Galna Dagar

Kartanon puistoalue

En toki ole vannoutunut Hulluilla Päivillä käyjä, en en en. Älkää väittäkö mitään muuta. Silti oon tänäkin vuonna shoppaillut Hulluilla Päivillä. En verkossa, vaan tekstiviestitse neuvonut ihanaa äitiäni ostoksissa. Mutta halusin vain pari toppia.  Mä käyn Hulluilla Päivillä joka kerta, yleensä useampana päivänä, mutta harvoin ostan mitään kovin isoa. Tai jos ostan (kuten viime vuonna Guessin farkut) oon katsonut sen etukäteen kuvastosta. Vältän tekemästä mitään tyhmiä heräteostoksia, koska mä tiedän, että Hulluilla Päivillä on aikamoinen vaikutus ihmisiin. Jotenkin kaikille tulee kamala ostomania ja ne rohmuaa milloin mitäkin keltaisiin kasseihinsa. Mutta kaikki ei todellakaan ole niin halpaa kuin ihmiset kuvittelevat. Toki, löytöjä on joka vuosi (ja ne loppuu noin 8.01) mutta suurin osa tavarasta ei tosiaan ole niin ihmeellistä kuin voisi kuvitella ihmisten käytöksestä. Mutta Stokka on onnistunut loistavasti brändäämään Hullut Päivät ja niihin liittyy niin vahvat mielikuvat, että ihmiset menee aivan sekaisin ja ostaa asioita, joita ei ikinä muuten ostaisi. Edes tavallisista alennusmyynneistä. Kyllähän sen aistii Hulluilla Päivillä. Ihmiset lähes tappelee viimeisistä vaatekappaleista ja kotiin lähdetään kantamuksena vähintään viisi keltaista muovipussia. Mä jostain syystä tykkään piipahtaa Hulluilla Päivillä. Varsinkin aamusta siellä on kiva käydä. Mutta ennen sisään astumista pitää aina hengittää syvään ja laittaa päälle oikein superkriittinen silmä, ettei käy niin kuin kaikille muille. Tänä vuonna en pääse nauttimaan siitä hullusta tunnelmasta, mutta sain sentään ne topit, mitä ostan joka vuosi (Zoeyn 5€ toppeja, jotka on tosi hyviä) ja äiti lupas pakastaa mulle haamumunkin <3 En tosin tiedä mitä tapahtuu munkille, kun sen pakastaa, mutta sittenhän sen näkee.


Joka tapauksessa, eilen illalla en sitten enää arvatenkaan jaksanut kirjoittaa. Olin siis illalla tunnilla ja päivällä hoidin hevoset kotona. Muuten mitään erikoista ei tapahtunut. Paitsi, että Jens oli koko iltapäivän kotona ja niinpä mulla oli periaatteessa vapaata ja sain kuin sainkin siivottua mun huonettani. Mutta se ei varmaan ole kovin kiinnostavaa, joten niihin hevosiin.

Olin eilen jopa niin ahkera, että lähdin aamulla jo tallille. Siellä tosin meni aika reippaasti aikaa, että pääsin pois vasta samoihin aikoihin kuin yleensäkin. Aloitin laittamalla Lantanin ulos. Se ei kestä ollenkaan olla sisällä turhaan ja pyörii karsinassa kuin hyrrä. Ja nää saa kuitenkin olla ulkona sen kahdeksan tai kymmenen tuntia päivässä. No ehkä just siksi Lantan ei tykkää olla sisällä.

Juoksutin sitten seuraavaksi Skarletin. Nyt oli vielä vähän kevyempi päivä, enkä juoksuttanut täysiä minuutteja. Skarletilla tehdään siis kunnon kohottamiseksi laukkaohjelmaa, jonka selitin aikaisemmin. Skarlettia ei oikein huvittanut, vaikka se alkuun taas laukkailikin liinassa itsekseen. Saatuaan pahimmat energiat purettua, se kuitenkin oli vähän vetelä eikä sitä olisi yhtään kiinnostanut juosta oikealle. Mutta se on kauhean kiva hevonen ja hyvin käsitelty, joten ei mun tarttenut kuin vähän huomauttaa ja kyllä se sitten toimi.

Duralla oli muutama takiainen hännässä.

