Mahtava viikonloppu

Oikein mahtava viikonloppu oli, enkä kaiken tekemisen lomassa ehtinyt kirjoittelemaan mitään.

Maisemaa maastosta

Lauantaina oli tarkoitus mennä tallille aamupäivällä, jotta ei sataisi. No, en ihan aamupäivällä sinne ehtinyt, mutta melkein, eli joskus kolmelta. Hain Simpan sisään ja harjauksen jälkeen laitoin kuntoon. Lähdettiin maastoon, vähän näytti siltä että alkaisi sataa, mutta onneksi vettä tuli vain muutama pisara. Tuuli oikein sopivasti, joten ihan vallan mahdottomasti ei ollut ötököitäkään. Simppa suorastaan inhoaa lentäviä öttiäisiä, ja välillä se ei keskity kuin niihin. Nyt niistä ei kuitenkaan ollut häiriöksi. Tuolla on ihan kivat maastot, jos niitä tuntee. Itse en paljoa tunne, viime kesänä käytettin pääasiassa kahta reittiä ja niitä nytkin on menty. Muutenkin aika pitkän pätkää saa kävellä teitä pitkin, joten esimerkiksi alku- tai loppukäyntejä ei kovin montaa reittiä voi edes kävellä. Mutta joka tapauksessa tuolla on yksi mahtava laukkapaikka: parin kilometrin mittainen yksityinen hiekkatie, jossa on sallittua ratsastaa, mutta autoja liikkuu äärimmäisen harvoin. Suuntasimme siis sinne.

Evästauko

Matka, kun käynnissä joutuu menemään, kestää reilut puolituntia, mutta ei käveleminen koskaan haitaksi ole. Aloitin ravaamalla tietä ne pätkät kun se on mahdollista. Tie on mäkinen ja mutkainen, joten siinä saa vähän katsoa kuitenkin, missä ravaa tai laukkaa. Ravasin tietysti verryttelyksi, mutta myös tarkistaakseni tien, ettei ole kaatuneita puita, autoja tms. Mitään esteitä ei ollut, joten tulimme takaisin päin pätkän laukassa. Ajattelin, että mennään vaan ihan rauhassa, mutta Simppa päätti toisin ja tultiin aika reippaasti. Antoi onneksi nätisti kiinni ja kävelimme loivan alamäkipätkän ”the laukkapaikan” alkuun. Alamäkiosan alla käännyttiin ympäri ja laukattiin pätkä ylöspäin. Simppa ei ollut ihan yhtä menossa, joten vähän pyysin sitä laukkaamaan. Kyllä se sitten taas innostui, mutta antoi edelleen nätisti kiinni. Käveltiin vielä kerran takaisin alas ja laukattiin tietä pitkin ylöspäin. Tällä kertaa ponikin syttyi ja lähti menemään ilman pyyntöä. Annoin sen mennä, sitähän varten siellä oltiin. Simppa laukkasikin sydämensä kyllyydestä ja mentiin aika pitkään ja tosi kovaa. Lopulta vähän ennen kun tie alkaa viettää takaisin alas, aloin hidastaa, mutta Simppapa ei halunnut hidastaa ja jouduin ihan kunnolla pidättelemään ennenkuin pidätteet meni läpi. Hidastus meni sen verran pitkäksi, että jouduin ottamaan suoraan käyntiin.

Tästä näkee myös kammottavan harjan.

Kävelimme koko matkan takaisin ja Simppa oli ihan intopiukeana. Se alkaa vähän herätä siihen, ettei elämä ole nyt pelkkää kehän kiertämistä. Tien alussa on vielä pieni mäki, takaisin päin tullessa ylämäki ja ajattelin että otetaan siinä vielä pieni kevyt laukka. Kaksi ensimmäistä askelta olikin sellaisia kuin ajattelin ja sitten Simppa lähti. Annoin sen mennä, kun kerta toinen nauttii. Enkä sano, etten itsekin olisi nauttinut. Suoraan sanottuna, ei ole paljoa mahtavampaa tunnetta kuin se. Laukata hevosella ja tuntea sen koko voima alla. Se on niitä hetkiä kun tajuaa, miten vahva hevonen ihan oikeasti on. Viisisataa kiloa puhdasta voimaa. Ja sitä pystyy hallitsemaan melkein ajatuksella. Se on tunne, joka jokaisen pitäisi kokea ainakin kerran. Eikä sitä tunnetta ymmärrä, jos sitä ei ole itse kokenut. Mäen päällä otin Simpan pikkuhiljaa takaisin raviin ja käyntiin. Simpukka oli ihan hiessä, mutta samalla täynnä energiaa. Laukka teki tosi hyvää sen päälle ja lihaksille. Enkä itsekään ollut vuoteen kokenut samaa. Se on ihan eri laukata maastossa jonossa kuin mennä itsekseen ja antaa hevosen laukata niin kovaa kuin se haluaa. Käveltiin rauhassa kotimatka, jotta Simpan hengitys tasaantui.

Taittarit

Tallilla Simppa pääsi pesulle ja kampaajalle. Sen harja on kerrassaan kammottava pienen alkukeväästä sattuneen nyppimisvahingon (ohensin liikaa ohennussaksilla, ja nyt harja kasvaa vähemmän söpösti pystyssä) jälkeen ja nyt yritän keksiä, miten saisin sen asettumaan. Joten aloitin laittamalla taittarit. Simppa ei oikein olisi malttanut seistä, mutta sain kuin sainkin väsättyä pimeässä jonkin sortin letit harjaan. Sitten hevonen pääsi nauttimaan laitumelle hetkeksi . Itse hoidin varusteet pikaisesti, laitoin iltaruuat ja suuntasin kotiin juuri sopivasti sateen alkaessa. Joten kun mopolla olin, kastuin tietysti. Mutta ei se mitään. Tärkeintä että päästiin maastoon poutakelillä. Ja hevoset oli otettu jo sisään sateen alkaessa, joten Simppa ei kastunut.

