, että opettaja oikeasti nosti esteitä. Simppakin oli niin innoissaan, etten saanut ohjia lyhennettyä kun se jo ravaili. Sellaista pientä, innokasta ravia paikallaan, höpsö. Nostin sitten varovasti laukan, kun en tiennyt, miten Simppa räjähtäisi. Ei se räjähtänyt, mutta laukkasi reippaasti eteen. Ekalle esteelle tuli taas huono lähestyminen, kun en nähnyt askelta ja jäin sitten pitämään sen sijaan, että olisin ratsastanut eteen. Tokallekin tultiin vähän lähelle, mutta sen jälkeen rata sujui tosi hyvin. Eka suhteutettu meinasi jäädä tosi lyhyeksi, koska Simo hyppäsi niin isosti sisään. Toinen meni vähän paremmin, vaikka väli oli siinäkin lyhyt. Jäin itse vain nauttimaan hyvin sujuvista hypyistä ja unohdin ratsastaa väleissä kunnolla. Vika okseri tultiin kahdesti, koska menin ensimmäisellä kerralla menin opettajan mielestä liikaa hyppyyn mukaan. Toisella kerralla askel ei osunut, koska Simppa pääsi vähän veltostumaan maneesin ympäri laukatessa ja laukka kuoli kaarteessa. Ratsastin siinä eteen ja tultiin sitten jo liian pitkää laukkaa esteelle. Ylävartalo oli kuitenkin kai parempi toisella kerralla.



Simppa oli joka tapauksessa ihan superhyvä ja oltiin kyllä molemmat ihan liekeissä. Vitsi mä vaan tykkään hypätä sillä hevosella. Totesin taas, että Simpan kanssa homma vaan toimii. Ei tarvitse pahemmin säätää tai arvailla, riittää että hyppää kyytiin. Joidenkin hevosten kanssa vaan ajatukset kohtaa ja olen tajunnut jo aikoja sitten, että Simppa on siinä(kin) suhteessa mulle hyvin erikoinen hevonen.

Illalla hoidin sitten nopeasti Simpan ja Amin ja lähdin kotiin niin aikaisn kuin mahdollista, koska olin jo aamulla tekemässä aamutallia. Huomasi muuten myös, etten ole pitkään aikaan tehnyt tallia, koska olin viimeisen karsinan jälkeen aivan kuollut. Pitäisi ehkä harrastaa jotain muutakin liikunta...

Lasken matkaan leijan kauneimman

Monet hevoset tulevat ja menevät elämässämme, mutta vain harvat koskettavat ja jättävät ikuisen jäljen sydämeemme. Sinä olet yksi niistä.

En ymmärrä, miten kahdessa viikossa jostain hevosesta voi tulla niin tärkeä. Tapasin Leian ensimmäistä kertaa vasta kaksi viikkoa sitten. Ihastuin täysin sen luonteeseen saman tien. Kahdessa viikossa tapahtui paljon ja tiedän, etten tule unohtamaan Leiaa koskaan.

Leia saapui tallille kaksi viikkoa sitten torstaina. Se ehti olla täällä tasan kaksi viikkoa, ennen kuin se palautui omistajalleen. Niin ihana kuin tamma olikin, se ei läpäissyt eläinlääkärin tarkastusta. Koko henkilökunta olisi pitänyt maailmankaikeuden herttaisimman otuksen ilomielin, mutta hevosta ei pidä koskaan ostaa tunteella. Ei ikinä, oli hevonen kuinka ihana tahansa. Leian pitämiseen yritettiin löytää järkisyitä, mutta se ei onnistunut.

Sain olla se onnekas, joka Leian selkään kiipesi ensimmäisenä. Alku oli lähes katastrofi. Leia oli jotain sellaista, mihin en ollut koskaan törmännyt. Se oli herkkä, koulutettu ja oikea opetusmestari. Se antoi anteeksi lähes kaiken, mutta toimi vain oikeista avuista. En osannut ratsastaa sitä sen haluamalla tavalla ja emme olleet yhteistymmärryksessä mistään. Tiesin kuitenkin, että siinä oli hevonen, jolta voisin oppia paljon. Minun pitäisi vain opetella ratsastamaan sillä.