Varsojen kanssa vietin tänään rapsuttelupäivää ja käytiin maastossa kävelemässä. Meidän maasto tarkoittaa siis tota tietä pitkin vähän matkaa sellaiselle vähemmän käytetylle hiekkatielle ja sieltä pääsee jollekin pikkutielle, joka vie metsään. Mutta me ei olla vielä päästy noiden kanssa niin pitkälle. Aloitin Duran kanssa ja harjasin sen rauhassa ja samalla rapsuttelin ja paijailin sitä. Dura on tosi seurallinen ja tuntui oikein nauttivan. Rapsuttelu on tosi hyvä keino myös totuttaa hevosta kosketukseen. Dura ja Jackson antaa kyllä molemmat koskea kaikkialle, mutta ne on aika arkoja päästään, joten rapsuttelin paljon korvien takaa ja varsinkin Dura tykkäsi tosi paljon kun rapsutti otsaa. Lisäksi nojailin sen selkään ja kevyesti painoin myös. Aluksi Dura lähti kävelemään, oltiin siis karsinassa. Mutta kun sanoin prr, se pysähtyi ja parin kerran jälkeen ei edes kävellyt. Päätin sitten vielä vähän hyppiä sen vieressä. Ei se sitäkään pelännyt mutta ilme oli sellainen "Nyt se tuli hulluksi". Ainiin ja tietysti  heiteltiin harjoja. Tiputtelin niitä jo kun harjailin Skarletia ja silloin Dura vähän nosti päätään, mutta nyt olin ilmeisesti heitelllyt niitä tarpeeksi, koska sitä ei kiinnostanut enää. Hyvä juttu. Jatketaan nyt vielä silti pari päivää, että varmasti menee oppi perille. Suitset meinasin laittaa suoraan päähän, mutta Dura ei jostain syystä antanut edes koska turvan päälle sen jälkeen kun olin ottanut suitset toiseen käteen. Tai siis näin sen ilmeestä, että ihan turha oli yrittääkään kun se väisti jo niskaan koskemista. Joten laitoin sitten vielä riimun alle ja suitset siihen päälle. Ne saikin laittaa tänään tosi nätisti, eikä Dura yrittänyt repiä eikä heilua. Joten seuraavaksi jatketaan sitten taas ilman riimua.

Maasto oli ihan yhtä jännittävä kuin tiistainakin. Joka asialle piti puhista, kaikkea piti katsoa ja päästiin aina metri liikkumaan ennen uutta stoppia. Pikku hiljaa, pikku hiljaa. Yritin vaan olla kärsivällinen ja rauhallinen ja pyysin aina vaan eteenpäin, kun Dura pysähtyi. Päätin, että sen pelottavan sillan yli kävellään tänään ja vaikka se ensin meinasi olla ongelma, lopulta Dura tuli tosi nätisti yli. Sitten oli mun lempikohta. Koska silta oli kodin ja Duran välissä, sen oli pakko kävellä siitä yli, jos se halusi kotiin. Niinpä takaisin päästiin ilman sen suurempia ihmettelyjä, vaikka hevonen kuulostikin helikopterilta. Kehuin pikkutammaa sitten ja kotimatka meni oikein kivasti. Tehtiin vähän vielä pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä ja osaa se ne vaan niin hienosti. Ei tartte antaa kuin pieni äänimerkki ja tadaa, hevonen tekee mitä pyytää.

Dura sai jäädä sisälle odottamaan Jacksonia. Harjasin ja rapsuttelin sitäkin. Jackson on kyllä hevonen, jonka on ihan pakko saada maistaa ihan kaikkea. Niinpä samalla kun nojailin sen selkään, se yritti syödä milloin mun takkia ja milloin mun saapasta. No ei sitä ainakaan kiinnostanut se nojaaminen. Jackson on sen verran Duraa isompi, että mun oli jo vähän hankala järkevästi saada nojattua siihen, niin että paine tulisi ennemmin selkään kuin kyljelle. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista tietää, minkä kokoinen Jackson on isona, kun se on jo nyt lähemmäs 170cm ja se täyttää siis uutena vuotena kolme. Ja on vielä syntynyt kesäkuussa, eli ei mikään aikainen varsa. Jacksonin kanssa kokeiltiin hyppimistä jo tiistaina, joten tänään hypin niin, että samalla painoin vähän käsillä sen selkää, eikä se sanonut mitään. Dura sen sijaan kattoi mua seinän toiselta puolen taas sen näköisenä, että se piti mua hulluna. Jackonista on tullut tosi iso poika ja se antoi laittaa suitset ilman mitään vastustelua. Tiistaina kävi mielessä, että onneksi on joskus tullut noille hankalammillekin hevosille suitsia laitettua, mutta nyt ei kyllä tarttenut niitä taitoja käyttää.

