Torilla tavataan!

On vuosi 2011, Suomen jääkiekkomaajoukkue matkaa Bratislavaan. Kukaan ei odota mitään, joukkue on täysin nimetön, NHL-pelaajat on laskettavissa yhden käden sormilla. Välieriin pääsyä pidetään ihmeenä. 13. päivä perjantai ei osoittaudu epäonnenpäiväksi. Pieni Punahilkka syö Ison Pahan Suden ilmaveivillä ja kaikkien suureksi ihmeeksi Leijonat pelaa finaalissa rakasta vihollistamme Ruotsia vastaan. Maailmanmestaruus on pedattu Tre Kronorille ja ruotsalainen media hehkuttaa mestaruutta villinä. Ruotsi tekee ensimmäisen maalin. Se jää myös viimeiseksi, Ruotsin viimeiseksi maaliksi. Suomi tasoittaa, erätauon jälkeen se menee johtoon yhdellä maalilla, sitten kahdella, kolmella, neljällä... Jokainen veto uppoaa ja loppu on historiaa, 6-1. Aftonbladetin kannessa vauvaleijona on heittänyt tuttinsa menemään ja syö kruunuja välipalaksi.

Vuonna 2014 ollaan Ruotsissa, Malmössä. Kukaan ei odota mitään, nuorten maajoukkue on nimetön, NHL:stä on yksi pelaaja. Välieriin pääsy on ihme. Kanada aikoo marssia finaaliin. Kanadalla ei pitänyt olla mitään hävittävää, mutta se lähtee kotiin ilman mitalia. Pikkuleijonat kaataa Vaahteralehtiset näytöstyyliin ja asetelma unelmafinaaliin on valmis. Juniorkronorna uhkuu itsevarmuutta, voittojuhlat ovat valmiina alkamaan ja shampanja odottaa vain laseihin kaatamista. Kiekko putoaa jäähän ja 28 sekuntia myöhemmin täpötäysi Malmö Arena hiljenee. Suomi menee johtoon. Ruotsin tasoitus saa juhlat alkamaan uudestaan, mutta ne päättyvät 31 sekuntia myöhemmin, kun kiekko on jälleen Ruotsin maalissa. Tuomarit-Suomi 1-0, peli 2-2 ja juhlat alkavat jälleen. Kotikatsomoissa kuohuu, kun peli venyy jatkoerään. Molemmissa päädyissä painostetaan, kunnes Pikkuleijonien puolustus päättää ratkaista tilanteen. Koko keltainen katsomo vaikenee ja Suomen juhlat voivat alkaa. "Perkele!" kirjoittaa Expressen.

1995 Ruotsi, täysi Globen. Edessä on unelmafinaali Suomi-Ruotsi. Ruotsalaisilla on maailmanmestari-lippalakit valmiina ja voittolaulu sävellettynä. Kaiken piti olla varmaa. Ja sitten. Suomi hiljentää Globenin, vie voittolaulun ja lainaa toria juhlaansa. Det glider in on ruotsalaisten painajainen. 1998 pelataan nuorten MM:iä Helsingissä. Finaalissa Pikkuleijonat voittaa jatkoajalla Venäjän punakoneen.

1995-2011, 16 pitkää vuotta. 1998-2014, 16 yhtä pitkää vuotta. Sattumaa? Laitetaanko Kauppatorille varmuuden vuoksi varaus toukokuulle 2027 ja vuodenvaihteeseen 2030? Mestaruuksien uusineilla joukkueilla on muutakin yhteistä. Molemmat olivat nimettömiä, ilman ennakko-odotuksia pelanneita joukkueita. Nimenoman joukkueita. Suomi ei voi voittaa Kanadaa, USA:ta, Ruotsia tai Venäjää yksilötaidoilla. Suomen ase on tinkimätön joukkuepeli ja uhrautuvuus. Tarvittaessa kiekko vaikka syödään. Tasaisen taitava ryhmä pelaa hyvin yhteen, se pelaa joukkueena. Joukkueena sen on mahdollista voittaa suurten kiekkomaiden yksilötaiturit. Tiukka pelikuri, sooloilijoiden puuttuminen ja usko itseen ovat avaimet voittoon. Pitää myös muistaa, ettei voi voittaa, jos tavoitteena on mitali. Sekä 2011 Leijonat että 2014 Pikkuleijonat ovat pitäneet välierävoittoa yhtenä askeleena kohti mestaruutta, finaali on lähdetty voittamaan. Loppu on historiaa.

Suomen jääkiekolla on jälleen tulevaisuus. Nyt Leijonat voisi ottaa vähän mallia pikkuveljistään ja näyttää Sotšissa, mistä suomalaiset on tehty. Joukkueena taistelevat Leijonat voivat itseensä uskomalla tuoda Suomeen sen kauan kaivatun jääkiekon olympiakullan. Ja kun vauhti nyt olisi sopivasti päällä, kyllä sen Kauppatorin varmasti saa varattua juhlille myös tänä keväänä. Mutta nyt, torilla tavataan!