Sunnuntaina lähdin tallille ilman ennakkosuunnitelmia iltapäivällä. Tarkoitus oli mennä päivän mielialan mukaan. Simppa söi tyytyväisenä laitumella. Vihreään totuttelu on nyt sitten edennyt ja päätin, että voi olla laitsalla nyt normaalisti, aina kun keli sallii, eli maa ei ole läpimärkä. Vein romppeet laitsalle ja aloitin pesemällä järkyttävän likaiset kanget. Ennen-kuvaa ei ole, mutta alla voitte ihailla lopputulosta. Hetki meni kootessa, kun ei taas pitkään aikaan ole tarvinnut kankia koota, mutta sain kuin sainkin remmit ja kuolaimet oikeaan järjestykeen. (Tarkistin laittamalla ne Simpalle päähän ja sovitin samalla muutaman uuden osan.)

Kanget pesun jälkeen.

Sitten otin hevosen sisään: Näytti siltä, että oli jo ihan valmis tulemaan, mutta ei sitten olisikaan halunnut tulla. Eipä siinä mitään, mentiin silti ja harjasin ja laitoin hevosen. Taittarit on vähän pystyssä, mutta en ihmettele. Käänsin siis harjan takaisin oikealle, pystyssä kasvava osa oli kääntänyt sen vasemmalle. Nyt tietysti se pystyosa kääntää lettejäkin, mutta katsotaan mitä tapahtuu. Letitkin on vähän kärsinyt, mutta jätin ne päähän, koska se harja saisi oikeasti kääntyä takaisin. Lähdettiin maneesiin, joka on kyllä ihan törkeän kuuma ja kostea. Toinen vaihtoehto oli kenttä, joka oli täynnä lentäviä ötököitä, lähinnä paarmoja. Joten neuvostoliittolaisen demokratian mukaan valitsin vähemmän huonon vaihtoehdon.

Kävelin aika pitkään ja aloitin eteen-alas työskentelyllä. Simppa oli tosi hyvän tuntuinen, vähän kesti että tasainen muoto löytyi, mutta askeleet oli pitkiä heti alusta asti, joten selän ja lapojen lihakset alkaa selvästi aueta. Hyvähyvä. Laukassakin meni ensimmäistä kertaa itse eteen isoa laukkaa. Koska Simppa oli hyvä ja energinen, päädyin menemään puomeja. Välikäynnit Simppa siis käveli perässä, kun kannoin puomeja paikoilleen. Alunperin ajattelin tehdä ympyröillä askelten sovittamista, mutta kun maneesissa ei ollut muita, päädyin rakentamaan suoran puomilinjan ja kavalettikannakkeet, eli jumppasarjoja. Tosi simppeliä: puomi, neljä kavalettia jumppana, askel ja pieni este. Puomi auttoi askelten sovittamisessa, jumppa vahvistaa lihaksia ja este oli vain karamellina linjan lopussa. Testasin ensin välit (3m jumpalla ja 6 askeleen välissä) puomeilla ja nostin sitten kavaletit ylös (n. 5cm) ja este oli vielä samalla korkeudella. Meni tosi hyvin ja Simppa oli ihan innoissaan. Linjalle tullessa se lähti vanhaan tyyliin imemään koti estettä. Välissä se ehti jo kadottaa imun, joten en yhtään laittanut pahaksi. Tultiin pari kertaa ja nostin sitten kavaletit 10cm ja esteen n. 40cm. Tämä onnistui loistavasti heti ekalla kerralla, joten nostin viimeistä kavalettia n. 40cm ja pystyn vähän yli 50cm. Sitten tultiin pari kertaa niin, että vähensin jumpasta kavaletteja ja nostin estettä. Viimeinen linja oli puomi, kavaletti, pikku pysty ja pysty, joka oli n. 80cm, eli pieni este edelleen Simpalle, mutta viime aikoina sillä on hypätty lähinnä 60cm, joten Simpukka oli ihan innoissaan ja hyppäsi tosi hyvin selkä ylhäällä. Keventelin vielä loppuun ja kannoin sitten esteet pois Simpan kävellessä loppukäyntejä perässä. Simppa oli tosi hikinen, johtuen pääasiassa maneesin lämpötilasta (en halua edes tietää), joten en viitsinyt lähteä ulos kävelemään erikseen, ettei kaikki ötökät hyökkää kimppuun.

Simppa nautti lauantaina pesun jälkeen.

Tallilla huuhtelin hiet ja kylmäsin jalat ja sitten Simppa pääsi syömään iltaruuat. Putsasin vielä varusteet ennen kuin lähdin kotiin. Tänään ratsastan kevyesti eteen-alas ja loppuviikon ohjelma on avoin. Mun vakiopettaja tulee joku päivä loppuviikosta pitämään hyppärin ja kaveri ratsastaa Simpan varmaan yhtenä päivänä. Voi olla että joku päivä on sitten vielä toinen tunti, jos saadaan ”tuntikaverin” kanssa joku aika sovittua. Tietysti on sitten yksi vp (eli kävelyä) ja maastossa käydään laukkaamassa viikonloppuna. Siinähän se viikko melkein olikin. Jos toinen tunti ei onnistu, menen varmaan kangilla joku päivä.