Jacksonin kanssa käveltiin jo vähän pidemmälle ja ohitettiin mm. yksi traktori. Vähän Jackson kattoi sitä, mutta ei tehnyt mitään. Muutenkin se käveli nätisti ja toimi tosi hienosti. Siitä tulee kyllä varmasti fiksu hevonen. Ei ehkä mikään maailman luokan hyppääjä, mutta varmaan kiva aluetason menijä. Ja voihan se olla, että ulkonäkö hämää vielä ja siitä tulee joku supersporttinen kisatykki. Mutta vähän epäilen. Mutta mä tykkään siitä silti. Se on kuin villi pojanviikari, jonka on pakko kokoajan tehdä jotain ja vähän testata, miten pitkälle voi ärsyttää. Mutta silti kaikki pitää siitä, koska se on vaan niin hellyyttävä. Sellainen Jackson on musta. Se ei tarkota mitään pahaa, mutta siitä vaan kaikki on niin hurjan kivaa.

Varsat pääsi sitten yhdessä ulos. Niitä vähän tarkoituksella käsittelen niin, että ne jää välillä yksin, koska sillä niistä ei ehkä tule niin läheisriippuvaisia. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin miettiä, miten elää sellaisen hevosen kanssa. Ja siksi ne yleensä on ratsastuskouluilla. No, voi olla että nääkin päätyy ratsastuskoululle (siis sinne missä Cissi on töissä), mutta on niiden hyvä silti opetella oleman yksin. Siivosin sitten vielä tallin ennen kuin olin lähdössä hakemaan lapsia iltapäiväkerhosta.

Jens oli kuitenkin kotona ja hän lähtikin hakemaan lapset, joten sain hetken rauhaa siihen asti, että lähdin tallille. En vaan ymmärrä, etten pääse lähtemään ajoissa. Nytkin meni vaikka kuinka kauan auton kanssa säätämiseen. Jotenkin ehkä pitäisi opetella se, että varaa aikaa vähän enemmän. No, tallilla onneksi totesin, että hevonen oli tunnilla. Menin siis Agentilla, joka on vielä pienempi ja pyöreämpi kuin Bianca. Se on aika raskaan näköinen ja jotenkin vähän suokkimainen. Täällä on aika paljon hevosia, jotka muistuttaa suokkia. Suurin osa on puoliverisiä... Että siinä meidän kotoinen kylmäverinen.

Joka tapauksessa. Nyt meillä oli oma opettaja, Jessica. Ja Agent ei ole ollenkaan raskas ratsastaa, se on lähes koulutykki. Aloitettiin tunti keskittymällä istuntaan ja hevosten kävelemiseen. Ajattelin, että aika helppoa taitaa tulla, mutta seuraava tehtävä oli tulla pitkillä sivuilla ravia uran sisäpuolella, lyhyet sivut käveltiin. Agent joo ravasi ja oli semi pyöreäkin, mutta se oli myös ihan sairaan vino. Ja mä sain joka kierros kuulla, että mun ohjat oli liian pitkät. Se on mun "perusvirhe". Muuten istunta on ihan ok, mutta kädet on aina missä sattuu. Oon niin tottunut ratsastamaan vähän liian pitkällä ohjalla, että luulen istuvani tosi hyvin ja kuvista ja videolta näkee sitten, että kädet on taas kerran sylissä. Tosi rasittavaa. Seuraavalla kerralla taas korjaan asiaa ja siltikin ohjat on liian pitkät. Kun mun kädet on siellä, missä niiden paikka on, musta tuntuu että ratsastan kädet suorina. Mutta siihen on vaan totuteltava ja ainakin Jessica kiinnittää asiaan huomiota. Jos mä vihdoin saisin ne kädet paikalleen. Ja mulle on kyllä sanottu niistä ennenkin. Noin sata miljoonaa kertaa. Ja mä oon yrittänyt keskittyä niihin. Mutta silti, joka ikisellä kisavideolla ohjat on 20cm liian pitkät ja mulla on kädet sylissä. Lisäksi mulla on ongelma pitää ohjat kädessä. En tiedä miksi. Esteillä kädet ja ohjat on aina ok, mutta koulussa... No, estejalustimilla mun istunta onkin sitten melko kamala, mutta siitä joku toinen kerta...