Onnekseni sain jatkaa töitä Leian kanssa. Käytännössä sain pitää sitä kaksi viikkoa kuin omaani. Ensimmäisen viikonlopun ja kolmen ratsastuskerran jälkeen sain sen jo laukkaamaan ympyrällä ilman laukanvaihtoja. Seuraavalla viikolla muutaman lomapäivän jälkeen aloin löytää vähän nappuloita ja tamma toimikin kivasti. Pääsin kokeilemaan leijailevaa ravia, kun Leiaa jännitti aurinkoläikät maneesin seinällä. Kehitys jatkui positiivisena ja uskalsin jo kokeilla muutamaa vaihtoakin.

Lopullinen läpimurto tapahtui lauantaina, kun sain tehokkaan vartin valmennuksen kouluhevosen ratsastamiseen. Pääsin kokeilemaan sarjavaihtoja, passagea ja oikeaa keskiravia. Leijailin seitsemännessä taivaassa ja hevonen oli parempi kuin koskaan. Näillä opeilla jatkoin viikonlopun yli ja tamma oli päivä päivältä parempi. Se liikkui perusratsastuksessakin paremmin, kun olin löytänyt oikean tavan ratsastaa sitä. Lauantaina ja sitä seuranneina kolmena päivänä Leia opetti minulle enemmän kuin mikään muu hevonen samassa ajassa. Se teki juuri sen mitä pyysin, ei enempää eikä vähempää. Kun sain avut ajoitettua ja istuttua itse kunnolla, se teki passagea tai vaihdot joka toisella askeleella. Jos ratsastin itse huonosti, se ei laukannut.

Viimeisen kerran ratsastin Leialla tiistaina. Se oli parempi kuin koskaan. Sain sen pohkeen eteen, sain sen kantamaan itsensä ja liikkumaan kevyesti. Se toimi melkein ajatuksella ja tiesin oppineeni jotain. Ratsastuksen jälkeen kävin taluttamassa tammaa pihalla hetken ja se oli maailman viisain. Yksin, pimeässä ja vieraassa paikassakin se oli luottavainen ja kulki nätisti vierellä. Tiesin, että minun olisi pakko alkaa hoitaa sitä, mikäli se jäisi. Leia näytti siltä, että se jo vähän tunnisti minua, se tavallaan valitsi minut hoitamaan. Niinpä keskiviikkonakin minun oli pakko käydä se harjaamassa, vaikken sillä ratsastanutkaan.

Perjantaina opettajani mainitsi sitten ohimennen, että omistaja oli hakenut Leian pois torstaina. Olin yllättynyt siitä, kuinka surulliseksi tulin. Olin toki tietoinen siitä, että Leiasta oli kuin salaa tullut minulle tärkeä, mutta en ollut arvannut, että sen lähdö tuntuisi niin ikävältä. Olin koko ajan tiennyt, että se ei oikeasti ollut jäämässä. Olisin halunnut sanoa sille heippa ja kertoa, etten unohtaisi sitä koskaan. Kiittää sitä siitä, mitä se oli minulle näyttänyt ja opettanut.

Leia näytti minulle palan oikeaa kouluratsastusta, palan sitä, mihin haluaisin pyrkiä. Se oli palkitseva hevonen ratsastaa, mutta näytti myös karusti ne virheet, mitä tein. Olen kuitenkin sanomattoman kiitollinen siitä, että pääsin kokeilemaan tämän tason hevosta ja sain viettää nämä kaksi viikkoa Leian kanssa. Polkumme kohtasivat vain hetkeksi, mutta Leia on hevonen, jota en unohda koskaan. Toivon sille kaikkea hyvää, sillä yhtä ystävällistä ja herttaista hevosta en ole tavannut koskaan.

Kiitos pikku prinsessa! ♥