Niinpä nyt Jessican huomautuksista lyhensin aina ohjia ja tuli taas olo, että ratsastan kädet suorina. Mutta päätin, että nyt on opeteltava. Se on viimeinen isompi virhe mun istunnassa ja se tekee koko istunnan aika ikävän näköiseksi, vaikka esim. jalat onkin ihan ok yleensä. Asiaa helpotti se, että Agent (joka on suht helppo ratsastaa pyöreäksi) liikkui koko tunnin tasasisessa peräänannossa, ja melko syvällä. Eli mun oli pakko pitää käsi kannettuna tai olisi oltu todella etupainoisia. Sitten vaan ratsastin kädet suorana. Ja tittididii, yhtäkkiä istuin hyvin. Mä en ymmärrä, että ylipäätään istuin niin hyvin. Palat vaan loksahti kohdilleen ja kaikki oli tosi helppoa. No hevonen oli myös helppo ja sillä on ehkä tasaisin ravi koskaan. Joten jonkun Della-valtamerilaivan jälkeen tollainen lyllertävä pikku pallo oli aika ihana istua. Tehtiin sitten vähän laukkaa molempiin suuntiin raviverkan jälkeen ja Agent oli tosi hyvin avuilla. Sain sitä jopa ratsastettua korkeampaan muotoon ja pätkittäin oikein tunsi kuinka sen selkä nousi paljon. Ei se nyt mikään liitokavio ole, mutta yrittelijäs ja osaava hevonen, joten en valita. Tehtiin vielä pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin ympyrällä. Aluksi tyydyin ite liian vähään, mutta Jessica vaatikin ihan kunnon poikitusta ja ristiastuntaa. Multa, muiden kohdalla se kyllä tyytyi vähempään. Mutta hyvä näin. Vasemmalle väistöt oli ihan ok, oikealle aluksi Agent yritti valua lapa edellä ja mä istuin liikaa sisällä, mutta sain sitä aika kivasti korjattua, vaikka perää tarttikin auttaa raipalla mukaan. Sen jälkeen kevennettiin vielä loppuun ja yritin saada Agentia venyttämään eteen-alas. Se oli sen tuntuinen, että se tiesi mitä piti tehdä, mutta siitä oli kauan kun se oli viimeksi sen tehnyt, mutta aika kivasti se venytti sitten hetken epäröinnin jälkeen. Jessica kehui koko tunnin mun istuntaa ja ratsastusta ja tuli oikein erikseen sanomaan, että meni tosi hyvin. Olin itekin tyytyväinen tuntiin, vaikka jälkikäteen ajateltuna, en tosiaan tiedä miten istuin niin hyvin. Ja tietysti kun ratsastaja on kunnolla, hevosenkin on helppo toimia oikein.

Harjasin sitten vielä Agentin ja putsasin varusteet sekä loimitin Atlaksen ja Nightwishin ennen kuin ajelin hissukseen kotiin. Täällä on alkanut tulla talvi ja yöpakkaset ei ole kaukana, eikä autoissa ole talvirenkaita vielä, eli en halunnut luistella metsään. Lauleskelin samalla Lucian päivän lauluja, koska tallin seinällä oli jo ilmoitus Lucian harjoituksista. Sääli, että ne on aina tiistaisin, olisin muuten voinut mennä mukaan. Tosin siis oon varmaan Lucian päivänä jo Suomessa, joten siinä mielessä ei mun sinne kannata mennä. Mutta tuli vähän joulufiilis kumminkin. Ehkä kohta voi jo hyvällä omalla tunnolla laulella joululauluja. Tosin oon mä niitä jo kuukauden laulanutkin :D